Maasta on puukin tullut

ja maaksi on se jälleen tuleva.

Tästä puusta alkaa aika jo vähitellen jättää. Ei pysy enää puutarhakompostin seinät kasassa. Tulin vaihteeksi niin aikaisin töistä kotiin, että ajattelin ruveta tekemään asialle jotain.

Nuo laudat oli uutena siimuja, elikkä pareiksi naulattuja talon anturan valun muottilautoja, joilla 15 v sitten aloitettiin tämän talon pystyttäminen. Sen jälkeen ne oli jonkun vuoden puuliiterin laipiona. Tein siihen seinät ja lattian lavoista,  laipioksi siimuja ja kaiken päälle vihreät pressut sadetta pitämään. Kätevä puuliiteri, takaoven vieressä, ei ollut pitkä matka kantaa puita. Kymmenkunta vuotta sitten saatiin valmiiksi varsinainen liiteri ja kasvimaa, jolloin siimut pääsi uusiin tehtäviin. Suurin osa niistä lyheni polttopuiksi, mutta tämä osa sai jatkaa hommia kompostin seininä. Hyvin ne toimi. Pitivät kosteutta niin hyvin, että siellä naatit hyvin maatui, ja lämpökompostorista tuonne kypsymään siirretty puolilahonnut tavara eteni mustaksi mullaksi. Ainoa kyllästysaine niissä on ollut betoni, mutta kyllä ne vuosikymmenen kestivät. Hyvin ovat työnsä tehneet.

 En koskaan varsinaisesti kääntänyt kompostia ympäri, enkä sotkenut sitä muutenkaan. Päälle vain kasattiin tavaraa sitä mukaa kuin sitä tuli. Kerran vuoteen nostin ylimmän raa'an kerroksen pois ja kuskasin kottikärrillä alempana olevan maatuneen ja maatuneehkon tavaran kasvimaalle. Sitten se ylin kerros takaisin uudeksi pohjaksi.

Se mitä tuossa näkyy voi olla rumaa, mutta ei se ole epämiellyttävää. Ei haise, tuoksuu. Se on niin ilmavaa ja täynnä matoja että sen hiljainen lahoaminen on täysin aerobista.

Otin laudat pois kompostin ympäriltä. Niitä ei tarvinnut kuin nykäistä. Sisus on vielä alaosistaan jäässä, mutta sulaa nyt nopeammin. Napsin laudoista ruosteiset naulat pois, vaikka ei niillä tietysti enää mitään tee. Mutta olen joskus laudassa kiinni törröttävään naulaan astunut, enkä suuresti arvosta sellaisia pihassani. En vielä tiedä mitä teen laudoille. Polttopuiksi niistä ei ole enää, niin pehmeksi puu on jo mennyt. Ehkä niistä tulee uuden kompostin pohja.

Nyt kun kaikki opinto-, asunto- ja autolainat on maksetut, ei kannattane enää tehdä uutta vastaavaa laudasta. Eikä minulla edes oikein ole riittävästi vanhaa lautaa. Enköhän ostane kaupasta tehdastekoisen puutarhakompostorin. Olisi varmaan siistimmän näköinenkin pihassa.

Savottaa taas

Kun tuuli eilen lauantaina kääntyi parempaan suuntaan, läksin tyttären ja koiran kanssa uudestaan mökille. Puiden kaataminen sujui muuten hyvin ja oikeisiin suuntiin, mutta yksi dominoefekti tuli vastaan. Kaadoin yhden koivun metrin verran sivuun ja se jäi konkeloon toista koivua vasten. Oksat niin lujasti solmiutuneina toisiinsa, että en saanut millään väännettyä puuta irti. Ei mitään; kaadoin seuraavankin puun, jolloin molemmat jäivät konkeloon kolmatta vasten. Minkä jälkeen kaadoin senkin; kaksi naapuria sen niskassa olivat niin painavia, että se lähti nurin jo paljon ennen kuin ennätin sahata lähellekään kaatokoloa, joten se jäi törrölleen. Kameran kävin hakemassa vasta kun dominot olivat kaikki maassa. Koivujen runkojen alle luokille taipuneet laihat puut on 20-vuotiaita vaahteroita, jotka ei pärjää kangasmaassa kilpailussa koivuille alkuunkaan. Niistä lähti vähän pieniä oksia koivujen halauksessa, mutta muuten ne ovat kunnossa.

 Rykelmä oli aika helppo siivota. Ei tarvinnut paljoa kävellä, karsittavaa oli sahan ulottuvilla koko ajan paljon.

 Lyhensin viimeisen rungon niin että siinä ei ollut jännityksiä enää missään ja sahasin sen jälkeen senkin irti.

 Hävitystä tämä on. Koivua on revitty hyvin raa'asti.

 Kokonaisuudessaan kaadoin kymmenkunta kohtuullisen kokoista koivua ja jokusen pienemmän. Pätkiä ne vielä pitää, kantaa kasaan, halkoa ja pinota. Näillä pitäisi perheen yhden talven pärjätä lämpimänä. Taitaakin olla viimeinen talvi kun tytär on kotona. Varmaan se jonnekin muuttaa lukion jälkeen.

 Suomessa kasvatetaan vähän vajaalla 220 000 km2 mehtää, lähinnä kuusta, petäjää ja koivua. Minulla on vain hehtaari mehtämaata ja mieluummin kasvatan siellä jotain muuta. Mitä tuossa seisoo kapeina riukuina on saarnea, jalavaa, vaahteraa, saarnivaahteraa, tammea, paatsamaa ja leppää; koivuille ne ei pärjänneet alkuunkaan, mutta toivottavasti paremmin näin omassa porukassaan. Niiden alle on siis istutettu niinipuita, joita kohtuullinen varjo ei haittaa.

 Pieniä lumilämpäreitä vielä jostain löytyy. Miina harrasti niitä. Pehmeitä ja viileitä maata. Vaikka oli pohjoistuuli, niin auringonpaisteessa tuli aamun viileyden jälkeen nopeasti kuuma. Minulla puolestaan aukesi ranteet; kortisonia nahkaan illalla. Olen kesälle allerginen ja heti kutina alkaa kun lumet häipyy.

 Siivottiin samalla reissulla myös omenapuita. Maaliskuussa olisi tietysti ollut parempi, mutta tuolla ja tuonne on niin vaikea liikkua lumiaikaan. Tytär kiipesi puun latvaan sahaamaan murtuneen latvuksen poikki. Murtui viime syksynä valtaisan omenamäärän painosta. Tytär on voimakas ja kevyt, nousi puuhun ja laskeutui sieltä hyvin ketterästi. Tällaisiakin tyttöjä nykyään on olemassa. Oman sukupolveni naisista useimmat ei pääsisi puuhun ollenkaan. Sellainen ei kuulunut naisten taitoihin ennen vanhaan.

