Pähkinöitä ja

Vielä löytyi yksi sato korjattavaksi. Pähkinöitäkin oli puissa. Jos ei monta, niin kuitenkin enemmän kuin koskaan ennen, eli suursato. Ovat itse asiassa vielä vähän raa'ahkoja ja pehmeitä, mutta pähkinöitä kuitenkin.

 Liiterissä on nyt kuivaa puuta niin että talven ylitse selvitään, vaikka olisi taas nätti pakkastalvikin. Sellaista toivoen.

Meni minne vaan on edessä aina tekemättömiä töitä, eikä niistä selviä kaikista millään. Sen siitä saa kun yrittää puristaa koko syksyn syyskuuhun. Palkkatöitä tekee joka päivä viikon ympäri, sen seassa hoitelee omaa kotia. Puut ja pähkinät oli eilen, tänään olen pessyt ja pannut vaimon ja oman auton talvivahaan, keräillyt kesätavarat pihasta, kantanut vaimon kukkia pihalta sisään, nostellut pihapöydät ja tuolit pinoon räystään alle, pessyt pihan painepesurilla. Alkaa olla syyskuu lopuillaan, ei tiedä koska alkaa lunta sataa. Viikon päästä tai tammikuussa.

Vetää sataa, jatkuvasti, koko ajan sitä putoaa niskaan kun ulkona käy. On siihen jo tottunut, mutta kuitenkin ...

Olen niin väsynyt että en olen kuunnellut tässä nojatuolissa jo kolme tuntia vanhaa diskomusiikkia. Se on äärimmäisen väsymyksen merkki. Hustlea, Lambadaa, Love to Lovea, Aserejea ja montaa muuta. Yhtä pitkään kesti tämän postauksen kirjoittaminen. Lause kerrallaan puristettuna. Huomenna on taas kova ja pitkä päivä.

Härkäpapuja

tuli iso kulhollinen täyteen. Silvittiin palkoja kolmestaan tunti.

Ei niitä koskaan ennen ole samalta alalta ja yhdestä pussillisesta siemeniä yhtä paljoa tullut. Ne kasvoikin nyt puolitoistametrisiksi. Hyvä kesä. Sataisi vain yhtä paljon ensi kesänäkin.

Noista saa useamman kerran chili con härkäpapua.

Kotona kypsyy

Luumut jo melkein, pystyy jo mielikseen syömään.

 Kiwit on ihan kypsiä ja pehmeitä. Pieniä mutta kiwin makuisia.

 Viinirypäleet. Terttu on melkein valmis.

 Tyrnit on valmiita. Ovat pölyttyneet vain alaoksiltaan. Hedepuut on niin pieniä ja surkeita. En tiedä miksi ne on emipuita niin paljon heikompia ruippanoita. Mutta niin se vain noilla menee.

Banana Airlines: Skippagurra Babylon

Vielä tähän lopuksi vähän norjalaista paikallisväriä äänimaiseman muodossa.



Sanat on aika hankalat: pohjoisnorjaa, paikallissanastoa, saamen sanoja seassa. Nämä on sinne päin, myös kirjoitusasun osalta, enkä minäkään tajua kaikkea mistä tässä lauletaan. Mutta matkustettu on edestakaisin, juotu kotipolttoista, käyty Skippagurran leirintäalueella tapaamassa venäläisiä leidejä, ja noin ylipäänsä hauskaa pidetty. Minun tarinani tämä ei toki ole, mikä varmuuden vuoksi lisättäköön.


Hei-ålelå.

Quat majolika Babylon
Med komaga (= saamelaiskengät)
Hei-ålelå
Det e langt å gå

Gitsjemonne (= katso minua)
Fest i Skippagurra
Tykje kor vi surra
Hadde joika drosjebil (= taksi)
Og hjemmebrenta hadde vi kjøpt i plastikkdonka

Battaraigi (= persereikä)
For til Masi-krysse,
Kjærest' ville kysse
Men a hadde ikke løst
For gebisset (= tekohampaat) hadde dotte i plastikkdonken.

Quat majolika Babylon
Med komaga
Hei-ålelå
Det e langt å gå

For av gåre fra øster Tana
Haika E6 til Mo i Rana
For tilbakes til øster Tana med Hurtigruta (rannikkoristeily)

Joikakaka (= poronlihapullat) i plastikkpåsa,
Datt ræva i løng og mosa
Hadde drukke før store dosa
Av hjemmebrenta

Quat majolika Babylon
Med komaga
Hei-ålelå
Det e langt å gå

Jokka kalla
måkre fulle balla
Lolje hotra måkke slipse skalla
sjappaneida manna jokka morman
skulle Skippagurra

Ekkerøya sauer

Niemellä on lampaita, siellä täällä. Viettävät rauhallista elämää lähellä taivasta; syöden, makaillen, kävelleskellen ja katsellen ohikulkijoita. Pitäisiköhän ruveta pässiksi.

Ekkerøya naturreservat

Vadsøstä muutama kilometri vielä eteenpäin Varanginvuonon rantaa on Ekkerøyan niemi. Vielä pari sataa vuotta sitten saari kuten nimi antaa ymmärtää, mutta maa nousee sielläkin hiljalleen. Käytiin siellä, jotta ei aina sataisi niskaan. Varanginvuonolla voi olla kuivaa vaikka Ohcejohkassa sataisi. Ajoin koko päivän vanhalla 3500 euroa maksaneella diesel-Seatilla. Siinä oli vahva moottori, joka oli vähäruokainen ja luotettavasti kuljetti meidät kaikkialle. Tasa-arvonäkökulman takia piti välillä ajaa sillä, eikä aina minun autollani. Arvostin italialais-espanjalaista insinööritaitoa. Se on oikein hyvä auto.

Ekkerøyalla oli turskankuivaustelineet jo tyhjinä näin syksyllä. En tiedä edes käytetäänkö näitä oikeasti enää kesäisin. Olen ollut Varangilla viimeksi 1970-luvulla, ja siitä on aikaa. Moni asia on ehtinyt muuttua. Tyhjiä taloja on Finnmarkiin ilmaantunut paljon, ja lampaita on paljon vähemmän. Kuva on luonnonsuojelualueen parkkipaikalta etelään. Mitään opasteita sinne ei ollut, norjalaiseen tapaan. Täällä vain on paikat arvaamalla löydettävä. Tässä tapauksessa ajetaan aivan tien päähän pieneen satamaan, käännetään siellä auto ympäri takaisin päin ja käännytään ensimmäisestä tienhaarasta oikealle. Parin mutkan päästä löytyy parkkipaikka.

 Parkkipaikalta lähdetään kiipeämään ylös kohti niemen keskustaa.

 Ylempää katsottuna kuivausteline jää jo aika pieneksi.

 Luonnonsuojelualuetta on oikeastaan vain niemen kärki ja rannat. Keskellä niemeä näytetään viljelevän lakkaa. Eli varvikko on kuorittu pois ja lakan lehtiä sieltä on noussut. Maa on turvetta kuten näkyy.

 Emme tienneet koskeeko norjalainen jokamiehenoikeus viljelyalueella olevia lakkoja, mutta koska oli niin myöhäinen vuodenaika eikä niitä kukaan ollut kerännyt, me syötiin kaikki mitä löydettiin. Suomen puolella ainakin on ollut hyvin huono hillavuosi, ja sellaisia on ollut jo useita peräkkäin.

 Maa on lähes kauttaaltaan karhunmarjan (variksenmarjan) peitossa. Se vain harvakseltaan värjää lehtiään, joten Ekkerøyalla ei ole kummoista ruskaa. Läheltä kun katsoo värejä on, kauemmas kun katsoo on pääosin vihertävän ruskeaa.

 Rinne on pitkä, ja vaikka se sivusta ei ehkä näytäkään jyrkältä,

 näyttää se siltä suoraan alas katsottuna.

 Niemi on periaatteessa lintusaari, mutta muuttolinnut vaikuttivan jo lähteneen, joten ei siellä paljon muuta nähty kuin lokkeja. Edessä aukenee Varangerfjordenin loppu Barentsin merelle.

Ellepaalkes

Lähellä kirkonkylää on hyvin nätti polku. Ellinpoloku. Ellepaalkes luullakseni. Koko Lapissa en juuri nähnyt kunnolla poronjäkälää missään, vain maan pintaan syötyä jäkälän jälkeä vain, mutta täällä sitä kuitenkin oli. Pimeää kuin mikä, satoi tasaiseen tahtiin koko ajan, mutta ei se haitannut.

Tämä on Jámežiidguolb­bassa eli Kuolleidenkuolpunassa, mistä polku alkaa. Tämä 11 000 v. vanhaa Jäämeren hiekkapohjaa, joka silloin on vuonona tänne asti ylettänyt. Kuolpuna on tuollainen tasainen hiekkapohjainen kangasmaa, missä jäkälä hyvin viihtyy petäjien alla.

Jyrkänteeltä näkee hyvin, että petäjä pärjää vain tuolla alhaalla kuolpunassa suojassa. Rinteet on melkein pelkästään tunturikoivua.

Kun laskeutuu sateella aika liukkaan rinteen alas, tulee Elleguolbbaan eli Ellinkuolpunaan, joka on vielä nätimpi.

Punaoranssi maaruska näyttää kaikkialla olevan suurimmaksi osaksi juolukkaa, joka täällä kasvaa vain matalana varpuna, ei puolimetrisenä pensaana niin kuin kotpuolessa.

Polku päättyy Deanun (Tenon) rantaan. Tulvaraja näkyy hyvin. Norjan puolen etelään aukeavalla rinteellä oleva vaalean vihreä puusto on minusta haapaa.

Sanoivat Tenon jäätyvän talvella niin paksusti että ajelevat siellä autoilla. Järvien jäillä olen itsekin ajanut, mutta en koskaan joen päällä.

Buolbmátjávri

Olin luullut, että puuttomat ylängöt alkavat vasta Norjan puolella, mutta ei, on niitä jo Ohcejohkassa paljon, kunhan nousee ylös Tenon laaksosta. Buolbmátjávrin eli Pulmankajärven tien varrella niitä löytyy.

 Tunturimittari myös syö koivikoita siellä. Se ei puita välttämättä tapa, mutta voi tappaakin, jos muutkin olosuhteet kylmästä kuivuuteen ovat koivuja vastaan. Nämä puut on Ohcejohkan kunnan esitteen mukaan tapettu jo 1960-luvulla, joten ne eivät enää kuole ... mikä ei voi pitää millään paikkaansa ... koivu lahoaa tuohensa sisällä jo samana kesänä, menee 5 vuodessa aivan puuroksi ja häviää kokonaan 10-15 vuodessa. Ainakin täällä etelässä. Eikä se Ohcejohkassakaan voi olla olennaisesti tuota hitaampaa, paitsi jos kuorii tuohen pois ... Esitteen on ehkä tehnyt joku harjoittelija kuulopuheen perusteella. Tai sitten kyse on eri paikasta ... pitänee olla. Tuoreita nuo on, ymmärsin puheista että tältä kesältä, ja koska syöminen tapahtuu alkukesällä, eikä niissä nyt näkynyt yhtään uuden yrityksen lehtiä, luulen niiden näin vaikeassa paikassa olevan mennyttä.

Saamelaiset sanoi, että koivujen syönti ei haittaa. Niiden sijaan tulee muuta kasvillisuutta. Aina jotain kasvaa. Jos ei yhtä, niin toista. Eiköhän se niin mene. Koivuillakin on täysi lupa yrittää uudestaan näille alueille.

Lausuvat pohjoissaameksi sen Ohcejohkan "Ohzjohkaksi". Elikkä siis Utsjoen.

Sataa sataa yhtenään ja tuulee rajusti. Hyvä että on sadevaatteet matkassa. Niillä ei ole hankaluuksia.

Utsjoki-drinkki

Pyysin illalla Luossajohkan hotellin baarissa Utsjoki-drinkkiä, mutta eivät olleet sellaista vielä kehittäneet. Pyysin sitten hyllyssä olleista pulloista sekoituksen Lapponia-likööriä ja Jaloviinaa. Siitä se syntyi. Taas ryöstöviljeli eteläinen saamelaisperinteitä. Baarimieskin oli kyllä Virosta.

---------

Toin näille tuliaisiksi 10 l etelän hetelmämehua. Elikkä omaa savolaista omenamehuani. Ilmansuunnat on täällä kovin erilaiset kuin kotona. Savo, Saksa, Sambia; etelässä ne on kaikki.

---------

Näkyy täällä pärjäävän hotellin pihalla hyvässä mullassa sekä pihjala että siperianhernepensas. Pihlaja ei kuitenkaan ehdi kypsyttää marjojaan, eikä hernepensaan paloissa ole siemeniä. Muuten puusto on tunturikoivikkoa. Joskus vähän petäjää, haapaa, raitaa, kiiltopajua, villapajua ja katajaa seassa. Hyvin mielenkiintoinen paikka.

---------

Hotellissa ei vielä näin lämpimällä - +7C - lämmitetä, mutta peitto on lämmin.

