Kukkia

Kukkia on taas niin perkeleesti, piha täynnä. Mukavaahan se on.

Vaikka tässä on kaikenlaista pientä näprätty ja nukuttu päiväunia, niin olen minä saanut kasaan kaksi lukua kirjaankin. Siitä se.

Murkkuja

Käytiin tyttären kanssa kaupasta Baitionia ja Raidia. Kahdenlaista siltä varalta että ainakin toinen toimisi. Se reilu 10v mikä tässä on asuttu en ole murkkuja tappanut, mutta niiden määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja tänä kesänä niitä tuntuu olevan joka paikassa. Ensimmäistä kertaa ovat tulleet sisäänkin. Tytär vihaa niitä.

Eli käytiin myrkkyä ja leviteltiin pitkin talon ja liiterin seinustoja, kukkamaihin ja nurmikolle, mansikkamaahan. Niitä on tosiaan nyt joka paikassa, ja kun tontilla on kiveystä paljon, niin ei niitä siellä alla mikään uhanne. Jospa se määrä siitä vähenisi. Hyötyeläimiähän ne sinänsä ovat, ja on niillä periaatteessa elämän oikeus siinä missä minullakin, mutta liika on liikaa.

Vaimo sanoo että tyttären luonne on 95% minulta ja 5% häneltä. Voi olla.

Iiro Rantalan porukan vierailusta näyttää olleen hyötyä. Olen yrittänyt houkutella tytärtä soittamaan häissä pianoa, ja maanantaisen konsertin jälkeen hän on alkanut viimein myöntyä ja harjoitella. Ongelmana minusta on, että hänellä on vanhan kansan klassisen pianomusiikin opettaja, joka opettaa korjaamalla virheitä koko ajan tyttären soittaessa. Ei mikään paha nainen, ajaa kesät talvet Siperian huskyillä pitkin teitä ja peltoja, joko kärrillä tai reellä. Kehuukin tytärtä kyllä välillä, mutta joka tapauksessa virheet ovat huomion keskipisteessä koko ajan. Sellaisella ei saa oikein aikaan rohkeaa esiintyvää taiteilijaa. Uusi Trio näytti toisenlaisen esiintymisen mallia. Siitä vaan soittamaan. Totta kai oikein hyvin, ja siellä takana on tietysti paljon veivaamista, mutta joka tapauksessa soittamaan. Eli hyvän reissun tekivät.

Räksäverkko

Rakensin tyttären kanssa liiterin vintillä olleista laudanpätkistä telineen räksäverkkoa varten. Tavallisia 4" vajaakanttilautoja, jotka sahasin halki, niin että puutavara riitti paremmin, eikä tarvinnut käydä ostamassa lisää. Verkkohan ei paina mitään, eikä tellingin päällä tarvitse itse kiipeillä. Reivoilla sen saa täysin tukevaksi joka suuntaan. Korkeutta sillä on 1500mm, eli tytär ja vaimo mahtuvat kohtuullisen hyvin seisomaan sisällä suorina pää verkossa kiinni, paitsi kannatinrimojen kohdilla. Minäkin pystyn liikkumaan siellä varsin helposti, vaikka kumarassa tietysti.


Päälle viriteltiin tiukkaan 8x22 m verkko. Ei se viljelijälaatua ole, sellaista pitäisi tilata kerralla jotain 500 m2, mutta näkyy tuolla pärjäävän. Kimalainen menee siitä läpi ongelmitta. Yhtään räksää ei ole tarvinnut tänä kesänä irroitella verkosta. Eivät pääse mansikoita lähellekään, eivätkä tartu kireään verkkoon. Eipä niitä juuri ole sitten edes pihassa näkynytkään. Talitintti kyttää rakennelman laelta kasvimaan ötököitä ja kantaa niitä pesäänsä, joka on autokatoksessa pöntössä. Kiinni ei ole jäänyt sekään yhtään kertaa. Koko höskä on kiinni ruuveilla ja on nopea purkaa parin viikon päästä.

Etualalla on toinen verkko, hyvin tiheä. Sen alla on japanilaisia 大根 daikoneita eli isojuuria. Retikoiksi niitä kai Suomessa sanotaan, mutta en tykkää siitä nimestä. Etikka on siitä mausta kaukana. Parhaat kasvaa täällä 30cm mittaisiksi ja lapsen käsivarren paksuisiksi. Yleensä ovat kuitenkin pienempiä ja laihempia. Hyviä silti. Mutta ilman ötökkäverkkoa niistä ei saa syötäviä. Kaalikärpäsen toukka syö ne täyteen pieniä reikiä ja sotkee ne paskallaan. Daikonit on ennen kaikkea vaimoa varten. Sen suu kestää syödä niitä paljaaltaan vaikka kokonaisen juuren kerralla, eikä se mistään muusta vihanneksestä tykkää niin paljon kuin niistä. Tytär ja minä tyydytään vähempään.

Sähkökaapin ovet

Asensin viimein sähkökaappiin ovet. Onpahan nekin nyt paikallaan, ja eteinen sen verran siistimpi. Ovet on paikallisesta ovitehtaasta, valmiiksi saranoituja. Sähkötaulun jäähdytysrivoille on riittävästi tilaa, ja jäähtymistä ovien ei pitäisi haitata yhtään, tilaa on riittävästi niin niiden ala- kuin yläpuolellakin ilman kiertoa varten.



Jotta oviaukko tulisi oikean levyiseksi, piti huonetta vähän kaventaa siltä kohtaa. Tein pienen seinänpätkän, jonka päällystin leppälaudoilla. Tavallista harmaaleppää. Ne on mökin lepistä, kaatelin niitä joku vuosi sitten polttopuiksi ja teetin parhaimmista lautoja. En viitsinyt käyttää niitä höyläämössä oikeiksi paneleiksi, vaan höyläsin itse ja ajoin jyrsimellä reunoihin pienet koristeurat, lakkaa päälle vanhan purkin pohjasta. Tuli sekin purkki käytettyä loppuun. Noin pienet laudanpätkät siitä tuskin vääntyvät tai pullistelevat, vaikka eivät olekaan toisissaan kiinni panelilautojen tapaan. Ruuveilla ne näkyvästi kiinnitin. Pidän rakenteista jotka voi kätevästi purkaa. Mietin siihen hyllykön tekoakin, mutta ei siitä oikein kunnollisia olisi saanut. Koolingit vie oman tilansa, eikä hyllyille olisi jäänyt oikein mitään.


Tykkään lepästä. Se on kaunista pehmeää puuta, jota on helppo työstää, ja joka siitä nätisti hiljalleen tummuu. Eikä sitä ole joka talossa.

Iiro Rantala New Trio

Iiro Rantala New Trio kävi taunissa. Niin pieni konsertti, ettei se näy edes heidän keikkakalenterissaan. Mutta oli hyvä. Heitä ei salin pienuus haitannut. Tytär nauroi ensimmäisen 10 minuuttia ja monta kertaa myöhemminkin. Osasivat erinomaisesti myös soittaa. Iiro Rantalaa olen kuullut aiemminkin, näitä muita en, mutta kuulinpahan nyt. Tässä Shit Catapult



Tässä toinen: Pekka Pohjola.

Tytär saattoi hyvin sanoa, ettei ollut koskaan ennen kuullut sellaista musiikkia.

