tiistai 31. elokuuta 2010

Viimeiset elokuun kukat

Nämä on tänään vielä elokuun kukkia, mutta huomenna jo syyskuun kukkia. On näitä joka tapauksessa vielä paljon jäljellä. Keltapäivänkakkaraa ... luulisin. 


Näiden nappikukkien nimen kävin kysymässä niiden myyjältäkin, mutta ei se nyt taas ole päässä.


Vaimo ja tytär tykkää kosmoksesta. Tytär haluaa ruveta kasvattamaan sitä omassa kukkamaassaankin. Onhan se nätti venkura, mutta sopii varmaan parhaiten heidän maihinsa.

Tämä tiikerinlilja tuli tähän itse, joitakin vuosia sitten, en tiedä mistä. Ehkä joku lintu toi siemenen. Ensimmäisinä vuosina se kasvoi esiin, sitten alkoi kukkia, ja on nyt jo useita rotevia haaroja. Metrisiä. Näitä kasvaa Japanissa villeinä niityillä.

Huomenna siis syyskuuhun. On jo kylmää, vaikka välillä hyvin kirkasta, sadekuurojen lomassa. Voidaan ehkä uskaltaa toivoa aikaista ja pitkää talvea. 

lauantai 28. elokuuta 2010

Tasaisia pintoja

Syksy on kyllä jo tullut, kylmään ja pohjoistuuleen on jo tottunut. Eli on kaivanut vaatteita päälle. Vettä on satanut viikon, tasaiseen kuurotahtiin, ja lämpötilat on olleet +8 - +14 tienoilla. Varmaan tästä vielä joskus vähän lämpeneekin, mutta vuodenaika on joka tapauksessa vaihtunut. Hyvä näin, jo oli aikakin. Miinakin rupeaa taas kävelemään, niin että sen kanssa voi käydä pidemmillä lenkeillä. Kesällä se lopetti kävelyn melkein kokonaan. Tepasteli hyvin hitaasti sen verran että paska lähti suolesta liikkeelle, minkä jälkeen alkoi ehdotella kotiin lähtöä. Nyt menee jo muutama kilometri, tosin ei niin kovaa kuin viime syksynä, välillä hyvinkin hitaasti kulkien. Ikää alkaa olla Miinalla jo kohta 10 vuotta, ja vuosi merkitsee kyllä selvää muutosta. Ylämäissä sen parhaiten huomaa. Alamäissä vielä häntä heiluu reippaasti.



Ollaan taas menossa kesän ja kevään yksityiskohdista kohti syksyn ja talven tasaisia pintoja. Tässä näkyy jo kissankäpälissä. Ennen pitkää se leviää kuivakkopenkistä laajemmalle. Alkaa olla jo lunta ikävä. Mutta vielä näitä yksityiskohtiakin täällä kasvaa.

Kun ottaa auringonkukasta salamalla valokuvan kohti pilvistä taivasta, niin siitähän tulee ihan auringon näköinen.

Toinen kirja

Tämänkertainen oli helppo, matalan kunnianhimotason kirja, enempi autenttinen dokumentti historiaa varten kuin kaupallisille markkinoille tehty hiottu ja viimeistelty tuote. Vajaalta 40 kirjoittajalta lyhyitä juttuja, jotka tarvitsi vain panna peräkkäin, editoida samaan muotoon ja taittaa kevyesti.  Eli se oli laitosjulkaisu, jota ei edes panna paperille, vaan vain verkkoon nähtäville. Helppo homma, hyvä että sellaisiakin välillä. Kyllä siinä silti tunti poikineen vierähti. Sivuja niin paljon.  

keskiviikko 25. elokuuta 2010


Vielä näitä täällä kukkii. Kun yhdet nauhukset lopettaa, toiset jatkaa. Ne on aika käteviä, kunhan vain niille on tilaa.


Kukkii vielä rantakukkakin, tosin jo ihan latvakukillaan. Ja nuo hortensiat on vielä kukkivan näköisiä, vaikka kyllä ne jo tekee siementä. 


tiistai 24. elokuuta 2010

Koko roska

lähti käsistäni eilen, tänään se menee kustantajalle. Toimittajakaverini toimittaa. Jäljellä on kustantajan vaatimien mainoslauseiden (ns. informatiivisia kuvauksia) keksimistä ja muuta tulevaan mainostamiseen liittyvää, mutta sekin on jo melkein tehty, jos kaveri hyväksyy muotoiluni.

Ei tässä voi enää juuri muuta kuin yrittää täyttää tyhjää oloaan, palata hiljalleen ihmiskunnan jäseneksi jälleen, ja alkaa siirtyä normaalisirkukseen.

lauantai 21. elokuuta 2010

Bibliografia

Jos jo lopettelisi. Työn alla oli tänään 33 sivun bibliografia, jossa oli 6 eri ihmisen tulkintoja ohjeista. Sekä niistä ohjeista joita annettiin, että monista muistakin, joita ihmiset elämänsä varrella olivat kohdanneet. Luovuutta ja persoonallisuuttakin oli. Osa siitä saattoi olla huolimattomuuttakin, tiedä häntä. 

Kirjojen ja artikkeleiden kielet olivat suomi, ruotsi, venäjä, saksa, ranska, englanti, unkari, romania, kreikka ja japani ... no, ei niitä nyt sitten niin montaa ollutkaan kuin tehdessä tuntui. 

Mutta yllä mainituista syistä lopettelen tässä töitä aamulla klo 00.27. Kesken jäi, ei tullut valmista. 

torstai 19. elokuuta 2010

Oikolukua ...

Kun on päivän osin oikolukenut ja osin vielä toimittanut tekstejä, luulisi ettei itse jaksa kirjoittaa iltamyöhällä enää mitään. Mitä vielä. Blogiinsa aina jaksaa lauseen pari vetäistä, kunhan vain jaksaa sen avata. 

Teksti poikii lisätekstiä, kuin virus tai syöpä.

Veispukkia en aakase. Lähen nukkumaan. 

Echinops bannaticus


Tätä kai kuvailevat kaikki, joilla tämä pihassaan on. Houkuttelevan näköinen pallukka, täynnä kimalaisia aina.

Sinipallo-ohdake suomeksi; tieteellinen lajinimi on pääosin kreikkaa ja tarkoittaa Banatiasta kotoisin olevaa siilin näköistä. En tiedä milloin lajinimi on annettu, mutta oletattavasti Banatian maakunta on siinä vaiheessa ollut Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Nyt se on pääosin Transsilvaniassa Romaniassa, pieniä osia myös Serbiassa ja Unkarissa. Balkanilta ja Mustanmeren rannoilta kukka joka tapauksessa on.

Meillä puutarhoissa kasvaa pääosin tätä; lämpimämmillä vyöhykkeillä näkyy olevan isompiakin Echinopsis-lajeja, parimetrisiäkin. Tämä pärjää hyvin meillä.

Tämä viimeinen kuva ei tietysti yritäkään olla todellinen, paitsi muodon suhteen. Kunhan vain on nätti.

tiistai 17. elokuuta 2010

Jyväskylässä kohtuullisen pitkän. Kotona taas, ja loppuviikko kotitöitä. Ei täältä mihinkään halua.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tampereella pitkän päivän.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Some Grey Bloke

Tähän kaveriin on vaikeaa olla tykästymättä. Puhuu syvällisiä niin tosissaan.

Utube uudistaa itseään niin rajusti, että alkaa käydä hankalakäyttöiseksi. Ruutu on ahtaasti täynnä kaikenlaista enkä pidä näistä pikanappuloista jotka yrittää tehdä asioita nopeammiksi. Tämän kanssa menee äkkiä pseudonimet sekaisin.

... samalla sekunnilla kun lähetin Utubesta, missä olen yhdellä salanimellä, tuon postauksen tänne Bloggeriin, missä olen toisella salanimellä, Facebookista, missä olen kasteessa saamallani nimellä, tuli työsähköpostiini 7 mainospostausta. Bloggerikin on alkanut tuntea koneeni, ja joskus kysyy, mutta joskus ei enää kysy, tunnistautumista sisään tullessani. Riippumatta siitä että kone on ollut välillä täysin kiinni. Nämä systeemit menee solmuun keskenään, ja rupattelee keskenään tietoja minusta. Ehkä. May be.

Ruususatu

Rosetta Kivi ilmoitti kirjoittaneensa loppuun muinoin aloittamansa kirjan Ruususatu. Tunnen tarinan ensimmäiset askeleet hänen ammoin lopetetusta blogistaan. Ruususatu on ehkä hiukan eksklusiivisemmin feminiiniselle lukijakunnalle kirjoitettu tarina kuin Rosettan ensimmäinen kirja Pomo on pahin - jota voin lämpimästi suositella - mutta se ei millään tavalla estä miestä Ruususatuakaan lukemasta. Se on hyvin kirjoitettu, nautittava tarina, jossa on myös niitä opetuksia ja viisauksia, joita naiset yleensä kirjoituksiinsa panevat. Ei pelkkää räiskettä ja lätinää. 

Pomo on pahin on nykyajan työelämässä oleville hyvä kirja lukea. Siihen kyllä liittyy oma mystiikkansa. Sen kirjoittaja on siis Rosetta Kivi. En kuitenkaan ole tarkkaan ottaen lukenut koskaan juuri tuota kirjaa, vaan ruotsinkielisen Chefer från helvetet -kirjan, jonka kirjoittaja oli Rosetta Sten (din kvinna på arbetsmarknaden). Sen kirjoittajaksi on ilmoittautunut myös Anna Troberg, Piraattipuolueen varapuoluejohtaja. Tosin hän myöntää, että hänellä on ollut jokunen medförfattare. Kirja on julkaistu myös Norjassa nimellä Sjefer fra helvete, mutta kenenkään Rosetta Steinin blogia ei tule vastaan, ja se on siellä käännöskirja.  Joten norjalaista Rosettaa ei liene olemassa. Ruotsalaisen ja suomalaisen kirjan pystyy myös halutessaan lukemaan verkossa, norjalaista ei, joten toimintapa on näissä molemmissa maissa yhteinen. Rosetta näyttää jakautuvan siten pääasiassa kahteen osaan. 

