maanantai 31. lokakuuta 2011

Jälleen kotona

Kotona ei paljoa ole tapahtunut reissun aikana. Auringon juuri sopivasti piipahtaessa esiin pilvien välistä voisi tällaisesta kuvakulmasta melkein luulla vielä kesän jatkuvan. Syyskuunasterit kukkii, eivät ole paleltuneet tänä vuonna. 

Ennen reissua nuppuaan availlut tuhatkauno on nyt auki. 
Pettäviä tällaiset auringonpaistekuvat kuitenkin. Yleensä on pilvistä tai sataa, ja päivät on jo hyvin lyhyet. Kun vielä piti vaihtaa heti talviaikaan, niin pimeä tulee jo illalla viideltä. Aika lämmintä on kuitenkin edelleen. 6-8 C, hallan merkkejä ei ole missään. Eiköhän tuota elele täälläkin. Rauhallisempaa. 

lauantai 29. lokakuuta 2011

Lontoo 5

Lontoo oli aika puhdas. Erittäin harvoin näki enää koiranpaskaa, eikä paljoa muutakaan roskaa. Kaikki maailman kaupungit Tokiosta Helsinkiin ja Irkutskista Lontooseen ovat puhdistuneet paljon siitä mitä ne olivat 20-30 vuotta sitten. Kansaa on koulutettu, ja sakot + valvonta ovat kohtuullisen tehokkaita keinoja. 
Muuten Lontoosta voi sanoa, että se oli kallis ja ahdas, sekä täynnä brittilogiikkaa, jonka opetteluun menee oma aikansa. Hintatasosta esimerkkinä hotellimme Paddingtonin aseman (jonne pääsee kätevästi suoraan Heathrow Express-junalla) lähellä: pieni hotelli, asemalta kävellen 10 min. Vuorokausihinta 120 euroa, ei aamiaista, ei ilmaista internetyhteyttä, ei jääkaappia. Pieni vanha huone, jossa ei paljoa lattiatilaa 3 sängyn lisäksi. Vanhan ikkunan raoista veti tuulisina öinä. Lämmin vesi saattoi loppua aamuisin suihkussa. Vessa tiputteli vettä jatkuvasti. Internet maksoi 10 puntaa vuorokausi, mutta oli hidas ja toimi jos toimi.  Minun piti hoitaa sieltä töitäni Adoben Connect Pro 8 ohjelmalla, mutta ei siitä mitään tullut. Puhelimella ja sähköpostilla, silloin kun onnistui.

Lontoo on vanha kaupunki, jota on korjattu vuosisatojen aikana paljon, paikkaa paikan päälle, ja sitä korjataan koko ajan edelleen. Jostain aina alkaa vuotaa. Ei milloinkaan voi luottaa siihen että asiat toimisivat, vaan joka päivä tapaa jotain joka ei sillä hetkellä toimi. Metrolinja, bussilinja, maanalaisen liukuportaat, tavaratalon hissi, kaupan kassakone, hotellin lämmin vesi, puhelinverkko ... jne jne. On tätä kaikkea Suomessakin, mutta toimimattomuuden frekvenssi ei ole ollenkaan yhtä nopea kuin Lontoossa. Yrittää ne kyllä korjailla rikki menneitä asioita kohtuullisen nopeasti.

Toisaalta Lontoossa on paljon nähtävää ja siellä on helppo liikkua. Kieli on helppoa, ja paikannimet on helppo muistaa, koska niistä on niin iso osa jo tuttuja historiasta, pop-lauluista ja elokuvista. Paikallisten kanssa tulee helposti toimeen, etenkin kun ei jää ihmettelemään kaikkia brittilogiikan kummallisuuksia. En osaa määritellä brittilogiikkaa; se tarkoittaa vain sitä että he toimivat monissa tilanteissa toisin kuin suomalaisella tai japanilaisella kokemuksella odottaisi. Pleasen ja thank youn tarvitsee vakiovarusteiksi joka paikkaan, mutta ne on kevyitä kantaa mukana.

Ehkä joskus taas Lontooseen, mutta ei kovin pian. Ainakaan perhematkalle; töistä ei tiedä minne ne milloinkin vievät. Perhe on tyytyväinen reissuun, joten kaipa se kannatti tehdä.

Lontoo 4 Kew Gardens

Täällä kävin yksin. Tuskastun tavarataloissa ostoksilla 15 minuutissa, joten on aina paras että vaimo ja tytär menevät sellaisiin huvituksiin keskenään, ja minä menen jonnekin muuanne. Tänne pääsee District Linellä, kunhan jaksaa vaihtaa junaa jonkun kerran. District Line toimii brittilogiikalla ja on ensi katsannolta jokseenkin sekava.

Tämä reissu oli joka tapauksessa minulle matkan kohokohta. Kew Gardens on ehdottoman hieno paikka, ja juuri täksi yhdeksi päiväksi sattui vielä sateeton ja pilvetön päivä. Muuten satoi joka päivä ainakin jonkin verran. Puutarhassa on yli 14000 istutettua kasvia; tässä yksi, Prunus serrula Tiibetistä. Ei pärjää Suomessa, mutta jo Etelä-Ruotsissa kyllä.

Siellä oli ruskaa ja lehdettömiä puita, nurmikenttiä, äitejä lapsineen piknikeillä.

Britannian ilmastossa pärjää suuri osa maailman lauhkean vyöhykkeen kasveista, Etelä-Amerikasta Välimerelle ja Itä-Aasiaan. Tässä Australian kasvillisuutta.

Heiniä siellä oli vaikka mitä.

Myös elehvanttiheinää ... luulisin, vaikka tämän röyhyt onkin tuuheampia kuin mitä normaalisti näkee.

Araucaria Etelä-Amerikasta. Kiipeillä näissä ei voi, mutta tykkään seista näiden juurilla ja katsella näitä, missä sitten tapaankin.

Niiden oksisto ja lehdistökin on niin ihmeellinen. Lajinimeä en enää muista.

Barokkimuotoon leikattua Ilex aquifoliumia.

Kirsikkakäytäväkin siellä on, tähän vuodenaikaan toki punaisena, ei valkeana.

Viktoriaanisia kasvihuoneita.

Ja jopa japanilainen puutarha.
Tämän kävelyn jälkeen minulla oli syvän tyydyttynyt olo, enkä edes ehtinyt käydä lävitse koko puistoa. Siihen tarvittaisiin kunnolla aikaa, mielellään useampi päivä. Ja eri vuodenaikoja. Ainoa syy miksi ehkä haluaisin käydä uudelleen Lontoossa joskus on tämä puutarha. Pääsymaksu oli n. 15 puntaa.

Lontoo 3

Parlamenttitalo Thamesin rannalla on nähty illansuussa. Sisälle ei mitään asiaa. Olisi sinne periaatteessa päässyt, mutta niin kamalat jonot, että ei niihin haluttu seisomaan. Lontoossa on kamalasti turisteja. Busseissa ja omatoimisesti, mutta joka tapauksessa paljon.

Big Ben. Se on elokuvista tutumpi kuin varsinainen parlamenttitalo.

Trafalgar Squarella on yksi tyhjä patsasjalusta, jolla on vaihtelevia patsaita. Yksi muinainen epäsuosittu kuningas (Wiljami IV 1800-l alussa) ei sinne lopulta patsastaan saanut, joten jalusta jäi tyhjäksi. Nyt siellä oli Yinka Shonibaren veistos amiraali Nelsonin Trafalgarin taistelun lippulaivasta. Se on kai muuten tarkka kopio originaalista, mutta purjeet on afrikkalaista kangasta. Shonibare on englantilais-nigerialainen vammainen taiteilija. Joka tapauksessa tämä oli hienompi kuin ne pysyvät ukkojen patsaat; ne jäi kuvaamattakin.

Aslanit Nelsonin patsaat ympärillä. C.S. Lewisin sanotaan ainakin käyttäneen näitä leijonia Aslanin mallina. Hienoja ne ovat.

Kasvitaidetta. Noin 100x100 mm kokoisiin muovisiin lokerikkoihin on istutettu erivärisiä heiniä ja muita kasveja, ja koko höskä on nostettu pystyyn. Tämä oli nätti. Oikein mukava. En tiedä kuinka he sitä kuumalla ovat kastelleet, ehkä vain ruiskutelleet sivusta, mutta tämä oli hieno seinänpätkä. Mistähän noin ison lokerikon saisi? Massojen ohjailuun tarkoitetun liikuteltavan esteen kulma jäi näköjään kuvaan. Aina ei tule varottua tarpeeksi kuvan kulmia, mutta jospa se ei tuolla haittaa.

Lontoossa on paljon teattereita ja ne vaikuttaa olevan systemaattisesti aina täynnä, näytännöt loppuunmyytyjä. Niissä on myös outo logiikka. Teattereissa itsessään myydään vain täyshintaisia lippuja (n. 55 puntaa permannolle), mutta Leicester Squarella on monta kojua, joista saa ostaa puolihintaisia lippuja sen päivän näytäntöihin. TKTS niistä on auktorisoitu myyjä, muiden statuksesta en oikein tiedä. Se joka tapauksessa myy liput puoleen hintaan, ottaen 3 punnan oman siivunsa kultakin lipulta. Sinne kun kehtaa kävellä aamulla kymmeneksi, etsiä myymälän paikan ja jonottaa aikansa ei teatterissa käynti Lontoossakaan ole kovin kallista.

