sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Nyt alkaa olla taas paremmassa kunnossa. Hoidin loppuviikon kasautuneita töitä puoliunessa, perjantai-iltana pääsin viimein klo 23.30 kotiin, suunnilleen kaikki välttämätön tehtynä.

Lauantaina vain nukuin ja tein talonmiehen hommia. Kävin tyttären kanssa viikon ruuat kaupasta; hoitelin myyräkuumeessa makaavaa ja oksentavaa vaimoa; purin, pesin ja huolsin ilmanvaihtojärjestelmän keskuskaapin; ruuvasin tiukemmalle löystyneet saunan oven saranan ruuvit; pesin ja vahasin auton. Välillä aina nukuin nokosia, illalla saunaan, purkki olutta, korealainen elokuva ja sen päätteeksi jälleen nukkumaan.

Mikäpäs tässä taas on elellessä.

torstai 25. syyskuuta 2008

Olen miettinyt sitä tappajaa. Lehdissä on niin monia selitysperusteita asialle, mutta jos jätetään pois mielikuva koulukiusatusta ja pillua saamattomasta kostajasta - joka ei johda mihinkään - ja ajatellaan tällaista tyyppiä terroristina, niin sitten asian voi alkaa mieltää mielekkäästi. Vähän Ybermenschiä, vähän kuoleman ihannointia, vähän 1700-luvun intialaista thugia, vähän maineen tavoittelua, vähän hihhuliporukan sosiaalista konformismia, ja vähän valmiin toimintamallin suoraa soveltamista, sekä pyssy kouraan, niin saadaan tyyppi, jonka voi ymmärtää.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että nämä tapaukset eivät jää tähän. Pitää ilmeisesti alkaa henkisesti varautua siihen, että seminaarihuoneeseen voi joskus työntyä joku pyssy kourassa ja polttopullo toisessa. Voi olla, että olisin ensimmäinen ammuttava, koska opettajista saa ilmeisesti bonuspisteitä. Mutta joka tapauksessa pitäisi uskaltaa yrittää pysäyttää ja vaikka tappaa Ybermensch niin äkkiä kuin mahdollista. Häirintakin saattaisi auttaa jonkun pakoon. Ja häpeähän opettajalle olisi jäädä henkiin, jos oppilaita tapetaan silmien edessä.

Olemme siirtymässä kohti mielenkiintoisia aikoja.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Eilen tullessa näki taas niin tarkkaan kulttuurierot Suomen sisällä. Finnairin henkilökunta on pääasiassa Helsingin alueelta. Ne on kyllä ammattitaitoisia ja tehokkaita, mutta niillä on selvästi vaikeuksia yhdistää kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä luonnollisesti toimintaansa. Ilmeisesti niiltä puuttuu käsitemaailmastaan tällainen konsepti. Kun pääsi vaihtamaan toiseen ja etenkin kolmanteen linja-autoonsa, pääsi samalla kotoiseen sosiaaliseen ympäristöön, missä tarkkuus, nopeus, kohteliaisuus ja ystävällisyys osuvat täydellisesti yhteen. Uusmaalaisiin pitää suhtautua vähän kuin lapsiin. Mitä ne ei osaa, ne ei osaa, eikä siitä kannata hermostua.
11 tapettua. Olisin mielelläni palannut rauhallisempaan maahan. Ymmärrän kyllä itsemurhat, niitä on nähty läheltä ja kaukaa, mutta en tuollaista tappamista ymmärrä. Muuten tänne olisi niin hyvä ollutkin palata. Kaunista ja kirkasta, maisemat kuin postikortista.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Vantaalla taas, lähellä jo kotia. Ilma on kaunis kuin Koreassa. Samoin naiset; kauniita ne on suomalaisetkin. Näillä vain on yleensä housut jalassa, tai jos hame, niin 30-40 cm pidempi helma. Kengän korko on vastaavasti 5-10 cm lyhyempi. Niin on kaikki tasapainossa.

Huomenna odottaa töissä pelottavan iso pino hoidettavaa. Juuri pääsi yhdestä väsymykseen laaksosta kuiville, kun pitää laskeutua toiseen. Mutta onneksi näin länteen päin on aina helpompi tulla. Eiköhän tämä tästä.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Tänään taas vaihteeksi olin yksin, ei yhtään naista vieressäni huimaamassa päätäni. Tosin aamulla heti metroon istuttuani vieressä silmät kiinni torkkuva nainen painautui tiiviisti kylkeeni, ja käveli parin asemanvälin jälkeen tavalliseen tapaan ulos.

Ostelin tyttärelle ja veljentyttärien tyttärille outoja korealaisia syötäviä, lähetin paketeissa Suomeen. Muuten harjoitin kielitieteellistä ja sosiologista osallistuvaa havainnointia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. 안녕하세요 anyonghaseyo onnistuu jo sekin.

En lakkaa ihmettelemästä meksikolaisen punaisen pippurin, jonka Toyotomi Hideyoshin samurait toivat Koreaan 1590-luvulla yrittäessään valloittaa tätä kautta Kiinan, levinneisyyttä täällä nykyään. Japanissa sitä ei näe ollenkaan, enkä ole pannut sitä merkille Pohjois-Kiinassakaan, mutta Koreassa sitä on joka ainoalla aterialla, usein useissa ruokalajeissa. Näin kun jo viikon sitä on syönyt, alkaa se jo väsyttää, mutta alkaa siihen toisaalta tottuakin.

Ja täällä vasta tajuaa kunnolla, että lusikka on ruokailuväline, joka Euraasiassa levisi jo kauan sitten Koreaan asti, mutta tänne se pysähtyi. Japaniin se ei enää jaksanut.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Tänään en yksin ollutkaan. Nuori kaunis kreikkalainen nainen, joka tarvitsi itselleen henkilökohtaista luennoitsijaa alueen kielistä, kirjoitusjärjestelmistä, historiasta, etnologiasta, uskonnoista, ruuista ynnä muusta sellaisesta, lyöttäytyi seuraani koko päiväksi museoihin ja temppeleihin. Hän tarvitsi ennen pitkää myös maksajaa taksimatkoille paikasta toiseen, hajotettuaan toisen sandaalinsa ja käveltyään jalkansa rakoille, niin että metrolla kulkeminen alkoi olla hänelle kovin tuskallista. Oikein miellyttävää minulle, tykkäsin kovasti hänen seurastaan.

Temppelivuorella eksyttyämme seuraamme liittyi vielä keijukaismaisen kaunis ja siro korealainen vastavalmistunut peruskoulun fysiikan ja matematiikan opettaja, joka opasti meitä pitkään. Juotiin limpparia ja istuttiin pitkään myös yhdessä pienessä buddhalaisessa temppelissä papin kanssa. Hän innostui esittelemään meille paikkoja, temppeliään ja elämäänsä perusteellisesti. Minulle käy miellyttävässä naisseurassa helposti niin, että käyn itsekin hyväntuuliseksi ja miellyttäväksi, minkä jälkeen on helppoa tehdä kenen tahansa muunkin olo miellyttäväksi ja ylpeäksi itsestään.

Nuorena rumana miehenä en juuri vetänyt naisia puoleeni, vanhana rumana miehenä sitä näkyy tapahtuvan paljon helpommin. Kun kreikkalainen neitonen tapansa mukaan oli halannut korealaista neitosta kiitokseksi äärimmäisen mielenkiintoisesta vierailusta, tämä luultavasti oletti kaikkien eurooppalaisten halailevan jatkuvasti, ja tuli minunkin luokseni halattavaksi. Ehkä täkäläisillä naisilla on halausvajetta, korealaisiin tapoihin sellainen ei missään tapauksessa kuulu. Tällä reissulla tuli sitten halattua nättiä tyttöäkin.

Kreikkalainen seuralaiseni vain hymyili nätisti hyvät yöt.

Minä tykkään naisista. Voi miten minä naisista tykkäänkään.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Kävelyä varten on kaupungissa tietysti 청계천 淸溪川 Cheonggyecheon, sodan jälkeen peitetty ja tieksi muutettu, kolme vuotta sitten uudelleen esiin kaivettu pieni joki, jonka molemmilla puolilla on kävelytiet. Siisti paikka, ei ollenkaan samanlainen kuin Suomessa tai Venäjällä, missä tällainen paikka nopeasti töhrättäisiin ja täytettäisiin lasinsirpaleilla. Viitisen kilometriä joen vartta kävelin. Se on tapaamispaikka, paikka käsi kädessä kävelyä varten, tai kaveriporukassa, tai perheen kanssa. Varoittivat minua, ettei sinne pidä mennä yksin; voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Mutta mistäs sitä koskaan tietää, olisihan sieltä voinut löytyä ystävä, vaikkei sitten löytynytkään. Eipä väliksikään. Vaikka mielelläni naisia katselen, en elämääni mitään sotkuja halua.

Kaupungilla kiertelyt ja illallinen mukaan lukien kuuden tunnin reissu. Nyt on saanut ruumiskin jo rasitusta, jospa tämän yön nukkuisi kunnolla.

Metrossa takaisin tullessa nainen vieressäni nukahti ja nojasi minua vasten vähän aikaa. Tosin hänen silmänsä kävivät välillä raollaan, joten varmaan hän halusi pienen ajan kosketusta. Asemalle tultaessa hän nousi ja käveli suoraan ulos taakseen katsomatta, niin kuin he yleensä tekevät, nojattuaan. Tätä tapahtuu joskus Japanissakin. Jospa rupeaisin nukkumaan, ja unelmoisin hänestä vähän, ennen nukahtamista.
Kun viimein aamuyön puolella nukahti, nukuinkin iltapäivään puoli kolmeen asti. Uni on hyvää. Uni on hyvää. Uni on hyvää.

Ulkona sataa rankasti lämmintä vettä, suihkusta tuli vielä lämpimämpää, ei ole kiirettä mihinkään. Aamiainen ja päivällinen ovat menneet ohitse, mutta jääkaapissa oli purkki pähkinöitä, sillä pärjää hyvin. Pitkä uni täyttää mahan. Hyllyssä on teekeitin, kuppi ja teepusseja. No niin, elämässä on nyt kaikki tarvittava.

Pähkinäisen iltapäivällisen jälkeen ensin päivittäinen raportointi perheelle, sitten työsähköpostit, ja sen jälkeen voi alkaa miettiä mihin päin kaupunkia lähtisi kävelemään. Sateessa tai ilman, molemmat käy hyvin.

perjantai 19. syyskuuta 2008

On ihanaa ja kamalaa.

Saarnat on nyt pidetty. Kyllä minä jumalauta osaan tehdä aina välillä jotain täsmälleen ja täydelleen oikein, olin millaisessa sumussa tahansa.

Ja nukkumaan en öisin pysty vieläkään. Päivisin herään hiljaisempina aikoina siihen, että pää kolahtaa pöytään. Unen puute on kertakaikkisen valtava.

Tänä aamuna saa nukkua pidempään.

torstai 18. syyskuuta 2008

Soul on nyt aivan eri paikka kuin se vähän nuhjuinen kaupunki, jossa kävin 20 vuotta sitten. Ainakin ne paikat, joissa olen käynyt, on rakennettu uudestaan. Kieltä pitää muistutella päähän kovasti, samoin kuin hangulia, mutta 감사합니다 tulee suusta jo sujuvasti. Opiskelijaneitoset, jotka edellisellä käynnilläni olivat vastasyntyneitä, ovat jo opettaneet minulle 사랑해요, ja minä heille vastaavasti "minä rakastan sinua". Näyttävät osaavan sanoa sen jo ainakin kymmenellä eri kielellä. Kyllä täällä alkaa toimeen tulla, nukuinkin jo yli neljän tunnin pätkän yhteen menoon, enkä aterioistakaan menettänyt eilen kuin aamiaisen.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Itään päin on aina vaikea mennä. Sopeudun aikaeroon huonosti, ja unet tahtovat jäädä pariksi päiväuneksi sekalaisina vuorokaudenaikoina, jos ehtii. Viikko menee sumussa elämiseen. Töissä ei voi pitää itseään vastuullisena kaikesta mitä sanoo, unen puutteesta on jatkuvasti kuin humalassa, ja auton rattiin ei uskaltaisi itseään tarjota. Näin öisin voi vaikka kirjoitella tätä, sänkyyn ei kannata väkisin yrittää. Kaikki töihin liittyvät sähköpostit on jo katsottu, mietitty ja vastattu.

Mutta toisaalta on taas niin miellyttävää kävellä pimeässä, lämpimässä ja pehmeässä korelaisessa yössä T-paidassa, sortseissa ja sandaaleissa, maha viimein täynnä päivän ruokailut hukattuaan, ja kimchin jäljet vielä suussa kirvellen.

Täällä on hyvin kauniita naisia. Vanhassa maailmassa korealaisia naisia pidettiin maailman kauneimpina, ja siksi suurin osa Kiinan keisareiden haaremien naisista oli korealaisia. Se oli ongelmakin, monimutkainen kunnian ja häpeän sekoitus. Vasallivaltiona Korean oli annettava vuosittain lahjoja Kiinaan, kauniit naiset yhtenä tärkeänä kategoriana, mutta heidät lähetettiin muutamia vuosia Kiinan hovissa palveltuaan takaisin kotiin, eikä heillä palattuaan ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia tavalliseen perhe-elämään. Elämäntyö oli tehty, sen jälkeen piti vain elää se elämä loppuun asti, stigmaa kantaen. Samoin heitä huijattiin tai pakotettiin paljon toisen maailmansodan aikana japanilaisiin sotilasbordelleihin, missä moni kitui kuoliaaksi tai tappoi itsensä. Amerikkalaiset sotilaat ovat olleet heidän kimpussaan Korean sodan jälkeen. Mutta kauniita ovat. Kop-kop-kengät jaloissaan, niin että aina varmasti tietää, missä he kävelevät.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Kerättiin mökillä omenoita eilen, 70 kg, tytär puuhun ravistelemaan. Jätettiin rupisemmat puihin. Minulla on niin monenlaisia puita, että vuodet kohtelee niitä eri tavoin, joskus ötököitä menee yksiin, joskus toisiin. Ne omenat on kulkeneet suvussa jo reilun aikaa. Mummoni 1800-luvun lopulla taloon miniäksi tullessaan toi järven takaa myös omenoita, oliko ne nyt sitten hänen kodistaan vai jostain naapurista, sieltä kuitenkin. Hän kypsytti siemenet ja säilytti niitä talven maassa laudan alla ison kiven vieressä. Keväällä nousseista taimista hän perusti taloon omenatarhan.

Tätini meni sodan jälkeen naimisiin, rakensivat järven tuolle puolelle talon, ja hän vei tietysti kotoaan omenia mukanaan. Säilytti siemeniä talven mullassa laudan alla ison kiven vieressä, ja taimista perusti omenatarhan. Pakkanen veikin sitten joskus mummon vanhat puut, ei niitä enää ole, mutta tädilläni oli paljon, kaikkialla talon ja navetan ympärillä, keväisin kukkimassa.

Minä toin opiskeluaikana järven tälle puolelle tädiltäni syksyllä omenia, kypsyttelin siemenet ruskeiksi omenien sisällä, ja kylvin ne syksyllä hyvään multaan ison kiven viereen. Panin laudan peitoksi. Niistä minulla on nyt parikymmentä puuta ympäri mökin tonttia. Jokainen erilainen. Yksi puu oli sellainen, joka teki päärynän näköisiä omenoita, jotka oli pehmeitä ja ötläkkeen makuisia, sekä alkoivat hapantua jo puussa ollessaan. Sen panin nurin moottorisahalla, ja muita ovat joitakin niittäneet myyrät ja jänikset. Mutta on niitä siellä vielä, loput kaikki hyvänmakuisia. Tätini talossa ei enää omenia olekaan, pakkanen vei joskus vanhat puut.

torstai 11. syyskuuta 2008

SÄÄTIEDOTUS

On aina mukava tietää tulevan syksyn sää. Äitini oli käynyt hierojalla, joka puolestaan oli käynyt ongella ja saanut ahvenen. Sen evät olivat olleet ihan kirkkaat, mikä - kuten kaikki tietävät - tarkoittaa että lokakuun puolivälissä sataa lumen maahan ja alkavat kauniit pakkaset.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Panin ruukkuun ja toin sisään lämpimään Ipomoea purpurean. Kylvin sen kesällä puutarhaan, mutta ei se näin kylmänä ja märkänä kesänä oikein jaksanut ulkona kasvaa. Kukan tekoon on vielä hyvän aikaa, eikä tiedä milloin hallat alkavat. Mutta jospa se sisällä pärjäisi paremmin. Ohjasin sen kasvamaan vanhan Yucca elephantipesin runkoa myöten ylös. Sen taas taisin saada pikkuisena taimena lahjaksi 1990, joten se on nyt 18-vuotias parimetrinen puu. Toivotaan, että tulevat toimeen keskenään.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Hain äitini vaihteeksi meille asumaan. Hän ei ole ihan tavallinen mummo. Erosi isästäni 50-vuotiaana ja ryhtyi sen jälkeen vaihtamaan yksi kerrallaan nuorempaan aviomieheen tai poikaystävään, niin että 70-vuotiaana ne olivat jo minun ikäisiäni. Sen jälkeen hän muutti suuntaa ja alkoi olla itsensä ikäisten miesten kanssa. Luopui pari vuotta sitten televisiosta ja sanomalehdestä, alkoi käyttää pelkkää internetiä. Lukee kännykällä sähköpostinsa, rupattelee skypellä lastenlastensa kanssa.

Menetti kaikki säästönsä ja asuntonsa aviomies no 2:n konkurssissa 1990-luvun alun laman aikana, mutta ei ole antanut sen häiritä. Olen auttanut häntä vuokrissa jos hän on tarvinnut, ostanut tietokoneita ja pölynimureita kun vanhat on hajonneet.

Käy aktiivisesti kirkossakin, on käynyt koko ikänsä, mutta on enempi itseopiskellut teologi, jolla on omat tulkintansa Raamatusta, ja tuntuu viihtyvän enempi erilaisten enemmän tai vähemmän fanaattisten kirkon sisäisten liikkeiden parissa kuin tavallisessa valtavirrassa. Ei niiden naispappeuden vastustajien yms parissa, vaan tällaisen väen, joka heräilee aamuyöstä klo 3 rukoilemaan hyvien asioiden puolesta. En ole niistä oikein tarkemmin selvillä. Antaa aina välillä meillä asuessaan tyttärelle, jota ei koskaan ole edes kastettu, varsin seikkaperäisen kristillisen kasvatuksen. Saa nähdä kuinka kauan hän tällä kertaa viihtyy. Ikää on jo 75 ja erilaisia kolotuksia alkaa nivelissä olla, mutta hän on usein vaihtanut asuinpaikkaa kerran pari vuodessa.

Viimeisin mies valtakunnan toisella puolella kuoli juuri syöpään. Oli vielä toukokuussa terve mies, kesäkuussa havaittiin pitkälle edennyt syöpä jolle ei voinut enää mitään, elokuun lopulla jo haudassa. Äiti hoiti hänet loppuun asti, antoi kipulääkkeet, syötti ja rupatteli. Pitäisin miehelle aika hyvänä kuolemana. Terveenä pitkään, sitten parisen kuukautta nopeaa sairautta, jonka aikana sai tehdä itselleen tiliä elämästään siinä määrin kuin halusi, loppua kohti yhä enemmän morfiinia ja muita lääkkeitä niin että kivut ei mitenkään mahdottomia olleet.

