Uutta mansikkaa.

Tänään maahan. Tämän muovin pitäisi kestää hajoamatta heti riekaleiksi.  63 tainta. Lähiviikkoina on kukkasilmujen valmistusaika, nyt kun yöt pimenee. Paljon nämä ei kuitenkaan varmaan vielä niitä tee; pitää juurtuakin. Ehkä astiataimet kuitenkin jonkin verran. Löytyi kaupasta vielä sengankin taimia. Väistyvä lajike, luulin että sitä ei missään enää olekaan. Piti ottaa talteen kun sitä vielä sai.

 Pehkuja myös. Talvi painaa ne tuosta matalammaksi.

Taimet kasteltuina ja muovi pestynä. Hyviä juurtumisia ja onnea talven varalle.

Kiwi ristille

Kyse ei ole tällä kertaa uusseelantilaisista, vaan tuosta köynöksestä. Kiwinä se minulle joskus myytiin, ja oletin sen olevan arka kasvi, joka varmaan ei hengissä selviäisi, mutta jota voisi huvikseen kokeilla. Ensimmäiset vuodet se kasvoikin hiljalleen, rakennellen juuristoaan. Sitten tein sille 2 m korkean telineen, koska se osoitti taipumusta tuuheta ja lähteä kiipeilemään. Nyt se kasvaa 2 m vuodessa, täyttää joka paikan ja hautaa kaiken ympäristössä alleen. Laikkuköynöshän se on, Actinidia kolomikta, ja pirun rotevakasvuinen. Korkeampi teline näin alkuun voisi olla väliaikainen ratkaisu; en sitä kehtaisi tappaakaan. Tytär tykkää sen marjoista, ja pieniä kiwejähän ne on. Oikein hyviä. Joten tällaisen rakentelin.

Toteutus ei kuitenkaan ole hyvä. Tuo on tontin nurkka, johon työnnettiin maasta nousseita kiviä, ja minä en jumalauta pääse maahan alaspäin kuin vähän matkaa vain. Siellä on isoa tavaraa eikä sinne kerta kaikkiaan mahdu minnekään. Joten rakennelma on aika hutera.

Vaihtoehtoja on kolme: 1) se kaatua rätkähtää, 2) leikkaan köynöksen myöhään syksyllä maan tasalle ja yritän vielä kerran päästä syvemmälle, tai 3) köynös kasvaa sen ympärille niin tiheästi että pitää rotiskon itse pystyssä. Jos 3) onnistuu, niin köynöksen voisi sen jälkeen ohjata köydellä tolpan latvasta takana olevaan petäjään, missä se saisi rauhassa jatkaa ylöspäin vaikka 20 metriä. Tosin ei sen pitäisi 10 m korkeammaksi kasvaa. Tein kakkosnelosen päähän reiänkin kunnon paksuista köyttä varten.

 Actinidia on pitkäikäinen, luulen sen voivan tulla kymmeniä vuosia vanhaksi. Joten mieluummin laittaisi sen menemään ylös kuin sivuille päin.

Ku ite tekköö, nii tulloo mitä sattuu.

Illat jo lyhenee ja yöt pimenee.

Pehkua

Tunsinpa ihteni ylypeeks kun ajoin kylän halaki pehkukuorman kansa. Kommee kuorma. Tunti ihtesä melekeen muanviljelijäks. Vaekka eihä varmar-Toyota mikkää oekee raktor ou. Vetopel kuitennii.

Nää on hyvin hoejetulta maetotilalta. Navetassa lehmät haes hyvältä. Se haju tul jostae syvältä lapsuuvesta. Nii syvältä että meinas ruveta itkettämmää. En ou tuas vuoskaasiin lehmän hajua haestanna ollenkaa. Puhtaat lehmät haesoo lämpöseltä.

Viime vuen pehkuja. Onhan ne vähä hommeessa. Kesä 2012 ol satteine. Vuan mansikka ei pientä hometta pane pahaksee nyt, ja ens kessää männessä nää on jo monneen kertaan huuhtoutunneet. Isäntä ee suostunna ottamaa nuista maksua enempöö ku 10 e kappaleelta. Uutta on kohta tulossa kuha poutaantuu, ja vanahat joutaa alta poes. Oesin minä maksanna enemmännii, minulleha pehkusta on paljonnii hyötyä ja etua. En kuitenkaa suanna tingittyä hintoo ylöspäe enempee ku 2 euroo. 8 euroo ol isännän alakuperäne hinta.

