Helppo näitä nykyään on asentaa, kovin monessa vaiheessa ei tarvinnut kiroilla, ja kaikki toimii. Satelliittiviritin ja vanha VHS, samoin kuin uusi luurei. Television roppasin seinälle, pienet kaiuttimet pistin vain nauloilla kiinni. Lattialla ei ole enää mitään - tosin näkyy siellä taas jokin johto, joka kyllä nousee vielä. On lattialla tietysti pöydän jalat ja puhveli, jonka pitää lattialla ollakin. Subwooferia ei viitsi kotonaan montaa kertaa sanoa ääneen. Pienillä kaiuttimilla oli myös jokin erikoistermi, vieläpä suomenkielinen, mutta en muista sitä enää. Niin vähän sitä äidinkieltään osaa. Television omat äänet riittää hyvin hiljaa kuunnellessa, puhvelin matalat äänet alkaa huomata vasta kun nostaa äänenvoimakkuutta. Eli niiden tarpeellisuus on rajallista.
Iltavideoita taas katsellaan tyttären kanssa, ja vaimon huone on entisessä rauhassaan. Kaikki hyvin.
Materian määrä sillä seinustalla putosi yhteen kolmannekseen, jos ei enemmän. Vanha televisio etenkin oli pirun raskas kantaa kahden miehenkin. Saattoi pudota neljännekseen, painossa mitattuna. Saisi kaikki nyt kestää seuraavat 8 vuotta.
Katsoin sitten illalla televisiota. Jokaisen kanavan. Siellä oli paljon suuria tunteita. Jossain hiihdettiin ja hihkuttiin, mutta yleensä tapettiin tai muuten vain rääkättiin ihmisiä. Yhdellä kanavalla oli joku tanskalainen nuorimies viettelemässä naista. Oli saanut sen hotellihuoneeseen, vieläpä sängylle. Sitä olisin mielelläni katsonut enemmän, mutta sitten mies söi kerralla kourallisen Viagraa ja jo kohta yrjösi naisen päälle. Olipa typerää. Se siitä.
Mutta tulipa kerrankin televisiota katsottua.
6 kommenttia:
Yäk, kaikkee ne telkkarissa näyttää! Meillä pyörii nykyisin lähinnä vain Liv ja Jim, joita tulee katsottua kun lapset katsoo, ja tuleehan sieltä silmäniloakin; Rantavahdit :) Itse pyydystelen nimenomaan luonto-ohjelmia jos haluan katsoa telkkaa, niissä huomaa ison teräväkuvaisen ruudun edut.
Ja eilen vai toissapäivänäkö oli japaninkielen opetusohjelma - ei kyllä yhtään auennu! Taidan tyytyä germaanisiin kieliin... paljonko japaninkielessä on kirjoitusmerkkejä?
Japani ei kyllä suomalaiselle ole kovin vaikeaa, koska osa kieliopista ja lausumisesta on niin samanlaista. Japanissahan on sijapäätteet kuten suomessakin. Osa taas on tietysti erilaista, joten se ei välttämättä heti aukea, mutta onpahan sitten eksoottista.
Japanissa on kirjaimia ja merkkejä. Kirjaimet ovat kirjaimia vähän niin kuin meilläkin, niitä vain on 46, johtuen japanilaisesta äännemaailmasta. He mieltävät esimerkiksi äänteet ka, ki, ku, ke ja ko omiksi kirjaimikseen. Ne on lapsille hyvin helppo oppia, koska äänteen voi lukea suoraan, ei tarvitse yhdistellä kahta kirjainta toisiinsa, kuten siis vaikka k ja a. Tytär oppi lukemaan niitä jo 4-vuotiaana.
Näitä kirjaimia on kahta lajia, hiragana ひらがな, joka on pehmeämpää ja pyöreämpää. Ja katakana カタカナ, joka on kulmikkaampaa. Vähän kuin kaunon ja tikkukirjainten ero. Vaikka sana Suomi = su-o-mi on hiraganalla すおみ ja katakanalla スオミ。
Sitten japanissa käytetään vielä kiinasta tulleita merkkejä. Nimeltään kanji 漢字, eli Han-merkit, viittauksena 2000 v sitten Kiinassa hallinneeseen Han-dynastiaan.
