Skrev icke mycket idag, men är icke alltför förtvivlad. Hade alldeles mye annat o göra, och läste också en hel del av Thomas Malthus. En verkligen intressant bok. I allmänhet har man missförstått hela argumentet, kanske uppsåtligen.
Jag har börjat tänka då och då på svenska, so att jag tror att fortsatta skrivelsen inte skall bli för svårt. Hjärnan riktar sig småningom mot målet.
Tog en lång promenad omkring sjön med båda barn. Vårt japanska gäst var på sin första gång på is, och använde för första gången sparken. Vanligen brukar de vara mycket rädd, men den här unga kvinnan var det inte.
--------------
Skulle jag säga någonting om hela året? Det var relativt mörkt. Förra året var intressantare, lättare och jag var inte så trött som jag var detta år, efter jag kom tillbaka till Finland. Men, från andra sidan, jag tror att jag har varit till nytta för en stor mängd av människor, och har varit trött just därför. En annan person skulle ha varit likväl till nytta för dem; det bara skedde att jag har varit på den platsen, och gjort där allt som jag kunde.
Yofi kaha, liksom hon sade på עבודה så länge sedan. Jag kommer inte mera ihåg hur att skriva det riktigt, men: yofi kaha detta år.
keskiviikko 31. joulukuuta 2008
tiistai 30. joulukuuta 2008
maanantai 29. joulukuuta 2008
Strävanden
För två dagar har jag nu försökt att börja skriva. För länge sedan har jag lovat att skriva en artikel på svenska, men har inte haft vare sig tid eller kraft. I går kunde jag skriva rubriken, i dag två satser. Hoppas att jag kan skriva en hel stycke i morgon.
Det är alltid samma sak, oberoende av språk. Jag får en kramp om jag inte skrivar på en long tid, och det tar många dagar innan jag kan fresta mig att börja igen.
Men i dag har jag i alla fall skrivit två satser. Nu kan jag med gott samvete byta till snickars arbete. Två små skåp väntar på mig.
Det är alltid samma sak, oberoende av språk. Jag får en kramp om jag inte skrivar på en long tid, och det tar många dagar innan jag kan fresta mig att börja igen.
Men i dag har jag i alla fall skrivit två satser. Nu kan jag med gott samvete byta till snickars arbete. Två små skåp väntar på mig.
Eläkeläismusiikkia
Sous le ciel de Paris
S'envole une chanson
Hum Hum
Elle est née d'aujourd'hui
Dans le cœur d'un garçon
Sous le ciel de Paris
Marchent des amoureux
Hum Hum
Leur bonheur se construit
Sur un air fait pour eux
Sous le pont de Bercy
Un philosophe assis
Deux musiciens quelques badauds
Puis les gens par milliers
Sous le ciel de Paris
Jusqu'au soir vont chanter
Hum Hum
L'hymne d'un peuple épris
De sa vieille cité
Près de Notre Dame
Parfois couve un drame
Oui mais à Paname
Tout peut s'arranger
Quelques rayons
Du ciel d'été
L'accordéon
D'un marinier
L'espoir fleurit
Au ciel de Paris
Sous le ciel de Paris
Coule un fleuve joyeux
Hum Hum
Il endort dans la nuit
Les clochards et les gueux
Sous le ciel de Paris
Les oiseaux du Bon Dieu
Hum Hum
Viennent du monde entier
Pour bavarder entre eux
Et le ciel de Paris
A son secret pour lui
Depuis vingt siècles il est épris
De notre Ile Saint Louis
Quand elle lui sourit
Il met son habit bleu
Hum Hum
Quand il pleut sur Paris
C'est qu'il est malheureux
Quand il est trop jaloux
De ses millions d'amants
Hum Hum
Il fait gronder sur nous
Son tonnerr' éclatant
Mais le ciel de Paris
N'est pas longtemps cruel
Hum Hum
Pour se fair' pardonner
Il offre un arc en ciel.
Oletteko jo eläkkeellä?
Wau! Niin kysyivät ystävällisesti rautakaupassa. Olo on samanlainen kuin joskus 12-13 vuotiaana, kun pikkuinen lapsi sanoi minua sedäksi. Oma käsitys ikästatuksestani ja keskustelukumppanin käsitys siitä heittää 15 vuotta. No, nyt olen kuullut sen ensimmäistä kertaa, ja luulenpa kuulevani sitä hiljalleen nopeutuvaan tahtiin seuraavien 15 vuoden aikana. Ympäristö opettaa ihmiselle minkä ikäinen hän on, ja mitä se tarkoittaa.
Rautakauppaan pääsi jo kävellen järven yli. Se oli mukavaa. Jää on miellyttävä paikka pakkasella. Nättikin.
Tilasin Pislan tuotteen nimeltä HTT KIPINÄVERKKO 2
pari
Tuotenro 4990 0430 __/pr
Mitat: 260 x 455 mm
Ovat kestäneet 10 vuotta, mutta kupertuneet hiljalleen niin, että toinen puolisko luiskahti jo pois saranarei'istään. Kokeilin menisikö se painamalla suoraksi, mutta ei. On jo ihan haperoa rautaa, hajoaa pieniksi palasiksi. Uusimisen aika.
Rautakauppaan pääsi jo kävellen järven yli. Se oli mukavaa. Jää on miellyttävä paikka pakkasella. Nättikin.
Tilasin Pislan tuotteen nimeltä HTT KIPINÄVERKKO 2
pari
Tuotenro 4990 0430 __/pr
Mitat: 260 x 455 mm
Ovat kestäneet 10 vuotta, mutta kupertuneet hiljalleen niin, että toinen puolisko luiskahti jo pois saranarei'istään. Kokeilin menisikö se painamalla suoraksi, mutta ei. On jo ihan haperoa rautaa, hajoaa pieniksi palasiksi. Uusimisen aika.
lauantai 27. joulukuuta 2008
Niin, julkaisin esseen cancanista täällä.
Opettelin samalla erilaista blogitekniikkaa. Ei kyllä kovin erilaista. Mutta on WordPress teknisesti korkeatasoisempi kuin Blogger, jos osaa html-kieltä ja kehtaisi tehdä.
Opettelin samalla erilaista blogitekniikkaa. Ei kyllä kovin erilaista. Mutta on WordPress teknisesti korkeatasoisempi kuin Blogger, jos osaa html-kieltä ja kehtaisi tehdä.
Joulu jatkuu, vaikka välillä on yksi arkipäiväkin. On ollut ihan mukavaa.
Talo on siivottu, kuusi seisoo tuvan ikkunan edessä, pukki kävi lasten ollessa saunassa (toinen on siis opiskelijavieraamme), lahjoja oli sopiva määrä, ainakin yksi jokaiselle, muttei paljoa, eikä vastuksiksi jäävää. Minäkin sain paketin suklaata ja viskipullon. Tyttärellekin riittää jo pari kirjaa ja muuta pientä, rojuleluja ei ollenkaan. Syöty on niin paljon kuin on jaksettu, myös sitä suklaata, jonka aiheuttama päänsärky hoituu Buranalla tällaisena aikana, kun ei tarvitse pakosti mitään tehdä. Mahanpurut hoituu Samarinilla. Ne kuuluu asiaan; syöminen ihan pelkkänä syömisenä on välillä mukavaa.
Yhden pienen kaapin ehdin aattona vielä ropata eteisen seinään.
Joulupäivän aamuna käytin äitini joulukirkossa, ja lapset otin mukaan saman tien; vaimo nukkui pitkään ensimmäistä vapaata aamuaan yli viikkoon. Myöhemmin päivällä suku kerääntyi kasaan Iisalmesta ja Helsingistä; Zürichista ja Yangoonista, meiltä ja syntymätalosta. Mukava niitä kerran vuoteen on nähdä, ja serkku lapsineen tekee hyvää ruokaa. Tämä joulupäivän traditio periytyy tädiltäni joskus heti sodanjälkeisiltä vuosilta, ennen kuin olin syntynytkään; ennen sotaahan ei joulupäivänä saanut käydä muualla kuin kirkossa.
Tapaninpäivänä on maattu, syöty, käyty kävelyllä, katsottu elokuvia ja kirjoitettukin.
Ei ole elämässä valittamista. Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.
Talo on siivottu, kuusi seisoo tuvan ikkunan edessä, pukki kävi lasten ollessa saunassa (toinen on siis opiskelijavieraamme), lahjoja oli sopiva määrä, ainakin yksi jokaiselle, muttei paljoa, eikä vastuksiksi jäävää. Minäkin sain paketin suklaata ja viskipullon. Tyttärellekin riittää jo pari kirjaa ja muuta pientä, rojuleluja ei ollenkaan. Syöty on niin paljon kuin on jaksettu, myös sitä suklaata, jonka aiheuttama päänsärky hoituu Buranalla tällaisena aikana, kun ei tarvitse pakosti mitään tehdä. Mahanpurut hoituu Samarinilla. Ne kuuluu asiaan; syöminen ihan pelkkänä syömisenä on välillä mukavaa.
Yhden pienen kaapin ehdin aattona vielä ropata eteisen seinään.
Joulupäivän aamuna käytin äitini joulukirkossa, ja lapset otin mukaan saman tien; vaimo nukkui pitkään ensimmäistä vapaata aamuaan yli viikkoon. Myöhemmin päivällä suku kerääntyi kasaan Iisalmesta ja Helsingistä; Zürichista ja Yangoonista, meiltä ja syntymätalosta. Mukava niitä kerran vuoteen on nähdä, ja serkku lapsineen tekee hyvää ruokaa. Tämä joulupäivän traditio periytyy tädiltäni joskus heti sodanjälkeisiltä vuosilta, ennen kuin olin syntynytkään; ennen sotaahan ei joulupäivänä saanut käydä muualla kuin kirkossa.
