Istuin eilen päivän kuuntelemassa yhden kielen näyteluentoja ja haastattelemassa hakijoita. Paljon on Suomessa koulutettua väkeä, sekä suomalaisia että ulkomailta tänne tulleita, kaikki määräaikaisissa työsuhteissa, pian päättyvissä, uutta työtä etsimässä.
Kovatasoisia hakijoita, paljon on töitä tehty ammattitaidon eteen.
Tätä porukkaa katsellen miehillä näytti olevan kasassa naisia enemmän julkaisuja, oppiarvoja ja vastaavia meriittejä,
naiset taas hakkasivat miehet mennen tullen sekä kieli- että opetustaidossa.
No, erot oli sinänsä aika pieniä, kun sen yleiseen kovaan tasoon suhteuttaa, mutta silti selviä ja systemaattisia.
En tiedä voiko tilannetta yleistää. Tuskin. Tai ehkäpä.
Pienetkin erot ajan käytön rakenteessa tuo aikuisiksi ehtineille ihmisille jo varsin selviä profiilieroja.
Kuka sieltä töihin valitaan ei ole minun päätettävissäni.
Kyseessä oli nimenomaan tuon kielen opettamiseen määritelty paikka,
joten luultavasti joku näistä naisista sen saa.
10-20 vuoden päästä sama porukka voisi olla hakemassa professuuria ja se taas menisi lähes väkisin miehelle.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2008
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Teki mieli hajottaa jotain, ja isä soitti haluavansa taas mökille. Otin moottorisahan mukaan.
Tuluppa pit vaehtoo, hakkee kyliltä, vua sitte läks pärisemmää. Siinä katkenneessa petäjässä ol sekä tervasrossoo että lahhoo. Eteläkylykee kuluki laho raita ylläältä tyvvee asti. Sinne päi löi muutama vuos sitte salama. Liekö ollu juur tämä puu, ja sekö ois polttana männessää osan puuta kuoliaaks? Jiä tietämätä.
Kuasin pystyy jiänee osan ja pätkittii kaekki. Kerra jäe saha jummii, runko ol vähä notkossa. 80-vuotiaasta ukosta lähti vielä uskomattoman paljo voemoo kun isä tempas paksusta oksasta kangin ja viänti runkoo. Ollappa ite tuossa kunnossa tuon ikäsenä, tai ylpiätää ellee nii vanahaks.
Vua kyllä jo pit isännii lähtee leppeemää pitkäksee. Minä kanniskelin pöllit sylissän metästä vanahan saanan taakse pinnoo.
Suap isä ne siinä halakoo ja panna pinnoo. On sille tarpeeks hommoo siinäe. Se ol 80-90 vuotias petäjä, loppupiä vuosrenkaat ol nii kappeita että niitä ol hyvi vaekee lukkee. Paksu puu joka tappaaksessa. Yläpiästää aeka oksikassii. On niihe pienimisessä hommoo, muutama kerralla ja sitte sohvalle makkoomaa vähäks aekoo.
Tek se iltaruuat. En oo pitkii pottuja, paestia, ja voetaleipee syönnäkää.
Sinivuokot ja kiurunkannukset kukkii ja leviää pitkin mehtee.
Pähkinäpensaattii kukki, metän reunassa.
Enämpi heje ku emikukkia.
Päevän verran oekeeta elämätä miehelle. Koeroo vua puuttu.
Mutta muuten on hyvä olo.
Tuluppa pit vaehtoo, hakkee kyliltä, vua sitte läks pärisemmää. Siinä katkenneessa petäjässä ol sekä tervasrossoo että lahhoo. Eteläkylykee kuluki laho raita ylläältä tyvvee asti. Sinne päi löi muutama vuos sitte salama. Liekö ollu juur tämä puu, ja sekö ois polttana männessää osan puuta kuoliaaks? Jiä tietämätä.
Kuasin pystyy jiänee osan ja pätkittii kaekki. Kerra jäe saha jummii, runko ol vähä notkossa. 80-vuotiaasta ukosta lähti vielä uskomattoman paljo voemoo kun isä tempas paksusta oksasta kangin ja viänti runkoo. Ollappa ite tuossa kunnossa tuon ikäsenä, tai ylpiätää ellee nii vanahaks.
Vua kyllä jo pit isännii lähtee leppeemää pitkäksee. Minä kanniskelin pöllit sylissän metästä vanahan saanan taakse pinnoo.
Suap isä ne siinä halakoo ja panna pinnoo. On sille tarpeeks hommoo siinäe. Se ol 80-90 vuotias petäjä, loppupiä vuosrenkaat ol nii kappeita että niitä ol hyvi vaekee lukkee. Paksu puu joka tappaaksessa. Yläpiästää aeka oksikassii. On niihe pienimisessä hommoo, muutama kerralla ja sitte sohvalle makkoomaa vähäks aekoo.
Tek se iltaruuat. En oo pitkii pottuja, paestia, ja voetaleipee syönnäkää.
Sinivuokot ja kiurunkannukset kukkii ja leviää pitkin mehtee.
Pähkinäpensaattii kukki, metän reunassa.
Enämpi heje ku emikukkia.
Päevän verran oekeeta elämätä miehelle. Koeroo vua puuttu.
Mutta muuten on hyvä olo.
lauantai 26. huhtikuuta 2008
Päivä taas ohitse. Yritin tehdä pennihakemusta. Sitä tehdään niin, että kukin vuorollaan kirjoittaa jotain. Minä taidan olla kuudes kirjoittaja, ja se on jo täysin sekava paperi.
Tytär lukee Harri Pottereita uudestaan, tällä kertaa yksikseen. Ihan hyvä, että innostuu viimein lukemaan suomeakin. Lukee aika nopeasti, pari päivää siltä yhteen paksuun Potteriin menee.
Milloinkahan minulla olisi aikaa lukea Pottereita? Mieli tekisi, mutta töitä pitäisi ...
Löysin pakastimesta vielä kaksi vastaa. Saunottiin ne pois. Mukava tuoksu. Voi vielä mennä kuukausi ennen kuin uusia lehtiä pääsee syömään. Katsottiin saunan jälkeen kahdestaan
ハウルの動く城a. Jaksan katsoa Miyazakin elokuvia aika moneen kertaan peräkkäin.
Tarzan jäi tänä iltana lukematta. Ei se ole vielä päässyt sinne päiväkotiin asti ...
Vaimokin palasi reissulta nyt lauantai-iltana myöhään. Kävi saunassa ja meni nukkumaan. Perhe on taas koossa.
Koiraa vain puuttuu. Kohta vuosi kun sen hautasin,
mutta edelleen pimeässä kävellessäni varon,
etten vain astu päälle.
Tytär lukee Harri Pottereita uudestaan, tällä kertaa yksikseen. Ihan hyvä, että innostuu viimein lukemaan suomeakin. Lukee aika nopeasti, pari päivää siltä yhteen paksuun Potteriin menee.
Milloinkahan minulla olisi aikaa lukea Pottereita? Mieli tekisi, mutta töitä pitäisi ...
Löysin pakastimesta vielä kaksi vastaa. Saunottiin ne pois. Mukava tuoksu. Voi vielä mennä kuukausi ennen kuin uusia lehtiä pääsee syömään. Katsottiin saunan jälkeen kahdestaan
ハウルの動く城a. Jaksan katsoa Miyazakin elokuvia aika moneen kertaan peräkkäin.
Tarzan jäi tänä iltana lukematta. Ei se ole vielä päässyt sinne päiväkotiin asti ...
Vaimokin palasi reissulta nyt lauantai-iltana myöhään. Kävi saunassa ja meni nukkumaan. Perhe on taas koossa.
Koiraa vain puuttuu. Kohta vuosi kun sen hautasin,
mutta edelleen pimeässä kävellessäni varon,
etten vain astu päälle.
perjantai 25. huhtikuuta 2008
Tuolla jossain, minkä osoite kiertaa Naamakirjassa,
pääsi tökkimään karttaan neuloja käymistään paikoista.
Osoite hävisi samalla kun yritin estää reittiä omaan
Naamakirjaani.
pääsi tökkimään karttaan neuloja käymistään paikoista.
Osoite hävisi samalla kun yritin estää reittiä omaan
Naamakirjaani.
Naamakirjalla ei noin muuten tee yhtään mitään, ainakaan se ei sovi minun luonteelleni alkuunkaan, mutta tämän kartan kanssa pääsi muistelemaan elämäänsä.
Eipä noita matkoja nyt sitten niin paljoa ollutkaan,
ja suurin osa maailmaa on näkemättä.
Tuossa on tietysti perspektiiviharha,
muukin kuin Robinsonin projektio.
Maailma on paljon isompi kuin minä maailmankartta sen näyttää.
Aika paljon isompi.
KEHU NAINEN PÄIVÄSSÄ!!!
Niin luki joskus feministien ovessa. Erittäin hyvä ajatus. Kyllä itsevarmojakin naisia löytyy, mutta ei sellaisia kovin paljoa ole. Kehumalla itsevarmuus ja luottamus omaan tekemiseensä kasvaa.
Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Jos minä kehun naisen,
niin melkein aina minun alkaa tehdä häntä mieli.
Ja siinä on aina se vaara, että hän saattaa sen aistia,
mikä ei välttämättä nuoresta naisesta,
joita ympärilläni paljon on, ole miellyttävää.
Perheellinen vanha mies ...
Eikä vanhemmat naiset ole sen yksinkertaisempia.
Kehua pitää, mutta aina pitää olla varovainen.
Naisten kanssa on monimutkaista.
Niin luki joskus feministien ovessa. Erittäin hyvä ajatus. Kyllä itsevarmojakin naisia löytyy, mutta ei sellaisia kovin paljoa ole. Kehumalla itsevarmuus ja luottamus omaan tekemiseensä kasvaa.
Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Jos minä kehun naisen,
niin melkein aina minun alkaa tehdä häntä mieli.
