Hyvä päivä taas

Ei mitään sen kummempaa. Hyvää elämää vain. Uusi luku on menossa, helppo tehdä, kirjoitan vain uuteen muotoon viime syksynä Seoulissa esittämäni konferenssipaperin. Se on sellaisenaan jo melkein valmista tekstiä. 

Nukuin päiväunet, elikkä siestan. 

Purin ja pystytin uudestaan yhden kaatumassa olleen muurinpätkän. Tein ruuat perheelle, eli keitin perunat, hain puutarhasta tilliä ja nostin voita ja silliä pöytään. Pelasin tyttären kanssa sulkapalloa. Käytiin koko perhe porukalla uimassa. Katsottiin vanhaa Futuramaa kiekolta ja vanhoja Muumeja videolta. Syötiin jäätelöä. Kohta nukkumaan. 

Aurinko on paistanut, lämmintä 24 astetta. Vielä tämä viikko tällaista elämää. 

Heinäkuu ...

Näyttää yllättäen pahasti siltä, että heinäkuu loppuu kohta. Olen tykännyt tästä kuusta. Ehdottoman paljon. Päivät kotona kirjaa kirjoitellen tai tyttären kanssa jotain tehden, illalla puutarha-, rakennus- tai kivihommissa. Rälläkällä, ruuvarilla, lapiolla tai nuijalla, kaikista tykkään. Päivän päätteeksi rannassa uimassa. Partaa en ole ajanut pitkiin, enkä pessyt itseäni muuten kuin järvivedellä, mutta sillähän puhdistuu. Kirjasta asettui yksi luku taas muotoonsa. Pitää vielä lukea huomenna lävitse, mutta eiköhän se sitten siinä ole. 

Olen tyytyväinen, enkä halua tämän muuttuvan. Mitään muuta en halua kuin tätä. 

Turhapuro

Repäisin sitä eilen minäkin kauppareissulla. Sijoitin rahojani kulttuuriin ja ostin Rismannista kaksi 1970-luvun Turhapuro-elokuvaa. Uuno Turhapuron, sen ihan ensimmäisen, sekä koulutusfilmin siitä miten saadaan rikas ja kaunis vaimo. Vajaa 7 euroa kappale. 

Katsottiin tänään. En ole nähnyt niitä vuosikymmeniin, erinomaisia olivat edelleen. Tykkäsin suuresti. Suosittelen kaikille. 

Vaimo ei suostunut katsomaan ollenkaan, tuntee jo Turhapuron. Tytär katsoi silmät pyöreinä, huusi kovalla äänellä kannustushuutoja aina kun Uunoa vedettiin turpaan, tai kuristettiin. Mitä se nyt sillä lailla?

Kaupoissa

Vaimolla oli pitkästä aikaa vapaa lauantai. Ei mitään velvollisuuksia.  Hän halusi heti pois täältä. Ajeltiin naapurikaupungissa. Käytiin joka ainoassa kaupassa mikä vaimon mieleen juohtui. Hän katseli ja osteli sydämensä kyllyydeltä. Minä ajoin autoa, työnsin kärrejä, kannoin tavaroita (etenkin isot saviruukut on pirun painavaa roinaa) ja odottelin milloin minkin hyllyn päässä. Rankka homma, mutta on aviomiehen se silloin tällöin tehtävä. Kaupoissa ei juuri ole penkkejäkään. Yritin olla aiheuttamatta kohtuutta enempää pahennusta. 

Mutta ihan mukava vaimon kanssa oli olla pitkästä aikaa kahdestaan reissussa, vaikka vain yhden päivän. Tien päällä paras, ja syömässä. 

Ilppikauppias

Kävi ilmalämpöpumppukauppias. Käveli tietä pitkin taloon ja tunki juttusille. Provikkapalkalla ilmeisesti, se panee yrittämään. Ilmeisen uusi alalla, ei tiennyt tekniikasta yhtään mitään, eikä yksiköiden sijoittelusta. Jätin ostamatta, mutta kiinnostuin uudestaan asiasta, ja olen katsellut pitkin verkkoa tietoa nykymalleista ja niiden ongelmista. Panen tänne jonkun linkin muistiin.