Tapaninpäivänä on maattu, syöty, käyty kävelyllä, katsottu elokuvia ja kirjoitettukin.
Ei ole elämässä valittamista. Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.
maanantai 22. joulukuuta 2008
My Girl Lollipop
Sieltä kaukaa kultaiselta 1980-luvulta. Bad Mannersin iso ruma jätkä laulaa surullisen tarinan kohtaamastaan hyljeksinnästä.
Toinen vaatekaappi paikoilleen
Haaaaaaaaaaaaaa.......... tässä rupeaa vähitellen kiertymään auki solmustaan.
Lauantaina en lukenut en mitään. Kävin vaimon kanssa katselemassa autoja. Puolitoista vuotta ollaan tultu toimeen yhdellä, mutta vaimon työnkuva muuttuu, ja hän alkaa tarvita taas autoa itselleen. Ei kiirettä; hinnat ei varmasti nouse vuodenvaihteessa. Lopun päivää kuljin hänen perässään kaupoissa, työnsin kärrejä, kanniskelin kasseja ja atsaleoja. Vaimot tarvitsevat aina silloin tällöin kantajia. Edellisen laman aikaan oltiin velkaisia pätkätyöläisiä 15.7% korkoinen asuntolaina niskassa. Silloin kävi kateeksi keski-ikäisiä velattomia säännöllistä palkkaa saavia ihmisiä. Nyt ollaan vuorostamme me sellaisia; ne meidän edellämme kulkeneet ovat jo joko eläkkeellä tai haudassa.
Sunnuntaina oli sähköpostiin taas tullut luettavaa, mutta ei enää yhtään gradua, väikkärintekijöiden huolia vain. Osa niistä Word 2007:lla kirjoitettuja, enkä saanut fileitä auki, joten en voinut mitään tehdäkään. Tässä koneessa on kyllä asiaan liittyvä servisepakki, mutta silti kaikki docx tiedostot eivät aukea. Jotkut taas aukeavat. Normaalia Microsoftin sontaa.
Purin osan hallin laipion paneloinnista; helppoa kun niissä on juuri tätä varten ruuvikiinnitys. Niiden päällä kulkee sähkö-, lvi- ja aurinkokeräimen putkia niin paljon, että on pitänyt jättää koko katto kaiken varalta helposti aukaistavaksi. Uuden vaatekaapin tieltä piti siirtää kattolamppua 10 cm etelään; sen verran oli sähköjohdoissa varaa. Kolme lautaa joutui vaihtamaan uusiksi; ovat muutaman vuoden muita vaaleampia, tosin samoja lautoja entisten kanssa. Olleet liiterin vintillä tallessa. Muissa on 10 v sitten tehty jonkinlainen mieto valkopigmentointi, mutta ei sitä enää mistään huomaa. Siinäpähän ruskistuvat. Uusiin en sivele mitään.
Tänään työntelin isoja pinoja räntälunta. Raskasta ja mukavaa.
Sekä panin sen vaatekaapin paikoilleen. Seinien tasoituksissa oli jälleen pieniä heittoja sinne tänne, mutta isoin homma oli ovet. Vaimo halusi siihen lattiasta laipioon ulottuvat peililiukuovet, jotta voi mallata takkia päälleen aamuisin, ja niiden tarvitsemien kiskojen tarkka paikalleen asettelu mietitytti. Ohje kehotti pistämään ensin yläkiskon ja säätämään alakiskon tarkalleen sen alapuolelle, mutta koska lattia on erittäin kovaa klinkkeriä, johon ei aina onnistu poraamaan millilleen, roppasin lattiakiskon ensin paikoilleen. Toinen reikä liukui 2 mm, juuri niin kuin pelkäsinkin, vaikka minulla oli siinä maalarinteipit esteenä. Ne on pirun kovaa ja liukasta klinkkeriä. Lattialle saa pudottaa vasaran, eikä ne hajoa, eikä pienintäkään naarmua ole niihin tullut kymmeneen vuoteen. Mutta on ne koviakin. Betoni niiden alla on kuin tyroksia, poran terä uppoaa helposti, sen kuin työntää.
Sitten tyttären ja jouluksi meille tulleen japanilaisen opiskelijan kanssa mittasin oikean kohdan laipiosta luotilangalla. Valopisteiden heittelijää en ole kehdannut ostaa; luotini ei kulu, on tuhatvuotista teknologiaa, ja minä nyt vain tykkään siitä. Koska laipioon tulee vain puuruuvit, on kiinnitys siellä paljon helpompi. Tytär sen kiskon sitten kiinni ruuvasi, minä pitelin kiskoa sen aikaa.
Kaapin lattiana on iso lastulevylevy, joka näytti siltä ettei sille kannata astua. Toisaalta taas asennushommissa sille tarvitsi astua, ja pitää ison kaapin lattian kestää mahdollisia piilosilla olevia lapsiakin. Joten sahasin vanhasta yli jääneestä liimapuulevyn pätkästä sen keskelle tuen. Nyt kestää hyvin minunkin painoni, ja lapsi saa hyppiäkin.