Vanhemmat on siinä iässä, että tällaisia nopeita liukumia kuolemaa kohti alkaa tapahtua. Isälläni ei ole enää juuri ketään nuoruuden kavereitaan hengissä. Itseni ikäisissä kovaa töitä tekevissä miehissä alkaa olla sydän- ja aivoinfarkteja, eikä tiedä milloin itseen iskee. Sellaista tämä on.

Aika tottua kuoleman ystävälliseen läheisyyteen tuossa hiukan oikean hartian yläpuolella.

maanantai 1. syyskuuta 2008





No niin, Venäjä on taas nähty. Georgian sota ei Pietarissa mitenkään näkynyt, enkä ruvennut tivaamaan isänniltäni ja emänniltäni politiikan puhumista. Se että sota uutisoidaan Venäjällä kovin eri tavalla kuin muualla maailmassa on muutenkin selvää, ja heille hankalaa.

Pietari on mielenkiintoinen sikälikin, että sen keskustassa ei Neuvostoliitto juuri näy mitenkään. Moskovassa on toisin, siellä ei valtio oikeastaan ole vaihtunutkaan. Pietarissa on palattu varsin suoraan keisarillisen Venäjän historiaan, ikään kuin Neuvostoliittoa ei välissä olisi ollutkaan.

Kävin veneellä katsomassa Pietari I:n kesämökin (Петерго́ф) Suomenlahden etelärannalla. Mielenkiintoinen paikka. Siellä Venäjän Samson (Pietari) ikuisesti repii kappaleiksi Ruotsin Leijonaa (Kaarle XII). Saksalaiset varastivat patsaan Leningradia piirittäessään, mutta nyt siellä taas urotyö tapahtuu, kullattuna. Pietarin ja hänen jälkeensä tulleiden kuvittelemat sadat suihkulähteet ovat täydessä toiminnassa, eikä kultamaalia ole säästetty missään.

Мариинский театр oli kesälomalla, mutta Театр музыкальной комедии oli auki, menossa siellä Tsaikovskin Лебединое Озеро. Baletti on jännää teatteria. Miehet tiiraa siellä musiikin tahtiin naistanssijoiden jalkoja ja balettimekon alta hyvin näkyvää jalkojen yhtymäkohtaa; naiset tiiraa miestanssijoiden pullottavaa sukkahousujen etumusta ja pakaroita. Vanhaa aatelista hupia, missä seksi retorisesti piilotetaan korkean taiteen alle, mutta sitä on silti varsin suorasukaisesti esillä. Meillä itse asiassa on nykyään niin, että 1800-luvun aatelinen elämäntapa on yhteiskuntien vaurastumisen myötä ulotettu soveltuvin osin laajempiin kansankerroksiin, samalla kun maalainen ja työväenluokkainen puritanismi on työnnetty syrjään.

Ja muutenkin Pietari oli ennallaan. Naispoliisit kuljeskelivat kaupungilla tupakka kourassa ja pitkä pamppu rytmikkäästi lanteilla heiluen. Pitkäsäärinen naisvartija valtionarkistossa esiintyi äärimmäisen lyhyessä valkeassa minihameessa, sandaaleissa ja iso musta pistooli vyöllä. Fantasioiden aiheita molemmat.

Jalattomat invalidit konttasivat asemilla, metroissa ja kaduilla rahaa kerjäten, kuseksien tarpeen yllättäessä sinne missä sattuivat silloin olemaan.

On se aika maa, tuossa vieressä. Moni siellä käy, moni jättää käymättä. Minä kehottaisin käymään. Kyllä sen verran pitää tukea köyhän pieniä naapureitaan sortavan öljyvaltion taloutta. Kun Venäjä on paljon muutakin kuin sotilaallista imperialismia lähiulkomaille.