Kun tapaa kennelihmisiä ja puhuu niille mustasta noutajasta, niin ne aina yrittää tunkea Miinaa johonkin rotuun. Flätti yleensä tulee esiin. Sileäkarvainen noutaja, joka usein on musta. Noiden rotujen kohtelu on jotensakin kammottavaa. Siellä noudatetaan edelleen Francis Galtonin eugeniikan perusteita, hoidetaan rotuhygieniaa, kilpailutetaan jatkuvasti, pidetään, tai yleensä yritetään pitää sotilaallisessa kurissa (apinat kouluttamassa susia ei ole tehokkain yhdistelmä), pidetään nälässä ulkonäön tähden, ja seksikin sallitaan ulkonäön perusteella. Mitä ihmisille ei avoimesti ja laillisesti voi tehdä enää, sitä voi tehdä koirille kiitettynä ja ihailtuna toimintana. Eikä tästä ole 100 vuottakaan, 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkupuolta, kun suomalaisilta alhaisen mongolirodun jäseninä oli muutamissa Yhdysvaltain osavaltioissa laillisesti kielletty naimisiinmeno ylempien rotujen, eli lähes puhdasta arjalaisuutta edustavien anglosaksien ja skandinaavien, kanssa.
Flätin rotumääritelmään kuuluu mm: "Kuono- ja kallo-osat ovat samanpituiset ja linjoitukseltaan yhdensuuntaiset. Otsapenger on vähäinen, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa." Pahaa enteilevä lause. Kun koirilla huskyjä ja ajokoiria lukuunottamatta ei ole enää juuri mitään hyötykäyttöä, niin esteettiset kriteerit nousevat eugeniikassa väkisinkin hyvin tärkeään asemaan. Muoto ja väri. Flättikin voi 40 vuoden kuluttua olla koira, jolla on neulanterävä luisu pää, ei minkäänlaisia aivoja, ja se kuolee viisivuotiaana syöpään. Mitä emootiota tuleekaan flättibloggaajan tekstiin, kun hänen pitää perustella "värivirheisen" koiran pitoaan, samalla kuitenkin rotuhygieniaa ylistäen.
Voi Miinassa flättiäkin olla. Flätistä, labradorilaisesta ja jostain isommasta pohjoiseuraasialaisesta metsästyskoirasta voisi saada tuollaisen yhdistelmän.
Meillä on koirat aina olleet mitä sattuu, eikä niitä vuosikymmeniin ole ostettu. Tavalla tai toisella hylättyjä tai poliisin huostaanottamia. Äitini niitä on aina esiin kaivanut. Pienemmät ovat pysyneet hänen hoidossaan, isommat kulkeutuneet ennen pitkää minulle. Äitini ei koiriaan koskaan ole mitenkään kouluttanut, muuten kuin elelemällä tiiviisti niiden kanssa, mutta aina ne häntä tottelevat. Ja hyviä koiria niistä kaikista on tullut. Miinan haukkuminenkin alkaa vähitellen laantua silloin kun kiellän sen, vaikka ei se vieläkään aina onnistu. Enkä aina kielläkään, kun se kerran näyttää olevan niin mukavaa. Ja tältä se näyttää:
6 kommenttia:
Lukisin mielelläni lisää tuosta suomalaisten kohtelusta USAssa, onko antaa mitään referenssejä? Yhden tapauksen muistan löytäneeni internetistä, siinä muistaakseni oli kyse saako suomalaissyntyinen kansalaisuutta ja tapaus meni oikeuteen. Syntyi kuulemma kalabaliikki kun pitkä sinisilmäinen blondimongoli astui saliin.
Kemiläinen, Aira & Hietala, Marjatta & Suvanto, Pekka (toim.): Mongoleja vai germaaneja? Rotuteorioiden suomalaiset. Historiallinen arkisto 86. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1985.
Suomalaiset, outo Pohjolan kansa: Rotuteoriat ja kansallinen identiteetti. Historiallisia tutkimuksia 177. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1993.
Ihanalta näyttää Miinan luminen kuono haukun toimessa!
Koko rotujen jalostushomma on karannut käsistä... jossain vaiheessa on pakko yhdistää saman rodun eri versiot, jotta geenipooli kasvaisi. Esimerkiksi villakoirat: on toy-, kääpiö-, keskikokoinen ja isovillakoira, ja näistä vielä lukematon määrä eri värimuunnoksia, joita ei sovi "sotkea" keskenään. Entäs mäyräkoira? Kaniini-,kääpiö-... karkea-, lyhyt- ja pitkä karva... ja kyse on kuitenkin ihan samasta!
Snautsereita ja pinsereitä on sentään jo yhdistelty.
Jaha. Sinulla on selvästi enemmän tietoa siitä mitä sillä kentällä tapahtuu. Ja se on oikeasti huolestuttavaa.
Oi, söpö ja ihana Miina! :)
Hmm... pitäisköhän minunkin lukea nuo kirjat joita suosittelit Anonyymille.
Ne on hauskoja ja mielenkiintoisia kirjoja, ja niissä on sellaista Suomen historiaa jota ei missään opeteta, ja josta on vaiettu visusti viimeiset 50 vuotta. En ikinä ole katunut niiden lukemista.
Lähetä kommentti