Me voisimme suomessa käyttää näitä kiinalaisia merkkejä yhtä hyvin kuin japanissa. Kiinan kielessähän kielioppi on vain sanojen erilaisia järjestyksiä, japanissa ja koreassa sanoja taivutetaan aivan kuin meilläkin. Sanan perusvartalo esitetään kanjilla, ja kielioppi kirjaimilla. Esimerkiksi sana talo kirjoitetaan kiinaksi 家 (savupiippu, katto ja sika katon alla lämpimässä), ja siihen vain lisätään japanin tapaan sijapäätteitä, taloon 家on, 家sta, 家lle ja niin edelleen. Opettelu on hyvin hauskaa. Kunhan systeemiin pääsee sisälle.
Saat sen kuulostamaan helpolta ja hauskalta.! Harmi kyllä, nuo "hieroglyfit" ei aukee mulla, lienee jokin asetuskysymys...
Ei se kovin vaikeaa ole, kunhan ei pidä turhaa kiirettä. Merkkien ja kirjainten opettely on lihastyötä. Eli niitä pitää piirtää kynällä paperille tai sormella ilmaan kerta toisensa jälkeen, jotta ne jäävät liikemuistiin.
Outo juttu että japanin fontit eivät aukea. Itäaasialaiset merkistöt on normaalisti mukana jo kaikissa koneissa, ainakin passiivisina niin että ne näkyvät, vaikka kirjoittamaan ei pystyisikään. Voi olla asetuksistakin kysymys, mutta yleensä ei enää nykyään tarpeellista. Mutta ei sillä suurta väliä. Näkyyhän niitä muualla.
Ne muuten näkyy tässä pöytäkoneella, mutta aamulla ei näkynyt läppärillä. Katakana näyttää siltä japanilta, jonka saattaisin tunnistaa japaniksi, mutta juuri nuo kiinalaiset merkit on sotkenu ajatusta. En ole tiennyt, että se kieli on niin moninaista kirjoitettuna.
Japani on suomen tapainen agglunatiivinen kieli, joka siis käyttää päätteitä erilaisten kielioppimuotojen rakentamiseen. Kiinastajan kirjoitustaito merkkeineen Japaniin 400-600-lukujen tienoilla tuli, mutta koska kielen rakenne on niin totaalisen erilainen, piti japanilaisten kehittää kiinan merkkien rinnalle kirjaimisto. Korealaiset teki samalla tavoin. Japanissa vain eri ihmisten toimesta kehitettiin kaksi, jotka on myöhemmin sovitettu toisiinsa. Hiraganalla kirjoitetaan normaali kielioppi, katakanalla taas korostetaan sanoja, kuten lainasanoja tai huudahduksia. Mangoissa on paljon katakanaa, koska siellä äksönin keskellä aina huudetaan.
Mutta kuka tahansa, joka kiinalaiset merkit on kerran oppinut, ei halua niistä enää luopua. Opettelemisessa on oma työnsä, mutta käytössä ne on käteviä. Esimerkiksi Suomi on klassisilla merkeillä 芬蘭, kiinaksi Fenlan; japanilaiset, jos osaavat, lukevat ne Finrando. Lukiolainen japanilainen osaa n. 2000 merkkiä, pitäisi osata ainakin, mutta mitä he eivät osaa, he kirjoittavat hiraganalla. Nuo kaksi merkkiä ovat sen verran harvinaisia, että kaikki japanilaiset eivät välttämättä niitä tunne.
Ne tarkoittavat tuoksuvaa orkideaa. Kiinalainen merkistö tuo aina kaikkeen erilaisia merkitystasoja, mikä on yksi niiden viehätyksistä. Joskus merkitys tulee siitä miten ne äännetään, joskus siitä mitä ne tarkoittavat, ja joskus siitä mitä ne ovat jossain 1200-luvun runossa symbolisoineet.
Lähetä kommentti