torstai 11. helmikuuta 2010
Naiset
Kyllä naiset on mielenkiintoisia. Jos hän vetää hameen päälleen, niin kyllä hän myös pitää huolta siitä että hänet siinä huomataan.
Peto manalasta
Tätä voisi joskus erehtyä luulemaan manalasta nousseeksi verenhimoiseksi pedoksi, joka lähenee määrätietoisin askelin.
Mutta ei oikeasti. Oikeasti tietää että sieltä on kohta tulossa vain pehmeä, lämmin ja ystävällinen nuuhkaisu.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Huskit taas
Ne on mielenkiintoisia koiria. Miten kamalasti ne ulvoo ja hyppiikään odottaessaan pääsyä vetämään. Vaikka olisivat edellisenä päivänä juosseet, niin hirveästi tekee mieli taas rääkkäämään itsensä läähätyskuntoon.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Kattoikkunat
Yksi syy miksi sinne katolle piti lähteä oli että talon kattoikkunat rupesivat yllättämään. Heräsin aamuna muutamana siihen, että vettä tippui jalalleni. Sellaista ei ole ennen tapahtunut. Joka talvi on oltu tähän asti aivan rauhassa niiden kanssa, paitsi joskus kovilla lumettomilla pakkasilla on lasien sisäpuolelle kertynyt vähän jäätä. Nyt vesi tuli ikkunan rakenteiden lävitse. Sinänsä ei mitään haittaa, peitot ja patjat vain kuivamaan, puhdasta vettähän se on.
Veluxin sivulla sanotaan kyllä selvästi:
"Varsinkin loivilla katoilla ja lumisilla alueilla tulee varmistua, että ikkuna alareunan ympärille tai lasin päälle ei synny lumi- tai jäävallia, joka estää sulamisveden vapaan virtaamisen. Ikkunaa ei ole suunniteltu siten, että vesi voi nousta ikkunakarmin päälle. Tällöin on olemassa vaara, että vesi pääsee sisään ikkunasta, aiheuttaen vahinkoa. Tämän takia lumi ja jää on poistettava tarvittaessa ikkunan ympäriltä, joko mekaanisesti tai saattolämmityksellä."
Joten ei asiasta Veluxia voi syyttää. Ikkunat on olleet katolla 2005 lähtien, ostin ja asensin ne vasta sitten kun pääosa talolainasta oltiin jo maksettu. Vesi ei tule sisään talon rakenteista, joten se puoli on kunnossa. Ikkunanpielet tein vesitiiviistä kyprockista, kaikki saumat tarkkaan vesieristäen, joten ei pieni määrä tippuvettä juostessaan laattojen päällä tee vahinkoa sekään. Saa nyt nähdä tapahtuiko ikkunoille itselleen mitään peruuttamatonta haittaa.
Aina ennen on tullut välillä suoja, joka on vienyt ikkunan alapuolelta jäät mennessään, eikä mistään ole tarvinnut huolehtia. Tällä kertaa lumen paksuuntuessa alhaalta tuleva lämpö on hiljalleen alkanut sulatella lunta. Vesi on aikansa valunut alaspäin, kunnes on jäätynyt lumen sekaan ikkunan alapuolella pakkasessa. Se jäämassa uloittui n. metrin ikkunan alareunasta alaspäin. Hakkasin sitä vasaralla ja taltalla matalammaksi, mutta en kuitenkaan ottanut kaikkea pois. Siellä tulee ikkunan vesieriste ja kattotiilit vastaan, enkä halua särkeä niitä. Katsotaan nyt.
Kovin paljon tarvetta koko kattoikkunoihin ei talvella tietysti edes ole. Kesällä niistä näkee taivaan, ja ne tuo hyvin suuren määrän valoa huoneeseen, paljon enemmän kuin seinäikkunat.
Mutta talvella niistä ei näe kuin poimullista lunta, ja poimutonta kun sitä kertyy paksummin.
Tekninen syy vuotamiseen on selitetty täällä.
Veluxin sivulla sanotaan kyllä selvästi:
"Varsinkin loivilla katoilla ja lumisilla alueilla tulee varmistua, että ikkuna alareunan ympärille tai lasin päälle ei synny lumi- tai jäävallia, joka estää sulamisveden vapaan virtaamisen. Ikkunaa ei ole suunniteltu siten, että vesi voi nousta ikkunakarmin päälle. Tällöin on olemassa vaara, että vesi pääsee sisään ikkunasta, aiheuttaen vahinkoa. Tämän takia lumi ja jää on poistettava tarvittaessa ikkunan ympäriltä, joko mekaanisesti tai saattolämmityksellä."
Joten ei asiasta Veluxia voi syyttää. Ikkunat on olleet katolla 2005 lähtien, ostin ja asensin ne vasta sitten kun pääosa talolainasta oltiin jo maksettu. Vesi ei tule sisään talon rakenteista, joten se puoli on kunnossa. Ikkunanpielet tein vesitiiviistä kyprockista, kaikki saumat tarkkaan vesieristäen, joten ei pieni määrä tippuvettä juostessaan laattojen päällä tee vahinkoa sekään. Saa nyt nähdä tapahtuiko ikkunoille itselleen mitään peruuttamatonta haittaa.
Aina ennen on tullut välillä suoja, joka on vienyt ikkunan alapuolelta jäät mennessään, eikä mistään ole tarvinnut huolehtia. Tällä kertaa lumen paksuuntuessa alhaalta tuleva lämpö on hiljalleen alkanut sulatella lunta. Vesi on aikansa valunut alaspäin, kunnes on jäätynyt lumen sekaan ikkunan alapuolella pakkasessa. Se jäämassa uloittui n. metrin ikkunan alareunasta alaspäin. Hakkasin sitä vasaralla ja taltalla matalammaksi, mutta en kuitenkaan ottanut kaikkea pois. Siellä tulee ikkunan vesieriste ja kattotiilit vastaan, enkä halua särkeä niitä. Katsotaan nyt.
Kovin paljon tarvetta koko kattoikkunoihin ei talvella tietysti edes ole. Kesällä niistä näkee taivaan, ja ne tuo hyvin suuren määrän valoa huoneeseen, paljon enemmän kuin seinäikkunat.
Mutta talvella niistä ei näe kuin poimullista lunta, ja poimutonta kun sitä kertyy paksummin.
Tekninen syy vuotamiseen on selitetty täällä.
Lunta
On sitä tullut, ja edelleen tulee. Sinänsä kolaaminen helpottuu, kun paikat kapenee. Kohta ei mahdu enää kolaamaan, vaan pitää ruveta heittämään lapiolla penkan päälle. Tietysti voi tilata raktorin työntämään lumia syrjemmälle, mutta vielä ei olla siellä. Vuan suap nähä. On vasta helmikuun alku, eikä useina talvina päästä tähän tilanteeseen edes maaliskuun lopulla.
Iltaisin kun olen saanut tarpeekseni lukemisesta ja kommentoinnista, mutta ennen pimeän tuloa, olen käynyt katoilla pudottelemassa lumia alas. Siellä on jo 70 cm. Ei se tosin jäistä ole, mutta painavaa silti. Kyllä lumi selvästi painuu, vaikka ei ole sulanut kuukausiin. Hiutale on kuitenkin niin hauras, että murskaantuu kun päälle tulee paljon uusia.
On se raskasta. On se hemmetin raskasta hommaa. Irrottelen lunta kolalla suurina lohkareina, jotka ei itsekseen liu'u alas, vaan ne pitää käydä työntämässä. Kävely paksussa lumessa ja epätasaisten tiilien päällä ylös ja alas on raskasta sekin. Missään ei saa niin armotonta hikeä kuin katolla.