Ja siinä on aina se vaara, että hän saattaa sen aistia,
mikä ei välttämättä nuoresta naisesta,
joita ympärilläni paljon on, ole miellyttävää.
Perheellinen vanha mies ...
Eikä vanhemmat naiset ole sen yksinkertaisempia.
Kehua pitää, mutta aina pitää olla varovainen.
Naisten kanssa on monimutkaista.
Tällä viikolla tuli laitokselle yhteensä 21 gradua, mitä ihmeellisimmistä aiheista. Se tarkoittaa yhteensä 42 tarkastusta ja olen ne kaikki saanut järjesteltyä, kaukaisin tarkastaja Kreikasta - ach so, aus Poland habe ich noch kein Antwort gehört,
die Sache eines Gradus ist noch unterbrochen -
samalla kun olen paimentanut ihmisiä maturiteeteissa ja muissa viimeisissä suorituksissa, rauhoitellut niitä, jotka eivät saaneet graduaan valmiiksi jättöpäivään mennessä - ei vanhoja suorituksia suinkaan pyyhitä pois - hoitanut loppuun kaikki kevään seminaarit ja luennot, istunut strategiakokouksissa miettimässä kannattaako Opetusministeriöltä hakea muutamia pennosia, sekä vienyt loppuun henkilökunnan palkkaneuvottelut.
En usko että ne yksityissektorilla edes tietävät, millaisia ovat valtiosektorin palkkaneuvottelut. Kerta vuoteen alainen näyttää esimiehelle, mitä on julkaistu, paljonko on opetettu ja millaisilla areenoilla on esiinnytty tuomassa kunniaa yliopistolle, minkä jälkeen todetaan, että palkkaa ei nosteta, koska rahaa ei ole. Ei sitä keneltäkään lasketakaan, se olisi väärin tässä kulttuurissa, mutta en sirkuksestamme edes tiedä ketään, joka ei töitä tekisi niin paljon kuin terveys antaa myöten. Osa meistä, minua vanhemmat, on jo kehäraakkeja, joita kiusataan kuukauden parin sairaslomilla, mutta ei lasketa sairaseläkkeelle. Minua nuoremmat vielä jaksaa.
Ja minä tässä välissä katselen, mitä tulevaisuus tuo.
Ihmiset on tottuneet kyllä siihen, että tuloksia vaaditaan ja
että se on oikeudenmukaistakin,
mutta me olemme tottuneet tekemään sen porukkana,
vaikka itse kunkin työnkuva on hyvin individualistinen, ja ihminen saa rakentaa sen millaiseksi itse haluaa, ollen siitä itse vastuussa. Jos jollakulla on aikaa kirjoittaa hyviä artikkeleita ja julkaista niitä komeilla kansainvälisillä forumeilla, se tarkoittaa käytännössä sitä, että joku muu hänen sijastaan ohjaa paria kolmeakymmentä gradua, sekä toistakymmentä väikkäriä siihen päälle. Pitää isoa kasaa seminaareja ja sekä kymmenien tai peruskursseilla satojen ihmisten luentoja.
Kun porukka kokonaisuudessaan tuotti sekä komeaa kansainvälistä
että hyvätasoista
suomalaista tulosta, niin kaikki oli hyvin.
Nyt kun kaikkea mitataan henkilökohtaisella tasolla,
millä ei oikeastaan ole mitään merkitystä palkan suhteen,
niin kaikista tuntuu että tämä menee väärin.
Minä en näissä neuvotteluissa edusta työnantajaa, vaan pikkunilkkiä, joka tekee ensimmäisen
portaan työn ja lähettää lomakkeet eteenpäin. Olen suhtautunut päivämääriin vakavasti niin, että ketään ei voitaisi uhata palkanmaksun lopettamisella, mutta en millään pysty kirjoittamaan
vakavaa vpj (valtionpalkkausjärjestelmä) kieltä. Lomakkeet voi tulla vielä haukkujen kera takaisin, mutta väelleni siitä ei pitäisi olla haittaa.
Yliopisto tuntuu murenevan sisältä päin. Se vain hajoaa. Jotkut ulkopuolella luulee, että siellä assistentit ottaa professoreille valokopioita ja auttelevat muutenkin kaikessa. En minä ainakaan ole sellaista nähnyt missään, Suomessa nimittäin. Päinvastoin, minä nykyään kirjoittelen nimilistoja puhtaaksi amanuenssin avuksi, koska se on repeämässä, ja jos se repeää, kaikki pysähtyy. Joku vuosi sitten töihin tullessaan se oli energinen, reipas ja iloinen nuori nainen; nytkin se on vielä nuori nainen, ja energinen, ja erittäin ammattitaitoinen, mutta naamassa näkyy huoli ja väsymys, niin kuin meillä muillakin. Enkä minä pysty tekemään asialle muuta kuin
yrittää tehdä omat hommani nopeasti ja tarkasti,
niin että hänelle ei tule niistä ylimääräistä vaivaa.
Hän paimentaa useaa kymmentä henkilökunnan jäsentä ja
luultavasti satoja opiskelijoita, mikä tarkoittaa sitä,
että koko ajan on kiire ja edessä istuu äkäinen tai toivoton ihminen.
Valtio ajaa eteenpäin tuottavuusohjelmaa,
jossa pitäisi leikata pois lisää hallintohenkilökuntaa. Voi olla että tämä kaikki on yksityissektorilla vielä paljon kamalampaa,
Aamunihanuuden kokemusten kannalta ainakin.
Mutta kamalaa se on välillä meilläkin, ja kamalampaan suuntaan menossa.
Luennoimisesta minä tykkäisin, etenkin, jos olisi aikaa valmistella saarnat huolella. Osaan minä sitä, eikä yleisölläni ole tapana nukkua.
Mutta muuten olen taas niin rättiväsynyt muutaman päivän sirkuksessa kieppumisen jälkeen, että kai tulevaisuus sen takia näyttää synkältä. Kai tässä kuitenkin hengissä selvitään kuolemaan asti.
die Sache eines Gradus ist noch unterbrochen -
samalla kun olen paimentanut ihmisiä maturiteeteissa ja muissa viimeisissä suorituksissa, rauhoitellut niitä, jotka eivät saaneet graduaan valmiiksi jättöpäivään mennessä - ei vanhoja suorituksia suinkaan pyyhitä pois - hoitanut loppuun kaikki kevään seminaarit ja luennot, istunut strategiakokouksissa miettimässä kannattaako Opetusministeriöltä hakea muutamia pennosia, sekä vienyt loppuun henkilökunnan palkkaneuvottelut.
En usko että ne yksityissektorilla edes tietävät, millaisia ovat valtiosektorin palkkaneuvottelut. Kerta vuoteen alainen näyttää esimiehelle, mitä on julkaistu, paljonko on opetettu ja millaisilla areenoilla on esiinnytty tuomassa kunniaa yliopistolle, minkä jälkeen todetaan, että palkkaa ei nosteta, koska rahaa ei ole. Ei sitä keneltäkään lasketakaan, se olisi väärin tässä kulttuurissa, mutta en sirkuksestamme edes tiedä ketään, joka ei töitä tekisi niin paljon kuin terveys antaa myöten. Osa meistä, minua vanhemmat, on jo kehäraakkeja, joita kiusataan kuukauden parin sairaslomilla, mutta ei lasketa sairaseläkkeelle. Minua nuoremmat vielä jaksaa.
Ja minä tässä välissä katselen, mitä tulevaisuus tuo.
Ihmiset on tottuneet kyllä siihen, että tuloksia vaaditaan ja
että se on oikeudenmukaistakin,
mutta me olemme tottuneet tekemään sen porukkana,
vaikka itse kunkin työnkuva on hyvin individualistinen, ja ihminen saa rakentaa sen millaiseksi itse haluaa, ollen siitä itse vastuussa. Jos jollakulla on aikaa kirjoittaa hyviä artikkeleita ja julkaista niitä komeilla kansainvälisillä forumeilla, se tarkoittaa käytännössä sitä, että joku muu hänen sijastaan ohjaa paria kolmeakymmentä gradua, sekä toistakymmentä väikkäriä siihen päälle. Pitää isoa kasaa seminaareja ja sekä kymmenien tai peruskursseilla satojen ihmisten luentoja.
Kun porukka kokonaisuudessaan tuotti sekä komeaa kansainvälistä
että hyvätasoista
suomalaista tulosta, niin kaikki oli hyvin.
Nyt kun kaikkea mitataan henkilökohtaisella tasolla,
millä ei oikeastaan ole mitään merkitystä palkan suhteen,
niin kaikista tuntuu että tämä menee väärin.
Minä en näissä neuvotteluissa edusta työnantajaa, vaan pikkunilkkiä, joka tekee ensimmäisen
portaan työn ja lähettää lomakkeet eteenpäin. Olen suhtautunut päivämääriin vakavasti niin, että ketään ei voitaisi uhata palkanmaksun lopettamisella, mutta en millään pysty kirjoittamaan
vakavaa vpj (valtionpalkkausjärjestelmä) kieltä. Lomakkeet voi tulla vielä haukkujen kera takaisin, mutta väelleni siitä ei pitäisi olla haittaa.
Yliopisto tuntuu murenevan sisältä päin. Se vain hajoaa. Jotkut ulkopuolella luulee, että siellä assistentit ottaa professoreille valokopioita ja auttelevat muutenkin kaikessa. En minä ainakaan ole sellaista nähnyt missään, Suomessa nimittäin. Päinvastoin, minä nykyään kirjoittelen nimilistoja puhtaaksi amanuenssin avuksi, koska se on repeämässä, ja jos se repeää, kaikki pysähtyy. Joku vuosi sitten töihin tullessaan se oli energinen, reipas ja iloinen nuori nainen; nytkin se on vielä nuori nainen, ja energinen, ja erittäin ammattitaitoinen, mutta naamassa näkyy huoli ja väsymys, niin kuin meillä muillakin. Enkä minä pysty tekemään asialle muuta kuin
yrittää tehdä omat hommani nopeasti ja tarkasti,
niin että hänelle ei tule niistä ylimääräistä vaivaa.
