Betonikiveystä, jatkuu vaan

Siltä varalta, että tästä olisi jollekulle jotain hyötyä joskus, jatkan ja jatkan vaan. Kävin Ramirentiltä giljotiinin. Riittävän ison jotta työskentely olisi helppoa. Kun tuon pitkän vipuvarren kääntää alas, katkeaa betonikiveltä kaula, tai koko ruumis kahtia. Joskus tosin neljään osaan; joskut kivistä on aika pehmeitä ja murtuvat leikattaessa. Eli niissä on kohtalainen hukkaprosentti. Rällälällä pysyvät paremmin ehjinä, mutta se on hidasta, meluista ja hemmetin pölisevää. Sitä kannattaa käyttää vain todella tarkkoihin leikkauksiin, eikä tässä sellaisia ollut.

Giljotiinilla saa tehtyä nätisti liitoksen taloa ympäröivän vanhan kiveyksen kaarevaan kulmaan. Sanoisin, että uusi jälki on parempaa kuin vanha. Jotain aina oppii tehdessään.

Tai kivisen kukkapenkin reunaan. Kuskasin joku vuosi sitten nuo kivet louhokselta, eikä ne maksaneet juuri mitään. Olivat menossa murskeeksi, eikähän se ole kallista. Tonneittain sitä myydään.

Tai naapurin vastaisen muurikiveyksen kulman. Kaikkia leikkauksia ei giljotiinilla saa suoraksi, vaan pehmeämpään kiveen tulee murtumia. Niistä ei kannata välittää. Ei niitä valmiissa ja vähän vanhentuneessa pinnassa enää silmä huomaa.

Ei kivet näy olevan saman kokoisia. Niissä on pieniä heittoja joka suuntaan. Giljotiinin kanssa näkee hyvin, miten joku kivi on milliä paksumpi tai ohuempi kuin jokin toinen, koska tila leukojen välissä pysyy aina samana, mutta joitakin kiviä joutuu ahtamaan sisään, toisissa taas on selvää klappia.

Lopuksi ajoin pinnan kahteen kertaan täryllä. Pieni 60 kg täry, jossa on muovinen pohja, jotta se ei raapisi pintaa. Tosin hiekassa oli seassa sepeliä, jotka jätti naarmuja, ja jotka sai paikoitellen täryn jauhamaan paikoillaan. Auton edellinen kuorma on ilmeisesti ollut sepeliä ja sitä on jäänyt lavalle.

Sain työtarjouksen omakotitalon pihan kiveyksen teosta ja vanhan korjaamisesta. Pitäisiköhän vaihtaa ammattia? Pitänee kuitenkin vain ottaa kunnianosoituksena, mutta ei sitä tiedä vaikka saneerattaisiin joskus yliopistolta kokonaan pois. Jos käy niin, että en sovi profiiliin.

Täry jauhoi pienet epätasaisuudet kiveyksen pinnassa pois, sekä asetteli nyt jo kuivuneen hiekan rakoihin. Suurin osa hiekasta häipyi täryllä. Ei sitä ole enää paljoa loppusiivoukseen.

Saumaus

Reunukset tehtyinä ja saumahiekat levitettynä. Ruskeaksi meni. Kosteaa hiekkaa, ei tahdo upota saumoihin. Saa olla tuossa huomiseen.

Rippikouluun ...

Tytär oli juuri saanut mansikan lopetettua toissapäivänä, kun lähti eilen rippileirille. Nämä ajat, jolloin hän ei ole kotona, lisääntyy lisääntymistään. No, oltiin me pitkään vaimon kanssa kahdestaan, ja sitten vaimon ja koiran kanssa kolmistaan ennen hänen tuloaan. Kaipa siihen taas tottuu, ja tässähän tuota saa harjoitella.

Toisella viikolla mansikassa ei valittanut enää paljon ollenkaan. Mietti menisikö seuraavana kesänä uudestaan, vai keräsikö mustikoita, vai kokeilisiko joko ikä riittäisi muiden töiden saamiseen. Lapsi tahtoo niin kovasti lapsitöihin.

Betonikiveä pihaan, jatkoa

Eilen aamulla, viimeinen nurkka tätä pätkää. Kaivoin kiveyksen maantien tasoon viimeisen metrin matkalta. Näin ei tule ongelmia talvella aura-autolle. Toinen tapa olisi ollut jättää se metri kiveämättä ja tehdä loppu kivituhkasta, mutta mieluummin näin kuitenkin. Kun tuossa nurmikolla pelaa paljasjaloin iimintonia eli sulkapalloa ilman verkkoa, tarkoituksena pitää pallo ilmassa mahdollisimman kauan, pitäisi päästä juoksemaan taaksepäin pinnalle, jolla ei ole teräviä sepelin palasia. Eli panin betonia nurmikon rajaan asti.

Sama paikka valmiina, sorat tasattuna ja leviteltynä tielle. Sen levittely on helpompaa kuin kaivaminen. Äärimmäisen kovaa tavaraa. Helpompaa käsitellä raapimalla kuin kaivamalla.

Pisin pätkä puolikuivana.

Pisin pätkä taas ihan märkänä. Mitä useammin sataa, sitä enemmän ruskea häviää myllätystä sorasta ja maantie palaa tavallisen harmaaksi.

Pidän mielelläni isot pinnat yhtenäisen värisinä enkä tee niihin koristeita. Koristeet saa olla vaihtuvia, eli tässä pihassa kukkia.