Katsottiin jukebox musikaali 'Dreamboats and Petticoats', joka oli rakennettu 1950-l lopun ja 1960-l alun rock'n'roll -kappaleiden ympärille. Suuressa osassa Suomen kouluja lienee tänä syksynä tekeillä jonkinlainen musikaali, joten katsottiin tästä vähän mallia tyttärelle. Toinen syy tähän valintaan oli, että muuten teattereissa oli menossa kohtuullisen synkkää tai kauhuohjelmistoa, ja kolmas syy oli että tässä päästiin iltapäivänäytäntöön (klo 15-18). Kotiin paluu ei venynyt niin pitkäksi. Yleisö oli suurimmaksi osaksi eläkeläisiä, tuon ajan musiikkia aikoinaan kuunnelleita, mutta oli siellä nuorempaakin väkeä. Hyvä oli show, ja mummot nousi näytelmän lopussa penkeistään ylös rokkaamaan ja kirkumaan.

Lontoossa käveltiin niin paljon kuin suinkin jaksettiin. Mielenkiintoista miten museoiden kivilattia on paljon kovempi kuin katujen kiveys. Kaduilla kävellessä ei jalat tulleet niin kipeiksi kuin museoissa. Punaisten bussien yläkerroksen etupenkeillä ajettiin myös paljon, sekä maanalaisella. Otettiin useamman päivän passi näihin välineisiin, ja kätevä se oli käytössä. Bussin etu on, että siitä näkee hyvin. Toisaalta se on ruuhka-aikaan keskustassa niin hidas, että kävellen liikkuu nopeammin. Maanalaisella pääsee pitkät matkat nopeammin, mutta näkee lähinnä mustia seiniä. Lontoossa on maailman vanhin metro, ja se oli yllättävän kapea ja matala. En ollut muistanutkaan. Maahan kaivettu tunneli on läpimitaltaan huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Japanissa käytetty standardi, johon olen tottunut. Japanilaiset kuskaa melkein kaksi kertaa enemmän ihmisiä ruuhka-aikaan kuin lontoolaiset, eikä lontoolaiset edes suostu ahtautumaan niin tiukkaan kuin japanilaiset, vaan jäävät laiturille odottelemaan seuraavaa junaa. Mielenkiintoista.

South Bankilla nähtiin ikääntynyt punkkari, joka hankki leipänsä tekemällä 2m mittaisia saippuakuplia ja keräämällä rahaa yleisöltä.

Sherlock Holmesin ravintola nähtiin. Kotikaupunki muistaa tätäkin suurta poikaansa. Sisällä ei kuitenkaan käyty, koska oltiin menossa muuanne silloin. Syötiin joka ilta eri ruokaa: malesialaista, intialaista, libanonilaista, korealaista ja eritrealaista. Kaikki oli hyvää, mutta eritrealainen kaikkein mielenkiintoisin. Ravintola oli nimeltään Mosob, ja siellä syötiin eritrealaiseen tapaan käsin, kaikki ruoka yhdeltä tarjottimelta. Mitään ruokailuvälineitä ei tullut, paitsi pienet lusikat dippikastikkeen annosteluun. Erittäin hyvää, ja oikein miellyttävä tarjoilu sekä asioiden neuvominen. Aamulla tosin sekä minulla että vaimolla oli ripuli, ja sama mauste joka illalla oli kirvellyt kielellä ja kurkussa kirveli aamulla vielä peräsuolessa mennessään, mutta se ongelma meni yhdellä vessareissulla ohitse. Tyttärellä ei sitä ongelmaa edes ollut. Voin ripulista huolimatta suositella. Mukava paikka ja hyvää ruokaa. Sen verran syrjässä, että ei edes kovin kallis.

Mitäs vielä? Lontoossa kannattaa mainostaa, ja käyttää rahaa mainostamiseen. Wieniläiset oli yhtenä iltana panneet Trafalgar Squarelle pystyyn tällaiset telineet, ja pudottelivat niiltä halukkaita katsojia alas köysien varassa. Samalla jokainen katsoja näki varmasti mainoksen sanoman, koska ilmassa killuvia ihmisiä oli aivan pakko katsoa. En ole vastaavaa nähnyt missään ennen.