Jännä on ihmisen mielikin. Alussa katolle kiivettyään mieluummin tarpoo paikasta toiseen siellä 70 cm lumessa, koska se on turvallisempaa. Siellä ei liukastu. Pelottaa kovasti. Kun väsyy tarpeeksi ja jalat tottuu kattoon, alkaa kävellä mieluummin liukkaiden tiilien päällä, koska se on kevyempää ja nopeampaa. Putoaminen lakkaa hirvittämästä. Mitään naruja ja valjaita en ole koskaan tottunut katolla ympärilleni virittelemään. Ei vuan kehtoo, haettoovat töetä. Sitä luulee suunnilleen tuntevansa oman kattonsa.
Lopuksi on kätevää harjoitella putoamista ja hypätä joltain alemmalta räystäältä alas. Parhaimpiin lumikasoihin uppoaa kainaloitaan myöten, eikä jalat yletä pohjalle siltikään. On mukavaa. Voin suositella kaikille.
Iltaisin kun olen saanut tarpeekseni lukemisesta ja kommentoinnista, mutta ennen pimeän tuloa, olen käynyt katoilla pudottelemassa lumia alas. Siellä on jo 70 cm. Ei se tosin jäistä ole, mutta painavaa silti. Kyllä lumi selvästi painuu, vaikka ei ole sulanut kuukausiin. Hiutale on kuitenkin niin hauras, että murskaantuu kun päälle tulee paljon uusia.
On se raskasta. On se hemmetin raskasta hommaa. Irrottelen lunta kolalla suurina lohkareina, jotka ei itsekseen liu'u alas, vaan ne pitää käydä työntämässä. Kävely paksussa lumessa ja epätasaisten tiilien päällä ylös ja alas on raskasta sekin. Missään ei saa niin armotonta hikeä kuin katolla.
Jännä on ihmisen mielikin. Alussa katolle kiivettyään mieluummin tarpoo paikasta toiseen siellä 70 cm lumessa, koska se on turvallisempaa. Siellä ei liukastu. Pelottaa kovasti. Kun väsyy tarpeeksi ja jalat tottuu kattoon, alkaa kävellä mieluummin liukkaiden tiilien päällä, koska se on kevyempää ja nopeampaa. Putoaminen lakkaa hirvittämästä. Mitään naruja ja valjaita en ole koskaan tottunut katolla ympärilleni virittelemään. Ei vuan kehtoo, haettoovat töetä. Sitä luulee suunnilleen tuntevansa oman kattonsa.
Lopuksi on kätevää harjoitella putoamista ja hypätä joltain alemmalta räystäältä alas. Parhaimpiin lumikasoihin uppoaa kainaloitaan myöten, eikä jalat yletä pohjalle siltikään. On mukavaa. Voin suositella kaikille.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Audiovisuo hoidettu, rauha palautettu
Kävin lauantaina viimeisen kerran televisiokaupassa, roinat tuli parin tunnin päästä. Illalla saunan jälkeen asensin. Päivällä muita hommia.
Helppo näitä nykyään on asentaa, kovin monessa vaiheessa ei tarvinnut kiroilla, ja kaikki toimii. Satelliittiviritin ja vanha VHS, samoin kuin uusi luurei. Television roppasin seinälle, pienet kaiuttimet pistin vain nauloilla kiinni. Lattialla ei ole enää mitään - tosin näkyy siellä taas jokin johto, joka kyllä nousee vielä. On lattialla tietysti pöydän jalat ja puhveli, jonka pitää lattialla ollakin. Subwooferia ei viitsi kotonaan montaa kertaa sanoa ääneen. Pienillä kaiuttimilla oli myös jokin erikoistermi, vieläpä suomenkielinen, mutta en muista sitä enää. Niin vähän sitä äidinkieltään osaa. Television omat äänet riittää hyvin hiljaa kuunnellessa, puhvelin matalat äänet alkaa huomata vasta kun nostaa äänenvoimakkuutta. Eli niiden tarpeellisuus on rajallista.
Iltavideoita taas katsellaan tyttären kanssa, ja vaimon huone on entisessä rauhassaan. Kaikki hyvin.
Materian määrä sillä seinustalla putosi yhteen kolmannekseen, jos ei enemmän. Vanha televisio etenkin oli pirun raskas kantaa kahden miehenkin. Saattoi pudota neljännekseen, painossa mitattuna. Saisi kaikki nyt kestää seuraavat 8 vuotta.
Katsoin sitten illalla televisiota. Jokaisen kanavan. Siellä oli paljon suuria tunteita. Jossain hiihdettiin ja hihkuttiin, mutta yleensä tapettiin tai muuten vain rääkättiin ihmisiä. Yhdellä kanavalla oli joku tanskalainen nuorimies viettelemässä naista. Oli saanut sen hotellihuoneeseen, vieläpä sängylle. Sitä olisin mielelläni katsonut enemmän, mutta sitten mies söi kerralla kourallisen Viagraa ja jo kohta yrjösi naisen päälle. Olipa typerää. Se siitä.
Mutta tulipa kerrankin televisiota katsottua.
Helppo näitä nykyään on asentaa, kovin monessa vaiheessa ei tarvinnut kiroilla, ja kaikki toimii. Satelliittiviritin ja vanha VHS, samoin kuin uusi luurei. Television roppasin seinälle, pienet kaiuttimet pistin vain nauloilla kiinni. Lattialla ei ole enää mitään - tosin näkyy siellä taas jokin johto, joka kyllä nousee vielä. On lattialla tietysti pöydän jalat ja puhveli, jonka pitää lattialla ollakin. Subwooferia ei viitsi kotonaan montaa kertaa sanoa ääneen. Pienillä kaiuttimilla oli myös jokin erikoistermi, vieläpä suomenkielinen, mutta en muista sitä enää. Niin vähän sitä äidinkieltään osaa. Television omat äänet riittää hyvin hiljaa kuunnellessa, puhvelin matalat äänet alkaa huomata vasta kun nostaa äänenvoimakkuutta. Eli niiden tarpeellisuus on rajallista.
Iltavideoita taas katsellaan tyttären kanssa, ja vaimon huone on entisessä rauhassaan. Kaikki hyvin.
Materian määrä sillä seinustalla putosi yhteen kolmannekseen, jos ei enemmän. Vanha televisio etenkin oli pirun raskas kantaa kahden miehenkin. Saattoi pudota neljännekseen, painossa mitattuna. Saisi kaikki nyt kestää seuraavat 8 vuotta.
Katsoin sitten illalla televisiota. Jokaisen kanavan. Siellä oli paljon suuria tunteita. Jossain hiihdettiin ja hihkuttiin, mutta yleensä tapettiin tai muuten vain rääkättiin ihmisiä. Yhdellä kanavalla oli joku tanskalainen nuorimies viettelemässä naista. Oli saanut sen hotellihuoneeseen, vieläpä sängylle. Sitä olisin mielelläni katsonut enemmän, mutta sitten mies söi kerralla kourallisen Viagraa ja jo kohta yrjösi naisen päälle. Olipa typerää. Se siitä.
Mutta tulipa kerrankin televisiota katsottua.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Aarre!
Löysin hienon kuvakaappauksen täältä. Tällaisia ei joka päivä satu vastaan.
Liekö aito? Se on näköjään ollut täällä aiemmin. On se ollut Helsingin paikallislehdessäkin. En ollut törmännyt tähän koskaan ennen, mutta lienee se aito.
Liekö aito? Se on näköjään ollut täällä aiemmin. On se ollut Helsingin paikallislehdessäkin. En ollut törmännyt tähän koskaan ennen, mutta lienee se aito.
Audiovisuaalisen päätöksenteon vaikeudesta
Televisio on 8 vuotta vanha. Kaukosäätimet siitä ja muista vehkeistä on hajonneet jo aikoja sitten. Tikipoksi puoli vuotta sitten. DVD-soitin viikko sitten. Sillä voi nyt katsoa satelliittia ja VHS-videoita. Nokian samoin 8-vuotias satelliittiviritin toimii ja vanha videokone.