Tuli jo nuppikuorma saumahiekkaa. Raskas kuorma-auto täydessä lastissa sai aikaan muutaman kiven murtumisen, mutta ei yhtään painumista. Murtumiset oli odotettavissa, koska kiveys on vielä saumaamatta ja täräyttämättä. Niitä oli pelkästään tien vieressä viistotulla alueella, ei ollenkaan ylempänä missä on tasaisempaa. Jäteauto ei varmaan murra yhtään, ja jos tarvitsee, niin tulevaisuudessakin voi hyvin kutsua kuorma-auton pihaansa.

Täysi nuppikuorma filleriä ei tietysti mene kaikki kiveyksen saumoihin. Reinuksia pitää nostaa aika paljon myös. Tuon painuneen pesubetonilaatoituksen alle sai lisätä uutta hiekkaa n. 10 cm, ja syksyllä kun kasvusto on lepotilassa saa mättää kukka-alueelle saman verran hiekkaa päälle. Perennat vain tykkää siitä. Hietaa se oikeastaan taitaa olla eikä hiekkaa. Kun siihen heittää kanankakkaa sekaan, on se rikkaruohotonta ruokamultaa. Se kuluu kyllä vielä kaikki eri puolille.

Luulen noiden jo aika vanhojen laattojen toimivan reunuksena ok. Uusikin on aika pian jo vanhan näköistä. Viimeisin laatta pitää uusia. Kun maa nousi 10 cm, ei vanha palanen sovi enää kiveä vasten, vaan tähän mahtuu jo melkein kokonainen laatta, yhdestä kulmasta vain pitää vuolla vähän pois.

Työmaan virallinen valvoja vietti aikansa pääosin autokatoksen peränurkassa, missä oli viileintä. Vain ajoittain hän kävi tarkastamassa ja korjaamassa linjalangan sijaintia.

Tekijä itse. Pää aika tyhjänä; viimeiset päivät meni urakkahommaksi kun olin sen hiekkakuorman tilannut maanantaiaamuun. 55-vuotias ei palaudu raskaasta työstä yhtä nopeasti kuin 40-vuotias, ja väsyy paljon vähemmästä. Voin sanoa kun vertaan nykyistä itseäni siihen mieheen, joka tähän alkoi keväällä 1997 taloa rakentaa. Kolmeen vuoteen ei ole nuo sortsit mahtuneet päälle, mutta nyt taas mahtuvat. Sen verran hyvä kuntoleiri tämä on ollut. Joka kesä aina jotain. Talvisin vyötärö aina kasvaa.

Ei tämän kesän työleiri ole vielä päättynyt. Kaikenlaista viimeistelyä on jäljellä pitkäksi ajaksi.

Ei rakentamiseen paljoa lihaksia tarvita. Jos jaksaa kantaa märän lavan pinoon pois töitä häiritsemästä, pärjää kaikessa muussakin. Tavara tulee kuitenkin pieninä palasina, joita voi nostella ja asetella vähemmälläkin voimalla. Betonikivien tonneja en ole enää laskenut. Niitä on joutunut siirtelemään eri paikkoihin tieltä pois, eikä ne ole enää lavoissa. Lavojen sijoittelu sinänsä onnistui varsin hyvin, niin että siirtelyä ei kovin paljoa ollut. Sen verran on oppinut aikaisemmista tekemisistä.

Sormien nivelet on kipeät, mutta korjautuvat levolla. Selkäni olen venäyttänyt kahdesti, eli selkärangan syvälihaksissa olisi voimistamisen varaa. Niistä venäytyksistähän ei kannata paljoa välittää. Mobilattia päälle ja takaisin töihin. Jos jää makailemaan, venähdysten paranemiseen voi mennä viikko tai kuukausi. Jos jatkaa liikkumista tavalliseen tapaan, ne korjautuvat yleensä saman päivän iltaan mennessä. Mielenkiintoista sinänsä.

Kyllä tällaisia hommia varmaan tekee vielä 65-vuotiaanakin, jos on hengissä ja suunnilleen yhtenä palasena. Mutta silloin pitää olla pienemmät urakat. Varmaan aikaakin on enemmän, jos on onnistunut pääsemään eläkkeelle. En ole varma mikä sen asian tilanne oikein onkaan; joko minun sukupolveani pidetään töissä 68-vuotiaaksi? Pitää varmaan lähimmän 10 vuoden mittaan ottaa joskus selville.

42 tn

Nyt on jo aika lähellä. Tosin vasta ensimmäinen puolisko. Toinen on lyhyempi ja kapeampi, nopeampi tehdä.

Loppujen lopuksi kivipinta tunki itsensä langasta pari senttiä sivuun. Kiveyksen linjat pysyi kuitenkin kohtuullisen suorina, joten naulan paikka lienee ollut sen pari senttiä väärä. Mittasin tämän pään vasta kun olin tehnyt alkua jo useamman metrin, yhdellä langalla sinne asti mihin sauman välttämättä piti sattua ja minne langan saattoi vetää suoraan ilmassa; ja kun koko matka on 33.5 m, voi silmällä katsoen parin sentin heitto hyvinkin tulla. Oli langasta silti hyötyä. Esti se kiveyksen levenemisen. Mutta olisi varmaan voinut käydä toisinkin. Tällaista tämä on.

Betonikivimokia

Tässä on pari esimerkkiä siitä miten ei kannata tehdä. Betonikiveys ei ole hyvä nurmikon rajaaja, ainakaan ilman juurimattoa. Tässä naapurin nurmikko ja meidän kukkamaa ovat hiljalleen kohtaamassa. Tämä on tehty n. 12 vuotta sitten. Voi olla, että jonain kesänä kaivan tämän ylös ja teen uudestaan.