Lontoo 2

British Library on muuttanut uusiin tiloihin St. Pancrasille 1997. Komea rakennus, ja toimivan tuntuinen. Kirjoihin siellä ei pääse käsiksi rekisteröitymättä ja asuinpaikkakin Briteissä pitäisi pystyä todistamaan vuokranmaksu- tai kaasulaskunmaksukuitilla. Ehkä kotikirjaston suosituksellakin pääsisi vierailemaan. Mutta se ei tämän vierailun tarkoitus ollut. British Libraryssä saa kohtuuhintaan hyvin herkullisen lounaan, joka käytiin syömässä. Salaattipöytä, curryriisiä, englantilaisia kuumia piiraita sellaisella sisällyksellä kuin haluaa. Ilmapiiri on mukava. Ihmisiä syömässä samalla hartaasti kirjoja lukien, vaimeaa rauhallista keskustelua, vanhoja valkotukkaisia eläkeläisprofessoreita ja nuoria väitöskirjantekijöitä, sekä paljon koululaisia luokkaretkellä. Reput tarkastivat ovella, mutta muuten sisään pääsee vapaasti.

British Museum on ulkoapäin entisenlaisensa. Uusklassista arkkitehtuuria, seinät voisi jo vähitellen pestä ulkoapäin. Rakennus alkaa olla aika tumma.

Sisältä se on osittain aivan uusi. British Libraryn siirryttyä sieltä pois sisäpihan keskusaukio rakennettiin uusiksi ja katettiin, sekä nimettiin Queen Elizabeth II Great Courtiksi. Se on kaunis. Se on hieno. Ja on se käteväkin, kun vähän päästä tuli sadekuuroja.

Siellä nähtiin egyptiläinen hymyilevä jumalatar. Hyvin tyyni nainen. Hänen kanssaan olisi mielenkiintoista jutella. Hän puhuisi harkitusti ja miettien.

Ja kreikkalainen Venus, joka ei ollut aivan yhtä tyyni ja rauhallinen, mutta jos oikein muistan, ei tämä vanhaa alastomuutta häpeilemätöntä antiikin Kreikkaa edustanutkaan, vaan jotain myöhempää tirkistelemisestä kiinnostunutta aikakautta.

Babylonialaisia leijonanmetsästyskoiria. Ne oli jo 4000 vuotta sitten aivan koiran näköisiä, ei suden tyyppisiä ollenkaan. Ja nähtiin siellä paljon muutakin. Kivi- ja saviteknologiassa on puolensa, siinä missä valurautateknologiassakin. Ne on ihmisläheisiä. Taide pyrkii kauneuteen ja ylväyteen, ja vaikka onkin uskonnon tai poliittisen yhteisön suhteen propagandistista, niin se on kuitenkin suoraan ymmärrettävissä.

National Gallery on entisensä. Sielläkin on ymmärrettävää taidetta, ja iso se on. Sielläkin yksi lounas syötiin kiertelyn välissä, mutta siellä oli kaikkialla niin kamala tungos, että isoudesta huolimatta tunnelma oli aika ahdas. Tatessa ei ollut yhtä tungosta ollenkaan. Kaikkiin näihin julkisiin museoihin on vapaa pääsy, mutta toki näissä niin kuin kaikkialla muuallakin pyydetään vapaaehtoista kontribuutiota parista punnasta ylöspäin. Niiden ylläpito maksaa, ja kyllä me se pari puntaa aina annettiin.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Lontoo 1

Lontoossa perheen kanssa. Halusivat tänne. Eivät ole koskaan käyneet. En kyllä minäkään ole pysähtynyt täällä n. 35 vuoteen. Olen kyllä käynyt Briteissä muualla, mutta mennyt tästä aina vain lävitse. Suurelta osalta tämä on entisellään. Jokin toimii, jokin ei. Tubesta pätkät toimii, toiset ei. Paikalliset tietää asiat, turistit ei. Siellä vain odottelee kapsäkkien kanssa laiturilla junaa, joka ei koskaan tule. Kaukaa toisilla linjoilla kiertämällä sitten pääsee eteenpäin. Pyhän Paavalin kirkkoon ei pääse, koska sen ympärillä on globaalia oikeudenmukaisuutta mielenosoittava telttaleiri, missä aktivistit ilmoittaa pysyvänsä jouluun asti. Ei ne kirkon oven edessä ole, mutta ovet on kiinni kuitenkin. Mikäpäs siinä, ei me mielenosoittajia vastaan oltu. Rauhallista väkeä, huutelevat innokkaasti "hello!" ohikulkijoille. 

Taten modernin taiteen museon edessä ei ollut mielenosoittajia. Koivuja oli, aika ahtaaseen istutettuja.
Sisällä Gerhard Richterin näyttely. Se oli mielenkiintoinen, monessakin suhteessa. Kun maalaustekniikka on kehittynyt niin pitkälle, että taitava taiteilija osaa maalata täysin valokuvaan verrattavan taulun, niin mitä sen jälkeen enää on tehtävissä? Siirtyä muotoihin ja väreihin, erilaisiin intellektuaalisiin kokeiluihin. Moraalisiin, kulttuurillisiin, demokraattisiin ja ylipäänsä poliittisiin elementteihin maalauksissa. Ei kai sille mitään mahda. Mutta jotensakin kaipaa kuvia ihmisistä.