Lumet lähti

Lumet hävisi 5 päivässä. Mutta on siihen malliin vettäkin satanut. Mökillä kävin taas; siellä missä lunta oli viime sunnuntaina vielä yli saappaanvarren eli n. 40 cm ei nyt ollut enää yhtään. Kaadoin muutaman koivun, mutta tuuli lounaasta niin rajusti että niitä ei oikein tahtonut saada kaatumaan sinne minne halusi. Kaatumaan ne kuitenkin sai. Ja maassa pidettyä kurissa aika hyvin. Nämä pitää perhettä lämpimänä parin vuoden päästä talvella.

Oli siellä muutakin tekemistä kuin puun kaatoa. Heittelin talvella poltettujen puiden tuhkia syksyllä istuttamieni niinipuiden ja muiden taimien juurialueille, ja päälle vielä kanankakkaa. Maan Ph saisi olla vähän korkeampi kuusien jäljiltä ja lannoitteita tarvitaan etenkin nyt kasvuun lähtöön, jotta ehtivät venyä ennen kuin heinät alkaa vallata aluetta. Kun ne pääsee isommiksi ne pitää kyllä puolensa. Alkavat varjostaa juurialueensa tehokkaasti jo muutaman vuoden päästä. Ne on koulutettuja taimia, niillä pitäisi olla hyvä juuristo, joten lannoitteen ei pitäisi haitata juuriston kasvamista tuuheana joka suuntaan. Kasvavat usein tällä tavalla nuokallaan, ja lumi tietysti painaa tuossa asennossa olevaa vielä lisää talvella. Mutta kyllä tuollaisista vain isoja puita kasvaa.

Kotiin palattua oli sieltäkin hävinnyt jo kaikki lumet, paitsi kolatuista kasoista. Kai tätäkin pihaa pitää ruveta siivoilemaan. Keväässä on niin paljon erilaista tekemistä.

Talvi oli paljon yksinkertaisempaa. Meni vain hiihtämään.

Kohtahan sinne taas pääsee. Yhdestä kesästä mennään äkkiä ylitse.

Kaks kitaroo

Eila Pellinen - Kaksi kitaraa (1958).  Venäläinen tuntemattomana aikana tuntemattomaksi jääneen tekijän alkuteos Две Гитары, jonka nimen Reino Helismaa suomensi sellaisenaan ja teki siihen suomalaiset sanat, joissa pussataan mutta kitarat kyllä jää melkein unholaan. Toivo Kärki sovitti laulun jatsahtavaksi. Se on tässä.



Topi Sorsakoski & Agents on tehneet siitä myös hyvin tunnetun version. Tosin siitä kannattaa kuunnella vain tämä studioversio. Lavaversioissa myöhäinen maestro laulaa niin ylimielisen huonosti ettei niitä viitsi kuunnella.

Laulu tunnetaan maailmalla muuallakin, esimerkiksi Charles Aznavourin Les Deux Guitares on ihan hyvä. Mutta niin erilainen sovitus että sitä ei heti samaksi lauluksi huomaakaan.

Siitä on taidemusiikkiversio The Bohemian Quartetilta, nimenä yllättäen Two Guitars.

Ja toki venäläisiä versioita, esimerkiksi tässä Theodore Bikelin Две гитары.

Aina ja kaikkialla se vain soitetaan yhdellä kitaralla. Eila Pellisen versiota pidän kaikkein parhaimpana. Vanhempieni aikakauden musiikkia. Silloin osattiin lauluissa artikuloida hyvin selkeästi.

Vieroitusoireita järveltä

Vielä vähän aikaa sitten tämä oli laajennettua pihamaata, missä mentiin pitkin ja poikin. Kymmeniä kertoja viime kuukausien aikana. Enää ei.

Sää on palannut nykynormaaliksi. Pilveilee ja satelee. Ei häikäise.

Mökkikauden avaus

Kävin Miinan kanssa mökillä; naiset ei lähde sinne tähän aikaan vielä. Märkää lunta kumisaappaan varteen, paikoitellen ylikin. Mökillä oli kuitenkin kuivia vaihtosukkia, niin että tilanteen kanssa tuli toimeen. Lapioin autolle tien varteen parkkitilan.

Tarkastin puut; ei juuri jänisvahinkoja tänä talvena. Heittelin talvella kertyneen tuhkan ja Puutarhan kevättä sinne tänne. Liukenee parhaiten nyt sulavaan lumeen. Siellä on aika karua, paitsi isän entisellä perunapellolla, jonne riitti kompostia. Marjakuuset yms menee keltaiseksi ilman lannoitusta.

Kaadoin koivun. Piti niitä kaataa enemmänkin, mutta viila ja saha ovat näköjään sattuneet viime syyskuussa eri paikkakunnille. Ei muista mitä vei ja mitä jätti mihinkin puoli vuotta sitten. Sain pienen koivun kuitenkin hiottua poikki. Siinäpä ensimmäinen joka tapauksessa.

Vaihdoin puhtaat purut telkän pönttöihin. Kahdessa kolmesta on asuttu viime kesänä. Niin yleensä. Pitäisi tuossa taas kelvata kuoriutua. Muut pöntöt pitää jättää toiseen kertaan. Liian paljon lunta vielä.

Jäällä oli autiota ja tyhjää. Ketään muita ei näkynyt eikä kuulunut. Mitäpä ne vielä mökeillään tähän aikaan. Eipähän niitä paljoa enää näe kesäisinkään. Katoavaa kansanperinnettä, mökkeilykin.

Tuli siellä kuitenkin 5.5 tuntia paksussa lumessa kahlattua. Vastaa pitkää hiihtolenkkiä hyvin. Olisin ollut pidempään jos sillä sahalla olisi saanut koivuja nurin.

ダイモンドダストが消えぬまに

Matsutoya Yumi ... siitä on niin kauan kun häntäkään viimeksi kuuntelin. Tänne Daimondo dasuto ga kienu ma ni ダイモンドダストが消えぬまに eli Kunnes timanttipöly katoaa. Se on niitä lauluja joita soitettiin kun menin Japaniin ensimmäistä kertaa. Siitä on niin kauan että se tekee melkein kipeää.



Helsingin paikallislehdessä taisi olla eilen joku juttu siitä mitä eri maissa ihmiset tekisivät toisin jos pääsisivät takaisin nuoruuteensa. Jos minä pääsisin takaisin 1980-luvun Japaniin, niin opiskelisin paljon vähemmän ja kävisin paljon enemmän konserteissa. Suomen menneisyys on ihan ok, mutta Japanissa menin liian kapeassa solassa sen kaksi vuotta. Tosin se opiskelu kyllä vei valtavat määrät energiaa ja aikaa.

Talven päättyessä ...

Tekno-Kekko on tehnyt Sakamoto Ryuichin (阪本龍一) laulusta Behind the Mask hyvän jutun.

Samalla sieltä löytyi blogi, joka on omistautunut kirjoituksiin japanilaisesta pop-musiikista. Wau! Kaikkea ne keksivätkään.

Tässä vaikkapa Matsutoya Yumin (松任谷由実) Fuyu no owari (冬の終わり) eli talven päättyessä

Kuvassa on pulpetteja eikä kukkia sen takia että kouluvuosi loppuu maaliskuussa, ja laulu onkin vanhojen ystävien eroamisesta kun koulu loppuu. Talvi on ihmiselle hyvää aikaa. Sanat täällä.

Täällä puolestaan pieni juttu laulusta kyseisestä blogista.

Helsinkiläiset intellektuellipojat

on puhujina vähän rasittavia. Ne saa joka ainoaan lauseeseen ainakin yhden niinkun, kaksi parhaaseen. Jotkut myös ähkii puhuessaan. On niillä vaikeaa.

Unet menee sekaisin huhtikuussa. Nukahtamisongelmia ei ole, mutta herään joka aamu neljältä. Unet tahtoo jäädä 5 tuntiin yössä, mikä tekee väsyneeksi päivällä, jos ei pääse päikkäreille, eikä niille pääse jos ei ole töissä kotona.

Nyt on pilvistä ja pimeää, sataa vettä. Jospa tämä rauhoittaisi liikaa valoa, johon ruumiin on niin vaikea tottua. Mies ja rodo, sama ilma niille käy.

Mehtä ja tie yhtä märkiä. Saapaat kastuu koiranlenkillä, eikä Miina viitsi edes kävellä tällaisella ilmalla. Miina ei ole rodo.

Sukset

Viimeinen hiihto oli 10.4 illalla, jolloin kahdeksan jälkeen oli vielä hieno kirkas pakkanen. Hiidin tyttären kanssa 11 km, vaimo puolet siitä. Sekä ladulla mäkiä että jäällä.

Sen jälkeen alkoikin tihuuttaa hiljalleen vettä ja ylämpötilat nousi plussan puolelle. Eilen 12.4 puhdistin suksien pohjat pitovoiteista, mutta en tehnyt niille muuta. Sidoin ne tarrahihnoilla yhteen ja nostin liiterin vintille lappeelleen. Sinne ne parhaiten mahtuu, ja siinä asennossa ne ei menetä jännitteitään. Sauvat on pystyssä seinää vasten niiden vieressä. Ne mahtuu, korkea paikka se ei ole.

Hiihtokauden voi tältä keväältä katsoa loppuneen. Paras kääntää katseensa lähemmäs, puutarhan puoleen, jos tekemistä ruumiilleen etsii.

7 km

Töihin aamulla klo 6.30. Kotiin klo 8 illalla ja saman tien hiihtovaatteet päälle. Perhe innostui, kampeutui ylös sohvalta ja vaihtoi pukua myös. Käytiin hiihtämässä. Hiihdettiin jopa metässä mäkiladulla. Sillä ollut isompi roska oli päivien mittaan painunut latuun alas, ja eilinen lumisade oli tehnyt 2 cm mittaisen puhtaan kerroksen siihen päälle. Siellä luisti nyt oikein hyvin. Ja koska se on metässä, ei aurinko ollut päässyt turmelemaan sitä melkein ollenkaan.

Yhdeksään asti näkee pilvettömänä iltana vielä hyvin hiihtää. Tuntuipa hyvältä. Pieni hiihto, mutta hyvän olon siitä sai.

Sitten syömään. Riisiä ja chili con härkäpapua.

朝鮮軍隊閱兵-北朝鮮軍のパレード hevillä

Viimeiset hiihdot, ehkä

Joki sulaa. Tässä ei enää hiihdetä. On joskus hiihdettykin, mutta se on ollut maaliskuuta vielä.

Jokisuulta on 4 km järven toiseen päähän. Tänne tulo oli helppoa, koska on kova etelätuuli, joka kätevästi työnsi tänne asti. 

Nyt on päästy eteläpäähän. Tänne päin tulo vaati töitä. Jalassa on lukset. Olen niitä niiden kivuliaisuuden takia varonut, mutta piti nyt kokeilla. Tiedän kyllä että on ihmisiä, jotka hiihtää Buranan voimalla, eli ottavat ennen lähtöään sen verran kovan annoksen kipulääkettä ettei heidän tarvitse tuskiin kiinnittää huomiotaan. Minä hiihdän mieluummin ilman Buranaa. Enkä käyttänyt luistelumonoja, vaan tavallisia. Luistelumonoissa tuntuu että joutuu seisomaan varpaillaan, mikä sekin lisää rasitusta ja sen myötä tuskia. Nyt kipu oli lähinnä säärien etulihaksissa. Sanovat että siitä pääsee tottumalla; ehkä niin. Levätä piti n. 500 m välein, sen verran raskasta touhua. Myötätuuleen liihteli hyvin 2 km jonka jälkeen vasta piti pysähtyä läähättämään ja antamaan sydämensä rauhoittua. Suksillä pystyy hyvin hiihtämään tavallista hiihtoa 10 km varsin nopeaa vauhtia joutumatta lepäilemään tai edes kovin pahasti väsymättäkään. Nautinnollisesti. Isot erot näissä tyyleissä. Tällä reissulla liihdin 12 km, mikä todisti että kyllä luksilla pystyy tasaisella etenemään, vaikkei se niin miellyttävää olisikaan. Välillä läähättäen, mutta kuitenkin. 

Rasituksena 12 km niillä vastasi 30 km hiihtoa tavallisilla suksilla. Saunassa hiihdon päälle jaksoi vain lyödä löylyä ja ähkiä. Iltaruuan syötyään oikaisi sohvalle ja sammahti siihen jo kahdeksalta. Vaimo herätti klo 23 siirtymään sänkyyn peiton alle. 