Kuvio on kalanruoto, joka piti kokeilla. Varsin työläs, etenkin käytävien tekoon. Kummassakin reunassa on joka neljänteen väliin leikattava kivi puolikkaaksi. Rälläkällä sen tein; pölyää niin pirusti. Nykyään teen vain helpompia kuvioita.

Tässä kokeilin n. 7 vuotta sitten tehdä eurokivellä kaarevaa kuviota. Onnistuu kyllä ihan hyvin. Pohja on kuitenkin hiesua, ei edes hiekkaa, mistä seuraa kaksi asiaa. Ensinnäkin mikä tahansa siemen itää siinä hyvin. Lemmikki, piharatamo, orvokki, heinä ja mikä vain. Nuo on viime kesänä ajettu painepesurilla kaikki näkymättömiin, mutta ei niiden juuria saa kiveyksen alta tapettua muulla kuin myrkyllä. Tänä kesänä sille ei ole tehty mitään vielä. Toiseksi se routii. Alla pitäisi olla ainakin 30 cm sepelikerros eristekankaan päällä. Muurien alle sellaisen lapiolla kaivoin, eikä niiden kanssa ole ongelmia. Käytävän kohdalla loppui jo harrastuneisuus kesken ja löin vain tasoittamisen jälkeen kivet paikoilleen. Taisi olla ohut asennushiekkakerros. Kivet nousee joka kevät epätasaisesti n. 5 cm ylös. Tosin ne aina painuvat ennen pitkää paikoilleen takaisin, joten ei se niin iso ongelma ole. Kasvillisuutta routiminen ei haittaa millään tavalla. Muurahainen ei tykkää rakentaa pesäänsä hiesumaahan, mikä on rakenteen hyvä puoli.

Tämä pitäisi korjata tänä kesänä. Liittyy uuteen kiveykseen, ja koska minun pitää tilata saumaushiekkaa, voin käyttää sitä tähänkin. En tosin taida kaivaa pohjaa nytkään auki. Jos siihen vain panisi hiekkaa ja routalevyn, niin voisi onnistua. Senhän voi taas korjata, joskus, jos ei onnistu. Opettelua elämä kaikki.

Betonikiveys 32 tn

Tästä se alkoi joskus vajaa viikko sitten. Autokatoksen lattiaa, minkä tein n. 5 vuotta sitten. Jatkokiveys ei satu aivan samaan kuvioon sen kanssa, koska talon edessä on rakenteita, jotka on otettava huomioon, enkä haluaisi leikata kiviä siellä pitkän matkaa. Uusi kiveys näyttäisi tosin olevan tästä kulmasta katsottuna vinossa, ainakin alussa ... mutta on se vain todellisuudessa oikeaan suuntaan taipunut.

Tänne se on loppumassa, joskus. Tänne on vielä matkaa.

Sinänsä tämä on helppo kiveys. Pohja on hyvä. Talo on puoliksi kallion, puoliksi saven päällä, minkä takia se on eristetty kummastakin materiaalista metrisellä murskekerroksella. Talon edus myös; pohjalla on kallio, sen päällä kalliolouhosta, sitten metri mursketta, 20 cm sepeliä ja 5 cm kivituhkaa. Kaikki on ajettu kerroksittain isolla täryllä tiukaksi. Osin 13, osin 6 talvea on sitä lisää painanut. Se ei roudi, ja siihen voi ajaa iso rekka lastinaan 30 tonnia kiveä, eikä maa painu yhtään.

En siksi lähtenyt ajattamaan siihen mitään asennushiekkaa. Jos joku tuleva asukas kyllästyy betonikivipintaan, sen alta on otettavissa siisti kivituhkapinta takaisin esiin. Kahden auton renkaat on toki syöneet jonkin verran pintaa uralle. Kivituhka käy etenkin keväisin ja syksyisin läpimärkänä ollessaan jonkin verran pehmeäksi. Ensimmäisen nuoskalumen aikaan kola painuu sen pintaan helposti. Kaikki tällaiset painaumat on kuitenkin alle sentin. Olen vain vedellyt laudalla harjut matalammiksi ja siirtänyt irtoavan tavaran laaksoihin. Sen jälkeen latonut kivet paikoilleen. Niille on harvoin tarvinnut näyttää edes kuminuijaa.

Tämä ei ole se tapa mitä betonitehtaiden ohjeissa neuvotaan; niissä painotetaan aina sitä 3 cm pehmeää asennushiekkakerrosta, mutta minä nyt teen näin. Aika näyttää tuleeko mitään ongelmia. Jos alle jää kuoppaa, voi tiili varmaan katketa sen päältä.

Viivat on pysyneet kohtuullisen suorina; betonikiveykseen kuuluukin lievää hoipertelua, kunhan päälinja pysyy paikoillaan. Vaikuttaa siltä että kivet ei ole aina täsmälleen saman kokoisia: 2 x leveys = pituus ei näy aina millin murto-osalleen pitävän paikkaansa. Mutta tuon kuvan ottamisen jälkeen kiveys karkasi selvälle mutkalle. Joku potkaisi linjanarua; koira, joku, tai minä itse. Pihassa on erilaisia kaaria ja kallistuksia niin, että lankaa ei saa vedettyä ilmassa suoraksi, paitsi niin korkealla, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Pitää käyttää korokkeita apuna, mutta niiden kanssa helposti mokaa. No, kokonaisuutena tämä on mennyt paremmin kuin pelkäsin.

Reunoihin olen pannut lasikuituisen juurimaton. Paikkoihin joihin tiedän kasvillisuuden siementävän ja leviävän alta päin. Luulen, ettei sen tarvitse olla tuota leveämpi. Siellä missä auton pyörät kulkevat, ongelma ei tule esiin. Tuossa aivan reunassa ei kuitenkaan kukaan aja.

