Peking 北京

Peking oli paljon helpompi ja rauhallisempi. Raha ja voima näkyivät hyvin sielläkin, mutta rakentamisen tahti oli kohtuullisempaa, eikä elämä ollut samanlaista hösäämistä kuin Shanghaissa. Ei tarvinnut juosta ollenkaan. Työt oli normaaleja, ei turhanpäiväistä diplomatiaa, ja opiskelijat suoraan puhuvia. Takapenkeillä laiskempaa, etupenkeillä tarkempaa väkeä.

Ehdin katsella siellä paikkojakin hyvin. Taivaallisen rauhan portin aukio 天安门广场 oli melkein entisellään, paitsi että sinne oli rakennettu kaksi hyvin isoa televisiota. Uudistus sekin, ja sellaiselle paikalle, että Mao pääsee portin päältä katselemaan niitä. Ei käy aika pitkäksi. Sinne on myös pystytetty Konfutsen patsas, mutta ei ilmeisesti yhtä isoa, eikä yhtä keskeiselle paikalle. Se on jossain luonontieteellisen museon alueella, eli ei varsinaisella aukiolla, vaan kadun toisella puolella. Mutta koska museo on maanantaisin kiinni, en nähnyt siitä vilaustakaan. Se on isompi uudistus kuin nuo televisiot, mutta toteutettu ilmeisen varovasti. Ei ole kuin sukupolvi siitä kun kaikki Konfutseen liittyvä oli vielä tuhottavaa ja vankilaan vievää tavaraa.

Taivaallisen rauhan portti oli entisellään. Ruusujen kukinta-aikaan vain en ollut ennen nähnyt sitä koskaan.
Ja Mao siellä katselemassa uusia televisioitaan. Nuoren sukupolven edustaja otattamassa itsestään kuvaa hänen kanssaan. Aikakausi on vaihtunut Kiinassa niin nopeasti.
Imperiumi on jälleen pystyssä. Sen merkiksi entisen imperiumin muistomerkit on taas entisöity komeaan kuntoon, ja otettu osaksi nykyistä. Vanhaa on kunnioitettava, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi sekä sisä- että ulkosuhteissa. Tässä Kesäpalatsia, jonka näin ensimmäistä kertaa nyt kesällä. Talvella olen siellä käynyt; silloin se oli jäässä ja melkein tyhjä.

Pekingissä kävelin jalkoihini vesirakkulan ja muutenkin jalkani kipeiksi. Mutta kipu on vain kipua, sen kanssa tulee toimeen. Portti kiinni ja matkaan taas.