Koska en juuri televisiota milloinkaan katso, asia ei minua erityisesti ole häirinnyt, paitsi se DVD-soitin. Katson tyttären kanssa iltaisin tunnin, joskus kaksi videoita. Ennen luettiin kahdestaan kirjaa, mutta se ei tyttärelle kelpaa enää, joten videoita sitten. Samalla kun syödään appelsiineja tai mandariineja.
Ratkaisu oli siirtää vaimon kirjoituspöytä olohuoneeseen, ja olohuoneen nojatuolit vaimon tietokoneen eteen. Hyvin näkyy ja kuuluu, siinä on iso Macin monitori. Huono puoli asiassa on se, että vaimo suuttui.
Niin piti lähteä televisiokauppaan. En ole ollut televisiota ostamassa 20 vuoteen. Vaimo hankki edellisen, ja sitä edellisen. Jonkin verran tilanne selvästi on muuttunut parissa vuosikymmenessä. Finluxia ei enää ole. Sony, Samsung, Panasonic ja Philips hyllyissä istuvat. Kysyt mitä saatanaa tahansa, niin vastassa on 3-5 vaihtoehtoa, eikä kaikki käy ollenkaan yksiin. Videosoittimen pitää nykyään olla Luurei, ja sen olisi parasta olla samaa merkkiä kuin television, jotta niiden välille ei tulisi riitoja. Litteissä televisioissa on kohtalaisen huono äänentoisto, koska niihin ei mahdu samanlaisia syviä kaiuttimia kuin hyviin vanhoihin laatikkotelkkareihin. Niinpä niiden mukaan pitäisi ostaa vahvistin ja kaiutinsarja. Satelliittivirittimen olisi paras pysyä entisenä, koska siinä on Euroopassa vähän käytetty salausjärjestelmä, ja sen ainoa tehtävä on toimia Japanin television välittäjänä vaimolle ja tyttärelle. Käypäistä HD-satelliittiviritintä ei kaupassa ollut, eikä sellaista varmasti löytynyt tietokoneella etsimälläkään. Niinpä uudessa televisiossa on oltava skart-liitäntä, samoin kuin uudentyyppiset liitännätkin. Kaikistä tallaisista pikkuasioista on rakennettava palapeliä, jossa ei ole täydellistä varmuutta. Hintaa on kaikilla osilla. Piuhatkin pitää nykyään maksaa erikseen. Kullattuja liittimen päitä ...
Television pitäisi jo nykyään olla sellainen, että se on naitettu yhteen tietokoneen kanssa. Siinä on selain, jolla pääsee verkosta etsimään ja hakemaan kaikki mahdolliset elokuvat espanjalaisista korealaisiin. Elokuvasta maksaa pari euroa ja katsoo sen. Ei mitään ylimääräisiä peltilaatikoita missään, eikä pinoja taas yhdenlaisia elokuvaformaatteja. Kullekin vuosikymmenelle oma tekniikkansa.
Mutta ei ne näy naittavan televisiota ja tietokonetta toisiinsa. Liian vähän myytävää, liian halvalla. 20-100 euron XXXX kaapelit ei kävisi kaupaksi ollenkaan
Tosin, jos tuon järjestelmän uusii pääosin kerran kahdeksaan vuoteen, niin ei siitä vuotta kohden niin kallista tule. Kätevintä ja helpointa olisi silti jatkaa katselua vaimon tietokoneella. Olisi hyvin ekologinen ratkaisukin. Mutta siinä kiristyy vaimon pinna, jos se siis näyttää muodostuvan pysyväksi tilanteeksi. Mikä ei ole hyvä asia. Se tekee elämän vaikeaksi.
Toiseksi kätevin vaihtoehto olisi ostaa uusi DVD-soitin. Niitä saa näköjään hyvin halvalla nykyään. Mutta vaimo haluaa nähdä ennen pitkää myös Suomen televisiota. Kesällä on jalkapallon MM Cup, eikä vaimo päästä sitä koskaan ohitse. Sen takia nykyinen telkkarikin 8 vuotta sitten taloon tuli. Mikä vaatisi uuden tikipoksin hankintaa, eikä se oikein kannata. Milloin tuo televisio tuosta hajoaa, ei tiedä ollenkaan. Elektroniikka ei enää tahdo kestää. Ja totta puhuen, kun katsoo kauppojen uusien litteiden televisioiden kirkkaita näyttöjä, oli ne sitten plasmaa tai lediä, niin alkaa tehdä mieli sellaista. Siististi seinälle, vähän piuhoja eikä lattialle ollenkaan.
Niin ihmisen pitää tehdä elämänsä vaikeaksi miettimällä lukemattomia vaihtoehtoja. Kun aikoinani kävin sen Finluxin ostamassa, ja se on ainoa televisio minkä eläissäni olen ostanut, ei kaupantekoon mennyt kuin 10 min. Sillä katottiin viikonloppuisin Napakymppiä ja Lars von Trierin Valtakuntaa. Iltauutiset ja jokunen elokuva. Paljon ei ollut käyttöä silläkään koneella, mutta nostalgisia muistoja kuitenkin. Aika entinen ei koskaan enää palaa ...
Koska en juuri televisiota milloinkaan katso, asia ei minua erityisesti ole häirinnyt, paitsi se DVD-soitin. Katson tyttären kanssa iltaisin tunnin, joskus kaksi videoita. Ennen luettiin kahdestaan kirjaa, mutta se ei tyttärelle kelpaa enää, joten videoita sitten. Samalla kun syödään appelsiineja tai mandariineja.
Ratkaisu oli siirtää vaimon kirjoituspöytä olohuoneeseen, ja olohuoneen nojatuolit vaimon tietokoneen eteen. Hyvin näkyy ja kuuluu, siinä on iso Macin monitori. Huono puoli asiassa on se, että vaimo suuttui.
Niin piti lähteä televisiokauppaan. En ole ollut televisiota ostamassa 20 vuoteen. Vaimo hankki edellisen, ja sitä edellisen. Jonkin verran tilanne selvästi on muuttunut parissa vuosikymmenessä. Finluxia ei enää ole. Sony, Samsung, Panasonic ja Philips hyllyissä istuvat. Kysyt mitä saatanaa tahansa, niin vastassa on 3-5 vaihtoehtoa, eikä kaikki käy ollenkaan yksiin. Videosoittimen pitää nykyään olla Luurei, ja sen olisi parasta olla samaa merkkiä kuin television, jotta niiden välille ei tulisi riitoja. Litteissä televisioissa on kohtalaisen huono äänentoisto, koska niihin ei mahdu samanlaisia syviä kaiuttimia kuin hyviin vanhoihin laatikkotelkkareihin. Niinpä niiden mukaan pitäisi ostaa vahvistin ja kaiutinsarja. Satelliittivirittimen olisi paras pysyä entisenä, koska siinä on Euroopassa vähän käytetty salausjärjestelmä, ja sen ainoa tehtävä on toimia Japanin television välittäjänä vaimolle ja tyttärelle. Käypäistä HD-satelliittiviritintä ei kaupassa ollut, eikä sellaista varmasti löytynyt tietokoneella etsimälläkään. Niinpä uudessa televisiossa on oltava skart-liitäntä, samoin kuin uudentyyppiset liitännätkin. Kaikistä tallaisista pikkuasioista on rakennettava palapeliä, jossa ei ole täydellistä varmuutta. Hintaa on kaikilla osilla. Piuhatkin pitää nykyään maksaa erikseen. Kullattuja liittimen päitä ...
Television pitäisi jo nykyään olla sellainen, että se on naitettu yhteen tietokoneen kanssa. Siinä on selain, jolla pääsee verkosta etsimään ja hakemaan kaikki mahdolliset elokuvat espanjalaisista korealaisiin. Elokuvasta maksaa pari euroa ja katsoo sen. Ei mitään ylimääräisiä peltilaatikoita missään, eikä pinoja taas yhdenlaisia elokuvaformaatteja. Kullekin vuosikymmenelle oma tekniikkansa.
Mutta ei ne näy naittavan televisiota ja tietokonetta toisiinsa. Liian vähän myytävää, liian halvalla. 20-100 euron XXXX kaapelit ei kävisi kaupaksi ollenkaan
Tosin, jos tuon järjestelmän uusii pääosin kerran kahdeksaan vuoteen, niin ei siitä vuotta kohden niin kallista tule. Kätevintä ja helpointa olisi silti jatkaa katselua vaimon tietokoneella. Olisi hyvin ekologinen ratkaisukin. Mutta siinä kiristyy vaimon pinna, jos se siis näyttää muodostuvan pysyväksi tilanteeksi. Mikä ei ole hyvä asia. Se tekee elämän vaikeaksi.
Toiseksi kätevin vaihtoehto olisi ostaa uusi DVD-soitin. Niitä saa näköjään hyvin halvalla nykyään. Mutta vaimo haluaa nähdä ennen pitkää myös Suomen televisiota. Kesällä on jalkapallon MM Cup, eikä vaimo päästä sitä koskaan ohitse. Sen takia nykyinen telkkarikin 8 vuotta sitten taloon tuli. Mikä vaatisi uuden tikipoksin hankintaa, eikä se oikein kannata. Milloin tuo televisio tuosta hajoaa, ei tiedä ollenkaan. Elektroniikka ei enää tahdo kestää. Ja totta puhuen, kun katsoo kauppojen uusien litteiden televisioiden kirkkaita näyttöjä, oli ne sitten plasmaa tai lediä, niin alkaa tehdä mieli sellaista. Siististi seinälle, vähän piuhoja eikä lattialle ollenkaan.
Niin ihmisen pitää tehdä elämänsä vaikeaksi miettimällä lukemattomia vaihtoehtoja. Kun aikoinani kävin sen Finluxin ostamassa, ja se on ainoa televisio minkä eläissäni olen ostanut, ei kaupantekoon mennyt kuin 10 min. Sillä katottiin viikonloppuisin Napakymppiä ja Lars von Trierin Valtakuntaa. Iltauutiset ja jokunen elokuva. Paljon ei ollut käyttöä silläkään koneella, mutta nostalgisia muistoja kuitenkin. Aika entinen ei koskaan enää palaa ...
tiistai 2. helmikuuta 2010
Paskat tielle
Paljon sitä lunta nyt on. Miina siistinä neitona on tottunut käymään paskalla ojan puolella. Ei tielle ollenkaan. Tähän asti se on vielä onnistunut, mutta nyt alkaa käydä hankalaksi. Lenkillä käydessä kiipesi kyllä penkan ylitse, mutta sen jälkeen upposi kuononpäätään myöten. Eikä päässyt sen enempää eteen kuin taaksekaan päin. Minä hyppäsin perässä. Siellä oli lunta minua vyötäröön asti, joten eihän Miinan jalat ylettäneet lähellekään kiinteää pohjaa. Vedin sen valjaista ylös ja auttelin takaisin penkalle, kierittelin itseni perässä. Ei auttanut Miinan sitten muu kuin tehdä siihen kävelytielle paskansa, niin kuin muutkin koirat tekee. Pitäisiköhän ruveta pitämään jotain muovipussia mukana?
Mutta hauskaa oli. Mukava ilma. Vähän epätavallisempaa, ja vähän vaikeaa, niin että saa siitä selviytyä. Paljon vaikeaa en halua, mutta vähän on aina välillä mukavaa.
Mutta hauskaa oli. Mukava ilma. Vähän epätavallisempaa, ja vähän vaikeaa, niin että saa siitä selviytyä. Paljon vaikeaa en halua, mutta vähän on aina välillä mukavaa.
Jos on tasasta tammikuussa nii helemikuu heilaattaa
sano nuapuri isäntä, ku lopettelin lumitöetä sen pihassa. Eläkeläesmies, ei jaksa ite ennee näen paksua lummee. 20-30 senttiä pihassa ku pihassa. Oman pihaen tein ensin. 06-9.30 lumitöessä, välissä puolen tunnin lepotaoko. En tuota jaksanna minäkää yhteen perrää. Vaemo ja laps mänvät kävellen seihtemän jäläkee, yrittämätä ees ottoo aatoo tallista. Tien kerkisvät aarata vasta myöhemmi. Miinan kävelyn tein lyhennettynä ennen kuutta. Ol sitä metässäe, sähkölinjan kohalla sae kahlata polokua aaki reisii asti ylettyvässä lumessa. Lissee tulloo taevaalta sakkeesti koko aejan. Onneks ol suunnitelmissakkii olla tännää kotona töessä, mitteepä tuonne tielle. Iltapäevällä on lähettävä tuas kolloomaa. Kyllä on mukavata. Tästä sitä immeine naattii.
Sikakaa ei ennee yhtä paljo vaevoo ku eile. Se ruppee just parraeks väestymää jo taka-alalle.
Sikakaa ei ennee yhtä paljo vaevoo ku eile. Se ruppee just parraeks väestymää jo taka-alalle.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Sika puski
sänkyyn. Ei ole nuhaa, ei kurkkukipua, ei korvakipua, ei vaikeaa hengittää, ei kuumetta eikä juuri pääkipuakaan. Mutta jokainen lihas on kipeä ja mies aivan voimaton. Vasen käsi toimii kunhan ei yritä nostaa sitä sivulle ylös; siellä koskee rokotusjälkeen. Pienet talousaskareet tekee, kevyet kolaamiset ja uunin lämmitykset, Miinan hitaat kävelyt, mutta muuten pysyy sohvan pohjalla Miinan vieressä. Nukkuu tai katselee Utubeksia. Pudottipa äkkiä tähän tilaan.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Miina
Miina on pysynyt tiukasti vieressä sen jälkeen kun kotiuduin. Makaa aina vieressä, kulkee yhdessä ulos ja sisään, vahtii vessanovella kun käyn paskalla. Vahtii kuin emo pentuaan, mutta tässä kuitenkin isäntäänsä. En ole ennen nähnyt naaraskoiraa, joka noin selkeästi kiinnittyisi nimenomaan mieheen. Pysyttelee yleensä kädenojentaman päässä, niin kuin tässä sohvan vieressä. Olen maannut tai nukkunut sohvalla koko päivän, paitsi tuon jäljempänä olevan rekikeikan ajan. Sika jyllää sisuksissani, olen hyvin väsynyt ja vasen käsi on kipeä.
Kun tapaa kennelihmisiä ja puhuu niille mustasta noutajasta, niin ne aina yrittää tunkea Miinaa johonkin rotuun. Flätti yleensä tulee esiin. Sileäkarvainen noutaja, joka usein on musta. Noiden rotujen kohtelu on jotensakin kammottavaa. Siellä noudatetaan edelleen Francis Galtonin eugeniikan perusteita, hoidetaan rotuhygieniaa, kilpailutetaan jatkuvasti, pidetään, tai yleensä yritetään pitää sotilaallisessa kurissa (apinat kouluttamassa susia ei ole tehokkain yhdistelmä), pidetään nälässä ulkonäön tähden, ja seksikin sallitaan ulkonäön perusteella. Mitä ihmisille ei avoimesti ja laillisesti voi tehdä enää, sitä voi tehdä koirille kiitettynä ja ihailtuna toimintana. Eikä tästä ole 100 vuottakaan, 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkupuolta, kun suomalaisilta alhaisen mongolirodun jäseninä oli muutamissa Yhdysvaltain osavaltioissa laillisesti kielletty naimisiinmeno ylempien rotujen, eli lähes puhdasta arjalaisuutta edustavien anglosaksien ja skandinaavien, kanssa.