Hän paimentaa useaa kymmentä henkilökunnan jäsentä ja
luultavasti satoja opiskelijoita, mikä tarkoittaa sitä,
että koko ajan on kiire ja edessä istuu äkäinen tai toivoton ihminen.
Valtio ajaa eteenpäin tuottavuusohjelmaa,
jossa pitäisi leikata pois lisää hallintohenkilökuntaa. Voi olla että tämä kaikki on yksityissektorilla vielä paljon kamalampaa,
Aamunihanuuden kokemusten kannalta ainakin.
Mutta kamalaa se on välillä meilläkin, ja kamalampaan suuntaan menossa.
Luennoimisesta minä tykkäisin, etenkin, jos olisi aikaa valmistella saarnat huolella. Osaan minä sitä, eikä yleisölläni ole tapana nukkua.
Mutta muuten olen taas niin rättiväsynyt muutaman päivän sirkuksessa kieppumisen jälkeen, että kai tulevaisuus sen takia näyttää synkältä. Kai tässä kuitenkin hengissä selvitään kuolemaan asti.
tiistai 22. huhtikuuta 2008
maanantai 21. huhtikuuta 2008
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Viime yönä aloin valua jo kylmää hikeä, mikä on aika äärimmäisen väsymyksen merkki. Mutta työt loppuu tekemällä. Lauantaina luin viimeisen graduni tästä kasasta. Tänään kommentoin vain yhden tohtorikandidaatin tutkimussuunnitelmaa, ja lopetin.
Lauleskelin tyttären kanssa karaokea, 石川さゆりさんの演歌のベストを二人で一生懸命にカラオケ機械で大きい声で歌った。あああ、楽しかった。
Vaihdettiin vaimon kanssa autoon kesärenkaat, pestiin, siivottiin, vahattiin ja kiillotettiin. Pantiin kompuralla ilmaa paitsi auton, myös peräkärrin ja kottikärrin renkaisiin. Minä itse asiassa olisin varmaan mennyt puutarhaan, mutta vaimo pitää autosta parempaa huolta kuin minä.
Saunan olin unohtanut eilen tykkänään lämmittää, hyvä että jaksoin sen gradun lukea, mutta tänään olin muistanut sen jo aamulla. Aitokiuas ja kiviset lauteet; se tarvitsee puoli päivää tasaantumista ennen kuin on parhaimmillaan. Eli saunassakin käytiin.
Ja Harri Potteria luettiin. Kalkaros otti ja kuoli. Olisin mielelläni seurannut miehen toimia enemmänkin. Se oli jotenkin viehättävä ja mystinen, kuitenkin koko ajan jollakin tavalla luotettavan tuntuinen.
Ja nyt olen juonut kokonaisen purkin S-marketin myymää tummaa tsekkiläistä III kaljaa. Mikäpä tässä on ihmisen ollessa. Palailen taas elämään.
Huomenna ainakaan en vielä mene töihin, tosin yhtä luentoa pitää ruveta rakentamaan. Ja suunnitella tarkastajia kaikille noille graduille. Siinä sitä vielä on urakkaa, mutta olkoon se tuonnempana.
Kohta pääsen taas nukkumaan, mutta nyt on ruumiskin väsynyt, ei pelkkä pää.
"Uni on suloista", lukee jossain Marjatta Kureniemen Onnimanni-kirjassa. Se on ensimmäisiä oikeita kirjoja, jonka lapsena luin, seitsenvuotiaana joskus, ja luinkin moneen kertaan. Ostin sen tyttärellekin, ja ainakin kahteen kertaan se on yhdessäkin luettu.
perjantai 18. huhtikuuta 2008
Tämänpäiväinen gradu on taas luettu. Näihin taitaa tulla riippuvuus.
Tämän huhtikuun aikana on kuullut, nähnyt ja oppinut paljon. Opiskelujen alusta pisimpään graduaan miettinyt on aloittanut 1960-luvulla, eläkkeellä nyt sitten lopettelee. Vanhin gradunjättäjä on yli 80-vuotias. Töissä pitkään olleita ja jonkinlaisella lomalla tai virkavapaalla graduaan lopettelevia on paljon. Heille tämä on enemmän eksistentiaalista kuin akateemista; opiskelu on kuitenkin niin tärkeä pala ihmisten elämässä, että pisteen puuttuminen siltä elämänvaiheelta saattaa painostaa ihmisiä vuosikymmenet. Arvosanalla ei ole mitään väliä, kunhan vain läpi menee.
Joku on tykkänään sanoutunut irti prebeniläisestä työstään, samalla kun muukin elämä on täydessä kriisissä, lähtien selvittelemään tilannettaan käymällä ensin gradunsa kimppuun:
... rupeisko ryyppäämään, vetäiskö itsensä hirteen, vai tekiskö gradunsa valmiiksi ...
Tämän huhtikuun aikana on kuullut, nähnyt ja oppinut paljon. Opiskelujen alusta pisimpään graduaan miettinyt on aloittanut 1960-luvulla, eläkkeellä nyt sitten lopettelee. Vanhin gradunjättäjä on yli 80-vuotias. Töissä pitkään olleita ja jonkinlaisella lomalla tai virkavapaalla graduaan lopettelevia on paljon. Heille tämä on enemmän eksistentiaalista kuin akateemista; opiskelu on kuitenkin niin tärkeä pala ihmisten elämässä, että pisteen puuttuminen siltä elämänvaiheelta saattaa painostaa ihmisiä vuosikymmenet. Arvosanalla ei ole mitään väliä, kunhan vain läpi menee.
Joku on tykkänään sanoutunut irti prebeniläisestä työstään, samalla kun muukin elämä on täydessä kriisissä, lähtien selvittelemään tilannettaan käymällä ensin gradunsa kimppuun:
... rupeisko ryyppäämään, vetäiskö itsensä hirteen, vai tekiskö gradunsa valmiiksi ...
Nyt alkaa olla niin väsynyt, että kun yöllä herää, ei enää jaksa lukea edes muiden blogeja. Ainoa mitä jaksaa on katsella utubesta cancan tansseja.
Cancan on hyvää. Cancan on tärkeää. Se tyhjentää pään turhasta. Tekee kevyen, lämpimän, mukavan olon.
Cancan on hyvää. Cancan on tärkeää. Se tyhjentää pään turhasta. Tekee kevyen, lämpimän, mukavan olon.
torstai 17. huhtikuuta 2008
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Samariinia ... aamuyöstä ... hyvää ...
Elämä on yhtä gradua ...
viisi niistä nyt lopulta taitaa jättää työnsä,
kahta olen vain neuvonut yleisesti ja saanut niille toiset lukijat,
kaksi olen saanut houkuteltua tekemään vielä pari kuukautta lisää ja parantamaan ...
... tänään pitäisi tulla kymmenennen puhumaan ...
... sillä on jokin hätä mikä ei ratkea oman ohjaajan kanssa ...
... ja kiire, niin kuin jokaisella ...
Eikä tämä ole mitään massatuotantoa, vaan perinteistä käsityötä.
Nyt on vain OPM:n päättämä sesonkiaika.
Mikään ei vie ajatuksia töistä yhtä hyvin kuin blogien lukeminen.
Ja pieni tyhjentävä kirjoittaminen.
Jos kokeilisi lähteä uudestaan nukkumaan.
Elämä on yhtä gradua ...
viisi niistä nyt lopulta taitaa jättää työnsä,
kahta olen vain neuvonut yleisesti ja saanut niille toiset lukijat,
kaksi olen saanut houkuteltua tekemään vielä pari kuukautta lisää ja parantamaan ...
... tänään pitäisi tulla kymmenennen puhumaan ...
... sillä on jokin hätä mikä ei ratkea oman ohjaajan kanssa ...
... ja kiire, niin kuin jokaisella ...
Eikä tämä ole mitään massatuotantoa, vaan perinteistä käsityötä.
Nyt on vain OPM:n päättämä sesonkiaika.
Mikään ei vie ajatuksia töistä yhtä hyvin kuin blogien lukeminen.
Ja pieni tyhjentävä kirjoittaminen.
Jos kokeilisi lähteä uudestaan nukkumaan.
maanantai 14. huhtikuuta 2008
Jaha, on päivän postissa ollut mukavaakin. Panen otteen pari tähän, osoittaakseni mahdollisille lukijoilleni etten sentään aina täysin kammottava ole:
Kiitos kovasti ohjauksesta ja kannustuksesta. Osaat innostaa ja saat
gradun tekemisen vaikuttamaan kiehtovalta ja mielenkiintoiselta!
Voi kiitos kiitos, alkoipa hymyilyttää. Taitaa kaikki järjestyä kuitenkin. Kiitos vielä kerran joustavuudesta ja kannustuksesta ja kaikesta;
ei tämä niin kamala projekti ollutkaan :)
En minä sitä rahaa niin tarvitse, minun moottorini toimii melkein pelkillä kiitoksilla.
Noita ei tietysti tarvitse uskoa. Olen aivan hyvin voinut itse kirjoittaa sitaatit, tai tilata ne Tombolan johtajalta. Aivan törkeää edes panna ne tähän näkyville.
Kiitos kovasti ohjauksesta ja kannustuksesta. Osaat innostaa ja saat
gradun tekemisen vaikuttamaan kiehtovalta ja mielenkiintoiselta!
Voi kiitos kiitos, alkoipa hymyilyttää. Taitaa kaikki järjestyä kuitenkin. Kiitos vielä kerran joustavuudesta ja kannustuksesta ja kaikesta;
ei tämä niin kamala projekti ollutkaan :)
En minä sitä rahaa niin tarvitse, minun moottorini toimii melkein pelkillä kiitoksilla.