On taas yksi kaappi paikallaan. Vaimo alkoi täyttää sitä töistä tultuaan.
Tytär toi koulun puukäsitöistä joku päivä sitten seinäkellon. Ja tänään teki japanilaisen vieraan kanssa pipareita. Kaikkea se jo osaa tehdä.
Lauantaina en lukenut en mitään. Kävin vaimon kanssa katselemassa autoja. Puolitoista vuotta ollaan tultu toimeen yhdellä, mutta vaimon työnkuva muuttuu, ja hän alkaa tarvita taas autoa itselleen. Ei kiirettä; hinnat ei varmasti nouse vuodenvaihteessa. Lopun päivää kuljin hänen perässään kaupoissa, työnsin kärrejä, kanniskelin kasseja ja atsaleoja. Vaimot tarvitsevat aina silloin tällöin kantajia. Edellisen laman aikaan oltiin velkaisia pätkätyöläisiä 15.7% korkoinen asuntolaina niskassa. Silloin kävi kateeksi keski-ikäisiä velattomia säännöllistä palkkaa saavia ihmisiä. Nyt ollaan vuorostamme me sellaisia; ne meidän edellämme kulkeneet ovat jo joko eläkkeellä tai haudassa.
Sunnuntaina oli sähköpostiin taas tullut luettavaa, mutta ei enää yhtään gradua, väikkärintekijöiden huolia vain. Osa niistä Word 2007:lla kirjoitettuja, enkä saanut fileitä auki, joten en voinut mitään tehdäkään. Tässä koneessa on kyllä asiaan liittyvä servisepakki, mutta silti kaikki docx tiedostot eivät aukea. Jotkut taas aukeavat. Normaalia Microsoftin sontaa.
Purin osan hallin laipion paneloinnista; helppoa kun niissä on juuri tätä varten ruuvikiinnitys. Niiden päällä kulkee sähkö-, lvi- ja aurinkokeräimen putkia niin paljon, että on pitänyt jättää koko katto kaiken varalta helposti aukaistavaksi. Uuden vaatekaapin tieltä piti siirtää kattolamppua 10 cm etelään; sen verran oli sähköjohdoissa varaa. Kolme lautaa joutui vaihtamaan uusiksi; ovat muutaman vuoden muita vaaleampia, tosin samoja lautoja entisten kanssa. Olleet liiterin vintillä tallessa. Muissa on 10 v sitten tehty jonkinlainen mieto valkopigmentointi, mutta ei sitä enää mistään huomaa. Siinäpähän ruskistuvat. Uusiin en sivele mitään.
Tänään työntelin isoja pinoja räntälunta. Raskasta ja mukavaa.
Sekä panin sen vaatekaapin paikoilleen. Seinien tasoituksissa oli jälleen pieniä heittoja sinne tänne, mutta isoin homma oli ovet. Vaimo halusi siihen lattiasta laipioon ulottuvat peililiukuovet, jotta voi mallata takkia päälleen aamuisin, ja niiden tarvitsemien kiskojen tarkka paikalleen asettelu mietitytti. Ohje kehotti pistämään ensin yläkiskon ja säätämään alakiskon tarkalleen sen alapuolelle, mutta koska lattia on erittäin kovaa klinkkeriä, johon ei aina onnistu poraamaan millilleen, roppasin lattiakiskon ensin paikoilleen. Toinen reikä liukui 2 mm, juuri niin kuin pelkäsinkin, vaikka minulla oli siinä maalarinteipit esteenä. Ne on pirun kovaa ja liukasta klinkkeriä. Lattialle saa pudottaa vasaran, eikä ne hajoa, eikä pienintäkään naarmua ole niihin tullut kymmeneen vuoteen. Mutta on ne koviakin. Betoni niiden alla on kuin tyroksia, poran terä uppoaa helposti, sen kuin työntää.
Sitten tyttären ja jouluksi meille tulleen japanilaisen opiskelijan kanssa mittasin oikean kohdan laipiosta luotilangalla. Valopisteiden heittelijää en ole kehdannut ostaa; luotini ei kulu, on tuhatvuotista teknologiaa, ja minä nyt vain tykkään siitä. Koska laipioon tulee vain puuruuvit, on kiinnitys siellä paljon helpompi. Tytär sen kiskon sitten kiinni ruuvasi, minä pitelin kiskoa sen aikaa.
Kaapin lattiana on iso lastulevylevy, joka näytti siltä ettei sille kannata astua. Toisaalta taas asennushommissa sille tarvitsi astua, ja pitää ison kaapin lattian kestää mahdollisia piilosilla olevia lapsiakin. Joten sahasin vanhasta yli jääneestä liimapuulevyn pätkästä sen keskelle tuen. Nyt kestää hyvin minunkin painoni, ja lapsi saa hyppiäkin.
On taas yksi kaappi paikallaan. Vaimo alkoi täyttää sitä töistä tultuaan.
Tytär toi koulun puukäsitöistä joku päivä sitten seinäkellon. Ja tänään teki japanilaisen vieraan kanssa pipareita. Kaikkea se jo osaa tehdä.
tiistai 16. joulukuuta 2008
Cancania ja remonttia
Tänään sain houkuteltua cancanilla ja naismusiikilla itseni lukemaan vajaan gradun käsikirjoituksen, tarkistettua että siinä väitöskirjassa on kaikki päällisin puolin OK, ja arvostelemaan vielä pinon esseitä. Ihmiset odottaa kommenttejani, pitäisi saada itsensä jaksamaan vielä tämän viikon.
Tein sokkelin eilisiin vaatekaappeihin ja sahasin lattialistat uusiin pituuksiin, löin kiinni seinään. Se huone on nyt valmis. Purin eteisestä siellä 10 vuotta olleen vaatenaulakon viritelmän, ja sovittelin paikalleen uutta vaimon suunnitelemaa laatikkomallia. Siinä on lattiasta kattoon ulottuvat peililiukuovet, ja näköjään yhtä kattolamppua pitää siirtää 10 cm keskemmälle huonetta. Kattopaneleita pitää purkaa jonkin verran, vaihtaa uusiksi kolme lautaa, jatkaa sähköjohtoja sokeripaloilla ja lyödä koko höskä taas takaisin kattoon. Sen jälkeen vasta pääsee asentamaan ovia. Saa nähdä pitääkö sinne tehdä lisää koolauksiakin; ne ovet on aika raskaat. Kestää toisen vuosikymmenen ennen kuin uudet laudat ovat samaa sävyä kuin vanhat, mutta se lienee koriste-elementti.
Minun pitäisi ehkä ruveta cancan-tutkijaksi. Kulttuuriahan se on sekin, eikä helposti rupea pitkästyttämään. Live-esitykset kyllä aina hakkaavat nämä tuubin versiot, mutta näkee niistäkin tanssin hurjuuden, kun on tosissaan yrittävät tanssijat, olivatpa he sitten amatöörejä tai ammattilaisia. Tutkia ensin tanssin empiirinen levinneisyys ja klassiset kulttuurimuodot Euroopassa, ja siirtyä sen jälkeen tutkimaan innovatiivisia uusia taiteellisia tulkintoja kiinalaisissa kabareissa. Kyllä Suomen Akatemian pitäisi sellaista tutkimusta rahoittaa. Se on tärkeää. Kyllä kulttuurintutkimusta pitää tukea.
Tein sokkelin eilisiin vaatekaappeihin ja sahasin lattialistat uusiin pituuksiin, löin kiinni seinään. Se huone on nyt valmis. Purin eteisestä siellä 10 vuotta olleen vaatenaulakon viritelmän, ja sovittelin paikalleen uutta vaimon suunnitelemaa laatikkomallia. Siinä on lattiasta kattoon ulottuvat peililiukuovet, ja näköjään yhtä kattolamppua pitää siirtää 10 cm keskemmälle huonetta. Kattopaneleita pitää purkaa jonkin verran, vaihtaa uusiksi kolme lautaa, jatkaa sähköjohtoja sokeripaloilla ja lyödä koko höskä taas takaisin kattoon. Sen jälkeen vasta pääsee asentamaan ovia. Saa nähdä pitääkö sinne tehdä lisää koolauksiakin; ne ovet on aika raskaat. Kestää toisen vuosikymmenen ennen kuin uudet laudat ovat samaa sävyä kuin vanhat, mutta se lienee koriste-elementti.
Minun pitäisi ehkä ruveta cancan-tutkijaksi. Kulttuuriahan se on sekin, eikä helposti rupea pitkästyttämään. Live-esitykset kyllä aina hakkaavat nämä tuubin versiot, mutta näkee niistäkin tanssin hurjuuden, kun on tosissaan yrittävät tanssijat, olivatpa he sitten amatöörejä tai ammattilaisia. Tutkia ensin tanssin empiirinen levinneisyys ja klassiset kulttuurimuodot Euroopassa, ja siirtyä sen jälkeen tutkimaan innovatiivisia uusia taiteellisia tulkintoja kiinalaisissa kabareissa. Kyllä Suomen Akatemian pitäisi sellaista tutkimusta rahoittaa. Se on tärkeää. Kyllä kulttuurintutkimusta pitää tukea.
maanantai 15. joulukuuta 2008
Kaappien asennusta
Ei kai se Helsingin reissu kuitenkaan lepoakaan ollut, helpompaa vain kuin normaalisti. En vieläkään kärsi lukea mitään, ja jos avaan tietokoneen, vie tieni vain musiikkivideoihin, varovasti blogeihin, ja vielä varovammin sähköpostiin.