Kun Rosetta Kivi ja Rosetta Sten antavat ymmärtää kirjan olevan heidän kirjoittamansa, niin se on tietysti ok, koska salanimen taa voi asettua vaikka kuinka monta lihallista ihmistä. Men då Anna Troberg låter oss förstå att hon är författaren, med några medskribenter, niin se vaikuttaa varsin röyhkeältä, olipa hänen osuutensa kollektiivisessa tekstissä kuinka suuri tahansa. 

Ei asia silti minulle mitenkään kuulu. Se on Rosettojen välinen asia. Panee sen kuitenkin merkille. 

Joka tapauksessa Ruususatu on uusi kirja, oikein hyvin kirjoitettu. Anbefales på det sterkeste. 

perjantai 13. elokuuta 2010

Lumme

Tämä asusti meillä ensimmäiset vuotensa punakukkaisena. Tänä vuonna se tulikin esiin valkokukkaisena. Värit vaihtuvat kuin naisten tukassa. Tämä on päättänyt vähän piristää ulkomuotoaan uudella lookilla. Sinänsä sama minulle, kunhan kukkii.

Mikä tämä sitten mahtaa olla? Olen saanut tämän joskus synttärilahjana. Pohjanlumme tai Suomenlumme? Molemmista on tietääkseni punakukkaisia muotoja. En kuitenkaan ole varma; en ole koskaan asunut lummejärven rannalla, enkä ole tottunut niihin. Minun järvissäni on aina kasvanut vain ulpukkaa.

Ei kai tässä ole kyse samasta kuin hedelmäpuiden kasvatuksessa, että perusjuureen on vartettu saman lajin jalostettu lajike. Tuskin, en ole kuullut lumpeilla sellaisesta koskaan. En tiedä.

Puut heittelee kaikenlaista murenta veteen koko ajan.

torstai 12. elokuuta 2010

Toisenlaisia toimituksia

Kaksitoista juuri löi, ja mies kotiutui viimein. Alkaa käydä pitkiksi nämä päivät. Samalla kun tytär varttuu yhä omatoimisemmaksi, vanhemmat alkaa tarvita milloin mitäkin huolehtimista. Siinä tulee sitten työpäivän päälle maantiekilometrejä. Isän luona kävin nyt taas, vein ruokaa ja pestyt verhot ikkunoihin. Se ei saa niitä ite enää paikalleen, alkaa huimata pöydän päällä seistessä. Mutta pestävä ne on kerta vuoteen, ja saatava takaisin paikalleen niin pian kuin mahdollista.

Mukava tuolla yössä on kuitenkin ajaa. Tyhjät tiet, pimeää, eikä jäätä missään. 




keskiviikko 11. elokuuta 2010

Toimituksia

Yhtä lyö yöllä. Kokoelmakirjan editointi on raakaa hommaa, joka ei ota loppuakseen millään. Joka ainoalla kirjoittajalla on omat tulkintansa ohjeista, ja ikiomia asetuksia rämplättynä tiedostojen sisään satunnaisiin paikkoihin. Kai tästä väkisin pitää lähteä nukkumaan. Ei tätä päivässä saa valmiiksi.

tiistai 10. elokuuta 2010

Echinaceae purpurea

On sitten syyskesä. Horsma tekee jo siementä, ja nämä näyttävät ruvenneen kukkimaan reissuissa ollessani. Pilvinen päivä; +20 astetta tuntuu viileältä kuumaan tottuneella iholla. Pitäisikö kaivaa paita esiin?


maanantai 9. elokuuta 2010

Sadetta


Satoi viimein täälläkin taas. Paksu pilvi vetäisi valon pois. Kaikki vesi ei mahdu ränniin, vaan tulee suoraan yli. 

Lichtental Trio

Käytiin lauantaina kuuntelemassa wieniläisen Lichtental Trion konserttia. Nuorista muusikoista koostunut kokoonpano, Utubesta ei löydy heiltä vielä mitään, mutta näkyy heillä kuitenkin kotisivut olevan.  Ulkoilmakonsertti, kuumaa yli 30 astetta, pääskyset pyydysti itikoita ja kujertelivat konsertin seassa. Ihan mukava sellainenkin, ja hyvin he soittivat. Heiltä itseltään ei ole ääninäytteitä kuin mitä kotisivuilla pieniä on, mutta kun heidän tyylinään on nostaa esiin tuntemattomammiksi jääneitä itävaltalaisia säveltäjiä, ja heillä on linkki Ignaz Pleyel Gesellschaftin sivuille, niin otetaan häneltä esiin toinen osa Sumuisen metsän pianokonsertosta. 




Pianokonsertto sopii hyvin, koska Lichtental Trion keskeinen hahmo on sen pianisti Dianne Baar.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Uuden reissun jälkeen

Kävin työmatkalla, en kovin mielenkiintoisella, mutta ajelin sitten lauantaina iltapäivällä yksikseni hiljalleen pieniä teitä kotiin päin halki eteläisen Hämmeen. Lopilta (Lopista? Lopelta?) löysin hienon vanhan kirkkomäen. Rutikuiva korkea mäki täynnä hiekkamaan kukkia huopakeltanosta kelta-apilaan, seassa erilaisia heiniä. Kaikki toki jo siemenvaiheessa, kuivuneina ja kellastuneina. Oikein nätti paikka, viereisessä museossa reipas ja ystävällinen opastuskin vielä. Kirkko on itse asiassa Suomen vanhimpia hirsikirkkoja 1600-luvulta, tosin lautavuorattu päältä joskus myöhemmin. Pyhän Birgitan eli Santa Pirjon kirkko.

Vanhaa kulttuuriseutua, minkä näki villiintyneiden puutarhakasvien määristä. Etenkin itäaasialaista viitapihlaja-angervoa (Sorbaria sorbifolia) siellä oli aarien alalla juhannusruusun seassa. Kunnantalon edestä löytyi hieno kyläsepän veistämä leijona. Iloinen ja hyväntuulinen otus, täysin elävä. Ymmärrän hyvin miksi loppilaiset (loppelaiset?) ovat siitä ylpeitä.

Vilja oli jo puinnissa Lop... paikkakunnalla, ja oljet paalissa. Ensimmäisillä pelloilla vain tosin, mutta kuitenkin. Hyvä kun saavat satonsa kuivana ja ajoissa korjattua.

Mitenkähän hämäläinen tuon nimen oikein taivuttaakaan? Reikäleipäkulttuurin ihmisten kielentajusta ei voi olla oikein varma, enkä edes tiedä mitä "loppi" mahtaa tarkoittaa. Jäi kysymättä.

Hausjärveltä löysin toisen mielenkiintoisen kirkon. Tai kirkkomaan; kirkkojen sisällöt minua ei niin paljon kiinnosta. Siellä tuntui olevan kamalasti valoa, eikä ihmisiä missään. Avointa nurmikenttää, aurinko paistoi 32 asteen voimalla, kirkon valoa heijastavat keltaiset seinät.

Vanhoja isoja puita, myös isoja koivun, kuusen ja lehtikuusen kantoja, eli on niitä pitänyt kaataakin. Kirkon takana vanhoja niinipuitakin. Uusiakin puita jonkin verran kasvamassa. Kirkko seisoo, puusukupolvet vierivät. Outous paikassa oli hautojen vähäinen määrä kirkon ympärillä, vain harvakseltaan. Ei missään sankarihautojakaan. Jossain voi olla uudempi kirkko, missä ne on. Hautausmaa näkyi olevan vähän syrjemmällä.

Hausjärvellä en nähnyt vielä puintia missään. Yhtä kuivaa siellä oli kuin Lop..., ja ilmeisesti kaatomyrskyiltä on vältytty, koska vilja näytti kaikkialla olevan hyvin pystyssä. Metsät kuitenkin kaikkialla vihreinä, ei keltaisia koivuja kuten kuivilla kalliomailla.

Kuivaa ja kuumaa on kotonakin, kävin panemassa sadettajan päälle.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Reissun jälkeen

Reissun metodina oli antaa tyttärelle kartta ja antaa hänen päättää minne mennään: itään, länteen vai etelään. Hän löysi kartalta nimen Karkkila, joka heti tuntui hänestä kiinnostavalta, ja siihen suuntaan lähdettiin. Ensimmäisenä iltana päästiin siis Vääksyyn asti. Siellä huomattiin teiden olevan niin täynnä turisteja, että lievä etukäteissuunnittelu ja yösijojen varaaminen katsottiin aiheelliseksi, joten soittelin sunnuntaiaamuna puhelimella ne asiat kuntoon. Ei siellä paljon mahdollisuuksia enää ollutkaan. Kahdelle hengelle on helpointa saada huone, yhdellekin, mutta kolmelle jo hankalampaa. Vaimo ei halua enää matkustaa teltan ja makuupussin kanssa, jättäen sellaisen nuoremmille. Hän haluaa sänkyyn, puhtaille lakanoille, suihkun ja vessan viereen.

Niinpä ajettiin Karkkilaan. Se oli tyttärelle yllätys. Karkkilassa ei näkynyt karkin karkkia. Melkein autio nuhjuinen paikka, kirpputoreja ja kaljakuppiloita. Vähän surullinen tunnelmaltaan. Oli siellä taidetta, mihin huomiomme heti kiintyi:

Työtätekevien pystyttämä patsas. Minä toki tiesin Karkkilasta enemmän, onhan se ollut harvakseltaan uutisissa kautta vuosikymmenten, milloin kommunisteistaan, milloin veloistaan. Jopa kirkkokin siellä oli maalattu vallankumouksenpunaiseksi. Oikein kaunis.

No, ei mitään. Jos ei karkkeja, niin jotain muuta sitten. Syötiin jäätelökioskista jäätelöt, kerättiin puiston rikkaruohoista kukkia tyttären kokoelmaan. Etelä-Hämmeessä vai mitä se liekään oli jo erilaisia kasveja kuin kotona.

