建仁寺 Kenninji

Kioton vanhin zen-buddhalaistemppeli, perustettu 1202. Tänne tuotiin myös tee ensimmäistä kertaa Kiinasta Japaniin, tuojana munkki Eisai, joka kävi Kiinassa opiskelemassa Chan-buddhalaisuutta. Tännekin on helppo löytää; kaikki turistit, melkein kaikki ainakin, löytävät tiensä Gioniin, Kioton geishakortteliin, neljännellä linjalla Sorsajoen itäpuolella. Sieltä kävellään 花見小路 Hanamikojia (pientä tietä jolla voi nähdä kukkasia) etelään. Ne kukkaset ovat maikoja (tanssityttöjä) tai geishoja, mutta ei heitä usein näe. Turistineitosia vuokrakimonot päällä sen sijaan voi nähdä. Kadun varrella on vanhoja taloja, joiden ravintoloissa ruoka on 2-10 kertaa normaalia kalliimpaa. Täälläkään ei kannata syödä, mutta eri syystä kuin Honganjien edustalla.

 Kenninji on pääasiassa museo, mutta voi siellä myös jäljentää sutraa pientä maksua vastaan.

 Siellä on alkuperäinen Eisain suunnittelema sisäpiha, jossa on kaikki maailman muodot: ympyrä (puun ympärillä), neliö (kaivo) ja kolmio (puun, kiven ja kaivon muodostamana).

 Myös Eisain suunnittelema kivi-ja sammalpiha. Täältä zen-tyylinen puutarhataito levisi muualle Japaniin.

 Pyöreä ikkuna, mutta sepä onkin osin rajoitettu, niin että muoto taas muuttuu. Ikkunan edessä olevalla penkillä ovat tuhannet naiset istuneet valokuvattavina.

 Täällä näkee seinilla tunnettuja zen-buddhalaisia mustepiirroksia. Vanhojen jäljennöksiä. Kaikkea saa kuvata missä tahansa.

 Ja lohikäärmeitä.

 Sivutemppelin katossa. Toinen heistä pitelee kourassaan tietääkseni alkuperäistä Lohikäärmepalloa, josta syntyi yksi Japanin kuuluisimmista mangoista ja animeista.

 Temppelialue on kohtuullisen iso monine sivutemppeleineen. Aivan etelänurkassa olevassa temppelissä on herttaisia villisikoja vartiokoirina.

Tämä on myös yksi niistä temppeleistä, joissa kohtuuvarmasti tapaa väsyneitä koululaisia kaikkialta Japanista. On ne välillä iloisia ja puheliaita, mutta eivät aina. 

Kun on oikein kiire eikä saa oikein mitään kunnolla tehtyä, kannattaa jättää kaikki sikseen ja lähteä käymään jossain nätissä paikassa. Tänne on helppo tulla. Junat ja linja-autot kuljettavat tänne tuhansia ihmisiä joka päivä.

東と西本願寺 Itäinen ja läntinen Honganji

浄土真宗 Jōdo shinshūn päätemppeli Honganji kasvoi aikoinaan niin mahtavaksi, että se jaettiin kahtia vaikutusvallan pienentämiseksi. Niinpä niitä on nykyäänkin kaksi. Hyvin samanlaisia. Niissä ei ole erityisiä puutarhoja, eikä ne ole museoita, vaan hyvin toimivia temppeleitä. Kioton aseman melkein edessä, joten niissä on aina paljon kävijöitä. Ja ainakin viikonloppuna niissä oli lähes koko ajan jonkinlainen seremonia menossa, pienempi tai isompi. Eli jos haluaa nähdä ja kuulla buddhalaista seremoniaa, mikä sinänsä on oikein mielenkiintoista, niin tänne; jos haluaa nähdä puutarhataidetta, niin moneen muuhun paikkaan. Tässä itäinen; päärakennus; muut rakennukset olivatkin remonttisuojusten alla.

 Puhdistautumisvesi tulee ison lohikäärmeen suusta.

 Läntisen käytävää. Kummassakin saa heittää kengät pois ja kävellä puulattioilla, kuvata saa vain ulkona.

 Nämä pienet miehet on 1600-l lähtien kannatelleet temppelin kattoa. Pieniä mutta vahvoja.

Temppelien edessä kulkevan kadun (taisi olla Shichijo) varrella olevissa erittäin halvoissa kuppiloissa ei kannata syödä.

