Kaveri kehui tehneensä töitä kuin urosmehiläinen ...

Huijasi tietysti tapansa mukaan. 

Eine kleine Nachtmusik

Erster Satz der Serenade für Streicher in G-Dur. Gut in der Nacht, wenn mann nicht schlafen kann. 

Lunta

Kyllä sitä lunta vielä mahtuu kun tilannetta päivänvalossa tarkastelee. Vaimo ei pitkään mutise vaan tekee itse. Hyvä nainen se on. Otti illalla lapion ja levensi tieuraa reilusti. Nyt tuonne oikealle puolelle ei kyllä pysty enää kolaamaan, ei nouse tuosta portaasta.

Vasemmalle puolelle edelleen mahtuu kohtalaisen paljon. Katoksen reunaan asti lunta voi kasata hyvin, ja autokatoksessa siirsin jo pukin ja peräkärrin auton paikalle, auton niiden paikalle katoksen oikeaan reunaan, jolloin sinnekin voi mättää lunta pari metriä lisää. Ja tietysti valleja voi jostain madaltaa ja lähteä työntämään niiden taakse loivassa nousussa. Kun lunta voi odottaa kertyvän enää vain maaliskuun, niin eiköhän tällä pärjätä. 

Kauniimpiahan nuo lumikasat on kuin kukat kesällä.

Lunta ...

Niin paljon kuin puhtaasta lumesta tykkäänkin, vähitellen rupeaa jo huolestuttamaan. Vasta tuli viikonloppuna 10 cm lisää, tänään tuli toiset 10 cm ja edelleen sataa aivan sakeanaan. Kyllä sitä työntäisi, mutta paikat alkaa loppua. Helpottaa kyllä osaltaan kolaamista, koska kolattavaa pinta-alaa ei ole enää paljoa jäljellä. Vallit kuitenkin nousee jo reilusti yli metrin, pariin metriin paikoitellen. Vaimo motkottaa että kapeassa solassa on jo hankala peruuttaa autoa. Pieniä lumimääriä korkeallekin työntäisi kyllä, mutta paksun lumen kanssa se on aina hankalampaa. Kohta täällä ei pärjää kuin lapiolla. Sillä voi nostaa lunta hyvin pariin metriin suoraksi seinäksi.

Ajotien laitaan sitä voi vielä työntää, lumiaura nostaa siitä kulkiessaan penkalle. Täällä ei ole jalkakäytävää vastuksena.

Ja yksi vaihtoehto on lopettaa kolaaminen ja tampata lumi autolla litteäksi. Siitä vain saa keväämmällä ison, välillä jäätyvän sohjon pihaansa.

Toki tänne voisi kutsua raktorin työntelemään lumivalleja kauemmas, mutta se olisi jo liian helppoa, eikä omenapuut tykkäisi siitä. Noissa korkeissa valleissa, pienissä hankaluuksissa, logistiikan suunnittelussa ja isossa hiessä on oma mielenkiintonsa.

해조곡, 海鳥曲

Sain pois käsistäni työn jota olen tehnyt toista viikkoa joka päivä. Tämä vaatii vähän rauhoittavaa musiikkia, ja se on tässä. Korealaista kaunista humppaa, laulajana Kim Yong Im 김용임 , ja laulun aiheena nainen seisoskelemassa satamassa sumuista merta katsellen ja yhtä tiettyä ukkoa ajatellen, lokkien silloin tällöin kirkaistessa. Mutta tässä on hyvä rytmi, vai onko se poljento.

Lykkyä tykö

Jossain tuolla missä lie ikäistäni miestä näkyy lykästävän hyvin. Naista se huvittaa ja mies ilmeisesti on tyytyväinen, joten he lienevät molemmat riittävän onnellisia tilanteesta. Kai minun käy kateeksi.

Ubuntulointeja

Pitäisi lukea käyttöohjeita, se pienemmällä kirjoitettukin, eikä vain luottaa yli 20 vuoden kokemukseen - jota tässä tapauksessa ei ollut. Ladattu tiedosto piti polttaa buuttauskelpoisena CD:nä, eikä tavallisena, ja syystä jota tiedä en, sitä ei voinut tehdä tavalliselle CDR-lautaselle. Piti olla CDRW. No, tutkimuksissa tuli käytettyä loppuun hyllylle jääneet vanhat 700Mb CDRrät. Eihän niillä enää oikein mitään teekään, kun niille ei mitään mahdu. Energiajakeeseen ne kelpaavat nyt hyvin.

Mac vielä muutti ladatun .iso-fileen automaattisesti .dmg-fileeksi, joka taas ei sopinut Windowsin buuttaamiseen. Eli koko homma olisi pitänyt tehdä vain sillä .iso-fileellä. Kai tässä taas jotain oppi. Luultavasti vain sen ettei pidä hermostua, ei kiirehtiä, eikä jättää kesken.

