Joulupuun rakentelua 3

Joulupuu alkaa nyt olla niin valmis kuin sen talvella saa tehtyä. Kaikki tuo rasva menee talven ja kevään mittaan. Toukokuussa ei ole enää mitään jäljellä. Tintit ja tikat syö aika paljon. Ei tarvitse lisätä ruokaa kuin alemmas tönöihin. Ruukun teki tytär joskus alakoulussa lintujen ruokintaan. Nyt siinä on maapähkinöitä ja kookosrasvaa.

Tytär ja minä väsättiin myös ötökkähotelli. Sisukset on joulupuun rakentamisesta jääneitä pätkiä, kuivaa polttopuuta, putkikasveja puutarhasta ja rannasta, pari tyhjää maitopurkkia, käpyjä, saunassa kuivattua rahkasammalta tuon 1-reikäisen levyn takana ja muuta sellaista. Taisi tytär laittaa sinne Miinan karvojakin. Reunat on 2012 toukokuussa uusimani peräkärrin lavan yli jääneestä kaistaleesta, jolle nyt löytyi käyttöä. Erakkomehiläisille ja leppäkertuille se periaatteessa on tarkoitettu, mutta asukoon kuka hyvänsä. Niiden käyttöaste jäänee jonnekin 20-30% tienoille, eli jos asukkaita ei tule, niin niitä ei tule. Voi tulla seuraavana kesänä. Reiät itään päin aamuaurinkoon.

Peitin hotellin etusivun lopputalveksi vanerilla. Talvi on tinttien ja tikkojen aikaa, voisivat keksiä sisuksille muuta käyttöä nyt.

Joulupuun rakentelua 2

Yksi joulupuu rakennettiin sisään; petäjästä paras. Vuosi sitten tämä puulaji testattiin, ja havaittiin selvästi paremmaksi kuin kuusi. Lujat oksat, lujat neulaset, luja latva, haisee kuusta paremmalle. Valmistui jouluaattona.

Koirakin pestiin, kuten tapana on. Pestään sitä satunnaisesti muulloinkin, mutta nimenomaan aina jouluaattona.

Tämä on ollut pimein ja märin joulu mitä koskaan olen nähnyt, ja onhan noita jo nähty. Järvissä on vielä jäätä, mutta kävelemään sinne ei pidä mennä. Ennen kuin lämpesi, ehdin jo käydä potkurilla 6 km lenkillä tuolla. Tänä talvena jää myös hiihtämättä.

Elokuvia ollaan katottu porukalla, syöty, käyty sukulaisissa, kävelty. Naiset pilkkoi 3 petäjää polttopuiksi, ja minä rakensin tätä ulkona olevaa joulupuuta. Alkaa olla jo lähellä valmista.

Tuo pihapetäjä katottiin parhaaksi kaataa. Se on hyvin lannoitetun kasvimaan reunassa, täydessä valossa ja kasvaa rajusti. Senttiset vuosirenkaat. Puuaine on kuitenkin hyvin pehmeää tuollaisessa petäjässä, oksat hauraita, latvus iso ja yhä enemmän kallellaan taloon päin, sinne missä paras valo on. Se pudottaa myös vuosittain tuhat käpyä ja hehtolitran kuivia neulasia. Nyt se oli vielä sen verran pieni, että saatiin vedettyä se köysillä kaatumaan pois päin talosta, mutta vuosi vuodelta se olisi käynyt painavammaksi. Kaadettiin samalla kaksi muutakin petäjää talon vierestä. Se ei ole oikein pihapuu. Mehtä on petäjän oikea paikka, karu mehtä.

Koska se kuitenkin oli linnunmakkarapuu keittiön ikkunan alla, niin kaadoin sen normaalia pitempään kantoon. Tein siihen katon; muovi päällä nyt, mutta kesällä kun aurinko taas pehmentää pikeä, asennan siihen kattopahvin. Siihen on nyt hyvä ripustella linnunmakkaroita, talipalloja ja lintulauta, pysyvät paremmin kuivinakin kuin puun oksilla. Päivät sekaisin niin että en tiennyt olevan lauantain, joten rautakauppa oli iltapäivällä jo kiinni, mutta maanantaina siihen saa lisää ruokaa. Kääntyy ennen pitkää vielä varmasti pakkaseksi, ja ruokaa on hyvä olla tähän aikaan paljon tarjolla. Aika paljon pihassa on edelleen lintuja käynyt.