Kyllä luksilla muuten voi hiihtää, vaikka väittävät ettei voi. Voi, jos alla on liukas latupohja, joita sieltä täältä vielä tapasi pätkinä. Hiihtohan tapahtuu koko ruumiilla, joten sitä on vain liikutettava sillä tavalla kokonaisvaltaisesti että mies liikkuu eteenpäin, ja muutettava potkua toisenlaiseksi. Sauvojakaan ei tarvitse käyttää normaalia voimakkaammin. Eteneminen on toki hitaampaa kuin oikeilla suksilla, mutta aika hyvää kuitenkin. Paikoissa, missä jäljellä olevia ladun pätkiä löytyi, pystyi hiihtoa käyttämään lepona ja kivun poistajana sen sijaan että olisi vain roikkunut sauvojensa varassa ja läähättänyt.

Miina oli matkassa, enempi järven keskivaiheilla siellä edestakaisin kävellen ja istuskellen. Jokainen ohi kulkiessaan taputti sitä mennessään. Kaikki tuli järvelle nyt eri aikaan erilaisilla välineillä, joten hiihdeltiin eri matkoja eri tahtiin toisillemme vilkutellen. Miina tapasi sen takia jonkun aika lyhyin välein.

 Jos vielä panisi tänne muistiin asusteet. Minulla on kultaisen 1980-luvun puku. Omani siihen aikaan ostettu on jo hajonnut; tämä on vaimon ostama, hänelle liian iso ja käyttämättä jäänyt. Koska vihaan kaupoissa käyntiä, sopii minun hyvin hiihtää tuokin puku loppuun. Siihen aikaan käytettiin iloisia värejä.

 Vaimo ja tytär pukeutuvat muodikkaammin ja modernimmin nykymuotoisiin tiukkoihin hillittyvärisiin hiihtopukuihin.

Säätyyppi vaihtuu

Vetää pilveen, lunta luvassa. Pitkään onkin ollut kirkasta ilmaa ja pohjoistuulta. Oikein miellyttävä kevät. Sellainen outo ilmiö sen seurauksena on ollut, että lumi on sulanut vain sieltä missä aurinko on päässyt kiinni tummaan pintaan. Meillä on alueet, joita talvella kolattiin, olleet sulat jo maaliskuun lopusta lähtien, mutta muualla hangen pinta ei ole laskenut vielä juuri ollenkaan. Kukkamaan päällä on vielä metri lunta.

Rodojen päälle vedin peitteet. Olisi pitänyt tehdä aikaisemminkin, mutta tahtovat unohtua liiterin taakse pihan takanurkkaan; työasioita niin paljon mielessä että pihaansa ei muista. Yleensä niitä vedellessä lumen pinta on jo selvästi laskenut, mutta nyt joutui kahlaamaan yli polven korkuisessa hangessa. Jossa sen verran hankiaista että joissakin kohdissa piti, mutta kohta jo taas putosi. Mahdollisimman raskasta. Joka tapauksessa peitteet on nyt päällä. Yläoksat saattoi joistakin kärähtää, mutta lumen alla on paljon oksia suojassa edelleen.

Vielä kävin liiterin katollakin kolan kanssa. Oikeastaan vähäluminen talvi, mitä nyt vain alaville paikoille on kertynyt. Katoilta ei ole tarvinnut käydä pudottelemassa ollenkaan, paitsi tältä katolta kannattaa keväisin avata kohta, josta valuvat lumet muuten vie rännin mennessään. 

10 km

Tänään onkin lauantai ... työpäivä kotona pitkästä aikaa. Tyhjensin hartaasti sähköpostia ja tarkastin yhden gradun; hyvä ja kohtuupitkä, mutta oikein hyvin kirjoitettu. Menin eilen illalla yhdeksältä nukkumaan ja heräsin tänään viideltä aamulla. Aamiaisen ja koiran lenkin jälkeen töihin, joiden keskeen nukahdin sohvalle klo 7. Heräsin yhdeksältä ja jatkoin töitä, tosin tällaisena päivänä ilman kiirettä, ulkonakin siellä täällä koiran kanssa kierrellen. Nukahdin sohvaan klo 14 ja heräsin jälleen kerran klo 16. Kahdet päikkärit tänään. Tällainen olisi hyvä tahti arkipäiviksikin.

Ei hiihto vielä loppunutkaan. Kova pohjoistuuli rauhoitteli lumen sulamista ja niin vain jäälle taas päästiin.

Latuja siellä ei enää ole, ja lumen pinta on hyvin epätasaista, mutta kyllä siellä eteenpäin menee. Hyvinkin kovaa kun luistelee - tavallisilla suksilla ja tavallisilla monoilla. Niilläkin jalat kipeytyy, mutta niiden kanssa saa vaihtaa tavalliseen hiihtoon milloin tahansa ja antaa koipiensa levätä. Nyt järvellä pääsi minne tahansa aivan vapaasti. Eli käytiin ihan pohjoispäässä, sieltä eteläpäähän ja sitten takaisin keskelle, missä jonkin aikaa edestakaisin. Koko porukka; tytär ja minä nopeimpina yhtä matkaa, vaimo ja koira hitaampina toisena parina. Miinakin lönkytteli ainakin 6 km, mikä on hänelle pitkä matka. Makaa nyt reporankana viltillään. Liikunta tuo hyvät unet.

Oli siellä nättiä auringon laskiessa ja pakkasen kiristyessä.

200 m

Lämmintä +8 iltapäivällä varjossa, vielä nyt illalla kymmeneltä +1 aste. Ei lumi kestä tuollaista.

Kävin yksin suksien kanssa järvellä seihtemän aikaan. Perhe ei edes yrittänyt lähteä mukaan. Ei siellä enää ollut mitään latuja, ei edes sitä minun tekemääni, jota kuitenkin yli 30 km jo ehdittiin hiihtää. Siellä oli vain muutaman sentin kerros sohjoa, jossa ei kovin hyvin edennyt. Sen 100 m. Sitten hiihdin takaisin rantaan.

Tähänkö tämä nyt loppui?

12 km

Illalla töiden jälkeen auringon laskiessa vaimon ja tyttären kanssa vielä hiihtämässä. Päivä päivältä pahemmin aurinko syö lunta järvellä. Uusikin latu alkaa harsoutua ja levetä laidoiltaan.

Nyt kun ajelee itse ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen pestyllä autolla, kiinnittää huomiota siihen miten kamalan likaisilla autoilla suomalaiset ajavat. Enpä minäkään omiani paljoa pesuloissa pesettänyt ennen kuin muutin tähän taloon, missä peseminen on halpaa itse tehtynä.

11 km

Töissä n. 12 h, mutta seihtemän jälkeen kuitenkin hiihtämään tyttären kanssa. 11 km, eilen tekemäni latu oli jo melkein erinomaisessa hiihtokunnossa. Voi näitä ilmoja, hienoa kylmää pohjoistuulta ja auringonpaistetta päivästä toiseen. Järvellä on valoisaa jo yhdeksään asti illalla.

