keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Hasanski Sladki

Toinen köynös jonka hankin on Hasanski Sladki. Venäjäksi Хасанский сладкий, eli Khasanin makea. Khasan on ihan eri paikka kuin Tatarstanin pääkaupunki Kazan Volgan varrella; se oli lajikkeen syntymäaikaan Primorjen alueella Neuvostoliiton Kauko-Idässä, ja nykyisin tietysti on Venäjän Kauko-Idässä, Primorsky krain kaikkein eteläisin kapea kärki, missä idässä on Tyynivaltameri ja lännessä Pohjois-Korea. Siellä tämä köynös ilmeisesti on tehty. Sen pohjana on viinilajike jonka koodinimi on Dalnyvostochyni #60, ja jonka perimässä on Vitis labruscaa (Ojukkaviini; Pohjois-Amerikasta), V.  ripariaa (Törmäviini; myös Pohjois-Amerikasta, nykyisin perusrunkona kaikkialla maailmassa oikealle viinille viinikirvan tuhojen välttämiseksi) ja V. viniferaa (varsinainen viiniköynös, Välimeren alueelta ja Kaukasiasta). Tämän köynöksen risteytti paikallinen harrastaja niin'ikään paikallisen V. amurensiksen (Amurinviini) kanssa 1950-luvulla, jolloin tuloksena oli siis Хасанский сладкий. Sitä viljeltiin sittemmin mm. Eesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariikissa eli Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa, missä nimeksi annettiin Varajane sinine. Sieltä se puolestaan vietiin läntiseen Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin; jommassa kummassa paikassa se jälleen nimettiin uudelleen, nyt Balticaksi. Suomessa se tunnetaan lähinnä alkuperäisellä venäläisellä nimellään, tosin vähän oiotulla.
Tämän viinin pitäisi kestää -35C, joten suhtaudun luottavaisemmin tämän tulevaisuuteen kuin Rondon. Sattuma kuitenkin on iso asia meidän elävien olentojen elämässä, joten aika vasta näyttää.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Rondo

Meidän lähellä oleva taimitarha myi Rondon taimia, ja ostin sellaisen. Ehkä ne eivät tiedä että se ei kaikista talvenkestävimpiä viiniköynöksiä ole, mutta kokeillaan. Sen on väitetty kestäneen Suomessa -26C ollessaan hyvin tuleentunut, joten lumen alla kyllä menee jos sitä jaksaa laskea alas syksyisin. Annetaan sille mahdollisuus. Pieni se on vielä. Sen alla on vajaa metri keskenään sotkettua säkkimultaa, hietaa, multaista hiesua, hevosenpaskaa rakeina ja syyslannoitetta. Jos se haluaa viihtyä niin siihen on mahdollisuus.
Rondon sukupuussa on yhtenä haarana St. Laurent, alkuaan ranskalainen aromaattinen punainen rypäle, jota viljellään paljon etenkin Itävallassa, Slovakiassa ja Tsekissä. Rondon toinen sukuhaara alkaa niin'ikään ranskalaisesta lajikkeesta Précoce de Malingre, joka on 1840 jostain puutarhasta Pariisin lähettyviltä löytynyt valkoisia rypäleitä tuottava köynös. Sen alkuperä on tuntematon. Venäläiset risteyttivät sen joskus Rostowissa Potapenkon viinintutkimusinstituutissa itäaasialaisen Vitis amurensiksen kanssa; se taas tekee pieniä punaisia rypäleitä, ja tuloksena ollut Zarya Severa (Заря севера, Pohjoinen aamunkoitto) tekee myös punaisia. Vitis amurensis teki siitä talvenkestävän pohjoisemmassakin.

Rondo syntyi 1964 Tsekkoslovakiassa Zarya Severan ja St. Laurentin risteytyksenä, ja annettiin sieltä ennen pitkää myös Länsi-Saksaan Forschungsanstalt Geisenheimiin, joka on Saksan viinintutkimuksen keskus. Siellä on tehty jatkojalostusta viiniin, ja sitä perua sillä on Geisenheimin koodikin: Zuchtnummer Geisenheim 6494-5 (GM 6494-5). Rondossa on siis neljännes Vitis amurensista, ja se on siis hybridi, mutta Vitis vinifera-lajiin sitä näytään silti myös laskettavan. Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa tämä on kaikkein suosituin viinilajike mitä ihmiset puutarhoissaan kasvattavat.