Miehillä on se helppous elämässään, ettei tarvitse näyttää kauniilta. Kunhan vain osaa tehdä jotain hyvin.

Lin Biaon soturi

Nytkin kävi mielenkiintoisia vieraita. 林彪 Lin Biaon entinen soturi perheineen. Ensimmäistä kertaa elämässään Kiinan ulkopuolella. Köyhän perheen poika, syntynyt juuri Kiinan sisällissodan lopussa. Pääsi uudessa Kiinassa kouluun, sieltä meni armeijaan, missä kouluttautui ensin kuorma-autokuskiksi ja sitten hyökkäysvaunukuskiksi. Kuului Lin Biaon joukkoihin. 1969 kun Kiinan ja Neuvostoliiton välille syttyi sota Ussuri-joella Aarresaaren (珍寶島 Zhēnbǎo dǎo/остров Даманский) hallinnasta, lähetettiin hänetkin sinne taistelemaan. Muistan minäkin pikkupoikana nähneeni lehdissä kuvia jomman kumman puolen tapetuista ja poltetuista sotilaista. Mutta vieraani säilyi hengissä, koska taistelut loppuivat juuri kun hänen joukko-osastonsa ehti paikalle.

1971, sen jälkeen kun Lin Biao yritti/ei yrittänyt kaapata valtaa Mao Zedongilta, joka sitten puolestaan tapatti/ei tapattanut Liniä, Linin sotilaat puhdistettiin Kiinan kansanarmeijasta. Vieraani tapauksessa ei mitenkään raa'asti; hän oli siinä vaiheessa vain jonkun kapteenin autonkuljettaja, ja liian alhaalla komentorakenteessa ollakseen millään tavalla vastuussa mistään tai vaaraksi. Sai vain lopputilin armeijasta ja kehotuksen etsiä töitä jostain. Löysi niitä ennen pitkää yhdestä yliopistosta, missä tarvittiin autonkuljettaja-vahtimestaria. Löysi saman yliopiston sairaalasta sairaanhoitajan vaimokseen, ja teki hänen kanssaan kaksi tytärtä, juuri ennen kuin yhden lapsen politiikka astui voimaan. Jää ensi vuoden jälkeen jo eläkkeelle.

Suomeen hän tuli sen takia, että toinen näistä tyttäristä on oppilaani, joka viimein sai gradunsa valmiiksi, ja menee viikon päästä naimisiin suomalaisen nuoren miehen kanssa. Sekin on oma tarinansa, johon liittyy vuosien takainen Valmetin paperikoneiden kaupparatsun perheen asuminen Kiinassa, joka johti kahden nuoren ihmisen tapaamiseen. Minut on pyydetty papiksi häihin; ei siksi että teologi olisin, vaan muuten vain professorina ja molemmat tuntevana sopiva viemään vihkikaavan seremoniallisesti lävitse. Kumpikaan heistä ei mihinkään kirkkoon kuulu. En ole ennen sellaista performanssia lävitse vienytkään, mutta eiköhän siitä selvitä.

Niinpä isä ja äiti olivat ensimmäistä kertaa Kiinan ulkopuolella, ja pärjäsivät ihan hyvin. Molemmat tytöt ja sulhanen tietysti opastivat ja tulkkasivat. Koska kellään ei ole paljoa rahaa, eikä sitä kannata tuhlata, Suomen katseleminen turistina tehdään kulkemalla sulhasen isän autolla tuttujen perheiden luona, niin ei tarvitse maksaa hotelleista, ja sillä tavalla he meidänkin luonamme kaksi päivää ja yhden yön olivat.

Pystyivät syömään kohtuuhyvin suomalaista ruokaa, paitsi että maustesilli ei mennyt millään, ei edes lautaselle asti. Äiti ei pystynyt menemään alasti saunaan minun perheeni naisten kanssa, mutta onnistui sentään omien tyttäriensä kanssa. Kiinassa ei aikuiset näyttäydy toisilleen alastomina, edes oman perheen sisällä, ja vielä vähemmän vieraiden kanssa. Mutta isä pokkana kävi saunassa kunnolla minun ja sulhasen kanssa, löi reilusti löylyäkin, kun kauhan hänelle annoin. Siinäpähän näkevät maailmaa ja oppivat sen outoja tapoja.

Ja minä näin taas kerran konkreettisesti miten rajusti maailma koko ajan muuttuu. Mieluisia vieraita nämäkin.

Jos tätäkään milloinkaan kukaan lukee, niin suosittelen hänelle pienen Hans Roslingin videon katsomista: Chimpanzees Know Better.

Veljentyttären tyttäret oli käymässä, 5 ja 8 v. Panin ne töihin; töitä varten lapset kai on olemassa. Imuroimaan, perunoita pesemään ja pahvilaatikoita särkemään. Vein jäteasemalle ison kasan kaikenlaista rojua vanhoista tietokoneista vanhoihin pahvilaatikoihin, mitä on nurkissa pyörinyt. Käytin pikkutyttöjä kyllä uimassa ja ammeessa, syötin mehujäitä ja suolapähkinöitä. En pelkästään töitä teettänyt. Suurimmaksi osaksi aikaa ne leikkivät oman tyttäreni kanssa, ei minun tarvinnut olla kuin seremoniamestarina ja joskus erotuomarina.

Kyllä 12-vuotias järkevä ja kaikenlaiseen tottunut tytär on paljon helpompi kuin kaksi pientä hyvin tiukasti äitinsä siipien suojassa kasvanutta lasta. Mutta siinäpähän vähän maailmanpiiriään avarsivat. Jo ne oppivat tykkäämään pippurista ja currystäkin paistetuissa munissa.

Elizabeth Wongistakaan en koskaan ehtinyt kirjoittaa.



Tapaus pysähdytti silti.

Keväällä kävin jonkun kerran töiden jälkeen Kalevankankaan hautausmaalla kävelemässä. Soittaja-Leskisen haudalla kävin joka kerta. Oli tieteellinen idolini ja esikuvani. Viisi vuotta minua vanhempi. Saa nähdä pääsenkö hänen ikäänsä. Elämän urat on vaihtelevia, ei mitään suoria valtaojia. Hautakivet on hyvät, kuka sitten lie suunnitellutkaan. On murtopintaa, taltan jälkeä ja pehmeäksi hiottua kiveä.



Kuvaa ottaessani silloin joskus pyhä tarkoitus oli panna se tänne, mutta ei silloin mitään jaksanut.

Viikonloppu syötiin indonesialaisia chiliruokia, oli sieltä käymässä ruuanlaitosta tykkäävä vieras. Maanantai norjalaista sissimuonaa, mitä yhdessä sotaharjoituksessa käyneeltä tutulta saatiin. Pusseihin kuumaa vettä ja lusikalla naamaan. Tämä päivä kuopiolaista muikkukukkoa. Minä ja tytär pärjätään melkein millä ihmisruualla tahansa. Vietetään edelleen rauhallisia kesäpäiviä kahdestaan.

Vaimo tulee illalla myöhään töistä rättiväsyneenä ja lähtee aamulla aikaisin, useimmat lauantait mukaan luettuina. Kesälomat pyörii muilla, hän jo piti omaansa sen minkä pystyi. Yritetään tyttären kanssa pitää se, että hänellä ei kotona olisi töitä.

Kyllä minulle koti-isän hommat kelpaisivat. Tätäkin osaan.

Luin tänään 20 sivua väitöskirjan käsikirjoitusta - hyvää sellaista - ja sammahdin saman tien. En päässyt edes johdannon loppuun. Nukuin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tyttären kanssa kaupungilla ruokaa hakemassa ja vaihtamassa shekkejä rahaksi. Tytär sai 25 euroa stipendinä hyvin menneistä opiskeluista, ja minä 50 puntaa toistakymmentä vuotta sitten julkaistujen kirjojen myyntipalkkioita. Ei paljoa, eikä myynti ole koskaan ollut isoa, mutta vuodesta toiseen menee hiljalleen. Illalla kävin tyttären kanssa naapurikunnassa kesäteatterissa. Siellä pysyin hyvin hereillä.

Tällainen työtahti pitäisi olla talvellakin. Aina pitäisi päästä nukkumaan kun nukuttaa.

Luin puolitoista gradun kässäriä. Alkaa taas tuntua siltä, että jotain mielellään tekisi.

Annettiin tyttären kanssa tukiopetusta eilen koulutetuille parsoille. Venähtivät sisällä taimiastiassa niin pitkiksi, etteivät oikein pysy pystyssä. Tuettiin ne tikuilla ja niinellä pystyyn. Tein viime syksynä parin lapion syvyisen parsamaan, jonka täytin kompostilla, karkealla hiekalla ja mullalla. Kasvatan siinä tänä kesänä mustajuuria ja sipuleita, jokunen auringonkukkakin näkyy olevan lintujen talvella kylvämänä. Ensi keväänä pistän siihen parsat, ja syömään päästään toivottavasti tyttären ylioppilasjuhliin. Se on suunnitelma. Kuuden vuoden päähän.

Vaihdoin kesärenkaat vaimon ja tyttären polkupyöriin. Vähän myöhään, mutta vielä nolompaa olisi ollut tehdä se heinäkuun lopussa. Muuten olen viime päivät nukuskellut päivin ja öin, istuttanut jonkun puun ja kukan, kitkenyt toisia, käynyt tyttären kanssa sirkuksessa. Kouluttanut parsan taimia isompiin ruukkuihin. Syönyt urakalla retiisejä, joita tuli aika paljon. Juonut iltaisin paraguaylaista cañaa ja polttanut sikareita. Huippututkimusta ei ole tullut tehtyä, mutta mukavaa on ollut.

Tyttären kanssa päivät kahdestaan kotona, kummallakaan ei ole enää erityistä vuorokausirytmiä. Vaimo vain lähtee aina aamuisin aikaisin töihin. Tyttären kanssa yleensä lueskellaan samaan aikaan eri kirjoja, käytetään eri tietokoneita samaan aikaan, tehdään ruokaa porukalla ja syödään, tehdään puutarhahommia yhdessä. Renkaan vaihtamisenkin tänään opetin, vaikkei sen käsivoimat vielä riitä päällysrenkaiden paikalleen vääntämiseen. Siitä ne kasvaa.

Toyota Prius

Ostin maaliskuun lopulla Toyotan Riuskin, ja olen ajanut sillä kuukausittain n. 5000 km. Sitä antaa kepeästi joskus kaikenlaisia lupauksia, ja ne tulevat aikanaan lunastukseen, ja niin vietin loppukevään tien päällä. En aio enää ajaa tuota tahtia, mutta tulipahan tuokin aika nähtyä.

Tässä se hymyilee uutena ensimmäisen vahauksensa päälle vienoa jenihymyä isosiskonsa vierellä.



Koska auto herättää erittäin suuria intohimoja, kohtuullisia puolesta ja kohtuuttomia vastaan, panen tähän muistiin omat kokemukseni.

Olen tyypillinen Riuskin ostaja, yli 50-vuotias mies, joka on jo maksanut talolainansa. Samalla se on ensimmäinen uusi auto, jonka olen ostanut. Tähän asti olen aina ajanut vanhoilla romuilla, joista en ole yhtään kulkevassa kunnossa myynyt, vaan vasta sitten kun ne ovat levähtäneet tielle, eivätkä enää ole kelvanneet kuin romuksi. Eli ekologisuutta on elinkierron muodossa harrastettu ennenkin.

Vaimo taas ei ole ikinä ostanut kuin uusia autoja. Hän ei jostain syystä luota vanhoihin romuihin. Niinpä edellinen auto, jolla ajelin, oli Toyota Avensis farmari vuosimallia 2007. Se on hyvä auto, vahva, nopea ja luotettava, käsivaihteinen. Bensaa se vie minun käytössäni 7.2 litraa satasella keskimäärin. Vaimolla melkein litran enemmän. Hän polkee reippaammin sekä kaasua että jarrua, eikä liikoja ennakoi tilanteita.

Riuski tuntui Aveen verrattuna alussa tivoliautolta, koska siinä ei ole vaihteita ollenkaan, paitsi eteen ja taakse. No, on siinä vapaakin, mutta sitä tulee harvoin käytettyä. Ei tarvitse kuin panna se napista käyntiin, vaihde eteenpäin ja painaa hissukseen kaasua. Tietokone ja planeettapyörästö hoitavat portaattomasti liikkumisen eri nopeuksissa. Vasenta jalkaa ei tarvitse mihinkään, eikä oikealla kädellä tee ohjaamisen lisäksi paljon muuta kuin pitelee vissypulloa juotaessa. Käsikaasu, elikkä vakionopeudensäädin, pitää vauhdin tasaisena kohtuullisen tasaisilla tai loivan mäkisillä teillä. Niinpä sellaisilla voi hyvin heittää kengät pois ja istua tuolilla jalat ristissä, mikä on ihmiselle luonnollisin ja paras tapa. Ei ihmisen jalkoja ole rakennettu sijoitettavaksi kolmeen 90 asteen kulmaan aamusta iltaan. Minä saan sellaisesta selkäni kipeäksi. Hätäjarrutusta istumatapani hidastaa n. 1s verran, mutta hidastakoon.

Paljonko Riuski vie pensaa? Näkyy vaihtelevan paljon ilman ja moottorin lämpötilan suhteen; moottorin lämpiäminen ja akun täyttyminen vie 20-30 km ajoa, riippuen ilman lämpötilasta. Se on yhdistelmä kaupunkiautoa ja maantieautoa. Kääntyy hyvin ketterästä kuten kaupunkiauto, mutta varsinainen polttoaineen säästö kuitenkin tulee esiin vasta pidemmässä maantieajossa. Kauppareissu, jossa on useampia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, helposti vie 7 l/100km. Se on kuitenkin 1350 kg painoinen, mikä tuollaisessa ajossa tuntuu hyvin. Pidempi kaupunkiajaminen, tilanteesta riippuen, ja moottorin lämmittyä, vie n. 5 l/100km. 

Se on nopea jos tarvitaan, rekan ohitse pääsee ripeästi. Ohjattavuus on kiikkerämpi kuin Avessa, alussa pyrin aina kääntämään liikaa nopeissa tilanteissa, niin että rekan takaa vastaantulijan kaistalle lähteminen tahtoi olla heijaamista, mutta rattiin tottuu nopeasti. On hyvä myös että sillä voi hitaassa vauhdissa ajaa pelkällä sähkömoottorilla. Esimerkiksi Tampereella Tullintorin alakerran parkkihallissa, etenkin jos ajaa peräsokkeloihin asti, se on ihanteellinen. Ei pidä meteliä eikä tee pakokaasuja.

