lauantai 11. kesäkuuta 2011

Arbat Арбaт

Vanhalla Arbatilla näkee toisenlaista Moskovaa. Vähemmän pompöösiä. Se on kilometrin mittainen vanha kävelykatu, jossa myydään kaikenlaista, sekä tavaraa että esiintymisiä. Uudella Arbatilla en ole koskaan käynytkään, vanha riittää minulle. Arbat on Venäjällä käsite; muillakin paikkakunnilla voi nähdä paikallisia arbateja.


Katutanssijat pitivät hyvää showta. Useimmat oli nuoria miehiä, kuka parempi, kuka huonompi. Tarkoituksena on sekä esiintyä että kerätä vähän rahaa yleisöltä. Kaveri kiertää hatun kanssa pyytämässä kolehtiin killinkejä. Joka lähtee Arbatille suostuu valokuvattavaksi. En ole täällä peittänyt kasvoja millään. Vanhoista posteistani kävin sotkemassa liian selviä ihmisten kasvoja. Ei ehkä isosta asiasta ole kyse, mutta tekevät noita vakoiluhakureitaan jo aika tehokkaiksi, ja iso osa ihmiskuntaa alkaa jo olla verkossa kiinni.

Tämä pari oli kaikkein taitavin. Nämä osasivat.



Joku kokeilee viululla. Hän ei osannut soittaa kovin hyvin, mutta harjoituksesta yleisön edessä tämä vierailu Arbatilla varmasti kävi mainiosti.

Rumpalipojat taas pitivät erinomaisen shown. Nämä oli selvästi soittamisen ammattilaisia, tai ainakin hyvin harjoitelleita amatöörejä. Heillä oli hyvin tehokas, mutta kohtelias, rahankerääjä. Porukka tiesi hyvin mitä oli tekemässä.

Tämä oli jo Arbatin päässä, missä on metroasema, jota kautta pääsee pois. Lähellä on myös Muumuu -ravintola, josta saa ok ruokaa. Mikään ei Arbatilla ole halpaa - paitsi nuo esitykset - mutta Muumuu on kohtuuhintainen, ja hyvin suosittu. Kokit tekee koko ajan erilaisia ruokia, ja asiakkaat käy tiskiltä valitsemassa, kantavat itse ruokansa pöytään. Paras systeemi ulkomaalaiselle, joka ehkä vähän kirjaimia osaa, mutta sanasto on aika vähäinen. Samasta syystä Mongolian barbeque oli niin kätevä.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Moskova Москва

Moskovan vierailu meni aika läskiksi. Sikäläinen ohjelma peruuntui, "henkilökohtaisista syistä", mitä sitten lienee ollutkaan. Venäjä on saarivaltio, jossa ei oteta vieraita välttämättä vakavasti. No, sitten oltiin siellä turisteina pari päivää. Katseltiin suurvallan monumenttejä.

Aloitettiin Kristuksen ylösnousemuksen kirkosta. Se on iso, vaikkei maailman isoin. Stalin purki sen 1930-luvulla, ja aikoi rakentaa siihen maailman korkeimman pilvenpiirtäjän, New Yorkin Empire State Buildingia korkeamman. Se valmistui 1931 ja oli silloin maailman korkein rakennus. Stalinilta loppui kuitenkin rahat kesken, kohta alkoi sotakin, ja tuloksena oli vain iso kuoppa. Hrustsev teki sitten myöhemmin kuoppaan yleisen uima-altaan. Kirkko on nyt rakennettu uudestaan vanhojen piirustusten mukaisesti ja kupolit kullattu. Minua ei laskettu sisään, koska olin syntisesti shortseissa. Naisten on käytettävä pitkää hametta ja huivia.


Etualalla on jokin pienempi kirkko, ja taustalla yksi niistä rakennuksista, joita suomalaiset sanoo Stalinin hampaiksi. Eli yksi hänen rakennuttamistaan pilvenpiirtäjistä. Venäläiset ei kuitenkaan tunne tätä hampaan metaforaa. En tiedä kuka sen on keksinyt.

