Ajelulla

Tytär kävi taas rekiajelulla. Siellä ei pitkiin oikein ole voinut käydäkään. Yhtäältä minä en ole ollut kotona, ja toisaalta vanhukset ei enää oikein tarkene olla pakkasella ulkona pitkiä aikoja, sydäntäkin ahdistaa pakkasilmalla. Nyt kun lauhtui, niin taas pääsi. Antoivat tyttärelle oman reen tällä kertaa, ja hyvin hän sillä selvisi, toisen reen perässä ajaen, ja vain kaksi koiraa reen edessä. Tunnin reissu paksussa lumessa. Koirat oli tullessaan väsyneitä, mutta hyväntuulisia. Kyllä ne tykkää vetämisestä. Minä tein tavan mukaan sen tunnin pihassa lumitöitä ja rupattelin isännän kanssa. Hän ei lähde enää koirilla liikenteeseen, ja emäntäkin mielellään ottaa tyttären mukaan. Ei ole enää niin varmajalkainen jalaksilla.



On ne huskyt kepeäjalkaisia olentoja. Niin hentoisen oloisia, mutta niin vahvoja kuitenkin. Itsekin tuntee voiman, kun niitä taluttaa tarhaan tai tarhasta, ja tytärtä yksi sellainen vetää miten haluaa. Tykkään näistä koirista. Terveitä; vielä 13-vuotiaina ulvovat päästä mukaan vetämään. 14-vuotiaat olivat jo eläkkeellä, ja asustelivat sisällä pakkasimpien aikaan.



Voimastaan ja villeydestään huolimatta ne on kuitenkin ihmiselle hyvin kilttejä. Niin kai ne olisi sudetkin, jos olisivat tuttuja. Minusta on mukavaa että tytär opettelee tuntemaan muitakin koiria. Koirien kanssa on vähän kuin musiikin kanssa. Kun nuorena aloittaa harjoittelun, niin oppii luonnolliseen suhteeseen.