Pyöröpualit on aeka paenavia, nämä arviolta 300 kg kappale, kohtuukuivia ku ovat. Niitä ei käsin nostele ylöspäen, vua lavalta ne sua aika heleposti alas työntelemällä vuoroin kummaltakkii puolelta muutaman sentin etteenpäen ja lopuks kellaattamalla ne lavan reunalta pystyyn seisomaan.

Pehku on mukavata tavarata. Kyllä pihassa saes aena olla ainae yks pehkupual koristeena.

Pieniä

Jättiläistuija (Thuja plicata) muutti Turusta meijän mökille asumaan. Pieni se vielä toistaiseksi on.

Omenoita, pieniä nekin mutta hyviä, kertyi taasen noin 100 kg. Saman verran kuin viime vuonna.

---
Mehustutin tänään, siis eilisestä katsoen huomenna ... siis ... joka tapauksessa noita kuvia seuraavana päivänä. mehua tuli 77 litraa, 3 litraa vähemmän kuin viime vuonna. Talveksi juotavaa. Paksua, pehmeää ja makeaa; kaupan mehuihin ilmeisesti pannaan reilusti vettä lisää. Varmaan puolet vettä ja puolet mehua.

Paasikiviopistolla ilman housuja

Paasikiviopisto on tuolla rinteellä puiden takaa pikkuisen näkyvän Harjuttalan kartanon entinen navetta.

 Olisi luullut paikan olevan täynnä kokoomuslaisia, mutta se olikin täynnä mummoja ja pappoja, joista ainakin osa ilmoitti olevansa perussuomalaisia. Niin ne valloittaa Kokoomuksen pyhät tyyssijatkin.

Ei oltu kumpaakaan puolueeseen liittymässä. Siellä oli rantasauna ja ranta, jossa halutessaan sai uida Itämeressä valkoposkihanhien kanssa. Tosin ne hanhet ei tässä kuvassa enää ole, eikä olleet mukana koko reissussa uimahousunikaan. Jäivät eteisen pöydälle lähtiessä, ja koska tuolla saivat uida nakuina vain hanhet, jäi tällä kertaa Itämeressä uimatta. Sauna oli hyvä.

Tulipahan nähtyä tämäkin paikka. Ihan asiallinen se oli.

Turkkusen yössä

Hamburger Börsin seitsemännessä kerroksessa. Yksinäisessä huoneessa jälleen kerran. Työt ei jätä ihmistä rauhaan. 

Melkein tämä kuva voisi olla joulukuisesta iltapäivästä. Täällä ei silloin vielä mitään lunta olisi, mutta jostain taivaanrannasta voisi nousta savua. Nyt siellä on vain pilviä. Aurinko olisi toki laskenut eri suuntaan.

Keräilyjen aikaa

Syksyä kohti taas mennään. Musta- ja punaviinimarjamehua. Pakkaseen kunhan ulkona yön jäähtyvät.

 Valkeita sipuleita ja vähän punaisiakin. Viipaleina leivän päälle.

 Puita liiteriin, alkua vähän. Pysyy perhe talvella lämpimänä. Leppää, koivua ja pihjalaa.

Farmerin Riverworld

Heinäkuussa mökillä löysin sen kirjahyllystä Philip Jose Farmerin (1918-2009) Riverworld-sarjan (1971-1983) ensimmäisen osan. Olen ostanut sen sisällä olleen kuitin mukaan alennusmyynnistä vuonna 1983. Se on hyvä ja jännä kirja. Tarina siitä kuinka kuollut ihmiskunta vuodesta 100 000 eaa vuoteen 1983, eli 36 006 009 637 ihmistä herää yhtenä päivänä 30 miljoonan kilometrin mittaisen joen rannalta ilman vaatteita ja karvoja. Aivan kaikki siellä eivät ole, vain ihmiset 5-vuotiaista ylöspäin, 25-vuotta vanhemmat 25-vuotiaiksi nuortuneina, kaikki vammat ja sairaudet parannettuina. Se tekee reilun tuhat ihmistä kilometrille joen vartta, eli noin 500 yhdelle puolelle jokea. Vuoteen 1983 mennessä kuolleet sinne mahtuvat; sen jälkeiset eivät enää olisi mahtuneet. Kohtuullinen, mutta ei kovin tiheä asutus. Ruuat, viinat ja tupakat he saavat kolme kertaa päivässä metallisiin sylintereihin joen varrella olevista lataamoista, jotka muuttavat puhdasta energiaa halutunlaiseksi materiaksi, kuten vastapaistetuiksi pihveiksi tai vanhaksi laatukonjakiksi. Kangastakin sylintereihin tulee ennen pitkää kevyeksi vaatetukseksi. Jokimaailmassa ei ole ötököitä eikä eläimiä lukuunottamatta kaloja joessa, ei tauteja eikä pakkasta. Naiset eivät tule raskaaksi. Ruohoa ja puita siellä on, ja kaikkialla laakson molemmin puolin on niin korkeat vuoret että niiden ylitse ei voi kiivetä. Aurinko paistaa päivisin, aamuyöstä sataa aina tunnin.  Siellä ei periaatteessa tarvitsisi kuin syödä, juoda ja naida.