Presidentin työpaikka Moskovan Kremlissä Кремль eli linnoituksessa. Moskovalaisille olisi helpompaa, jos Medvedev asuisikin siellä, mutta ei. Hän asuu kaupungin ulkopuolella, kuten pääministeri Putinkin, ja ajaa aamuin illoin mustassa autosaattueessa kaupungin halki. Se aiheuttaa liikennetukoksia, koska hänen käyttämänsä kadut tyhjennetään totaalisesti hyvissä ajoin ennen hänen tuloaan.

Tämä on koko Moskovan ja ehkä koko maailman ihmeellisin rakennus. Siirtäisin sen mielelläni takapihalleni grillimökiksi. Riittäisi naapureilla ihmettelemistä. Voisi päästä sanomalehteenkin. Sen voisi myös syödä, jos se olisi sokerista, niin kuin se näyttää olevan. Pyhän Vasilin katedraali Собор Василия Блаженного eli Pokrovan Jumalanäidin kirkko Храм Покрова Божией Матери 1500-luvulta, Iivana Julman rakennuttama. Stalinkin jätti sen pystyyn.

Kremlin muuria. Punaisine tiileineen ja vihreine kuusineen se on ihan nätti.

Sama paikka hailakammin valotettuna. Väkeä siellä on aina, yksi keskeisimpiä Venäjän turistikohteita.

Vielä yksi Stalinin hammas, ulkoministeriön talo. Ainoa Moskovan keskeisistä rakennuksista, jonka ulkoseiniä ei ole koskaan puhdistettu. Moskovan kaupunki on pyytänyt lupaa tehdä sen, ja ilmeisesti maksaisi koko operaation, mutta ulkoministeriö on sanonut yksiselitteisen tylysti: "Ei". Eivät pääse vakoojat lähelle ikkunoista sisään tirkistelemään. Rakennuksessa on vielä kaikki Neuvostoliiton symbolit. Sen luona ei juuri huomaa että Neuvostoliitto romahti kaksi vuosikymmentä sitten. Eikä sitä aina huomaa Venäjällä muuallakaan. Menneisyys elää.

Moskova on vähän mahtipontinen paikka. Pidän enemmän Ekaterinburgista. Pietarikin menettelee. Ja Siperian kaupungit on mukavia nekin.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Uralin vuoret Уральские горы

Uralin vuorten mahtavuus yllättää ensi kertaa täällä matkailevan. Voi näitä jylhiä vuorenhuippuja.


Uralin ylängölle rakennettu kaupunki kerrostaloineen. Meren pinnasta mitaten se on monen metrin korkeudessa.

Kaikkein korkeimmalle vuorelle täällä päin on rakennettu mäkikin talviurheiluja varten. Se kilpailee tasapäisesti Lahden hyppyrimäen, Jyväskylän Laajavuoren, tai Kuopion Puijon kanssa. Se on paljon petäjän latvoja korkeampi, mutta tuo valkea sen huipulla ei kuitenkaan ole lunta.

Uralin vuorten laelle on pystytetty maantieteellinen muistomerkki Asian ja Euroopan rajan osoittamiseksi. Sinne huipulle voi kiivetä varsin kätevästi taksilla; sijaitsee Ekaterinburg-Perm valtatien varressa. Täällä voi seista yksi jalka yhdellä ja toinen jalka toisella mantereella. Jotensakin vain seisoessa tuntuu kuin kovin suurta eroa ei olisi ...