Ajettiin Hankoon, mantereen eteläkärkeen, missä Silversandin motellista oltiin saatu huone. Se oli oikein nätti paikka. Hiekka ja sora oli tosin kellertävää kirkkaassa auringossa ja punertavaa iltahämärässä läheltä katsottuna, mutta eipä sillä väliä.

Merivesi oli puhdasta, kirkasta ja kylmää. Siellä oli hyvä uida, ja kuljeskella pitkin rantoja kasveja keräillen. Ihan toisenlainen lajisto kuin sisämaassa. Minulla ei tosin ole niistä paljon kuvia; tytär hoiti kukkien kuvaamisen. Ahdinpartaa tässä kuitenkin.

Mitään ei ole niin helppo kuivata prässissä kuin vesikasveja. Märkänä paperille ja painoon, paperin vaihto suhteellisen pian. Niillä ei ole mitään mekanismeja estää kosteuden poistumista itsestään. Kuivuvat helposti. Balsamit, sekä jätti- että etenkin pikkubalsami, ovat kamalimpia kuivattavia. Viikko ei tahdo riittää.

Hanko oli minulle reissun kohokohta, mutta naisväki tahtoi vielä etelämmäs, Tallinnaan, joten sinne sitten. Kalev Spa hotelliin. Missä oli 50 m uima-allas ja muuta hauskaa. Minä otin hotellissa hieronnan, tytär kokeili satiinihoitoa. Jännitti hirveästi etukäteen, oli tyytyväinen seikkailustaan jälkeenpäin. Jotain kerrottavaa koulussa. Vaimo ei laske tuntemattomia ihmisiä iholleen, eikä suostu mihinkään sellaiseen. Uin siellä kilometrin, välillä leväten, tosin. On melkein 30 vuotta siitä kun uin sen verran viikoittain. Sekä tytär että vaimo uivat 200 m, mikä oli kummankin mitattu ennätys; tosin kumpikin vain yhden 50 m pätkän tarttumatta välillä laitaan kiinni. Vaimo on oppinut uimaan vasta aikuisena, ja tytär pelkäsi lapsena hysteerisesti vettä, niin että on vienyt vuosikausia saada hänet hiljalleen tottumaan siihen. Tänä kesänä on ollut hyvä harjoitella. Olen jo kuukauden käyttänyt kumpaakin kerran päivässä järvessä, ja uinti alkaa sujua jo varsin hyvin.

Tiistaina naiset shoppailivat. Ei ne itse asiassa niin paljon mitään ostaneet, kunhan kulkivat kaupasta kauppaan tavaroita katsellen ja kosketellen. Sekä vanhassa kaupungissa että muissa tunnetuissa markkinatalouden keskuksissa. Oli Merekeskus ja Sadamarket, mitä nyt muistan. Minä tein sen päivän sitä mitä naisten kanssa shoppailevat miehet tekee. Odottelin jossain sovitussa paikassa vartioimassa tavaroita, katselin ohikulkevia kesänaisia, tutkiskelin tienvierien ja nurmikoiden kasveja, lueskelin kirjaa. Vaimon kanssa on käytävä kerta vuoteen shoppailemassa. Se saa siitä jonkinlaista syvää tyydytystä. Tytär väsyy paljon nopeammin.

Olen ollut Virossa viimeksi joskus tammikuussa 1995. Oli se toki eri näköinen. Siistimpi ja vauraampi. Virolainen kohteliaisuus lyö kuitenkin aina naamalle samalla tavoin. Venäjällä sellaista käytöstä jotenkin odottaakin, mutta kun Virossa toimii suomeksi, odottaa jotain muuta. Toki ymmärtää, että he itse yleensä olettavat olevansa kohteliaita.

En ennen ole nähnyt suomalaisten mummojen kantavan viinaa niin paljon kuin suinkin jaksavat kohti terminaalia, mutta tulipahan nähtyä sekin. Tai no, vetolaukuissa ne niitä lastejaan vetivät, mutta piti niitä välillä nostella. Ja viiniä se näytti olevan suurimmaksi osaksi. Nähty nyt joka tapauksessa on tämäkin nähtävyys. Humalaiset suomalaismiehet vetokärryineen on sen sijaan tavallista kamaa. Ne ei ole kiinnostavia. Ostin sieltä viinaa minäkin, 3 pientä pulloa, mutta niistä tuskin tuli kiloa enempää painoa.

Viimeinen nähtävyys, mistä kovasti tykkäsin, oli sataman portaat. Niissä oli autenttista vaikka jo raihnaista sosialistista jylhyyttä, pienin modernein spreijatuin koristein.

Sitten kotiin, pitkä ajo halki yöllistyvän maiseman, unta muutama tunti, laukun sisällyksen vaihto ja kohta taas tielle, tällä kertaa työajoon. Perhe ilmoitti olevansa tyytyväinen päättyneeseen reissuun. Monenlaista, eikä liian pitkä. Hyvä niin.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Reissussa

Ajeltiin ilta, piästiin Viäksyyn asti Hämmeesee siinä vaeheessa ku pere alako väsyä ja olla näläkäne. Tien varressa ol Tallukka-nimine hotelli, minnekkä ottivat meijät sissää. Ystävällistä väkkee. Antovat meille alennustakii, vaekka hotelli on ihan täännä, eikä ees kysytty. Ollaa kae nii resusen näkösiä.

