Kaupungin nimi tarkoittaa Punaurhoja, eli niitä vallankumouksellisia jotka vuosisata sitten ratsastivat kaupunkiin Sukhbaatarin johdolla ja perustivat sosialistisen kansantasavallan. Sukhbaatar keskusaukion keskellä edelleen ratsastaa. Tällä kertaa kuitenkin aidan takana. Kadut ja tiet ja aukiot on kesäisin monin paikoin remontissa. Kivipinnassa vuotuinen lämpötilojen vaihtelu voi olla 100 astetta, ja kun he vetävät pinnat suoraan hienoon maahan, ilman paksuja murske- ja eristekerroksia, ei ne oikein kestä. Patsaan luona tehdään pientä bisnestä, niin kuin kaikkialla. Elettävä vain jokaisen on.
Neuvostoliiton hajottua mongolitkin päättivät luopua sosialismista, aukiolla tehdyn pienen joukkonälkälakon jälkeen. Veretön vallanvaihto, hyvin kepeästi. Sukhbaatarin mausoleumi parlamenttitalon edestä purettiin ja tilalle rakennettiin Tsingis-kaani istumaan valtaistuimellaan. Suurvalta on suurvalta, vaikkapa vain historiassaan. Pinta-alaltaan edelleen maailman suurin suurvalta se oli. Marmori ja kulta ilmentävät hyvin suurvaltaisuutta ja sen varallisuutta.
Tsingis-kaanilla on pronssiset vartijat ja alipäälliköt apunaan, tässä niistä yksi. Tämä on oikein hieno paikka.
Kontrasti tulee vastaan kun kävelee rakennuksen takapuolelle. Siellä olevaa puutarhaa ei ilmeisesti ole hoidettu millään tavalla vuosikausiin. Ongelmana on, että samassa rakennuksessa on paitsi parlamentti, myös presidentti kanslioineen sekä ministeriöt. Pienessä maassa ei perinteisesti ole tarvinnut sellaisille paljoa tilaa, mutta on alkanut esiintyä ahtautta. Pitäisi laajentaa, mutta kiista on siitä laajennetaanko taloa suoraan puutarhan tontille, vai pitäisikö jonkin tahon muuttaa jonnekin kauemmas vallan keskuksesta. Kukaan, jolta kysyin, ei tiennyt onko kiista jo jollakin tavalla ratkaistu.
Minulla oli Ulaanbaatarissa buddhalainen kaveri, vanhempi mies jo, jonka kanssa olen joskus puhunut buddhalaista filosofiaa ja sen sellaista. Nyt kun hänet yhtenä päivänä tapasin, valitteli hän ensin päänsärkyä, ja kun mentiin syömään, jätti hän ruuan tilaamatta, otti vain 50 g vodkaa (Venäjällä ja Mongoliassa viina myydään ravintoloissa grammoina). Sitten siihen 100 g päälle. Raha oli loppunut entisistä hommista, ja hän oli tehnyt erilaisia hanttihommia, kunnes pääsi hiilikaivokseen toimistotöihin. Työ tarkoitti 2 vk pätkää aavikolla, missä viina oli absoluuttisesti kielletty, tarkistettiin puhalluskokein, ja sen jälkeen 2 vk pätkää lepäämässä Ulaanbaatarissa. Hän oli vasta edellisenä päivänä tullut aavikolta, ja oli vetänyt päänsä heti täyteen, jatkaen sitten seuraavana päivänä. Niin ne ihmiset ja heidän tapansa muuttuvat. Elämä vain jatkuu.
Ulaanbaatar on koko ajan tällaista kontrastia.
2 kommenttia:
Voi miten komeeta! Nyt mä olen vähän kateellinen... Mikä niiden kansalliseepos on? Olen joskus lukenut jotain niiltä nurkilta ja en kuolemaksenikaan muista mitä. Aina olen kuitenkin haaveillut, että tuo se olisi elämää niillä ylängöillä. Tosin enhän mä voisi sinne mennä, ne kun touhuavat niiden hevosten kanssa.
Hmmm ... sinä et tykkää hevosten kanssa touhuamisesta?
Lähetä kommentti