sunnuntai 30. elokuuta 2009

Niinipuita

Koulutin illalla 30 niinipuun (Tilia cordata) tainta, osa niistä 1-vuotiaita, jokunen jo 2-vuotias. Siemenet poimin toissa syksynä Jyväskylässä käydessäni, tapasin siellä vanhalla campuksella paljon aitoja vanhoja isoja mehtälehmuksia, jotka tekee hyvin itävää siementä. Käänsin puutarhan perällä rauhallisesta paikasta lapiolla läntin maata ympäri ja kylvin ne siihen, muuta en niille juuri ole tehnytkään, vähän kitkenyt heiniä ja leskenlehtiä ympäriltä joskus kesällä. Sinänsä hyväkin että ovat olleet melkein unohduksissa, koska näkyvät itävän paremmin vasta toisena vuonna. Maa on siinä melkein pelkkää kovaa savea, joka mehtäpuulle kyllä periaatteessa riittää, mutta tein niille vähän paremman maan, kuohkeutin paikkaa mullalla ja hiekalla, ja rajasin tilan heinikosta betonin palasilla. Kuohkeammassa maassa kasvavat nopeammin istutuskuntoon ja tekevät tuuheamman juuriston. Ne joutuu tappelemaan ennen isoksi pääsyään vatun ja nuorten pihlajien kanssa




Ei nämä tässä kuvassa nyt paljon miltään näytä, mutta on niitä oikeasti se 30. Osa tuosta vielä kuolee, mutta aika monen odotan selviävän puun mittaan ennen pitkää. Istutan ne mökille, minne teen niinipuista pienen metsikön. Kaatelen vanhaa puustoa polttopuiksi. Siellä niitä jo kymmenkunta onkin, vuosien mittaan istutettuja, isoimmat jo 5-metrisiä tuuheita puita. Niiden taimia ei saa juuri mistään, paitsi joskus Mustilan arboretumista Elimäeltä. Normaalit taimitarhat myy vain puistolehmuksen (Tilia vulgaris) lajikkeita, tai joskus isolehtilehmusta (Tilia platyphyllos). Niitä on helppo ja halpa hollantilaisissa taimistoissa lisäillä. Aidon suomalaisen niinipuun siementä ei saa juuri mistään, ainakaan vaivaa näkemättä, ja useina vuosinahan siemen ei edes ole itävää. Niinipuu on levinnyt Suomeen Litorinameren aikoina, jolloin kesät olivat pidempiä kuin nykyään. Sehän kukkii vasta heinäkuussa, ja vain lämpiminä pitkinä kesinä siemen ehtii kypsyä itäväksi. Kivi ja asfaltti, kuten Jyväskylän yliopiston campuksella, tietysti edistää siementen kypsymistä, ja kun siellä on niitä puita niin paljon, niin siemen on hyvää. 

Niinipuu on erinomainen mehtäpuu, jos ei tarvitse ajatella asiaa kuolevan perinteisen puuteollisuutemme kannalta. Varjopuuna se sietää hyvin varjostusta nuorena, jänis ei sitä syö, vaikka voi maistaa, enkä ole havainnut minkäänlaisia myyrätuhojakaan. Ei siinä näy tautejakaan, eikä sille erikoistuneita tuholaisia. Täysin kylmänkestävä kovimpinakin pakkastalvina. Vattujen yli päästyään se kasvaa nopeasti ja alkaa luoda niin sankkaa varjoa, että mehtä sen juurella käy taas kulkukelpoiseksi. Paksu lehdistö pitää maapohjaa hyvässä kunnossa. Kukkii isona mukavasti ja antaa kimalaisille ruokaa, kasvaa isoksi, korkeaksi ja komeaksi puuksi. Vuokot pärjää hyvin sen alla. Niitä on ollut paljon ennen Suomessa, mutta Ruotsin suurvalta-aika vaati paljon niintä laivojen varustuksiin, mitä kerättiin verona, ja sen takia hyvä puu melkein hävisi meiltä. Siellä täällä on metissä jokunen yksilö jäljellä, ja harvakseltaan vanhoissa puistoissa.





Tykkään Ruissalon metistä. Sielläkin itse asiassa iso osa niitä kuuluisia tammimehtiä on niinipuumehtiä. Eli semmoisen minä yritän tehdä, Varsinaes-Savvoon, vaikkakin pienemmällä alalla, enkä tule koskaan näkemään lopputulosta. Hehtaari minulla siellä vain on. Voi tietysti olla, että joku ne puut muutaman vuosikymmenen päästä kaataa ja istuttaa paikalle kuusta, joka lehtomullassa hyvin kasvaa. Mutta se on hänen oikeutensa, jos omistaja sattuu kerran olemaan. Minä voin antaa niinipuilleni vain mahdollisuuden, mutten vahtia niitä niiden elämän ajan. Sama se on tyttären kanssa.

lauantai 29. elokuuta 2009

Verkosta löytää kaikenlaista, tällaisen napinkin, täältä



En tiedä kuinka vanha tämä on, ei päiväystä, mutta panenpa tänne talteen. Ihan nätti ja kätevä. Kampanja ei ilmeisesti koskaan edennyt kovin laajalle, koska en siitä milloinkaan mitään kuullut. 

Linux kiinnostaa, mutta en tiedä mihin kaikkeen sen kanssa joutuisi, ja kuinka ongelmitta sen saisi tällaiseen reppukoneeseen asennettua. On niin paljon mitä en tästä maailmasta tiedä.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Pettäjän kotona

Mielenkiintoinen novelli. Hyvin kirjoitettu, mutta kohtalaisen rikkonainen. Kirjoittaja tuoksui alussa naiselta, mutta haisi lopussa mieheltä. Hyvin selvästi. 

tiistai 25. elokuuta 2009

Lintuverkko

Purin tyttären kanssa illalla mansikkasuojan, jonka heinäkuussa tein. Olen siihen erittäin tyytyväinen. Helppo käydä mansikoita syömässä, ei yhtään räksää kiinni verkossa koko kesänä, ja vain muutama syöty mansikka. Ne söi orava, joka teki verkkoon reiän, mutta hävisi pian sen tehtyään. Veikö pöllö tai naapurin kissa, vai muuttiko se vain paikkakuntaa. Tellingin pystytykseen meni pari tuntia, purkamiseen tunti. Mansikoita on ollut tähän asti, vaikka ei tietysti enää suuria määriä. Verstaan vieressä varjoinen paikka, missä kaikki tapahtuu myöhemmin ja hitaammin kuin täydessä auringossa. 

Tytär se osaa vaikka mitä. Myös käyttää akkuporaa. Sillä onkin omansa, kevyt pieni Boschin vehje. Tai ruuvinväännin sen nimi kai on.

Sverige som det förflutna

När man på nuförtiden reser till Sverige, känns det liksom man reste till det förflutna. Det är inte bara att tiden är en timme sen. Livet i universiteten är fortfarande i den vanliga gammeldags ordning, med inget stort bekymmer om omfattande administrativa ”reformer”. De försvarar frenetiskt sitt sekel. Jag kommer ihåg den nostalgin som jag hade mot markka, men det är så många år sen, och jag skulle inte mera byta valutan. Och de är så glada när jag som en äkta Finlands finne, eller egentligen en savolaksare, talar svenska med dom, som om en liten bit av det gamla svenska riket fortfarande existerade. Mina grammatiska fel stör dem inte. De svenska är lite barnsliga. 

På andra sidan, när färjan tidigt på morgonen närmar sig Åbo hamnen, börjar finska män, unga och gamla, rökande ute på relingen, berätta krigshistorier. Vinterkriget, Fortsättningskriget, Inbördeskriget. Inte om äldre krigen, där de finska kämpade som ryssar, mot turkar, engelsmän, och japaner, men möjligen finns dessa krig också någonstans i kollektiva minnen. Fastän de är alla gamla historier, tycks känslan av krig fortfarande vara mycket stark vid oss finska män, medan denna ganska konkreta känsla fattas helt av de svenska. Det värkar som om deras historia har varit tom under de sista två århundraden.  


torstai 20. elokuuta 2009

... på väg igen ... 

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kim Dae-jung heitti veivin

Kim Dae-jungia arvostin presidenttinä, samoin kuin aikanaan oppositiopoliitikkonakin. Varsin värikäs elämä ja pressana tuloksia. Tykkäsin erityisesti siitä miten hän hoiti suhteet pohjoiseen naapuriinsa. Päivänpaistepolitiikka toimi, ja tunnelma niemimaalla oli ihan erilainen kuin mitä etenkin tänä vuonna ollaan taas koettu. Vaikka tämä yhdeksän vuoden takainen filmi Baby V.O.X.in konsertista Pyongyangissa. 

Musiikki, ilmeet, vaatteet ja meikit, tapa liikuttaa ruumista ja ylipäänsä kaikki on jyrkän erilaista eteläkorealaisten  esiintyjien ja pohjoiskorealaisen yleisön välillä. Ero paistaa silmään joka kohdasta. Silti kummallakin puolella näkyy ihan ihmisiä, ei mitään fanaattisia robotteja. Pohjoiskorealaiset katsovat silmät pyöreinä, tai ihmetellen, tai lievästi järkyttyneinä lavalla rajusti liikkuvia eteläisiä, eikä kukaan edes ajattele lähtevänsä rytmiin mukaan. Nykyperspektiivistä katsottuna tämä on kuitenkin aika lailla herttaista. 

Yleisön reaktioita on itse asiassa kuvattu vielä paremmin poikabändi Shinhwan konsertissa. He laulavat sekaisin sekä koreaksi että englanniksi Perfect Man -nimistä laulua, ja yleisöllä on ilmeet on näkemisen arvoisia. 

Yrmeää Lee Myung-bakia en ole vieläkään oppinut arvostamaan. Hän on vain sotkenut asioita niemimaalla. Jospa Kimin hautajaiset toimisivat tilanteen avaajana. Siinä olisi diplomaattisesti täydellinen paikka muuttaa tyyli jälleen. Itäisessäkin naapurissa on uusi pressa, jolle se luultavasti sopisi paljon paremmin kuin poika-Bushin aikana aloitetut tyhmyydet. Mutta toistaiseksi ei ole siltä näyttänyt

Pitkästä aikaa kokonainen päivä kotona. Syksyn ohjelmaa ja valmistuvien opiskelijoiden tutkintoja on järjestelty kuntoon, ja paimennettu marisevaa vierailevaa luennoitsijaa ja vielä jatkavia opiskelijoita murheineen. Tänään pitäisi valmistautua seuraavaan turneeseen, mutta taidanpa ottaa mieluummin päiväunet. Uni on suloista, kirjoitti Marjatta Kureniemi joskus kauan sitten. Taisi olla Oli ennen Onnimannissa. 

maanantai 17. elokuuta 2009

Viikonlopun ajelin Savossa päin. Isoja ja pieniä teitä, tihku- ja rankkasateissa, valkoinen auto kirjavan soran väriseksi muuttuneena. Savolaiset on tehneet peltonsa  ja talonsa rinteille ja mäkien laeille, eivät laaksoihin niin kuin hämäläiset. Mielenkiintoista. En ole tähän ikään ennen asiaan huomiota kiinnittänytkään. Yhtenäiset peltoalat on pienempiä, mutta samat rukiit, kaurat, otrat ja vehnät siellä kypsyivät. Hunajakukkaa, rypsiä ja kuminaakin tuli vastaan. 

Kävin isän luona katsomassa että se on kunnossa, vein ruokaa ja asettelin kännykän kuntoon. Käytiin saunassa ja verkoilla, kerättiin mustia viinimarjoja, ja kirsikoitakin pieni rasia. Pieniä ja kitkeriä, mutta vanhan mummon kirsikkapuun poikasen poikasesta kuitenkin. 

Lapsi rupeaa olemaan jo kohtalaisen itsenäinen ja omatoiminen, vanhemmat ovat vielä kohtalaisen itsenäisiä ja omatoimisia, ja itsekin on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Ja kaikki voi aina muuttua hyvin äkkiä. 