Joulupuun rakentelua

Minulle tulee tänne tänä syksynä pelkkiä puunkaatokuvia, mutta tälläistä tämä metsurin elämä on.

Joulupuuta tässä rakennellaan, mutta voi olla että tuosta ei saa tehtyä kunnollista.

Myrskytuho, pienehkö

Työt tahtoo viedä niin kokonaan, että mitään muuta ei ehdi tehdä - paitsi jos on liian väsynyt tekemään töitä, mutta sitten ei jaksa oikein tehdä mitään muutakaan. Moranbongin tarinaa jatkoin tänään vähän.

Kävin kuitenkin eilen lauantaina mökillä katsomassa onko viikko sitten vieraillut myrsky tehnyt siellä mitään. Olihan se; yleensä siellä ei tapahdu mitään, tuuli miten paljon hyvänsä. Rantapuut oli nytkin pystyssä, ne on tottuneet tuuleen, mutta metän takaosissa oli yksi korkea petäjä nurin. Sen vieressä on kaksi keloa; olisiko niin, että niiden juuret oli yhteydessä tähän elävään, ja tämäkin oli alkanut lahota sieltä päin? Puuaineksessa ei ainakaan näkynyt mitään ongelmaa.

 Naapurin rajalle on tuosta vielä pitkä matka, mutta pitkä on puukin. Latvus yletti juuri lyömään maahan heidän koira-aitansa. Vihreää muovipinnoitettua rautalankaverkkoa, korkeus puolitoista metriä, jonka tarkoituksena on pitää kouluttamaton 2-4 bernin paimenkoiran lauma heidän tontillaan. Määrä vaihtelee sen mukaan onko siellä lastenkin koiria. Ei ne ole purreet koskaan, eivätkä periaatteessa ole ihmiselle vihamielisiä, mutta raivoavat silti helvetisti, jos omalla tontillaan kulkee siellä päin.

No, joka tapauksessa jäljet oli siivottava. Petäjästä tuli taas parin talvikuukauden polttopuut, joita ei nyt juuri olisi tarvittu. Kannoin rungon pätkinä autotien varteen, pilkkoo joskus kun joutaa, vaikka ensi keväänä. Aitaan löin lisää pari kuusipuista tolppaa, oioin verkkoa sen minkä sain, ja naulasin tolppiin kiinni. Parsin galvanoidulla rautalangalla verkon repeämät yhteen. Vein naapurin verannalle paperikirjeen, jossa kerroin tapahtuneesta, pahoittelin, ja lupasin maksaa uuden verkonpätkän + työt, jos haluavat sellaisen asennuttaa. Minulla ei ole heidän yhteystietojaan, enkä enää muista nimeäkään; heitä sanoo vain naapuriksi. Koirien takia siellä ei viitsi käydä edes tervehtimässä heitä.

Yksi marraskuinen päivä siellä meni kokonaan. Valoa ei ole enää paljoa. Aste pakkasta, kuivaa ja tuulista. Oikein hyvä mehtätyöpäivä.

Suomen pitkä kesä

Suomessa on pitkä ja lämmin kesä. Satokausi jatkuu vielä kauas marraskuulle. Daikonit kypsyy hiljalleen.

Marraskuu marraskuu

Ollaan jo siinä vaiheessa vuotta, että töistä ei koskaan enää pääse valoisan aikaan kotiin, eikä yleensä kotoa töihinkään, paitsi jos aamulla voi yhtä hyvin olla töissä kotonakin. Lumesta ei ole mitään tietoa. Tähän aikaan vuotta voi vaikka kuunnella Rammsteinia. Sanoilla ja videolla ei sinänsä ole tässä mitään merkitystä, äänimaisema vain sopii sellaisenaan vuodenaikaan. Vaikka se onkin Malagan auringossa aikoinaan äänitetty. Ohne dich vuodelta 2003.

Hellapuut

Naisten kanssa taas viikonloppu mökillä. Tykästyivät taannoisen työleiriviikon aikana puutöihin. Lihakset vahvistuu, osteoporoosin uhka etääntyy, rasvaa palaa vielä monta päivää töiden jälkeenkin. Tulokset ei tällä kertaa niin näyttäviä olleet, karsittiin isompia oksia ja tehtiin niistä hellapuita. Se on paljon hitaampaa kuin paksumman puun pilkkominen pieniksi. Tytär ei ennen karsimista ollut tehnyt; oppipahan senkin. Kolmeen henkeen kahtena puolen päivän hommana saatiin kuitenkin hellapuut hyvinkin pariksi kesäksi. Jos ei kolmeksikin. Kylmällä ilmalla niitä tarvitsee, mutta lämpimällä ei.