Maantiellä, lämpimällä moottorilla, kuivalla tiellä sisään ajetuilla kesärenkailla kulutus riippuu paljolti vauhdista:

140 km/h : 7.5 l/100km
120 km/h : 6
110 km/h : 5.5
100 km/h : 5
90 km/h : 4.5
80 km/h : 4

Luvut ovat mittareista suoraan; nopeusmittarin heitto 100 km/h vauhdissa näyttää olevan n. 5, vähemmän nopeuden laskiessa. Ja kulutusluvut samoin ovat mittarista; en ole jaksanut ryhtyä laskeskelemaan bensalitroja ja kilometrejä laskimen avulla, vaikka tietysti pitäisi, jos tarkka haluaisi olla. Mutta jääköön se insinööreille. Tiestö on täkäläistä mäkimaastoa, jossa on koko ajan nousua tai laskua; tasaista ei löydy kummoisia pätkiä. Normaalit työreissut kylmällä koneella kahdesti kolmesti käynnistäen ja kaikenlaiset maastot ajaen kulutus on yleensä välillä 4.8-5.2. Siihen mahtuu sekä nopeita että hitaita taipaleita. Ensimmäisen Nissan Sunini kanssa minulla oli kynä, paperia ja taskulaskin, jolla kulutusta laskeskelin. Sillä oli aika lailla samanlaista, sikäli kuin muistan, mutta oli se puolta kevyempi autokin. Talvella ja huonolla kelillä noihin lukuihin saa panna lisää 0.2-0.5 l/100km. Vaihteluväli minulla on 4.5-5.8, johtuen jossain määrin tiestä ja muusta liikenteestä, mutta ennen kaikkea kuskin mielentilasta.

Ajan Riuskilla joka tapauksessa selvästi hitaammin kuin Avella tein. Siinä on niin hyvä kulutuksen näyttö, että sen kanssa tulee mittariahneeksi. Tekee mieli kokeilla paljollako tällä kertaa pääsee. Hyvin mäkisillä teillä halvinta on ajaa jalkakaasulla antaen vauhdin pudota ylämäissä, mutta loivemmilla teillä halvinta on ajaa käsikaasulla. Tietokone käyttää sähköä parhaiten hyväksi yhdessä käsikaasun kanssa.

Sen mainostettu yhdistetty kulutus on 4.3, johon kyllä pääsee ajamalla 80:ä ja alun vielä hiljemmin. Muuten kuluu enemmän. Olen tehnyt yhden 40 km testireissun maantiellä kulutuksella 3.9, mutta siinä ajettiin hiljaa ja käytettiin akku tyhjäksi.

Piti ottaa selvää miten noita virallisia kulutuslukuja oikein mitataan. Toiminnan takana on EEC:n vuoden 1980 direktiivi 80/1268/ETY sekä sen tarkennus 2004/3/EY. Niissä annetaan mahdollisuus tehdä testit tien päällä, mutta käytännössä testit kaikki tehdään nykyään dynamometrillä, eli auton vetävät pyörät ajetaan rullien päälle. Niihin asetetaan valmistajan ilmoituksen mukaisesti vastusta ilmanvastuksen, renkaiden vierintäkitkan, ja auton sisäisen kitkan mukaisesti. Ja valmistaja nämä testit usein itse tekeekin, tosin oletettavasti tarkkaan sääntökirjan mukaisesti. Ne tehdään yhdellä autolla, joka oletettavasti on satunnaisesti valittu, mutta joka joka tapauksessa saa edustaa koko automallia. Kaikki tehdään sisällä hallissa lämpimässä ilmassa, 20-30 astetta. Esimerkiksi Riuski varmasti hyötyy siitä, että ajoviima ei jäähdytä moottoria, vaan se lämpiää nopeasti säästölämpötilaan. Auton pitää olla sisäänajettu, vähintään 3000 km. 

Harjaantunut testikuski sitten istuu sisään autoon, vääntää kaikki ylimääräiset laitteet kuten stereot tai lämmittimen/kylmettimen pois päältä, pistää vaihteen kohdalleen ja alkaa kaasutella. Kaupunkiajotesti lähtee liikkeelle kylmällä moottorilla. Siinä 195 s eli  3 min 15 s aikana ajetaan 4 km kiihdyttäen, hidastaen ja pysähtyen kolmeen kertaan. Huippunopeus on 50 km/h, mutta keskinopeus 19 km/h. Tästä ei kuitenkaan saa vielä testitulosta, vaan koko homma tehdään vielä kolmeen kertaan peräkkäin, mistä sitten otetaan keskiarvo, eli sen kylmän moottorin kylmyys ei kovin suurella prosentilla lopputuloksessa näy.

Kun moottori näissä testeissä on lämmennyt kunnolla, ajetaan maatietesti. Siinä pyöritetään rullia 400 s eli vajaan 7 min aikana 7 km matka. Se on 4 kiihdytystä, joiden välillä on 1 pieni hidastus sekä 5 periodia tasaista ajoa, lopussa pitkä hidastus. Huippunopeudessa 120 km/h ei ajella pitkään, ja keskivauhti testissä on 63 km/h.  

Näite testejä pitää tehdä niin pitkään, että kaikki sattuu kohdalleen toimenpiteiden, ajan ja matkan suhteen. Ja kuskin on oltava hyvin harjaantunut ammattilainen, jolle testin johtaja vielä huudellee vierestä ohjeita. Autovalmistajat voivat tietysti tehdä testejä viikkoja tai kuukausia eri autoyksilöillä ja eri testiajajilla, kunhan sieltä vain joku täydellinen raportoidaan EU:lle. Suhtauduin asiaan sääntöjä lukiessani ensin silmät pyöreinä epäillen koko touhua huijaukseksi, mutta olen tottunut nyt asiaan, ja eiköhän noista suuntaa antavia lukuja saada. 

Yllättävintä oli alhainen keskinopeus. Noilla nopeuksilla niin Riuski kuin mikä tahansa muukin auto pääsee useimmissa olosuhteissa myös maantiellä valmistajan ilmoittamiin EU-hyväksyttyihin kulutus- ja päästölukemiin. Ei se sen ihmeellisempää ole. On ihmisten omaa syytä, jos he ajelevat normaaliajossaan paljon kovempaa kuin testeissä tehdään. Hyvä kun tämänkin tiedän, ei tarvitse enää ihmetellä. Tieto joskus vähentääkin tuskaa. 

Teillä on ollut mielenkiintoista ajaa 80-90 km tuntinopeuksia. Siellä on väkeä, jonka olemassaolosta en ole ennen tiennytkään. Ihmisiä, jotka eivät uskalla ohittaa, syystä tai toisesta. Ne nuuskii persettä pitkät matkat, ajavat ilmiselvän kireinä ja hermostuneesti, mutta eivät mene ohi millään edes pitkillä tyhjillä suorilla vaikka niille merkkiä vinkkaa. En ymmärrä niitä ihmisiä. Minä olen tottunut menemään kohteliaasti ohi, jos eteen tulee itseäni selvästi hitaampi auto. Hyvässä paikassa ohi, paluu oikealle kaistalle riittävän kaukana, niin että rapa ei roisku hänen päälleen. Hän ajaa niin kuin haluaa, minä ajan niin kuin haluan. Wir beide sind glückliche.