Meillä se saa elää niin kauan kuin elää; toivottavasti paljon kauemmin kuin ne kortteet, jotka aluetta ovat viime vuodet vallinneet. Kasvihuonetta en sille tee.


Kortteen tappoa

Ei pidä märkä sanomalehti kortetta aisoissa. Ohdakkeen pitää, siitä ei näkynyt jälkeäkään, mutta korte tulee lävitse kuin se olisi ilmaa. Sillä on ilmeisen terävä kärki ja voimaa työntyä eteenpäin. Sitä nousi aivan sakeanaan. Eli yhden kesän huolimaton kesannointi ei tähän maahan riitä, eikä tässä edelleenkään voi mitään puita pienempää kasvattaa.
 Ratkaisuni näihin kriiseihin ovat aika yksitoikkoisia. Musta kate maan pintaan ja betonikiveä päälle. Betoni on siinä vähän painona mutta myös lämmön kerääjänä ja säilyttäjänä kylminä öinä; tänne istutin viiniköynökseni.
Tulevina vuosina poistan peitteitä palan kerrallaan ja täytän perennoilla. Sen verran kohtuullisen alan yhdellä kertaa että saan sen nopeasti peitettyä kasvillisuudella. Mutta ei vielä tänä kesänä. Noinkohan se korte kuolee edes yhden kesän huonolla ja toisen kesän totaalikesannoinnilla? Ja pitääkö edes tuo muovi sitä pinnan alla? Ihailen kyllä sitkeyttä, mutta korte kuuluu mehtään, ei tähän. 

Ippadi

Hankin tyttärelle ippadin. Tai vaimon ajatus se oli. Peruskoulu päättyy kohta ja ajatus oli että kai se jo tarvitsee jonkinlaisen tietokoneen. Kirjoittaminen luultavasti vain lisääntyy lukiossa, minne se aikoo mennä.
Pieni ja kevyt värkki, ei liikkuvia osia mitään. Näppäimistökin on kosketusnäytöllä, tulee esiin samalla logiikalla kuin kännyköissä, eli silloin kun sitä tarvitsee. Puolet halvempi kuin tavallinen kannettava Macci, mutta vaikuttaa siltä että sillä saa tehtyä kaiken mitä tarvitsee.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Raksit Leila

Mashrou' Leilalta oikein hieno laulu: Raksit Leila eli Leilan tanssi.

Mashrou' Leila on 2008 perustettu beirutilainen yhtye, joka tekee paljon yhteiskunnallista satiiria ja kaivaa verta nenästään, mutta tämä on tällainen iloinen renkutus jolla yhtye löi itsensä lävitse vuonna 2009. Maailmanmaine kasvaa hiljalleen tuubin ja feisbukin kautta, toki voimakkaimmin arabimaissa missä ymmärtävät sanat, mutta myös täällä muualla. Enhän minäkään arabi ole. Perinteistä arabimusiikkia tämä ei ole ollenkaan, vaan varsin kansainvälistä; osa siitä kansainvälisestä vain tulee Armeniasta ja Balkanilta. Kitararokkiakin tässä on, latinoa selvästi jonkin verran ja taitaa olla vivahdus myös jatsia. Mutta myös sitä arabiperinnettä, mikä näkyy selvimmin laulussa. Tätä on vaikea paikallistaa. Mutta tämä on hyvä.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Keisarinpikarililja (Fritillaria imperialis)

Vaimo oli kukkapenkkinsä uudesta kuosista viime kesänä vähän surullinen,  mutta ei ole enää. Nyt jo pitää järjestelyä hyvin kätevänä. Pääsee joka paikkaan lähelle hoitamaan, eikä paikka enää ole ollenkaan aution näköinen. Kasvillisuus leviää aina niin pitkälle kuin pääsee, joten se mikä vielä viime kesänä oli käytävissä leveää, ei ole sitä enää. Kesemmällä vielä vähemmän, kunhan isommat puskat nousee.
 Etenkin iso pikarililja sopii tähän. Se ei ole ikinä ennen kasvanut näin isoksi ja komeaksi. Vaikka on ollut tuossa paikassa jo monta vuotta. Leviääkin tasaiseen tahtiin. Haisee hyvältä keväällä, minun nenääni ainakin. Myyrät siitä ei tykkää.
 Toki se vaati paljon apulantaa lämpimän paikan, syvän mullan ja auringon lisäksi. Mutta on se oudon näköinen kasvi. Uskoo hyvin sen olevan Afganistanista.
Menee vielä oudommaksi pilvistä taivasta vasten.

