Ulaanbaatarissakin rakennetaan joka puolella, vaikka skaala pienempi onkin kuin Kiinassa. Pääkaupunkiin muuttaa koko ajan ihmisiä. Kerrostaloja nousee, melko käsityövaltaisesti, ja melko omaperäisin tuentajärjestelmin.
Ja nousee pienempääkin taloa kaupungin reunamille. Siinä on oma järjestyksensä. Ensin tehdään aita ja siihen portti. Sen jälkeen vasta rakennetaan jotain muuta.
Aita tulee aina ensin, ja kaikki yksityisomistus on aina aidattu. Mongoliassa näyttää olevan vain kahdenlaista tilaa: vapaata aukeaa, jota kukaan ei ole oikeastaan koskaan omistanut, ja joka nytkin on periaatteessa valtion hallussa mutta vapaasti käytettävissä. Sekä sitten aidattua yksityismaata. Sanoivat, että heillä on oikeus omistaa 0.7 ha yksityismaata.
En tiedä onko nämä nyt mitään slummejakaan. Itse rakennettuja omakotitaloja vain, ja teillä on nimet tai ainakin numerot.
Aavikolta tulee paimentolaisia, jotka kokeilevat josko heillä menisi pääkaupungissa paremmin kuin paimenessa. Siellä voi tulla tauti, kuivuus tai 1 m lunta, joka tappaa hevoset, lampaat ja jakit. Ulaanbaatariin on helppo muuttaa. Aita vain pystyyn, ja siihen sitten ger keskelle.
Gerejä näkyy sekä keskemmällä kaupunkia, vaikka ei aivan ydinkeskustassa, että sen reunamilla. Varsinaista kaupungin rajaa ei näyttäisi olevan. Sanovat myös, että hyvä ger on kalliimpi kuin kevytrakenteinen talo. Ja että moni asuu mieluummin siinä kuin talossa. Näyttää siltä, että he luopuvat mieluummin hevosistaan kuin gereistään.
Sama se mitä materiaalista aita on tehty, kunhan on.
1 kommentti:
Citytelttailua, mielenkiintoista. Perinteet säilyvät ja se on hyvä.
Lähetä kommentti