Noita ei tietysti tarvitse uskoa. Olen aivan hyvin voinut itse kirjoittaa sitaatit, tai tilata ne Tombolan johtajalta. Aivan törkeää edes panna ne tähän näkyville.
Maanantai ... kahden töitä tekemättömän päivän jälkeen en niin vain osaakaan hypätä täysitahtiseen työntekoon. Teen kaiken mikä on tehtävä, ja mitä posti ja puhelin eteen kasaa, mutta jää luppoaikaakin pätkittäin, enkä huomaa itsessäni mitään halua täyttää sitä. Olen käynyt taas lukemassa blogia, ja miettinyt sitä. Niin ... ehkä tämä on töitä, koska on nykykulttuurin ilmiö ...
Ipomoea Indica, sininen Aamunihanuus, kirjoitti eilen kuusikymppisistä työelämässä ja jäin miettimään asiaa. Hän on kirjoittanut asiasta useamminkin, otanpa sitaatin vuosien takaa:
Mitä käy niille, jotka eivät osaa pettyä?
20.09.2006 - 20:59
Kuusikymppisiä, jotka marisevat jokaisen pikku vastoinkäymisten edessä, kuin pahaiset kakarat... Tai suurentelevat elämänkohtalonsa käänteitä, kuin kyseessä olisi koko maailmaa vapisuttava tragedia... Ilmiselvästi ihmisiä, jotka eivät osaa pettyä.
Nykyiset kuuskymppiset ovat niitä suuria ikäluokkia.
Luulisin, että Aamunihanuuden 30-vuotiaan perspektiivistä
kuulun samaan joukkoon, olenhan hänestä katsoen täsmälleen
samassa suunnassa kuin kuuskymppisetkin,
mutta koska olen sillä janalla kuitenkin hiukan eri kohdassa,
katson itse asiassa heihin samasta suunnasta kuin Aamunihanuuskin.
Kuuskymppiset ovat varttuneet aikuisiksi 1960-luvulla,
nopean talouskasvun ja mahdollisuuksien laajenemisen aikaan,
jolloin töitä löysi kun etsi, ja tulevaisuuden horisontti
on ollut varsin optimistinen. Silloin ne pääsivät työelämään
ja työkokemukseen suhteellisen helpolla kiinni,
vaikka se 60-luvulla opittu työtahti ei aina niin tiukka ollutkaan.
Heillä on ollut etabloitunut asema, johon he ovat tottuneet.
Heille monelle on kamalaa joutua kilpailemaan henkilökohtaisesti,
ja erittäin kamalaa on, jos tällainen kuusikymppinen häviää
reilussa kilpailussa minun ikäiselleni,
tai vaikka nelikymppiselle.
Hän ei oikeasti pysty ymmärtämään, että pelin säännöt on muuttuneet,
ja että ei häntä kohtaan oikeasti ole tehty mitään vääryyttä.
Me taas tulimme työmarkkinoille samaan aikaan kuin Öljykriisi
(nuorempia mahdollisia lukijoita varten: 1973) ja sen perään
Toinen öljykriisi (1979) rajuine työttömyyden kasvuineen,
mikä johti maailman muuttumiseen ahtaaksi.
Minun edessäni oleva maailma on aina ollut tukossa,
täynnä suurta ikäluokkaa, jotka ovat miehittäneet kaikki vakipaikat
kun taas minä olen elellyt Suomessa kaikenlaisilla
sijaisuuksilla ja lyhytaikaisilla tutkimusrahoilla,
tai käynyt ulkomaankeikoilla.
Luulisin, vaikka en tiedä, että nykyiset nelikymppiset,
jotka varttuivat 1980-luvun nousukaudella, jolloin Suomi
taas nopeasti rikastui ja rypi lainarahassa,
oppivat taas suhtautumaan asioihin optimistisemmin.
Sillä ikäluokalla oli kaikkein suurimmat opintolainat,
ja suhteellisen lepsu opiskelutahti.
Noin keskimäärin. Sikäli kuin muistan.
Jos ajattelee Aamunihanuuden listaa sukupolvensa tilanteesta:
Kahden maailman rajalla
05.03.2008 - 16:59
Alaotsikko: tottuminen huonoon asemaan.
Mun ikäluokalle ja nuoremmilleni on valitettavasti tuttuakin tutumpaa:
- valmistuminen suoraan työttömyyskortistoon
- pätkätyöt
- pitkät palkattomat harjoittelut
- työkkärin bluffihommat ja kurssit
- vuokratyö erittäin kehnolla palkalla
- ei oikeuksia: esim. sairaslomaan, vuosilomiin
- näköalattomuus -> pätkätyösuhteita toisensa perään, jos niitäkään
Niin minun listassani samoja olisivat nämä:
- valmistuminen suoraan työttömyyskortistoon
- pätkätyöt
- työkkärin bluffihommat ja kurssit
Ja erot ovat:
- harjoitteluinstituutiota ei minun nuoruudessani ollut
- vuokratyötä ei minun nuoruudessani ollut
- sairaslomaoikeus on ollut, vuosilomaan ... oikeudesta en ole varma, viettänyt en ole
- pätkätyösuhteita pidin näköalana; aina ennemmin
tai myöhemmin onnistuin sellaisen hankkimaan. Koska tarvittaessa
olen pysynyt ruuissa puutarhanhoidolla ja kalastelemalla, ei raha
ole ollut minulle ongelma, enkä aina suinkaan viitsinyt edes
ilmoittautua työttömyysrahakortistoonkaan. Pystyn käyttämään
loputtomasti aikaa lukemiseen, joten pitkätkään työttömyysjaksot
eivät koskaan minua pitkästyttäneet. Vierailla kielillä
lukeminen on niin hidastakin, että eihän sellaiseen oikein
ollut aikaa kuin työttömänä.
Nykyään näiden lasten on koko ajan oltava ostamassa jotain.
... marisee vanha tukkijätkä ...
Kunnianarvoisa neiti Ipomoea Indica joka tapauksessa
kirjoittaa mietityttäviä asioita.
Ipomoea Indica, sininen Aamunihanuus, kirjoitti eilen kuusikymppisistä työelämässä ja jäin miettimään asiaa. Hän on kirjoittanut asiasta useamminkin, otanpa sitaatin vuosien takaa:
Mitä käy niille, jotka eivät osaa pettyä?
20.09.2006 - 20:59
Kuusikymppisiä, jotka marisevat jokaisen pikku vastoinkäymisten edessä, kuin pahaiset kakarat... Tai suurentelevat elämänkohtalonsa käänteitä, kuin kyseessä olisi koko maailmaa vapisuttava tragedia... Ilmiselvästi ihmisiä, jotka eivät osaa pettyä.
Nykyiset kuuskymppiset ovat niitä suuria ikäluokkia.
Luulisin, että Aamunihanuuden 30-vuotiaan perspektiivistä
kuulun samaan joukkoon, olenhan hänestä katsoen täsmälleen
samassa suunnassa kuin kuuskymppisetkin,
mutta koska olen sillä janalla kuitenkin hiukan eri kohdassa,
katson itse asiassa heihin samasta suunnasta kuin Aamunihanuuskin.
Kuuskymppiset ovat varttuneet aikuisiksi 1960-luvulla,
nopean talouskasvun ja mahdollisuuksien laajenemisen aikaan,
jolloin töitä löysi kun etsi, ja tulevaisuuden horisontti
on ollut varsin optimistinen. Silloin ne pääsivät työelämään
ja työkokemukseen suhteellisen helpolla kiinni,
vaikka se 60-luvulla opittu työtahti ei aina niin tiukka ollutkaan.
Heillä on ollut etabloitunut asema, johon he ovat tottuneet.
Heille monelle on kamalaa joutua kilpailemaan henkilökohtaisesti,
ja erittäin kamalaa on, jos tällainen kuusikymppinen häviää
reilussa kilpailussa minun ikäiselleni,
tai vaikka nelikymppiselle.
Hän ei oikeasti pysty ymmärtämään, että pelin säännöt on muuttuneet,
ja että ei häntä kohtaan oikeasti ole tehty mitään vääryyttä.
Me taas tulimme työmarkkinoille samaan aikaan kuin Öljykriisi
(nuorempia mahdollisia lukijoita varten: 1973) ja sen perään
Toinen öljykriisi (1979) rajuine työttömyyden kasvuineen,
mikä johti maailman muuttumiseen ahtaaksi.
Minun edessäni oleva maailma on aina ollut tukossa,
täynnä suurta ikäluokkaa, jotka ovat miehittäneet kaikki vakipaikat
kun taas minä olen elellyt Suomessa kaikenlaisilla
sijaisuuksilla ja lyhytaikaisilla tutkimusrahoilla,
tai käynyt ulkomaankeikoilla.
Luulisin, vaikka en tiedä, että nykyiset nelikymppiset,
jotka varttuivat 1980-luvun nousukaudella, jolloin Suomi
taas nopeasti rikastui ja rypi lainarahassa,
oppivat taas suhtautumaan asioihin optimistisemmin.
Sillä ikäluokalla oli kaikkein suurimmat opintolainat,
ja suhteellisen lepsu opiskelutahti.
Noin keskimäärin. Sikäli kuin muistan.
Jos ajattelee Aamunihanuuden listaa sukupolvensa tilanteesta:
Kahden maailman rajalla
05.03.2008 - 16:59
Alaotsikko: tottuminen huonoon asemaan.
