Mongolialainen aita

Ulaanbaatarissakin rakennetaan joka puolella, vaikka skaala pienempi onkin kuin Kiinassa. Pääkaupunkiin muuttaa koko ajan ihmisiä. Kerrostaloja nousee, melko käsityövaltaisesti, ja melko omaperäisin tuentajärjestelmin.

Ja nousee pienempääkin taloa kaupungin reunamille. Siinä on oma järjestyksensä. Ensin tehdään aita ja siihen portti. Sen jälkeen vasta rakennetaan jotain muuta.

Aita tulee aina ensin, ja kaikki yksityisomistus on aina aidattu. Mongoliassa näyttää olevan vain kahdenlaista tilaa: vapaata aukeaa, jota kukaan ei ole oikeastaan koskaan omistanut, ja joka nytkin on periaatteessa valtion hallussa mutta vapaasti käytettävissä. Sekä sitten aidattua yksityismaata. Sanoivat, että heillä on oikeus omistaa 0.7 ha yksityismaata.

En tiedä onko nämä nyt mitään slummejakaan. Itse rakennettuja omakotitaloja vain, ja teillä on nimet tai ainakin numerot.

Aavikolta tulee paimentolaisia, jotka kokeilevat josko heillä menisi pääkaupungissa paremmin kuin paimenessa. Siellä voi tulla tauti, kuivuus tai 1 m lunta, joka tappaa hevoset, lampaat ja jakit. Ulaanbaatariin on helppo muuttaa. Aita vain pystyyn, ja siihen sitten ger keskelle.

Gerejä näkyy sekä keskemmällä kaupunkia, vaikka ei aivan ydinkeskustassa, että sen reunamilla. Varsinaista kaupungin rajaa ei näyttäisi olevan. Sanovat myös, että hyvä ger on kalliimpi kuin kevytrakenteinen talo. Ja että moni asuu mieluummin siinä kuin talossa. Näyttää siltä, että he luopuvat mieluummin hevosistaan kuin gereistään.

Sama se mitä materiaalista aita on tehty, kunhan on.

Ulaanbaatar 2

Kaupungin nimi tarkoittaa Punaurhoja, eli niitä vallankumouksellisia jotka vuosisata sitten ratsastivat kaupunkiin Sukhbaatarin johdolla ja perustivat sosialistisen kansantasavallan. Sukhbaatar keskusaukion keskellä edelleen ratsastaa. Tällä kertaa kuitenkin aidan takana. Kadut ja tiet ja aukiot on kesäisin monin paikoin remontissa. Kivipinnassa vuotuinen lämpötilojen vaihtelu voi olla 100 astetta, ja kun he vetävät pinnat suoraan hienoon maahan, ilman paksuja murske- ja eristekerroksia, ei ne oikein kestä. Patsaan luona tehdään pientä bisnestä, niin kuin kaikkialla. Elettävä vain jokaisen on.

Neuvostoliiton hajottua mongolitkin päättivät luopua sosialismista, aukiolla tehdyn pienen joukkonälkälakon jälkeen. Veretön vallanvaihto, hyvin kepeästi. Sukhbaatarin mausoleumi parlamenttitalon edestä purettiin ja tilalle rakennettiin Tsingis-kaani istumaan valtaistuimellaan. Suurvalta on suurvalta, vaikkapa vain historiassaan. Pinta-alaltaan edelleen maailman suurin suurvalta se oli. Marmori ja kulta ilmentävät hyvin suurvaltaisuutta ja sen varallisuutta.

Tsingis-kaanilla on pronssiset vartijat ja alipäälliköt apunaan, tässä niistä yksi. Tämä on oikein hieno paikka.

Kontrasti tulee vastaan kun kävelee rakennuksen takapuolelle. Siellä olevaa puutarhaa ei ilmeisesti ole hoidettu millään tavalla vuosikausiin. Ongelmana on, että samassa rakennuksessa on paitsi parlamentti, myös presidentti kanslioineen sekä ministeriöt. Pienessä maassa ei perinteisesti ole tarvinnut sellaisille paljoa tilaa, mutta on alkanut esiintyä ahtautta. Pitäisi laajentaa, mutta kiista on siitä laajennetaanko taloa suoraan puutarhan tontille, vai pitäisikö jonkin tahon muuttaa jonnekin kauemmas vallan keskuksesta. Kukaan, jolta kysyin, ei tiennyt onko kiista jo jollakin tavalla ratkaistu.