Pikaopas lämpöpumppuihin

Suomi 24

En tiedä. Kondenssivesien, eristysten, äänten ja sijoittelun kannalta ongelmallinen laite, voi säästää jonkun verran, mutta ei meidän talossa välttämättä niin paljon, polttopuun ollessa ilmaista. Siis pensaa menee moottorisahaan ja autolla kuskaukseen, mutta kuntoa tulee samalla, niin että sitä rahaa ei lasketa. Luultavasti sopii parhaiten taloon, missä on pelkkä öljy- tai suorasähkölämmitys, tai missä isäntä ei jaksa enää tehdä polttopuita. 

Painonpudotusta

Painoni putosi eilen yhdellä poskihampaalla. Ei montaa grammaa, mutta kuitenkin. Ien kipeytyi ensin hiljakseen viime päivinä, sitten pääkin kävi kipeäksi, ja syyksi löytyi kuollut ja ikenen sisältä haljennut hammas, joka oli alkanut mädätä. Ennen vanhaan ihmisiä kuoli nopeasti sellaisiin, tulehdus leviää äkkiä onteloita myöten aivoihin, jos huonosti sattuu. Ja kuolee niitä nykyäänkin. Joskus 20 vuotta sitten tunsin Etelä-Amerikassa miehen, jonka myöhemmin kuulin menneen 3 päivässä hengiltä mädänneen hampaan takia.

Hyvin vähän me yleensäkään tiedetään mitä meidän ruumiissamme tapahtuu, ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän sieltä saattaa löytyä äkillisiä yllätyksiä.

En ole kovin hyvä kestämään kipua, niin kuin miehet yleensäkin. Jomotusta kyllä kestää kohtuumäärin, mutta kivuliaiden toimenpiteiden kohteena oleminen on pelottavaa. Ja kyllä puudutuspiikin painuminen valmiiksi kipeään ja tulehtuneeseen lihaan on aika kivuliasta. Kun hampaasta saatiin toinenkin puolikas viimein irti, oli olo syvän rauhallinen ja tyytyväinen. Avustaja pyyhki veriroiskeet pois naamaltani.

Kauan sitten muistan armeijassa ollessani yhden rokotusjonon, missä kolme nuorta miestä peräkkäin juuri edelläni pyörtyi piikin tunkeuduttua perskannikkaan. Siellä piti olla lääkärin lisäksi kaksi kiinniottajaa hommissa. Minä sentään en pyörtynyt, ja jäljessäni tuleva jonokin pysyi aika pitkään pystyssä.

Kun tätä miettii, niin otan vastaan paljon valmiimmin kipua naiselta kuin mieheltä. En valita, enkä niin pelkääkään, otan vain vastaan sen mitä nainen sillä kertaa antaa. Käyn siksi yleensä aina naishammaslääkärillä. He vain eivät suostu repimään hampaita suusta, ainakaan poskihampaita, vaan se näkyy työnjaollisesti olevan isojen ukkojen hommia.

Joka tapauksessa elämä jatkuu, jomotus on jo pientä, ja olen tilanteeseen täysin tyytyväinen.

Kivihomma

Ladottiin betonikivet paikoilleen. Ne piti harjata fillerihiekasta puhtaiksi, ja joistakin hioa pois kalkkisaostumia, jotta ne sai mahtumaan takaisin. Tytär lähti nyt jo mielellään töihin, haukkui minut vaihteeksi siitä että olin ehtinyt aloittaa yksin ilman häntä. Latominen onkin mielenkiintoisempaa kuin purkaminen. Jätin laatat nyt hiukkasen korkeammalle kuin reunuskivet. Vähän varaa painua tulevina vuosina. Siellä reunassa sateen ja jäätymisen vaikutus on suurin.

En ole taas pitkiin kunnon töitä tehnyt, ja selkäni siitä sain kipeäksi. Tytär hieroi. Valitti hänkin selkäänsä töissä ollessaan, mutta nuorena ihmisenä palautuu nopeasti, eikä tiennyt illalla koko jutusta enää mitään.