 Se on ihan mystiikkaa, tuhannen ja yhden yön satuja. Tulppaani tosiaan on myös kotoisin sieltä; molemmat ovat lähteneet 1500 luvulla Ottomaanien imperiumin ja Wienin kautta matkailemaan tänne päin. Siinä se nyt pihalla kasvaa ja leviää.

Kukkia taas

Ilma on lämmintä ja leppeää kuin linnun maito - jota en tosin ole koskaan juonut - joko ei tuule ollenkaan, tai vain kevyesti ihoa hivellen. Valoa on niin paljon että se imeytyy suoraan ihon läpi sisään. Kukat kukkii niin kirkkaasti että melkein sattuu silmiin. Lyhyt kesä; loppukevät räjähtää toukokuussa äkkiä esiin heti kun lumet häviää. Hyviä nämä vaimon tulppaanitkin on, vaikka eivät mehtätulppaaneja olekaan. Näistä vain katsoessaan tietää että nämä on taantuvia, eivät oikein tahdo pärjätä enää ensi vuoteen kunnolla.
Kaukasianpitkäpalko (Arabis caucasica). Tämä pärjää hyvin ja leviää kunhan sitä ei juuri lannoittele. Kärähtää apulannasta helposti.
 Lännenkylmänkukka (Pulsatilla vulgaris) täydessä kukassaan.
 Elviira, tai siis kolme sellaista. Muutaman vuoden vanhoja, ennen eivät ole kukkineet näin tiheään.
 Luumu (Prunus domestica). Kaksi kukkii tänä keväänä. Loput vielä paranevat toissatalven tuhoista; viime kesänä eivät vielä valmistautuneet kukintaan.
 Kevätvuohenjuuri (Doronicum orientale). Tämä alkaa näyttää jo enemmän kesäkukalta lehtiensä takia.

Näitä muun muassa. 

Helsingin ihmeitä

Näin kasvitieteellisessä puutarhassa työmenetelmän, jota en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Yksi mies otti lapiolla kasvillisuutta ja pintamaata irti ja toinen imuroi kaiken letkulla auton tankkiin. Ilmeisesti tarkoituksena on tuhota koko rinne nykymuodossaan ja perustaa kuivakkotarha uudestaan. Lienee rikkaruohottunut liian pahaksi. Tulipahan nähtyä tuollainenkin. Energiaa siinä kuluu, mutta kohtuullisen tehokasta. Lienee nykyaikaa ...

Helsinkiläisille puhaltelee se ainainen kylmä merituuli, joten siellä ei olla enää juuri sen edempänä keväässä kuin Sisä-Suomessakaan. Mutta siellä kasvoi jotain jota minunkin tekisi mieleni: Mehtätulppaani Tulipa sylvestrisAito luonnonlaji joka jopa haisee hyvältä ja leviää hyvin ominkin voimin. Sellaiset on paljon mielenkiintoisempia kuin jalostelut hajuttomat lajikkeet, joissa tosin on niitä värejä. Mutta enpä ole nähnyt näitäkään missään myytävänä. Kaikkea ei voi saada aina ja heti. Kyllä tuo vielä jostain löytyy. 

maanantai 21. toukokuuta 2012

Silppurin vierailu mökillä

Kävin illalla mökillä hakemassa isäni pois. Sillä on kerta viikkoon kontrollikäynti sairaalassa, joten se ei kovin pitkiä aikoja nyt yhteen mittaan mökillä olekaan. Siksipä tässä yöttömässä yössä vasta nyt klo 23 tienoilla päiväkirjaa kirjoitetaan.

Ajoin samalla reissulla syksyllä kaatamieni ja muutama päivä sitten pätkimieni pihlajien oksat silpuksi. Ei kone enää tee kovin nättiä jälkeä, vaan laskee ohuet oksat läpi aika pitkinä, mutta ei se minua haittaa. Kelpaavat marjapuskan alle hyvin. Ja isosta oksakasasta tulee aika pieni purukasa, eli kyllä se sitä tavaraa hyvin tiivistää. Mukava kun on oma silppuri, vaikka vanhakin.
 Toinen kärrillinen polttopuita mukaan kotiin. Uusi pohja pitää. Paljon mökiltä ei nyt tarvitse puita ajaakaan. Kaksi kuormaa on tullut, viime talvi oli lämmin ja puita meni vähemmän kuin kahtena edellisenä, ja jouluna kaatamani haapa kyllä kuivuu autotallin lämpimällä seinustalla aika hyvään kuntoon kesän mittaan. Voi olla että syyskesällä kuorman pari voisi vielä tuoda. Kahtoo kunhan saa huavan liiteriin.
Isä oli pökertynyt kerran mökillä sohvalta noustessaan ja lyönyt ohtansa kiikun jalkaan. Löysi lattialta ihtensä taas tajuihinsa tultuaan. Kehui taas silti kuinka mukavaa siellä on kuljeskella. Ehkä se mielellään kuolisi siellä saappaat jalassa. Ei niin että se mitenkään kuolemaa kohti pyrkisi, mutta ei se sitä erityisen kiihkeästi yritä välttääkään.

