Tällä viikolla tuli laitokselle yhteensä 21 gradua, mitä ihmeellisimmistä aiheista. Se tarkoittaa yhteensä 42 tarkastusta ja olen ne kaikki saanut järjesteltyä, kaukaisin tarkastaja Kreikasta - ach so, aus Poland habe ich noch kein Antwort gehört, 
die Sache eines Gradus ist noch unterbrochen - 
samalla kun olen paimentanut ihmisiä maturiteeteissa ja muissa viimeisissä suorituksissa, rauhoitellut niitä, jotka eivät saaneet graduaan valmiiksi jättöpäivään mennessä - ei vanhoja suorituksia suinkaan pyyhitä pois - hoitanut loppuun kaikki kevään seminaarit ja luennot, istunut strategiakokouksissa miettimässä kannattaako Opetusministeriöltä hakea muutamia pennosia, sekä vienyt loppuun henkilökunnan palkkaneuvottelut.

En usko että ne yksityissektorilla edes tietävät, millaisia ovat valtiosektorin palkkaneuvottelut. Kerta vuoteen alainen näyttää esimiehelle, mitä on julkaistu, paljonko on opetettu ja millaisilla areenoilla on esiinnytty tuomassa kunniaa yliopistolle, minkä jälkeen todetaan, että palkkaa ei nosteta, koska rahaa ei ole. Ei sitä keneltäkään lasketakaan, se olisi väärin tässä kulttuurissa, mutta en sirkuksestamme edes tiedä ketään, joka ei töitä tekisi niin paljon kuin terveys antaa myöten. Osa meistä, minua vanhemmat, on jo kehäraakkeja, joita kiusataan kuukauden parin sairaslomilla, mutta ei lasketa sairaseläkkeelle. Minua nuoremmat vielä jaksaa. 
Ja minä tässä välissä katselen, mitä tulevaisuus tuo. 

Ihmiset on tottuneet kyllä siihen, että tuloksia vaaditaan ja 
että se on oikeudenmukaistakin, 
mutta me olemme tottuneet tekemään sen porukkana,
vaikka itse kunkin työnkuva on hyvin individualistinen, ja ihminen saa rakentaa sen millaiseksi itse haluaa, ollen siitä itse vastuussa. Jos jollakulla on aikaa kirjoittaa hyviä artikkeleita ja julkaista niitä komeilla kansainvälisillä forumeilla, se tarkoittaa käytännössä sitä, että joku muu hänen sijastaan ohjaa paria kolmeakymmentä gradua, sekä toistakymmentä väikkäriä siihen päälle. Pitää isoa kasaa seminaareja ja sekä kymmenien tai peruskursseilla satojen ihmisten luentoja. 
Kun porukka kokonaisuudessaan tuotti sekä komeaa kansainvälistä 
että hyvätasoista 
suomalaista tulosta, niin kaikki oli hyvin. 
Nyt kun kaikkea mitataan henkilökohtaisella tasolla, 
millä ei oikeastaan ole mitään merkitystä palkan suhteen, 
niin kaikista tuntuu että tämä menee väärin.

Minä en näissä neuvotteluissa edusta työnantajaa, vaan pikkunilkkiä, joka tekee ensimmäisen
portaan työn ja lähettää lomakkeet eteenpäin. Olen suhtautunut päivämääriin vakavasti niin, että ketään ei voitaisi uhata palkanmaksun lopettamisella, mutta en millään pysty kirjoittamaan
vakavaa vpj (valtionpalkkausjärjestelmä) kieltä. Lomakkeet voi tulla vielä haukkujen kera takaisin, mutta väelleni siitä ei pitäisi olla haittaa.

Yliopisto tuntuu murenevan sisältä päin. Se vain hajoaa. Jotkut ulkopuolella luulee, että siellä assistentit ottaa professoreille valokopioita ja auttelevat muutenkin kaikessa. En minä ainakaan ole sellaista nähnyt missään, Suomessa nimittäin. Päinvastoin, minä nykyään kirjoittelen nimilistoja puhtaaksi amanuenssin avuksi, koska se on repeämässä, ja jos se repeää, kaikki pysähtyy. Joku vuosi sitten töihin tullessaan se oli energinen, reipas ja iloinen nuori nainen; nytkin se on vielä nuori nainen, ja energinen, ja erittäin ammattitaitoinen, mutta naamassa näkyy huoli ja väsymys, niin kuin meillä muillakin. Enkä minä pysty tekemään asialle muuta kuin 
yrittää tehdä omat hommani nopeasti ja tarkasti, 
niin että hänelle ei tule niistä ylimääräistä vaivaa. 
Hän paimentaa useaa kymmentä henkilökunnan jäsentä ja
luultavasti satoja opiskelijoita, mikä tarkoittaa sitä,
että koko ajan on kiire ja edessä istuu äkäinen tai toivoton ihminen.

Valtio ajaa eteenpäin tuottavuusohjelmaa,
jossa pitäisi leikata pois lisää hallintohenkilökuntaa. Voi olla että tämä kaikki on yksityissektorilla vielä paljon kamalampaa, 
Aamunihanuuden kokemusten kannalta ainakin. 
Mutta kamalaa se on välillä meilläkin, ja kamalampaan suuntaan menossa.

Luennoimisesta minä tykkäisin, etenkin, jos olisi aikaa valmistella saarnat huolella. Osaan minä sitä, eikä yleisölläni ole tapana nukkua.

Mutta muuten olen taas niin rättiväsynyt muutaman päivän sirkuksessa kieppumisen jälkeen, että kai tulevaisuus sen takia näyttää synkältä. Kai tässä kuitenkin hengissä selvitään kuolemaan asti.