Minulla oli Ulaanbaatarissa buddhalainen kaveri, vanhempi mies jo, jonka kanssa olen joskus puhunut buddhalaista filosofiaa ja sen sellaista. Nyt kun hänet yhtenä päivänä tapasin, valitteli hän ensin päänsärkyä, ja kun mentiin syömään, jätti hän ruuan tilaamatta, otti vain 50 g vodkaa (Venäjällä ja Mongoliassa viina myydään ravintoloissa grammoina). Sitten siihen 100 g päälle. Raha oli loppunut entisistä hommista, ja hän oli tehnyt erilaisia hanttihommia, kunnes pääsi hiilikaivokseen toimistotöihin. Työ tarkoitti 2 vk pätkää aavikolla, missä viina oli absoluuttisesti kielletty, tarkistettiin puhalluskokein, ja sen jälkeen 2 vk pätkää lepäämässä Ulaanbaatarissa. Hän oli vasta edellisenä päivänä tullut aavikolta, ja oli vetänyt päänsä heti täyteen, jatkaen sitten seuraavana päivänä. Niin ne ihmiset ja heidän tapansa muuttuvat. Elämä vain jatkuu.

Ulaanbaatar on koko ajan tällaista kontrastia.

Ulaanbaatar Улаанбаатар

Ulaanbaatar on puolivilli paikka. En sanoisi että erityisen vaarallinen, ainakaan jos ei ryyppää itseään sekaisin. Mutta siellä on paljon paikallisia vantteria nuoria ja vanhoja miehiä koura kalja- tai votkapullon kaulassa kiinni, osalla mustelmaa silmän ympärillä tai leukaperissä. Oltiin yötä Miamissa. Heillä usein kauppojen nimet viittaavat kauas maailmalle; ei välttämättä Amerikkaan aina, voi olla myös Eurooppaan tai vaikka Koreaan. Ehkä se kertoo kaipuusta jonnekin.

Tasku- ja laukkuvarkaita siellä on. Kaiken kokeneet sanovat, että varkaat työskentelevät kuin taikurit. Mitään ei huomaa. Minulta ei mitään viety, tosin. En ainakaan huomannut.

Ensimmäinen näkemäni hotelli, missä huoneeseen sisään tullessaan löytää yöpöydältä paketillisen kondomeja (3 kpl, koko yöksi) ja paperia nesteiden pyyhintään. Ei siellä naisia kuitenkaan ollut tarjolla, eikä kukaan tullut hyvänolon palveluksia kauppaamaan. Paikka vain näkyi olevan kohtuuhintainen keskustan hotelli, minne heteroseksuaalisia pareja etsiytyi pitkin iltaa, joko taksilla tai kävellen. Joko ne olivat samanikäisiä nuorehkoja, mikä viittaa molemminpuoliseen intiimin hetken kaipaukseen. Tai sitten keski-ikäinen mies ja nuorehko nainen, mikä viittaa siihen että molempien osapuolten intressit sopivat yhteen. Paikallisia paikallisia, ei siellä suurin määrin turisteja näkynyt. Mutta kuten sanottu, minä sain olla ihan rauhassa. Edes hotellin baarissa ei ollut naisporukoita istuksimassa ja odottelemassa, vaan se puoli on hoidettu jossain muualla. Kondomipaketti jäi jäljiltäni koskemattomana seuraaville yöpyjille, mikä tässä arvoisille lukijoilleni ilmoitettakoon. Aamiaisaika hotellissa oli 9-11; käytännössä ruokaa ei saanut ennen kuin 9.30, mikä sekin viittaa siihen että asiakkailla oli siellä tapana uurastaa pitkään yön lyhyinä tunteina.

Rakennuksiltaan Ulaanbaatar on pääasiassa post-sosialismia. Sinne on aikoinaan rakennettu nättejä kerrostaloja, mutta pääomia ja kiinnostusta ei ole riittänyt paikkojen kunnossapitoon. Katselin vastapäistä taloa usein, ja näin siellä emäntien siivoavan tarkkaan. Sisältä huoneet ovat varmaan hyvin siistejä.