Perhosten juottola

Ripustettiin pihan petäjään jokakesäinen perhosten juottoallas. Litra punkkua ja litra siirappia sotkettuna keskenään. Siellä on joskus ollut perhosia, mutta joskus viinit on juonut orava, joka umpikännissä on hyvin kesy eläin. Nyt sen valtasivat ampparit, joita on siinä mustanaan. Ei ne taida edes kantaa mitään pesäänsä, ryyppäävät vain, eivät lopeta edes sateella. Kuivaa siinä sinänsä on, tein joku vuosi sitten tyttären hajonneen pulkan pohjasta siihen katon.

Ei auta muu kuin antaa ampiaisten juoda viinit pois, ja palata asiaan myöhemmin uudestaan.

Betonikivihommia

Nosteltiin tyttären kanssa ylös reunimmaiset rivit talon ympärillä olevasta betonikiveyksestä. Ovat painuneet 1-3 cm alemmas kuin uloin kehä, joka on suoraan jyrätyn murskeen päällä, eikä painu. Lähempänä talon seinää on tyroksilevyt, joiden päältä kivet ei painu minnekään, mutta siinä välillä on vyöhyke pelkkää hiekkaa, jota ei koskaan pystynyt oikein jyräämään, joten siellä on vuosien kuluessa hiekka painunut kasaan, ja muurahaiset kaivaneet isoja kasoja hiekkaa kivien alta pois. Tänä kesänä kiveys korjataan. Sinne on myös paikoin päässyt kortetta kasvamaan, ja sitä ei saa häädettyä kuin muuttamalla maa emäksiseksi, joten myös kalkkia pannaan paikoitellen reilusti kivien alle.



Tytär ei työstä erityisen innostunut ole, enempi väittää koko ajan vastaan, niin kuin saa tehdäkin. Hän ei kuitenkaan edes oikein pane merkille, että on itse asiassa paljon paremmalla tuulella tehdessään päivisin jonkin verran töitä, verrattuna siihen että löhöilisi, lukisi ja napsuttaisi tietokoneella koko päivän. Jo vartin hikoiltuaan hän on hyvällä tuulella, vaikka jatkaisikin samalla valitustaan. Sen sävy kuitenkin muuttuu murrosikäisen murjotuksesta murrosikäisen kinasteluksi ja auktoriteetin kevyeksi haastamiseksi.

Tyttären kanssa minä ne kivet 9 vuotta sitten ensimmäisen kerran ladoinkin. Hän oli silloin 3-v, ja vietimme kesällä päivät kahdestaan. Hän jaksoi jo silloin kantaa yhden betonitiilin vähän matkaa, hakkasi niitä paikoilleen minun isolla kumivasarallani, tai omalla pienellä teräsvasarallaan, ja leikki hiekassa. Leipoi isoja määriä hiekkakakkuja, joita koristeli heinillä, havunneulasilla ja kävyillä, ja kantoi minulle syötäväksi. Juomaksi oli minulle kuravettä. Minä kaiken asianmukaisesti hotkaisin ja kaadoin selkäni taakse. Toki me välillä luettiin kirjaa, syötiin, nukuttiin päiväunia, leikittiin legoilla yms, mutta päivät pitkät oltiin kuitenkin pihassa kivihommissa. Sellaisissa hommissa hyvin opittiin tuntemaan toisemme.

Pappina

Käytiin eilen häissä. Vihin sen parin, molemmat meidän tiedekunnassa opiskelleita ihmisiä. Mielenkiintoista, miten tällainen vanhempi henkilö alkaa nuorista ihmisistä tuntua vaikka nyt sitten sopivaksi papiksi. Ehkä se gradun ohjaus vähän sellaista hommaa onkin. Initiaatioriittejä molemmat.



Kukat kuskattiin sinne meidän kukkamaista, niillä sai koristella kaikki performanssissa esiintyvät, heitellä kourallisittain häävieraiden päälle, ja jäi niitä ylikin paljon. Muutamasta kymmenestä neliömetristä kukkia on jotain hyötyäkin. Harjaneilikka morsiamen tukassa on ihan nättiä.