Mökillä nukuttaa tähän aikaan vuotta hyvin. Kynttilän valossa on sen verran pimeää, että aivot ei häiriinny liian kirkkaista valoista, kahdeksalta illalla jo alkaa tehdä mieli sänkyyn. Etenkin jos on muutaman tunnin tehnyt oikeita töitä. 

Niin sakea sumu sunnuntaina koko päivän että olisi hyvin voinut olla meren rannalla. Toista rantaa ei näkynyt ollenkaan. Hämärää ja kosteaa, mutta tyyntä, niin että oli aika lämmin tehdä töitä.

Sahasin lyhyemmäksi yhden petäjän kannon, kaataessa pitkäksi jätetty. Sitä ei saanut kirveellä halki ollenkaan. Se oli kuin kumia, kirves kimposi kun siihen löi. Ilmeisesti se oli täyttynyt juurista tulevalla vedellä. Piti sahata se moottorisahalla halki ensin. Mikä tietysti irrotti siitä pitkää kuitua, joka ennen pitkää täytti sahan, mennen jopa laipan ja ketjun väliin, ja jumitti koko vehkeen. Ei se silti harmittanut, helppohan tuo oli avata ja puhdistaa, ja koko ilmiö oli hyvin mielenkiintoinen. En ollut ennen nähnyt.

Julmaa isyyttä

Kiltit isät veisi syyslomalla lapsensa ja perheensä kylpylään ja sellaisiin. Julma isä ostaa perheen naisille työhanskat ja vie heidät mökille pilkkomaan puita pakkaseen, tuuleen ja räntä- ja vesisateeseen. 16 pinom3.

 Sekä saunalle parin vuoden puut. Tehokkaita ja tarkkoja kirvesnaisia.

Saunalta jo puut loppui kun niistä ennen huolehtinut on poissa, mutta tuossa etupinossa niistä menee tuuli koko ajan lävitse ja lienevät jo ensi kesänä polttokunnossa.

 Oksia on pihamaat ja lähialueet vielä täynnä, mutta iso tavara on jo kaikki pinoissa. Lehtikuusetkin näkyy nyt, kun petäjät lähti edestä pois. Muuta ruskaa siellä ei enää jäljellä olekaan.

Liikunnallinen lomaviikko. Pitkäuninen myös; perhe nukkui järjestään 10 tunnin yöunet. Kynttilän valossa alkaa illalla nukuttaa aikaisin. Läskiä pois ja voimaa tilalle. Kumpikaan ei valittanut yhtään.

Pitäisiköhän miettiä vanhan Harvian vaihtamista Aitokiukaaseen. Kalliimpi ostoksena, mutta vie vain kolmanneksen siitä puumäärästä mikä jatkuvalämmitteisessä palaa saunakerralla, eikä tarvitsisi lisäillä puita kylpemisen lomassa. Lämmittää saisi silloin kun huvittaa, ja mennä saunaan samalla tavalla joskus myöhemmin. Harviassa alkaa hiiliarina olla taas entinen, tuhka-astia reikäytyy, savutorvi kohta myös, ja kiuaskivet pitäisi vaihtaa. Jatkuvalämmitteinen kuitenkin nimensä mukaisesti lämmittää myös vettä koko ajan jos sattuu isompi menekki, ja kuivaa saunan hyvin jälkeenpäin; siellä ei ole erillistä pesuhuonetta, joten paikat on hyvinkin märkiä saunareissun jälkeen. Jos vaikka miettisi.

Kävin Narvin sivuilla. Kertalämmitteistä aitokiuasta ei näköjään enää edes myydä vesisäiliöllä, joten antaa olla. Erinomainen kiuas se muuten on, kun vain tietää miten se pitää lämmittää. Moni sellaisen omistaja ei näköjään ole lukenut käyttöohjetta, keskustelupalstojen perusteella arvioituna.

