Reissu meni hyvin, siellä oli lämmintä ja aurinkoista. Viikkoon en avannut sähköpostia enkä vastannut puhelimeen, perheelle vain lähettelin viestejä. Erinomaisia tieteellisiä keskusteluja eri kielillä, taidemuseoita, konsertteja, kävelyjä iltaisin ilman kiirettä kaupungilla. Köyhällä humanistillakin on joskus iloja. 
En ollut tuntenut itseäni niin levänneeksi sitten viime syyskuun. 

Sitten arkeen. 
Sähköpostissa oli 101 viestiä, joista hiukan yli puoleen piti 
reagoida jotenkin.  Niistä 4 gradun käsikirjoitusta, kolmella eri kielellä.
Samalla sirkus piti veivata taas vauhtiin, 
mikä vaati vähän meuhkaamista.
Tässä työpaikassa on outo toimintakulttuuri 

Nuoret oppii paremmin kuin vanhat. 
Vanhoilla on saavutettuja etuja, 
joista pidetään kiinni. Ymmärrettävää tietysti, kun koko 
tuttua maailmaa ympäriltä koko ajan yritetään hallinnollisesti myllätä. Mutta jotain yritän myllätä minäkin. 

Nyt perjantai-iltana alkaa neljäs gradun käsikirjoitus olla jo
kolmanneksen verran luettu ja kommentoitu. 
Jatkuu huomenna. 
On jo kohta Harri Potterin aika.

Tunnen kyllä tekeväni mielekästä työtä.
Olen täysin varma, että minusta on jotain hyötyä näille lapsille,
vaikka he osan kommenteistani jättäisivätkin omaan arvoonsa.
Ja onhan tulosvastuunkin kannalta hyvä että graduja tulee.
Mutta ei niitä tarvitsisi niin saatanasti tulla koko ajan. 
Toukokuussa varmaan helpottaa.

Alan olla kohta yhtä väsynyt kuin ennen reissua.
Mutta en ihan. Lämmintä aurinkoa on vielä sisuksissa,
enkä ole vielä yhtään äkäinen.