Vihkitoimitus piti tehdä suomeksi ja englanniksi. Katselin amerikkalaisia vihkokaavoja verkosta, mutta oli ne niin imeliä, etten pystynyt niitä millään itseeni sovittamaan. Niissä puhuttiin vihkiparin tunteistakin, mikä tietysti on valehtelua; ei vihkijä sellaista pysty oikeasti tietämään. Pidän suomalaisesta siviilivihkikaavasta; erityisesti sen pessimismistä, koska siinä muistutetaan myös vastoinkäymisistä, sekä aviopuolisoiden yhdenvertaisuuden eksplisiittisestä toteamisesta. Niinpä käänsin vain suomalaisen vihkikaavan englanniksi, ja tein riittiin tällaisen käsikirjoituksen:

Yn ja Xn vihkiminen 18.7.2009

Hyvät läsnäolijat. Olemme kokoontuneet tänne Yn ja Xn hääseremoniaa varten. Laillinen vihkiminen on toimitettu eilen NN:n maistraatissa, mutta tänään suoritamme seremonian juhlallisemmin sukulaisten ja ystävien muodostaman suuremman todistajajoukon edessä. Minä en ole pappi, vaan Xn opettaja, ja tunnen myös Yn entuudestaan monen vuoden ajalta. Olen vihkijänä heidän pyytämänään, vanhemman akateemikon ja ystävän ominaisuudessa. Viemme tämän siviilivihkiseremonian lävitse sekä suomeksi että englanniksi.

Dear participants. We have gathered here to the ceremony that will unite Y and X in marriage. The legal ceremony was performed yesterday in NN Municipal Registry Office. Today we shall perform the ceremony in a more festive way in front of relatives and friends. I am not a priest, but X’s teacher, and I have also known Y for many years. I serve as the Officiant after their request, as an older academician and friend.

Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

The purpose of marriage is to start a family for the best of its members and for the preservation of society. Marriage is meant to be permanent, so that family members together can create a happy home.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä YY: Tahdotteko ottaa tämän XXn aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

Tahdon.

In front of these witnesses, I ask you now, YY: Do you want to take this XX as your wife to love her during good times, but also during misfortunes?

I will.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä XX: Tahdotteko ottaa tämän YYn aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

Tahdon.

In front of these witnesses, I ask you now, XX: Do you want to take this YY as your husband to love him during good times, but also during misfortunes?

I will.

Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen totean Teidät aviopuolisoiksi.
As you both have answered in the affirmative, I pronounce that you are Husband and Wife.

X, ota liittonne merkiksi sormus mieheltäsi.
X, receive the ring from your husband as a symbol of your union.

Y, ota liittonne merkiksi sormus vaimoltasi.
Y, receive the ring from your wife as a symbol of your union.

Pari sanaa puolin ja toisin.

Teidät on nyt vihitty avioliittoon myös näiden todistajien läsnäollessa. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

You have now been united in marriage also in front of these witnesses. As spouses, you are equal. In your marriage, love each other, trust each other, and work together for the best of your family.

Pussaus.

Onneksi olkoon. 恭喜 gōngxi.

Luulen sen menneen ihan hyvin. Naiset itkivät, mikä on onnistuneen seremonian varma merkki. Ilma oli niin hyvä, että pidettiin koko seremonia talon pihassa nurmikolla.  

Tytär soitti sähköpianolla komeasti いつでも何度でも, eli kaunottaren ja komean lohikäärmeen rakkaustarinan。Oli kalpea jännityksestä ennen sitä, mutta tyytyväinen sen jälkeen. Morsian ammensi hänelle ja minulla vahingossa boolia viinamaljasta. Tytär joi koko mukin tyhjäksi. Koska siinä oli kaikenlaista hedelmää seassa, hän luuli pienen kitkeryyden kuuluvan asiaan. Kovin vahvaa se ei ollut, huomasin kun join omasta mukistani. Tytär oli sitten ensimmäistä kertaa elämässään humalassa, kävi oikein riehakkaaksi tunniksi pariksi. Oikein hyvä. Itsekin olin suunnilleen hänen iässään ensimmäisen kerran päissäni, isä antoi siideriä joissakin juhlissa. Minusta ensimmäinen pieni humala on paras kokea juuri tällaisissa tilanteissa. Ei minusta ainakaan juoppoa tullut. Myöhemmin illalla koski tyttärellä jo vähän päähän, annoin pillerin. Niin on sitten ensimmäinen rapulakin koettu, ja nähty että viinasta voi tulla sellaistakin. 