Mutta kaappeja olen asennellut. Eilen vaimon ja tyttären kanssa. Niitä on yksi seinällinen yhteen makuuhuoneeseen, ja ongelmaksi tuli kesken kaiken se, että seinät eivät ole suorat. Tasoitettaessa on nurkkiin ja seinien yläosiin tullut hiukan enemmän tavaraa, ja kun mitta on otettu hyvin tarkkaan kaappien etureunan tasalta, on niiden takaosan kohdalla jo ahdasta. Hiukan. Alakaapit saatiin kolmestaan työnnettyä melkein paikoilleen pelkällä voimalla, niin pitkälle ettei niitä enää saanut irti. Löin kuminuijalla perille ne viimeiset sentit. En tiedä miten lastulevy kasaan menee, mutta jokin siellä joka tapauksessa periksi antoi.
Yläkaapeille se ei enää alkuunkaan onnistunut, seinät kapenivat jo selvästi. Otin pois tapetin kummaltakin seinältä yläkaappien kohdalta. Tuli nähtyä miten lasikuitutapetin saa seinästä pois; kapealla lastalla vain työntelee, kyllä se lähtee, vähän palasina tosin.
Mutta se ei riittänyt, kolme milliä jäi vielä liikaa. Katsoin parhaaksi nukkua yön ennen kuin ryhdyn piikkaamaan. Tänään ymmärsin, että ei piikkaaminen kannata, paljon helpompaa on ottaa höylällä lastulevyseinästä liiat pois. Niin se kävi. Höyläsin reunakaapeista ulkoseinät vinoon, eniten perältä ja yläreunasta. Vielä piti höylätä viimeksi paikalleen pantavasta laatikosta perä vinoksi; se oli niin tarkka, että jos sen olisi saanut täsmälleen suoraan paikalleen, olisi se voinut mennä, mutta kaaduttuani tikkailta (kaappi tuli mahani päälle, ei vahingoittunut yhtään) päätin tehdä senkin helpommin. Ne on aika painavia, ja sen muotoisia, ettei niitä saa helposti pideltyä. Viistottuani takareunat se lonksahti helposti paikoilleen, meni tönimällä pohjaan.
Kaikki tiukasti paikoillaan, ei klappia missään. En ropannut yhtään niistä seinään, enkä edes ruuvannut toisiinsa. Alakaapit ei liiku minnekään vaikka haluaisi, ei niin millään, ja yläkaapitkin on tiukasti toisiaan vasten. Jos vuosien vieriessä käy niin, että ne alkavat höltyä - en oikein tiedä miten lastulevy tällaisessa paikassa käyttäytyy - niin roppaaminen ja ruuvaaminen on hyvin helppoa.
Nyt on vaimolle 3400 mm lisää kaappitilaa täytettäväksi, lattiasta laipioon.
Tykkäsin. Nyt pitäisi päästä tekemään rakennushommia kuukaudeksi pariksi, niin sitten maistuisi varmaan taas lukeminen ja kirjoittaminen. Ei se käy, mutta vanhan viisaan Karl Marxin ajatus siitä, että hyvää elämää elävä ihminen tekisi 8 tuntia töitä paimenessa, harjoittaisi toiset 8 tuntia taidekritiikkiä, ja nukkuisi lopulta 8 tuntia, on täyttä asiaa. Smithiläinen työnjako saa aikaan tehokkuutta, mutta pilaa elämän. Ihmisen pitäisi voida tehdä hyvin monenlaisia töitä, sekaisin, koko ajan.
Mutta kaappeja olen asennellut. Eilen vaimon ja tyttären kanssa. Niitä on yksi seinällinen yhteen makuuhuoneeseen, ja ongelmaksi tuli kesken kaiken se, että seinät eivät ole suorat. Tasoitettaessa on nurkkiin ja seinien yläosiin tullut hiukan enemmän tavaraa, ja kun mitta on otettu hyvin tarkkaan kaappien etureunan tasalta, on niiden takaosan kohdalla jo ahdasta. Hiukan. Alakaapit saatiin kolmestaan työnnettyä melkein paikoilleen pelkällä voimalla, niin pitkälle ettei niitä enää saanut irti. Löin kuminuijalla perille ne viimeiset sentit. En tiedä miten lastulevy kasaan menee, mutta jokin siellä joka tapauksessa periksi antoi.
Yläkaapeille se ei enää alkuunkaan onnistunut, seinät kapenivat jo selvästi. Otin pois tapetin kummaltakin seinältä yläkaappien kohdalta. Tuli nähtyä miten lasikuitutapetin saa seinästä pois; kapealla lastalla vain työntelee, kyllä se lähtee, vähän palasina tosin.
Mutta se ei riittänyt, kolme milliä jäi vielä liikaa. Katsoin parhaaksi nukkua yön ennen kuin ryhdyn piikkaamaan. Tänään ymmärsin, että ei piikkaaminen kannata, paljon helpompaa on ottaa höylällä lastulevyseinästä liiat pois. Niin se kävi. Höyläsin reunakaapeista ulkoseinät vinoon, eniten perältä ja yläreunasta. Vielä piti höylätä viimeksi paikalleen pantavasta laatikosta perä vinoksi; se oli niin tarkka, että jos sen olisi saanut täsmälleen suoraan paikalleen, olisi se voinut mennä, mutta kaaduttuani tikkailta (kaappi tuli mahani päälle, ei vahingoittunut yhtään) päätin tehdä senkin helpommin. Ne on aika painavia, ja sen muotoisia, ettei niitä saa helposti pideltyä. Viistottuani takareunat se lonksahti helposti paikoilleen, meni tönimällä pohjaan.