葱 negi; purjosipuli

Jotta ei pitkästy liian samanlaiseen elämään, kävin istuttamassa 2000 m2 purjosipulia Gummassa. Se on lääni Saitaman läänin takana Tokion pohjoispuolella. Edelleen Kantoon tasankoa, tai Suur-Tokiota, jossa asuu reilut 35 miljoonaa ihmistä. Maailman suurin ja rikkain urbaani keskittymä. Täällä kaukana 2 tunnin junamatkan päässä Tokion asemalta talot eivät kuitenkaan enää ole kovin korkeita, eikä kadut kovin kiillotettuja. Autot kuitenkin ovat. Minunkin pyykkiäni tuolla taaimmaisen talon parvekkeella kuivuu.

Täältä löytää jo peltoja talojen keskeltä. Aari siellä, puoli hehtaaria täällä. Kaikki nämä alueet on olleet vuosisatoja viljelyksessä, pääosin riisipeltoina kesällä, vehnäpeltoina talvella. Taloja vain on rakennettu peltojen keskeen, niin että mitään yhtenäistä aluetta ei enää ole jäljellä. Vanhenneessa väestössä on paljon ihmisiä, jotka eivät enää jaksa hoitaa peltojaan, mutta eivät halua myydäkään. Maatalousmaasta ei mene veroa ja ihmiset haluavat joko omistaa maata, tai säästää sitä lapsilleen/sukulaisten lapsille, jotka ehkä joskus haluavat rakentaa talon. Maa on asutuilla alueilla, myös täällä, erittäin kallista; on halvempaa rakentaa talo kuin ostaa maa, jolle se rakennetaan.

Niinpä maata vuokrataan mielellään kenelle tahansa, joka jaksaa sitä viljellä. Sitä voidaan lainata ilmaiseksi, tai pyytää vuodessa 40-50 aarin palasta 20 euroa vuokraa. Jos maata ei hoida, se on äkkiä täynnä paksulti rikkaruohoja, jotka kylvävät maan täyteen omia siemeniään, tullen monen vuoden ongelmaksi. Maa sinänsä on helppoa työstää. Pehmeää lähes täydellisen tasa-aineista ja kivetöntä maata. Kivet on vuosisatojen aikana ehditty kerätä aika tarkkaan pois. Kun teollisuustyö häviää Kiinaan, Thaimaahan, Meksikoon ja muualle, niin osa-aikavihannesviljely on yksi suunta, mistä perheelle elantoa voi hankkia, erilaisen rakentamisen, palvelujen yms ohella. Halpaa vuokramaata on tarjolla. Ei tarvitse kuin hankkia taimet, ja kylvökonekin kun näin suuresta alasta on kyse, ja ruveta töihin. Yhdellä tarjottimellisella taimia pääsee reilun 10 metriä; taimet ovat paperipoteissa, jotka purkautuvat siististi kuin helminauha koneella vedettäessä.

2000m2 istutaessa saa kuitenkin kävellä aika pitkään pehmeässä maassa ja kumartua monta kertaa nostamaan ja asettelemaan. Huomaa kyllä illalla töitä tehneensä. Mutta siellä ne nyt on. Vakoa täytetään hiljalleen ja nostetaan ennen pitkää purjon vartta ylöspäinkin, niin että se kasvattaa pitkän valkean varren, joita ihmiset haluavat kaupoissa ostaa. Kun näin toukokuussa istuttaa, ovat purjot valmiina kauppaan marraskuussa.

Tässä on pari kuukautta aikaisemmin istutettuja, tasamaalle. Tässä ne vielä näyttävät tavallisilta juurisipuleilta; purjomainen varsi kehittyy vasta kun se jää mullan sisään. Multaa pitää lisätä vähitellen kerros kerrokselta, jotta lopputulos olisi kunnollinen. Tänne saa kohta alkaa nostaa jo maata. 2-3 tainta yhdessä hyvin tihein taimivälein, mutta suuret rivivälit. Tuosta pitäisi saada alkusyksyyn myytävää.

Onnea matkaan aloittelevalle viljelijälle; en ole enää satoa näkemässä. Mutta jos nättiä tavaraa tulee, niin 35 miljoonaa ihmistä ympärillä kyllä ostaa. 

荒川岩淵 Arakawan Iwabuchi

Kun nyt kerran Tokiossa olin ja oli jonkin verran joutoaikaa, niin kävin katsomassa vanhoja maisemia. Olen kävelyttänyt Arakawan rannoilla Tokion pohjoisreunalla joskus koiraa kymmeniä kilometrejä, tai varmaan satoja. Pitkiä lenkkejä tehtiin. Täällä oli mukava käydä, koska kaupungin sisällä ei koskaan nähnyt horisonttia, vain talojen seiniä, ja se kävi välillä ahdistavaksi. Tässä on Iwabuchin vanhat tulvasulut, enää vain museona.

