Toenen piäsiäinen

Iltapäivällä kotijärvelle, lämpötilan varjossa ollessa +3. Koko porukka siellä, mutta jokainen hiihti tällä kertaa omaa tahtiaan omissa paikoissaan. Vaimo luisteli moottorikelkkojen jäljissä; tytär kävi vain muutaman kilometrin jäähdyttämässä päätään; koeviikko, ruotsin koe huomenna. Minä yritin hiihtää tyttären perässä, mutta en pysynyt vauhdissa. Hänen nanonsa pitivät nyt hyvin, mutta minun pitovoiteeni ei ollenkaan, vaikka sen lämpötilamääritys oli +5 asteeseen asti. Koneladuistakaan ei ole juuri mitään jäljellä. Lumihan ne melkein peitti, ja mihin vähän uraa jäi, on nyt pääsiäisajan monien hiihtäjien ja auringon sulattamisen takia levinnyt 3 suksen levyisiksi latu-uriksi. Ei niissä enää nautinnokseen hiihdä.

Joten umpihankeen. Eikä se enää kovin syväänkään ole. Hiihdin sinne n. 5 km lenkin.

Sitten hiihdin lenkin lävitse uudestaan. Eli se on hyvin perinteinen latu, alusta loppuun omaa jalkatyötä.  Pito oli täällä ok, luistoakin kohtalaisesti, mutta pohja pehmeä, joten potku ei työntänyt yhtä hyvin kuin koneladulla.

Maisemistakin saa hiukan eri näköisiä kuvia kun etsiytyy sinne mihin ei normaalisti mene.