山端 oli nimenä niin pitkä, kun sitä aikansa maisteli, että muutin sen lyhyemmäksi. 山場 toimii paljon paremmin ihmisen nimenä. On itse asiassa aika lähellä omaa nimeänikin, ja tutussa kohdassa aakkosia.

Ei ole ollut niin helppoa tulla taas kerran takaisin Suomeen. Täkäläinen työelämä löi heti vasten naamaa, eikä millään avokämmenellä. Menossa on jatkuva kulttuurivallankumous, jollaisen muistan kyllä nuoruudestanikin, mutta nykyinen on jonkin verran erilainen. Tähän ei liity oikein mitään mieltä ylentävää. Väsyneitä, äkäisiä ihmisiä,
joilla ei ole kunnolla aikaa levätä,
kiireestä ja väsymyksestä johtuvia jatkuvia huolimattomuusvirheitä, 
joista kaikki suuttuvat toisilleen, 
ja joita kaikki kuitenkin tekevät.
Jatkuvia tehtävien uudelleenjakoja, 
niin ettei niissä pysy perässä, vaan kaikkea tarvittavaa 
varten on vielä erikseen etsittävä tekijätkin.

Tulee mieleen vanhoja lauluja, joissa tunnelmana on
ennen niin tutun maailman hajoaminen:

I Stockholm é jag född.
Där har jag min familj,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.
Där lever mina barn,
och jag hittar nästan överallt, men Stockholm har blivit kallt.

Jag borde resa till där flickorna är varma och förstår.

Mutta ei tästä nyt mihinkään lähdetä. 
Pitää yrittää saada jotain kosmosta edes lähipiirin kaaokseen. 
Ja levätä itsekin joskus, kunhan ehtii,
ehkäpä joskus huhtikuussa.
Kyllä tämä tästä.