Tower Bridge oli mielenkiintoinen. 1800-luvun teknologia on mielenkiintoista. Se oli teräkselle kaunista muotoa antavaa aikakautta. Paksuja niittejä, hyvin lujaa, raskasta ja konkreettista. Täällä tulee vastaan nopeaan tahtiin monenlaisia historiallisia kerrostumia. 1800-luvun estetiikka taitaa sopia minulle paremmin kuin moderni. No, monenlaisten kanssa tulee toimeen.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kirjava

Nyt tämä alkaa olla valmis, pinta ainakin; reunoja voi vielä miettiä, mutta eiköhän jää ensi vuoteen. Tein tänään viimeiset viimeistelyt rälläkällä, saumasin ja pesin. 

Tällaista tämä nyt vain on. Kirjavaa, niin kuin perhe tilasi. Musta kuitenkin sitomassa kuvioita yhteen. Aika Mussorgskia. Jota yleensä olen kuunnellut kivikuormia ajaessani. Näyttelykuvat on vaimon raktorissa aina sisällä soittimessa. En itse asiassa ikinä mitannut mikä aukion pinta-ala on. Ajoin vain kiviä trailerilla niin monta kertaa kuin tarvittiin. 
En oikein keksinyt muuta helppoa tapaa liittää betoninkappaleet aukion päässä oleviin luonnonkiviin kuin sepelin. Ehkä siihen ei sen kummempaa tarvitsekaan. Pitää miettiä. Kivipallot ei vielä ole millään kiinni. Ajattelin kiinnittää ne jalustalaattoihin terästapeilla, mutta koska siinä joutuu vähän nostamaan noita n. 60 kg palloja, niin jätän sen myöhemmäksi. Kunhan arpi mahassa on kokonaan parantunut. 


Näkymä sammakkolammelle päin. 

Löysin vähän jopa violettiakin eurokiveä. Kaarteisiin on kyllä kehitetty ihan oma kivensäkin, jossa on kaikki kulmat pyöreitä. Tykkään kuitenkin enemmän tehdä kaarteet eurokivellä. En tiedä miksi.
Sain mielestäni liitettyä uuden kiveyksen vanhaan pätkään kohtalaisen siististi. Vanhasta lähti saumatessa ja pestessä sammalet isoksi osaksi pois. Tulee ensi kesänä takaisin. Lammen vieressä on aina niin kosteaa ja varjoisaa, että sammal kasvaa nopeasti. Saa sitä jonkun vuoden välein vähentää. 
Liitos lammen rannan pesubetonilaattoihin on vähän kökkö. Kivituhkaa. Tarkkaan leikkaamalla olisi tullut parempaa jälkeä, mutta kun satoi melkein koko päivän. Ei tehnyt mieli rälläköidä kuin sen verran että sain eri suunnista tehdyt eurokivijonot yhteen. Jos kivituhka haittaa silmää ensi kesänä, niin pitää katsoa tilanne sitten uudestaan.
Eiköhän tämä tästä. Saa marraskuu tulla.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Lokakuun hommia

Tuhatkauno avaa nuppuaan.

Vaimon ruusu on avannut.
Purin vähän vanhaa kiveystä lammen vierestä. Routa on sitä vähän heilutellut, tehnyt pieniä vuoria ja laaksoja. Ja kasvillisuus alkoi peittää sen; nyt toki jo kaikki on kitketty. Voimakkaasti siellä missä ei juurimattoa ole ollut; etualalla, missä on ollut juurimaton pätkä, kasvit ei pääse voimistumaan. Sammal kasvaa kyllä hyvin joka paikassa, mutta sillä ei juuria olekaan. Sammal on nättiä. 

Asensin sinne kerroksen 30 mm Finnfoamia, sen mitä sitä oli jäljellä. Saa nähdä ensi keväänä mitä sille tapahtuu. Maassa on kerros sepeliä, sen alla 20-80 mm mursketta, sen alla suodatinkangas, ja alimpana täkäläinen jankko. En muista miten syvään mursketta on, saattaa vaihdellakin 10-30 cm välillä. Joissain kohdin routa on tuntunut, joissain ei. Vasemmassa reunassa kaarteen kohdalla on ison kiven yläkulma. Niin ison ettei sitä käsin maasta pois saa. Kohdan saa tasattua kivien tasoon kivituhkalla. Mutta juuri siellä ehkä tulee esiin maan liikettä keväisin. 