Mun ikäluokalle ja nuoremmilleni on valitettavasti tuttuakin tutumpaa:
- valmistuminen suoraan työttömyyskortistoon
- pätkätyöt
- pitkät palkattomat harjoittelut
- työkkärin bluffihommat ja kurssit
- vuokratyö erittäin kehnolla palkalla
- ei oikeuksia: esim. sairaslomaan, vuosilomiin
- näköalattomuus -> pätkätyösuhteita toisensa perään, jos niitäkään
Niin minun listassani samoja olisivat nämä:
- valmistuminen suoraan työttömyyskortistoon
- pätkätyöt
- työkkärin bluffihommat ja kurssit
Ja erot ovat:
- harjoitteluinstituutiota ei minun nuoruudessani ollut
- vuokratyötä ei minun nuoruudessani ollut
- sairaslomaoikeus on ollut, vuosilomaan ... oikeudesta en ole varma, viettänyt en ole
- pätkätyösuhteita pidin näköalana; aina ennemmin
tai myöhemmin onnistuin sellaisen hankkimaan. Koska tarvittaessa
olen pysynyt ruuissa puutarhanhoidolla ja kalastelemalla, ei raha
ole ollut minulle ongelma, enkä aina suinkaan viitsinyt edes
ilmoittautua työttömyysrahakortistoonkaan. Pystyn käyttämään
loputtomasti aikaa lukemiseen, joten pitkätkään työttömyysjaksot
eivät koskaan minua pitkästyttäneet. Vierailla kielillä
lukeminen on niin hidastakin, että eihän sellaiseen oikein
ollut aikaa kuin työttömänä.
Nykyään näiden lasten on koko ajan oltava ostamassa jotain.
... marisee vanha tukkijätkä ...
Kunnianarvoisa neiti Ipomoea Indica joka tapauksessa
kirjoittaa mietityttäviä asioita.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2008
Hyvän kirjan lopettelun lisäksi olen tänä viikonloppuna
leikellyt päärynä- ja omenapuitani, sekä kuolleita oksia kaikista muistakin, ja siivonnut puutarhaa. Olen pahasti myöhässä, mutta maaliskuussa ei kerta kaikkiaan ollut sen enempää aikaa kuin energiaakaan.
Karhunvatuissa ei paljon siivoamista tänä vuonna ollutkaan.
Rusakot olivat oppineet syömään niitä, piikkeineen,
joten ei siellä ollut jäljellä kuin edellisvuotiset. Kaiken sai
siis panna maan tasalle. Tyrnejä eivät enää syö.
Ajelin isäni mökille keväthommiinsa. Näin huhtikuussa
se sinne aina muuttaa. Tein siellä samaa kuin talollakin,
ja kuljeksin metässä pitkän aikaa.
Pähkinäpuut ja lepät jo kukkii, muut ei vielä.
Täyttelin vuosi sitten tekemäni telkän pöntöt
kuivalla heinällä. Ei ne vielä ihan harmaita ole,
mutta matkalla kuitenkin. Heinää on pohjalla 10 cm,
pitäisi riittää pojille lämmikkeeksi pakkasyönäkin.
Katot näyttää tulleen riittävän leveät, seinät oli
tänäänkin sateessa kuivat.
Yksi petäjä oli katkennut talven aikana puolivälistä poikki.
Rannikolla tuulee. Pitää mennä ensi kerralla
moottorisahan kanssa, karsia ja pätkiä se isälle
pilkottavaksi. Ei ole tainnut enää kolmeen
vuoteen ottaa omaa Huskuaan käteen. Vanhenee
pikkuhiljaa. Kirvestä se vielä heiluttaa, ja
pokasahalla sahaa pienempiä puita poikki. Kesän
lopussa se on aina hyvässä kunnossa ikäisekseen,
oltuaan liikkeessä ja pienissä töissä koko kesän.
Eli yhtään gradua en ole tänä viikonloppuna lukenut.
Niitä kertyi tässä nopeaan tahtiin yhteensä yhdeksän
paimennettavaksi yhtä aikaa, kaikkien muiden töiden
lisäksi. En ole ennen tällaista nähnyt.
Perjantaina olin illalla 9 asti tarkastamassa esseitä,
mutta sen jälkeen päätin pitkästä aikaa pitää vapaan
viikonlopun. Silmäni alkoi seista päässä ja aloin
käyttäytyä loukkaavasti ihmisiä kohtaan. Yksi
työtovereistani veti minua turpaan. Sanallisesti.
Hän ei suostu millään esimieheksi, vaikka on minua
vanhempi, ja nainenkin vielä, ja samanpalkkainen.
Joten minun pitää hallinto ja puheenjohtajuudet hoitaa,
hän sitten ilmoittaa milloin teen hyviä
päätöksiä ja milloin käyttäydyn paskamaisesti.
Kai tämä on hyvä järjestelmä. Ainakin toimii.
Mutta nyt on oltu pääasiassa perheen ja kasvien parissa
kaksi päivää peräkkäin. Tässä alkaa tuntea itsensä
melkein ihmiseksi taas.
leikellyt päärynä- ja omenapuitani, sekä kuolleita oksia kaikista muistakin, ja siivonnut puutarhaa. Olen pahasti myöhässä, mutta maaliskuussa ei kerta kaikkiaan ollut sen enempää aikaa kuin energiaakaan.
Karhunvatuissa ei paljon siivoamista tänä vuonna ollutkaan.
Rusakot olivat oppineet syömään niitä, piikkeineen,
joten ei siellä ollut jäljellä kuin edellisvuotiset. Kaiken sai
siis panna maan tasalle. Tyrnejä eivät enää syö.
Ajelin isäni mökille keväthommiinsa. Näin huhtikuussa
se sinne aina muuttaa. Tein siellä samaa kuin talollakin,
ja kuljeksin metässä pitkän aikaa.
Pähkinäpuut ja lepät jo kukkii, muut ei vielä.
Täyttelin vuosi sitten tekemäni telkän pöntöt
kuivalla heinällä. Ei ne vielä ihan harmaita ole,
mutta matkalla kuitenkin. Heinää on pohjalla 10 cm,
pitäisi riittää pojille lämmikkeeksi pakkasyönäkin.
Katot näyttää tulleen riittävän leveät, seinät oli
tänäänkin sateessa kuivat.
Yksi petäjä oli katkennut talven aikana puolivälistä poikki.
Rannikolla tuulee. Pitää mennä ensi kerralla
moottorisahan kanssa, karsia ja pätkiä se isälle
pilkottavaksi. Ei ole tainnut enää kolmeen
vuoteen ottaa omaa Huskuaan käteen. Vanhenee
pikkuhiljaa. Kirvestä se vielä heiluttaa, ja
pokasahalla sahaa pienempiä puita poikki. Kesän
lopussa se on aina hyvässä kunnossa ikäisekseen,
oltuaan liikkeessä ja pienissä töissä koko kesän.
Eli yhtään gradua en ole tänä viikonloppuna lukenut.
Niitä kertyi tässä nopeaan tahtiin yhteensä yhdeksän
paimennettavaksi yhtä aikaa, kaikkien muiden töiden
lisäksi. En ole ennen tällaista nähnyt.
Perjantaina olin illalla 9 asti tarkastamassa esseitä,
mutta sen jälkeen päätin pitkästä aikaa pitää vapaan
viikonlopun. Silmäni alkoi seista päässä ja aloin
käyttäytyä loukkaavasti ihmisiä kohtaan. Yksi
työtovereistani veti minua turpaan. Sanallisesti.
Hän ei suostu millään esimieheksi, vaikka on minua
vanhempi, ja nainenkin vielä, ja samanpalkkainen.
Joten minun pitää hallinto ja puheenjohtajuudet hoitaa,
hän sitten ilmoittaa milloin teen hyviä
päätöksiä ja milloin käyttäydyn paskamaisesti.
Kai tämä on hyvä järjestelmä. Ainakin toimii.
Mutta nyt on oltu pääasiassa perheen ja kasvien parissa
kaksi päivää peräkkäin. Tässä alkaa tuntea itsensä
melkein ihmiseksi taas.
Jag har läst en jätte fin bok, Rosetta Stens Chefer från helvetet.
Jag lärde om boken i en likväl interessant blogg
som en vacker blåblommig girlang skriver.
Den var visserligen lite kinkig att läsa i början.
Jag är ju också en chef, och i borjan undrade jag om
jag borde identifiera mig med Preben, men snart förstod
jag att det inte var meningsfull. Hur besvärlig jag än är,
är jag ingen Preben. Jag är bara en liten avdelningschef,
på samma kategorin som Reijo, Regina, 006 och Rosetta själv.
Det finns inga direkta Preben i min arbetsplats, men universitäts
centraladministration, undervisningsministeriet och regeringen
formar sig sammanlagt till en slags Preben. Situationen är
ju helt likartad. Jag vill bara att jag själv, mina arbets-
kamrater, och våra studenter skall överleva den
illogiska cirkusen.
Boken var trevlig, spännande, skarpsinnig, intelligent och
medkännande, men den var inte en roman. Den var bäst att läsa
i bitar av en timme. Eller två timmar. Liksom man läser blogger.
Ganska underlig!
Liksom Stefan, blev jag ivrig att träffas med Rosetta
över en kopp te. Också jag kunde garantera att jag har aldrig
hållit på med gång!
Aaah. Yttermera måste jag tillägga, att Chefer från helvetet är
ingen chic lit. Jag är en stor, stark, beläst, erfaren och gammal
man, till och med en författare också, och jag tyckte mycket om boken.
Jag lärde om boken i en likväl interessant blogg
som en vacker blåblommig girlang skriver.
Den var visserligen lite kinkig att läsa i början.
Jag är ju också en chef, och i borjan undrade jag om
jag borde identifiera mig med Preben, men snart förstod
jag att det inte var meningsfull. Hur besvärlig jag än är,
är jag ingen Preben. Jag är bara en liten avdelningschef,
på samma kategorin som Reijo, Regina, 006 och Rosetta själv.
Det finns inga direkta Preben i min arbetsplats, men universitäts
centraladministration, undervisningsministeriet och regeringen
formar sig sammanlagt till en slags Preben. Situationen är
ju helt likartad. Jag vill bara att jag själv, mina arbets-
kamrater, och våra studenter skall överleva den
illogiska cirkusen.
Boken var trevlig, spännande, skarpsinnig, intelligent och
medkännande, men den var inte en roman. Den var bäst att läsa
i bitar av en timme. Eller två timmar. Liksom man läser blogger.
Ganska underlig!
Liksom Stefan, blev jag ivrig att träffas med Rosetta
över en kopp te. Också jag kunde garantera att jag har aldrig
hållit på med gång!
Aaah. Yttermera måste jag tillägga, att Chefer från helvetet är
ingen chic lit. Jag är en stor, stark, beläst, erfaren och gammal
man, till och med en författare också, och jag tyckte mycket om boken.
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Maanantai-ilta. Vielä yksi gradun kässäri. Niitä on nyt sitten luettu ja kommentoitu kuuteen päivään viisi kappaletta, sekä n. 200 sivua luentopäiväkirjoja, esseitä ja raportteja + jälkikommentit ja selitykset sähköpostilla tulleisiin kyselyihin + suulliset selitykset taas huomisesta eteenpäin.
Yhä edelleen tunnen työni mielekkääksi, mutta en kohta pysty
lukemaan enää mitään. Opintosuoritusta siis.
Ei kestä pää eikä perse.
Mutta tyytyväinen minä sitten olen kun ne valmistuu,
ja tyytyväisiä he yleensä ovat itsekin.
Kärsimysten kautta onneen.
Yhä edelleen tunnen työni mielekkääksi, mutta en kohta pysty
lukemaan enää mitään. Opintosuoritusta siis.
Ei kestä pää eikä perse.
Mutta tyytyväinen minä sitten olen kun ne valmistuu,
ja tyytyväisiä he yleensä ovat itsekin.
Kärsimysten kautta onneen.
lauantai 5. huhtikuuta 2008
Lauantai-ilta. Viimeinenkin gradun kässäri on nyt kommentoitu. Alkoi mennä hitaaksi ja vaikeaksi jo minunkin kielitaidolleni.
Tänään ei enää muuta kuin saunaan ja kaljaa.
Peipot on tulleet jo viime viikolla, ja kottaraiset rupeaa pesän tekoon. Lumi hävisi nopeasti.
Matka ihmisestä sekopäiseksi pomoksi ... oli nopea ja huomaamaton. Ehkä niillä kahdella ei niin isoa eroa ole.
Tänään ei enää muuta kuin saunaan ja kaljaa.
Peipot on tulleet jo viime viikolla, ja kottaraiset rupeaa pesän tekoon. Lumi hävisi nopeasti.
Matka ihmisestä sekopäiseksi pomoksi ... oli nopea ja huomaamaton. Ehkä niillä kahdella ei niin isoa eroa ole.
perjantai 4. huhtikuuta 2008
Reissu meni hyvin, siellä oli lämmintä ja aurinkoista. Viikkoon en avannut sähköpostia enkä vastannut puhelimeen, perheelle vain lähettelin viestejä. Erinomaisia tieteellisiä keskusteluja eri kielillä, taidemuseoita, konsertteja, kävelyjä iltaisin ilman kiirettä kaupungilla. Köyhällä humanistillakin on joskus iloja.
En ollut tuntenut itseäni niin levänneeksi sitten viime syyskuun.
Sitten arkeen.
Sähköpostissa oli 101 viestiä, joista hiukan yli puoleen piti
reagoida jotenkin. Niistä 4 gradun käsikirjoitusta, kolmella eri kielellä.
Samalla sirkus piti veivata taas vauhtiin,
mikä vaati vähän meuhkaamista.
Tässä työpaikassa on outo toimintakulttuuri
Nuoret oppii paremmin kuin vanhat.
Vanhoilla on saavutettuja etuja,
joista pidetään kiinni. Ymmärrettävää tietysti, kun koko
tuttua maailmaa ympäriltä koko ajan yritetään hallinnollisesti myllätä. Mutta jotain yritän myllätä minäkin.
Nyt perjantai-iltana alkaa neljäs gradun käsikirjoitus olla jo
kolmanneksen verran luettu ja kommentoitu.
Jatkuu huomenna.
On jo kohta Harri Potterin aika.
Tunnen kyllä tekeväni mielekästä työtä.
Olen täysin varma, että minusta on jotain hyötyä näille lapsille,
vaikka he osan kommenteistani jättäisivätkin omaan arvoonsa.
Ja onhan tulosvastuunkin kannalta hyvä että graduja tulee.
Mutta ei niitä tarvitsisi niin saatanasti tulla koko ajan.
Toukokuussa varmaan helpottaa.
Alan olla kohta yhtä väsynyt kuin ennen reissua.
Mutta en ihan. Lämmintä aurinkoa on vielä sisuksissa,
enkä ole vielä yhtään äkäinen.
En ollut tuntenut itseäni niin levänneeksi sitten viime syyskuun.
Sitten arkeen.
Sähköpostissa oli 101 viestiä, joista hiukan yli puoleen piti
reagoida jotenkin. Niistä 4 gradun käsikirjoitusta, kolmella eri kielellä.
Samalla sirkus piti veivata taas vauhtiin,
mikä vaati vähän meuhkaamista.
Tässä työpaikassa on outo toimintakulttuuri
Nuoret oppii paremmin kuin vanhat.
Vanhoilla on saavutettuja etuja,
joista pidetään kiinni. Ymmärrettävää tietysti, kun koko
tuttua maailmaa ympäriltä koko ajan yritetään hallinnollisesti myllätä. Mutta jotain yritän myllätä minäkin.
Nyt perjantai-iltana alkaa neljäs gradun käsikirjoitus olla jo
kolmanneksen verran luettu ja kommentoitu.
Jatkuu huomenna.
On jo kohta Harri Potterin aika.
Tunnen kyllä tekeväni mielekästä työtä.
Olen täysin varma, että minusta on jotain hyötyä näille lapsille,
vaikka he osan kommenteistani jättäisivätkin omaan arvoonsa.
Ja onhan tulosvastuunkin kannalta hyvä että graduja tulee.
Mutta ei niitä tarvitsisi niin saatanasti tulla koko ajan.
Toukokuussa varmaan helpottaa.
Alan olla kohta yhtä väsynyt kuin ennen reissua.
Mutta en ihan. Lämmintä aurinkoa on vielä sisuksissa,
enkä ole vielä yhtään äkäinen.
maanantai 24. maaliskuuta 2008
Pakkasin illalla tyttären kanssa. Minun pakkauksiin ei kyllä pitkään mene.
Ravelimatti ja yksi kirja reppuun;
matkalipun printti ja passi takin taskuun.
Viikon alusvaatteet ja paidat,
partahöylä ja hammasharja moottorisahakassiin.
Tytär tykkää paitojen viikkaamisesta. On paljon siistimpi kuin minä.
Vedettiin molemmat 40 vatsalihasliikettä ja minä saman selälle;
tytär oli telonut polvensa ja jätti väliin.
Punnerruksia se ei saanut kuin 2 ja leuanvetoa 1 kerran;
nykyaikainen elämä ei oikein kehitä naisten käsivoimia.
Normaali liikkuminen pitää kyllä ihan hyvin huolta
keskiruumiin ja jalkojen lihaksista.
Tytär hiihtää melkein yhtä kovaa kuin minä näin nykyisen lihavana ja rapakuntoisena.
Puhtaat keuhkot ja vilkkaasti kiertävä veri.
Tein aamulla vielä uuniin tulet, kolasin pihan ja täytin lintujen ruokapaikat. Tytär pitää niistä huolta ensi viikon. Vaimo tekee aina niin pitkää päivää ettei se jaksa mitään ylimääräistä.
Kohta saa talon naisväki taas vähän aikaa viettää rauhallista elämää, ja syödä lihaa joka päivä. Ei ole kukaan haisemassa, pieremässä, karjumassa ja komentelemassa. Suihkuun ja paanalle.
Ravelimatti ja yksi kirja reppuun;
matkalipun printti ja passi takin taskuun.
Viikon alusvaatteet ja paidat,
partahöylä ja hammasharja moottorisahakassiin.
Tytär tykkää paitojen viikkaamisesta. On paljon siistimpi kuin minä.
Vedettiin molemmat 40 vatsalihasliikettä ja minä saman selälle;
tytär oli telonut polvensa ja jätti väliin.
Punnerruksia se ei saanut kuin 2 ja leuanvetoa 1 kerran;
nykyaikainen elämä ei oikein kehitä naisten käsivoimia.
Normaali liikkuminen pitää kyllä ihan hyvin huolta
keskiruumiin ja jalkojen lihaksista.
Tytär hiihtää melkein yhtä kovaa kuin minä näin nykyisen lihavana ja rapakuntoisena.
Puhtaat keuhkot ja vilkkaasti kiertävä veri.
Tein aamulla vielä uuniin tulet, kolasin pihan ja täytin lintujen ruokapaikat. Tytär pitää niistä huolta ensi viikon. Vaimo tekee aina niin pitkää päivää ettei se jaksa mitään ylimääräistä.
Kohta saa talon naisväki taas vähän aikaa viettää rauhallista elämää, ja syödä lihaa joka päivä. Ei ole kukaan haisemassa, pieremässä, karjumassa ja komentelemassa. Suihkuun ja paanalle.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2008
Kirjoittamisen aloittaminen on aina niin kamalaa, että yhdessä päivässä ei saa juuri edes sitä aloittamistakaan tehtyä. Mutta tulipahan painettua mieleen mitä pitäisi tehdä.
Kirjoittamisen sijaan kuuntelin paljon Beethovenin Tunteellista sonaattia, Kuutamoakin, ja Chopinin poloneeseja. Tytär soitti いつも何度でもを:
Kirjoittamisen sijaan kuuntelin paljon Beethovenin Tunteellista sonaattia, Kuutamoakin, ja Chopinin poloneeseja. Tytär soitti いつも何度でもを:
呼んでいる胸のどこか奥で
いつも心躍る夢を見たい。。。
いつも心躍る夢を見たい。。。
Joskus, jos olisi aikaa, olisi mukava itsekin opetella pianoa soittamaan. Jos siellä eläkkeellä ...
Käytiin hiihtämässä. Tyttären kanssa erottiin matkan varrella mäkeä laskemaan. Vaimo ei ole oikein koskaan oppinut mäkeen, pysyy mieluummin järven tasaisella pinnalla. Tytär pitää tasapainonsa hyvin eikä pelkää jyrkkiäkään mäkiä. Hihkuu vaan mennessään, lumi pöllyää. Vaimo kiersi järven suunnilleen samassa ajassa kuin me hiihdeltiin mäkilatu ympäri ja palattiin kotiin.
Päiväunetkin nukuin tänään. Päiväruuan jälkeen. Hidasta elämää välillä.
Käytiin hiihtämässä. Tyttären kanssa erottiin matkan varrella mäkeä laskemaan. Vaimo ei ole oikein koskaan oppinut mäkeen, pysyy mieluummin järven tasaisella pinnalla. Tytär pitää tasapainonsa hyvin eikä pelkää jyrkkiäkään mäkiä. Hihkuu vaan mennessään, lumi pöllyää. Vaimo kiersi järven suunnilleen samassa ajassa kuin me hiihdeltiin mäkilatu ympäri ja palattiin kotiin.
Päiväunetkin nukuin tänään. Päiväruuan jälkeen. Hidasta elämää välillä.
Niin, pitäisi saada kolme kloonia itsestään. Neljästään myö pärjättäis.
Yksi olisi kotimiehenä. Tekisi talonmiehen hommat, halaisi vaimon aamulla töihinsä, kirjoittelisi hitaasti juttujaan, olisi vastassa kun tytär tulee koulusta, tekisi iltaruuan tyttären kanssa
läksyjen päälle, puhelisi vaimon kanssa illalla ja lukisi tyttären kanssa kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Kasvaa niin kovaa ja vanhenee joka vuosi niin vauhdilla,
että ei se enää montaa vuotta kotona pysy.
Toinen olisi veivaamassa sirkusta. Joka päivä, niin että mikään ei kasaantuisi ja virrat saisi soljumaan kaikkien kannalta mukavasti. Kirjoittelisi vain sähköpostia, suosituksia ja lausuntoja.
Kolmas pitäisi huolta ulkomaanreissuista.
Asuisi vakinaisesti Ulaanbaatarissa tai Saigonissa tai Santiago de Chilessä. Tai ihan vaan Kiotossa.
Kirjoittelisi monipolvisia juttuja sekalaisilla aineistoilla.
Neljäs asus erakkona mökillä kynttilän ja tillikan valossa,
hankkis uuven koeran kaveriksee.
Söes jos järvestä jottai tulis,
tai kellarissa oes kesäjjäliltä vielä jottai,
tai kehtois hiihtee kaappaa.
Näkis kaekki aaringollaskut ja nousut.
Kävelis tai hiihtelis pitkiä reissuja metissä,
muistas todos os nomes latinaks.
Kiipeilis nuorena istuttammiisa puihin.
Kirjottas harvakseltaa tarpeettomia juttuja,
kynällä paperille,
eikä julukasis niitä missää.
Yksi olisi kotimiehenä. Tekisi talonmiehen hommat, halaisi vaimon aamulla töihinsä, kirjoittelisi hitaasti juttujaan, olisi vastassa kun tytär tulee koulusta, tekisi iltaruuan tyttären kanssa
läksyjen päälle, puhelisi vaimon kanssa illalla ja lukisi tyttären kanssa kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Kasvaa niin kovaa ja vanhenee joka vuosi niin vauhdilla,
että ei se enää montaa vuotta kotona pysy.
Toinen olisi veivaamassa sirkusta. Joka päivä, niin että mikään ei kasaantuisi ja virrat saisi soljumaan kaikkien kannalta mukavasti. Kirjoittelisi vain sähköpostia, suosituksia ja lausuntoja.
Kolmas pitäisi huolta ulkomaanreissuista.
Asuisi vakinaisesti Ulaanbaatarissa tai Saigonissa tai Santiago de Chilessä. Tai ihan vaan Kiotossa.
Kirjoittelisi monipolvisia juttuja sekalaisilla aineistoilla.
Neljäs asus erakkona mökillä kynttilän ja tillikan valossa,
hankkis uuven koeran kaveriksee.
Söes jos järvestä jottai tulis,
tai kellarissa oes kesäjjäliltä vielä jottai,
tai kehtois hiihtee kaappaa.
Näkis kaekki aaringollaskut ja nousut.
Kävelis tai hiihtelis pitkiä reissuja metissä,
muistas todos os nomes latinaks.
Kiipeilis nuorena istuttammiisa puihin.
Kirjottas harvakseltaa tarpeettomia juttuja,
kynällä paperille,
eikä julukasis niitä missää.
Linnut on oppivaisia. Tikka luultavasti isoista linnuista ensimmäisenä oppi roikkumaan linnunmakkarassa kynsillään ja syömään.
Närhet niiden perässä ja harakat närhien perässä.
Variksilta ei vielä onnistu.
Linnut on helppoja huolenpidettäviä. Ruuan vieminen riittää. Tappelevat keskenään ja
murhaavat toisiaan huutelematta minua väliin. Pitävät jokainen itse huolen kaikista töistään:
syöminen ja hengissä pysyttely, näin talvella. Vaikka siellä nyt käy kymmeniä lintuja päivittäin ja vilinä on kova - varmasti olen näillä seuduilla viimeinen joka vielä ruokkii - kaikki hoituu
hyvin kun ruokapaikkoja on kuusi, sekä talon vieressä meitä katselijoita varten että metsän reunassa aremmille vieraille. Tämä on hyvin suunniteltu. Ja sanon sen ihan itse.
Helsingin paikallislehdessä oli juttua työuupumuksista ja Itellasta, missä ratkaisuksi oli keksitty esimiehet.
Heidän vastuullaan on huomata, järjestää ja pitää huolta.
Sai apuna käyttää konsulttejakin, mutta silti.
Niinpä niin. Se on yksi niitti lisää tähän toimintatapaan,
missä syyllisyys niin tuloksesta kuin pahasta
olostakin on aina jonkun tai joidenkin yksilöiden niskassa,
kollektiivisia syyllisyyksiä unohtamatta.
Syönpä mämmiä ja rupean pieremään pitkiä pieruja. Se on mukavaa.
Bloggerin kirjoitusohjelma ei osaa rivittää kunnolla. Kaiken minkä haluaa julkaista joutuu jälkieditoimaan pari kolme kertaa. Miksi tällaiseen törmää jatkuvasti?
Mämmiä. Se on hyvää ja täydellisesti suunniteltua.
Närhet niiden perässä ja harakat närhien perässä.
Variksilta ei vielä onnistu.
Linnut on helppoja huolenpidettäviä. Ruuan vieminen riittää. Tappelevat keskenään ja
murhaavat toisiaan huutelematta minua väliin. Pitävät jokainen itse huolen kaikista töistään:
syöminen ja hengissä pysyttely, näin talvella. Vaikka siellä nyt käy kymmeniä lintuja päivittäin ja vilinä on kova - varmasti olen näillä seuduilla viimeinen joka vielä ruokkii - kaikki hoituu
hyvin kun ruokapaikkoja on kuusi, sekä talon vieressä meitä katselijoita varten että metsän reunassa aremmille vieraille. Tämä on hyvin suunniteltu. Ja sanon sen ihan itse.
Helsingin paikallislehdessä oli juttua työuupumuksista ja Itellasta, missä ratkaisuksi oli keksitty esimiehet.
Heidän vastuullaan on huomata, järjestää ja pitää huolta.
Sai apuna käyttää konsulttejakin, mutta silti.
Niinpä niin. Se on yksi niitti lisää tähän toimintatapaan,
missä syyllisyys niin tuloksesta kuin pahasta
olostakin on aina jonkun tai joidenkin yksilöiden niskassa,
kollektiivisia syyllisyyksiä unohtamatta.
Syönpä mämmiä ja rupean pieremään pitkiä pieruja. Se on mukavaa.
Bloggerin kirjoitusohjelma ei osaa rivittää kunnolla. Kaiken minkä haluaa julkaista joutuu jälkieditoimaan pari kolme kertaa. Miksi tällaiseen törmää jatkuvasti?
Mämmiä. Se on hyvää ja täydellisesti suunniteltua.
lauantai 22. maaliskuuta 2008
Viimeinkin pakkanen. Kylmä, kuiva ja kirkas pakkanen aamulla. Kuka tekee kesällä mitään, jos voisi vain olla ainainen maaliskuu. Sitä kesää kyllä löytyy maapallolta paljon, jos jotakuta joskus huvittaa käydä sitä katsomassa.
Täytin lintujen ruokintapaikat. Piha täyttyy aina keväällä. Kyläläisistä monet ilmeisesti unohtavat näillä tienoilla ruokkimisen, mutta hankea on maassa vielä paksulti. Tinttejä siellä on ollut pitkin talvea, närhiä, variksia, harakoita ja oravia samoin. Nyt on tullut peltosirkkuja ja muuttomatkalla olevia urpiaisia siellä oli tänään parvi. Pöllöt käy joskus hakemassa lämpimän aterian. Tammikuussa oravia oli vielä 3, nyt yksi; närhiä oli 4, nyt 3. Pienemmistä ei voi oikein pitää lukua.
Lämmitin saunan aamulla iltaa varten. Pakkaspuilla vaihteeksi; en ollut jaksanut ottaa puita sisään lämpiämään aikaisempina päivinä. Syttyihän ne tietysti, kuivia sentään ovat, mutta hitaampia imemään tulta. Lämmitin uuninkin kuumaksi ja ajoin
2 kottikärrillistä puita sisään.