Pysyisipä tällaisena edes 3 kk eteenpäin. Heinäkuussa voisi sitten lumet varovasti sulaa pois. Syyskuussa sataa takaisin. Kunhan joskus pääsen eläkkeelle niin pitää harkita muuttamista Utsjoelle.

Toenen piäsiäinen

Iltapäivällä kotijärvelle, lämpötilan varjossa ollessa +3. Koko porukka siellä, mutta jokainen hiihti tällä kertaa omaa tahtiaan omissa paikoissaan. Vaimo luisteli moottorikelkkojen jäljissä; tytär kävi vain muutaman kilometrin jäähdyttämässä päätään; koeviikko, ruotsin koe huomenna. Minä yritin hiihtää tyttären perässä, mutta en pysynyt vauhdissa. Hänen nanonsa pitivät nyt hyvin, mutta minun pitovoiteeni ei ollenkaan, vaikka sen lämpötilamääritys oli +5 asteeseen asti. Koneladuistakaan ei ole juuri mitään jäljellä. Lumihan ne melkein peitti, ja mihin vähän uraa jäi, on nyt pääsiäisajan monien hiihtäjien ja auringon sulattamisen takia levinnyt 3 suksen levyisiksi latu-uriksi. Ei niissä enää nautinnokseen hiihdä.

Joten umpihankeen. Eikä se enää kovin syväänkään ole. Hiihdin sinne n. 5 km lenkin.

Sitten hiihdin lenkin lävitse uudestaan. Eli se on hyvin perinteinen latu, alusta loppuun omaa jalkatyötä.  Pito oli täällä ok, luistoakin kohtalaisesti, mutta pohja pehmeä, joten potku ei työntänyt yhtä hyvin kuin koneladulla.

Maisemistakin saa hiukan eri näköisiä kuvia kun etsiytyy sinne mihin ei normaalisti mene.

                                               

Piäsiäinen

Tänään meni jo ihan graduksi, näihin hetkiin asti. Jotkut ei oikein osaa itse. Niitä pitää neuvoa pitkä päivä.

Kävin kyllä hiihtämässä 8 km tyttären kanssa illalla kun pakkanen taas saapui. Päivällä oli jo epämiellyttävän kuuma auringossa.

愛の歌　ストロベリーフラワー

Hiljainen lauantai

Työkaverilta joskus vaihdettu lehtikaktus kukkii.

Harakat tuli porukalla ja veti tyhjiksi linnunmakkaroiden loput. Nostelivat pussit oksan päälle ja nokkivat siellä. Nokkelia lintuja.

Limetti-puolukkalikööripiirakka. Tytär halusi tehdä piirakan, joten läksin kauppaan kuskiksi ja maksajaksi. Suurin osa tarpeista oli kotona, mutta jotain piti hakea. Sitruunapiirakka siitä reseptin mukaan piti tulla, mutta ne oli kaupassa sen verran rumia, että otettiin limettejä. Kuusi, kun olivat niin pieniä. Kotona minun hommakseni jäi limetin kuorien raastaminen; tytär teki muun. Niin, minä lorautin vielä puolukkalikööriä täytteeseen. Ihan syötävä piirakka siitä tuli. Vähemmilläkin limeteillä olisi pärjännyt.

Pesin vaimon kanssa autot. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vaimo on ne viimeksi pessyt joskus loka-marraskuussa. Oli jo aika. Hyvä mieli kun on saanut autonsa pestyä.

Muuten luin ja kommentoin pätkän yhtä gradua ja toisen yhtä väitöskirjaa. Huomenna lisää.

Iltapakkasessa käytiin porukalla hiihtämässä jäällä. No, vaimo ja tytär meni edeltä, minä kunhan lukeminen loppui. Siellä on nyt sen verran moottorikelkan jälkiä rinnakkain, että siinä voi kokeilla lukseilla liihtoa. Jos menee sivuun, ei sielläkään lennä nenälleen enää; pehmeää lunta on enää n. 5 cm. Vetelin minä 3 km lukseilla. Edelleen piti välillä pysähtyä läähättämään, mutta nyt ei revähtänyt mitään paikkoja. Säären etuosaan kyllä koski pirusti, ja toiseen polveen vihloi hiihdon jälkeen, mutta kyllä eteenpäin menin. Tasaisella menee selvästi paremmin kuin mäkimaastossa. No, kävin yhden mäenkin, jotta pääsin laskemaan kumpareita moottorikelkan jäljissä, mutta minun kannattaa vielä pysyä ylämäistä kaukana. Siihen ei riitä tekniikka eikä voimat.

Kun hiihtely oli lopuillaan, oli pohjoisessa todella komea viirullinen auringonlasku.

Piiitkä perjantai

Päivä elämästä. Alkoi joskus ennen neljää, koira käveli portaita alas. Joskus tuolla aikaisemmin väitin olevani mies, mutta olen minä niin paljon nainenkin että kuulen hälyyttävät äänet.  Lapsen yskinnän yöllä huoneestaan talon toisesta päästä, tai koiran kävelyn portaissa. Se ei lähde itsekseen alakertaan kuin poikkeustapauksissa. Sen päästyä alas kuulin kuinka se käveli ulko-oven eteen ja veti yrjöt lattialle. Joten laskeuduin nopeasti alas minäkin, päästin koiran ulos yrjöämään rauhassa ja rupesin itse siivoamaan jälkiä.

Nyt näin unen. Tai heräsin niin että muistin sen. Kirjoitin uudestaan tämän kuun alussa julkaistun kirjan johdantoa, mutta tällä kertaa pari vuotta sitten väitelleen oppilaani kanssa, en kirjan todellisen toimituskunnan kanssa. Ei siinä mitään, siitä lähti tulemaan ihan erilainen johdanto, mutta johdanto kuitenkin. Sen ollessa puolessa välissä keskeytin ja lähdin etsimään uutta kirjoituspaikkaa jostain hotellista tai majatalosta, ja siellä huoneissa vaellellessa Miina minut kesken kaiken hereille kutsui. Mukava uni se oli. Olisi sen voinut loppuun asti katsoa, tosin sekavaksi se alkoi jo mennä.

Kun kaikki vaikutti rauhalliselta, palattiin vintille nukkumaan, mutta vajaan puolen tunnin välein sieltä lähdettiin uudelleen yrjölle aamuun asti. Loppui vasta kun mahasta pääsi tällainen pihalle.

Maustepurkin sirotesiivilä se on. Mistä lie maailmalta sen milloin löytänyt. Purkkia ei yrjön seasta löytynyt, joten kai se ei ole sitä syönyt. Mitä lie purkissa ollut. Onneksi ei myrkkyä. Äitini koirankuljetusreiteillä oli joku vuosi sitten koiranmyrkyttäjä, jota ei kai koskaan saatu kiinni. Se vain lopetti.