Kaikki tiukasti paikoillaan, ei klappia missään. En ropannut yhtään niistä seinään, enkä edes ruuvannut toisiinsa. Alakaapit ei liiku minnekään vaikka haluaisi, ei niin millään, ja yläkaapitkin on tiukasti toisiaan vasten. Jos vuosien vieriessä käy niin, että ne alkavat höltyä - en oikein tiedä miten lastulevy tällaisessa paikassa käyttäytyy - niin roppaaminen ja ruuvaaminen on hyvin helppoa.
Nyt on vaimolle 3400 mm lisää kaappitilaa täytettäväksi, lattiasta laipioon.
Tykkäsin. Nyt pitäisi päästä tekemään rakennushommia kuukaudeksi pariksi, niin sitten maistuisi varmaan taas lukeminen ja kirjoittaminen. Ei se käy, mutta vanhan viisaan Karl Marxin ajatus siitä, että hyvää elämää elävä ihminen tekisi 8 tuntia töitä paimenessa, harjoittaisi toiset 8 tuntia taidekritiikkiä, ja nukkuisi lopulta 8 tuntia, on täyttä asiaa. Smithiläinen työnjako saa aikaan tehokkuutta, mutta pilaa elämän. Ihmisen pitäisi voida tehdä hyvin monenlaisia töitä, sekaisin, koko ajan.
perjantai 12. joulukuuta 2008
Kävelin aamulla pitkin Töölöä. Niitä katuja kuljin paljon joskus istuessani päivät pitkät Eduskunnan kirjastossa gradua tekemässä. Jäähdyttelin päätäni ja lepuutin silmiäni välillä ulkoilmassa kävellen. Ja yhden sedän olen joskus käynyt Hietaniemeen hautaamassa. Entisellään ne kadut melkein olivat, ravintoloissa oli uusia nimiä. Puut yhtä lehdettömiä kuin silloinkin.
Seminaari ei tänään ollut ihan samaa tasoa kuin eilen, mutta tulipahan istuttua ja levättyä.
Sen jälkeen kävin Lasipalatsin kahvilassa syömässä roiskantin, joka oli leikattu halki, ja sisään oli työnnetty savulohta ja kananmunaa. Sen on pakko olla helsinkiläinen keksintö; samanlaisia outoja yhdistelmiä on Japanissa. Ihan mielenkiintoisen makuinen. Join sen kanssa marjanektariinin ja viskin jäillä. Hyvää oli kaikki. Vähän yksinäistä ja vähän nostalgista, mutta tulipahan siinäkin rakennuksessa taas käytyä. Viereisessä pöydässä nuoret tytöt puhui kauniisti ruotsia.
Lopuksi torkuin kotiin halki lumisen pimeyden. Tulipahan taas jossakin käytyä. Ja kyllä Helsingissä on helppoa. Euro kelpaa kaupassa, aikaeroon ei tarvitse sopeutua, passia ei tarvitse heilutella missään ja kieltä ymmärtää.
Kahden päivän aikana tänne oli kertynyt yksi väitöskirja, yksi gradu, 40 tenttivastausta ja kourallinen raportointi-, lausunto- ja päätöspyyntöjä.
Reissussa on hyvä olla, jos on kotonakin. Töissä kun työntekijämäärä kaksinkertaistettaisiin, niin sitten sielläkin alkaisi pärjätä. Minulta jää puolet virkatehtävistä, eli yliopiston maineen kasvattaminen maailmalla kirjoittamalla, tekemättä nykytilanteessa. En pysty muuta kuin toimimaan paimenena jatkuvalle virralle tarvitsijoita. Vähän se tämä Helsingin keikkakin oli sitä, menin kun kaveri pyysi, ja olin jo aikoja sitten luvannut tulla jos hän pyytää. Samassa ajassa olisi lukenut yhden väikkärin tai kaksi gradua, mitkä olisivat sitten olleet jo nyt tehtyjä.
Mutta mitäs tuosta. Tykkäsin Helsingin reissusta.
Seminaari ei tänään ollut ihan samaa tasoa kuin eilen, mutta tulipahan istuttua ja levättyä.
Sen jälkeen kävin Lasipalatsin kahvilassa syömässä roiskantin, joka oli leikattu halki, ja sisään oli työnnetty savulohta ja kananmunaa. Sen on pakko olla helsinkiläinen keksintö; samanlaisia outoja yhdistelmiä on Japanissa. Ihan mielenkiintoisen makuinen. Join sen kanssa marjanektariinin ja viskin jäillä. Hyvää oli kaikki. Vähän yksinäistä ja vähän nostalgista, mutta tulipahan siinäkin rakennuksessa taas käytyä. Viereisessä pöydässä nuoret tytöt puhui kauniisti ruotsia.