Siellä lahnaverkkoja nostaessa ja märässä metsässä vattupuskien halki kahlatessa vieraat naiset alkoivat hiljalleen haihtua mielestä. Ei ollut ketään koko ajan näkymässä, puhumassa ja tuoksumassa lähellä. Etenkin kun on ollut eristyksissä sellaisista tilanteista parisen kuukautta, naiset menee päähän kuin raaka viina suoraan pullosta juotuna, mutta tässä vähitellen niiden tilanteiden yleistyessä alkaa taas kehittää jonkin asteista immuniteettia itselleen. 

lauantai 15. elokuuta 2009

Viikon reissulta

Yksi tournee on taas tehty. On kommentoitu isoja pinoja opiskelijoiden papereita; viisaammin tai tyhmemmin, ei sitä itse tiedä. On järjestelty kokouksissa ihmisten kohtaloita; viisaammin tai tyhmemmin, ei sitä itse tiedä. Hotelleissa, vierasmajoissa, kesämökkien nurkissa, mistä aina milloinkin yösijan sai. Joskus kohtalaisesti nukkuen, joskus humalaiset ikkunan takana räyhäten. 

Mitä sieltä jäi mieleen?



Ruotsinlaivat on pirun isoja hökötyksiä, kun niitä rannalta, muualla kuin satamassa missä ne on luonnollisessa ympäristössään, katselee. 

Arno Kasvi, Turun kasvitieteellisen puutarhan legendaarinen yliopuutarhuri, on viimein jäämässä eläkkeelle. Olen ollut hänelle tulkkina joskus siemenkeruureissuilla ennen muinoin, ja käyn mielelläni moikkaamassa kun Ruissalossa käyn. Puhuu yhtä paljon kuin aina ennenkin. 

Ajoin Turku-Helsinki -moottoritietä Lohjalle asti, enkä saanut siitä minkäänlaista Visuaalista päänsärkyä, kuten minua herkempi ihminen. Minusta se oli nätti ja mukava tie. Kaartelee rauhallisesti metsä- ja peltomaisemissa.



Punaharmaat kallioleikkaukset olivat todella kauniit, sopien hyvin yhteen viherharmaan puuston ja siniharmaan taivaan kanssa. Kaikki sopi yhteen mustaharmaan pikitien kanssa. Kauneimpia moottoriteitä mitä milloinkaan olen nähnyt.



Mukavia tunneleita oli paljon, vaikka monikin oli aika lyhyt, ja tiellä sai suurimman osan matkaa ajaa 120 km/h. Voi minua onnellista, kun en ole esteettisesti liian kehittynyt. 

Etelä-hämäläisissä laaksoissa oli myös mukava ajella pieniä mutkaisia teitä. Niistä minulla ei ole valokuvaa, mutta siellä oli pitkiä leveitä laaksoja, joissa kasvoi kauraa, ruista, otraa ja vehnää, vähitellen tuleentumassa leikkuuta varten. Se oli kaunista, sellaista maisemaa missä tapahtuu niitä asioita mitä maassa pitäisi tässä kuussa tapahtuakin. 



Naiset. Kun on pitkään ollut eristyksissä kotonaan tai muissa rajoitetuissa paikoissa, vieraat naiset kauniissa vaatteissaan, kauniine äänineen, tuoksuineen ja kaikkineen löivät itsensä mieleen kuin nuijalla taottuina. Katsot melkein minne vain, seminaarissa, kokouspöydässä, illallispöydässä, kapakan pöydässä, kävelyllä, aamusta iltaan, näet naisen, nuoremman tai vanhemman, jota katsot mielelläsi, jonka kanssa keskustelet mielelläsi, joka tulee uniisi, ja jonka suhteen yrität olla joutumatta minkäänlaisiin hankaluuksiin. Ilmeisesti en ole ainoa, jolle saattaa käydä näin.

maanantai 10. elokuuta 2009

No, kyllä täällä tien päälläkin oleilee, kun tietää minne hävitä äksönin keskeltä. Ruissalossa on mukavaa. Sekä kasvitieteellisessä puutarhassa että metsässä. 

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Syksy

Syksyn tulon tiesi ennen vanhaan siitä, että yöt kävivät kylmiksi, kukat muuttuivat siemenkodiksi ja vettä alkoi tulla. Syksy tuoksui hyvältä. 

Nyt syksyn tulon tietää siitä, että hallintohenkilökunta palaa töihin ja alkaa lähettää hirveästi sähköpostia. Siinä sekä tiedotetaan kaikesta mahdollisesta, että tiukataan kaikenlaisia selvityksiä syyslukukautta varten. Postilaatikko pursuaa. Ole kolme päivää lukematta sitä, ja siellä on sata postausta. Niin syys on siirtynyt kuukautta aikaisemmaksi. 

Ja siitä syystä lähden aamulla sinne minne viime viikollakin, tien päälle. Heti maanantaina kotiportista vasemmalle, perjantai-iltana myöhään takaisin kotiin. Tällaiseksi on elämä mennyt. 

Canned Heat - On the Road Again

Bloggailun vaarat

Lueskelin Erik Ringmarin - London School of Economicsista blogin takia savustetun ruotsalaisen professorin - kirjaa A Blogger's Manifesto. Hyvin mielenkiintoinen. Meilläkin Suomessa saattaa käydä niin, että kun virat vuodenvaihteessa lakkaavat ja muuttuvat tavallisiksi työsuhteiksi, meidät voidaan erottaa yhtä helposti kuin assistentit amerikkalaisissa yliopistoissa. Pitäneekö minunkin ryhtyä varomaan sanomasta yliopiston sisäistä tiedotuslehteä Правдаksi, kuten olen tähän asti tehnyt. Totuuttahan Pravda vain tarkoittaa, eikä kai siinä liene mitään pahaa. Neuvostoliiton edesmennyttä johtavaa sanomalehteä meidän lehti muistuttaa joka tapauksessa elävästi siinä, että se on suoraan rehtorinviraston kontrollin alainen, tai onko se jopa osa rehtorinvirastoa, eikä julkaise mitään kriittistä. Vain pelkkää yhteisöviestintää.


Ringmarin kirjasta näkee hyviä otteita täältä. Siinä käsitellään myös yksityisiä yrityksiä, heidän työntekijöitään ja asiakkaita bloggaamisen kannalta.

lauantai 8. elokuuta 2009

Arvotus

Ehtii, ehtii, ehtii,
vuan ei soes löytäväsä.
Mikä se on?

Muahumalanmetästäjä.

----------------------

Sinänsä kyllä kunnioitan niitä. Daihardeja.

Betonikivimuurin korjaus

Tein joku vuosi sitten naapurin tonttia vasten muurinpätkän, jotta parkkipaikka ei olisi liian jyrkässä alamäessä. Mutta se alkoi hiljalleen kallistua naapurin puolelle, olisi muutamassa vuodessa jo kaatunut sinne.



Kaivoin lapion leveydeltä muurin sisäpuolen auki, mikä oli monimutkaisempi homma kuin olisin odottanut. Olin mättänyt sinne täytemaaksi hajallisia kattotiilejä, ylijäämäbetonin palasia, ja nauloja. Ajoin aikanaan pihasta moottorisahalla pieniksi ja poltin takassa vajaa 100 lavaa, joista tuli iso kasa tuhkaa ja nauloja. Tuhkan siivilöin suurimmaksi osaksi kukkapeltoihin, naulat mätin silloin sopivalta tuntuvaan paikkaan ruostumaan. Puhtaan hiekan kaivaminen olisi ollut helppoa, mutta kaikki tämä roju teki homman hitaaksi. Lapio pysähtyy poikittain olevaan naulaan, ei sille mitään mahda. Otin sen kaiken roinan sieltä pois, sellaista ei pidä panna muurien välittömään läheisyyteen. Korjausrakentaminen opettaa.