Kirjat käsittelevät sitä miten eri aikakausilta eri kulttuureista eri kieliä puhuvat ihmiset alkavat tulla toimeen keskenään, matkustella pitkin joen vartta ja etsiä syytä siihen miksi he siellä oikein ovat. Eri aikakaudet, kulttuurit, kielet ja rodut ovat joen varrella sekaisinKirjoissa on jännitystä, seikkailuja, sotia, yhteiskunnallista ja uskonnollista spekulaatiota. Sarja osat ovat nämä, julkaisuvuosineen:

1971 To Your Scattered Bodies Go
1971 The Fabulous River Boat
1977 The Dark Design
1980 The Magic Labyrinth
1983 The Gods of Riverworld

Koko paketti alkoi novellina 1952, kasvoi siitä vuoteen 1971 mennessä ensimmäiseksi ja toiseksi kirjaksi, ja paisui sitten trilogiaksi, johon tuli lopulta 5 osaa. Kuten montaa muutakaan populaaria kirjasarjaa, joka ei pysy kolmessa osassa (esimerkiksi Douglas Adamsin liftarikirjoja), ei tätäkään ole ryhdytty kutsumaan pentalogiaksi, sen viidestä pääosasta huolimatta. Lisäksi Farmer kirjoitti joukon novelleja, jotka sijoittuvat Jokimaailmaan, ja sinne ovat sijoittaneet omia novellin mittaisia juttujaan myös useat muut kirjoittajat. Konsepti on kerta kaikkiaan niin herkullinen ja monisärmäinen, että sinne mahtuu vaikka kuinka paljon tarinoita. Kaikki ei pysy Farmerilla kasassa; esimerkiksi eri kirjoissa on eri tieto siitä kuka räjäyttikään Parolandon padon, ja itä sekä joen oikea puoli häneltä menee joskus sekaisin; koska joki mutkittelee koko ajan kaikkialla planeetan pinnalla, ei itä kelpaa miksikään koko joen vartta luonnehtivaksi attribuutiksi, mutta koska se juoksee aina samaan suuntaan, naama yläjuoksulle päin katsottaessa koko joella on olemassa oikea ja vasen puoli. Eli kirjasarjassa on omia sekavuuksiaan, kestihän sen kirjoittaminen yli 30 vuotta, mutta on se hyvin mielenkiintoinen kuitenkin.

Mökin hyllystä löytyi sarjan kolmaskin osa, ja loput kolme osaa ostin Amazonista Kindle-editioina. Kindlessä oli tarjolla myös kaksi John Gregory Betancourtin Jokimaailmaan sijoittuvaa novellia (ei niin hyviä; Betancourt ei pysy Jokimaailman säännöissä kiinni eikä osaa kirjoittaa kunnon tappelukuvausta), mutta ei yhtään Farmerin novellikokoelmista. Ne jätän jo ostamatta. Paperia ei kehtaisi enää ostaa jos sen voi millään välttää. Paperi painaa, vie tilaa, pölyyntyy ja muuttuu muuttojen ja kuolemien tilanteissa ongelmaksi, jos sitä on paljon. Ja minulla jo on. Joka tapauksessa kaikkine pienine sekavuuksineenkin Riverworld on oikein hieno kirjasarja.

