sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Mökkikauden avaus

Kävin Miinan kanssa mökillä; naiset ei lähde sinne tähän aikaan vielä. Märkää lunta kumisaappaan varteen, paikoitellen ylikin. Mökillä oli kuitenkin kuivia vaihtosukkia, niin että tilanteen kanssa tuli toimeen. Lapioin autolle tien varteen parkkitilan.

Tarkastin puut; ei juuri jänisvahinkoja tänä talvena. Heittelin talvella kertyneen tuhkan ja Puutarhan kevättä sinne tänne. Liukenee parhaiten nyt sulavaan lumeen. Siellä on aika karua, paitsi isän entisellä perunapellolla, jonne riitti kompostia. Marjakuuset yms menee keltaiseksi ilman lannoitusta.

Kaadoin koivun. Piti niitä kaataa enemmänkin, mutta viila ja saha ovat näköjään sattuneet viime syyskuussa eri paikkakunnille. Ei muista mitä vei ja mitä jätti mihinkin puoli vuotta sitten. Sain pienen koivun kuitenkin hiottua poikki. Siinäpä ensimmäinen joka tapauksessa.
Vaihdoin puhtaat purut telkän pönttöihin. Kahdessa kolmesta on asuttu viime kesänä. Niin yleensä. Pitäisi tuossa taas kelvata kuoriutua. Muut pöntöt pitää jättää toiseen kertaan. Liian paljon lunta vielä.
Jäällä oli autiota ja tyhjää. Ketään muita ei näkynyt eikä kuulunut. Mitäpä ne vielä mökeillään tähän aikaan. Eipähän niitä paljoa enää näe kesäisinkään. Katoavaa kansanperinnettä, mökkeilykin.
Tuli siellä kuitenkin 5.5 tuntia paksussa lumessa kahlattua. Vastaa pitkää hiihtolenkkiä hyvin. Olisin ollut pidempään jos sillä sahalla olisi saanut koivuja nurin.

2 kommenttia:

Buntu kirjoitti...

Tuo mitä sanoit mökkeilyn hiipumisesta pitää paikkansa kyllä. 40-50 -vuotiaiden lapset eivät vain ole kiinnostuneet asiasta.

Yamaba kirjoitti...

Joo, siltä se näyttää. Mutta ei ne 40-vuotiaatkaan siellä niin suuresti näy vierailevan, ainakaan ne joiden mökki on meijän järven rannoilla.