Flätin rotumääritelmään kuuluu mm: "Kuono- ja kallo-osat ovat samanpituiset ja linjoitukseltaan yhdensuuntaiset. Otsapenger on vähäinen, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa." Pahaa enteilevä lause. Kun koirilla huskyjä ja ajokoiria lukuunottamatta ei ole enää juuri mitään hyötykäyttöä, niin esteettiset kriteerit nousevat eugeniikassa väkisinkin hyvin tärkeään asemaan. Muoto ja väri. Flättikin voi 40 vuoden kuluttua olla koira, jolla on neulanterävä luisu pää, ei minkäänlaisia aivoja, ja se kuolee viisivuotiaana syöpään. Mitä emootiota tuleekaan flättibloggaajan tekstiin, kun hänen pitää perustella "värivirheisen" koiran pitoaan, samalla kuitenkin rotuhygieniaa ylistäen.
Voi Miinassa flättiäkin olla. Flätistä, labradorilaisesta ja jostain isommasta pohjoiseuraasialaisesta metsästyskoirasta voisi saada tuollaisen yhdistelmän.
Meillä on koirat aina olleet mitä sattuu, eikä niitä vuosikymmeniin ole ostettu. Tavalla tai toisella hylättyjä tai poliisin huostaanottamia. Äitini niitä on aina esiin kaivanut. Pienemmät ovat pysyneet hänen hoidossaan, isommat kulkeutuneet ennen pitkää minulle. Äitini ei koiriaan koskaan ole mitenkään kouluttanut, muuten kuin elelemällä tiiviisti niiden kanssa, mutta aina ne häntä tottelevat. Ja hyviä koiria niistä kaikista on tullut. Miinan haukkuminenkin alkaa vähitellen laantua silloin kun kiellän sen, vaikka ei se vieläkään aina onnistu. Enkä aina kielläkään, kun se kerran näyttää olevan niin mukavaa. Ja tältä se näyttää:
Kun tapaa kennelihmisiä ja puhuu niille mustasta noutajasta, niin ne aina yrittää tunkea Miinaa johonkin rotuun. Flätti yleensä tulee esiin. Sileäkarvainen noutaja, joka usein on musta. Noiden rotujen kohtelu on jotensakin kammottavaa. Siellä noudatetaan edelleen Francis Galtonin eugeniikan perusteita, hoidetaan rotuhygieniaa, kilpailutetaan jatkuvasti, pidetään, tai yleensä yritetään pitää sotilaallisessa kurissa (apinat kouluttamassa susia ei ole tehokkain yhdistelmä), pidetään nälässä ulkonäön tähden, ja seksikin sallitaan ulkonäön perusteella. Mitä ihmisille ei avoimesti ja laillisesti voi tehdä enää, sitä voi tehdä koirille kiitettynä ja ihailtuna toimintana. Eikä tästä ole 100 vuottakaan, 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkupuolta, kun suomalaisilta alhaisen mongolirodun jäseninä oli muutamissa Yhdysvaltain osavaltioissa laillisesti kielletty naimisiinmeno ylempien rotujen, eli lähes puhdasta arjalaisuutta edustavien anglosaksien ja skandinaavien, kanssa.
Flätin rotumääritelmään kuuluu mm: "Kuono- ja kallo-osat ovat samanpituiset ja linjoitukseltaan yhdensuuntaiset. Otsapenger on vähäinen, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa." Pahaa enteilevä lause. Kun koirilla huskyjä ja ajokoiria lukuunottamatta ei ole enää juuri mitään hyötykäyttöä, niin esteettiset kriteerit nousevat eugeniikassa väkisinkin hyvin tärkeään asemaan. Muoto ja väri. Flättikin voi 40 vuoden kuluttua olla koira, jolla on neulanterävä luisu pää, ei minkäänlaisia aivoja, ja se kuolee viisivuotiaana syöpään. Mitä emootiota tuleekaan flättibloggaajan tekstiin, kun hänen pitää perustella "värivirheisen" koiran pitoaan, samalla kuitenkin rotuhygieniaa ylistäen.
Voi Miinassa flättiäkin olla. Flätistä, labradorilaisesta ja jostain isommasta pohjoiseuraasialaisesta metsästyskoirasta voisi saada tuollaisen yhdistelmän.
Meillä on koirat aina olleet mitä sattuu, eikä niitä vuosikymmeniin ole ostettu. Tavalla tai toisella hylättyjä tai poliisin huostaanottamia. Äitini niitä on aina esiin kaivanut. Pienemmät ovat pysyneet hänen hoidossaan, isommat kulkeutuneet ennen pitkää minulle. Äitini ei koiriaan koskaan ole mitenkään kouluttanut, muuten kuin elelemällä tiiviisti niiden kanssa, mutta aina ne häntä tottelevat. Ja hyviä koiria niistä kaikista on tullut. Miinan haukkuminenkin alkaa vähitellen laantua silloin kun kiellän sen, vaikka ei se vieläkään aina onnistu. Enkä aina kielläkään, kun se kerran näyttää olevan niin mukavaa. Ja tältä se näyttää:
Ajelulla
Tytär kävi taas rekiajelulla. Siellä ei pitkiin oikein ole voinut käydäkään. Yhtäältä minä en ole ollut kotona, ja toisaalta vanhukset ei enää oikein tarkene olla pakkasella ulkona pitkiä aikoja, sydäntäkin ahdistaa pakkasilmalla. Nyt kun lauhtui, niin taas pääsi. Antoivat tyttärelle oman reen tällä kertaa, ja hyvin hän sillä selvisi, toisen reen perässä ajaen, ja vain kaksi koiraa reen edessä. Tunnin reissu paksussa lumessa. Koirat oli tullessaan väsyneitä, mutta hyväntuulisia. Kyllä ne tykkää vetämisestä. Minä tein tavan mukaan sen tunnin pihassa lumitöitä ja rupattelin isännän kanssa. Hän ei lähde enää koirilla liikenteeseen, ja emäntäkin mielellään ottaa tyttären mukaan. Ei ole enää niin varmajalkainen jalaksilla.
On ne huskyt kepeäjalkaisia olentoja. Niin hentoisen oloisia, mutta niin vahvoja kuitenkin. Itsekin tuntee voiman, kun niitä taluttaa tarhaan tai tarhasta, ja tytärtä yksi sellainen vetää miten haluaa. Tykkään näistä koirista. Terveitä; vielä 13-vuotiaina ulvovat päästä mukaan vetämään. 14-vuotiaat olivat jo eläkkeellä, ja asustelivat sisällä pakkasimpien aikaan.
Voimastaan ja villeydestään huolimatta ne on kuitenkin ihmiselle hyvin kilttejä. Niin kai ne olisi sudetkin, jos olisivat tuttuja. Minusta on mukavaa että tytär opettelee tuntemaan muitakin koiria. Koirien kanssa on vähän kuin musiikin kanssa. Kun nuorena aloittaa harjoittelun, niin oppii luonnolliseen suhteeseen.
On ne huskyt kepeäjalkaisia olentoja. Niin hentoisen oloisia, mutta niin vahvoja kuitenkin. Itsekin tuntee voiman, kun niitä taluttaa tarhaan tai tarhasta, ja tytärtä yksi sellainen vetää miten haluaa. Tykkään näistä koirista. Terveitä; vielä 13-vuotiaina ulvovat päästä mukaan vetämään. 14-vuotiaat olivat jo eläkkeellä, ja asustelivat sisällä pakkasimpien aikaan.
Voimastaan ja villeydestään huolimatta ne on kuitenkin ihmiselle hyvin kilttejä. Niin kai ne olisi sudetkin, jos olisivat tuttuja. Minusta on mukavaa että tytär opettelee tuntemaan muitakin koiria. Koirien kanssa on vähän kuin musiikin kanssa. Kun nuorena aloittaa harjoittelun, niin oppii luonnolliseen suhteeseen.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Itsensä kehumista, mutta menköön nyt
Tuli postia Lauttasaaresta:
De: n.n.@
Date: Ven 29 janvier 2010 18:37
À: X.X.