Kävin taas järvessä. Vesiputken pää oli lähtenyt myrskyssä irti. Kiinnitin uudestaan. Ja kävin lopuksi nopeasti pinnan alla huuhtomassa puuhomman hiet, minkä minä toukokuussa lasken uimiseksi. Olen yllättävästi ja poikkeuksellisesti johdossa tänä vuonna. Vaimo on käynyt järvessä kerran, tytär ei vielä yhtään kertaa. Yleensä ne kaksi ovat minua paljon innostuneempia kylmästä vedestä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Peräkärrin pohjalevyn uusiminen

Muuli, hankittu 1997 eli 15 v sitten. Sen avulla on rakennettu talo ja piha, ajettu melkein kaikkien noiden vuosien polttopuut, ja tonneittain kiviä, oikeita ja betonisia. Hankkinut hintansa moneen kertaan. Pohjalevy alkaa kuitenkin olla jo niin pehmeä että ennen pitkää menee jalka lävitse, vaikka kärri onkin viettänyt useimmat talvensa katoksessa. Tässä kuvasarja siitä kuinka levy uusitaan helposti, niille jotka eivät ole sitä koskaan tehneet; ammattimiehiä tämä ei varmaan kiinnosta.
 Jäljellä olevat pop-niitit metalliporalla irti. Useimmat oli jo lähteneet itsestään maailman tuuliin.
 Levy pois, tällainen runko.
 On paljon halvempaa ostaa rautakaupasta standardikokoinen päältä karhennettu vesivanerilevy kuin tilata tehtaalta määrämittainen. Vanha levy uuden päälle, reunaviivojen vetäminen ja poralla merkit niittireikien kohdalle.
 Sahalla liiat pois. Polkypyörä pitelee toista päätä kun naisväki ei joutanut. Reikien poraaminen niittejä varten.
 Kärrin runkoon jääneet niitin päät sai helposti pois lyömällä vasaralla sivuittain, naulalla reikään jääneen palan sai napautettua palkin sisään. Sielläpähän helisee.
 Uusi levy paikoilleen ja pop-niitti reikään.
 Niittipihdit tappiin ja puristus kahvoista. Siellä on. --- Tosin eivät olleet kaikki; osa ei tarttunut. Porasin silloin viereen uuden reiän, myös teräspalkista lävitse siis ja iskin siihen uuden niitin. Eipähän niiden jokaisen tarvitse kiinni ollakaan, pysyy levy matkassa ilmankin. Riittää ettei liiku lastattaessa. Irtoilee ne niitit sieltä ennen pitkää kuitenkin.
 No niin, kuin uusi.
Pari tuntia siihen meni. Ammattimies varmaan tekisi vartissa. Hänen ei tarvitsisi miettiä eikä lueskella niittipihtien käyttöohjeita. Minä käytin sellaista ensimmäistä kertaa.

Vanha pohja on pääosin vaneria ja kelpaa polttopuuksi. En pieninyt vielä kuitenkaan. Pitää vielä ajaa tässä ennen pitkää kiviä ja käytän ainakin sen ajan vanhaa pohjalevyä uuden suojana. Louhokselta kiviä kärrätessäni tein vanhaankin pohjaan ensimmäiset lommot.