Ubuntu 9.10 siis latautuu vanhaan Aceriin aivan hyvin. Mutta enemmät tutkimukset siltä saralta jätän myöhemmäksi, tämä ei ole päätyötä. Selkeän näköiseltä siellä kyllä kaikki näytti. Mutta olen nyt jo niin tottunut Macciin, että kömpelöltä vieras tietysti tuntui. On tottunut käyttämään neljää sormea ohjauslevyllä ja tietää mistä mitäkin löytyy.

Mäccini sekoilee taas. Otan esiin minkä ohjelman tahansa, niin se vaihtaa ohjeiden kyselyfontiksi japanin katakanan, mutta kielenä pysyy suomi. Automaattisesti. Tässä jää päälle outoja pakkoliikkeitä, jotka ennen pitkää vaihtuvat toisiksi automaattisiksi pakkoliikkeiksi. Macistä on yritetty tehdä liian käyttäjäystävällinen.

Eventually I'll learn which one is the least of the three evils.

On miellyttävää olla täällä puhtaassa pakkasessa, mutta saattaa ne pärjäillä Tahitillakin.

-26

Erittäin kirkas ja hieno päivä. Puuskittainen itätuuli vain on pirullisen pureva. Sieltä varmaan noustaan vastaan kohti lähestyvää ruotsalaista lumisadetta.

Miinan varpaanväleihin kertyy lumipaakkuja, joita pitää välillä pysähtyä repimään irti.


Jos ei satu tuulemaan, niin auringon paisteessa voi olla ihan lämminkin.


Tällainen vanha lumi ei jää varpaiden väliin yhtä helposti ja paljon kuin tuore, mutta kyllä tunnin reissulla pitää koivet ainakin kerran puhdistaa.

Sitten kun Miina käy vanhemmaksi ja jäykemmäksi, ei se itse enää tähän pystykään. Pitää minun heittää rukkanen kädestä ja kaivaa jäät sormin pois. Se on helppoa.

-29C

Mukavaa kun jaksaa pitää pakkasia. Ei ole liian kuuma, ei sada vettä, ei ole itikoita eikä paarmoja. 

Helmiaurinko

Täälläpä en ole vielä käynyt

Valoa

Se lisääntyy koko ajan, nyt jo nopeasti. Aamuisin voi ajaa jo valoisassa töihin. Iltaisin pääsee kotiin vasta 7-8 aikaan, ja silloin on jo pimeää. Mutta on sitä valoa pitkin päivää. Tuntuu jo niin mielessä kuin ruumiissakin.

Lomautuksia

Oulussa ja Kajaanissa on oma draamansa. Meillä on 2 viimeistä vuotta säästetty jo niin rajusti, että ilmeisesti useiden miljoonien vajetta ei ole. Vuoden lopussa voi joutua lomauttamaan, esimerkiksi minut, velattoman miehen. Noilla nuoremmilla on kaikilla joko opinto- tai asuntolainoja niskassaan. Uusi budjetointijärjestelmä, josta uusi johto ei saa selvää. Riittääkö raha selviää vasta ennen pitkää.  

Eri asia sitten on, tekeekö hallitus uuden budjetin kesken vuotta, millä leikataan yliopistojen rahoitusta kunnolla, kuten 1990-luvun alussa. Lamahan ei ole vielä oikeastaan millään tavalla meillä tuntunut. Työmarkkinajärjestöt on päinvastoin järjestäneet taas parin prosentin palkankorotuksen. Varsin tarpeeton tässä tilanteessa, missä valtion tuottavuusohjelma puree edelleen, uusi yliopistolaki nostaa kustannuksia eläkemaksujen osalta, vuokrat nousevat, Aalto on imuroinut kaiken OPM:n pätkärahoituksen kuiviin, ja yliopistot itse säästävät yrittäessään kerätä pääomia tulevaisuutta varten.  

No, saa nyt nähdä kuinka tässä käy. Töiden osalta on helpompi vuosi kuin edellinen. Kaikki työt hoituu nyt, jokainen hoitaa asiansa, minun ei ole tarvinnut olla paikkaamassa ketään. 

Ubuntua sisään

Ei ole helppoa sen kanssa. Suunnitelma oli vaihtaa vanha läppäri Windowsista Ubuntulla toimivaksi. 9.10 on ladattu kahteen eri kertaan ja poltettu cd:lle, eri koneilla. Haluaisin katsoa ensin miltä Ubuntu näyttää ja mitkä ohjelmat sen kanssa toimivat. Ei onnistu. 