Autoja kaupungissa on paljon, aivan niin kuin kaikkialla muuallakin. Ulaanbaatar on pääasiassa yksi n. 20 km pitkä katu, jonka varrelle asutus on levinnyt. Puolet 2-3 miljoonaisesta kansasta ilmeisesti asuu siellä, ja useimmilla on auto. Mongolian tulot kertyvät pääasiassa kivihiilen, kuparin ja muiden mineraalien viennistä, mikä synnyttää jonkin verran varallisuutta etenkin pääkaupunkiin. Siitä köyhemmät sitten yrittävät nyhtää siivuja itselleen. Autot ovat lähes kaikki käytettyjä Japanista tai Etelä-Koreasta tuotuja autoja; eron näkee paitsi merkistä, myös siitä onko ratti oikealla vai vasemmalla puolella. Kiinan käytetyt autot ilmeisesti virtaavat maan sisällä länteen päin, Mongoliaan niitä ei riitä. Liikennesäännöt ovat samanlaiset kuin ratsastettaessa: neuvotellaan kulkuneuvon liikkein ja asennoin kuka väistää; pienempi pääsääntöisesti väistää isompaa.

Paitsi kun poliisit tulee pitämään jöötiä. Niitä totellaan.

Peking 北京

Peking oli paljon helpompi ja rauhallisempi. Raha ja voima näkyivät hyvin sielläkin, mutta rakentamisen tahti oli kohtuullisempaa, eikä elämä ollut samanlaista hösäämistä kuin Shanghaissa. Ei tarvinnut juosta ollenkaan. Työt oli normaaleja, ei turhanpäiväistä diplomatiaa, ja opiskelijat suoraan puhuvia. Takapenkeillä laiskempaa, etupenkeillä tarkempaa väkeä.

Ehdin katsella siellä paikkojakin hyvin. Taivaallisen rauhan portin aukio 天安门广场 oli melkein entisellään, paitsi että sinne oli rakennettu kaksi hyvin isoa televisiota. Uudistus sekin, ja sellaiselle paikalle, että Mao pääsee portin päältä katselemaan niitä. Ei käy aika pitkäksi. Sinne on myös pystytetty Konfutsen patsas, mutta ei ilmeisesti yhtä isoa, eikä yhtä keskeiselle paikalle. Se on jossain luonontieteellisen museon alueella, eli ei varsinaisella aukiolla, vaan kadun toisella puolella. Mutta koska museo on maanantaisin kiinni, en nähnyt siitä vilaustakaan. Se on isompi uudistus kuin nuo televisiot, mutta toteutettu ilmeisen varovasti. Ei ole kuin sukupolvi siitä kun kaikki Konfutseen liittyvä oli vielä tuhottavaa ja vankilaan vievää tavaraa.

Taivaallisen rauhan portti oli entisellään. Ruusujen kukinta-aikaan vain en ollut ennen nähnyt sitä koskaan.
Ja Mao siellä katselemassa uusia televisioitaan. Nuoren sukupolven edustaja otattamassa itsestään kuvaa hänen kanssaan. Aikakausi on vaihtunut Kiinassa niin nopeasti.
Imperiumi on jälleen pystyssä. Sen merkiksi entisen imperiumin muistomerkit on taas entisöity komeaan kuntoon, ja otettu osaksi nykyistä. Vanhaa on kunnioitettava, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi sekä sisä- että ulkosuhteissa. Tässä Kesäpalatsia, jonka näin ensimmäistä kertaa nyt kesällä. Talvella olen siellä käynyt; silloin se oli jäässä ja melkein tyhjä.

Pekingissä kävelin jalkoihini vesirakkulan ja muutenkin jalkani kipeiksi. Mutta kipu on vain kipua, sen kanssa tulee toimeen. Portti kiinni ja matkaan taas.

Shanghai 上海

Pitkästä aikaa paikassa, missä sekä pääsee verkkoon omalla koneellaan, että pääsee myös Bloggeriin. Mutta ei kai haittaa jos päiväkirjaansa täyttää vähän myöhässä.

Shanghai .... Shanghai ... sitä paikkaa on vähän vaikea kuvailla, koska selkeitä muistikuvia ei ole muualla kuin kamerassa. Päivät siellä olivat pitkälti istumista paikoillaan ruuhkassa taksikuskin pään takana. Niin öisin ...