Tarkoitus on reunustaa kivet tuossa olevilla leveämmillä pesubetonilaatoilla. Ne on siinä olleet kivituhkan reunuksena. Nostan ne vain korkeammalle. Jos systeemi ei toimi, pitää miettiä jotain muuta. Näissä rakenteissa on isona mukavuutena se, että ne on helppo purkaa ja tehdä uudelleen. Kuntokin kasvaa aina, sen verran ne painaa.

17 tn

6800 kg paikoillaan. Lämmintä oli +32C. Ei tietoakaan ukkosista, joita lienee ollut Länsi-Suomessa. Lämmin on kyllä mukavaa, kun käy välillä uimassa.

Ja mansikkatalo on myös tehty täksi vuodeksi. Alkavat kypsyä näillä helteillä hyvin nopeasti.

Tytär töihin

Sinne hän taas häviää, töihin, aamulla klo 05.25. Itse asiassa aloitti jo eilen aamulla, mutta silloin olin vielä itse nukkumassa.

Mansikkaa taas poimitaan. Nyt toisena kesänä, 14-vuotiaana, hän on jo vanha tekijä, joka osaa homman. Mutta miksiköhän kävi taas samoin kuin viime kesänä? Kun tytär lähtee mansikkaan, alkaa isot paarmahelteet. Sellaiselle ei isä mahda mitään. Taidot loppuu. Vaikka monenlaista osaakin, ei osaa tehdä tuulista kuivaa pilvipoutaa +17C silloin kun sitä tarvittaisiin.

Mukava se olisi ollut kotonakin kaverina, mutta ei vain. Valittaa kamalasti kotiin tultuaan paarmoja, kuumuutta, selän kipeyttä ja mansikoiden vähyyttä, mutta ei puhettakaan etteikö seuraavana aamuna olisi taas menossa. Mikä on päätetty ja luvattu, se pidetään. Aamulla aikaisin on viileämpi kerätä, paarmoja ei vielä ole lennossa, ja mansikat on saatava tuoreina kauppaan; se että ne vasta alkavat kypsyä merkitsee parempaa hintaa. Tulee hän sitten kotiin jo kahdelta iltapäivällä ja ottaa loppupäivän rennosti.

Ihminen, joka pärjää mansikkapellolla, pärjää kyllä missä vain.

Hyvästi työhuone

Tämän huoneen tyhjentämiseen meni yhteensä kolme työpäivää. Aloitin jo ennen juhannusta. Sitä on käytetty reilu 30 vuotta. Talo on rakennettu 1970-luvun lopulla, toisen öljykriisin jälkiaikoina, ja silloin on suuntauduttu nimenomaan energian säästöön, eikä tuuletukseen. Tasakatto, joka on vuotanut useaan kertaan.

Kuinka monta käyttäjää huoneellani lieneekään ollut, en tiedä. Minä olen ollut siinä vähän yli kymmenen vuotta ... tosin niistä kaksi eri vuotta muissa töissä maailmalla, eri ihmisiä silloin sisällä. Suurin osa tavaraa oli minun, mutta oli siellä vanhempiakin kerrostumia. Yhdessä kaapissa oli jopa lerppuja 1980-luvulta, ja kovin nuori lukija ei kyllä tiedä mitä ne ovat.
Noita vihreitä kierrätyspaperipönttöjä tuli täyteen kolme. 5 jätesäkkiä. Sohva. Siitä tiedän, että se on hankittu 1980-luvulla antikvariaatista, joten hyvin se oli käytetty. Minä uusin joku vuosi sitten yhden jalan pidikkeet; ei kestänyt enää kolmea ihmistä. Kirjani toin pääasiassa kotiini, ja tauluni. Viltin ja tyynyn sohvalta. Siinäkin olen nukkunut, joskus öitä, joskus päiväunia. Talo on homeessa ja missä lie aerosoleissa. Minä en ole sen kummempaa huomannut, mutta ihmisiä sairastuu eri puolilla. Joten se tyhjennetään ja revitään kaikki auki. Harkitsevat sitten tehdäänkö uudet sisukset, vai puretaanko koko roska ja tehdään uusi talo tilalle. Aika monet perus- ja homekorjaukset on epäonnistuneet; kahden vuoden päästä odottaa uusi remontti. Tyttären koulussa on sellainen tilanne. Joten ehkä ne tekee uuden talon. Toivotaan. Meillä on ainakin kahden vuoden evakko edessä; saa nähdä riittääkö se.

Muuttoa tehdessäni panin merkille miten paljon muovi liittyy paperiin. Ihmiset, sellaiset huolelliset ihmiset etenkin, harrastavat kansioita. Ihmeellisin tapaus oli yksi työharjoitteluraportti, missä tekijä oli siististi asetellut joka ainoan sivun erilliseen muovitaskuun, ja ne sitten kaikki kansioon. Minä en niitä ole juuri käyttänyt; niitillä yhteen ja pinoon hyllylle. Muovitaskuja olen kuitenkin käyttänyt jonkin verran, mutta niistä oli aika helppo pudottaa paperit erilleen.

1980-luvun tapa näkyi olevan valokopion tai parin ottaminen kaikesta varmuuden vuoksi, ja sen kaiken säästäminen. Kansioihin. Talo on ollut silloin vielä uusi ja tyhjä, tilaa vaikka kuinka paljon hyllyille ja kaapeille. Nyt siellä oli töissä pari ihmistä skannaamassa kaikkein tärkeimpiä papereita, ja paperi sinänsä tuhotaan. Mitään ei saa viedä uuteen taloon, koska myrkyille ja pölylle herkistyneet ihmiset saavat voimakkaita reaktioita ollessaan samassa tilassa tuossa talossa olleiden kirjojen kanssa. Päästään lähes paperittomaan olomuotoon, mikä kyllä sopii minulle. Tietysti tässä hösäkässä katoaa kaikenlaista, mitä myöhemmin kaipaa tai tarvitsee. Mutta historiallisen dokumentaation kannalta tällainen tuho on vain hyödyksi. Historian jäänteiden arvohan on sitä suurempi mitä vähemmän niitä on.

Byrokraattisessa organisaatiossa on tietysti kaikenlaista säilytettävä. Gradut ja väitöskirjat ikuisesti, samoin tenttitulokset ja erilaiset kokouspöytäkirjat. Tenttipapereissa, esseissä, esitelmissä ja raporteissa on 1-2 vuoden säilytysaikoja, ja konferenssipaperinippuja on aikoinaan jäänyt hyllyihin siltä varalta että niistä jotain tarvitsisi. Erilaisia hakemusasiakirjoja, joista on pitänyt kirjoittaa lausuntoja vuosien mittaan, oli niitäkin isot pinot. Nykyään en enää ota vastaan mitään mikä ei ole sähköisenä. Asiakirjavirran määrä on 1980-luvulta lähtien noin kuusinkertaistunut, karkeasti arvioiden. Sähköllä ne saa talteen, varmuuskopiot erilliselle kovalevylle, ja hakurilla löydettyä helposti kansioiden paljouden keskeltä. Helposti ja helposti, riippuu tiedostonimistä, mutta kuitenkin. Ja jos jotain häviää niin hävitköön; ei tässä maailmassa mikään niin kamalan tärkeää ole, paperi ainakaan.

Mitenkään kovin ekologinen muutto tämä ei ole. Kun kaikki on leimattu saastuneeksi, niin kaikki kuuluu silloin yhteen kategoriaan. En tiedä kuinka moni muu erotteli huolellisesti muovit papereista. Samaan Lassilan&Tikanojan autoon ne kaikki pöntöt taisi mennä. Minä keräsin metallitkin talteen, kupari- ja teräsniitit, klemmarit, kirjapidikkeet, hajottamieni kansioiden kiinnikkeet, kolmet vanhat sakset eri laatikoista, yms yms. Kai niistä kilo tuli. Toin ne kotiin omaan kierrätysastiaani, mistä vien ne kierrätyskeskukseen. On tottunut kotona niin tarkaksi kaikkien materiaalien kanssa, että ei oikein voinut heittää kaikkea roskalavalle. Mutta kun mitään ei viedä mukana, niin ei viedä. Kalliita ovat ihmisten sairaslomatkin, ja ennen kaikkea epämiellyttäviä niin heille itselleen ja työkavereille.

Evakkoon sitten. Elokuussa luultavasti päästään uuteen taloon. Vanhassa saa vielä käydä jos haluaa, mutta ei ole velvoitetta. Työt sujuu myös kotoa käsin.

Tuon kitkeminen - koivun taimet ja heinät - sammalten kaavinta ja tasaiseksi vetäminen laudalla. Pieniä patteja ja laaksoja syntyy vuosien mittaan. Mutta kokonaisuudessaan: kyllä se tasaisena on pysynyt.

Etenkin tämä koivu kylvää kivituhkapintaan satoja taimia vuosittain. Helppo ne silti on siitä nykiä pois. Tänä kesänä ei tosin kylvä, koska eihän koivuissa ole siemeniä. Olematon kukinta, aivan kuten kuusellakin.

Bachin kantaatti 147

metsässä Kyushussa, Japanissa. Tämä on ollut tarkkaa työtä.

http://www.flixxy.com/musical-wood.htm

Heiniä

Kun tytär on kerännyt jo kaikki tavalliset villikukat, mitä täältä löytyy, pitää hänen siirtyä vähän vaikeampiin, eli heiniin.

Ne on itse asiassa aika nättejä kun menee läheltä katsomaan, mutta niitä on vaikea kuvata. Ei oikein tiedä miten niitä kuvaisi.

Lajimäärityksiä en vielä rupea tekemään. Se asia on kesken, mutta tytärhän näitä rupeaa tutkimaan. Nämä on aika samannäköisiä kuin edelliset, punertavia vain.

Ja tämä on aivan erilainen. Tunnen nämä heinät kyllä, tästäkin voi saada haavan käteensä jos väärällä tavalla antaa lehden liukua tiiviisti nahkaansa pitkin. Mutta ne nimet ...

Juhannusta

Lahnan savustusta. Muutama iso ahvenkin yläritilällä.

Siellä on kuumaa ja savuista sisällä.

Juhannusjärveä.

Etelän laumat

ovat taas saapuneet. Suurin osa asiallista väkeä toki, joukossa myös tavallinen määrä barbaareita. Erilaisia valittajia ja etuilijoita. Tiet ja aamulla kaupat tupaten täynnä. Pitää lähteä itse pohjoiseen päin, väljemmille vesille.

Onhan niistä suurin osa eksoottisen herttaisia. Niitä on vain niin paljon.

Kylvö

Vielä tässä ehtii jotain kylvääkin. Punaisia retikoita tähän. Mustia toiseen paikkaan, salaattia ja pinaattia. Ne kaikki kasvaa nopeasti. Härkäpapua ja perunaa, jotka on vähän myöhässä, mutta katsotaan mitä tulee.