Vetäisin piikkimaton selkäni alle, jos saisi nukuttua vielä, mutta ei: vaimon kännykkä alkoi soittaa kuudelta Kuutamosonaattia vartin välein jossain kauempana. Vaimo ei sellaisiin herää, mutta minä kyllä siinä vaiheessa aamua. Jonkinlaisessa horroksessa kuitenkin olin kahdeksaan asti, kunnes vaimo alkoi pirteänä tehdä sängyssä aamuvoimisteluja ja potkia minua, joten katsoin että ei kannata enää yrittää. 

Aamiainen naamaan, kermaviiliä, hunajaa, mustikoita ja teetä. Miinan kanssa kävelylle. Tehtiin aamupakkasessa pitkä 5 km kävely. Uamupoloku on vielä luminen. Ei mene enää montaa kuukautta kun tuossa niitetään taas lantion korkuista heinää.

Pakkasta oli enää vain muutama aste. Miinalle aika lämmintä. Vähän päästä se tunki naamansa syvälle lumeen, jäähdytteli siellä päätään ja söi lunta.

Puolen kymmenen aikaan läksin tyttären kanssa hiihtämään. Vaimo halusi harjoitella omilla luistelusuksillaan eikä lähtenyt pitkälle lenkille. Latuja ei enää näköjään pidetä kunnossa. Vaikka on näin hyvät kelit. Paikoitellen niitä on vielä jäljellä, paikoitellen ne on jo tasaisena. Tässä vielä vähän uraa. Vähäkin auttaa; latu ohjaa suksia, ei tarvitse kuin potkia eteenpäin. Jos suksia pitää myös ohjata, hiljenee vauhti ja potkuvoima selvästi.

Hiihdettiin pilvettömän taivaan alla 20 km. Juotiin välillä pariin otteeseen termospullosta kuumaa karpalomehua, jossa oli ruikkaus hunajaa seassa. Kolmen tunnin reissu. Jäällä oli väkeä paljon. On niitä, tällaisena päivänä. Pientä pakkasta puoleen päivään asti, melkein tyyntä ja kirkasta. Kuva ei toki ole ihan täysin dokumentaarinen; sinistä on syvennetty reilusti. Se on nyt sen värinen kuin siellä tuntui.

Kotiin kun päästiin, oli vaimo tehnyt ruuat valmiiksi. Paistettua silakkaa, riisiä ja jäävuorisalaattia. Jälkiruuaksi kotitekoista pashaa. Osaa tehdä parempaa kuin kaupan tavara, joka on hyvää sekin. Ennen syöntiä kävin suihkussa; aurinko lämmittää jo varaajan veden uudelleen lämpimäksi. Syönnin jälkeen oikaisin sohvalle, vedin viltin päälle ja nukuin 3 tuntia. Heräsin neljältä, kuljeskelin vähän aikaa pihassa. Se alkaa olla jo isolta osalta sula ja melkein kuivakin. Tämä on yksi betonikiveyksen kätevyyksistä. Lumeen aurinko ei vielä lujasti tartu, mutta mustaan kiveen jo hanakasti. Ei tarvitse tuolla enää liukastella.

Kun syötiin iltaruoka - samaa, mitäpä hyvää ruokaa vaihtamaan - Miina ilmoitti olevansa nälkäinen. Ei ollut syönyt mitään puoleentoista päivään. Joten kalaa ja koiranmuroja kuppiin, jonka se kerralla tyhjensi. Jospa se on jo terve. Muovit kaikki poissa mahasta.

Tyttärelle ei yksi 20 km pieni hiihto riittänyt liikunnaksi, joten käytiin kävellen kiertämässä yksi kierros järvellä. Moottorikelkan urat oli riittävän kovia kävelyyn. Aurinko laskeskeli hiljalleen. Tätäkin on vähän värjätty. Sen verran että se on nyt realistinen.

Miina ei pysy ollenkaan mukana suksien vauhdissa. Yksi valjakkohiihtäjä siellä tavattiin, puolivuotias karhukoira mukanaan. Toinen koiranhiihdättäjä ilman valjaita, nuori kultainen noutaja hänellä. Ne meni kovaa. Miina kulkee omia vauhtejaan, pysähtyy käyttämään lunta hyväkseen aina vähän päästä.

Lähemmäs 30 km minä tänään pääosin järvillä taivalsin, suksilla ja kävellen. On taas se aika vuodesta jolloin aika saisi pysähtyä, mutta ei se pysähdy.

Illalla katsottiin porukalla vintillä yksi Tora-sanin elokuva ja venyteltiin sen aikana lattialla mattojen päällä. Ei tule venyteltyä kunnolla muulloin kuin elokuvia katsoessa. On olevinaan muuta tekemistä.

Lopuksi kuvat pois kännystä ja kamerasta, tänne päiväkirjaa.

Isä tuli illalla mieleen. Hänen kunniakseen olen tässä kirjoittaessa kuunnellut Sua kohti herrania. Mukavin sävelenä. Sopii piiiitkän perjantaisen järvipäivän iltamusiikiksi. Ja Veteraanin iltahuutoa. Jos ei isä ihan sotaan ehtinytkään, niin kyllä se jo muuten veteraani oli. Isosta ukkokuorosta lähtee hyvä ääni.

Sellainen päivä. Ei mitään töitä. Jos lähtisi nukkumaan. Joutaa jo.

Tragedian lumo

Sen verran väsynyt, että kohtalainen osa päivää meni taas videoita katsellen. Loma-aika nyt periaatteessa onkin; pääsiäisloma. Eilen sain yhden väittelyn paperit selväksi, yksi väitöskirja lähti painoon ja kolmas esitarkastukseen. Yksi seminaari on taas pidetty. Kolme gradua on odottamassa kommentointia. Yksi gradu lähti liikkeelle hartaan kuuntelun ja neuvottelun jälkeen. Yhden projektisuunnitelman tein. Tuo kaikki vaivaiseen 12 tuntiin. Teen yliopistolle tulosta niin perkeleesti, mutta tänään kiirastorstaina siis vähän vähemmän. Aika paljon vähemmän. Ei aina jaksa.

Eilen hiihtelin 4 km ja tänään tyttären kanssa 6 km. Illalla auringon laskiessa jäähtyy ja järvellä voi hiihtää, vaikka ei siellä latuja enää ole olemassa. Muttei oikein vielä hankiaistakaan. Iltapäivisin on +3-4 astetta lämmintä, öisin 10-15 astetta pakkasta.