Remontti kerrostalossa

Viikko meni tiiviissä remontissa. Isän asuntoa on myyty vuosi, eikä mene kaupaksi. Pienessä hiljenevässä kaupungissa on samanlaisia myynnissä vaikka kuinka paljon, ja monilla muilla näkyy olevan kiireempi saada myytyä, joten hinnat näkyy olevan yllättävänkin matalia. Päätettiin veljentyttärien kanssa että kokeillaan remonttia mieluummin kuin lasketaan hintaa. Saavatpahan kokemusta, taidot kasvaa, mistä pitäisi olla hyötyä heille, oli operaatiolla sitten mitään merkitystä asunnon myynnin kannalta tai ei. Muutkin tekee samaa. Virkisti se vajaalla tonnilla myös paikkakunnan taloutta ja kasvatti Suomen bruttokansantuotetta. Ja oli mukavaa minulle. Olen hoitanut näitä tyttöjä kun he olivat vielä alle kouluikäisiä, asuin veljeni kanssa samassa talossa pari vuotta silloin. Heidän seuransa on hyvin miellyttävää nytkin, ja hyvä oli nähdä miten hyvin he nykyään tekevät töitä. Veljen kanssa se talo aikoinaan yhdessä tehtiin, mutta tytöt ei siihen aikaan vielä rakentaneet mitään. Oli mukava myös tehdä töitä käsillä koko päivä ja mennä illalla nukkumaan muita asioita hoitamatta. Hyvä viikko.

Tapetti pois; siihen on oma aineensa nykyään, ei tarvinnut valuttaa vettä lattialle. Kutua, jonka sai telalla vedettyä seiniin. Laipion rajan boordi oli hankala, kutu ei mennyt siitä hyvin lävitse, mutta lähti sieltäkin lastalla repimällä. Alta tuli esiin iloinen 1980-luvun alun värimaailma.

 En kuitenkaan ole kovin innostunut näistä märkätöistä, joten uutta tapettia seiniin ei laitettu, vaan maalattiin ne siisteiksi. Oma hankaluutensa tapeteissa myös ostajan kannalta; mistä yksi tykkää, se karkottaa toisen. Tehdään vain siistiä neutraalia jälkeä.

Olisin pannut lattiaan mielelläni uuden maton. Muovimatto on kerrostalossa ok. Pehmeä pohja, vaimentaa askelääniä, kestää kaljapullon kaatumisen lattialle olohuoneessa telkkaria katsellessa, ei korota lattiaa, helppo asentaa. Ongelmana tässä suunnitelmassa oli vanha lattiamatto. Sitä kokeilin ottaa pois, mutta ei siitä mitään tullut. 2 mm kohtuullisen hauras matto, joka oli heikompaa kuin se liima, jolla se oli kiinni. Liima oli vedetty koko saatanan lattiaan ja se oli helvetillisen lujaa. Sitä poisti neliömetrin tunnissa, puukolla hiljalleen veistämällä milli milliltä. Matto repesi vetäessä. Ei siitä mitään tullut. Ehkä sen jollain jyrsimellä olisi saanut pois. Olen asentanut muovimattoa pariin paikkaan joskus, mutta ei siellä vedetty liimaa muualle kuin saumakohtiin. Sehän pysyy paikoillaan, ei liiku minnekään. Ei sitä tarvitse liimata koko alaltaan.

Veljentyttäret joka tapauksessa kannattivat laminaattia, jota sanoivat nykyään yleensä käytettävän kerrostaloremonteissa. 8 mm laminaatti + 2 mm äänieristys. Isännöitsijän mukaan muovimaton sai jättää laminaatin alle, ja alakerran naapuri antoi luvan, joten se sitten lattiaan lätkittiin. Minä sahailin kulmia ja putkien reikiä, veljentytär rakensi palapelin. Ovista piti sahata sentti pois alareunasta. Jäljestä sai ihan siistin kun suojasi maalipinnan maalarinteipillä. En ollut tuotakaan tiennyt ennen. Aina uutta oppii. Vessan oven kanssa mokasin ja lyhensin yläpäästä. Pantiin kumpaankin saranaan 3 rikkaa, joten se ei näytä niin pahalta.

 Lopuksi uudet listat lattioihin ja ovien pieliin. Uutta lamppua kattoon, uudet saippuahyllyt ja pyyhekoukut suihkuun, palovaroittimen roppaaminen eteiskäytävän kattoon, sähkörasioiden kannet paikoilleen ja sen sellaista. Lopuksi kova siivoaminen ja pölyjen pyyhkiminen. Siinä se on.

Hyvin neutraalia. Valoisaa ja puhdasta kuitenkin. Muuttovalmis paikka sellaiselle, jota remontoiminen ei yhtään kiinnosta.

Katsotaanhan toinen vuosi, meneekö kaupaksi.