Ural Euroopan ja Aasian rajana on itse asiassa venäläis-ruotsalainen huijaus, jonka Suuren Pohjan sodan jälkeen Uralilla sotavankina vuosikymmenen viettänyt Philip Johan Stralenberg esitti ensimmäisenä tässä Tukholmassa 1730 julkaisemassaan kirjassa Das Nord und Ostliche Theil von Europa und Asia. Mukava kirja sinänsä, 400 sivua kaikenlaisia eriskummaisia juttuja Venäjästä, jos joku haluaa maantieteen kulttuurihistoriaan tutustua. On Uralilla siellä täällä pohjoisemmassa ihan oikeitakin vuoria, toista kilometriä korkeitakin, mutta ei mitään 5 km korkeaa selvää seinämää 2500 km matkan. Silloin 1730 kyse oli paremminkin siitä, että Länsi-Euroopassa yleistyi 1600-luvulla tapa esittää Euroopan itärajana katolisuuden ja protestantismin itäraja, eli Itävallan, Puolan ja Ruotsin valtakuntien itärajat Turkin, Tataarien ja Venäjän islamilais-ortodoksisia imperiumeja vastaan. Stralenberg venäläisine kavereineen siirsi Euroopan itärajan kauemmas itään, ja samalla Pietari I:n kovalla kädellä eurooppalaistaman Venäjän Aasiasta Eurooppaan. Siperiasta tuli samalla Venäjän aasialainen siirtomaa, eli se nousi siirtomaaimperiumien joukkoon, sellaisten kuin Iso-Britannia, sen ajan mahtavin valtio. Pietari I jätti arvonimen tsaari syrjään, ja alkoi kutsua itseään latinaksi imperaattoriksi. Kun Uralin vuoriston kokoa ei kovin moni käynyt aikoinaan tarkastamassa ja Stralenbergille vastaan väittämässä, niin mantereiden raja jäi sitten totuudeksi lasten koulukirjoihin kaikkialle maailmaan. Hyvin mielenkiintoinen operaatio.

Historian ihmeellisyyksiä junassa miettien, maukasta ja ravitsevaa ateriaa syöden: lusikan varrella leikattua juustoa ja teemukista konjakkia. Uralin kunniaksi!

Ekaterinburgin patsaita

Tänne blogiinsa ehtii vain silloin tällöin pikimmiltään; luppoaikoina siellä täällä ehtii kuitenkin järjestellä kuviaan ja tekstejään, niin että näitä on sitten helppo työntää tänne pitkät pätkät.

Kaupungilla on tietysti myös taidetta. Vastatuulen mies on paikoillaan torilla, täällä kohtuullisen leppeässä tuulessa. Koska Lenin on aina jollain keskeisellä paikalla, liittyy hänen visuaaliseen hahmoonsa nykyään mielenkiintoisesti hyvin usein naisten kosmetiikkaan liittyviä naamoja. Jotka nekin asetetaan aina keskeisille paikoille. Kaupunkitilan rakentuminen on aina mielenkiintoista.


Ekaterinburgin kävelykatu on miellyttävä. Siellä on paljon penkkejä, ja hyvällä ilmalla paljon ihmisiäkin. Tässä on pieni väli kylmien kuurojen välissä illalla, eikä siellä nyt ollut mitään tungosta. Ovat asentaneet sinne ihmisen kokoisia patsaita; tässä kulkukauppias myy hajuvettä. Hänellä on niin miellyttävä olemus, että arvelisin kaupan käyvän, jos hän todellinen olisi. Tällainen taide, joka sopii ympäristöönsä, on selkeää, eikä ole väkisin yleisölle tungettua taideaktivismia, sopii minullekin hyvin. Näissä ei myöskään ole sitä mahtipontisuutta, mitä Lenineihin liittyy, ja koko tämä kävelykatu on minusta sopusointuinen kokonaisuus.

Nämä sinisen talon kulman patsaat ilmeisesti liittyvät tarinaan, missä miehen ja koiran ystävyyden täytyy päättyä, koska morsian ei tykännyt koirasta. Arvelivat.

Hän ei ole patsas, mutta sopinee tänne taideteosten joukkoon kuitenkin; tämänkertainen oppaani ja tarinoiden kertoja, hiukan tunnistusta vaikeutettuna.

Uralin taidetta

Ekaterinburgissa on Isetin rannalla mukava taidemuseo. Mukava varmaan siksi, että tapasin siellä niin miellyttävää väkeä.

Venäjällä saa usein museoissa ottaa valokuvia, kunhan maksaa pienen maksun (50 r = 2.5 e) eikä käytä salamaa. En tee rahaa näillä kuvilla, jotka ovat hyvin pieniä, ja koko tämä postaus voidaan minusta ymmärtää museon mainostamiseksi, joten voinen hyvin panna näitä tänne. Siellä on varsin iso kokoelma öljyvärimaalauksia, hyviä ja mielenkiintoisia, mutta ei niistä sen enempää.