Guarda che luna di Marino Marini

Sanat 

Pätkinä jo

Piha ja pihapiiri on täynnä pätkittyä petäjää nyt. Pidempinä ja lyhyempinä pätkinä. Hieno ilma sahata, mutta kun ei ole siihen tottunut, niin selkälihakset on nyt niin kipeät että ähkimättä ei pysty liikahtamaan. Pinossakin noita jo jonkin verran on, mutta pääosa vielä maassa pitkällään.

 Toisella reissulla sitten kärrätään, kannetaan ja vedetään pätkät pilkottavaksi ja lisäleikattavaksi.

 Olisi noista tietysti hyvää lautaa ja lankkua myös tullut, mutta enpä lähde pientä puumäärää mehtäyhtiöille tarjoamaan. Tuhahtaisivat vain. Möin 20 v sitten ison pinon koivutukkeja jollekin yhtiölle, ja sillekin tuhahtivat, että pieni määrä, yksi rekallinen vain. Ja koska tuossa kaikessa on niin äärettömän paljon hommaa, niin mieluiten hankin sillä työllä perheelle lämmintä. Muutama seteli ei uunissa paljoa lämmitä.

Aamukävelyllä

Minä olen järvisuomalainen. Järven rannalla tuntee olevansa kaikkein eniten kotonaan.

 Miina aamuteellään. Kuiva syksy, järvessä vähän vettä.

 Kuusmetässä on jo marraskuun värit. Kohta muuallakin.

Iltakävelyllä

Kuivaa ja kirkasta syksyä. Jopa nyt lokakuussa saattoi nähdä komean auringonlaskun. Tällaista lähtiessä.

 Istuin Miinan kanssa pitkään serkun pojan mökin laiturilla lepäilemässä. Aurinko laskee nyt länteen ja häviää näkyvistä paljon nopeammin kuin kesällä.

 Kun metän kautta palattiin kotimökille, oli värit jo kaikonneet taivaalta. Niin tyyntä että pilvien muodoissa ei puolessa tunnissa ollut tapahtunut juuri mitään.

Nurin ovat

nämä kaksi ja 8 muuta melkein samanlaista.

Perhe oli mukana huvittelemassa. Kiipesin narun niin korkealle puuhun kuin tikkaat yletti, ja sillä vaimo ja tytär vetivät puun nurin, samalla kun minä sahasin tyveä poikki. Tässä rakennusten vieressä on hyvä olla tarkkana.

Hyvä uunihernekeitto

Käy sen verran kylmäksi, että on pitänyt taas ruveta lämmittämään uunia. Siinä voi kätevästi laittaa ruokaakin. Olen lukenut 2 päivää tenttejä, esseitä ja luentopäiväkirjoja kotona, joten kotitöihin on kuulunut lämmittämisen lisäksi myös perheen pitäminen ruuissa. Tänään siis iltaruuaksi hernekeitto ja leipää.

Aloitetaan aamulla lämmittämällä uuni. Yksi pesällinen riittää. Jätetään tasaantumaan muutamaksi tunniksi.

Kaapin perältä löytyi paperipussista kourallinen muutama syksy sitten kuivattuja herneitä; ne likoon teräskattilaan 8 tunniksi.

Iltapäivällä kolmelta voi lisätä vettä reilusti ja siirtää kattilan uuniin.

Kuudelta kattilan voi ottaa pois, ja lisätä keittoon kellarista löytyneet viimeiset pienet porkkanat, ison sipulin, roiskauksen meiramia, toinen garam masalaa, kaksi liemikuutiota, ja lopuksi yksi ruikkaus rypsiöljyä ja toinen sesamöljyä. Öljyt antaa syvyyttä keitolle. Kattila takaisin uuniin.

Puoli kahdeksalta uunista pois ja kaiken ajaminen tasaiseksi paksilla. Takaisin uuniin.

Kun perhe kahdeksalta kotiutui, kattila pöytään, sekä leivät, voi ja juusto. Maitoa lapselle ja mustaviinimarjamehua aikuisille. Siinä kaikki tarpeellinen.

Tytär otti lisää, ja otin minäkin. Hyvä keitto, vaekka ite sanonnii. Kypsä ja pehmee, hyvältä haeseva, mahhoo lämmittävä.

Vähän jäi pohjalle; kattila on pihapöydän päällä viileässä yön ja tytär voi syödä loput huomenna iltapäivällä koulusta tultuaan jos on nälkäinen.