... kuin päivisinkin. Autoja on paljon, ne ovat uusia ja kiiltäviä, kertovat paikan äkkiä nousseesta vauraudesta, mutta niitä on paljon. Uusia myydään koko ajan nopeaan tahtiin.

Shanghaissa elämä oli juoksemista samaan tahtiin kuin paikallisetkin, koko ajan jotain tehden. Työt oli kohteliasta diplomatiaa, jossa kuuli päivästä toiseen samat viralliset jutut, joiden päätteeksi oli lähdettävä viralliselle banketille. Isännille se tarjosi tilaisuuden mässätä ja ryypätä oman instituuttinsa laskuun. Vieraalle se kävi kovin raskaaksi, kun niitä oli kaksi päivässä, isäntien tilatessa mitä heitä huvitti ja mättäessä sitä vieraan lasiin ja lautaselle, usuttaen koko ajan syömään ja juomaan. Kerta viikkoon se menisi hyvin, tällaiseen tahtiin se ei ollut nautintoa.
Kyllä Shanghai nätti on, etenkin öisin kun helle on hellittänyt ja on päässyt isännistä eroon; voi kävellä aivan hitaasti ja rauhallisesti. Ostoskadut on koristeltu, vaikkei mikään joulu olekaan ... tai sitten rikkaalle shanghailaiselle on ainainen joulu ... paljon rahaa ja halvat hinnat ...
Bund 外滩 on nätti sekin, ja näköala sieltä Pudongin 浦东 puolelle, yöllä etenkin. Tämä ei jää enää jälkeen Hong Kongista millään muotoa.
Meni Shanghaissa minne tahansa ... ainakin sinne minne minä menin ... tulee vastaan korkeaa taloa, loputtomiin. Siistejä uusia kiiltäviä alueita, missä ei heitetä roskia kadulle. Koko kaupunki on jo pitkälti rakennettu uusiksi, ja mitä ei vielä olla ehditty, ollaan tekemässä.
Näissä paikoissa on siistiä ja huoliteltua.
Rakennustyömaa seuraa rakennustyömaata. Ruuhkien ja korkeiden talojen jälkeen rakennustyömaat olivat kolmas mieleenpainuva piirre Shanghaista. Rakentajat tulee lännestä, Kiinan köyhemmistä maakunnista. Töitä tehdään tarvittaessa ympäri vuorokauden; vasarointia voi kuulla aamuyöstäkin mihin aikaan tahansa. Hotellimme oli yhden rakennustyömaan keskellä. Rakennusmiehet käy joskus nukkumassakin; heitä näki myöhään öisin betonipatjalla nukkumassa paljaan taivaan alla. Sateettomina öinä; en tiedä minne he menivät kun satoi. Jossain luultavasti on paikkoja, joihin pääsee halvalla yötaksalla katon alle nukkumaan.
On toki vähän vanhempaakin rakennuskantaa jäljellä. Pitää sanoa, jotta ei aivan liioitteluksi mene.
Mutta uutta tulee nopeasti. Tähän on tuotu jo uuden asuntoalueen peruskivi. Puut ne siirtää paikalle täysikasvuisina, tukien ja suojaten ne hyvin kuivimista vastaan. Ei ole aikaa odotella että parimetriset ohuet taimet siitä pikku hiljaa kasvaisivat sukupolvessa täyteen mittaan. Kaikki pitää tehdä heti.
Vanhat high-rise buildingit häviää uusien high-rise buildingien tieltä. Noin hehtaarin alue noita oli hävitetty. Raunioissa näkyi vielä ihmisiä keräilemässä tavaroita. Kai niille jotain maksettiin omaisuudestaan, toivotaan.
Shanghain uusi rautatieasema, Shanghai Hongqiao asema上海虹橋站. Tätäkään ei vielä viimeksi käydessäni ollut. Hyvin hyvin siisti ja tehokas. Sieltä on 1400 km Beijingiin, matka kestää 10 tuntia. Junan keskinopeus on 150 km/h. Kiirettä pittää. Tänä vuonna pitäisi aueta uusi rautatielinja, jolla sen matkan tekee 4 tunnissa.
Jossain siellä täällä saattoi vielä nähdä jotain vanhaa, mitä ei ollut vielä purettu. Niissä paikoissa oli aina aikakin hitaampaa, ja elämä rauhallisempaa.

Kotoista Kiotoa

Kiotossa on kaikki ennallaan. Koillis-Japanin keväiset tapahtumat eivät tunnu täällä millään tavalla. Siltojen alla asutaan enemmän kuin joulukuussa, tarkenee paremmin. Lämpötila on päivisin yleensä +25, +20 eilen kun sateli välillä. Mummot ja turistit kulkee Sorsajoen vartta, ja kukat kukkii.

Tämä hautakiviliike on panostanut uuteen designiin. Uusia malleja tarjolla koristeeksi haudoille. En tiedä miten hyvin käy kaupaksi, mutta voi käydäkin. Tuo pyöreä on selvästi baseballin pelaajalle, maila ja pallo. Maan kansallisurheilu sumon ohella; pelattu täällä reilusti toista sataa vuotta. Mutta minne se liskon luuranko on menossa jää mysteeriksi. ... niin, niin, liskon haudalle varmaan.

Tänne tulee jo melkein kuin kotiinsa, mutta lyhyeksi tämä vierailu jää.

Heian Jinguu

Täällä taas. Heian jinguussa kukkii tällä kertaa lumpeet. Hiukkasen ehdin siellä pyörähtää.

Niiden lähelle en kahlannut, lienee kiellettykin, ja upottava savipohja.

Mutta vuodenajan vaihtuvia kukkia lukuunottamatta kaikki on täällä aivan ennallaan.

Jalavan kukka

Mitä voisikaan sanoa jalavan (vuorijalava, Ulmus glabra) kukasta?

Kyllä se vähän sekavan oloinen on, mutta ajaa kyllä asiansa. Siemeniä syntyy.
Näitä mielellään jäisi katselemaan pidempäänkin.

Pinoon

Puolentoista päivän työt kirveen varressa ja latomassa, ja puut asettui pinoon.

Ensimmäisen päivän iltana.
Ja toisena päivänä alkuiltapäivästä.
Näitä polttaa kyllä kaksi vuotta. Eli meillä on nyt kolmen vuoden puut pinossa, kun lisää tuohon vuosi sitten tehdyt. Parempi niin kuin että olisivat aina loppumassa vuoden päästä.

Äitienpäiväateria syötiin ABCllä tulomatkalla. Loppupäivän toimin sitten vaimoni juoksupoikana toimitellen sitä sun tätä, siitä edestä että hän oli äitienpäivänäkin polttopuuhommissa. Ei auta; ei ole vähään aikaan viikonloppuja, jolloin voisi puita pyöritellä.

Tehtiin me toki muutakin. Laituri ja vesiputken pää veteen, hidasta saunomista ja aikaista nukkumaanmenoa. Kaikki alkaa mökillä olla aika ravistunutta. Siellä olisi vaikka kuinka paljon uusittavaa ja korjattavaa.

Onpa tämä nättiä.

Miinan pesu

Keväällä koiratkin rähjääntyy.

Hei Savosta puita minä löysin

Päivän työt. Selkä on kipeä.

Tunne outo selässäni on kuin paino rangassani
ja kuitenkin niin onnellinen oon.
Vaan en saanutkaan tuonne onnelaan
jäädä - täytyi rientää jälleen kauas pois.
Mutta rinnassain yks` on aatos vain,
jospa Savoon taas päästä vois.
Hei Savosta puita minä löysin,
vaivuin hurmahan iäisehen.

noin 1938, sävellys Georg Malmstén



Pähkinäpensaan (Corylus avellana) hedekukka. Rupesi viimein kukkimaan.


Saman emikukka. Tämä pitää itsensä varsin piilossa. Ei paljastele samalla tavoin kuin pajunaiset tekee.

Pähkinäpensaat pärjää minulla runkonsa osalta hyvin pakkasessa. Ei niissä ole paleltumia juuri milloinkaan, oli talvi kuinka kylmä hyvänsä. Mutta kukat niillä näkyvät olevan selvästi arempia. Jos on kylmempi talvi, niin kuin nyt, niin iso osa tehdyistä kukkanorkoista ei koskaan aukea. Tänä keväänä oli kukkia vain yhdessä pensaassa. Viime syksynä syötiin pari pähkinääkin. Silloinkin oli tosin pitkä talvi.