Kolarivideoita taas monta katselin. Jokin niissä viehättää. Se draama varmaan. Niissä on pelkkä perustarina kerta toisensa jälkeen, ei prologeja, ei epilogeja, ei mitään turhaa. Vähän miesten kirouksia ja naisten kirkunaa joskus, jos mukana on alkuperäisiä ääniraitoja. Mutta melkein on mukavinta kun niihin on tehty oma musiikkitaustansa; niiden tarina- eikä dokumenttiluonne tulee sitä kautta paremmin esiin. Kuten esimerkiksi näissä Videoregistratorovin kokoelmissa, joita hänellä on nyt kaikkiaan 80, muutaman minuutin pätkiä.
Подборка ДТП свидеорегистраторов 60

Northrop Frye käsitteli klassisessa Anatomy of Criticism -kirjassaan tragedian luonnetta. Se on narraviivimuoto, joka kertoo yleisölleen, että maailmaa ei voi olennaisesti muuttaa. Jotain pientä voi tehdä, mutta perusasioille ei ihminen voi mitään.  Kohtalo on vahvempi voima kuin ihminen. Tragedia on siksi opetusmuotoinen tarina. Se kertoo henkiinjääneille, että he ovat vain pieniä ihmisiä, joita on vielä onnistanut, koska he ovat edelleen hengissä, mutta että heidän on ymmärrettävä kohtalon suuruus ja sattumanvaraisuus. Sitä ei voi hallita. Kertoo se myös, että onnettomuuksia vastaan voi ja pitääkin yrittää varustautua, mutta jos huono onni sattuu kohdalle, ei siitäkään mitään hyötyä ole. Pitää vain oppia tyynesti hyväksymään sen mitä maailma kulloinkin antaa.

Nuo videot ovat pelkkää tragediaa, muutama sekunti aina kutakin. Niissä esiintyy neljä perustyyppiä: syyllinen, syytön, viaton ja todistaja. Mutta kunkin tarinan alkaessa ei koskaan tiedä kenen näkökulmasta asiaa katsotaan ... jaa, ei koskaan viattoman, koska hän ei aja autoa. Viaton on se, joka ei oikeastaan ollenkaan kuulu liikenteeksi kutsuttuun onnenpeliin; eli hän on onnettomuudekseen tielle tai kulkuneuvoon joutunut eläin, kuten hanhi em. videossa, tai koira, hevonen, lehmä, hirvi.  Tai lapsi. Nainen ei ole viaton, koska hän on pelaajana mukana, useimmin syyttömänä, joskus myös syyllisenä. Miehet useammin ovat syyllisiä - ja toki myös syyttömiäkin, koska heitä on liikenteessä enemmän. 

Venäjällä ei ole mitään säädöksiä talvi- ja nastarenkaista. Niitä voi pitää tai olla pitämättä. Monilla ei mitä ilmeisimmin niitä ole autonsa alla; sen verran kamalia liukasteluja videoissa on. 

Videot opettavat, että kannattaa pitää turvavyö kiinni, ajaa rauhallisesti, huolehtia että alla on kunnon renkaat, katsoa sekä taistapeiliin että eteen ja olla jäämättä kuorma-auton alle. Erityisesti ei kannata jäädä täyskuormatun yhdistelmärekan alle. Henkilöauto ei sellaiselle pärjää ollenkaan.

Toisekseen ne neuvovat, että olitpa miten varovainen tahansa, maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Sinä itse voit mokata milloin tahansa, ja joku toinen voi tehdä sen yhtä hyvin. Kohtaloasi et voi välttää. Suhtaudu vain jäljellä olevaan terveyteesi ja elämääsi tyynesti, takertumatta niihin liian tiukkaan. Joskus niistä eroat. 

Sellaisia videoita ne Venäjällä tekee. Siellä ja meillä on joissakin suhteissa hyvin samanlainen kulttuuri. 

10 km

Olen nyt saanut hierottua, venyteltyä ja levättyä ruumiini siihen kuntoon, että enää ei ole kramppeja, ja jotain taas jaksaakin. Tänään 10 km aitoa perinteistä hiihtoa järven jäällä. Eilen 4 km. Tänään jo aika nopeastikin, siellä missä vähänkään latua oli. Missä oli vain tasaisen epätasaista niin siellä hitaammin; sukset lipsuu sivulle sellaisissa paikoissa.

Nanogrip pitää

Vaimo hankki uudet sukset. Peltosen nanogripit ladyille, eli niiden väri on punainen. Tyhmää erotella värit sukupuolen mukaan. Ite tykkään punaisesta joka paikassa, mutta ei se minusta naista tee.

Joka tapauksessa näin hyvin pitää nanosuksi uudella lumella lämpötilassa +0°C.

Jäätyvät erinomaisesti tuollaisissa olosuhteissa. Sopivat hyvin kuntoiluun, esimerkiksi kävelyyn, mutta vaimo meinasi silti hermostua ostokseensa. Tältä ne näytti ympäri käännettyinä:

Siklasin lumen ja jään pois, hankasin rukkasella ja talouspaperilla suksien pinnan ihan puhtaaksi jäästä. Sen jälkeen levittelin pohjiin tätä:

Jäätymisenestoainetta. Se lopetti kerralla nanopohjien jäätymisen, ja kun vaimo 4 km lenkkiä aikansa kiersi, ei lumi enää ollut sillä uutta. Väittävät tuollaisen käsittelyn kestävän vain 5-10 km tilanteesta riippuen, mutta joka tapauksessa vaimolla ei enää ollut ongelmia suksiensa kanssa.

Nanoista on niin monenlaista tarinaa. Eri vuosien pinnoitteet ilmeisesti ovat jonkin verran erilaiset; veteraaneilta kuulee juttua suksista, jotka ei pakkasen puolella luista ollenkaan edes alamäessä, mutta nollakeleissä pärjää. Tyttärellä on tammikuussa hankitut nanot, eikä ne ole jäätyneet nuoskalumessakaan kertaakaan. Alkuaikoina en tiennyt tuollaisesta jäänestostakaan mitään. Vaimolla taas maaliskuussa ostetut sukset jäätyi heti kolmannella kokeilukerralla. Tyttären sukset luistaa eteenpäin vielä -15°C kylmässä oikein hyvin, mutta pito niissä on huonohko kaikissa lämpötiloissa, ja pakkasella jäisellä ladulla ei ollenkaan, niin että pitovoiteen tarvitsee pohjaan.

Vaimon suksissa taas vaikuttaisi olevan huonohko luisto kaikissa lämpötiloissa; se liikkeessä sanottu 20 km sisäänhiihtoa tuli hyvin täyteen jo ennen sunnuntaita. Mutta hyvä pito ainakin nollassa ja muutamassa pakkasasteessa.