Pensan säästöt verrattuna siihen että olisin ajanut saman 10 000 km matkan Avella ovat

2 l x 10 000/100 x 1.30 e/l = 260e, eli jos ajan tänä vuonna 30 000 km, säästöä tulee pensasta n. 750 e. Ei se nyt niin kamalasti ole auton hintaan verraten, 35.500 e. Paremmin säästää, jos ei aja ollenkaan, mutta se ei tässä asuinpaikassa ja tässä työssä ole mahdollista. 200 l on kuitenkin kohtalainen määrä vähemmän myrkkyä ilmassa, mutta ei nyt niin kovin paljoa kuitenkaan.

Yhden kolhun olen autoon saanut jo tehtyä. Maaliskuussa melkein heti sen ostettuani Turussa hotelli Centron pihassa peruutin jonkinlaiseen matalaan betonivalliin. Auton takaosassa oli senttinen rapakerros suolatuilta teiltä, maassa tuore lumikerros, ja kello lähellä puoltayötä. En nähnyt minne peruutin, ja veistin vasemmasta takakulmasta viirun maalia irti. Maalasin ja lakkasin sen kotiin päästyäni autotallissa. Ei ole alkuperäisen näköinen, mutta eiköhän se ole vain auton ja kuskin parhaaksi, että pieni ruhje on. Ei tarvitse enää huolehtia sen ensimmäisen tulemisesta.

Mitäs muuta siinä autossa on? Sisäänkäynti, lukitseminen ja käynnistys avain taskussa. Kamera takana, mikä helpottaa kaupunkipysäköintiä. Tosin jos katsoo pelkkää kameraa, parkkeeraa autonsa helposti vinoon. Kiinteä navigaattori, jota ei voi varastaa, ja joka on kätevä oudoissa kaupungeissa. Ei starttimoottoria, joten sitä ei saa käyntiin, vaikka murtautuisi sisään ja yrittäisi yhdistellä sähköjohtoja. Hajottamaan sen tietysti pystyy. Huonoa on, että turvavöistä vinkumista ei voi ohjelmoida pois millään. Jos pelkääjän paikalle panee repun, jossa on tietokone ja pari kirjaa, vinkuu se jo turvavyön kiinnittämistä. Takapenkillä pääni ottaa kattoon, jos yritän istua selkä suorana; vain edessä on täysi pääntila. Jalkatilan kuramatot on tehty jostain ekologisesta kierrätysmuovista, joka haisee lievästi pahalta. Mutta ei tässä oikein muuta valittamista tule mieleen.

Riuskin uusi malli tulee myyntiin Suomessa syyskuussa, mutta ei minua harmita vanhan mallin osto. Malli aina vanhenee, ja ostipa mitä tekniikkaa tahansa, niin seuraavan vuoden mainoksista saa aina lukea suurta hehkutusta uuden puolesta. Niin se vain menee, ja siihen alkaa olla jo tottunut. Maaliskuussa tarvittiin toinen auto, joten se hankittiin. 

Joka tapauksessa olen autoon nyt tottunut ja tykkään sillä ajamisesta kovasti. Erinomainen peli. Olen täysin tyytyväinen, en kadu kauppaa yhtään, enkä halua vaihtaa mihinkään muuhun. Vaimokin ajaa kaikkein mieluimmin sillä. Kun joskus vaihdan, niin uuteen Riuskiin. Sillä oletuksella että kyllä talossa Aven kaltainen raktorikin tarvitaan puun, laudan, kivien, tiilien yms tarpeellisen kuskaamiseen.

Minne se helmikuu hävisi?

Istun viimein jalat takan reunustalla ja lämmittelen. Tuli palaa kirkkaasti, vetää hyvin. Juhannuspäivä, +12 lämmintä, vettä tulee.

Se on lämmintä, suhteessa siihen, että yritän totutella vuodenaikaan, joka ei enää olekaan helmikuuta. Siitä kuukaudesta on viimeiset selkeät muistikuvat, sen jälkeen lähdin tien päälle.

ケツメイシllä Ketsumeishillä on laulu トレイン Train, joka tarkkaan kuvaa viimekuukautista elämää, paitsi että junan tilalla minulla oli auto. Ja puvun ja ravatin tilalla varkut ja henskelit.



Siinä on hieno animekin. Joka kertoo mistä tarinassa on kyse.

Tässä on nyt ollut suvantoviikko, jolloin olen nukkunut parit päiväunet melkein päivittäin, pysymättä valveilla enempää kuin viisi tuntia kerrallaan. Olisi pitänyt tehdä huippututkimusta, mutta ei sitä niin vain tehdä. Ihmisiä jaksaa paimentaa väsyneempänäkin, mutta aivojen vääntäminen tiettyyn nimenomaiseen suuntaan tietyllä nimenomaisella tavalla ei niin helposti onnistu. Ensi viikko menee jälleen tien päällä, mutta heinäkuuksi pitäisi lopulta rauhoittua. Pitää tehdä se huippututkimus sitten, ja ne kansainväliset refereeartikkelit. Sitä varten ne kesälomat kai ovat.

Onneksi tytär on taas palannut. Hän pitää huolta siitä, että elämä ei pääse liian hallinnollisen vakavaksi.

färjan är sen

Det är underligt att jag bara har tid att skriva min dagbok endast när jag är utomlands, eller på väg. Nu väntar jag på färjan i Turku hafen. Skall ha en seminar i Stockholm, och försöker byta mitt hjärna igen till svenska.

Jag har ingenting att göra, och det är trevligt.

No niin, tässä on rakenneltu loppukevään ja kesän opetusbudjettia, ja arvioitu yhdeksää tutkijanpaikkahakemusta. Siihen hyvin pitkä päivä meni. Mutta kyllä nämä työt tästä taas sujuu.

Pitkän perjantain makasin melkein kokonaan pelkkiä univelkoja, mutta Lankalauantaina otin mottorisahan ja läksin oekeesiin töehin. Oun istuttanna mökille ossaan tonttia erinäkösiä pohosboreaalisen vyöhykkeen puita, eilispäevän työmuan kohilla sekamehtänä lähinnä Fraxinus mandshurica, Fraxinus excelcior, Quercus robur, Ulmus glabra ja Thuja occidentalis. Luonnostaan siellä tietysti kasvaa Alnus incanaa ja Sorbus aucuparista. Ja kuusta tahtoo nousta ku saekesänä vesheinee kasvimualle. Ylimpänä minulla on ollu varjopuuna leppiä, vuan kun se istutettu puusto on nyt jo 3-5 metristä, niin joutaa ylin kerros jo hyvinniin poes. Oesin voenna ottoo aekasemminnii, vuan kun tuota polttopuuta on ollu yllin kyllin.

Kuasin sieltä isommiks piässeitä kuusia, usseempia leppiä ja yhen koevun. Tiukkoo lunta ol 20 cm; hyvi raskasta kahlata, vuan helepotti paljo puihe pätkimistä paekalla. Puihi ei tarttunna mehtee ollenkaa, puhtaat rungot nii korkeella multapinnasta että ku varovasti sahas, sae ne hyvi nätisti pieniks.



Taaempana näkys ikäänku oesin kuatana pitkää kantoon. Nii minä teinnii. Minu on paljo helepompi tähätä runko oekeesee suuntaa ku sahhoo riittävän korkeelta. Mikkää ammattimetsurha minä en ou. Kannon oun sitten sahanna poekki muan rajasta yhellä sahhauksella. Ja aeka hyvi minä jokkaese oekeeseen paekkaa saennii. Tein tietysti hittaasti töetä, viime viikkoe jäliltä on aeka rapakunnossa. Ja siinä vaeheessa ku tein viärää suuntaa kallellaa olevaa leppää liian syvän kuatokolon, katoen jo parraaksi lopettoo. Ku läksin sahhoomaa puuta poekki, kallistu se het terän mäntyä koko levveyveltää sissää terän piälle, eikä sitä nalakkia työntämällä suanna purettua. Minulla ol sitä varte taettotikkaat, joilla virittelin korkeemmalle puuhu köyven, ja vein sillä puun nurite oekeeseen suuntaan. Kävelin tietysti ite alta poes riittävän vilikkaasti.

Vuan ku huolimattomuusvirheitä rupes tulemaa, lopetin. On siinä pantu nuri ja pätkitty puolen talaven puut perreelle, isä ne halakoo ja pinnoo kesällä. Ei ennee jaksa mottorsahhoo käsitellä, vuan kirvestä hyvinnii. Selekään koski, mikä ol iso naatinto, koska ei koskenna piähä. Iha oekeen työn hellyyvet lihaksissa. Tytär illalla hiero selän, ja yöllä nukutti makkeesti. Oun minä tyytyväene.

En ehkä ihan sano, että moottorsaha on miehen paras ystävä, vuan kyllä se niitä parraeta on.

Muuttolintuja

Lunta tuli 10 cm. Sade niin sakeaa että hädin tuskin sai kuvattua mitään. Pimeää kuin joulukuussa.

Pihasta löytyi 3 mustarastasta ja 7 peippoa. Yrittivät sieltä lumen seasta löytää jotain syötävää. Yksi mustarastas onnistui syömään linnunmakkaraa, muut keräilivät murusia hangesta. 

Kun sade taukosi kolasin pihan ja kylvin maahan maapähkinärouhetta ja kaurahiutaleita. Nälkä se on muuttajilla. Ovat meidän pihassa jatkuvasti, ilmeisesti muualla ei taas ole ruokaa. 

Pikmin

En ole jaksanut kirjoittaa tänne moneen viikkoon. On ollut aika kamalaa. Ollaan maattu vaimon kanssa vuorosunnuntaisin migreenissä. Samoihin päiviin ei ole ollut varaa edes satuttaa kipua, jotta saisi tämän elämän jollakin tavalla sujumaan. Vaimo on poistanut jonot vastaanotoilta, minä olen saanut yksikköni pysymään jollain lailla kasassa.

Ensin aloin syödä kamalasti makeaa, ja samalla hiljalleen katosi minkään muun ruuan halu. Rättiväsyneenä se ei maistunut oikein miltään. Hyväksi kasvisateriaksi alkoi sopia tien päällä nautittu pussillinen suolapähkinöitä, kourallinen Pandan yrttilakuja, ja pullollinen sitruunalla maistettua kuplavettä. Ajan nyt n. 1000 km viikossa. Mutta sokerilla ei pitkään pärjännyt stressihuumeena, vaan menin Turussa yhtenä iltana R-kioskille. Ostin rasian sikareita ja tulitikut. Olen polttanut siitä lähtien. Rupeaisin ryyppäämäänkin, mutta näiden alkoholistieni esimerkki ei vielä ole siihen rohkaissut. 

Niin, ei se vain minä ja vaimo ole. Yksi kollegani sortui taas viinaan, töissä joka toinen viikko, joka toinen horjumassa kaupungilla opiskelijoiden ihmeteltävänä. Työt ja selvittelyt tietysti meidän muiden niskaan. Olen saanut hänet nyt taas kerran terveys- ja sosiaalihuollon piiriin, aika tiukkaan kontrolliin ja säännölliseen antabukseen. Elää raittiina, tai ryyppää taas ja kuolee antabuksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Laihtunut, elänyt ilmeisesti pitkiä aikoja pelkällä viinalla. 

Toinen kollega sortui taas viinaan, hakattiin veriseksi ja ryöstettiin. On nyt sairaslomalla. Kolmas kollega meni konferenssissa psykoosiin. Järjestin hänet kotiinsa lepäämään pariksi viikoksi, on taas tolpillaan.

Naiset usein väittävät olevansa miehiä lujempia, mutta ei ne ole sen kummempia. Siinä ne hajoaa missä miehetkin. 

Luulin joskus, että yliopisto-opettajan hommat tarkoittaa rauhallista kirjojen lueskelua, niiden kirjoittelua, ja välillä mukavien luentojen pitämistä oppilaille, mutta maailma on opettanut. Yhtäältä tämä on tappelua Opetusministeriötä ja oman yliopiston johtoa vastaan, toisaalta niiden määräyksiin mukautumista, koska pikkunilkin kapinat voivat merkitä palkanmaksun vaarantumista alaisille. Ja pään hakkaamisesta seinään ei saa kuin otsansa ruvelle. Toisaalta tämä on epämiellyttävien budjettileikkausten seurausten pakottamista työntekijöilleen, ja kollegojen sortumisen aiheuttaman työtaakan kasaamista jäljellä olevien niskaan. Kolmaalta tämä on sosiaalihoitajana ja terapeuttina toimimista milloin työkavereille, milloin oppilaille. Ja neljäältä on sitä opettamistakin, mikä monta kertaa on tämän elämän suolaa, mutta nyt on aina liian väsynyt pystyäkseen nauttimaan edes hyvistä seminaari-istunnoista.

No, mutta on tässä omaa karua kauneuttaankin. Tunnen itseni niin saatanallisen tarpeelliseksi. Tosin, jos minä potkaisen tyhjää, niin sitten jostakusta muusta tulee se saatanan tarpeellinen, mutta siihen asti. 

Japanissa oli 2000-luvun alussa kaunis Nintendoon mainoslaulu Pikuminien peliin. Rakkauden laulu. Se oli iso hitti itsessään, koska siitä tuli töissään tapettavien sarariimanien tunnuslaulu. Heitäkin sortui kasapäin suurten organisaatioiden rakenteellisissa uudistuksissa. Se on melodialtaan, sovitukseltaan ja esitykseltään kamalan kaunis. Olkoon se tämän ajan musiikkina tässäkin blogissa. 

愛のうた Ai no uta  Rakkauden laulu.

Sanat ja sävel Strawberry Flower, 2001.

ひっこぬかれて
Hikkonukarete
Kun meidät on revitty juuriltamme
あなた だけに　ついてゆく
anata dake ni tsuite yuku
seuraamme vain sinua.
きょうも　はこぶ　たたかう
kyoo mo hakobu tatakau
Tänäänkin kannamme tavaroita, taistelemme,
ふえる　そして　たべられる。
fueru soshite taberareru. 
lisäännymme ja tulemme syödyiksi.

ほったかされて
Hottakasarete
Vaikka meidät hylkäisit
またあって　なげられて
mata atte nagerarete
ja taas tavatessamme heittäisit meidät pois
でも　わたしたち　
demo watashitachi
niin me silti
あなたに　したがいつくします。
anata ni shitagaitsukushimasu
seuraamme ja tottelemme sinua. 