Tyttären kanssa. Mukavampaa niin. Nykyään varsinkin, kun hän ei ole enää puutarhatöitä vastaan. Haluaa niitä pinaatteja, koska niistä saa parhaat letut, ja härkäpapuja, joista saa hyvää chili con härkäpapuja. Mutta ei ole vielä niin kiinnostunut, että itse viitsisi kylvää mitään.

Prius 2009

Elämä Riuskin kanssa jatkuu. Ei ole vikoja, eikä ole valittamista. Kyyti on pehmeää ja ketterää.

Suurin innostus säästeliääseen ajamiseen karisi talvella. Töitä liikaa, aina piti ehtiä johonkin. Kulutus oli suurempaa kuin ensimmäisenä talvena. Auton mittarin mukaan se kohosi 6.0 l/100 km varsinaisen talven aikana. Kovaa pakkasta, tiet aina lumipeitteisen nypyläiset, ja vauhtia enemmän. Nyt pitkän reissun jälkeen kun olen ajanut tasaisemmin ja varonut kiireitä, on kulutus pudonnut 4.7 l/100 km, samaan mitä se oli vuosi sitten loppukeväällä. Jos tiet olisivat kuivat, voisi olla vähemmänkin, mutta aika usein saa ajaa sateessa tai ainakin märillä teillä. Bensan tyypin muutos ei näytä vaikuttaneen mitään keskikulutukseen; 95+10% pirtua minä tankkaan.

Asemille näkyy ilmestyneen myös 98-10 laatua. Vaikeaa on näköjään pirtubensaan siirtyminen. Vaimon Aven kanssa ei ole tarvinnut miettiä. Siihen käy vain 98-5, sen verran vanhaa mallia jo.

Riuskin varakanisteriin tankkasin kuitenkin sitä samaa; ostin pienen 5 l kanisterin kaiken varalta takakonttiin. 98-5 on fleksifuelia nyt. Kelpaa autoon kuin autoon. Pitää pitää mukana, koska en aina muista varmistaa että autossa polttoaine riittää, ja joskus on joutunut auttamaan muita tielle jääneitä. Riuskin kanssa minulta ei ole kyllä auto jäänyt tielle koskaan, mutta keskimäärin kerta vuoteen on joutunut ajamaan viimeisen 1-3 km hissuksiin sähköllä bensa-asemalle, kun neste on jo ehtinyt loppua. Sähkömoottorista on tällaisessa autossa monenlaista hyötyä.

Tyytyväinen autoon siis olen.

Palanut kotitalo

Kävin yhden entisen kotikaupunkini yhdessä entisessä kotitalossa. Kuulin sen palaneen, ja niin se olikin. Ulospäin näkyy lähinnä katto ja yläkerros, mutta vahinkoa, sekä tulen että veden, on kuulemma alakerroksissakin. Siellä on ollut 6 palokuntaa tuota sammuttamassa. Pienkerrostalo, vuokralla siellä joskus asuttiin. Kävin sieltä 3 vuotta lukiota. Minun huoneeni oli 1. kerroksen vasemmanpuolisin iso ikkuna, tuossa lähimmässä kulmassa siis. Joku on istuttanut sen eteen puun ja pystyttänyt aidan; silloin kauan sitten niitä ei ollut. Katselin aivan vapaasti ikkunasta kirjoja lukiessani kadulla kulkevia ihmisiä. Siitä kulki joskus tyttöjä ohitse; aika useinkin. Tie vei koululle. Ja tähän taloon toin ensimmäistä kertaa tyttöystävän käymään kotonani.

Ikkunat on isoja, koska ne on alkuaan olleet kaupan näyteikkunoita. Viimeiset vuotensa talo on toiminut hotellina. Monena se talo on ollut. Meidän siellä asuessa naapurissa oli sosiaalityöntekijän vastaanotto, ja porraskäytävässä usein puliukkoja joko paremmalla tai huonommalla tuulella. Niihin tottui. Kovaa ääntä niistä saattoi lähteä, ja pahalta ne haisivat, mutta ei niistä muuten ollut haittaa.

Enpä sinne ja siihen aikaan suuremmin kuitenkaan kaipaa, sitä tyttöystävää lukuunottamatta. Kyllä nuoren ihmisen elämä on pirun vaikeaa. Vanhana on paljon helpompaa.

Reissu pieni

Kävin mökillä isääni katsomassa. Ostin sinne uuden ruohonleikkurin. Vanha oli isän hankkima, yhdessä olivat ikääntyneet, ruohonleikkurin päivät päättyivät ensin. Vuoti jostain bensaa, ei uskalla enää käyttää. Oli sen runkoa useaan kertaan jo hitsattu ja muita kohtia tököteillä paikattu. Jospa jo kierrätykseen.

Käytännössä asia meni kuitenkin siihen, että minä jouduin ajamaan. Ei tahdo vanha mies enää jaksaa, etenkään pidemmäksi päässyttä nurmea. Kone kyllä ajaa puolimetristäkin heinää, sehän ei ole täällä yhtä tiheää kuin lannoitetuissa nurmissa, mutta on siinä työntämistä.

Tukka sillä oli alkanut mennä valkeaksi, nyt kun ikää on 83, joten oli ajattanut itsensä muliksi. Kehui, että maksoi vain 13 euroa. Verkoilla käytiin pariin otteeseen; veneeseen tulo on jo aika vaikeaa. Iso maha painaa. Mutta aina se veneeseen pääsi, laiturin portaita myöten, perätuhdolle, minä airoilla pidin venettä paikoillaan. Kädet on vielä vahvat, ja hän hoitelee verkkojen käsittelyn tottuneesti, mutta jalat alkaa olla heikommat. Hänen ikäluokkaansa oli aikoinaan yhdessä työpaikassa 10 miestä, ja 9 niistä on jo haudassa. Tämä yksi vielä lahnaverkoilla isoja kaloja kalastelee; joskus saa, joskus ei. Sekä lahnoja että järvilohia. Pienempiä on jo hankala perata, joten niistä ei ole väliä.