Paekka on täännä venäläesiä urheilijoita, Торпедо rinnassa viittaa Moskovan Torpedoon, eli Футбольный клуб "Торпедо" Москва. Jalakapalloelijoeta. Syötii niijen seassa ja käätiin kävelyllä. Löyvettii leikkikenttä metän keskeltä, missä tytär pomppuutti pomppulaavalla kummannii vanhempasa mahan kippeeks. Tämmöstä naatiskelua se on turismi.

Tyttärellä on kasvirässi matkassa. Kahtel nurmikoeta ja sano että samat on tiällä kukat ku kotonakkii. Viaksyssä on muuten se kanava ja kansallismaesemata Päejänteelle päen. En tiijä onko tiällä muuta. Onpahan tuota tässäe.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Yöllä oli harvinainen sääilmiö. Keskiyön jälkeen satoi pitkään vettä, ja ukkonen jyristeli harvakseltaan pitkin taivasta. Sen kuuli välillä unensa rajoilla, unen sisäpuolella kuitenkin. Oli pehmeän lämmintä nukkua, muttei kuuma. Trooppinen miellyttävä yö.

Illalla kävin mökillä isäni asioilla. Sillä alkoi olla ruuat lopussa. Kalaa tulee kyllä järvestä, mutta tarvitsee se piimää, perunoita, leipää ja kaikenlaista leivän päälle. Kaikkialla ei ole ollut yhtä lempeää yötä kuin meillä. Pohjois-Savossa oli tien vierissä yhtenään nurin menneitä puita, mökkitietä myöten. Minun puuni oli kaikki pystyssä, mutta naapurilta iso koivu nurin. Oli jo korjannut sen tien päältä. Isän katiska oli lentänyt rantakiviltä kauas järveen, mökkinaapurin laiturituolit meidän rantaan. Mutta vettä oli tullut, nurmikostakin näki heti miten se oli alkanut virota. Lämmintä +24, raikas navakka tuuli järveltä päin. Siellä oli jo oikein miellyttäväö.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Kukkii ne vain

talon edessäkin.

Vaimo tykkää kovasti näistä haalean violeteista syysleimuista. Ne on korkeita ja näyttävän näköisiä isona kasvustona. Mutta korkeina ne myös leviää nopeammin kuin mikään muu, ja menevät heti lakoon kun kunnolla kastuvat. Aloittavat kukiltaan punertavina, ja lopettavat haalean sinisinä.

On siellä nauhuksiakin, jotka pärjää sen violetin kanssa,

ja joissa käy paljon perhosia ja kimalaisia.

Noiden nauhuksien lajeista en mene sanomaan mitään, moni niistä on siemenestä kylväytynyt, ja voi olla risteytymä. Hortensiat on nupullaan, tämä lienee Mustilanhortensia.

Nämä on mukavampia kuin ne pitkälle jalostetut kamalan isokukkaiset. Näistä tykkää ötökätkin, joita saapuu kunhan kukat tuosta aukeaa.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

34

34 astetta oli taas mittarissa varjossa illalla viiden aikaan. On se lämmintä, mutta talossa on nyt ihan hyvä olla. Ollaan varottu liikoja tuulettamasta ikkunoista. Auringon puolella on ikkunat ja verhot kiinni, ilmanvaihto on koneella niin kuin talvellakin. Lämmönvaihdin toimii nyt päinvastoin. Ulos poistuva viileämpi sisäilma jäähdyttää vähän sisään tulevaa ulkoilmaa. Öisin sitten ikkunat auki, etenkin pohjoisen ja idän puolelta. Hyvin toimii toistaiseksi. Alakerran betonilattiasta on toki iso hyöty siitäkin.

Kävin isossa kaupungissa pitkästä aikaa työhommissa. Ajoin parin viikon partanikin pois sen kunniaksi, ja vaihdoin Turhapurovaatteet siistimpiin.

Kaupungissa näki naisia, jotka eivät muuten koskaan käytä hametta, hameissa. Heidät kyllä pani merkille.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

kukat ne kukkii

Härkäpapu kelpaisi kukkamaahankin.

Tätä me sanotaa Puolankukaksi, nähtiin niitä ensimmäisen kerran Slubicessa Puolassa. Toisen kerran ollaankin nähty vain omassa pihassa. Pysyttelee hyvin hengissä, ei leviä liiaksi. Harmaaksi käenkukaksi (Lychnis coronaria) sitä puutarhapalstoilla sanotaan. Väriksi sanovat aniliininpunaisen. Minulle tuollainen väri on violetti. Enkä tiedä mitä aniliini tarkoittaa; vanilliinin vain tiedän. Joka tapauksessa komea väri. Sen aina huomaa.

Rupeaa siellä kukkimaan jotain nappulakukkiakin. Luultavasti olen tämänkin itse taimitarhalta käynyt hankkimassa vuonna muutamana, mutta ei minulla enää ole aavistustakaan siitä mikä tämä on.


Haa! Kun tarpeeksi myöhään kehtaa käyttää sadettajaa pihassa, niin tulihan sitä sadettakin viimein. Kymmentä vaille puolen yön. Saakin sataa nyt koko yön.

