Luisteluhiihtoa ...

6 km luistelusuksilla. 2 km siitä järven päällä sauvoilla parityöntöä edeten, moottorikelkan vetämällä perusladulla, edes ja takaisin. Loput sitä ihteään. On se kamalaa. Niin hyvin kuin jo oikeaa hiihtoa jaksan ja osaankin, niin tämä ei suju ollenkaan. 300 m hiihtoa tasaisella tai 100 m mäkeä niin pitää pysähtyä lepäämään. Sydän hakkaa rinnassa ja henkeä pitää haukkoa.

Yksi syy kai on se että ihan eri lihakset joutuu töihin. Oikeassa - vaikka koko ruumiillaan hiihtääkin - suurimman työn tekevät sääret ja jalkaterät. Niitä olen tottunut hyvin käyttämään, koska olen aina kävellyt paljon ja kevyesti. Hiihto on pitkälti nimenomaan kävelyä, johon on lisätty liuku ja vähän auttamista käsillä. Jos voitelu on onnistunut, niin en paljoa edes käsiä käytä, ja kun niissä on nykyään vain kevyet hiilikuitusauvat, ei kädet juuri väsy pitkälläkään lenkillä. 1980-luvun vanhoissa sauvoissani oli sen verran enemmän pelkkää kannattelemista, että niiden kanssa väsyi vaikka ei paljoa niillä olisi työnnellytkään. Luistelussa näkyy tarvitsevan persettä ja reisiä, eikä minulla ilmeisesti niissä ole ollenkaan niin hyvät lihakset. Se panee läähättämään.

Toinen syy lienee se, että olen joko ylirasittunut tai tulossa kipeäksi. Nenä vuotaa ja yskittää, väsyttää teki jotain tai oli tekemättä. Tänään ei kai olisi kannattanut hiihtääkään, mutta mieli teki.

Suksissa ei ole mitään vikaa. Ne luistaa, ovat jäntevät ja veisivät miestä mielellään hyvinkin nopeasti eteenpäin. Mies vain ei nyt ole samaa luokkaa suksien kanssa.

Tyttärelle riitti 4 km hiihtoa. Mehtäladulla on kovan itätuulen pudottelemaa roskaa niin paljon, että oikea suksi ei siellä luista. Luistelusukset siellä menee, niihin ei yhtä helposti ota. Järvellä tuulee niin rajusti, että mukava ei ole sielläkään. Joten hän vain saattoi minut tuskien taipaleelleni, kiersi itse kerran järven ympäri ja palasi kotiin.