Vanha kone on Acer Travel Mate 3010 vuodelta 2006. Hyvä kone, luja peli, mutta siinä ei ole sisäistä CD-ROM asemaa, vaan ulkoinen. Käynnistys on rakennettu toimimaan ilman sitä kaikissa olosuhteissa. Acer itse lähtee ensin käyntiin, ja käy hakemassa Windowsin. Kokeilin muuttaa BIOS-asetuksia niin että konetta ei voi bootata mistään muualta kuin cd-asemasta käsin. Seuraus on ettei se löydä käyttöjärjestelmää ollenkaan. Kieltäytyy ehdottomasti tekemästä sitä cd:ltä käsin. Eikä tietysti avaakaan Windowsista käsin sitä. Kokeilin tätä touhua kerran tammikuussa ja lopetin vihaisena. Nyt kokeilin toisen kerran, mutta sama tässä on tulos. 

Kokeilin bootata myös tämän Maccini sillä cd:llä, ihan vain kokeillakseni. Ei. Macci sylkee cd:n nopeasti pois. Asetuksia ropeloimallakaan tilanne ei muutu, ilmoittaa vain ettei tarjoamani cd ole hyväksyttävä ja sylkäisee sen pihalle. No, kunhan kokeilin, en tätä konetta Ubuntuksi halua vaihtaakaan. 

"Lesser of two evils", kuvaili Maccia yksi oppilaani. Häneltä pamahti kovalevy vuoden käytön jälkeen, mutta meni toki takuuseen. Ei tämä täydellinen ole. Tilttaa kerran kuussa. Saa taas toimimaan uudelleenkäynnistämällä. Mac Word on aivan onneton. Se ei edes osaa tunnistaa eri kieliä, ja erikoismerkit se tuo tekstiin väärillä fonteilla. Yhtä suomenkielistä editoimaani tekstiä se väitti kivenkovaan japaniksi ja vaihtoi koko ajan sikäläisiin fontteihin ja kirjoituskieleen. Määritin koko tekstin kahteen kertaan suomeksi, mutta ei mitään väliä. Japani piti poistaa kokonaan käyttökielten joukosta ennen kuin mikään editointi onnistui. Liitettäessä asiakirjaan teksti useimmista muista ohjelmista, kuten vaikka sähköpostista, Word tuhoaa kaikki asettelumerkinnät ja rivinvaihdot. Perille tulee vain pötky tekstiä. Kaikki pitää sijoittaa ensin Texturiin ja kopioida sieltä Wordiin, sitten tulee rivi- ja kappalejaot mukana. 

GoogleDocsista ei voi kopioida asiakirjaa Macilla. Käytinpä Wordia, Texturia tai OpenOfficen kirjoitinta, asiakirjaan tulee vain pitkät pätkät koodia. Tai mitä lienevät, hajamerkkejä. Windows-pohjaisilla koneilla ei ole ongelmaa. 

Kaikesta huolimatta totun päivä päivältä paremmin Macciin. Ei tehnyt mieli vaihtaa tänäänkään takaisin Windowsiin, vaikka niin tottuneesti osasin sitä käyttääkin. Mac on nopea, miellyttävä ja elegantti. Lesser of two evils, kuitenkin.

Minulta puuttuu vieläkin kone, jolla voisin hoitaa Word-tiedostot suuttumatta. Entinen tuhosi ja tuhoaa niitä, MacWord on tumpelo. Toiveissa oli että Ubuntulla saisin vanhan koneen siihen kuntoon että Word ja sen Proofing Tools toimisivat siinä täydellisesti, mutta sekään ei siis onnistunut. 

No, tällaista näiden kanssa on. Toimeen tullaan. 

Sama mies

Radioissa kuuluu tällainenkin laulu. Muistan hyvin näitäkin aikoja.

Tätäkin laulua voisi aivan yhtä hyvin laulaa mies kuin nainenkin. Etenkin suomalaiset naiset käy helposti väkivaltaisiksi, lyövät ja repivät tukkaa. Ainakin oman sukupolveni naiset, jotka ovat nyt viisikymppisiä. En tiedä ovatko nuoremmat rauhallisempia.

Mutta oikein kaunis, tarkka ja sattuva laulu tämä on.

Hänen nimenstään tulee mieleen sukulaistyttö 知通 Chizu, Viisaus Kulkee.

Precious moments ...

Eilen kotiin ajaessani tuli radiosta joltain kanavalta yllättävä kappale, kaukaa vuodesta 1974

Heti kun se ensimmäinen pehmeä ulvaisu kuului autoradion kaiuttimista, alkoi selkärangassani kulkea lämpimiä väreitä. Onneksi entisiä tyttöystäviään ei koskaan unohda, etenkään niitä alkuja.

Ampuu ne professoritkin

Kuka saa 2kk harjoittelupaikan ja kuka ei, kuka vuoden tutkimusrahan ja kuka ei, kuka 4 vuotta opetustyötä ja kuka ei, kuka vakipaikan ja kuka ei. Ne on helvetillisen isoja kysymyksiä yliopistoissakin, aivan riippumatta työsuhteen laadusta ja pituudesta. Niitä on koko ajan ratkaistavana, ja hävinneet tulee herkästi rinnuksille itkemään tai narisemaan, sukupuolesta riippuen, etenkin päissään kapakassa. Kolmen vuoden jälkeenkin. Ampumisella minua ei olla vielä uhattu, mutta vielähän tässä ehtii. Ei sille mitään mahda, ihmisiä on aina enemmän kuin paikkoja, ja se yksi on harvoin niin täydellisen ylivoimainen etteikö hiukan perusteita muuttaen olisi voinut valita toisinkin.

Huffington Post
Asia News

No, asian hyvä puoli on, että Alabamassa on nyt auki yhteensä 4 opettajan paikkaa kerralla. Paikalla jo olevia määräaikaisia varmaan vakinaistetaan, mutta 4 uutta määräaikaista saanee töitä.

Nähtiin me siellä auringon alkaessa laskea tällainen. Jostain syystä tätä olisi tehnyt mieli nuolla.


Ja tällainenkin.

Lepis näitä osaisi kauniisti sommitella ja editoida.

Savonreissu

Ajeltiin tänään pitkin aurinkoisia kylmiä teitä

ensin isäni luo käyttämään häntä kaupoilla. Samalla kun tytär alkaa tulla isoksi ja omatoimiseksi, alkavat vanhemmat käydä hiljalleen yhä raihnaisemmiksi, mikä näkyy etenkin talvella ja pakkasella. Aamulla -24, mutta aurinko nousee jo niin korkealle että iltapäivällä oli jo -15 astetta lämmintä. Isäni luota jatkoin samanlaisia savolaisia teitä myöten

tänne, missä piti myös tyhjentää katot lumesta. Mökki ja neljä pientä muuta rakennusta saunasta liiteriin. Sitä oli katolla tonneittain, tosin en tiedä kuinka monta. Paljon joka tapauksessa. Loivilta peltikatoilta se on kaikkein helpointa pudottaa. Lumi liukuu hyvin, mutta niiltä ei itse putoa. Helppo kävellä. Jyrkemmät pahvikatot oli kaikkein hankalimpia. Lumi liikkuu huonosti, mutta jalan alla liukastuttaa helposti. Alas ne lumet kaikkialta kuitenkin tuli, ja mieskin, mutta vasta silloin kun halusi itse hypätä räystäältä. Viimeiseltä kaksi kertaa. Piti käydä uusimassa, kun se oli viimeinen kerta. Oli mukavaa.

Pipo mielenkiintoisesti huurtui päähän. Katolla tuli taas niin kuuma, että hikeä haihtui suuret määrät ohuen pipon lävitse, ja jäätyi tietysti sen ulkopinnalle pakkasessa.

Miina makaili mieluiten mökissä sisällä, kahlasi välillä ulkona katsomassa missä mennään. Lunta on niin paljon joka paikassa, että se ei enää itsekseen pääse kulkemaan kuin hyvin kovaa ponnistellen. Uppoaa lumeen, mutta ei niin syvälle että saisi kunnolla jalkansa maahan. Jää sutimaan. Minun jäljissäni pääsee kulkemaan, mutta raskasta lumessa kahlaaminen on meille molemmille. Kuljettiin kyllä aikamoiset matkat, tarkastettiin paikkoja. Illalla kotiin päästyä Miina söi kaksi normaalia annosta, joi kupillisen vettä ja on sen jälkeen maannut reporankana matollaan.

Järvillä ei kulje ketään. Mökilläkin oli järvellä 20 cm vettä lumen alla jään päällä. Mittasin saappaan varresta. Ei ole pilkkijöitä. Ei kulje moottorikelkkoja. Niitä uppoaa järviin, tai sitten ne saavat telaketjunsa paksuun jäähän ja hyytyvät sinne. Eikä saa sitten millään pois. Eikä siellä hiihdäkään kukaan, jostain löytyy aina vettä. Mielenkiintoinen talvi. En ole ennen nähnyt. Mutta kannatan. Näitä lisää. Jos onkin ollut vähän hankalaa ja raskasta, on ollut myös puhdasta ja kaunista.