Tämä pirun katselulaite vääristää kuvien muotoa. Keskimmäinen kuva, ruusu, menee ainakin minun selaimessani kapeaksi, korkeuden muuttumatta.
---
Vika näkyy olevan Operassa, Google ilmeisesti haluaa tehdä kilpailijalle jäynää. Chromessa ei sitä vikaa ole, eikä Firefoxissa eikä Safarissakaan; sen sijaan niissä yhdessäkään Tuhatkaunon kuva ei lataudu kunnolla pelkässä blogin katselussa ilman sitä katselinta. Näkyy vain viipale vasemmalta laidalta. Muut kuvat tulee ok.  Täällä konemaailmassa on haittana sama saatanan jatkuva uudistaminen kuin työelämässäkin. Koko ajan jotain organisatorista kipua; suurimmasta osasta siitä ei ole mitään hyötyä, osasta on selvää haittaa.

torstai 20. lokakuuta 2011

Jatkuu ja jatkuu

Lämmintä riittää. Pakkaset pysyy kaukana. Syksy jatkuu ja jatkuu vain. Härkäpapu kukkii edelleen. Sillä on mukavat kukat, sopivat värit.

Ja minun betonikiveyshommat jatkuu ja jatkuu aina vaan, joskaan ei kovin nopeasti. Ei ehdi kuin vähän silloin tällöin kerrallaan. Rälläkkähommissa vaihteeksi.


Blogeriin on näköjään vaihdettu jokin uusi tyhmä kuvien esittämistapa.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Veljentyttärentyttäret oli käymässä yökylässä. 7- ja 11-vuotiaat. Menivät mekastaen ympäri taloa koko ajan minkä olivat valveilla. Terveitä tyttöjä. Koska he ovat tottuneet varsin lämpimään kerrostaloasuntoon, lämmitin taloa lähemmäs heidän normaalia huonelämpötilaansa. Mutta kun meillä on aina 5-10 astetta kylmempää, niin kyllä se etenkin yöllä kuumalta tuntui. Piti nousta ja jäähdytellä itseään tietokoneen ääressä toista tuntia aamuyöstä. Jos heillä on +25 ja meillä +16 makuuhuoneessa, niin onhan siinä ero.

Isä pääsi sairaalasta. Oli siellä reilun viikon. Keuhkoveritulppa, mikä hänet heikoksi oli vetänyt. Hoitamatta parisen viikkoa, kunnes yksi lääkäri viimein tajusi mistä oli kysymys. Nyt vähän virkeämmässä kunnossa. Kävin hänelle lääkkeet apteekista ja kaupasta ruokaa samalla kun palautin pikkutytöt äidilleen.

Ei tullut viime yönä mitään pakkasta, vaikka lupasivat -3 astetta. Kävi lähellä +0:aa, mutta siinä se. Jopa kisssankellot kukkivat vielä heinikossa.

En kuitenkaan ole päiväkausiin saanut otettua kameraa käteeni, niin että kuvia ei ole.

Oma arpeni on jo aika hyvin parantunut. Tosin kyllä sekä leikkuujälki että tikkien jäljet vielä hyvin näkyvät, enkä ole edelleenkään kovin raskaita esineitä nostellut, mutta liikkumisessa ei enää haittaa ollenkaan.


Laula mu laulu helisev hääl

Tässä toinen hieno esimerkki virolaisista taidoista. Jana Kask laulaa, lienee vuodelta 2009, mutta muut tiedot minulta taas puuttuvat. Virolaisia on niin vähän täyttämään Wikipedia kaikella tarpeellisella tiedolla.

Ma ei kuule ja ma ei näe

Mu loodud laul mu endal kuulmata nii jääb.


Laula mu laulu, helisev hääl!

Kui ma ei saa seda kuulata laula siiski

mulle.

Sinu imelist laulu keegi kuulamst vist ei väsi eal.

Ta puudutab ju iga üksiklast.

See laul, mu laul, las sinule jääb.

Sest sul on valgus, helisev hääl, et laulda

seda laulu.

Sest sul on hääl ja ma usaldan sind

su huultel lauluks muutub mu hing.

Ma kuulen sind

Lauluks ei muuda lembust keegi muu

keegi ei pane kaasa laulma mind.

Keegi ei ole tundeist lauldes nända loomutruu

ja nii

lembust ma mõistan kuuldes laulmas sind.

Kui on meri hülgehall

Olen kovin tykästynyt virolaiseen musiikkiin. Sitä ei koskaan Suomen radiokanavilta kuulu, mutta hyvää ne lahden eteläpuolella tekevät. Kuten tämä vanha elokuvasävelmä vuodelta 1978. En saa selville laulun tekijöitä enkä laulajiakaan.