 Täällä näkee kauaksi, vaikka täälläkin on vähän kuin tynnyrin sisällä. Taivaanranta on aina utuinen, niin että kirkasta on vain ylöspäin. Joen toisella puolella on jo naapurilääni, Saitama. Ruskea vanha rakennus siellä oli ennen metallitehdas, josta nousi aina paljon savua, mutta se on jo hiljentynyt. Taivaanrannan utukaan ei ole yhtä korkea eikä paksu kuin ennen; suuri osa siitä on siirtynyt Kiinaan. Golfkenttä tässä edessä on tasankoa, jolle taifuunien tullessa voidaan ohjata paljon tulvavettä. Korkeat maavallit ympäröivät sitä.

Tuolla uusien sulkujen kohdalla alkaa Sumidagawa, joka virtaa Tokion keskustan itäpuolella. Jos vettä tulee liikaa, pannaan sulut kiinni ja ohjataan kaikki vesi jatkamaan vain Arakawassa, joka kiertää keskustan kauempaa idässä.

Sillä tavalla suojellaan muun muassa tätä rakennusta Sumidan alajuoksulla, jossa joskus vähän aikaa asuin. Moottoritie sen vieressä kulki, mutta koska tämä ei ollut risteys, vaan tasaisella kaasulla ajopaikka, niin ei siitä asunnossa tiennyt oikein mitään.

Tärkeämpää on kuitenkin suojella tällaisia paikkoja kuin Tokion asema. Se on mukava paikka. Sieltä löytää junia, joilla pääsee Tokiosta pois.

Vaikka olen tässä kaupungissa asunut noin 3 vuotta elämästäni eri vaiheissa, niin en enää oikein tuntenut tätä kodikseni. Ainakaan tällä reissulla. Työasioita täällä hoitaa.

千鳥ヶ淵戦没者墓苑 Chidorigafuchi senbotsusha boen

Tuhannen linnun lammen Sodissa kuolleiden hautauspuisto. Tämäkin on keisarillisen palatsin läheisyydessä, kävelymatkan päässä Yasukunin temppelistä. Tänne on sijoitettu 352 297 tuntematonta japanilaista sotilasta, joita ei ole voitu identifioida. Paikan nimi tulee esiin joskus Yasukunin yhteydessä, mutta täällä ei ole sieluja, vain tuhkaa, luun palasia ja muistoja. Tämä on paikka, jossa keisarikin voi joskus vierailla, samoin kuin Japanissa käyvät valtionpäämiehet yms. Tämä on Tuntemattomien sotilaiden hauta, ja Japani pärjäisi paljon paremmin naapureidensa kanssa, jos sen johto rajoittaisi vierailunsa tänne.

Pieni katos puiston keskellä.

 Tuossa keskellä olevassa ruskeassa kuution muotoisessa keramiikkauurnassa on tuhkaa, mutta suurin osa materiasta lienee rakennuksen alla.

 100 yeniä, euron, maksaa krysanteemi, jos haluaa sellaisen sijoittaa alttarille ja viettää hiljaisen hetken.

 Museossa on valokuvia, myös nykyisestä pääministeristä (安倍晋三 Abe Shinzō) täällä vierailemassa. Tämä vain ei hänelle riitä, vaan myös Yasukunissa pitää käydä.

靖国神社 Yasukuni jinja

Oikeastaan instituutio käyttää virallisesti itsestään vanhoja merkkejä, joilla nimi kirjoitetaan 靖國神社。Yasukuni on varmasti Japanin kuuluisin shintō-pyhäkkö. Joka vuosi uutisissa, Japanin huippupoliitikkojen käydessä siellä kumartamassa, Etelä- ja Pohjois-Korean, Kiinan ja yhä useammin myös Yhdysvaltojen ilmaistessa paheksuntaansa. Siellä on pyhitettyinä noin 2.5 miljoonaa Japanin sisä- ja ulkosodissa vuodesta 1868 lähtien valtion ja keisarin puolesta kuollutta miestä ja naista, mutta ei vuoden 1868 jälkeen valtaan noussutta hallitusta ja sen seuraajia vastaan taistelleita kuolleita. Eli siellä ei esimerkiksi ole shogunaatin puolesta 1868-9 taistelleita.

Ongelmana ovat 1 068 nimeä, jotka eivät kuolleet II maailmansodassa vaan vasta sen jälkeen. Ilman heitä paikka olisi tavallinen sodissa kuolleita kunnioittava pyhäkkö. Nämä olivat toisen maailmansodan jälkeen sotarikoksista tuomittuja, tai rikollisiksi todettuja mutta eri syistä tuomitsematta jätettyjä ihmisiä, mukaan lukien neljätoista Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä syytettyinä ollutta Japanin poliittista ja sotiaallista johtajaa. Vain seitsemän heistä loppujen lopuksi hirtettiin vuonna 1948, kaikki hallituksessa olleita kenraaleita kuten pääministeri Tōjō Hideki, tai alueellisia sotilaskomentajia. Yasukunin luettelossa he joka tapauksessa ovat, samoin kuin siviilioloissa kuolleet sotarikolliset. Heidät lisättiin luetteloon vasta 1978 salaisesti, eikä asiasta edes informoitu ennen kuin 1979. Pyhäkkö on aivan keisarin palatsin vieressä Tokion keskustassa, ja keisarilla oli tapana vierailla siellä muutamien vuosien välein, mutta viimeisen kerran näin on tapahtunut 1975. Nämä 1068 nimeä ovat siis iso ongelma.

 Olen käynyt siellä vuosien mittaan aikaismminkin. Ennen vanhaan siellä oli vasemmistolaisia jakamassa vastapropagandaa ja äärioikeistolaisia mustissa pakettiautoissaan soittamassa sotilasmusiikkia livenä tai kaiuttimista. Mutta vasemmistolaiset ovat jo vanhainkodeissa tai haudoissaan, eikä mustia pakettiautojakaan näkynyt. Hiljaista ja rauhallista. Uloin torii on rautaportti.

 Seuraava on kupariportti.

 Sitten massiivinen puinen, keisarilliset sinetit ovissa.

 Lopuksi pyhäkkö, joka on ihan tavallinen shintō-pyhäkkö.

 Setrin alle on pyhitte myös sotahevoset ja sotakoirat omine patsaineen. Poliisi siellä partioi, mutta rauhallisesti hänkin.

 Paikan toinen ongelma on sen museo, jossa esitetään II maailmansodan historia äärioikeistolaiseen tapaan prosessina, jossa Euro-Amerikka imperialistisesti pakotti Japanin Aasian vapautussotaan. Vielä 7 vuotta sitten näyttelyssä myös argumentoitiin sitkeästi, että Nankingin verilöyly oli kiinalaisten omaa syytä, mutta nyt koko asiaa ei mainittu enää ollenkaan. Tyhjän suomalaisen Amiraaliolutpullon näyttelyssä edelleen saattoi nähdä omassa lasivitriinissään amiraali Tōgō Heihachirōn kuva kyljessään; se osoittaa siellä suomalaisten kiitollisuutta Japanille siitä että Tōgōn johtama laivasto vuonna 1905 Tsushiman meritaistelussa tuhosi Venäjän Itämeren laivaston, joka oli puhjehtinut 9 kuukautta Pietarista  Afrikan ympäri tänne auttamaan maasotavoimia sodassa Japania vastaan. Valokuvia museossa ei kuitenkaan enää saa ottaa, aulaa lukuunottamatta. Siellä on vähän tykkejä, sotaveturi ja tämä Zero-hävittäjä.

 Museon kahvilassa voi syödä. Tässä on merivoimien vuoden 1900 reseptillä tehty ateria; pienen kupin vihannekset ovat nykyajan lisäys. Pieni annos riisiä, keitettyjä vihanneksia, hyvin laiha currykastike, pari pientä nokaretta lihaa. En tiedä onko venäläisillä 110 vuotta sitten ollut vahvemmat ateriat, mutta tuollakin ihminen hyvin pärjää.

Ikääntyneen valtion, jonka väkiluku vähenee noin 200 000 ihmisellä vuosittain, väsyneeltä sotamuseolta Yasukuni hiljaisena arkipäivänä vaikutti.

Yasukunin alueella on myös toinen pyhäkkö, pieni puinen rakennus, 鎭霊社 Chinreisha, jonne on pyhitetty kaikki maailman sodissa kuolleet, myös japanilaisten tappamat, sekä 1868 shōgunin joukoissa taistelleet. Nimilistoja siellä ei ole; se on vain yleinen pyhäkkö. Se on kuitenkin yleensä kiinni, eikä siellä voi käydä. En ole nähnyt sitä koskaan, enkä siis nytkään.

上阿田木神社 Kamiadaki jinja

Kauniilla vuorella on myös shintōtemppeli, joka on hyvin vanha sekin. Temppeli itse kertoo, että vuonna 922 kysyttiin jumalilta neuvoa, josko kannattaisi temppeli perustaa, ja koska vastaus oli myöntävä, se 926 perustettiin. Siellä asustaa monenlaisia jumalia, myös maailman luoneella Izanagilla on siellä asunto, jos hän sattuu haluamaan sitä käyttää. Se on fujipuistosta muutama sata metriä kävellen, suunnilleen koilliseen. Ei sinne moni kuitenkaan vaikuta tietään löytävän. Komean ikivanhan sugimetsän keskellä.

 Toisin kuin Kioton temppeleissä, joissa käy liikaa ihmisiä, täällä on jopa käsipyyhkeet puhdistautumisaltaan vieressä. Hyvin huomaavaista.

 Izanagin nimi jumalien joukossa tosiaan on. Muut eivät tuttuja olekaan.

 Vanhan tyylisiä rakennuksia.

 Temppelin vieressä joku viljelee sieniä. Puulajista en ole varma, mutta noihin halkoihin on porattu reiät, pantu sisään itiöitä ja vahatulppa päälle.

 Jossakin vaiheessa hän asettelee pölkyt sugien varjoon mutta lämpimälle etelärinteelle, missä jokaisen pölkyn kylkeen pääsee sieniä rauhassa nousemaan. Tulee varmaan aika paljon, vaikka ne eivät aidosti puussa kasvatettuina niin paljon tuotakaan kuin sahajauhosta ja lannoitteesta tehdyssä kasvatusalustassa.

 Mutta mitä hän tekee näillä oksilla jäi minulle mysteeriksi. Ne näyttäisivät olevan vain kuivattavana, vahatulppia niissä ei näkynyt ... jaa, ehkä hän polttaa ne teeseremoniahiiliksi. Siihen ne hyvin sopisivat.

Oikein mukava ja opettavainen reissu. Matkaa kertyi 5 tuntia yhteen suuntaan ja saman verran toiseen. Viimeisellä junalla ja viimeisellä bussilla pääsin kotiin. Mutta hyvä reissu.

美山 Miyama Kaunis vuori

Fujin metsästys jatkui kauempana, kun Kiotosta ei enää oikein suuria määriä löytynyt. Japanin kaikkein pisin, 1,646ｍ pituinen fujikäytävä on Kiin niemimaan eteläpäässä, vaikka ei ihan meren rannalla. Vuorella jonka nimi on kaunis vuori. Sinne mennään Kiotosta suoraan etelään pikajunalla 2 tuntia 御坊 Gobōn kaupunkiin. Siellä kun tunnin odottaa, voi jatkaa linja-autolla vuorille toisen tunnin, ja vaihtaa päätepysäkillä pieneen kuntabussiin. Kunnan ylläpitämään pikkubussiin, joka 4 kertaa päivässä käy kiertämässä kylät ja kuljettaa ihmisiä halvalla (200 yeniä) paikasta toiseen. Koululaiset lukiolaisia myöten ilmaiseksi. Kuski sanoi, että päivän tuotto on yleensä 2000 yeniä, jolla ei maksa edes bensoja, mutta on se kuitenkin tarpeellinen palvelu. Kaikilla vanhuksilla ei ole autoa, tai eivät saa enää ajaa autoa. Lapsetkin tarvitsevat kyläillä. Joka tapauksessa kaukana vuorten keskellä oltiin, kun silläkin tunti ajettiin.

 Siellä ei tullut aitoja vastaan. Pääsymaksu 500 yeniä ja kävellä sai rauhassa. Fujeista ei ollut puutetta. Niitä, niiden tuoksua ja kimalaisia oli valtavasti. Osa jo kukkineita, osa parhaimmillaan, osa vielä nupuillaan. Suurin osa vuoriwisterioita, joita metsissä kasvoi siellä täällä muutenkin.

 Rodojakin siellä täällä.

 Lyhytterttuisia jalostettuja lajikkeita myös.

 Pinkkejä.

 Näkymät vuorille oli myös komeat.

 Vuorilla kukki keltaisena 椎の木 Shiinoki.

 Fujikäytävä näkyy ylhäältä tornista tuollaisena vihreänä tunnelina.

 Alas pääsee jyrkempää polkua, mutta koska ei oltu kyllästytty fujien tuoksuun ollenkaan, käveltiin se reilu 1.5 km takaisin samaa tietä mitä tultiin. Tämä on unohtumaton paikka.