Pinaattiletut

Taikinassa ja muodossa niiden salaisuus. Resepti:

Lukuisia kananmunia
Pitkä loraus vettä raanasta
Vehnäjauhoja niin että sakeutuu, sekoitetaan vipsilällä
Rypsiöljyä vähän
Suolaa vähän
Nyrkinkokoinen kimpale pinaattia pakkasesta

Ajetaan paxilla hienoksi taikinan sekaan. Mikrossa sulattaminen ensin helpottaa työtä huomattavasti.


Paistetaan isoilla pannuilla lämpöä säästämättä 1-2 mm paksuisina epäsäännöllisen muotoisina pieninä palasina. Syödään sormin lämpiminä. Voi niin halutessaan syödä haarukallakin lautaselta ja panna päälle mitä tykkää: voita, juustoa, makkaraa, soijakastiketta, valkosipulia, mansikkahilloa, tms.

Resepti on tyttären kanssa tehdyn pitkän kehitystyön tulos. Tavalliset letut häneen eivät oikein uppoa. Läpimurto tapahtui kun ymmärrettiin jättää maito tarpeettomana pois reseptistä. Pinaatin sijasta voi sekaan heittää mitä muuta tahansa. Kerran pantiin klementiinejä. Kovin on mieto maku niissä paistettuina.

Naiset

Kyllä naiset on mielenkiintoisia. Jos hän vetää hameen päälleen, niin kyllä hän myös pitää huolta siitä että hänet siinä huomataan.

Peto manalasta

Tätä voisi joskus erehtyä luulemaan manalasta nousseeksi verenhimoiseksi pedoksi, joka lähenee määrätietoisin askelin. 

Mutta ei oikeasti. Oikeasti tietää että sieltä on kohta tulossa vain pehmeä, lämmin ja ystävällinen nuuhkaisu.

Huskit taas

Ne on mielenkiintoisia koiria. Miten kamalasti ne ulvoo ja hyppiikään odottaessaan pääsyä vetämään. Vaikka olisivat edellisenä päivänä juosseet, niin hirveästi tekee mieli taas rääkkäämään itsensä läähätyskuntoon. 

Kattoikkunat

Yksi syy miksi sinne katolle piti lähteä oli että talon kattoikkunat rupesivat yllättämään. Heräsin aamuna muutamana siihen, että vettä tippui jalalleni. Sellaista ei ole ennen tapahtunut. Joka talvi on oltu tähän asti aivan rauhassa niiden kanssa, paitsi joskus kovilla lumettomilla pakkasilla on lasien sisäpuolelle kertynyt vähän jäätä. Nyt vesi tuli ikkunan rakenteiden lävitse. Sinänsä ei mitään haittaa, peitot ja patjat vain kuivamaan, puhdasta vettähän se on.

Veluxin sivulla sanotaan kyllä selvästi:

"Varsinkin loivilla katoilla ja lumisilla alueilla tulee varmistua, että ikkuna alareunan ympärille tai lasin päälle ei synny lumi- tai jäävallia, joka estää sulamisveden vapaan virtaamisen. Ikkunaa ei ole suunniteltu siten, että vesi voi nousta ikkunakarmin päälle. Tällöin on olemassa vaara, että vesi pääsee sisään ikkunasta, aiheuttaen vahinkoa. Tämän takia lumi ja jää on poistettava tarvittaessa ikkunan ympäriltä, joko mekaanisesti tai saattolämmityksellä."

Joten ei asiasta Veluxia voi syyttää. Ikkunat on olleet katolla 2005 lähtien, ostin ja asensin ne vasta sitten kun pääosa talolainasta oltiin jo maksettu. Vesi ei tule sisään talon rakenteista, joten se puoli on kunnossa. Ikkunanpielet tein vesitiiviistä kyprockista, kaikki saumat tarkkaan vesieristäen, joten ei pieni määrä tippuvettä juostessaan laattojen päällä tee vahinkoa sekään. Saa nyt nähdä tapahtuiko ikkunoille itselleen mitään peruuttamatonta haittaa.

Aina ennen on tullut välillä suoja, joka on vienyt ikkunan alapuolelta jäät mennessään, eikä mistään ole tarvinnut huolehtia. Tällä kertaa lumen paksuuntuessa alhaalta tuleva lämpö on hiljalleen alkanut sulatella lunta. Vesi on aikansa valunut alaspäin, kunnes on jäätynyt lumen sekaan ikkunan alapuolella pakkasessa. Se jäämassa uloittui n. metrin ikkunan alareunasta alaspäin. Hakkasin sitä vasaralla ja taltalla matalammaksi, mutta en kuitenkaan ottanut kaikkea pois. Siellä tulee ikkunan vesieriste ja kattotiilit vastaan, enkä halua särkeä niitä. Katsotaan nyt. 

Kovin paljon tarvetta koko kattoikkunoihin ei talvella tietysti edes ole. Kesällä niistä näkee taivaan, ja ne tuo hyvin suuren määrän valoa huoneeseen, paljon enemmän kuin seinäikkunat.

Mutta talvella niistä ei näe kuin poimullista lunta, ja poimutonta kun sitä kertyy paksummin.


Tekninen syy vuotamiseen on selitetty täällä.

Lunta

On sitä tullut, ja edelleen tulee. Sinänsä kolaaminen helpottuu, kun paikat kapenee. Kohta ei mahdu enää kolaamaan, vaan pitää ruveta heittämään lapiolla penkan päälle. Tietysti voi tilata raktorin työntämään lumia syrjemmälle, mutta vielä ei olla siellä. Vuan suap nähä. On vasta helmikuun alku, eikä useina talvina päästä tähän tilanteeseen edes maaliskuun lopulla.


Iltaisin kun olen saanut tarpeekseni lukemisesta ja kommentoinnista, mutta ennen pimeän tuloa, olen käynyt katoilla pudottelemassa lumia alas. Siellä on jo 70 cm. Ei se tosin jäistä ole, mutta painavaa silti. Kyllä lumi selvästi painuu, vaikka ei ole sulanut kuukausiin. Hiutale on kuitenkin niin hauras, että murskaantuu kun päälle tulee paljon uusia.

On se raskasta. On se hemmetin raskasta hommaa. Irrottelen lunta kolalla suurina lohkareina, jotka ei itsekseen liu'u alas, vaan ne pitää käydä työntämässä. Kävely paksussa lumessa ja epätasaisten tiilien päällä ylös ja alas on raskasta sekin. Missään ei saa niin armotonta hikeä kuin katolla.

Jännä on ihmisen mielikin. Alussa katolle kiivettyään mieluummin tarpoo paikasta toiseen siellä 70 cm lumessa, koska se on turvallisempaa. Siellä ei liukastu. Pelottaa kovasti. Kun väsyy tarpeeksi ja jalat tottuu kattoon, alkaa kävellä mieluummin liukkaiden tiilien päällä, koska se on kevyempää ja nopeampaa. Putoaminen lakkaa hirvittämästä. Mitään naruja ja valjaita en ole koskaan tottunut katolla ympärilleni virittelemään. Ei vuan kehtoo, haettoovat töetä. Sitä luulee suunnilleen tuntevansa oman kattonsa.

Lopuksi on kätevää harjoitella putoamista ja hypätä joltain alemmalta räystäältä alas. Parhaimpiin lumikasoihin uppoaa kainaloitaan myöten, eikä jalat yletä pohjalle siltikään. On mukavaa. Voin suositella kaikille.

Audiovisuo hoidettu, rauha palautettu

Kävin lauantaina viimeisen kerran televisiokaupassa, roinat tuli parin tunnin päästä. Illalla saunan jälkeen asensin. Päivällä muita hommia.



Helppo näitä nykyään on asentaa, kovin monessa vaiheessa ei tarvinnut kiroilla, ja kaikki toimii. Satelliittiviritin ja vanha VHS, samoin kuin uusi luurei. Television roppasin seinälle, pienet kaiuttimet pistin vain nauloilla kiinni. Lattialla ei ole enää mitään - tosin näkyy siellä taas jokin johto, joka kyllä nousee vielä. On lattialla tietysti pöydän jalat ja puhveli, jonka pitää lattialla ollakin. Subwooferia ei viitsi kotonaan montaa kertaa sanoa ääneen. Pienillä kaiuttimilla oli myös jokin erikoistermi, vieläpä suomenkielinen, mutta en muista sitä enää. Niin vähän sitä äidinkieltään osaa. Television omat äänet riittää hyvin hiljaa kuunnellessa, puhvelin matalat äänet alkaa huomata vasta kun nostaa äänenvoimakkuutta. Eli niiden tarpeellisuus on rajallista.

Iltavideoita taas katsellaan tyttären kanssa, ja vaimon huone on entisessä rauhassaan. Kaikki hyvin.

Materian määrä sillä seinustalla putosi yhteen kolmannekseen, jos ei enemmän. Vanha televisio etenkin oli pirun raskas kantaa kahden miehenkin. Saattoi pudota neljännekseen, painossa mitattuna. Saisi kaikki nyt kestää seuraavat 8 vuotta.

Katsoin sitten illalla televisiota. Jokaisen kanavan. Siellä oli paljon suuria tunteita. Jossain hiihdettiin ja hihkuttiin, mutta yleensä tapettiin tai muuten vain rääkättiin ihmisiä. Yhdellä kanavalla oli joku tanskalainen nuorimies viettelemässä naista. Oli saanut sen hotellihuoneeseen, vieläpä sängylle. Sitä olisin mielelläni katsonut enemmän, mutta sitten mies söi kerralla kourallisen Viagraa ja jo kohta yrjösi naisen päälle. Olipa typerää. Se siitä.