Ekaterinburgissa on kaksi taidemateriaalia jota ei muualla juuri näe, ja molemmat niistä tulee Uralin vuorilta. Toinen on rauta. Ne on tehneet puhtaasta raudasta jo toista sataa vuotta monenlaista kaunista, joko muovanneet sitä pitsiksi, niin kuin tässä n. 100 v. vanhassa maailmannäyttelyn paviljongissa, tai sitten erilaisiksi patsaiksi. Taito ei hävinnyt Neuvostoliiton aikana, vaan tsaarien Venäjältä on suora jatkumo tähän päivään.

Toinen materiaali on Uralin kivet, erilaiset kvartsit, ja vaikka mitkä. Sanoivat kyllä että löydökset on pääasiassa kaivettu jo tyhjiin, ja että Afrikasta saa enemmän ja halvemmalla, mutta nämä on joka tapauksessa Uralin kiviä. (niin, on siellä vielä mammutin luusta veistettyjä koriste-esineitä, joita en niitäkään ole missään muualla nähnyt, mutta niitä saatte käydä itse katsomassa).

Tässä on esimerkkejä niistä eri värisistä kivistä, mitä Uralilta on kaivettu. Värisävyjä on vielä paljon enemmän. Ostin tyttärelle onyksistä hiotun pallon, joka on tuollainen keltaisen-ruskean-valkean kirjava kivi.

Nämä Uralin vanhat pöydäthän ovat kuuluisia, ja näitä näkee mm. Eremitaasissa Pietarissa.

Mutta ne tekee myös kaikenlaista muuta niistä kivistään, kaikenlaisia esineitä ja patsaita, sekä taulujakin.

Tästä tykkäsin suuresti. On otettu kivilevy, jonka kuviot jo viittaavat maisemaan. Sen päälle on sitten kivenmurusista liimalla rakennettu lisää hahmoja, koivuja ja petäjä tässä. Tyyli on hiukan naivistinen, koska näillä aineilla tehtynä vaikutelma on kovin erilainen kuin öljyväripensselillä tai sprayllä roiskien, mutta tuo materiaali, kaikki Uralin kaunista kiveä, aateloi tämän. Aika, harkinta, tarkkuus ja kärsivällisyys näkyy tällaisessa taiteessa; hetkellinen passio taas ei. Sille on muut materiaalit.

Museon naiset, äiti ja tytär, neuvoivat syömään läheiseen Auringonkukkakahvilaan; 5 min rinnettä viistosti oikealle ylös museolta, toinen vastaan tuleva katu, sitä vähän matkaa oikealle kulmaukseen. Tuoretta kaalipiirakkaa, puljonkia ja viinimarjamehua. Oikein hyvää.

Muuta rakentelua

On siellä tietysti rakennuksia, joita ei ihan heti pureta. Uralin valtionyliopiston päärakennus.


Venäjän presidentin asunto, siltä varalta että hän sattuisi haluamaan käydä Ekaterinburgissa. Medvedev on käynyt tässä kerran. En tiedä onko se muuten tyhjillään, vain häntä odottaen. Tämä on jokin vanha porvaristalo joen rannalla, joka Neuvostoliiton ajan oli virastokäytössä, ja nyt siis presidenttiä varten.

Tässä kuvassa näkyy Uralin pihlaja. Kukassa vielä. Ei niitä hirveän paljon siellä ollut. Ja joen takana näkyy kirkkorakennus.

Useampiakin niitä siellä on. Sininen on vanha ortodoksikirkko. Vaaleat kultakupoliset on pystytetty paikalle, missä viimeinen tsaari Nikolai II perheineen ja palvelijoineen teloitettiin 1917.

Yksi entinen rähjäinen alikulkutunneli, jota joskus käytin useaan kertaan, on siistitty. Siellä ei enää kukaan pummannut rahaa eikä tupakkaa, ja sotkuiset graffitit oli peitetty ehkä hiukan oudoin, mutta kuitenkin siistein maalauksin, tai sitten vain valkealla maalilla.

Samaa sotkemisen vastaista taistelua käydään muuallakin. Kai ne maksaa alan tekijöille siistien töiden tekemisestä, joita muut ei sitten kehtaa tuhota. Tämä on jonkin sähkökopin seinää.

Ja kyllä siellä yritetään kovasti pitää kaupunkia siistinä muutenkin, satoi tai paistoi. Tässä on puistotyöläisiä, lähinnäkeski-iän vanhemmalla puolella olevia naisia, useat Keski-Aasiasta, nostamassa kukkineita tulppaaneja pois kukkapenkistä ja istuttamassa jotain muuta tilalle.

Keski-aasialaisia on töissä erilaisilla palvelualoilla paljon, varsin hyvin venäläisten kanssa toimeen tullen. Se varsinainen vaikea etninen jännite on venäläisten ja kaukaasialaisten välillä, mutta näitä jälkimmäisiä ei Ekaterinburgissa paljoa näkynyt.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Venäjän Shanghai Екатеринбург

Jekaterinburgissa satoi melkein koko ajan vettä ja tuuli kylmästi. Melkein kaikki kuvat on pimeitä, mutta kuvia kuitenkin. Kaupungissa on rahaa, mikä näkyy uudessa rakennuskannassa ja korkeissa tornitaloissa. Sekä tietysti myös kaikkien mahdollisten kirkkojen kultauksissa. Ortodoksikirkko suunnittelee 300 uuden kirkon rakentamista Uralin federaatiopiiriin, joten rahaa ei puutu siltäkään.

Uutta. Etenkin Isetin rannat tulee täyteen erilaisia palatseja. Ei tahti tietysti oikealle Shanghaille pärjää alkuunkaan, mutta Venäjän hitaammassa tahdissa katsottuna Ekaterinburgissa mennään kovaa. Mitään näistä taloista en edellisellä kerralla käydessäni vielä nähnyt.

Uutta uutta sekä hiukkasen kansantaidetta.
Rakennustyömaa, matalampi osa alkaa osittain lähestyä jo valmista, takaosan tornitalossa on vasta runko pystyssä.
Tikkurilan Unikolor on mukana rakentamisessa. Joku on vaihtanut nimeksi Tukkurila, mutta ei kai se haittaa.
Vastarannan vanha mylly saattaa kohta hävitä jonkin uuden tieltä. Täällä ei säästetä mitään. Eikä tuota muuria enää korjata.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Gostiniza Sverdlovsk Гостиница Свердловск

Jekaterinburg, Isetin varrella, Uralin vuorten kupeessa. Venäjän Shanghai. Saavuin sinne yöllä, mutta ei kesäkuussa ole pimeää sielläkään.


Hyvin nopeasti kasvava kaupunki, josta on tulossa tai tullut jo maan toiseksi suurin kaupunki, niin että se ohittaa/on ohittanut jo Novosibirskin ja Pietarin. Muutoksen, rahan, vallan ja talouskasvun tuntu on siellä hyvin selvä. Ekaterinburg elää kaupasta ja teollisuudesta, öljykaupunki se ei ole.


Minun piti olla yötä Gostiniza Sverdlovskissa. Sverdlovsk oli kaupungin nimenä 1924-1991, siellä päin vaikuttaneen vallankumousjohtajan kunniaksi. Ekaterinburg puolestaan on vanha nimi, annettu Katariina I:n, eikä Katariina Suuren kunniaksi. Kun täällä ensimmäistä kertaa yövyin 5 vuotta sitten, oli hotelli vielä täysin neuvostoaikainen. Se oli aikoinaan kaupungin päähotelli, suuri ja mahtava, rautatieasemaan vastapäätä asema-aukion toisella puolella. Huone oli silloin homeessa, kokolattiamatto risainen, kylpyhuoneet kaakelit vaarallisesti hajalla tai osin irti, ovet miten sattuu. Joka kerroksessa oli töissä enemmän kuin yksi ynseä nainen, joka huolehti huoneiden avaimista ja vieraiden valvonnasta, aivan neuvostotapaan. Aamiainenkin oli aitoa Neuvostoliittoa isossa isossa hallissa.