Lähden kohta taas viikon reissulle, mutta perheen on
niillä helppo lämmittää taloa sen aikaa.
Kasasin vaimolle mankelin jalustan. UPOn vehje. Muu helppoa, mutta yhdessä vastakappaleessa
ei ollut jengoja ollenkaan.
Vaimolla ei ollut kuittiakaan enää tallessa.
Ostos oli muutaman viikon vanha.
Yritin tehdä jengat velimiehen 20-v vanhalla jengasarjalla,
mutta kyllä se oli jo käyttöikänsä päässä.
Yhden metallipiikin onnistuin upottamaan etusormeeni,
ja saman sormen revin myös jalustan viimeistelemättömään metallisärmään. Viimein tajusin, että saa siitä hökötyksestä
tukevan ruuvaamalla mankeli
itse jalustaansa kiinni.
Kaikkea paskaa se UPOkin kauppaa.
Imuroin tyttären kanssa talon, ja käytiin sen päälle kaupassa ensi viikon ruuat ostamassa.
Vaimo hoiti tänään ruuanlaiton. Iltapäivällä käytiin hiihtämässä jäällä tunnin verran,
ja sitten saunassa. Katseltiin Ameriikan Dädiä yksi kiekko. Lopuksi luin tyttären kanssa
Harri Potteria. Ne on kaikki luettu kahdestaan ääneen iltaisin, tämä viimeinenkin on kohta jo puolessa.
Olen syönyt mämmiä ja pierryt kuin Peräsmies.
Kyllä minä tällaisia kotitalonmiehen hommia tekisin vaikka kuinka. Olisi vain aikaa tälle.
Luin myös kaiken keskellä yhden gradun käsikirjoituksen Chilen Concertaciónista; ei huono,
mutta 120 sivuisena aika pitkä. Konsultoin hiihtoreissulla naapurin emäntää
hänen väikkärinsä julkaisuaikatauluista. Lueskelin pietarilaisen oppilaani kirjoituksia
Leibnizin kirjeistä Pietari I:lle. Ei ihminen oikeastaan mitään lepäilyä tarvitse, paitsi
joskus. Lomat ja lomailu on puhdasta markkinaa. Se mitä ihminen oikeasti tarvitsee
on monenlaista tekemistä. Ihan niin kuin lapsetkin. Ne vaihtaa tekemisiään koko
ajan ja ovat tyytyväisiä. Vetävät päiväunet välillä.
Tänään en kyllä päiväunia nukkunut, mutta ihminen,
joka niitä edes joskus pystyy nukkumaan, ei voi olla täysin menetetty.
Täytin lintujen ruokintapaikat. Piha täyttyy aina keväällä. Kyläläisistä monet ilmeisesti unohtavat näillä tienoilla ruokkimisen, mutta hankea on maassa vielä paksulti. Tinttejä siellä on ollut pitkin talvea, närhiä, variksia, harakoita ja oravia samoin. Nyt on tullut peltosirkkuja ja muuttomatkalla olevia urpiaisia siellä oli tänään parvi. Pöllöt käy joskus hakemassa lämpimän aterian. Tammikuussa oravia oli vielä 3, nyt yksi; närhiä oli 4, nyt 3. Pienemmistä ei voi oikein pitää lukua.
Lämmitin saunan aamulla iltaa varten. Pakkaspuilla vaihteeksi; en ollut jaksanut ottaa puita sisään lämpiämään aikaisempina päivinä. Syttyihän ne tietysti, kuivia sentään ovat, mutta hitaampia imemään tulta. Lämmitin uuninkin kuumaksi ja ajoin
2 kottikärrillistä puita sisään.
Lähden kohta taas viikon reissulle, mutta perheen on
niillä helppo lämmittää taloa sen aikaa.
Kasasin vaimolle mankelin jalustan. UPOn vehje. Muu helppoa, mutta yhdessä vastakappaleessa
ei ollut jengoja ollenkaan.
Vaimolla ei ollut kuittiakaan enää tallessa.
Ostos oli muutaman viikon vanha.
Yritin tehdä jengat velimiehen 20-v vanhalla jengasarjalla,
mutta kyllä se oli jo käyttöikänsä päässä.
Yhden metallipiikin onnistuin upottamaan etusormeeni,
ja saman sormen revin myös jalustan viimeistelemättömään metallisärmään. Viimein tajusin, että saa siitä hökötyksestä
tukevan ruuvaamalla mankeli
itse jalustaansa kiinni.
Kaikkea paskaa se UPOkin kauppaa.
Imuroin tyttären kanssa talon, ja käytiin sen päälle kaupassa ensi viikon ruuat ostamassa.
Vaimo hoiti tänään ruuanlaiton. Iltapäivällä käytiin hiihtämässä jäällä tunnin verran,
ja sitten saunassa. Katseltiin Ameriikan Dädiä yksi kiekko. Lopuksi luin tyttären kanssa
Harri Potteria. Ne on kaikki luettu kahdestaan ääneen iltaisin, tämä viimeinenkin on kohta jo puolessa.
Olen syönyt mämmiä ja pierryt kuin Peräsmies.
Kyllä minä tällaisia kotitalonmiehen hommia tekisin vaikka kuinka. Olisi vain aikaa tälle.
Luin myös kaiken keskellä yhden gradun käsikirjoituksen Chilen Concertaciónista; ei huono,
mutta 120 sivuisena aika pitkä. Konsultoin hiihtoreissulla naapurin emäntää
hänen väikkärinsä julkaisuaikatauluista. Lueskelin pietarilaisen oppilaani kirjoituksia
Leibnizin kirjeistä Pietari I:lle. Ei ihminen oikeastaan mitään lepäilyä tarvitse, paitsi
joskus. Lomat ja lomailu on puhdasta markkinaa. Se mitä ihminen oikeasti tarvitsee
on monenlaista tekemistä. Ihan niin kuin lapsetkin. Ne vaihtaa tekemisiään koko
ajan ja ovat tyytyväisiä. Vetävät päiväunet välillä.
Tänään en kyllä päiväunia nukkunut, mutta ihminen,
joka niitä edes joskus pystyy nukkumaan, ei voi olla täysin menetetty.
perjantai 21. maaliskuuta 2008
山端 oli nimenä niin pitkä, kun sitä aikansa maisteli, että muutin sen lyhyemmäksi. 山場 toimii paljon paremmin ihmisen nimenä. On itse asiassa aika lähellä omaa nimeänikin, ja tutussa kohdassa aakkosia.
Ei ole ollut niin helppoa tulla taas kerran takaisin Suomeen. Täkäläinen työelämä löi heti vasten naamaa, eikä millään avokämmenellä. Menossa on jatkuva kulttuurivallankumous, jollaisen muistan kyllä nuoruudestanikin, mutta nykyinen on jonkin verran erilainen. Tähän ei liity oikein mitään mieltä ylentävää. Väsyneitä, äkäisiä ihmisiä,
joilla ei ole kunnolla aikaa levätä,
kiireestä ja väsymyksestä johtuvia jatkuvia huolimattomuusvirheitä,
joista kaikki suuttuvat toisilleen,
ja joita kaikki kuitenkin tekevät.
Jatkuvia tehtävien uudelleenjakoja,
niin ettei niissä pysy perässä, vaan kaikkea tarvittavaa
varten on vielä erikseen etsittävä tekijätkin.
Tulee mieleen vanhoja lauluja, joissa tunnelmana on
ennen niin tutun maailman hajoaminen:
I Stockholm é jag född.
Där har jag min familj,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.
Där lever mina barn,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.
Jag borde resa till där flickorna är varma och förstår.
Mutta ei tästä nyt mihinkään lähdetä.
Pitää yrittää saada jotain kosmosta edes lähipiirin kaaokseen.
Ja levätä itsekin joskus, kunhan ehtii,
ehkäpä joskus huhtikuussa.
Kyllä tämä tästä.
Ei ole ollut niin helppoa tulla taas kerran takaisin Suomeen. Täkäläinen työelämä löi heti vasten naamaa, eikä millään avokämmenellä. Menossa on jatkuva kulttuurivallankumous, jollaisen muistan kyllä nuoruudestanikin, mutta nykyinen on jonkin verran erilainen. Tähän ei liity oikein mitään mieltä ylentävää. Väsyneitä, äkäisiä ihmisiä,
joilla ei ole kunnolla aikaa levätä,
kiireestä ja väsymyksestä johtuvia jatkuvia huolimattomuusvirheitä,
joista kaikki suuttuvat toisilleen,
ja joita kaikki kuitenkin tekevät.
Jatkuvia tehtävien uudelleenjakoja,
niin ettei niissä pysy perässä, vaan kaikkea tarvittavaa
varten on vielä erikseen etsittävä tekijätkin.
Tulee mieleen vanhoja lauluja, joissa tunnelmana on
ennen niin tutun maailman hajoaminen:
I Stockholm é jag född.
Där har jag min familj,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.
Där lever mina barn,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.
Jag borde resa till där flickorna är varma och förstår.
Mutta ei tästä nyt mihinkään lähdetä.
Pitää yrittää saada jotain kosmosta edes lähipiirin kaaokseen.
Ja levätä itsekin joskus, kunhan ehtii,
ehkäpä joskus huhtikuussa.
Kyllä tämä tästä.
lauantai 1. maaliskuuta 2008
山端 oli paikka, jossa joskus asuin, 比叡山in juurella, ja sopii varmaan hyvin tämän blogin nimeksi. Se oli hyvä paikka. Ei isoja mukavuuksia, mutta siellä sai tehtyä paljon töitä ja kuljeksittua paljon vuorilla. Ja kaupungillakin. Elämä siellä pyörii ilmeisesti edelleen niin tiukasti tietoisten muistelujeni alarajoilla, että nimen valinta sujui paljoa miettimättä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
