Miinan varpaanväleihin kertyy lumipaakkuja, joita pitää välillä pysähtyä repimään irti.
Jos ei satu tuulemaan, niin auringon paisteessa voi olla ihan lämminkin.
Tällainen vanha lumi ei jää varpaiden väliin yhtä helposti ja paljon kuin tuore, mutta kyllä tunnin reissulla pitää koivet ainakin kerran puhdistaa.
Sitten kun Miina käy vanhemmaksi ja jäykemmäksi, ei se itse enää tähän pystykään. Pitää minun heittää rukkanen kädestä ja kaivaa jäät sormin pois. Se on helppoa.
4 kommenttia:
Miinalla on kaunis turkki, se saa varmasti hyvää ja terveellistä ruokaa. Lisää vaan Miina-juttuja! :)
On sillä nätti turkki, josta tosin karvaakin lähtee kohtalaisen paljon. Miina syö mitä mekin + koiran murusia, sen verran kuin kulloinkin haluaa. Joskus paljon, joskus ei mitään.
Aivan niin kuin sinäkin omaasi, teen tätä viilispohjalta. Mitä aina mielessä sattuu liikkumaan. Oikeita koirablogejakin on olemassa.
Tuosta tuli mieleen muisto erään koirani ajoilta... piti olla sellanen metallikampa lenkillä mukana, sillä hakata palloja pienemmäksi mahan alta ja tassuista. Kammata ei tietenkään voinu, mutta ei niitä hajottamatta irti saanut, ja joskus ne esim.kainaloissa haittas koiran liikkumistakin.
Joo, olen minäkin tavannut koiria joille ne paakut nousee mahaan asti. Miina on sikäli helppo, ainakin tämän talven lumilla, että paakut pysyy varpaiden välissä. Sen karva on niin liukas ja kiiltävä, että siihen ei oikein lumi tartu. Sormin olen ne paakut parhaiten irti saanut, varpaiden sekaan ei oikein muuta nopeaa työvälinettä mahdu.
Miina kyllä näköjään alkaa olla niin jäykkä, että takajalkojen, etenkin vasemman takajalan puhdistaminen ei itseltään oikein onnistu oikein pahalla kelillä, kuten tänään. Tuuli ujeltaa, lumi lentää vaakasuoraan, ja koira ei pääse oikein eteenpäin. Niinpä pyöräytin Miinan hankeen kyljelleen ja hoidin tänään varpaiden välit. Hän arvosti tekoa, katsoi nätisti silmiin ja nuolaisi kättä ennen kuin juoksi edelleni.
Koirien kanssa on mukava puhua. Kaikki on niin selkeää.
Lähetä kommentti