Piru vie, loppui viidessä minuutissa.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Ulkoseinän pesua

En tiedä mikä on, talon ulkoseinät ja riimalaudat mustuu hiljalleen. Lyöty paikalleen ja maalattu kahteen kertaan n. 10 vuotta sitten. Toki valkeassa pinnassa kaikki helposti näkyy. Pölyä siellä on, ja sisäkulmissa hämähäkin verkkoja, mutta on siellä jotain elävääkin, mitä lie hometta tai levää. Pieniä mustia pisteitä, joita tulee vuosien mittaan yhä tiheämpään. Enemmän sitä on viileämmillä ja kosteammilla puolilla taloa, joten jokin elämänmuoto se on, mutta kaikkialta löytyy. Enemmän ylhäältä kuin alhaalta; tavallista hometta se ei ole. Maalin laadustakaan ei liene kyse. Se tarttuu myös ovien pinnoille.

Kokeilin pestä seinät painepesurilla. Ulkovuorauslaudan pitäisi kestää vähän vettä. Järvivedellä vain, ilman mitään kemikaaleja, ja ero on selkeä. On maalipintakin jo himmennyt, mutta puhtaana vielä kohtuullisen valkea kuitenkin. Etenkin kuivuttuaan ja kaukaa katsoen. Tavallista Tikkurilan öljymaalia. Se pysyy hyvin puussa edelleen, painesuihku ei kuori sitä pois, paitsi paikoitellen joistakin leveistä reunalaudoista. Niitä oppii varomaan parin suihkauksen jälkeen. Pieniä viiruja niistä vain lähti. Muissa pysyy ongelmitta. Ei taida tarvitakaan maalata seiniä uudestaan vielä tänä kesänä. Painepesurilla kätevä ja nopea muutaman tunnin homma koko talo pukin kanssa kiertäen; maalaamiseen menisi telineitä rakennellessa ja siirrellessä monta päivää.

Kevyttä hommaa. Ruuat sitä myöten.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Humalisto

Rakennuskaari 1.1.1734/2

7 luku Miten humalisto on istutettava ja kunnossa pidettävä

1 §

Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.

2 §

Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen Tuomaanpäivää. Jos nimismies sen laiminlyö, maksakoon itse sen sakon.

3 §

Jos talonpojalla jo on kaksisatasalkoinen humalisto, pitäköön sen voimassa, ja enentäköön sitä, jos voipi. Jos hän laskee humaliston rappiolle, vetäköön sakkoa talarin kustakin neljästäkymmenestä salosta. Jos hän sen ihan autioksi jättää, vetäköön sakkoa kymmenen talaria ja tehköön humaliston uudestaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäjän nimismies maksaa sakkona ison kasan taalareita, jos joku huomaa, ettei hän ole hoitanut syyskäräjillä velvollisuuksiaan. Eihän täällä ole missään talossa 200 humalasalkoa, useimmissa ei yhtään. Minulla on ainakin 5 vuotta siitä kun viimeksi olen japanilaisia kesähumaloita  (Humulus japonicus) kasvattanut. Niittyhumalaa (Prunella vulgaris) minulla sen sijaan on paljon. Maahumalan (Glechoma hederacea) olen saanut melkein tapettua. Nousee sitä joskus kuitenkin vielä siellä täällä esiin. Pirun sitkeä kasvi. 

Laki tarkoittaa myös sitä, että Ruotsin vallan aikaan oluella on ollut iso merkitys valtakunnan taloudessa. Robert Malthus Ruotsia kierrellessään mainitsi kovan ryyppäämisen, vaikkakin huomautti Venäjällä ryypättävän vielä enemmän.  An Essay on the Principle of Population julkaistiinkin vasta 1798, paljon myöhemin kuin yo laki Ruotsissa säädettiin. 

Koiralakeja

Katselin FinLex kokoelmasta ajantasaista koiria koskevaa lainsäädäntöä, oman koirani kävelyjen kannalta. Ulkona riimussa yms oleville koirille on omia säännöksiään, lähinnä se, että liikkumistilaa on oltava vähintään 40 m2. Voimassa olevassa laissa näkyy olevan monenlaisia historiallisia kerrostumia, Ruotsin, Venäjän ja Suomen vallan ajoilta. No, Venäjän ajalta ei mitään tärkeää koirien suhteen. 

Rakennuskaari 1.1.1734/2

22 luku   Toisen elukan taikka koiran haavoittamisesta tahi tappamisesta ja sairaan elukan ostamisesta tahi myymisestä; niin myös elukasta taikka koirasta, joka vahingoittaa toisen elukkaa.  

6 §

Joka tahallansa tappaa toisen koiran, vetäköön sakkoa kolme talaria. Jos se on karjakoira, metsäkoira taikka kahlekoira, vetäköön sakkoa kaksinkertaisesti ja maksakoon sen hinnan. Vihaista koiraa, joka puree ihmistä ja eläimiä, ei saa pitää irti.

8 §

Jos koira tahi muu eläin raivostuu, salvatkoon omistaja sen heti sisälle taikka tappakoon, tiedon siitä saatuansa. Jos hän ei sitä tee, vetäköön sakkoa kymmenen talaria. Jos vahinko tapahtuu, korvatkoon senkin. Joka usuttaa koiran toisen omistaman eläimen päälle ja tämä siten vahingoittuu, korvatkoon täysin vahingon ja vetäköön sakkoa neljänneksen eläimen arvosta.

Koira on selvästi erikoisasemassa suhteessa muihin eläimiin, koska se on erikseen mainittu. 1700-luvun säädökset liittyvät lähinnä väkivaltaan, sen jälkien korvaamiseen ja siltä suojautumiseen.

Nykysäännöksistä tärkein on Metsästyslaki, alkuaan säädetty 1934, uusi laki 1962; voimassa on nyt:


Metsästyslaki 28.6.1993/615

8 LUKU Koiran pitäminen

51 § Koiran kiinnipitovelvollisuus

Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:

1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;

2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;

3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;

4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä

5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.

53 § Koiran pitäminen toisen alueella

Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella. 

Eli rauhoitusaikana koira on oltava kävelyttäjänsä hallinnassa aina, sekä saatavissa välittömästi kiinni. Omassa tai kaverin pihassa luvan kanssa koira saa olla vapaammin. Tarkoitus on, että tiineenä olevia riistaeläimiä ja syntyneitä poikasia ei saa tappaa, vahingoittaa eikä häiritä. Rauhoitusajan ulkopuolella koira saa kulkea vapaasti, paitsi toisen ihmisen maalla, minne tarvitaan irtipitolupa ympäri vuoden. Tässä laissa on koira mukana jo ammattimaisena työntekijänä, jolloin sitä koskevat eri säädökset kuin työtä tekemätöntä laiskaa koiraa, jota vain "pidetään".

Sitten on vuoden 2003 Järjestyslaki, joka toi koirien omistajien elämään taajaman käsitteen:


Järjestyslaki 612/2003

1 luku Yleiset säännökset

1 § Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

2 § Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) yleisellä paikalla:

a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;

b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin;

2) taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajama-liikennemerkillä.

4 luku Eläimet

14 § Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

2) pidettävä huolta, ettei koira pääse yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille, kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle kytkemättömänä, yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa. Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä. 

Kiinnipitosäännös koskee siis vain taajamaa, erityistä hygieniaa vaativia kokoontumisalueita ja spesifisiä rakennettuja urheilualueita, joissa liikutaan nopeasti. Ei julkista paikkaa sinänsä, ja taajaman statuksen ratkaisee liikennemerkki. Taajamassakaan se ei koske omaa pihaa, jos se on aidattu, ja omistaja on koiransa kanssa siellä pihassa. Taajaman ulkopuolella tilannetta säätelee Metsästyslaki ympäri vuoden. 

Tässä laissa näkyy, että ihmisen elinympäristö eriytyy funktionaalisesti erilaisiin paikkoihin, joissa säännösten vahvuus vaihtelee; leikkikentällä pitää olla kytkettynä ja siististi, mutta hoitamattomaan pusikkoon saa koira kaupungissakin käydä laillisesti paskalla. Koirien ammattien määrä on lisääntynyt Metsästyslaista, ja koirien ohella muitakin kodeissa eleleviä eläimiä nousee erikoisasemaan jonnekin ihmisen ja tuotantoeläinten välimaastoon. 

Säännökset merkisevät sitä, että rikon päivittäin lakia kävelyttämällä Miinaa hihna taskussa taajama-alueella pihani lähettyvillä. Mutta jos kävellään 400m pohjoiseen, tullaan taajaman ulkopuolelle, ja lain rikkominen päättyy. No, taidanpa jatkaa rikoksen teitä. 

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Mansikat loppuivat pellolta, ja tytär lopetti työnsä. Olisi kyllä lopettanut jo muutenkin tällä viikolla. Minulla olikin jo turvallinen tunne, että kaksi naista on talossa hankkimassa rahaa. Mutta ei tässä erityisen turvattomia olla nytkään. Tytär on vielä niin nuori, että hänestä ei töiden loppuessa tule työtöntä, vaan vain kesälomalainen.

Tehdään yhdessä ruokaa ja toimitellaan erilaisia talon ylläpitoon tarvittavia töitä, ja puhellaan välillä. Auttelen tytärtä kasviensa kuivaamisessa; hän yrittää nyt litistää erilaisia ohdakkeita, ja niiden päälle on tarvittu sen verran raskaita betonikiviä, että hän ei jaksa niitä oikein itse nostaa. Muuten keskitytään kumpikin omiin kirjoihimme. Eli tavallista rauhallista kesäelämää.

Kuvassa prässi. Siellä litistyy.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Illalla oli enää +23 astetta ulkona varjossa. 10 astetta kylmempää kuin viikko sitten. Kyllä sellaisen huomaa. Yhtäältä helpottaa, toisaalta kaipaa kuumaa. Ei niin että se niin mukavaa olisi ollut, mutta äärimmäiset olosuhteet ovat aina mielenkiintoisia. Ja johan tuohon rupesi tottumaan.