Kävin yhden entisen kotikaupunkini yhdessä entisessä kotitalossa. Kuulin sen palaneen, ja niin se olikin. Ulospäin näkyy lähinnä katto ja yläkerros, mutta vahinkoa, sekä tulen että veden, on kuulemma alakerroksissakin. Siellä on ollut 6 palokuntaa tuota sammuttamassa. Pienkerrostalo, vuokralla siellä joskus asuttiin. Kävin sieltä 3 vuotta lukiota. Minun huoneeni oli 1. kerroksen vasemmanpuolisin iso ikkuna, tuossa lähimmässä kulmassa siis. Joku on istuttanut sen eteen puun ja pystyttänyt aidan; silloin kauan sitten niitä ei ollut. Katselin aivan vapaasti ikkunasta kirjoja lukiessani kadulla kulkevia ihmisiä. Siitä kulki joskus tyttöjä ohitse; aika useinkin. Tie vei koululle. Ja tähän taloon toin ensimmäistä kertaa tyttöystävän käymään kotonani.
Ikkunat on isoja, koska ne on alkuaan olleet kaupan näyteikkunoita. Viimeiset vuotensa talo on toiminut hotellina. Monena se talo on ollut. Meidän siellä asuessa naapurissa oli sosiaalityöntekijän vastaanotto, ja porraskäytävässä usein puliukkoja joko paremmalla tai huonommalla tuulella. Niihin tottui. Kovaa ääntä niistä saattoi lähteä, ja pahalta ne haisivat, mutta ei niistä muuten ollut haittaa.
Enpä sinne ja siihen aikaan suuremmin kuitenkaan kaipaa, sitä tyttöystävää lukuunottamatta. Kyllä nuoren ihmisen elämä on pirun vaikeaa. Vanhana on paljon helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti