Hyvästi työhuone

Tämän huoneen tyhjentämiseen meni yhteensä kolme työpäivää. Aloitin jo ennen juhannusta. Sitä on käytetty reilu 30 vuotta. Talo on rakennettu 1970-luvun lopulla, toisen öljykriisin jälkiaikoina, ja silloin on suuntauduttu nimenomaan energian säästöön, eikä tuuletukseen. Tasakatto, joka on vuotanut useaan kertaan.

Kuinka monta käyttäjää huoneellani lieneekään ollut, en tiedä. Minä olen ollut siinä vähän yli kymmenen vuotta ... tosin niistä kaksi eri vuotta muissa töissä maailmalla, eri ihmisiä silloin sisällä. Suurin osa tavaraa oli minun, mutta oli siellä vanhempiakin kerrostumia. Yhdessä kaapissa oli jopa lerppuja 1980-luvulta, ja kovin nuori lukija ei kyllä tiedä mitä ne ovat.
Noita vihreitä kierrätyspaperipönttöjä tuli täyteen kolme. 5 jätesäkkiä. Sohva. Siitä tiedän, että se on hankittu 1980-luvulla antikvariaatista, joten hyvin se oli käytetty. Minä uusin joku vuosi sitten yhden jalan pidikkeet; ei kestänyt enää kolmea ihmistä. Kirjani toin pääasiassa kotiini, ja tauluni. Viltin ja tyynyn sohvalta. Siinäkin olen nukkunut, joskus öitä, joskus päiväunia. Talo on homeessa ja missä lie aerosoleissa. Minä en ole sen kummempaa huomannut, mutta ihmisiä sairastuu eri puolilla. Joten se tyhjennetään ja revitään kaikki auki. Harkitsevat sitten tehdäänkö uudet sisukset, vai puretaanko koko roska ja tehdään uusi talo tilalle. Aika monet perus- ja homekorjaukset on epäonnistuneet; kahden vuoden päästä odottaa uusi remontti. Tyttären koulussa on sellainen tilanne. Joten ehkä ne tekee uuden talon. Toivotaan. Meillä on ainakin kahden vuoden evakko edessä; saa nähdä riittääkö se.

Muuttoa tehdessäni panin merkille miten paljon muovi liittyy paperiin. Ihmiset, sellaiset huolelliset ihmiset etenkin, harrastavat kansioita. Ihmeellisin tapaus oli yksi työharjoitteluraportti, missä tekijä oli siististi asetellut joka ainoan sivun erilliseen muovitaskuun, ja ne sitten kaikki kansioon. Minä en niitä ole juuri käyttänyt; niitillä yhteen ja pinoon hyllylle. Muovitaskuja olen kuitenkin käyttänyt jonkin verran, mutta niistä oli aika helppo pudottaa paperit erilleen.

1980-luvun tapa näkyi olevan valokopion tai parin ottaminen kaikesta varmuuden vuoksi, ja sen kaiken säästäminen. Kansioihin. Talo on ollut silloin vielä uusi ja tyhjä, tilaa vaikka kuinka paljon hyllyille ja kaapeille. Nyt siellä oli töissä pari ihmistä skannaamassa kaikkein tärkeimpiä papereita, ja paperi sinänsä tuhotaan. Mitään ei saa viedä uuteen taloon, koska myrkyille ja pölylle herkistyneet ihmiset saavat voimakkaita reaktioita ollessaan samassa tilassa tuossa talossa olleiden kirjojen kanssa. Päästään lähes paperittomaan olomuotoon, mikä kyllä sopii minulle. Tietysti tässä hösäkässä katoaa kaikenlaista, mitä myöhemmin kaipaa tai tarvitsee. Mutta historiallisen dokumentaation kannalta tällainen tuho on vain hyödyksi. Historian jäänteiden arvohan on sitä suurempi mitä vähemmän niitä on.

Byrokraattisessa organisaatiossa on tietysti kaikenlaista säilytettävä. Gradut ja väitöskirjat ikuisesti, samoin tenttitulokset ja erilaiset kokouspöytäkirjat. Tenttipapereissa, esseissä, esitelmissä ja raporteissa on 1-2 vuoden säilytysaikoja, ja konferenssipaperinippuja on aikoinaan jäänyt hyllyihin siltä varalta että niistä jotain tarvitsisi. Erilaisia hakemusasiakirjoja, joista on pitänyt kirjoittaa lausuntoja vuosien mittaan, oli niitäkin isot pinot. Nykyään en enää ota vastaan mitään mikä ei ole sähköisenä. Asiakirjavirran määrä on 1980-luvulta lähtien noin kuusinkertaistunut, karkeasti arvioiden. Sähköllä ne saa talteen, varmuuskopiot erilliselle kovalevylle, ja hakurilla löydettyä helposti kansioiden paljouden keskeltä. Helposti ja helposti, riippuu tiedostonimistä, mutta kuitenkin. Ja jos jotain häviää niin hävitköön; ei tässä maailmassa mikään niin kamalan tärkeää ole, paperi ainakaan.

Mitenkään kovin ekologinen muutto tämä ei ole. Kun kaikki on leimattu saastuneeksi, niin kaikki kuuluu silloin yhteen kategoriaan. En tiedä kuinka moni muu erotteli huolellisesti muovit papereista. Samaan Lassilan&Tikanojan autoon ne kaikki pöntöt taisi mennä. Minä keräsin metallitkin talteen, kupari- ja teräsniitit, klemmarit, kirjapidikkeet, hajottamieni kansioiden kiinnikkeet, kolmet vanhat sakset eri laatikoista, yms yms. Kai niistä kilo tuli. Toin ne kotiin omaan kierrätysastiaani, mistä vien ne kierrätyskeskukseen. On tottunut kotona niin tarkaksi kaikkien materiaalien kanssa, että ei oikein voinut heittää kaikkea roskalavalle. Mutta kun mitään ei viedä mukana, niin ei viedä. Kalliita ovat ihmisten sairaslomatkin, ja ennen kaikkea epämiellyttäviä niin heille itselleen ja työkavereille.

Evakkoon sitten. Elokuussa luultavasti päästään uuteen taloon. Vanhassa saa vielä käydä jos haluaa, mutta ei ole velvoitetta. Työt sujuu myös kotoa käsin.