Vaa'an korjaus

Vaaka heitti toimimasta. Vasta se on 14 vuotta vanha. Vaimo muistaa. Viaksi osoittautui mustan johdon katkeaminen; miten se on osannut pussin sisällä katketakaan? Osasi joka tapauksessa. Koska minulla ei ole kolvia eikä tinaa, käytin Jeesus-teippiä. Sehän pelastaa. Teippasin johdon pään kiinni napaan. Siitä jäi kuva ottamatta.
 Sitten teippasin pussin kiinni ja kiinnitin pariston pussiin.
Taas pelaa. Vaimo punnitsee itsensä joka aamu, joten vaakaa tarvitaan.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Toukokuun puolivälin kukkia

Kukkia riittää edelleen, uusia nousee ja avautuu koko ajan. Pikkutalvio (Vinca minor).
 Pinkki valkovuokko (Anemone nemorosa).
 Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris). Pärjää hyvin ja leviää hissuksiin rodojen ja pensasmustikoiden seassa.
 Palmu. Ei vielä auki.
 Vaimon narsisseja. Nämä on jo jotensakin törkeän koreita.
 Solmut auki. Lännenkylmänkukka (Pulsatilla vulgaris) valmistautuu aukomaan nuppujaan.
 Löytyi sieltä jo auennutkin. Tämä on nätti kukka, ainoa mitä on myynnissä missään. Mielelläni hankkisin muitakin kylmänkukkia, jos vain jostain saisin.

Hommia pihassa

Ajoin puruksi jouluna kaatamani huavan oksat, jotka oli talven rusakonruokana. Levittelin sitä rodojen alle; kun varjo nyt väheni niiden päältä, alkaa heinä kasvaa reippaammin.
 Ostin viiniköynöksen taimen, Vitis 'Rondon', joka on pääosin Vitis viniferaa, mutta sen talvenkestävyys tulee Vitis amurensikselta. Ei se tosin hirveän talvenkestävä ole, mutta reilut -20 astetta sen pitäisi selvittää. Jospa lumen sisällä sen verran olisi; on meillä sitä aina ollut kovien pakkasten aikaan. Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa se menee hyvin, viljelevät Saksassa ja Briteissäkin. En tiedä onko se paras viini tänne, mutta katsotaan.
 En vielä istuttanut. Aikani verkossa ohjeita luettuani arvelin olevan parasta lähteä lapion ja kangen kanssa puutarhan perille. Joka paikassa neuvoivat kaivamaan 40-60-100 cm syvät istutuskuopat. Juuriston pitäisi mennä ainakin metriin alaspäin, ja hyvin kasvaessaan viiniköynnöksistä voi tulla 100-vuotiaita. Joten kaivettu on nyt, kaksikin kuoppaa, koska kävin ahneeksi ja ajattelin istuttaa jonkin toisenkin viiniköynöksen Rondon kaveriksi. Sekä väännetty kiviä irti hiesusta kohtalainen määrä, ja ajettu hiesua pari kottikärrillistä tontin rajan yli julkiselle puollelle kuoppien tasoitukseen. Syvyyttä näillä istutuskuopilla on n. 80 cm, minkä jälkeen vastaan tuli alkuperäistä mehtämaata, joka on multaa sekin. Ja sen alla on lahoavaa puiden juuristoa, jota myöten viini pääsee vielä syvemmälle jos haluaa juuriaan maahan upottaa. Silttikerros tässä on talon pohjaa kaivettaessa syrjään siirrettyä tarpeetonta maata.
Sieltä isot kivetkin on, raunioksi kerätty tontin nurkkaan. Niiden pitäisi johtaa kesäisin lämpöä maan pinnan yläpuolelta alas multakerrokseen ja  lämmittää maa syvältä. Jospa viini tykkäisi siitäkin. Paikka saa nyt olla pari päivää auki ja lämmetä ennen kuin mitään istutan. Mitään routaa siellä ei missään tullut vastaan, mutta kylmää se vielä on. Eikä minulla ole käyttökelpoista kompostiakaan tässä vaiheessa vuotta. Pitänee ostaa kaupasta pari säkkiä multaa kuoppaa kohden. Tehdään tämä nyt oikein vaikeasti.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Talviturkin heitto