Kun kävin hotellissa toisen kerran, siellä pitivät järjestystä miehet mustissa nahkatakeissa, ja aulassa seisoi sotilas, tai ainakin mies sotilasunivormussa, rynnäkkökiväärin kanssa. Kerrosten kontrollinaiset olivat poistuneet, ja ainakin sen yhden kerroksen huoneet oli uusittu kaakeleita myöten.

Nyt kolmannella kerralla koko julkisivu oli uusittu, samoin ikkunat, ja huoneiden remontti oli tehty isommalla rahalla. Ja nimi oli vaihtunut! Se on nyt Marins Park Hotel. Merelle on pitkä matka meni minne suuntaan tahansa, eikä mitään puistoakaan ole lähimailla, mutta sellainen se nimi vain on. Vastaanottovirkailijat ovat muuttuneet ystävällisiksi ja heillä on merimiespuvut päällään. Kalashnikovit on hävinneet, ja nahkatakkimiehet, mutta aulassa päivystää edelleen päivin öin 1-3 turvamiestä puvut ja ravatit päällään. En nähnyt onko kenelläkään asetta; radiopuhelimet heillä oli kaikilla käsissä. Tarkastivat tai ainakin pitivät silmällä kaikki hotelliin tulijat. Remontti jatkuu. Kevyesti puetut naiset oli siivottu heidätkin pois, mutta ainakin miespuolinen vieras sai saapuessaan kirjekuoren, jossa neuvottiin lämmintä seuraa halutessaan vierailemaan naapurissa yökerhossa. Enhän minä toki mennyt - jos se jotakuta kiinnostaa.


Ekaterinburg oli Neuvostoliiton luhistuttua Venäjän rikollispääkaupunki, jossa oli useita liigoja. Huumekaupan keskus se on nykyäänkin. Ilmeisesti kyse on siitä, että joku liiga otti hotellin valvontaansa, ja rikollisuuden vastaisen kampanjan edetessä on siirtynyt keräämiensä pääomien avulla lailliseen bisnekseen. Voi olla että hotellin viimeisin muutos kertoo omistajan vaihdoksestakin ... mutta turvamiesten määrä ja heidän toimintatyylinsä kertoo edelleen liigojen toimintatavoista. Puku päälläkin kovapintaista, kouluttamatonta, kielitaidotonta, vahvan näköistä väkeä. En ole missään muualla koko Venäjällä nähnyt samanlaista turvamieskaartia hotellissa, en missään. Varsin avoin ja systemaattinen rahan teko naisilla viittaa samaan.

Hotelli on kohtuuhintainen, turvallinen kaikkien turvajärjestelyjen keskellä, äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyvin kätevä junalla liikkujalle. Asemalle pääsee kävellen aukion poikki parissa minuutissa. Ikkunasta avautuu koko ajan kiihkeää elämää, ja lisää kohtaa kun kävelee ulko-ovesta ulos. Tykkään tästä hotellista. Siellä näkee koko ajan muutoksen suunnan ja nopeuden.

Miliisi näköjään yrittää kaupungilla nollatoleranssia. Meinasin saada sakot punaisia valoja päin kävelystä. Pieni katu, hiljainen, ei yhtään autoa tulossa mistään, mutta miliisit vahtimassa 100 m päässä valoista kulkijoita. En saanut sakkoja, koska kielitaidon puutteen vuoksi papereiden täyttämisestä ei tullut mitään, enkä ollut hirveän yhteistyöhaluinen. Lopulta asia raukesi siihen, että sormea heristettiin minulle kovaa, ja se siitä. En tuollaistakaan ole Venäjällä ennen nähnyt, paitsi kauan sitten Neuvostoliitossa sen ollessa vielä voimissaan. Paikalliset sanoivat, että liigat on ajettu esikaupunkeihin tai tuhottu; keskustassa ei näe enää avointa toimintaa ollenkaan. Eli on siellä selvää yritystä, ja hiljalleen onnistuvaakin, saada maa toimivaksi. Uutisissa kuulee vain korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista; pitää nähdä käytännössä että poliisi toimii, ainakin kielitaitonsa puitteissa, lakia valvoen. Tällaisen takia näissä paikoissa pitää matkustaa, riittävän hitaasti.