Harvennusta

Ennen, noin kuukausi sitten itse asiassa. Taitaa olla parikymmentä vuotta siitä kun rantapuita on viimeksi harvennettu. Uudet puut on jo kasvaneet entisten tilalle. Vielä järvi näkyy, mutta ei enää kovin avoimena. Pihaan tuleva valo alkaa olla jo monen lehvistön läpi siivilöityä, etenkin näin syksymmällä kun aurinko kiertää alempana, ja itikka-aikaan saisi tulla verannalle asti enemmän tuulta.  Saunalta alkaa myös polttopuut loppua. Ajattelin,

joten rupesin harventamaan. Otin tästä pois 6 pihlajaa ja 12 nuorempaa petäjää, sellaisia 10-20 senttisiä tyviläpimitaltaan. Ei tuo lähelläkään aukeaa ole vieläkään, mutta vähän ilmavampaa kuitenkin. Rantatöyrään isoihin petäjiin en aio koskea, ne on olleet tuollaisia jo silloin kun olin pieni poika, mutta lähempänä rakennuksia olevia taidan vielä syksyn mittaan ottaa muutaman pois. Ne on kasvaneet nopeasti valossa ja multamaassa, muistan ne nuorina ohuina puina ajalta jolloin koko piha oli täynnä vanhoja paksuja lahoamaan rupeavia koivuja, enkä kunnioita niitä samalla tavoin kuin rannan vanhoja puita. Niistä sataa nykyään neulasta ja käpyä niin paljon, että paljasjaloin kävely pihassa ei ole enää miellyttävää, vaikka välillä siivoaisikin.

Auringonlaskut on jo aika himmeitä tähän aikaan vuotta. Taivas on aina täynnä pilviä, joko kokonaan, tai pienin aukoin.

Isänsä jälkiin törmää kaikkialla. Tuon kynttilän se on tökännyt jalkaan joskus kaksi vuotta sitten, viimeistä syksyään mökillä viettäessään. Poppana on tätivainaan kutoma. Se sukupolvi alkaa olla jo melkein kaikki haudassa.

Auringosta saa enää niin vähän sähköä, että pitää ruveta säästämään sitä. Missä ei tarvitse luku- tai työvaloa siellä käydessään, kannattaa jo polttaa kynttilää mieluummin.

Kaivon puhdistus II

Tyhjensin kaivon ja saumasin kaikki renkaiden saumat. Onpahan nyt tehty. Menekki oli n. 1 kg pikasementtiä/sauma; alan oppia tekniikkaa ja roiskia vähemmän. Ja kun kaikki pitää kokeilla, heitin kaivoon myös kanakalkkia, jota tuolla pohjalla vähän häämöttää. Vedessä on rautaa kohtalaisesti. Se värjää hiljalleen sekä vesisangon että kattilat, kuten myös on tummentanut alempana olevat kaivonrenkaat.

Minulla ei ollut ennen ostoa käsitystä siitä mitä kanakalkki oikein on, mutta koska se maksoi Agrimarketissa vain 7 euroa 40 kg säkki, niin otin kaksi säkkiä. Koska minulla oli kokemusta vain puutarhakalkista, sekä jauhona että rakeina, olin luullut sen olevan jotain simpukankuorien tapaista harmaahkoa kiveä, mutta se olikin kirkasta ja kiiltävää. Ilmeisesti tämä on kalsiittia. Jossa on muutakin kiveä seassa.

Se on periaatteessa raekooltaan 5 mm, mutta seassa on murskauksesta jäänyttä pölyä. Se pitäisi pestä pois ennen kaivoon heittoa; kokeilin tällaisella systeemillä, missä kaadoin kaiken isoon saaviin ja laskin perään pohjasta käsin kaivosta pumppaamaani vettä.

Aika paljon valkeaa pölyä tällä keinoin lähtikin, mutta pitäisi olla kerralla vähemmän soraa saavissa, tai jonkinlainen iso siivilä, jos sen kaiken haluaisi pois. Kaivon vesi on nyt hieman valkeaan vivahtavaa, mutta ei mitään maitoa kuitenkaan. Kalkki tekee hyvää luustolle, joten ei siitä vaaraa ole; jos tuo kelpaa kanoille syötäväksi, niin kelpaa se ihmisellekin. Luultavasti kalkkipöly ensimmäisenä reagoi veden happamuuteen ja muuttuu kalsiumsuoloiksi, mutta leijuuko ne vedessä, tarttuuko ne kaivon seiniin, vai kerrostuuko ne pohjaan on asia jota en tiedä. Joka tapauksessa juotavaa vettä kaivossa on.

Kaivon puhdistus

Mökillä on vanhan kansan pömpelimallinen vinssikaivo, isän sinne rakentama. Kaivon rakennusvuosi on noin 1973, eli 40 v sitten, ja edellisestä puhdistuksesta on aikaa n. 10 v; vanhan kansan tapaan se oli vain tyhjentäminen sangolla mättämällä ja pohjahiekkojen vaihtaminen. Pömpeli on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta ei vielä ole pehmeä. Kestää vielä pitkään.

 Kippasin sen nurin kangella nostamalla ja loput työntämällä. Alla betonikansi ja 80 cm renkaat. Nostin renkaiden viereen vielä lavan, jolle kansi oli helppo siirtää, samoin siitä takaisin paikalleen kaiken lopuksi.

 Kärräsin kottikärrillä paikalle kaikki muutkin lavat mitä minulla oli. Niiden päälle kakkosnelonen parru, jonka päähän olin asentanut 8 mm pultilla ja ruuvilla Motonetista ostamani venevinssin. Siinä on jarru, eli taakka ei pääse luiskahtamaan alas. Teoreettinen horisontaalinen vetokyky 800 kg, joten arvelin että sillä pystyy hyvin 20 kg likaista hiekkaa - ja tarvittaessa minutkin - nostamaan. Hihna narua eikä vaijeria; naru on ystävällistä naisen käsille. Kakkosnelonen ruuveilla kiinni lavapinoihin.

 Polttomoottoripumppu, hyvä vehje. Vaimo nykäisi sen helposti käyntiin, aina silloin kun tarvittiin. Reikätiili narulla kiinni letkun päähän ja kaivon pohjaan. Vähän alkuvettä varastoon myöhempää käyttöä varten.

Pesin seinät tikkailta käsin karkeahkolla autoharjalla, jossa oli puolen metrin varsi. Vaimo pumppasi veden pintaa alemmas rengas renkaalta sitä mukaa kuin etenin; näin kaivo myöskään ei tyhjentynyt liian nopeasti. Jotain niistä seinistä lähti, koska vesi kaivossa sameni nopeasti. En oikein tiedä mitä, mutta ehkä ihan vain savea. Maa on hiesumoreenia, jossa on saveakin seassa. Savi voi leijua vedessä pitkään, ja on 40 vuodessa ehtinyt moneen kertaan kerrostua kaivon seiniin. Kaivon vieressä olevan ison petäjän juuren päitä pisti esiin renkaiden saumoista siellä täällä vielä 3 m maanpinnasta alaspäin. On siellä iso pihjalakin lähellä. Pitänee kaataa ne kummatkin. Yksi valkea sieni kasvoi yhdessä saumassa. Mutta ei siellä näiden lisäksi muuta ollut.

 Kun päästiin pohjalle 4.5 metriin, vaihdoin harjan tukevaan 20 l laastisankoon ja lapioon. Käytin pientä kenttälapiota, jonka terän voi kääntää 90° kulmaan. 80 cm onkalo on niin ahdas, että sitä isommalla välineellä ei oikein mahdu työskentelemään.  Tuo oli hyvin kätevä. Oli minulla kypäräkin varattuna, mutta sen käyttö oli tuolla hankalaa ja kuumaa, joten jätin sen pois. Kaljuhan melkein vastaa kypärää.

Mätin lapiolla liejuista pohjahiekkaa sangon puolilleen, minkä jälkeen vaimo vinssasi sen ylös ja kaatoi sisällön kottikärriin. Välillä hän antoi alas myös imuletkun pään ja nykäisi moottorin käyntiin. Kaivoon tulevan veden sai sillä kätevästi pois, ja näki vähän minkä aineen parissa työskentelee. Puhdas hiekka on mennyt vuosikymmenessä mustaksi liejuiseksi puuroksi. Ainakin kaksi, ehkä kolmekin pitkälle hajonnutta ison sammakon näköistä hahmoa pohjasta olin erottavinani. Pieniä sammakoita siellä on voinut olla myös vaikka kuinka paljon. Sekä tuulen tuomaa lehtien ja neulasten yms lahonneita jäänteitä, pölyä yms. Kaikki tuo meni viinimarjapensaiden taakse yhden kuopan täytteeksi.