Priorité : Normale
Messagerie : Webmail
Hei,
Valmistuin vuonna 2004. Te veditte elämäni parhaan luentosarjan. Kiitos siitä!
De: n.n.@
Date: Ven 29 janvier 2010 18:37
À: X.X.
Priorité : Normale
Messagerie : Webmail
Hei,
Valmistuin vuonna 2004. Te veditte elämäni parhaan luentosarjan. Kiitos siitä!
Niin kauan kuin tällaisia posteja silloin tällöin tulee, taidan jaksaa töissäni, myös silloin kun tekemistä on kamalia määriä.
Rokotus
Vaimo määräsi minut sikarokotukseen. Kävin sen hakemassa. Mutta turha hänen toivonsa varmaan on. Tuskin minusta sillä rokotuksella sen parempaa aviomiestä saa.
Odotellessa oli aikaa katsella mitä muilla ukoilla oli jalassa. Samat mitä minulla. Lämpöhousut ja Sievin saappaat, joko täys- tai puolipitkinä versioina. Ne on hyvät saappaat. Kelpaa kahlata lumessa ja vesisohjossa, kävellä pakkasessa, ja pitävät hyvin jäällä. Niillä tiällä Lumenmuassa pärjätään hyvin. Niiden ainoa ongelma on, että ne on suunnattu vanhojen ukkojen markkinasegmentille. Ei ole pieniä kokoja. Vaimokin tykkää niistä, mutta pystyy käyttämään pienimpiä saappaita vain kaksien villasukkien kanssa. Taas naisia sorretaan.
Rokotusjono oli rauhallinen ja kohtelias, henkilökunnan työskentely tehokasta ja ystävällistä. Vartissa koko homma. Kyllä minä tykkään asua täällä.
PS. Nyt illan mittaan alkaa vasen käsivarsi tulla kipeäksi. Saa nähdä millaiseksi kehittyy.
Odotellessa oli aikaa katsella mitä muilla ukoilla oli jalassa. Samat mitä minulla. Lämpöhousut ja Sievin saappaat, joko täys- tai puolipitkinä versioina. Ne on hyvät saappaat. Kelpaa kahlata lumessa ja vesisohjossa, kävellä pakkasessa, ja pitävät hyvin jäällä. Niillä tiällä Lumenmuassa pärjätään hyvin. Niiden ainoa ongelma on, että ne on suunnattu vanhojen ukkojen markkinasegmentille. Ei ole pieniä kokoja. Vaimokin tykkää niistä, mutta pystyy käyttämään pienimpiä saappaita vain kaksien villasukkien kanssa. Taas naisia sorretaan.
Rokotusjono oli rauhallinen ja kohtelias, henkilökunnan työskentely tehokasta ja ystävällistä. Vartissa koko homma. Kyllä minä tykkään asua täällä.
PS. Nyt illan mittaan alkaa vasen käsivarsi tulla kipeäksi. Saa nähdä millaiseksi kehittyy.
Valkeaa lunta
Takaisin täällä missä lumi on valkeaa. Lumen puhtaus merkitsee näköjään paljon onnellisuudelleni. Jotensakin järkyttävää käydä näissä rantakaupungeissa, missä joutuu aina kävelemään nihkeän kosteassa ruskeassa liassa.
Mutta oli Norjassa hyviä asioita:
1. Pääkaupungista selvästi näki, että öljyrahaa ei ole käytetty palatsien rakentamiseen sinne. Se on viisasta ja kertoo hyvin selkeästi tasa-arvoisuudesta. Ei tilanne paha ole Suomessakaan. Molemmat pääkaupungit ovat toistaiseksi vain puolimiljoonakaupunkeja.
2. Oslossa oli hyvin kohteliaat autoilijat. Moni pysäytti jo kun vasta läheni jalkakäytävää. Liikennekulttuurista näki selvästi, että Norja on sivistysmaa.
3. Oslossa harjattiin katuja puhtaaksi lumesta. Niillä oli pieniä raktoreita, joiden edessä oli pyörivä harja, eikä edes mitään keräilyvälineitä. Mutta ne veti niillä nopeasti pääkatujen jalkakäytävät puhtaaksi lumesta ja loskasta. Vain se suolan nihkeys tietysti jäi. Helsingissä joutui yhtenään taarustamaan 2-3 cm paksun suolatun mössökerroksen päällä. Saisivat käydä Oslosta ottamassa mallia. Täällä kotona on tietysti vielä kätevämpää: lumi aurataan pois aikanaan, ei suolata, hiekkaa heitetään tarvittaessa perään, ja jalkakäytävä on kova, luja, puhdas, kuiva ja miellyttävä kävellä.
Joudun vaaratilanteisiin kun täällä kokeilen ajaa liikepaikassa Norjan tyyliin. Takana tulijat yrittävät ajaa perään. Mutta ei siinä muuten mitään vaikeutta ole. Autossahan istuu lämpimässä nojatuolissa, joten helppohan siinä on pysäyttää jalkakäytävän eteen ja sallia viimassa odottelevan panssaroimattoman ihmisen mennä ensin. Siinä on vain pidettävä mielessä, että minulla on käytössäni kaikki maailman aika. Kunnollinen niskatuki liikkuvassa nojatuolissani myös on. Ilman sitä voi kohteliaisuus täällä käydä hengen päälle.
Mutta oli Norjassa hyviä asioita:
1. Pääkaupungista selvästi näki, että öljyrahaa ei ole käytetty palatsien rakentamiseen sinne. Se on viisasta ja kertoo hyvin selkeästi tasa-arvoisuudesta. Ei tilanne paha ole Suomessakaan. Molemmat pääkaupungit ovat toistaiseksi vain puolimiljoonakaupunkeja.
2. Oslossa oli hyvin kohteliaat autoilijat. Moni pysäytti jo kun vasta läheni jalkakäytävää. Liikennekulttuurista näki selvästi, että Norja on sivistysmaa.
3. Oslossa harjattiin katuja puhtaaksi lumesta. Niillä oli pieniä raktoreita, joiden edessä oli pyörivä harja, eikä edes mitään keräilyvälineitä. Mutta ne veti niillä nopeasti pääkatujen jalkakäytävät puhtaaksi lumesta ja loskasta. Vain se suolan nihkeys tietysti jäi. Helsingissä joutui yhtenään taarustamaan 2-3 cm paksun suolatun mössökerroksen päällä. Saisivat käydä Oslosta ottamassa mallia. Täällä kotona on tietysti vielä kätevämpää: lumi aurataan pois aikanaan, ei suolata, hiekkaa heitetään tarvittaessa perään, ja jalkakäytävä on kova, luja, puhdas, kuiva ja miellyttävä kävellä.
Joudun vaaratilanteisiin kun täällä kokeilen ajaa liikepaikassa Norjan tyyliin. Takana tulijat yrittävät ajaa perään. Mutta ei siinä muuten mitään vaikeutta ole. Autossahan istuu lämpimässä nojatuolissa, joten helppohan siinä on pysäyttää jalkakäytävän eteen ja sallia viimassa odottelevan panssaroimattoman ihmisen mennä ensin. Siinä on vain pidettävä mielessä, että minulla on käytössäni kaikki maailman aika. Kunnollinen niskatuki liikkuvassa nojatuolissani myös on. Ilman sitä voi kohteliaisuus täällä käydä hengen päälle.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Kylmän viileää
Ehkä tämä ei niin kovin miellyttävä konferenssi ole. Kielen tutkijoissa on niin outoa väkeä. Ruotsalainen jolla on ilmeisiä natsisympatioita, amerikkalainen republikaani joka tekee Obamanvastaista propagandaa, ja paranoidisia eurooppalaisia, jotka ylpeänä julistavat etteivät he tiedä mitään Länsi-Euroopan ulkopuolisesta kielimaailmasta. Norjalaisia, jotka viihtyvät parhaiten omassa porukassaan. Norjalaiset pitää huolta siitä että työt alkaa aikaisin, aikataulut pitävät ja jos eivät, niin leikataan kahvista ja syömisestä, ei työnteosta. Se on hyvä, mutta aika kylmäkiskoisesti hoidettuna. Ei-humaaneja humanisteja tänne on monta kerääntynyt. Täällä olen kuullut vain kaksi iloista, selkeää ja mielenkiintoista esitelmää, toinen nuorelta naiselta Helsingistä, toinen vanhalta valkotukkaiselta saksalaisvaarilta.