Mutta tulipa kerrankin televisiota katsottua.

Aarre!

Löysin hienon kuvakaappauksen täältä. Tällaisia ei joka päivä satu vastaan.



Liekö aito? Se on näköjään ollut täällä aiemmin. On se ollut Helsingin paikallislehdessäkin. En ollut törmännyt tähän koskaan ennen, mutta lienee se aito.

Audiovisuaalisen päätöksenteon vaikeudesta

Televisio on 8 vuotta vanha. Kaukosäätimet siitä ja muista vehkeistä on hajonneet jo aikoja sitten. Tikipoksi puoli vuotta sitten. DVD-soitin viikko sitten. Sillä voi nyt katsoa satelliittia ja VHS-videoita. Nokian samoin 8-vuotias satelliittiviritin toimii ja vanha videokone.

Koska en juuri televisiota milloinkaan katso, asia ei minua erityisesti ole häirinnyt, paitsi se DVD-soitin. Katson tyttären kanssa iltaisin tunnin, joskus kaksi videoita. Ennen luettiin kahdestaan kirjaa, mutta se ei tyttärelle kelpaa enää, joten videoita sitten. Samalla kun syödään appelsiineja tai mandariineja.

Ratkaisu oli siirtää vaimon kirjoituspöytä olohuoneeseen, ja olohuoneen nojatuolit vaimon tietokoneen eteen. Hyvin näkyy ja kuuluu, siinä on iso Macin monitori. Huono puoli asiassa on se, että vaimo suuttui.

Niin piti lähteä televisiokauppaan. En ole ollut televisiota ostamassa 20 vuoteen. Vaimo hankki edellisen, ja sitä edellisen. Jonkin verran tilanne selvästi on muuttunut parissa vuosikymmenessä. Finluxia ei enää ole. Sony, Samsung, Panasonic ja Philips hyllyissä istuvat. Kysyt mitä saatanaa tahansa, niin vastassa on 3-5 vaihtoehtoa, eikä kaikki käy ollenkaan yksiin. Videosoittimen pitää nykyään olla Luurei, ja sen olisi parasta olla samaa merkkiä kuin television, jotta niiden välille ei tulisi riitoja. Litteissä televisioissa on kohtalaisen huono äänentoisto, koska niihin ei mahdu samanlaisia syviä kaiuttimia kuin hyviin vanhoihin laatikkotelkkareihin. Niinpä niiden mukaan pitäisi ostaa vahvistin ja kaiutinsarja. Satelliittivirittimen olisi paras pysyä entisenä, koska siinä on Euroopassa vähän käytetty salausjärjestelmä, ja sen ainoa tehtävä on toimia Japanin television välittäjänä vaimolle ja tyttärelle. Käypäistä HD-satelliittiviritintä ei kaupassa ollut, eikä sellaista varmasti löytynyt tietokoneella etsimälläkään. Niinpä uudessa televisiossa on oltava skart-liitäntä, samoin kuin uudentyyppiset liitännätkin. Kaikistä tallaisista pikkuasioista on rakennettava palapeliä, jossa ei ole täydellistä varmuutta. Hintaa on kaikilla osilla. Piuhatkin pitää nykyään maksaa erikseen. Kullattuja liittimen päitä ...

Television pitäisi jo nykyään olla sellainen, että se on naitettu yhteen tietokoneen kanssa. Siinä on selain, jolla pääsee verkosta etsimään ja hakemaan kaikki mahdolliset elokuvat espanjalaisista korealaisiin. Elokuvasta maksaa pari euroa ja katsoo sen. Ei mitään ylimääräisiä peltilaatikoita missään, eikä pinoja taas yhdenlaisia elokuvaformaatteja. Kullekin vuosikymmenelle oma tekniikkansa.

Mutta ei ne näy naittavan televisiota ja tietokonetta toisiinsa. Liian vähän myytävää, liian halvalla. 20-100 euron XXXX kaapelit ei kävisi kaupaksi ollenkaan

Tosin, jos tuon järjestelmän uusii pääosin kerran kahdeksaan vuoteen, niin ei siitä vuotta kohden niin kallista tule. Kätevintä ja helpointa olisi silti jatkaa katselua vaimon tietokoneella. Olisi hyvin ekologinen ratkaisukin. Mutta siinä kiristyy vaimon pinna, jos se siis näyttää muodostuvan pysyväksi tilanteeksi. Mikä ei ole hyvä asia. Se tekee elämän vaikeaksi.