Pohjalla viimeisen renkaan alla on iso kivi, mihin kaivaminen 40 v sitten on pysähtynyt. Sen vierestä löytyi hietaa, eli siellä ollaan alkuperäisessä lapion ja kaivinkoneen kauhan koskemattomassa maassa.

Kun pohja oli puhdistettu, rupesin täyttämään Aquellan pikasementillä renkaiden saumoja umpeen, ylhäältä aloittaen, koska siellä oli isoimmat ongelmat. Tytär auttoi laastin teossa; kumirukkaskädellä vetelin sitä saumoihin.  Se kovettuu kylmän veden kanssa sotkettuna 3 minuutissa, joten kovin paljoa sitä ei kannata tehdä kerralla. Yksi 4 kg pussi minulla vain oli, eikä se riittänyt kuin 3 saumaan. Pohjallekin sitä tavaraa putosi melkoisesti; tikkaat ei ole paras työteline, mutta ainoa mahdollinen. Joka tapauksessa edes muutama sauma, joista on tullut hiesua tai juuri sisään, on nyt tukittu.

Lopuksi kärräsin pestyllä kottikärrillä uutta seulottua 0-8 mm hiekkaa kaivon luo ja heittelin lapiolla pohjalle. Sen jälkeen sekoitin 30%:sta vetyperoksidia veteen, 100 ml H2O2/ 10 l H2O. Suihkutin kastelukannulla ilman sihtiä eri puolille seiniä. Sillä paikan pitäisi olla desinfioitu.

Kansi ja pömpeli päälle. Viikon päästä voisi pumpata vedet taas pois, jotta ne kirkastuisi paremmin. Ehkä silloin voisi jatkaa saumojenkin kanssa.

Päivä oli raskas, mutta hyvin mielenkiintoinen. Ei tällaista hommaa joka viikko tule vastaan. Voin suositella. Mukavaa hommaa, kunhan on sadevaatteet päällä.

Aikaa meni 9 tuntia aamukuudesta iltapäiväkolmeen, kaikkine tavaran kantoineen, ruokailuineen ja ruokalepoineen. Rahaa reilu 500 e, mistä pääosa oli pumppu letkuineen ja heloineen, eli suunnilleen sen mitä ammattilaisporukka pyytää kaivon puhdistuksesta. Minulla on sille pumpulle kuitenkin muuta käyttöä myöhemmin, kuten varmaan vinssillekin, joten rahallisestikin kannatti tehdä homma itse. Verkkokaupoista saa pumppuja halvemmalla, mutta ostan koneet mieluummin oikeasta kaupasta. Olin pumppuun oikein tyytyväinen.

Petäjäsavottaa

Tästä se taas alkoi. Polttopuuta tuleviksi vuosiksi. Tällä kertaa pääasiassa nuoria petäjiä. Nämä alkoi jo liiaksi varjostaa omenapuita. Kasvavat huomaamatta hyvin korkeiksi ja tuuheiksi. Yhden kallellaan olevan vedin köydellä oikeaan suuntaan, siksi tikkaat.

 Koivujakin joitakin. Kuten tämän lahoavan. Hiekka-auto reilu 10 v sitten repäisi lanansa reunalla sen kyljen auki. Se on kasvanut paljon nopeammin kuin mitä laho on edennyt, ja olisi kyllä pysynyt pystyssä vielä monta vuotta, mutta siinä missä petäjät vain kasvaa nopeasti hyvässä puutarhamaassa, koivut venyy pelottavan nopeasti. Kannossa näkyy senttisiäkin vuosikasvuja ja pituutta metrikin vuodessa. Siitä olisi kohta tullut niin iso, että sitä olisi ollut vaikea kaataa minnekään rikkomatta rakennuksia tai istutettuja puita sen ympärillä.

 Mökin toisella puolella myös, täällä lähinnä nuoria petäjiä. Ne toimi tammien, suomenpihlajoiden, kuriilienlehtikuusien, sembramäntyjen yms aurinko- ja hallasuojana niiden taimivaiheessa, mutta alkavat nyt viedä tilaa niiden latvuksilta. Minä kyllä tykkeen petäjistä, sekä niiden kahtomisesta että kuatamisesta. Niissä on mukava tuoksu. Näin pieniä on heleppo harrastelijannii kuatoo, 10-20 senttisiä kantoja niistä vuan jäi. Jokkainen kuatu sinne minne pittii, mihin sae olla tyytyväenen.

 Pätkin ne sen mittaisiksi että jaksoin vetää tai kantaa metästä laaniin. Tätä ei metsureiden tarvihe tehä; kone kerree tukit ja ropsit, oksattii nykyään. Vuan raskasta hommoo puihen kansa metässä työskentely on. Mehturin ammatti ei ole heleppo ammatti.

 Saanan räystäille asentelin minkkiverkosta uuvet oravasuojat, isoilla rikoilla ja ruuviloilla kiinni. Koska viikkoon ei oravarreikään asettelemaan verkkoo oltu työnnetty poes, ja orava oes kyllä hyvin jaksanna sen tehä, voen olla aeka varma että sissään ei yhtään elävätä oravata jiännä.

 Kiersin saanan kaekki puolet missee pienen elläimen mäntävätä rakkoo hirsissä ol. Sua nähä purrooko ne ihtesä tuosta lävite. Tuon kansa joutuu jo enemmän yrittämmää.

 Illalla rannalla. Meillä on nätti järvi. Sitä ei kyllästy kahtelemmaan. Vielä kävin saanan jäläkeen järvessä, tosin en ollu pitkään.

Mökillä muistaa isän yhtenään. Sen käenjäläkiä joka paekka täännä.

Härkäpapuja

Kaikkea, minkä siemeniä keväällä maahan pani, tuli yllin kyllin. Kasvukesä. Näistä laittaa moneen kertaan chili con härkäpapua.

T-paitasyyskuuta

Niin kirkasta, kaunista ja lämmintä syyskuuta, ettei ole todeksi uskoa.

 Mökillä hommissa viikonlopun, koiran kanssa. Poistin ojan pohjalta ja penkoilta 130 pienempää närettä, 50 cm - 3 m korkeita, ja ajoin puruksi. Paksummat moottorisahalla myöhemmin kunhan rupean varsinaisia puita kaatamaan. Toinen puoli ojasta avataan joskus kunhan kerkeän. Purun tungin rodojen alle. Hapanta, mutta jospa ne sen kestää.

 Patentti saunapuupinon pohjaksi. Isä piti polttopuut verannalla, mutta minä kokeilen tätä seinustaa. Siihen että veistäisin hirrestä saunalle oman puuliiterin voi mennä aikaa. Saisi edes tuon saunan valmiiksi joskus, edes sen verran että slammaisi sokkelin siistiksi. Vastahan se on 16 v tuossa odotellut.

 Oravat oli asettunut saunan vintille. Niitä varten asensin sinne rakennusvaiheessa metalliverkon, mutta ei rautalankaverkko niitä näköjään pidä. Purevat sen hajalle. Pitää hankkia minkkiverkkoa. Lämmittelin saunaa pitkään, luulisi piipun kuumuvan niin, että siellä ei näi kuumalla pysty olemaan. Peitin tuon parrujen välisen samalla verkolla, tähteeksi aikoinaan jääneellä palalla. Asensin sen niin että sisältä pääsee työntymään ulos jos oikein tahtoo, mutta ulkoa on hankalampi mennä sisään. Näen ainakin onko siellä liikettä; naapurin mökin katossa ainakin asuvat. Jos tämä olisi vain varapesä. Jos liikettä ei ole, vedän minkkiverkon päälle. Ei niitä kehtaisi nälkään tappaa; joutaisivat näädän ruuaksi mieluummin. Ja on ne kertakaikkisen komeita eläimiä juostessaan yli 20 metristen petäjien latvoissa. Sovussa eletään, kunhan saan uudet verkot saunan katonrajaan.

 Ja tein kaikenlaista muutakin pientä mökillä. Saarnivaahterat (Acer negundo) kasvoi viime kevääseen asti koivujen puristuksessa, eli ei oikeastaan kasvaneet ollenkaan.  Tämä oli metrin korkeudesta eteenpäin lähtenyt kasvamaan vaakasuoraan, ja nyt tänä kesänä kun siellä taas on valoa, on versonut ihan reippaasti. Nostin sen pystyyn; jänikset syö uudet versot talvella jos ne jää matalalle. Runko on ohut, mutta niin kaarnainen, että tuskin jänikselle maistuu.

Olisi siellä ollut pidempäänkin.