Ulaanbaatar Улаанбаатар

Ulaanbaatar on puolivilli paikka. En sanoisi että erityisen vaarallinen, ainakaan jos ei ryyppää itseään sekaisin. Mutta siellä on paljon paikallisia vantteria nuoria ja vanhoja miehiä koura kalja- tai votkapullon kaulassa kiinni, osalla mustelmaa silmän ympärillä tai leukaperissä. Oltiin yötä Miamissa. Heillä usein kauppojen nimet viittaavat kauas maailmalle; ei välttämättä Amerikkaan aina, voi olla myös Eurooppaan tai vaikka Koreaan. Ehkä se kertoo kaipuusta jonnekin.

Tasku- ja laukkuvarkaita siellä on. Kaiken kokeneet sanovat, että varkaat työskentelevät kuin taikurit. Mitään ei huomaa. Minulta ei mitään viety, tosin. En ainakaan huomannut.

Ensimmäinen näkemäni hotelli, missä huoneeseen sisään tullessaan löytää yöpöydältä paketillisen kondomeja (3 kpl, koko yöksi) ja paperia nesteiden pyyhintään. Ei siellä naisia kuitenkaan ollut tarjolla, eikä kukaan tullut hyvänolon palveluksia kauppaamaan. Paikka vain näkyi olevan kohtuuhintainen keskustan hotelli, minne heteroseksuaalisia pareja etsiytyi pitkin iltaa, joko taksilla tai kävellen. Joko ne olivat samanikäisiä nuorehkoja, mikä viittaa molemminpuoliseen intiimin hetken kaipaukseen. Tai sitten keski-ikäinen mies ja nuorehko nainen, mikä viittaa siihen että molempien osapuolten intressit sopivat yhteen. Paikallisia paikallisia, ei siellä suurin määrin turisteja näkynyt. Mutta kuten sanottu, minä sain olla ihan rauhassa. Edes hotellin baarissa ei ollut naisporukoita istuksimassa ja odottelemassa, vaan se puoli on hoidettu jossain muualla. Kondomipaketti jäi jäljiltäni koskemattomana seuraaville yöpyjille, mikä tässä arvoisille lukijoilleni ilmoitettakoon. Aamiaisaika hotellissa oli 9-11; käytännössä ruokaa ei saanut ennen kuin 9.30, mikä sekin viittaa siihen että asiakkailla oli siellä tapana uurastaa pitkään yön lyhyinä tunteina.

Rakennuksiltaan Ulaanbaatar on pääasiassa post-sosialismia. Sinne on aikoinaan rakennettu nättejä kerrostaloja, mutta pääomia ja kiinnostusta ei ole riittänyt paikkojen kunnossapitoon. Katselin vastapäistä taloa usein, ja näin siellä emäntien siivoavan tarkkaan. Sisältä huoneet ovat varmaan hyvin siistejä.

Autoja kaupungissa on paljon, aivan niin kuin kaikkialla muuallakin. Ulaanbaatar on pääasiassa yksi n. 20 km pitkä katu, jonka varrelle asutus on levinnyt. Puolet 2-3 miljoonaisesta kansasta ilmeisesti asuu siellä, ja useimmilla on auto. Mongolian tulot kertyvät pääasiassa kivihiilen, kuparin ja muiden mineraalien viennistä, mikä synnyttää jonkin verran varallisuutta etenkin pääkaupunkiin. Siitä köyhemmät sitten yrittävät nyhtää siivuja itselleen. Autot ovat lähes kaikki käytettyjä Japanista tai Etelä-Koreasta tuotuja autoja; eron näkee paitsi merkistä, myös siitä onko ratti oikealla vai vasemmalla puolella. Kiinan käytetyt autot ilmeisesti virtaavat maan sisällä länteen päin, Mongoliaan niitä ei riitä. Liikennesäännöt ovat samanlaiset kuin ratsastettaessa: neuvotellaan kulkuneuvon liikkein ja asennoin kuka väistää; pienempi pääsääntöisesti väistää isompaa.

Paitsi kun poliisit tulee pitämään jöötiä. Niitä totellaan.