Kaksitoista juuri löi, ja mies kotiutui viimein. Alkaa käydä pitkiksi nämä päivät. Samalla kun tytär varttuu yhä omatoimisemmaksi, vanhemmat alkaa tarvita milloin mitäkin huolehtimista. Siinä tulee sitten työpäivän päälle maantiekilometrejä. Isän luona kävin nyt taas, vein ruokaa ja pestyt verhot ikkunoihin. Se ei saa niitä ite enää paikalleen, alkaa huimata pöydän päällä seistessä. Mutta pestävä ne on kerta vuoteen, ja saatava takaisin paikalleen niin pian kuin mahdollista.
Mukava tuolla yössä on kuitenkin ajaa. Tyhjät tiet, pimeää, eikä jäätä missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti