Pakkasin illalla tyttären kanssa. Minun pakkauksiin ei kyllä pitkään mene. 
Ravelimatti ja yksi kirja reppuun;
matkalipun printti ja passi takin taskuun. 
Viikon alusvaatteet ja paidat, 
partahöylä ja hammasharja moottorisahakassiin. 
Tytär tykkää paitojen viikkaamisesta. On paljon siistimpi kuin minä. 

Vedettiin molemmat 40 vatsalihasliikettä ja minä saman selälle;
tytär oli telonut polvensa ja jätti väliin. 
Punnerruksia se ei saanut kuin 2 ja leuanvetoa 1 kerran;
nykyaikainen elämä ei oikein kehitä naisten käsivoimia. 
Normaali liikkuminen pitää kyllä ihan hyvin huolta 
keskiruumiin ja jalkojen lihaksista. 
Tytär hiihtää melkein yhtä kovaa kuin minä näin nykyisen lihavana ja rapakuntoisena. 
Puhtaat keuhkot ja vilkkaasti kiertävä veri. 

Tein aamulla vielä uuniin tulet, kolasin pihan ja täytin lintujen ruokapaikat. Tytär pitää niistä huolta ensi viikon. Vaimo tekee aina niin pitkää päivää ettei se jaksa mitään ylimääräistä.

Kohta saa talon naisväki taas vähän aikaa viettää rauhallista elämää, ja syödä lihaa joka päivä. Ei ole kukaan haisemassa, pieremässä, karjumassa ja komentelemassa. Suihkuun ja paanalle. 

Kirjoittamisen aloittaminen on aina niin kamalaa, että yhdessä päivässä ei  saa juuri edes sitä aloittamistakaan tehtyä. Mutta tulipahan painettua mieleen mitä pitäisi tehdä.

Kirjoittamisen sijaan kuuntelin paljon Beethovenin Tunteellista sonaattia, Kuutamoakin, ja Chopinin poloneeseja. Tytär soitti いつも何度でもを:

呼んでいる胸のどこか奥で
いつも心躍る夢を見たい。。。

Joskus, jos olisi aikaa, olisi mukava itsekin opetella pianoa soittamaan. Jos siellä eläkkeellä ...

Käytiin hiihtämässä. Tyttären kanssa erottiin matkan varrella mäkeä laskemaan. Vaimo ei ole oikein koskaan oppinut mäkeen, pysyy mieluummin järven tasaisella pinnalla. Tytär pitää tasapainonsa hyvin eikä pelkää jyrkkiäkään mäkiä. Hihkuu vaan mennessään, lumi pöllyää. Vaimo kiersi järven suunnilleen samassa ajassa kuin me hiihdeltiin mäkilatu ympäri ja palattiin kotiin.

Päiväunetkin nukuin tänään. Päiväruuan jälkeen. Hidasta elämää välillä.

Niin, pitäisi saada kolme kloonia itsestään. Neljästään myö pärjättäis.

Yksi olisi kotimiehenä. Tekisi talonmiehen hommat, halaisi vaimon aamulla töihinsä, kirjoittelisi hitaasti juttujaan, olisi vastassa kun tytär tulee koulusta, tekisi iltaruuan tyttären kanssa
läksyjen päälle, puhelisi vaimon kanssa illalla ja lukisi tyttären kanssa kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Kasvaa niin kovaa ja vanhenee joka vuosi niin vauhdilla,
että ei se enää montaa vuotta kotona pysy.

Toinen olisi veivaamassa sirkusta. Joka päivä, niin että mikään ei kasaantuisi ja virrat saisi soljumaan kaikkien kannalta mukavasti. Kirjoittelisi vain sähköpostia, suosituksia ja lausuntoja.

Kolmas pitäisi huolta ulkomaanreissuista. 
Asuisi vakinaisesti Ulaanbaatarissa tai Saigonissa tai Santiago de Chilessä. Tai ihan vaan Kiotossa. 
Kirjoittelisi monipolvisia juttuja sekalaisilla aineistoilla.

Neljäs asus erakkona mökillä kynttilän ja tillikan valossa,
hankkis uuven koeran kaveriksee.
Söes jos järvestä jottai tulis,
tai kellarissa oes kesäjjäliltä vielä jottai,
tai kehtois hiihtee kaappaa.
Näkis kaekki aaringollaskut ja nousut. 
Kävelis tai hiihtelis pitkiä reissuja metissä,
muistas todos os nomes latinaks. 
Kiipeilis nuorena istuttammiisa puihin.
Kirjottas harvakseltaa tarpeettomia juttuja, 
kynällä paperille,
eikä julukasis niitä missää. 

Linnut on oppivaisia. Tikka luultavasti isoista linnuista ensimmäisenä oppi roikkumaan linnunmakkarassa kynsillään ja syömään. 
Närhet niiden perässä ja harakat närhien perässä.
Variksilta ei vielä onnistu.

Linnut on helppoja huolenpidettäviä. Ruuan vieminen riittää. Tappelevat keskenään ja
murhaavat toisiaan huutelematta minua väliin. Pitävät jokainen itse huolen kaikista töistään:
syöminen ja hengissä pysyttely, näin talvella. Vaikka siellä nyt käy kymmeniä lintuja päivittäin ja vilinä on kova - varmasti olen näillä seuduilla viimeinen joka vielä ruokkii - kaikki hoituu
hyvin kun ruokapaikkoja on kuusi, sekä talon vieressä meitä katselijoita varten että metsän reunassa aremmille vieraille. Tämä on hyvin suunniteltu. Ja sanon sen ihan itse. 

Helsingin paikallislehdessä oli juttua työuupumuksista ja Itellasta, missä ratkaisuksi oli keksitty esimiehet. 
Heidän vastuullaan on huomata, järjestää ja pitää huolta. 
Sai apuna käyttää konsulttejakin, mutta silti.

Niinpä niin. Se on yksi niitti lisää tähän toimintatapaan, 
missä syyllisyys niin tuloksesta kuin pahasta 
olostakin on aina jonkun tai joidenkin yksilöiden niskassa, 
kollektiivisia syyllisyyksiä unohtamatta. 

Syönpä mämmiä ja rupean pieremään pitkiä pieruja. Se on mukavaa. 

Bloggerin kirjoitusohjelma ei osaa rivittää kunnolla. Kaiken minkä haluaa julkaista joutuu jälkieditoimaan pari kolme kertaa. Miksi tällaiseen törmää jatkuvasti?

Mämmiä. Se on hyvää ja täydellisesti suunniteltua.

Viimeinkin pakkanen. Kylmä, kuiva ja kirkas pakkanen aamulla. Kuka tekee kesällä mitään, jos voisi vain olla ainainen maaliskuu. Sitä kesää kyllä löytyy maapallolta paljon, jos jotakuta joskus huvittaa käydä sitä katsomassa.

Täytin lintujen ruokintapaikat. Piha täyttyy aina keväällä. Kyläläisistä monet ilmeisesti unohtavat näillä tienoilla ruokkimisen, mutta hankea on maassa vielä paksulti. Tinttejä siellä on ollut pitkin talvea, närhiä, variksia, harakoita ja oravia samoin. Nyt on tullut peltosirkkuja ja muuttomatkalla olevia urpiaisia siellä oli tänään parvi. Pöllöt käy joskus hakemassa lämpimän aterian. Tammikuussa oravia oli vielä 3, nyt yksi; närhiä oli 4, nyt 3. Pienemmistä ei voi oikein pitää lukua.

Lämmitin saunan aamulla iltaa varten. Pakkaspuilla vaihteeksi; en ollut jaksanut ottaa puita sisään lämpiämään aikaisempina päivinä. Syttyihän ne tietysti, kuivia sentään ovat, mutta hitaampia imemään tulta. Lämmitin uuninkin kuumaksi ja ajoin 
2 kottikärrillistä puita sisään. 
Lähden kohta taas viikon reissulle, mutta perheen on 
niillä helppo lämmittää taloa sen aikaa.

Kasasin vaimolle mankelin jalustan. UPOn vehje. Muu helppoa, mutta yhdessä vastakappaleessa 
ei ollut jengoja ollenkaan. 
Vaimolla ei ollut kuittiakaan enää tallessa. 
Ostos oli muutaman viikon vanha. 
Yritin tehdä jengat velimiehen 20-v vanhalla jengasarjalla, 
mutta kyllä se oli jo käyttöikänsä päässä.
Yhden metallipiikin onnistuin upottamaan etusormeeni,
ja saman sormen revin myös jalustan viimeistelemättömään metallisärmään. Viimein tajusin, että saa siitä hökötyksestä 
tukevan ruuvaamalla mankeli
itse jalustaansa kiinni.
Kaikkea paskaa se UPOkin kauppaa.

Imuroin tyttären kanssa talon, ja käytiin sen päälle kaupassa ensi viikon ruuat ostamassa.
Vaimo hoiti tänään ruuanlaiton. Iltapäivällä käytiin hiihtämässä jäällä tunnin verran,
ja sitten saunassa. Katseltiin Ameriikan Dädiä yksi kiekko. Lopuksi luin tyttären kanssa
Harri Potteria. Ne on kaikki luettu kahdestaan ääneen iltaisin, tämä viimeinenkin on kohta jo puolessa.

Olen syönyt mämmiä ja pierryt kuin Peräsmies.

Kyllä minä tällaisia kotitalonmiehen hommia tekisin vaikka kuinka. Olisi vain aikaa tälle.

Luin myös kaiken keskellä yhden gradun käsikirjoituksen Chilen Concertaciónista; ei huono, 
mutta 120 sivuisena aika pitkä. Konsultoin hiihtoreissulla naapurin emäntää
hänen väikkärinsä julkaisuaikatauluista. Lueskelin pietarilaisen oppilaani kirjoituksia
Leibnizin kirjeistä Pietari I:lle. Ei ihminen oikeastaan mitään lepäilyä tarvitse, paitsi
joskus. Lomat ja lomailu on puhdasta markkinaa. Se mitä ihminen oikeasti tarvitsee
on monenlaista tekemistä. Ihan niin kuin lapsetkin. Ne vaihtaa tekemisiään koko
ajan ja ovat tyytyväisiä. Vetävät päiväunet välillä.

Tänään en kyllä päiväunia nukkunut, mutta ihminen,
joka niitä edes joskus pystyy nukkumaan, ei voi olla täysin menetetty.

山端 oli nimenä niin pitkä, kun sitä aikansa maisteli, että muutin sen lyhyemmäksi. 山場 toimii paljon paremmin ihmisen nimenä. On itse asiassa aika lähellä omaa nimeänikin, ja tutussa kohdassa aakkosia.

Ei ole ollut niin helppoa tulla taas kerran takaisin Suomeen. Täkäläinen työelämä löi heti vasten naamaa, eikä millään avokämmenellä. Menossa on jatkuva kulttuurivallankumous, jollaisen muistan kyllä nuoruudestanikin, mutta nykyinen on jonkin verran erilainen. Tähän ei liity oikein mitään mieltä ylentävää. Väsyneitä, äkäisiä ihmisiä,
joilla ei ole kunnolla aikaa levätä,
kiireestä ja väsymyksestä johtuvia jatkuvia huolimattomuusvirheitä, 
joista kaikki suuttuvat toisilleen, 
ja joita kaikki kuitenkin tekevät.
Jatkuvia tehtävien uudelleenjakoja, 
niin ettei niissä pysy perässä, vaan kaikkea tarvittavaa 
varten on vielä erikseen etsittävä tekijätkin.

Tulee mieleen vanhoja lauluja, joissa tunnelmana on
ennen niin tutun maailman hajoaminen:

I Stockholm é jag född.
Där har jag min familj,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.
Där lever mina barn,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.

Jag borde resa till där flickorna är varma och förstår.

Mutta ei tästä nyt mihinkään lähdetä. 
Pitää yrittää saada jotain kosmosta edes lähipiirin kaaokseen. 
Ja levätä itsekin joskus, kunhan ehtii,
ehkäpä joskus huhtikuussa.
Kyllä tämä tästä.

山端 oli paikka, jossa joskus asuin, 比叡山in juurella, ja sopii varmaan hyvin tämän blogin nimeksi. Se oli hyvä paikka. Ei isoja mukavuuksia, mutta siellä sai tehtyä paljon töitä ja kuljeksittua paljon vuorilla. Ja kaupungillakin. Elämä siellä pyörii ilmeisesti edelleen niin tiukasti tietoisten muistelujeni alarajoilla, että nimen valinta sujui paljoa miettimättä.