Mutta ruohon leikkaus taitaa jäädä minulle. En siitä suuremmin iloitse; kotona olen pitänyt ruohon niin minimissään, että sen 10 minuutissa vetäisee lihasvoimaisella koneella. Mökillä heinikkoa taas on isot alat. Isä niitä on vuosikaudet leikellyt, vähän niin kuin robotit, eli vähän aina päivässään, mutta jatkuvasti. Hän siitä tykkää, tai tykkäsi ainakin. Minä olen tehnyt jonkun kesän töitäkin ruohonleikkaajana, enkä suuremmin sitä kaipaa. Kiintiö täyttyi 30 vuotta sitten, mutta kai tähän pitää alkaa orientoitua.

Hyvä kone se tosin on. Muovirunkoista on kevyt työntää, mutta moottori on vahva. Jönsered jokin, en katsonut mallinumeroa. Sillä leikkaa kevyesti pienet kuusetkin. Moottoreiden taloudellisuus on selvästi kasvanut 30 vuodessa. Tankillisella ajaa nykyään paljon pidempään kuin silloin. Siinä suhteessa ei ole valittamista.

Ja mikäs sieltä löytyikään! Jättiputki; luultavasti kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), mutta en osaisi erottaa sitä persialaisesta. Olen niitä onnellisia, jotka 20 vuotta sitten keräsivät jostain löytämiään ison ja komean putken siemeniä ja kylvivät niitä omalle tontilleen. Minä taisin ottaa jonkin hotellin edessä olevasta kukkapenkistä. Hienosti se kasvoi, mummoani paljon korkeammaksi. Jossain lienee valokuvakin mummosta putken varjossa. Sitten se rupesi leviämään, samalla kun alkoi liikkua tarinoita sairaalaan joutuneista siimaleikkurin käyttäjistä. Sen jälkeen sitä on meiltäkin tapettu. Helpostihan se kuolee, ei se ihmiselle mitään mahda. Useaan vuoteen ei ole enää näkynytkään, mutta siemen säilyy itävänä monet vuodet. Siinä se nyt herttaisesti lehtiään levittelee, leikatun nurmikon keskellä. Itseään sitä en leikannut. Tapan sen Roundupilla, kunhan seuraavan kerran käyn siellä.

Sitten on kasvi, jota jotkut myös kovasti vainoavat, mutta mistä itse tykkään kovasti. Lupiini- ja koiranputkikasvustojen reunustamat tiet, joita juuri nyt pääsee ajelemaan, ovat minusta oikein kauniita. Lupinus polyphyllus, hyvä kasvi, Suomen luonnon monimuotoisuuden lisääjä. Senkin siemeniä olen mökilleni kylvänyt, ja on se aikansa kasvanut hakkuuaukealla hyvin, mutta nyt siellä alkaa olla petäjien ja tammien alla jo niin pimeää, että sen päivät lienevät siellä luetut. Tässä maantien poskessa se kuitenkin hyvin kukkii.

Isänmaan ilmoja

Yhtenä päivänä +31, toisena +28, kolmantena +8. Isänmaa näyttää tuhlaajapojalleen millaista rikkautta ilmaston suhteen Suomesta löytyykään.

Vesi on selvästi märempää kylmänä kuin lämpimänä. Ainakin jos se on vaatteissa ja sitä tulee taivaalta koko ajan lisää.

Se tähän on vielä lisättävä, että en ikinä ennen eläissäni ole uinut järvessä kesäkuun alkupuolella lämpimässä vedessä. Se oli aika yllättävää, kuin olisi kesä tullut kesäkuun keskelle.

Jäähyväiset до свидания Россия

Illalla, aikaa kuluttaen, katuja kuljeskellen. Oli poppelien siementen aika, niin kuin yleensä tähän aikaan kesäkuun alussa Moskovassa. Niiden lähettäjiä sanotaan balsamipoppeleiksi, mutta en tiedä, varsinaista botanistin analyysiä puista en ole nähnyt. Balsamipoppeleiksi voidaan sanoa monia lajeja, ei välttämättä ainoastaan Populus balsameaa, joka tekee kamalat määrät juuriversoja. Joka tapauksessa niitä on Moskovassa paljon, ilmeisesti aikoinaan pistokaslisättyjä, koska ne on lähes kaikki naaraspuita. Nehän siemeniä lähettävät, ja nämä siemenet ovat järjestään hedelmöittymättömiä, eli niissä ei oikeastaan ole siementä ollenkaan. Joku sanoo että näitä naaraspoppeleita on Moskovassa 300 000, toinen että 400 000. Niiden istuttamisen aloitti Stalin, rakennettuaan ensin kaupungin uusiksi, ja huomattuaan sitten että jotain vihreääkin tarvitaan. Poppeli kasvaa nopeasti, haisee keväisin ja sateella hyvältä, ja tulee komeaksi puuksi. Hrustsevin aikana Moskovan laajentuessa nopeasti uusille kerrostaloalueille istutettiin myös vihreää, eli samaa poppelia. Niiden haituvat voivat aiheuttaa joillekin ihmisille allergisia reaktioita, ja tuollainen kuiva haituvakasa roihahtaa liekkiin helposti. Tuli etenee haituvissa nopeasti, jos sitä on useiden neliöiden tai aarien kokoisina mattoina, ja siirtyy kätevästi puisen talon tai autotallin rakenteisiin. Koska venäläiset tykkää kovasti tulien teosta, on vuosikymmenten kuluessa palanut talo tai vaja jos toinenkin kesäkuussa. Muuten ne eivät ole iso vaiva, vaikka moskovalaiset niistä kovasti valittavatkin. Tarttuu ne naamaan kiinni, ja niitä lentää ilmassa koko ajan, mutta ei ne ole mitään itikoihin verrattuna. Reikää nahkaan ne ei pistä.