Tietysti suksien jäykkyydet voivat paljon vaikuttaa asiaan, mutta voi myös olla että pohjien pinnoite kerta kaikkiaan on erilainen eri suksissa.

Sunnuntaihiihtoa

Jos joskus on jaksanut valokuvankin ottaa, ei ole jaksanut laittaa sitä tänne. Tässä on aamulla pari tuntia tyhjää, jos vähän päivittelisi. Sunnuntaina hiihdettiin. Viime päivinä on satanut lunta sen verran, että tuuli on täyttänyt sillä konelatujen urat.

Pehmeää lunta muuten jäällä 10 cm. Halutessaan siellä voi hyvin hiihtää, mutta kun nykyisissä sauvoissa ei ole porkkia ollenkaan, niin kätevintä pysyä moottorikelkan jäljissä ja uurtaa vähän vakoa niihin.

Niin paljon ei kuitenkaan ole satanut, että uutta lunta metässä näkyisi. Se mitä siellä näkyy on rajujen tuulten irti repimää tavaraa latujen pohjille kasattuna. Näillä laduilla ei enää hiihdetä.

Kovin paljon en hiihtänyt muutenkaan. Perjantaina kävin 4 km lukseilla vähän liihtoa kokeilemassa taas, mutta yhtä kamalaa kuin viikon alussakin. Henki ei tahdo riittää, vasen reisi oli revähtää ja jalkapöydän ja varpaiden lihakset kummassakin jalassa kipeytyivät. Liihtomonoissa ei tahdo osata pitää edes tasapainoa, ja jostakin syystä jännitän jalkojani koko ajan. Niillä suksilla pitäisi päästä harjoittelemaan tasaiselle, mutta järvellä on se 10 cm pehmeää lunta vielä, eikä metässä ole tasaista ollenkaan.

Nyt sunnuntaina jalat oli oikeassa hiihdossakin niin helvetillisen kipeät, etenkin oikea jalka, että piti välillä pysähtyä istumaan kivelle, jolta aurinko oli jo sulattanut päältä lumet, heittää mono pois jalasta ja hieroa ukkovarpaasta kantapäähän menevä lihas sen verran auki että siinä taas veri kiersi. Koko päivän hiihtomatkaksi tuli minulla 5 km. Tytär hiihti 15 km ja vaimo 20 km. Eli naisväki oli hyvässä kunnossa, mies edelleen hyvin väsynyt. Aina ei jaksa. Sen verran hiihtoa kuitenkin että illalla nukahti ennen yhdeksää. Valvominen jäi alle 12 tunnin silloin.

Osaa ne suomalaisetkin

Ei suomalaiset liikennekäyttäytymisessä venäläisille häviä.

Tässä on kuski ajatellut ajaa liikenneympyrässä suoraan, mutta on jäänyt koristeeseen kiinni.

Huapalämpöö

Haapa on hyvää polttopuuta. Nättiä pinossa, kuivaa helposti yhdessä kesässä aurinkoisella paikalla, kevyttä kanniskella kuivana ja palaa mukavasti rätisten ja paukkuen. Jos sen lämpöarvo tilavuusmitoilla laskettuna ei ihan pihlajan tai koivun veroinen olekaan, niin ei se mitenkään huonokaan ole. Hyvin sillä uuni lämpiää. 

Tämä latvus on nyt maaliskuun mittaan suunnilleen kaikki poltettu. Lämmintä on talossa ollut, ja paukkeesta uunissa on tykätty. 

Lukset on liihtoa varten

Kun suksilla ja luistelu"suksilla" on käytössä ero kuin yöllä ja päivällä, pitäisi niihin liittyvää terminologiaa selkeyttää. Samojen sanojen käyttö eri käsitteiden yhteydessä antaa niistä epäselvän kuvan. Erityisesti se vauhdikas vaappuva eteneminen, mitä luistelu"suksilla" tehdään, ei missään nimessä ole hiihtoa.

Luistelu"sukset" = lukset
Luistelu"hiihto" = liihto

Luksilla liihdetään.

Luisteluhiihtoa ...

6 km luistelusuksilla. 2 km siitä järven päällä sauvoilla parityöntöä edeten, moottorikelkan vetämällä perusladulla, edes ja takaisin. Loput sitä ihteään. On se kamalaa. Niin hyvin kuin jo oikeaa hiihtoa jaksan ja osaankin, niin tämä ei suju ollenkaan. 300 m hiihtoa tasaisella tai 100 m mäkeä niin pitää pysähtyä lepäämään. Sydän hakkaa rinnassa ja henkeä pitää haukkoa.

Yksi syy kai on se että ihan eri lihakset joutuu töihin. Oikeassa - vaikka koko ruumiillaan hiihtääkin - suurimman työn tekevät sääret ja jalkaterät. Niitä olen tottunut hyvin käyttämään, koska olen aina kävellyt paljon ja kevyesti. Hiihto on pitkälti nimenomaan kävelyä, johon on lisätty liuku ja vähän auttamista käsillä. Jos voitelu on onnistunut, niin en paljoa edes käsiä käytä, ja kun niissä on nykyään vain kevyet hiilikuitusauvat, ei kädet juuri väsy pitkälläkään lenkillä. 1980-luvun vanhoissa sauvoissani oli sen verran enemmän pelkkää kannattelemista, että niiden kanssa väsyi vaikka ei paljoa niillä olisi työnnellytkään. Luistelussa näkyy tarvitsevan persettä ja reisiä, eikä minulla ilmeisesti niissä ole ollenkaan niin hyvät lihakset. Se panee läähättämään.

Toinen syy lienee se, että olen joko ylirasittunut tai tulossa kipeäksi. Nenä vuotaa ja yskittää, väsyttää teki jotain tai oli tekemättä. Tänään ei kai olisi kannattanut hiihtääkään, mutta mieli teki.

Suksissa ei ole mitään vikaa. Ne luistaa, ovat jäntevät ja veisivät miestä mielellään hyvinkin nopeasti eteenpäin. Mies vain ei nyt ole samaa luokkaa suksien kanssa.

Tyttärelle riitti 4 km hiihtoa. Mehtäladulla on kovan itätuulen pudottelemaa roskaa niin paljon, että oikea suksi ei siellä luista. Luistelusukset siellä menee, niihin ei yhtä helposti ota. Järvellä tuulee niin rajusti, että mukava ei ole sielläkään. Joten hän vain saattoi minut tuskien taipaleelleni, kiersi itse kerran järven ympäri ja palasi kotiin.