そろそろ　あそんじゃおうかな
sorosoro asonjaookanaa
Eikö ruveta jo leikkimään,
そっと　でかけてみようかなーんて
sotto dekakete miyookanaante
olisi mukava lähteä hiljaa ulos,
ああ　ああ　あのそらに
aa aa ano sora ni
aa aa tuota taivasta 
こいとか　しながら
koi toka shinagara
rakastan. 

いろんな　いのちが
ironna inochi ga
Monenlaista elämää
いきている　このほしで
ikite iru kono hoshi de
elää tällä tähdellä.
きょうも　はこぶ　たたかう
kyoo mo hakobu tatakau
Tänäänkin kannamme tavaroita, taistelemme,
ふえる　そして　たべられる。
fueru soshite taberareru
lisäännymme ja tulemme syödyiksi. 

ひっこぬかれて
Hikkonukarete
Meidät on revitty juuriltamme
あつまって　とばされて
atsumatte tobasarete
kerätty yhteen, lennätetty ilmaan,
でも　わたしたち
demo watashitachi
mutta me emme
あいしてくれとは　いわないよ。
aishitekure to wa iwanai yo
pyydä sinua rakastamaan meitä. 


そろそろ　あそんじゃおうかな
sorosoro asonjaookanaa
Eikö ruveta jo leikkimään,
もっと　がんばってみようかなーんて
motto gambatte miyookanaante 
eikö yritettäisi vielä lujemmin?
ああ　ああ　あのそらに
aa aa ano sora ni
Aa aa tuota taivasta
こいとか　しながら
koi toka shinagara
rakastan.

ちから あわせて
Chikara awasete
Yhdistämme voimamme,
たたかって　たべられて
tatakatte taberarete
taistelemme, tulemme syödyiksi,
でも　わたしたち　
demo watashitachi
mutta silti me
あなたに　したがいつくします。
anata ni shitagaitsukushimasu
seuraamme ja tottelemme sinua.

たちむかって
Tachimukatte
Rintamassa,
だまって　ついてって
damatte tsuitette
hiljaisina, seuraamme sinua,
でも　わたしたち
demo watashitachi
ja me emme
あいしてくれとは　いわないよ。
aishitekure to wa iwanai yo. 
pyydä sinua rakastamaan meitä. 

Saman laulun uudempi ja ehkä vielä kammottavamman kauniimpi versio tässä. 

¨

  :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Stand by Your Man

Alkuperäinenkin on tänne saatava;  Tammy Wynette ja Billy Sherrill tekijöinä vuonna 1968, Tammy Wynette laulajana: 

Tätä pitäisi jokaisen naisen laulaa aamuisin, jotta paremmin muistaisivat käyttäytyä oikein miehiään kohtaan. Sanat niille, jotka eivät vielä osaa tätä ulkoa. 

Sometimes its hard to be a woman
Giving all your love to just one man
You'll have bad times
And he'll have good times
Doing things that you don't understand
But if you love him you'll forgive him
Even though he's hard to understand
And if you love him
Oh be proud of him
'Cause after all he's just a man
Stand by your man
Give him two arms to cling to
And something warm to come to
When nights are cold and lonely
Stand by your man
And show the world you love him
Keep giving all the love you can
Stand by your man

Blues Brothers Raw Hide

Rakentamisen jatkoksi klassinen Blues Brothersin versio Raw Hidesta, vuodelta 1980. Saisi tämä olla pidempikin, jättävät puolet sanoista laulamatta. Mutta tiukka.



Ja ne sanat

Rollin rollin rollin
Though the streams are swollen
Keep them doggies rolling
Rawhide
Rain and wind and weather
Hell bent for leather
Wishing my girl was by my side
All the things Im missin
Good victuals, love and kissin
Are waiting at the end of my ride

Move em on (head em up)
Head em up (move em on)
Move em on (head em up)
Rawhide
Cut em out (ride em in)
Ride em in (cut em out)
Cut em out (ride em in)
Rawhide

Ja mikä laulu siellä olisi tämän jälkeen tullutkaan ... Stand By Your Man se on.
Tämäkin on hyvä versio.

Tässä kuvassa näkyy peilikuappi, jonka jokin aika sitten sain kiinnitettyä seinään, laipioon ja lattiaan. Nyt kun sitä on käytössä katsonut, näkee miten se toimii. Vaimo, joka sen halusi, vie sinne aina tarkkaan takkinsa. 

Tyttären ja minun ulkovaatteet sen sijaan alkavat olla aina sohvan päällä tai alla, tai keittiön tuolien päällä. Takkinsa vielä kohtalaisen usein ripusti joko avokoukkuun tai henkariin, joka vanhassa naulakossa oli, mutta tämän nykyisen kanssa on liikaa työtä. Näin vaimon vaatteille on enemmän tilaa hänen kaapissaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä. 

Vastapäiselle seinälle roppasin pienen kuapin. Se on niin kapea, ettei sen sisään paljoa mahdu; muutama kenkä ja lankkipurkki yms. Sen päälle ostin lasiliikkeestä peilin. Oli sen verran iso, 900 x 1300, että se piti tuoda kotiin farmarin peräkontissa takapenkit eteen käännettyinä. Verstaalla oli tähteeksi jäänyt pala 12 mm vesivaneria, josta sahasin sopivan kokoisen palan peilin alustaksi. Päällystin sen vielä kuplamuovilla, joka oli ollut yhden pöytätason pehmusteena, ja niin peilillä oli pehmeä matka kotiin. Kannoin sen sitten varovasti vaimon kanssa sisään. Ei vain ole tottunut käsittelemään tuon kokoisia lasipaloja ilman kehyksiä; ei tiedä mitä ne kestää ja mistä ne hajoaa.



Asentaminen ei periaatteessa ollut vaikeaa; käytännössä tein siinä pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä mittavirheen yläpidikkeiden kanssa, joten jouduin poramaan seinaan reiät kahteen kertaan. Sitä sattuu. Sentin heitto. Ei paljoa näy, mutta voin joskus ostaa pakkelia ja vetäistä ylimääräiset reiät umpeen.

Niin tuli taloon toinenkin peili, tai siis kolmas; vaatekaapissahan on peiliovet. Vuosikymmen ollaan pärjätty pienellä Anttilanpeilillä eteisessä. Ja vessan seinäkaapissa oli peiliovet. Mutta silti naisvieraat ovat joskus valitelleet meikkaamisessa tarvittavan peilin puutetta. Ja kai se tytärkin ennen pitkää alkaa kaivata jotain, josta saa tuijottaa miettiväisesti omaa naamaansa.

Eli vietiin se vanha Anttilapeili hänen huoneeseensa. Annoin vasaran ja messinkinaulan, pyysin lyömään sen naulan mihin haluaa. Niin tuli peili pimeimpään nurkkaan kirjahyllyn taakse. Sieltä itsensä näkee, jos haluaa mennä katsomaan. Tytär tulee monessa suhteessa isäänsä.

米良美一 Ombra mai fu

Teshigotoya Kichibeistä pääsee vielä vähän korkeammalle. Japanissa on kuuluisa kontratenori Mera Yoshikazu 米良美一, jolta tähän näytteeksi Ombra mai fu, aaria Georg Friedrich Händelin oopperasta Xerxes vuodelta 1738. Tältä kai ne on eunukitkin kuulostaneet. 