Ilta saapuu, ja junan lähtö lähenee. Jo tässä on päivää kuljeskellen kulutettukin. Vähän evästä ja litra vettä matkaan, ja täältä joutaa.

Nuo aseman seudut on vähän levotonta aluetta. Sinne kerääntyy juoppoja ja muuta joutilasta porukkaa, sekä miliisejä heitä katselemaan. Päivisin siellä seisoskelee työnhaussa olevia miehiä, joita työnantajat käy hakemassa erilaisiin likaisiin töihin, hyvin pienellä palkalla. Siellä on oikeat kapitalistiset työmarkkinat; jos tarjottu palkka ei kelpaa, jää työvoima myymättä. Kysyntä ja tarjonta määrää hinnat. Venäjällä on kyllä laki, jonka mukaan vähimmäispalkka on kuussa hiukan vajaa 100 euroa, mutta en tiedä päteekö se millään tavalla näillä aseman edustan työmarkkinoilla. Työsuhde on usein vain päivän kestävä.

Leningradskii vokzal, kyrillisillä rakennuksen katolla. Täältä Suomen junat lähtee, ja tänne ne tulee. Myös junat Tveriin ja Pietariin.

Tolstoi ei ole samanlainen kuin Siperian junat. Se on menossa rikkaaseen maahan, ja se näkyy junan varustelu- ja palvelutasossa. Uutta, tilavaa, puhdasta, tekniikkaa siellä ja täällä. Vaunuisäntä ei kysellyt passeja kun junaan noustiin, mikä oli outoa sekin; pelkät matkaliput riittivät. Passin hän haki hytistä vasta myöhemmin säilöönsä, mikä oli jo normaalimpaa. Eikä hän heittänyt hyttiin lakanapussia, mistä olisin tehnyt itse petini. Kaikki oli jo tehty valmiiksi.

Kouvola ... Suomi ... luulin, että venäläisnaisten hameet vaihtuisivat suomalaisnaisten housuiksi, mutta ei. Suomessa on vielä kamalampi helle kuin Moskovassa, lämpötila pyörii 30 asteessa, ja hameet on päällä täälläkin.

Uutisista kuulen, että Venäjän Karjalassa palaa monta hehtaaria mehtää, ja savu tulee Lappeenrantaan. Putinilla on vielä hommia tehtävänään.

Venäjän lapsipolitiikkaa

Venäjällä oli taannoin demografinen kriisi. Heitä kuoli 1990-luvun lopulla vuodessa n. 800 000 ihmistä enemmän kuin syntyi, ja maan väkiluku laski n. 10 miljoonalla ihmisellä 1991-2010. Nyt syntyvyys on lähtenyt jälleen nousuun, lähinnä elintason kohoamisen ja turvallisuuden lisääntymisen ansiosta, ja väkiluvun lasku on pysähtynyt. Ehkä tällaiset mainostaulut, joissa ihannoidaan vähintään kolmilapsista perhettä, ovat siihen suuntaan myös auttaneet. Harvassa kolmilapsiset perheet ovat, 1 tai 2 lasta on normaali määrä, jos lapsi yleensä hankitaan, mutta joka tapauksessa väkiluvun romahtaminen vaikuttaa nykyään pysähtyneen.

Se lapsiteema näkyi tavallisissakin mainoksissa. Tässä joku kuuluisuus ... saattoi olla tenniksen pelaaja tai jotain ... mainostaa kivennäisvettä. Kivennäisveden juominen viittaa terveelliseen elämään, ja T-paitaan painettu lapsi viitannee terveellisen elämän hyötyihin.

Alikulkukäytävissä yms paikoissa saattoi nähdä nationalistien iskulauseita. Tässä ei olla kuitenkaan rasismin asialla, vaan kehotetaan olemaan ryyppäämättä. Viina ja sen kylkiäiset oli lasten vähyyden lisäksi toinen syy, joka harvensi venäläisten määrää.

Terveellistä elämää ja lasten tuotantoa. Tälläkin suunnalla yritetään nostaa maata yhä tukevammin jaloilleen. Vielä ne kuitenkin sitä votkaansa kohtalaisen paljon juo.

Puhdas lampi Чистые пруды

Piti käydä lammella, missä Saatana saapui Moskovaan, mutta kun ilman karttaa kuljeskelin, niin löysinkin itseni Puhtaalta lammelta. Yhtä hyvä niin, nätti lampi tämäkin. Jossain Moskovassa se on ... kävelymatkan päässä rautatieasemilta.

Kun kävelee lammen päässä olevan rakennuksen toiselle puolelle, löytyy sieltä suihkulähteitä ja ihmisiä syömässä eväitään. Kun jatkaa eteenpäin, tulee puistoon ...

... mutta kun ei menekään sinne, vaan palaa takaisin ja lähtee Puhtaan lammen päästä jokseenkin oikealle jonkin matkaa, tulee toiseen puistoon. Se oli lämpimällä ilmalla täynnä opiskelijoita. Yhdet luki tentteihin - on koeaika - toiset juhli yhden tentin päättymistä ja kolmannet nukkui. Rauhallista elämää täällä.