Mökillä meni helatorstai. Vein isän uudestaan sinne. Pätkin viime talvena kaatamani harvennuspuut. Ihan riukua melkein kaikki, mutta kyllä ne palaa ja lämmittää. Siinä on isälle kevyttä halkomis- ja pinoamishommaa muutamaksi päiväksi.
 Kahlasin järveen vesiletkun ja kiinnitin sen lekalla pohjaan. Laiturin vanha pukki oli lahonnut hajalle, joten tehtiin uusi, isän tapaan vanhasta sekalaisesta tavarasta, mitä lautahyllyiltä löytyi. Uutta ei enää hankita; hyvä niinkin, tuleepahan ne käytettyä. Sitten vein laiturinkin järveen. Vettä on tässäkin järvessä paljon normaalia enemmän, laituri on toisen betoniportaan tasalla. Kuulemma vuonna 1974 on viimeksi ollut näin paljon vettä. Elokuuhun mennessä tuosta liikutaan porras portaalta vielä paljon eteenpäin. Laiturin pään kohdalla on vyötäröön asti vettä. Käytin itseäni kokonaan veden alle kaiken päätteeksi, eli se talviturkki on nyt heitetty.
 Kiurunkannus, Corydalis, luullakseni solida eili pystykiurunkannus. Turussa vartiovuorella kukki jalokiurunkannus. Sen siemeniä olisi mukava jostain saada. Nämä pienemmätkin on mukavia, leviävät rauhalliseen tahtiin.
 Vuorijalava - Ulmus glabra - kukkii.
 Ja ne koivut. Niissä on niin paljon kukkia että ne näyttää kellertäviltä eikä vihreiltä, vaikka juuri nyt on myös lehtien puhkeamisen aika. Ihmisiä on sairaaloissa siitepölyn valtavan määrän takia.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Vierailu Saaren kartanossa

Käytiin Mietoisissa Saaren kartanossa seminaaria pitämässä. Se paikka oli historiaa. Vauraassa vanhassa Varsinais-Suomessa; tilasta on kirjallisia mainintoja jo 1200-luvulta lähtien. Nykyisen päärakennuksen kellaripuoli on 1500-luvulta, päällyspuoli 1700-luvulta. Vuoteen 1808 asti pääosin kuninkaan omistuksessa, ja sitä kautta siellä asui virkatehtäviä hoitamassa kautta vuosisatojen lähinnä upseereita tai hallintoaatelisia.
 Piharakennuksina oli myös asuintaloja; siellä on joskus ollut töissä useita kymmeniä ihmisiä. Tämä punainen on moderneinta ruotsalaista arkkitehtuuria 1700-luvulta, ja siinä selvästi näkee sen mallin minkä mukaan syntymäkotitaloni pohjoisessa Savossa on 1940-luvulla rakennettu. Melkein samanlainen, veranta vaan oli leveämpi.
 Nyt paikka on Koneen Säätiön taiteilijaresidenssinä. Sinne saa 2 kk taiteilijastipendejä, eli pääsee tekemään rauhalliseen paikkaan vaihtuvaan monialaiseen taiteilijayhteisöön haluamaansa taidetta joko yksin tai useinkin siellä syntyvällä porukalla. Tässä on osa kiviasetelmasta, joka lienee tarkoitettu pysyväksi. Nimeltään "wa", eli arvatenkin 和, harmonia. Jotensakin kuitenkin mieleen hiipi sitä katsellessa epäilys että nämä on parempia Aasiassa. Nyt se oli läjä kiviä liian pitkässä heinikossa; hankala vielä ajaa sitä heinää kun kivet on tiellä. Sellaista sen nykyisyys. Herttaista väkeä siellä kuitenkin töissä ja asustelemassa oli.
 Paljon mielenkiintoisempi oli paikan historia. Saarihan se ei ole ollut enää pitkään, mutta 1000 vuotta sitten on hyvinkin ollut. Meri näkyy nyt enää tuolla kaukana kapeahkona lahtena. Jossain tuolla rantapelloilla 1700-luvulla kreivi Augustin Ehrensvärd yritti kasvattaa riisiä. Hän oli Linnén ystävä ja sitä kautta kiinnostunut myös hyödyllisestä botaniikasta. Ei tiettävästi kuitenkaan onnistunut riisin viljelyssä; jos olisi onnistunut, olisi meidän ruokavaliomme nyt toisenlainen. Mutta onnistui hän monessa muussa, rakensi muun muassa Suomenlinnan.
 Siellä kasvoi kallioilla paljon pieniä orvokkeja. Epäilen että ne eivät ole 1700-luvulta, vaan paljon uudempia. Sarviorvokkeja ne lienevät, ministyneitä vain. Meidänkin pihassa sarviorvokit on lähteneet leviämään itsekseen siemenistä ja samalla niiden kukinnot pienenevät. Luulenpa näitä sellaisiksi. Ihan nättejä kukkia kuitenkin, etenkin kun niitä kasvoi paikoitellen mattoina.
Että semmoinen paikka. Suomea tutuksi paikkakunta kerrallaan.