Sanat menee näin:

Ombra mai fù
di vegetabile,
cara ed amabile,
soave più.

Hiihtäminen on hyvä juttu.

わすれ雪

Vielä vähän vanhaa musiikkia. 手仕事屋きち兵衛 Teshigotoya Kichibei eli käsityöläinen Kichibei, ja Kichibei on tyypiltään 1800-luvun nimiä, on puuseppä, joka tekee myös runoja ja säveltää. 1986, jolloin menin Japaniin ensimmäistä kertaa, hän päätti vaihtaa ammattia ja levytti kasetillisen lauluja. Niistä tuli isoja hittejä, ja muistan kun kuuntelin niitä 2m x 2.5m huoneistossani kasettimankalta. Isoksi mieheksi hänellä on aika hento ääni, mutta runoilija hän ennen kaikkea onkin. 

Muutama vuosi sen jälkeen kävi perheessä jonkinlainen tragedia, ja hän lopetti keikkahommat, palasi puusepäksi ja kasvatti yksinhuoltajana kaksi lasta. Puuseppähän voi tehdä töitä kotonaan, ja on siellä ottamassa vastaan lapset iltapäivällä koulusta. Japanissa ei mitään päivähoitoa eikä iltapäiväkerhoja ole. Nykyään lapset on jo isoja, opiskelevat muualla, mutta きち兵衛 elelee edelleen kotikylässään. Pitää silloin tällöin lauluillan kaverinsa kylpylähotellissa, ja hotellin aulassa myydään vastapalvelukseksi hänen levyjään, runokirjojaan ja puusepäntuotteita. Hän myy niitä myös kotisivuillaan, vaikkei näytä hirveästi panostavan markkinointiin. Elää niin kuin tykkää, mutta pitää huolen perheestäänkin. Tykkään tuollaisesta. 

Tässäpä siis わすれ雪 Wasure yuki, eli Unohduksen lumi. Sieltä vuodelta 1986, tarina parinmuodostusmarkkinoilta, suhteesta joka ei mennytkään niin kuin odotettiin. 

Sanat menee suunnilleen näin. Siellä voi olla jokunen virhe. 

雪が降る　
今日も降る 　
巷のざわめき　
消して降る 　
夜の雪は　
やさしく降る 　
できるなら　
この胸の 　
痛み消して積もれ 　
あなたの　
あの面影 　
隠して　
積もって消してしまえ 　
わすれ雪になれ・・・ 

幸せに　
なりたくて 　
見つめてきたのは　
あなただけ 　
いつの間にか　
信じていた 　
あなたとの　
ささやかな 　
当たり前の暮らし 　
あなたを　
愛していた 　
あの日も
季節に曇れて行く
忘れられないのに・・・

未練なら
消してくれ
冷たく優しきわすれ雪
そっと積もれ
止まずに降れ
燃えている
残り人
上にそっと積もれ
あなたが
残して行った
この姫
包むねおかして降れ
わすれ雪になれ・・・

Työntekoa

Tämä alkaa vähitellen käydä raskaaksi. Vaimo on töissä 11-tuntisia työpäiviä viitenä päivänä viikossa + erilaista työlukemista kotona. Lauantaisin hän tekee vain lyhennetyn 8-tuntisen työpäivän. Sunnuntait makaa joko migreenissä, tai muuten vain. Ei ne yksityissektorilla sellaiseen suostuisi. Saa nähdä miten pitkään vaimokaan jaksaa, ja milloin kunnan terveydenhuolto sitten romahtaa. Muistelee sitä miten nuorena valvoi välillä yönkin ja jatkoi suoraan toisen työpäivän siihen perään, mutta hän olikin silloin paljon nuorempi, eikä hänellä ollut henkilöstö- ja budjettiasioita huolehdittavana öisin sängyssä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että minä ja tytär tehdään nykyään kaikki kotitaloustyöt, vaatteiden pesu mukaan luettuna. Joskus talo on täynnä naisia, enkä silloin koske niihin ollenkaan, mutta osaan kyllä kaiken tarpeellisen. Ei ne sen vaikeampia ole kuin miesten työtkään, ja paljon kevyempiä ja siistimpiä. Ei niitä mies helposti minään töinä edes pidä, mutta kunhan niitä on tarpeeksi, niin huomaa kyllä miten jatkuva huolenpito isosta kasasta tehtäviä, jotka Hannah Arendtin raatamisen (miksi labour minusta on paras kääntää) käsitteen tapaan eivät valmistu koskaan, vaan ovat edessä joka ainoa päivä uudestaan, alkaa käydä työstä sekin. Tytär tekee melkein kaikki ruuat kun kotona ollaan, mikä sopii minulle; auttelen missä hän tarvitsee. Mitään eineksiä meillä ei olla koskaan syöty, paitsi nyt joskus maistettu. Eikä meillä kasva avuttomia ihmisiä. 

Mutta kyllä tässä alkaa itse kukin väsyä. Minullakin työt hiljalleen kiihtyy. Eduskunta nyhrää uutta yliopistolakia, mikä aiheuttaa monenlaista hässäkkää, ja näyttää lisäävän autoritäärisen demokratian piirteitä niin valtakunnassa kuin korkeammassa opetuksessammekin. Kuusi hallinnollista uudistusta on edelleen menossa päällekäin eteenpäin, eli kaikki on täydessä sotkussa. 

Murheenkryynini raitis putki ei pitkään pitänyt, eikä hän ole vielä tänä vuonna ollut kuin kaksi täyttä viikkoa opetustöissään. Kuukausia on kulunut kaksi. En voi tehdä asialle paljon mitään, kyllä hän yrittää. Ja on hyvä tyyppi selvin päin ollessaan. Näkee sen hänen oppilaistaankin; ovat lojaaleja hänelle ja odottavat josko seuraavalla viikolla asiat etenisivät, vaikka olen tarjonnut ohjausta ja vaihtoehtoisia kurssien suoritusmuotoja. Erottamismenettelyyn en halua vielä lähteä ollenkaan. 

Ja oli tässä vaikea kiusaamistapauskin. Pitkä ja kamala. Tapahtunut tosin kauan sitten lukioaikana, mutta sen kammo nousi nyt pintaan uudestaan väitöskirjaa tehdessä, ja ihminen meni ihan lukkoon ja lamaan. Väitöskirjan tekijähän pääsee erilaisissa yhteyksissä, kuten seminaari- ja konferenssiesiintymisissään, internettiin, mistä hakukone löytää hänen nimensä. Rakennettiin hänelle taiteilijanimi ja tehtiin uusi sähköpostiosoitekin, niin että hänen ei tarvitse pelätä muinaisten vainoajien saavan häntä kiinni täältä kaukaa edes Kuukkelin avulla. Se tuntui hänet rauhoittavan, ja työ jatkuu. En oikein muuta osannut. Selvitelköön itse omaa menneisyyttään sellaisina palasina kuin pystyy sulattamaan, salanimen antaman suojan takaa. 

Blogeja en ole jaksanut lukea, ei ole aikaa, väsyttää ja huolia on tässä nyt tarpeeksi lähipiirissäkin. Mutta tulipahan kirjoitettua tämä edes.