Jotkut valittaa suomalaisista hääruuista. Tuolla ei ollut mitään valittamista. Päivällinen oli tavallinen hyvä suomalainen; savusiikaa, perunoita ja leipää. Iltapäivällä oli boolin kanssa hedelmiä ja juustonpalasia, lapsille karkkejakin - joita minäkin kävin hakemassa. Illallinen oli heinävintillä ja alkoi kiinalaisella napsilla, jota minä otin vain pari milliä, ja sen jälkeen oli tuhottomasti kiinalaista ruokaa, jota syötiin niin paljon kuin jaksettiin. Morsiamen perhe sitä oli tehnyt. Lopuksi täytekakkua. 

Oikein hienot ja mukavat häät. Ajelin kotiin pari tuntia valoisassa yössä, tytär nukkui vieressä niin kuin pienenäkin. 

Kotona join lasillisen kiinalaista viinaa. Häävieraat oli muut melkein kaikki jäämässä sinne yöksi, ja olivat juoneet hiljakseen koko iltapäivän, tulematta kuitenkaan kukaan millään tavalla känniin. Niin kuin nyt suomalaiset yleensä osaa juoda. 

Kiinalainen viina on hyvää. Se ikään kuin kipinöi suussa. 

Kukkia

Kukkia on taas niin perkeleesti, piha täynnä. Mukavaahan se on.

Vaikka tässä on kaikenlaista pientä näprätty ja nukuttu päiväunia, niin olen minä saanut kasaan kaksi lukua kirjaankin. Siitä se.

Murkkuja

Käytiin tyttären kanssa kaupasta Baitionia ja Raidia. Kahdenlaista siltä varalta että ainakin toinen toimisi. Se reilu 10v mikä tässä on asuttu en ole murkkuja tappanut, mutta niiden määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja tänä kesänä niitä tuntuu olevan joka paikassa. Ensimmäistä kertaa ovat tulleet sisäänkin. Tytär vihaa niitä.

Eli käytiin myrkkyä ja leviteltiin pitkin talon ja liiterin seinustoja, kukkamaihin ja nurmikolle, mansikkamaahan. Niitä on tosiaan nyt joka paikassa, ja kun tontilla on kiveystä paljon, niin ei niitä siellä alla mikään uhanne. Jospa se määrä siitä vähenisi. Hyötyeläimiähän ne sinänsä ovat, ja on niillä periaatteessa elämän oikeus siinä missä minullakin, mutta liika on liikaa.

Vaimo sanoo että tyttären luonne on 95% minulta ja 5% häneltä. Voi olla.

Iiro Rantalan porukan vierailusta näyttää olleen hyötyä. Olen yrittänyt houkutella tytärtä soittamaan häissä pianoa, ja maanantaisen konsertin jälkeen hän on alkanut viimein myöntyä ja harjoitella. Ongelmana minusta on, että hänellä on vanhan kansan klassisen pianomusiikin opettaja, joka opettaa korjaamalla virheitä koko ajan tyttären soittaessa. Ei mikään paha nainen, ajaa kesät talvet Siperian huskyillä pitkin teitä ja peltoja, joko kärrillä tai reellä. Kehuukin tytärtä kyllä välillä, mutta joka tapauksessa virheet ovat huomion keskipisteessä koko ajan. Sellaisella ei saa oikein aikaan rohkeaa esiintyvää taiteilijaa. Uusi Trio näytti toisenlaisen esiintymisen mallia. Siitä vaan soittamaan. Totta kai oikein hyvin, ja siellä takana on tietysti paljon veivaamista, mutta joka tapauksessa soittamaan. Eli hyvän reissun tekivät.

Räksäverkko

Rakensin tyttären kanssa liiterin vintillä olleista laudanpätkistä telineen räksäverkkoa varten. Tavallisia 4" vajaakanttilautoja, jotka sahasin halki, niin että puutavara riitti paremmin, eikä tarvinnut käydä ostamassa lisää. Verkkohan ei paina mitään, eikä tellingin päällä tarvitse itse kiipeillä. Reivoilla sen saa täysin tukevaksi joka suuntaan. Korkeutta sillä on 1500mm, eli tytär ja vaimo mahtuvat kohtuullisen hyvin seisomaan sisällä suorina pää verkossa kiinni, paitsi kannatinrimojen kohdilla. Minäkin pystyn liikkumaan siellä varsin helposti, vaikka kumarassa tietysti.


Päälle viriteltiin tiukkaan 8x22 m verkko. Ei se viljelijälaatua ole, sellaista pitäisi tilata kerralla jotain 500 m2, mutta näkyy tuolla pärjäävän. Kimalainen menee siitä läpi ongelmitta. Yhtään räksää ei ole tarvinnut tänä kesänä irroitella verkosta. Eivät pääse mansikoita lähellekään, eivätkä tartu kireään verkkoon. Eipä niitä juuri ole sitten edes pihassa näkynytkään. Talitintti kyttää rakennelman laelta kasvimaan ötököitä ja kantaa niitä pesäänsä, joka on autokatoksessa pöntössä. Kiinni ei ole jäänyt sekään yhtään kertaa. Koko höskä on kiinni ruuveilla ja on nopea purkaa parin viikon päästä.

Etualalla on toinen verkko, hyvin tiheä. Sen alla on japanilaisia 大根 daikoneita eli isojuuria. Retikoiksi niitä kai Suomessa sanotaan, mutta en tykkää siitä nimestä. Etikka on siitä mausta kaukana. Parhaat kasvaa täällä 30cm mittaisiksi ja lapsen käsivarren paksuisiksi. Yleensä ovat kuitenkin pienempiä ja laihempia. Hyviä silti. Mutta ilman ötökkäverkkoa niistä ei saa syötäviä. Kaalikärpäsen toukka syö ne täyteen pieniä reikiä ja sotkee ne paskallaan. Daikonit on ennen kaikkea vaimoa varten. Sen suu kestää syödä niitä paljaaltaan vaikka kokonaisen juuren kerralla, eikä se mistään muusta vihanneksestä tykkää niin paljon kuin niistä. Tytär ja minä tyydytään vähempään.

Sähkökaapin ovet

Asensin viimein sähkökaappiin ovet. Onpahan nekin nyt paikallaan, ja eteinen sen verran siistimpi. Ovet on paikallisesta ovitehtaasta, valmiiksi saranoituja. Sähkötaulun jäähdytysrivoille on riittävästi tilaa, ja jäähtymistä ovien ei pitäisi haitata yhtään, tilaa on riittävästi niin niiden ala- kuin yläpuolellakin ilman kiertoa varten.



Jotta oviaukko tulisi oikean levyiseksi, piti huonetta vähän kaventaa siltä kohtaa. Tein pienen seinänpätkän, jonka päällystin leppälaudoilla. Tavallista harmaaleppää. Ne on mökin lepistä, kaatelin niitä joku vuosi sitten polttopuiksi ja teetin parhaimmista lautoja. En viitsinyt käyttää niitä höyläämössä oikeiksi paneleiksi, vaan höyläsin itse ja ajoin jyrsimellä reunoihin pienet koristeurat, lakkaa päälle vanhan purkin pohjasta. Tuli sekin purkki käytettyä loppuun. Noin pienet laudanpätkät siitä tuskin vääntyvät tai pullistelevat, vaikka eivät olekaan toisissaan kiinni panelilautojen tapaan. Ruuveilla ne näkyvästi kiinnitin. Pidän rakenteista jotka voi kätevästi purkaa. Mietin siihen hyllykön tekoakin, mutta ei siitä oikein kunnollisia olisi saanut. Koolingit vie oman tilansa, eikä hyllyille olisi jäänyt oikein mitään.


Tykkään lepästä. Se on kaunista pehmeää puuta, jota on helppo työstää, ja joka siitä nätisti hiljalleen tummuu. Eikä sitä ole joka talossa.

Iiro Rantala New Trio

Iiro Rantala New Trio kävi taunissa. Niin pieni konsertti, ettei se näy edes heidän keikkakalenterissaan. Mutta oli hyvä. Heitä ei salin pienuus haitannut. Tytär nauroi ensimmäisen 10 minuuttia ja monta kertaa myöhemminkin. Osasivat erinomaisesti myös soittaa. Iiro Rantalaa olen kuullut aiemminkin, näitä muita en, mutta kuulinpahan nyt. Tässä Shit Catapult



Tässä toinen: Pekka Pohjola.