Ei tämä millään tavalla hukkareissu ole. Pitää nähdä mihin suuntaan tutkimus eri puolilla on menossa, ja erilaisia hyödyllisiä tiedonmurusia on saanut kerättyä. Porukassa on hyvin sympaattinen turkkilainen kielenkääntäjä, jonka kanssa on kävelty pimeinä aamuina ja iltoina vajaan tunnin taipaleet yliopistolle ja takaisin. On Algeriassa syntynyt berberi, joka puhuu sujuvaa japania kanssani ja tekee tutkimusta suahilista opetuskielenä Tansaniassa - siellä nimittäin Maailmanpankin vaatimuksesta yritetään nyt opettaa matematiikkaa ja luonnontieteitä englanniksi globalisaation tarpeisiin, eikä lapset opi mitään.
Mutta näitä muutamia miellyttävyyksiä lukuunottamatta tästä jää varsin kylmäkiskoinen mielikuva. Samanlainen kuin Oslosta itsestään. Pakkasta on -10 aamuisin, vähän vähemmän illemmalla. Kosteus, joka tullessa tuntui pehmeältä, tuntuu enää vain märältä kylmältä. Huoneen ikkunasta vetää.
No, jos loikoilisi vielä tunnin lämpimässä peiton alla. Tulisin paremmalle tuulelle.
Ei tämä millään tavalla hukkareissu ole. Pitää nähdä mihin suuntaan tutkimus eri puolilla on menossa, ja erilaisia hyödyllisiä tiedonmurusia on saanut kerättyä. Porukassa on hyvin sympaattinen turkkilainen kielenkääntäjä, jonka kanssa on kävelty pimeinä aamuina ja iltoina vajaan tunnin taipaleet yliopistolle ja takaisin. On Algeriassa syntynyt berberi, joka puhuu sujuvaa japania kanssani ja tekee tutkimusta suahilista opetuskielenä Tansaniassa - siellä nimittäin Maailmanpankin vaatimuksesta yritetään nyt opettaa matematiikkaa ja luonnontieteitä englanniksi globalisaation tarpeisiin, eikä lapset opi mitään.
Mutta näitä muutamia miellyttävyyksiä lukuunottamatta tästä jää varsin kylmäkiskoinen mielikuva. Samanlainen kuin Oslosta itsestään. Pakkasta on -10 aamuisin, vähän vähemmän illemmalla. Kosteus, joka tullessa tuntui pehmeältä, tuntuu enää vain märältä kylmältä. Huoneen ikkunasta vetää.
No, jos loikoilisi vielä tunnin lämpimässä peiton alla. Tulisin paremmalle tuulelle.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Trygghet
Oslo on mielenkiintoinen paikka. Näyttäisi siltä, että tämä on muuten pysähtynyt 1980-luvulle, mutta palkka- ja hintataso on moninkertaistunut. Kaikki on aika nuhjuista, eikä ainakaan täällä kuninkaanlinnan takapuolella, missä liikun, sen kummempia investointeja näytä tehdyn oikein minnekään pitkään aikaan. Ravintolassa keikkuu pöytä, koska yksi jalka on lyhyempi, mutta sitä on vaikea suhteuttaa laskun loppusummaan. Pensionaatissa saa lämmintä vettä vain vääntämällä vivun täysin punaiselle. Kadut on mitä on. Tammikuinen Oslo ei ole mitään herkkua. Silti kahviloissa näkee nuoria naisia minkkiturkeissa. Oslon yliopiston kirjastolla on 150 000 sähköistä kirjaa käytössään. Ruotsalaiset ja muut ulkomaalaiset hoitaa tarjoilun ravintoloissa. Ja nuoria norjalaisia miehiä kyykkii kadunvarsilla pipo silmillä kerjäämässä rahaa kuppiin; Oslo on tiettävästi Pohjoismaiden heroiinipääkaupunki, ja käyttäjiä on paljon. Mutta ei täällä mitenkään turvattomalta tunnu, liukkaita katuja lukuunottamatta.
Brandkår, ambulans og politi kryssar på gator pillit vinkuen så att de norska kan kose seg i trygghet.
Brandkår, ambulans og politi kryssar på gator pillit vinkuen så att de norska kan kose seg i trygghet.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Lounaassa
Niin sitä löytää itsensä sumuisena sunnuntai-iltana Oslosta muutaman asteen pakkasessa. Samanlaista kuin Helsingissä, suolaa kaduilla ja jalkakäytävillä. En ole ollut täällä 25 vuoteen, mutta ei tämä nyt kovin suuresti tunnu muuttuneen. Tuntuu pieneltä merenrantakaupungilta, aivan niin kuin Helsinkikin. Täältäkin varmasti löytäisi jotain nättiä, jos olisi aikaa etsiä. Täällä on paljon ihmisiä, jotka kuljeskelevat kaduilla kantaen olkapäillään suksia. Lumityöt on tehty huonoiten kuninkaanlinnaa ympäröivien katujen jalkakäytävillä. Ei taida olla kuningas kotona, kun ei ole joutanut lapioimaan.
Koiria kävelee isäntiensä ja emäntiensä kanssa ilman hihnaa pitkin katuja. Rauhallisina ja tottuneesti, asiallisesti käyttäytyen. Niin pitää ollakin. Kannatan tätä maata ja norjalaista lainsäädäntöä.
Koiria kävelee isäntiensä ja emäntiensä kanssa ilman hihnaa pitkin katuja. Rauhallisina ja tottuneesti, asiallisesti käyttäytyen. Niin pitää ollakin. Kannatan tätä maata ja norjalaista lainsäädäntöä.
lauantai 23. tammikuuta 2010
-25
Jos olisin vapaa liikkumaan, niin tänne muuttaisin. Ei se iso ole, mutta mukava. Isä joskus rakensi, minä remontoin sisältä ja asensin aurinkosähkön, sekä tein puutarhan ja pienen arboretumin ympärille. Pakkasta tietysti, mutta kyllä siellä tarkenee ihminen hyvissä vaatteissa, kun liikkuu riittävän nopeasti.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Pohjoisessa
Kotona taas. Täällä on kotoisen kylmää, -25 astetta aamuisin. Sisällä vedetään jalkaan lämpöhousut, päälle 3-4 kerrosta paitoja ja puseroita. Vielä vilttiä jaloille jos aikoo istua paikallaan pitkään lukemassa tai kirjoittamassa. Yöllä pidetään peitto tiukasti ympärillä, eikä potkita sitä sivuun kuten etelässä. Kyllä tämänkin talon kuumaksi saisi, mutta ollaan totuttu kohtuullisen viileään. Sisällä ei ole missään lämpömittaria, joten en tiedä varsinaisia numeroita.