Toiseksi kätevin vaihtoehto olisi ostaa uusi DVD-soitin. Niitä saa näköjään hyvin halvalla nykyään. Mutta vaimo haluaa nähdä ennen pitkää myös Suomen televisiota. Kesällä on jalkapallon MM Cup, eikä vaimo päästä sitä koskaan ohitse. Sen takia nykyinen telkkarikin 8 vuotta sitten taloon tuli. Mikä vaatisi uuden tikipoksin hankintaa, eikä se oikein kannata. Milloin tuo televisio tuosta hajoaa, ei tiedä ollenkaan. Elektroniikka ei enää tahdo kestää. Ja totta puhuen, kun katsoo kauppojen uusien litteiden televisioiden kirkkaita näyttöjä, oli ne sitten plasmaa tai lediä, niin alkaa tehdä mieli sellaista. Siististi seinälle, vähän piuhoja eikä lattialle ollenkaan.

Niin ihmisen pitää tehdä elämänsä vaikeaksi miettimällä lukemattomia vaihtoehtoja. Kun aikoinani kävin sen Finluxin ostamassa, ja se on ainoa televisio minkä eläissäni olen ostanut, ei kaupantekoon mennyt kuin 10 min. Sillä katottiin viikonloppuisin Napakymppiä ja Lars von Trierin Valtakuntaa. Iltauutiset ja jokunen elokuva. Paljon ei ollut käyttöä silläkään koneella, mutta nostalgisia muistoja kuitenkin. Aika entinen ei koskaan enää palaa ...

Paskat tielle

Paljon sitä lunta nyt on. Miina siistinä neitona on tottunut käymään paskalla ojan puolella. Ei tielle ollenkaan. Tähän asti se on vielä onnistunut, mutta nyt alkaa käydä hankalaksi. Lenkillä käydessä kiipesi kyllä penkan ylitse, mutta sen jälkeen upposi kuononpäätään myöten. Eikä päässyt sen enempää eteen kuin taaksekaan päin. Minä hyppäsin perässä. Siellä oli lunta minua vyötäröön asti, joten eihän Miinan jalat ylettäneet lähellekään kiinteää pohjaa. Vedin sen valjaista ylös ja auttelin takaisin penkalle, kierittelin itseni perässä. Ei auttanut Miinan sitten muu kuin tehdä siihen kävelytielle paskansa, niin kuin muutkin koirat tekee. Pitäisiköhän ruveta pitämään jotain muovipussia mukana?

Mutta hauskaa oli. Mukava ilma. Vähän epätavallisempaa, ja vähän vaikeaa, niin että saa siitä selviytyä. Paljon vaikeaa en halua, mutta vähän on aina välillä mukavaa.

Jos on tasasta tammikuussa nii helemikuu heilaattaa

sano nuapuri isäntä, ku lopettelin lumitöetä sen pihassa. Eläkeläesmies, ei jaksa ite ennee näen paksua lummee. 20-30 senttiä pihassa ku pihassa. Oman pihaen tein ensin. 06-9.30 lumitöessä, välissä puolen tunnin lepotaoko. En tuota jaksanna minäkää yhteen perrää. Vaemo ja laps mänvät kävellen seihtemän jäläkee, yrittämätä ees ottoo aatoo tallista. Tien kerkisvät aarata vasta myöhemmi. Miinan kävelyn tein lyhennettynä ennen kuutta. Ol sitä metässäe, sähkölinjan kohalla sae kahlata polokua aaki reisii asti ylettyvässä lumessa. Lissee tulloo taevaalta sakkeesti koko aejan. Onneks ol suunnitelmissakkii olla tännää kotona töessä, mitteepä tuonne tielle. Iltapäevällä on lähettävä tuas kolloomaa. Kyllä on mukavata. Tästä sitä immeine naattii.

Sikakaa ei ennee yhtä paljo vaevoo ku eile. Se ruppee just parraeks väestymää jo taka-alalle.

Sika puski

sänkyyn. Ei ole nuhaa, ei kurkkukipua, ei korvakipua, ei vaikeaa hengittää, ei kuumetta eikä juuri pääkipuakaan. Mutta jokainen lihas on kipeä ja mies aivan voimaton. Vasen käsi toimii kunhan ei yritä nostaa sitä sivulle ylös; siellä koskee rokotusjälkeen. Pienet talousaskareet tekee, kevyet kolaamiset ja uunin lämmitykset, Miinan hitaat kävelyt, mutta muuten pysyy sohvan pohjalla Miinan vieressä. Nukkuu tai katselee Utubeksia. Pudottipa äkkiä tähän tilaan.

Hans Roslingilta

Hän on julkaissut viime syksynä taas näköjään uuden mielenkiintoisen luennon.