Lopuksi torkuin kotiin halki lumisen pimeyden. Tulipahan taas jossakin käytyä. Ja kyllä Helsingissä on helppoa. Euro kelpaa kaupassa, aikaeroon ei tarvitse sopeutua, passia ei tarvitse heilutella missään ja kieltä ymmärtää.
Kahden päivän aikana tänne oli kertynyt yksi väitöskirja, yksi gradu, 40 tenttivastausta ja kourallinen raportointi-, lausunto- ja päätöspyyntöjä.
Reissussa on hyvä olla, jos on kotonakin. Töissä kun työntekijämäärä kaksinkertaistettaisiin, niin sitten sielläkin alkaisi pärjätä. Minulta jää puolet virkatehtävistä, eli yliopiston maineen kasvattaminen maailmalla kirjoittamalla, tekemättä nykytilanteessa. En pysty muuta kuin toimimaan paimenena jatkuvalle virralle tarvitsijoita. Vähän se tämä Helsingin keikkakin oli sitä, menin kun kaveri pyysi, ja olin jo aikoja sitten luvannut tulla jos hän pyytää. Samassa ajassa olisi lukenut yhden väikkärin tai kaksi gradua, mitkä olisivat sitten olleet jo nyt tehtyjä.
Mutta mitäs tuosta. Tykkäsin Helsingin reissusta.
torstai 11. joulukuuta 2008
Helsingissä lepäämässä
tuli katko kuolemantahtiseen työhön, pääsin lepäilemään leppoisaan Helsinkiin. Tulin aamulla linja-autolla, torkuin ja nukuin koko matkan, onnellisena siitä etten pysty eikä tarvitse lukea mitään. Söin sushia venäläisen ystäväni kanssa, ja kävelin hiukan kaupungilla, urheiluloman merkeissä. Isäni pikkusisko asui joskus Kampissa, Simonkadulla, luultavasti siinä oranssissa talossa missä on kolmioulokkeita seinissä ja rappaus pahasti karissut. Muistan ne Kampin avarat seudut lapsuudestani, mutta ei siellä enää ole avaraa. Linja-autotkin on tungettu syvälle maan alle.
Sitten olen vain istunut rauhassa kohtuuhyvässä seminaarissa, kunnellut esitelmiä ja katsellut helsinkiläisten touhuja. Aikataulun ne pistivät sekaisin heti kuin Italiassa. Ravatit on miehillä kaulassa ja puvut päällä. Kun seminaarin avaaja julkisesti ehdotti kaikille sinunkauppoja ja lupasi että häntä ainakin saa puhutella etunimellä, yleisö nauroi. En tiedä miksi, ei näitä aina ymmärrä. Vähän pompöösiä täällä on, mutta leppoisaa.
Illallisen päälle kuljeskelin satamassa ja kävin juomassa lasillisen minttuviinaa Svenska teaternin takana ravintolassa. Miellyttävä paikka. Ja kohta pääsen nukkumaan. Huomennakin on vielä koko päivä seminaaria, eli puhdasta lepoa. Helsinkiläiseen tapaan kukaan ei edes kirjoita mitään papereita, joten luettavaa ei ole mitään. Sitten ne vielä maksaa kaiken, siitä hyvästä että teen muutaman kommentin ja pidän huomenna iltapäivällä 20 min saarnan. Kyllä Helsingissä on rauhallista ja mukavaa.
Sitten olen vain istunut rauhassa kohtuuhyvässä seminaarissa, kunnellut esitelmiä ja katsellut helsinkiläisten touhuja. Aikataulun ne pistivät sekaisin heti kuin Italiassa. Ravatit on miehillä kaulassa ja puvut päällä. Kun seminaarin avaaja julkisesti ehdotti kaikille sinunkauppoja ja lupasi että häntä ainakin saa puhutella etunimellä, yleisö nauroi. En tiedä miksi, ei näitä aina ymmärrä. Vähän pompöösiä täällä on, mutta leppoisaa.
Illallisen päälle kuljeskelin satamassa ja kävin juomassa lasillisen minttuviinaa Svenska teaternin takana ravintolassa. Miellyttävä paikka. Ja kohta pääsen nukkumaan. Huomennakin on vielä koko päivä seminaaria, eli puhdasta lepoa. Helsinkiläiseen tapaan kukaan ei edes kirjoita mitään papereita, joten luettavaa ei ole mitään. Sitten ne vielä maksaa kaiken, siitä hyvästä että teen muutaman kommentin ja pidän huomenna iltapäivällä 20 min saarnan. Kyllä Helsingissä on rauhallista ja mukavaa.
maanantai 8. joulukuuta 2008
Joulun suuntaan
Moni haluaa puhdistaa sielunsa syksyn taakoista joulurauhaa varten. Niskaani sataa tenttipapereita, esseitä, graduja ja väitöskirjoja kuin lumihiutaleita. Herttaista kyllä ...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