Tytär saattoi hyvin sanoa, ettei ollut koskaan ennen kuullut sellaista musiikkia.

Miehillä on se helppous elämässään, ettei tarvitse näyttää kauniilta. Kunhan vain osaa tehdä jotain hyvin.

Lin Biaon soturi

Nytkin kävi mielenkiintoisia vieraita. 林彪 Lin Biaon entinen soturi perheineen. Ensimmäistä kertaa elämässään Kiinan ulkopuolella. Köyhän perheen poika, syntynyt juuri Kiinan sisällissodan lopussa. Pääsi uudessa Kiinassa kouluun, sieltä meni armeijaan, missä kouluttautui ensin kuorma-autokuskiksi ja sitten hyökkäysvaunukuskiksi. Kuului Lin Biaon joukkoihin. 1969 kun Kiinan ja Neuvostoliiton välille syttyi sota Ussuri-joella Aarresaaren (珍寶島 Zhēnbǎo dǎo/остров Даманский) hallinnasta, lähetettiin hänetkin sinne taistelemaan. Muistan minäkin pikkupoikana nähneeni lehdissä kuvia jomman kumman puolen tapetuista ja poltetuista sotilaista. Mutta vieraani säilyi hengissä, koska taistelut loppuivat juuri kun hänen joukko-osastonsa ehti paikalle.

1971, sen jälkeen kun Lin Biao yritti/ei yrittänyt kaapata valtaa Mao Zedongilta, joka sitten puolestaan tapatti/ei tapattanut Liniä, Linin sotilaat puhdistettiin Kiinan kansanarmeijasta. Vieraani tapauksessa ei mitenkään raa'asti; hän oli siinä vaiheessa vain jonkun kapteenin autonkuljettaja, ja liian alhaalla komentorakenteessa ollakseen millään tavalla vastuussa mistään tai vaaraksi. Sai vain lopputilin armeijasta ja kehotuksen etsiä töitä jostain. Löysi niitä ennen pitkää yhdestä yliopistosta, missä tarvittiin autonkuljettaja-vahtimestaria. Löysi saman yliopiston sairaalasta sairaanhoitajan vaimokseen, ja teki hänen kanssaan kaksi tytärtä, juuri ennen kuin yhden lapsen politiikka astui voimaan. Jää ensi vuoden jälkeen jo eläkkeelle.

Suomeen hän tuli sen takia, että toinen näistä tyttäristä on oppilaani, joka viimein sai gradunsa valmiiksi, ja menee viikon päästä naimisiin suomalaisen nuoren miehen kanssa. Sekin on oma tarinansa, johon liittyy vuosien takainen Valmetin paperikoneiden kaupparatsun perheen asuminen Kiinassa, joka johti kahden nuoren ihmisen tapaamiseen. Minut on pyydetty papiksi häihin; ei siksi että teologi olisin, vaan muuten vain professorina ja molemmat tuntevana sopiva viemään vihkikaavan seremoniallisesti lävitse. Kumpikaan heistä ei mihinkään kirkkoon kuulu. En ole ennen sellaista performanssia lävitse vienytkään, mutta eiköhän siitä selvitä.

Niinpä isä ja äiti olivat ensimmäistä kertaa Kiinan ulkopuolella, ja pärjäsivät ihan hyvin. Molemmat tytöt ja sulhanen tietysti opastivat ja tulkkasivat. Koska kellään ei ole paljoa rahaa, eikä sitä kannata tuhlata, Suomen katseleminen turistina tehdään kulkemalla sulhasen isän autolla tuttujen perheiden luona, niin ei tarvitse maksaa hotelleista, ja sillä tavalla he meidänkin luonamme kaksi päivää ja yhden yön olivat.

Pystyivät syömään kohtuuhyvin suomalaista ruokaa, paitsi että maustesilli ei mennyt millään, ei edes lautaselle asti. Äiti ei pystynyt menemään alasti saunaan minun perheeni naisten kanssa, mutta onnistui sentään omien tyttäriensä kanssa. Kiinassa ei aikuiset näyttäydy toisilleen alastomina, edes oman perheen sisällä, ja vielä vähemmän vieraiden kanssa. Mutta isä pokkana kävi saunassa kunnolla minun ja sulhasen kanssa, löi reilusti löylyäkin, kun kauhan hänelle annoin. Siinäpähän näkevät maailmaa ja oppivat sen outoja tapoja.

Ja minä näin taas kerran konkreettisesti miten rajusti maailma koko ajan muuttuu. Mieluisia vieraita nämäkin.

Jos tätäkään milloinkaan kukaan lukee, niin suosittelen hänelle pienen Hans Roslingin videon katsomista: Chimpanzees Know Better.

Veljentyttären tyttäret oli käymässä, 5 ja 8 v. Panin ne töihin; töitä varten lapset kai on olemassa. Imuroimaan, perunoita pesemään ja pahvilaatikoita särkemään. Vein jäteasemalle ison kasan kaikenlaista rojua vanhoista tietokoneista vanhoihin pahvilaatikoihin, mitä on nurkissa pyörinyt. Käytin pikkutyttöjä kyllä uimassa ja ammeessa, syötin mehujäitä ja suolapähkinöitä. En pelkästään töitä teettänyt. Suurimmaksi osaksi aikaa ne leikkivät oman tyttäreni kanssa, ei minun tarvinnut olla kuin seremoniamestarina ja joskus erotuomarina.

Kyllä 12-vuotias järkevä ja kaikenlaiseen tottunut tytär on paljon helpompi kuin kaksi pientä hyvin tiukasti äitinsä siipien suojassa kasvanutta lasta. Mutta siinäpähän vähän maailmanpiiriään avarsivat. Jo ne oppivat tykkäämään pippurista ja currystäkin paistetuissa munissa.

Elizabeth Wongistakaan en koskaan ehtinyt kirjoittaa.



Tapaus pysähdytti silti.

Keväällä kävin jonkun kerran töiden jälkeen Kalevankankaan hautausmaalla kävelemässä. Soittaja-Leskisen haudalla kävin joka kerta. Oli tieteellinen idolini ja esikuvani. Viisi vuotta minua vanhempi. Saa nähdä pääsenkö hänen ikäänsä. Elämän urat on vaihtelevia, ei mitään suoria valtaojia. Hautakivet on hyvät, kuka sitten lie suunnitellutkaan. On murtopintaa, taltan jälkeä ja pehmeäksi hiottua kiveä.



Kuvaa ottaessani silloin joskus pyhä tarkoitus oli panna se tänne, mutta ei silloin mitään jaksanut.

Viikonloppu syötiin indonesialaisia chiliruokia, oli sieltä käymässä ruuanlaitosta tykkäävä vieras. Maanantai norjalaista sissimuonaa, mitä yhdessä sotaharjoituksessa käyneeltä tutulta saatiin. Pusseihin kuumaa vettä ja lusikalla naamaan. Tämä päivä kuopiolaista muikkukukkoa. Minä ja tytär pärjätään melkein millä ihmisruualla tahansa. Vietetään edelleen rauhallisia kesäpäiviä kahdestaan.

Vaimo tulee illalla myöhään töistä rättiväsyneenä ja lähtee aamulla aikaisin, useimmat lauantait mukaan luettuina. Kesälomat pyörii muilla, hän jo piti omaansa sen minkä pystyi. Yritetään tyttären kanssa pitää se, että hänellä ei kotona olisi töitä.

Kyllä minulle koti-isän hommat kelpaisivat. Tätäkin osaan.

Luin tänään 20 sivua väitöskirjan käsikirjoitusta - hyvää sellaista - ja sammahdin saman tien. En päässyt edes johdannon loppuun. Nukuin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tyttären kanssa kaupungilla ruokaa hakemassa ja vaihtamassa shekkejä rahaksi. Tytär sai 25 euroa stipendinä hyvin menneistä opiskeluista, ja minä 50 puntaa toistakymmentä vuotta sitten julkaistujen kirjojen myyntipalkkioita. Ei paljoa, eikä myynti ole koskaan ollut isoa, mutta vuodesta toiseen menee hiljalleen. Illalla kävin tyttären kanssa naapurikunnassa kesäteatterissa. Siellä pysyin hyvin hereillä.

Tällainen työtahti pitäisi olla talvellakin. Aina pitäisi päästä nukkumaan kun nukuttaa.