Painonpudotusta

Painoni putosi eilen yhdellä poskihampaalla. Ei montaa grammaa, mutta kuitenkin. Ien kipeytyi ensin hiljakseen viime päivinä, sitten pääkin kävi kipeäksi, ja syyksi löytyi kuollut ja ikenen sisältä haljennut hammas, joka oli alkanut mädätä. Ennen vanhaan ihmisiä kuoli nopeasti sellaisiin, tulehdus leviää äkkiä onteloita myöten aivoihin, jos huonosti sattuu. Ja kuolee niitä nykyäänkin. Joskus 20 vuotta sitten tunsin Etelä-Amerikassa miehen, jonka myöhemmin kuulin menneen 3 päivässä hengiltä mädänneen hampaan takia.

Hyvin vähän me yleensäkään tiedetään mitä meidän ruumiissamme tapahtuu, ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän sieltä saattaa löytyä äkillisiä yllätyksiä.

En ole kovin hyvä kestämään kipua, niin kuin miehet yleensäkin. Jomotusta kyllä kestää kohtuumäärin, mutta kivuliaiden toimenpiteiden kohteena oleminen on pelottavaa. Ja kyllä puudutuspiikin painuminen valmiiksi kipeään ja tulehtuneeseen lihaan on aika kivuliasta. Kun hampaasta saatiin toinenkin puolikas viimein irti, oli olo syvän rauhallinen ja tyytyväinen. Avustaja pyyhki veriroiskeet pois naamaltani.

Kauan sitten muistan armeijassa ollessani yhden rokotusjonon, missä kolme nuorta miestä peräkkäin juuri edelläni pyörtyi piikin tunkeuduttua perskannikkaan. Siellä piti olla lääkärin lisäksi kaksi kiinniottajaa hommissa. Minä sentään en pyörtynyt, ja jäljessäni tuleva jonokin pysyi aika pitkään pystyssä.

Kun tätä miettii, niin otan vastaan paljon valmiimmin kipua naiselta kuin mieheltä. En valita, enkä niin pelkääkään, otan vain vastaan sen mitä nainen sillä kertaa antaa. Käyn siksi yleensä aina naishammaslääkärillä. He vain eivät suostu repimään hampaita suusta, ainakaan poskihampaita, vaan se näkyy työnjaollisesti olevan isojen ukkojen hommia.

Joka tapauksessa elämä jatkuu, jomotus on jo pientä, ja olen tilanteeseen täysin tyytyväinen.