Kui on meri hülgehall ja sind ründamas on suur hall,

nõnda hea on mõelda siis, et kuskil rannaliiv

ja mere ääres väike maja ootamas on mind.

Nii hea, nii hea on mõelda siis, et kuskil rannaliiv

ja mere ääres väike maja ootamas on mind.


Mitä enemmän viron kieltä kuuntelee, sitä enemmän siitä tykkää, ja sitä ymmärtääkin aika paljon, kun rakentelee sanojen mielleyhtymistä palapelejä ja saa niitä vähitellen valmiiksi. "Väike" lienee samaa juurta kuin "veikeä", mutta mitä ilmeisimmin se tarkoittaa nyt virossa "pientä". Mutta eihän veikeä oikeastaan koskaan voi suomessakaan suuri olla; pieni tai pienehkö sen on oltava, jotta se voisi olla veikeä, olipa "se" mitä tahansa. Viro on hyvin mielenkiintoinen kieli. Ja hyvin laulavat ja soittavat siellä.

torstai 13. lokakuuta 2011

Autoradio

Autoradio on vähän ongelma. Oli kerran aika, jolloin tykkäsin kuunnella aamuisin Radio Aaltoa töihin ajellessani. Ennen kaikkea siksi että siellä puhui Olga K. Ihan sama mitä se puhui, kunhan puhui. Tykkäsin äänestä. Harri Moisio sen kaverina kelpasi myös. Aika usein siellä tuli lapsiperhejuttuja, mikä sopi minulle. Iltaisin kotiin ajellessaan saattoi kuunnella vaikka Groovea, vaikka siellä olikin usein vähän höpsöjä toimittajia, mutta siitä ei iltaisin niin välittänyt. Sitten Aallossa alkoivat kehittää, toivat uusia pahaäänisiä toimittajia, ja samalla se lakkasi kulumasta jatkuvasti täällä kaukana. Joskus kuului, joskus ei. Olga K lakkasi kuulumasta kokonaan, vaikka silloin tällöin yritin tehdä koekuunteluja. Niinpä luovuin siitä.

Nova ei jotensakin sovi minulle. En saa siihen makua millään. Enkä erilaisiin rokkiasemiin, jotka käyttää soittolistoja. Yhdeltä bändiltä ei koskaan soi kuin se yksi kaikkein kulunein kappale, ikään kuin vuosikausia kasassa olleet bändit ei olisi mitään muuta koskaan tehneet. Eikä toimittajat osaa enää puhua kappaleista mitään, jos nyt nimen ja esittäjän osaavat lukea listasta. Toki nykytähdiltä tulee listalle aina uusia hittikappaleita, mutta kun on kuunnellut pop-musiikkia 1960-luvulta lähtien paljon, niin on jo oppinut että hitissä on oltava ainakin 90% ennestään tuttua ja vain korkeintaan 10% jotain uutta. Jos niinkään paljon. Enkä tietysti kuulu niiden asemien kohderyhmäänkään.

Ei jää paljoa muuta kuin Yle. Sisältö sopisi kaltaiselleni yli 50-vuotiaalle. Kuulun selkeästi kohderyhmään. Sen kuuntelu kuitenkin on ihan kamalaa. On ollut sen jälkeen kun keksittiin autoradiot, jotka etsivät aina saman kanavan voimakkainta signaalia. Mieluiten kuuntelisin Yle Puhetta, koska lehdet usein jää ajan puutteen vuoksi lukematta, ja siellä on mielenkiintoisia asiantuntijahaastatteluja yms asiaohjelmia. Sitä ei voi kuunnella, koska säännöllisesti autoradioni vaihtaa Yle 1:een 10 sekunnin kuluttua. Asialle ei voi kerta kaikkiaan mitään. Oli kuuluvuus kuinka hyvä tahansa, tapahtuu aina sama asia.

No, Yle 1:llä on on joskus mielenkiintoisia ohjelmia, mutta eipä ole aina. Säätiedotusta merenkulkijoille kuuntelen ihan mielelläni, mutta hartaudet ja klassinen laulu jää kuuntelematta. Sen kohderyhmä ei edes ole yli 50-vuotiaat, vaan ehkäpä yli 70-vuotiaat oopperalaulun ystävät. Sen kuuluvuus on myös oudon huono. Aänenvoimakkuus on säädetty paljon hiljaisemmaksi kuin mikään muun aseman. En tajua miksi.

Sitten on Radio Suomi. Se lähettää paljon paikallista ohjelmaa, sinänsä aika mielenkiintoistakin usein. Ongelma on, että etenkin korpiteillä ajellessa se paikka, mistä ohjelma tulee, vaihtuu sen mukaan millä puolella mäkeä on, tai kummalla puolen tietä on hakkuuaukea tai pelto. Eli puhe tai musiikki vaihtuu 10-30 sekunnin välein. Parhaimmissa kuuluvuusalueiden leikkauspisteissä ohjelma voi vaihdella yhtenään neljän eri toimituksen kesken. Radio Suomen kanssa tulee skitsofreeniksi. Se on selvästi tarkoitettu kuunneltavaksi vain kotona kiinteästä radiosta. Ei missään tapauksessa autoradiosta.

Niinpä taitaa olla, että autoradiota voi kuunnella parhaiten pitämällä se kiinni. "Silence is golden", lauloivat ennen vanhaan. Eller, jag borde kanske byta till Radio Vega.


tiistai 11. lokakuuta 2011


Yksi suurimmista pianokappaleista mitä on koskaan sävelletty. Mussorgskyn Bydlo. Menee suoraan luuytimiin.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kontortapetäjä

Löydettiin tyttären ja koiran kanssa kävelyllä muutama kontortapetäjä (Pinus contorta). Joku joskus mehtäänsä muutaman taimen istuttanut, kuka ja milloin liekään. Enää se paikka ei ole varsinaista mehtää, vaan pieni metsikkö keskellä omakoti- ja rivitaloasutusta. Puiden istuttaja ei luultavasti enää maata ja puita omista, vaan on ymmärtääkseni myynyt maan kunnalle jo ainakin parikymmentä vuotta sitten. Eli se mitä kontortalle tehtiin ei ollut ainakaan yksityismetän tuhoamista.

Istuttihan mehtäyhtiöt sitä puuta 1970-luvulla tuhansia hehtaareja eri puolille Suomea, mutta siemenen alkuperä lienee ollut huono. Ei siitä ole juuri sen jälkeen kuulunut, paitsi että niitä on kaadeltu pois, joko sellaisenaan lahoamaan tai sellukattilaan. Ehkä se ei mehtäpuuna Suomessa kunnolla menesty, mutta mukava että niitä siellä täällä näkee. Vähän vaihtelua. Ei Suomessa kovin montaa puulajia kasva luontaisesti.


Kontortapetäjä on mielenkiintoinen puu, koska sen kävyt on serotiinisia. Ne ei avaudu joka vuosi kuten tietääkseni kaikkien euraasialaisten petäjien kävyt. Kontorta pitää käpynsä kiinni ja siemenet sisällä. Niiden itävyys kestää vuosikausia. Kontorta odottelee mehtäpaloa, ja kun se tulee, tappaa se ehkä ohutkuorisen kontortankin, mutta myös kilpailevat naapuripuut. Samalla kuumuus aukaisee kaikki ne kävyt joita kontorta on vuosikausia oksilleen kerännyt, ja vapauttaa siemenet leijailemaan palaneeseen maahan, missä nyt on tilaa kasvaa.

Kun ei kehdattu järjestää mehtäpaloa, otettiin vain käpy. Pantiin se eilen kuumaksi lämmitetyn saunan kiukaan päälle. En tiedä miten kauan aukeamiseen oikeastaan lienee mennyt, mutta kun puolen tunnin päästä kävin katsomassa, auki käpy oli. Ei tarvinnut kuin ravistella siemenet ulos. Ensi kevät näyttää onko nämä siemenet vielä itäviä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Rapakonkallion luonnonsuojelualue

Turkkusest hiukan pohjoiseen on Rapakonkallion luonnonsuojelualue. Kävin siellä kävelemässä. Koko neljää hehtaaria en kiertänyt, mutta vähän kuitenkin. Siellä on komeaa sammaleista kuusikkoa.


Paikan vieressä on Alpo Jaakolan patsaspuisto, joka nyt lokakuussa oli jo suljettu. Mutta mitäs tuosta. Metässä itsessään oli erilaista arkkitehtuuria, ilmeisesti hänen tekemäänsä tai paikalle hankkimaansa. Tämä mökki oli hieno, selvästi jostain muualta paikalle siirretty. Hirsien numerointi oli hyvin näkyvissä. Kauan kuitenkin jo paikallaan ollut. Portaatkin ihan sammalessa.

Betonista ja paikallisesta kivestä tehty patsas löytyi myös metästä, tämä ilmeisesti Jaakolaa.

Kuten tämä samoista rakennusaineista tehty tornikin. En tiedä kuinka monta kymmentä vuotta vanha se on, mutta vielä seisoi. Kauttaaltaan sammaloitunut; kuusten varjossa sammal kasvaa hyvin. Mukava paikka poiketa kävelemässä ajamisen lomassa.