Olivat lämmittäneet saunan tuloiltanani ja kylpeneet. Tulin niin myöhään, että en enää itse kehdannut, menin suoraan nukkumaan. Mutta aamulla menin saunaan. Ylälaude oli vielä niin kuuma, että juuri ja juuri kärsi laatoille nahkansa laskea. Löylyä en heitellyt, mutta ei sitä tarvinnutkaan. Kun kuumalla kivellä makaili rauhassa pimeässä 20-30 minuuttia, oli täysin lämpimäksi haudottu, luita myöten rentona. Mielenkiintoista oli etelässä, mutta mukavaa on kotonakin.
Olivat lämmittäneet saunan tuloiltanani ja kylpeneet. Tulin niin myöhään, että en enää itse kehdannut, menin suoraan nukkumaan. Mutta aamulla menin saunaan. Ylälaude oli vielä niin kuuma, että juuri ja juuri kärsi laatoille nahkansa laskea. Löylyä en heitellyt, mutta ei sitä tarvinnutkaan. Kun kuumalla kivellä makaili rauhassa pimeässä 20-30 minuuttia, oli täysin lämpimäksi haudottu, luita myöten rentona. Mielenkiintoista oli etelässä, mutta mukavaa on kotonakin.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Picasso
Kävin Ateneumissa katsomassa Picasson näyttelyä. Kylläpä niin monet niistä maalauksista tihkuivat seksiä. Mukava näyttely.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Näissä seminaareissa tehdään töitä, vessataukoja on harvakseltaan, ja ruokaillessa pidetään johtoryhmän kokousta. Ihan hyvä. Töihin minä tänne tulin.
Illalla ei onneksi enää ollut sosiaalista yhteisyyden luomista, joten häivyin. Pitää saada olla valveilla vähän yksikseenkin. Kävelin Töölönlahden ympäri. Siellä oli kaunista ja kovapohjaiset valkeat tiet, hyvin jäässä eikä edes yritystä suolata niitä. Kävin kaupasta ruuakseni pinon roiskantteja. Vitamiineja on saatu aivan kylliksi tänään, ja lämpimään keittiöruokaan kyllästyy jos sitä on joka päivä. Roiskantit on hyviä silloin tällöin, gintonicia päälle. Helkan verkko toimii nyt baarissa, muttei huoneessani.
Illalla ei onneksi enää ollut sosiaalista yhteisyyden luomista, joten häivyin. Pitää saada olla valveilla vähän yksikseenkin. Kävelin Töölönlahden ympäri. Siellä oli kaunista ja kovapohjaiset valkeat tiet, hyvin jäässä eikä edes yritystä suolata niitä. Kävin kaupasta ruuakseni pinon roiskantteja. Vitamiineja on saatu aivan kylliksi tänään, ja lämpimään keittiöruokaan kyllästyy jos sitä on joka päivä. Roiskantit on hyviä silloin tällöin, gintonicia päälle. Helkan verkko toimii nyt baarissa, muttei huoneessani.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Hotelli Helka
Etelässä taas. Täällä on nukuttu Kopioston loisteessa, mutta viileämpi se on kuin Smarket. Lämpöpatterikin on valmiiksi kiinni. Ihan ok kuumaa.
Hotellin verkko on nurin, eikä respan pojat osaa buutata sitä. Kännyllä blogaaminen ei ole herkkua.
Mutta illallinen oli hyvä. Ruoka ok, ja seurana nuori, kaunis ja älykäs nainen. Harvinaista illallisherkkua.
Hotellin verkko on nurin, eikä respan pojat osaa buutata sitä. Kännyllä blogaaminen ei ole herkkua.
Mutta illallinen oli hyvä. Ruoka ok, ja seurana nuori, kaunis ja älykäs nainen. Harvinaista illallisherkkua.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Grüss Gott!
Kautta kirkkonummelaisten pienten mutkaisten teiden pääsin pohjoiseen, kuntaan missä on Rantatie ja rantasaunojakin vielä joku pystyssä, mutta järven pohja kasvaa AIV-nurmea. Siitä lienee kunnan nimi tullut, en tiedä.
Tapasin vanhan ystävän, jolla on ollut puolentoista vuoden päänsärky. Ollaan puheltu paljon über Arbeit und Baierische Sachen, aus Radio Nachrichten über Spielen in Bundesliga, und irgendeine Musik aus Baierische Rundfunk 1. Druck eine Flasche Baierische Wein.
Täällä S-marketin loisteessa on vielä kuumempi kuin etelässä viime yönä. Väänsin patterin ihan kiinni ja pidin jonkin aikaa ikkunaa auki, ennen kuin sain aamuyöllä taas nukuttua.
Täällä minua on pidetty hyvin. Kohta sanon "Servus" baijerilaiseen tapaan, ja suuntaan uudelleen etelään kohti seuraavia töitä. Saa nähdä millaisen ilmaston siellä nyt kohtaa.
Tapasin vanhan ystävän, jolla on ollut puolentoista vuoden päänsärky. Ollaan puheltu paljon über Arbeit und Baierische Sachen, aus Radio Nachrichten über Spielen in Bundesliga, und irgendeine Musik aus Baierische Rundfunk 1. Druck eine Flasche Baierische Wein.
Täällä S-marketin loisteessa on vielä kuumempi kuin etelässä viime yönä. Väänsin patterin ihan kiinni ja pidin jonkin aikaa ikkunaa auki, ennen kuin sain aamuyöllä taas nukuttua.
Täällä minua on pidetty hyvin. Kohta sanon "Servus" baijerilaiseen tapaan, ja suuntaan uudelleen etelään kohti seuraavia töitä. Saa nähdä millaisen ilmaston siellä nyt kohtaa.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Työt tehty on. Aika kevyt kaksi päivää tämä oli, kohtalaisen tyhjänpäiväisiä. Liian vähän raakaa työtä ja liian paljon sosialisaatiota. Vanhoja ja uusia tuttuja näki paljon, kuunteli jokusen osuvan ja jokusen pieleen menneen puheen, luki pinon papereita, joista todella mielenkiintoinen oli vain yksi. Lepsuja puheenjohtajia, jotka antoivat alkupään ihmisten puhua ummet ja lammet, leikkasivat sitten lopusta. Sitä kommentoi minkä kommentoi, kahden minuutin puheenvuoroissa ei paljoa voi. Liikaa väkeä joka paikassa, ja ajat oli organisoinut joku sosiaalinen rupattelusta tykkäävä ihminen. Piiitkät kahvi- ja ruokatauot. Ei vanhaa protestanttista etiikkaa, vaan nykyeurooppalaista verkostotehokkuutta.
No, tulipahan käytyä, kolmeen vuoteen ei ainakaan tarvitse.
Sitten taas matkaan, kohti pohjoista tällä kertaa.
Seitsemännellä saarella
Siuntiossa ollaan, paljoa etelämmäs ei autolla suoraan enää pääsekään. On täällä selvästi lämpimämpää (4 astetta) ja suolaisempaa. Kotona jo monta viikkoa tottui siihen että niin oma kuin melkein kaikkien muidenkin autot olivat jatkuvasti puhtaita ja vastapestyn näköisiä, mitä nyt vähän lunta tai huurretta pinnassa. Hämeen jälkeen alkoi teiden suolaus ja autojen ulkonäkö muuttui. Suolan, maantiepien ja ravan sekoitukseksi. Nyt minullakin on autossani paikallisväri päälle vedettynä.
Ajoin tullessa Helsingin lävitse ja näin kuuluisaa Helsingin lunta. Vielä jäljellä monin paikoin, autojen ympärillä ja parkkipaikoilla, jossain Mechelininkadun lähistöllä 20 cm paksuna suolansekaisena ruskeana massana, minkä läpi vain jonossa ajettiin. Ehkä siihen oli vain kipattu suolattu lumikuorma sulamaan autojen pyörissä. Voi ihmisparkoja, missä joutuvat asumaan. Helsinki on kaunis kesäkaupunki, mutta talvista Helsinkiä en ole oikein koskaan kunnolla ymmärtänyt.
Siuntiossa on puhtaampaa.
torstai 14. tammikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