Kuskasin tavaran tontin toiseen reunaan, missä on kunnan maata. Siellä on kivilouhikkoa, entistä rantaviivaa 1800-luvulta ennen järven pinnan laskua. Siellä on hyvin hankala kävellä, joten olen nykyään täyttänyt kivien väliä pellosta nousevilla pienillä kivillä, peltoa syventäessäni esiin tulleella ylijäämäsiltillä ja muurin vierestä nousevan tyyppisellä kiviaineksisella roinalla. Ihan hyvää hyvyyttäni, en ole veloittanut siitä kunnalta pennin senttiäkään.

Tein sitten muurin perustuksiin lievän kallistuksen oman tottini suuntaan sepelillä. Perustukset on kyllä murskeesta, mutta aiemmin tein sen päälle hiekasta tasoitetun kerroksen, johon kivet oli helppo latoa. Murkut oli kuitenkin asettuneet taloksi muurin onkaloihin, oikein isolla joukolla, ja kuskanneet sitä hiekkaa pitkin kivien välejä arkkitehtuurinsa rakennusaineiksi. Sepeliä ne ei yhtä helposti kanna. Sepeliin kivet on ladottava nuijalla kovemmin lyöden, mutta ei se muuten sen vaikeampaa ole. En myrkyttänyt murkkuja täällä. Ei niistä kaukana talosta mitään haittaa ole, ja palaavat kuitenkin ennen pitkää. Työtä tietysti vähän häiritsivät käymällä kimppuun, mutta enemmän minä heitä häiritsin.



Katsotaan nyt pysyykö muuri näillä kallistuksilla ja perustuksilla paikoillaan. Jos ei, niin pitää rakentaa ankkurit parkkipaikan alle ja täyttää muurin kolot betonilla. En vain liiemmin tykkää betonin käytöstä; haluan rakenteet, jotka voi helposti tarvittaessa purkaa ja muuttaa toisenlaisiksi. Paikkakunnan kivituhkassa on ruostetta, sen takia uusi pinta näyttää ruskealta. Se muuttuu takaisin harmaaksi kunhan seuraavan kerran kunnolla sataa. Ruosteinen hieno aines painuu alas, ruostumaton karkeampi muru jää pinnalle. Outoa, mutta niin se vain näkyy toimivan.

Koko hommaan meni kahtena iltana 4 tuntia kumpanakin. Niin sitä vain saa aikaansa kulumaan pikkuhommiin. Istumatyöntekijän selkä ei ole enää kipeä ollenkaan, syvälihakset tulee kuntoon vaihtelevissa työasennoissa.

perjantai 7. elokuuta 2009

Tykkään Kaari Utriosta. Mukava ja tietää hemmetin paljon. Tekee kovaa töitä. Tuntee arvokkaasti oman arvonsa. Osaa asua ja elää hyvin. Ja kirjoittaa pirullisen hyvin. http://www.kaariutrio.fi/

tiistai 4. elokuuta 2009

... on the road again ... ... ...

lauantai 1. elokuuta 2009

Viinapullo perkele

löytyi särettynä mökin uimarannasta. Löytäjänä oli veljentyttärentytär (8v). Puhdistin, desinfioin ja panin kääreeseen, silittelin päätä, kanniskelin tyttöä sylissä lopun iltaa huussireissuille ja hampaanpesulle. Kukahan saatana siellä on käynyt, ja minä vuonna? Se oli vanhempaa vuosikertaa, ei vain ollut tähän mennessä sattunut kenenkään jalkaan. Ei meistä kukaan juo rannassa pullon suusta viinaa. Jostakin kauempaa järveen heitetty pullokaan se tuskin on; silloin se olisi hajonnut rantakiville, eikä 5 m päähän niistä. On kuin se olisi lyöty hajalle veneen laitaa vasten, tai ehkä ammuttu hajalle veden pinnalta. Pieninä palasina vajaan metrin syvyydessä, suurin osa sirpaleista lähellä toisiaan. Monta niitä sieltä löytyi, mutta kaikkia ei. 

Kusipäitä liikkuu. Viinaa ei pitäisi myydä kuin muovi- tai pahviastioissa.