----------

Näkyy Tenon uomassa kasvavan harvakseltaan pihlajia. Eli kyllä sen siemenet ainakin joskus kypsyy. Norjan puolella Skiippagurrassa näkyy myös leppiä, lehtikuusia ja yhden sembramännynkin näin. Kasvaahan täällä vaikka mitä.

Pienin Ailigas

Rinnettä ylös. Tällaisessa paikassa on aivan taivaallista kulkea.

 Puro.

 Nätisti paikoilleen aseteltu kivi. Näitä pitää aina kuvata.

 Laella.

 Korkeammalla pieni lampi ja matalammalla Teno.

 Rinnettä alas.

 Tämä kaikki on hyvin samanlaista kuin Mongoliassa. Tunnelmaltaan. Matalaa tiukasti elämästä kiinni pitäviä kasveja moreenimaassa. Mutta erilaista kuitenkin. Eri vuodenaika ja eri värit, eri kasvilajit. Eri eläimetkin; hevosten sijaan poroja, joista tällä kertaa näki vain paskat. Mutta samanlainen tunnelma.

Tämän punaisen nimeksi minulle neuvottiin kommentissa Tunturiunnukka. Hyvä nimi.

Aamunkoitto Inarilla

Eräänä aamuna aamu koitti Inarin rannalla.

 Tämä ei ole se kaikkein suurin selkä.

Kuva ei ole aivan akkuraatti; tuolla oli jo oikeasti tarpeeksi valoisaa jo käydä metässä ensimäisellä aamiaisella, eli mustikoita, puolikoita, juolukoita ja karhunmarjoja. Takana 13 tuntia ajoa, osa siitä tosin takapenkillä kippurassa Miinan pedillä nukkuen, sekä mökin parvella jalat suorina nukuttu yö.

Näin kuukkelin. Tai kolme. Luulen että näin sellaisen ensimmäistä kertaa eläissäni.

Koiton perästä jo aurinko nousi. Toinen aamiainen päälle; jukurtti-, leipä- ja teepitoinen.

Hyvästit isäntäväelle ja tien päälle. Tällä kertaa meneillään selkeästi etenevä työreissu.

Syysmarjoja

Puutarhassa kypsyy vielä marjoja. Karhunvattu etenkin tekee paljon, enemmän kuin koskaan. Näitä syödään nyt urakalla. Kypsyvät vähän kerrallaan, niin että syötävää on päivästä toiseen. Terävät piikit joista joskus valitin eivät enää tunnu ollenkaan. Kovin makeita nämä eivät ole, mutta ihan ok marjoja kuitenkin.

 Kiwit on vielä kovia ja raakoja. Kasvaa sekaisin karhunvatun kanssa. Kummatkin on vahvoja pensaita, eivätkä tunnu haittaavan toisiaan.

 Viinikin aikoo ihan oikeasti kypsyttää rypäleensä. Tämä on Rondo. Maistoin sinisimmän: pieni, ei kovin makea ja iso kivi sisällä. Mutta no, ihan ensimmäinen itse kasvatettu viinirypäle kuitenkin. Aurinkoa nämä varmaan tarvisisivat, mutta edelleen on lähes aina joko pilvistä tai sataa.

Hyvin pihalla joka tapauksessa voidaan. Sade ja pilvet ei kasveja haittaa.

Kukankäyttäjiä

Etelätuuli, lämmin puolipilvinen päivä. +17. Kukat vielä kukkii, ja niillä on vielä paljon käyttäjiä. Perhosia on

 Kimalaisia jo aika vähän, jonkun kuitenkin voi harvakseltaa nähdä. Itikat on hävinneet kokonaan pois, mäkäräisiä saattaa olla joskus.

 Ja on paljon näitä, joita arvelisi parveilun ja käytöksen puolesta mehiläisiksi, mutta ne ei kuitenkaan ole sen näköisiä kuin millaisiksi mehiläiset olen tottunut ajattelemaan. Näiden pitäisi olla karvaisempia edes yläruumiiltaan.

 Tällaisiakin siellä on. Voisi nämä olla kokonsa ja näkönsä puolesta paarmojakin, mutta ihmisistä nämä ei välitä mitään, isolla porukalla vain kömpivät kukissa.

Mehiläisiäkin on tietysti olemassa Suomessa useampia lajeja. En mene väittämään mitään. Pitäisi joskus näihin hyönteisiinkin tutustua. Eläkkeellä sitten ...? Siirrän eläkkeelle niin paljon tekemisiä, että en minä luultavasti ehdi silloinkaan mitään.