Kolme vuotta sitten oli tällaista.

Ei taifuuneista tietoakaan. Nyt niitä kulkee jo toinen tästä viikon sisään. Jos ei tänään olisi satanut, olisin ollut tuolla vuorella. 

Mutta nyt sitten viltin alla.

台風

Tämä ilta ei kuitenkaan ole kovin esteettinen. Taifuuni kulkee ohitse. Se on kauempana, eikä täällä tuule kovin kovaa, mutta vettä tulee koko ajan paljon. Maisemana on vastapäisen kerrostalon iltavalaistus. Riittänee. Ruokaa on kaapissa puoli pussia tyttäreltä jääneitä perunarenkaita, purkki juomatta jäänyttä luumulonkeroa ja pari pientä kakia. Riittää se sekin. Vettä on kadulla korkeammalle kuin tohvelin varteen, jota ei ole, enkä halua lähteä kastelemaan kenkiäni uudestaan. Niillä on huomenna käveltävä pitkälle. 

Sain sentään päivällä ruokaa. Muutaman sadan metrin päässä on nepalilainen ravintola. Eihän moni muukaan ihminen tässä maailmassa syö kuin kerran päivässä.  Olisi samalla reissulla pitänyt kävellä kauppaankin, mutta mistäpä tuota arvasi että sade vain yltyy tasaisesti tunti tunnilta. On nurkassa televisio, mutta en ole sitä ikinä avannut. Sähköt toimii, ja luettavaa on paljon. On kuivaa ja viltin alla lämmintä. Ei mitään valittamista.

大阪平成中村座と宝塚歌劇

Käytiin katsomassa kabukia, missä miehet näyttelevät sekä mies- että naisosat. Ja käytiin katsomassa Takarazuka kagekiä, missä naiset näyttelevät sekä nais- että miesosat. Olen kyllä Takarazukan kannalla. Kabukin naisosiin erikoistuvat näyttelijät saavat kyllä käden ja jalan liikkeensä hyvin naisellisiksi, ja äänensä kohtuukirkkaiksi, mutta ei heitä katsoessaan koskaan voi unohtaa että he miehiä ovat. Takarazukan miesosiin erikoistuneet naiset taas saavat liikkeensä varsin miehekkäiksi ja harjoittelemalla äänensä mataliksi. Kasvojaan he eivät kuitenkaan voi muuttaa, päinvastoin korostavat niitä selkeillä meikeillä, eikä kai täydelliseen miehekkyyteen pyritäkään, vaan jonkinlaisiin jumalallisen kauniisiin unelmiin täydellisistä miehistä, joista puuttuvat rumuus, kömpelyys, karkea kieli ja pahat hajut. Heidän vaatteensakin olivat muuten miesten vaatteet, mutta saappaat korkeakorkoiset ihoa myötäilevät naisten saappaat, jotka sekä lisäsivät pituutta, että toivat esiin jalan muodot, niin kuin naisten saappaat tekevät. Molemmat olivat mielenkiintoisia, ja kumpiakin olen nähnyt ennenkin, mutta Takarazuka on joka tapauksessa miellyttävämpää. 

Miellyttävintä tietysti silloin kun he tanssivat hameet päällä ja nostavat jalkaa korkealle, mutta meni tällainen historiallinen draamakin, Jevgeni Oneginista. 

Yleisö oli kabukissa arviolta 95% naisia, Takarazukassa 99% naisia. Laskettiin n. 300 ihmisen salissa alle 30 miestä. Sellaista on näyttämökulttuurista nautiskelu Japanissakin ... niin kuin melkein kaikkialla muuallakin. Salit kummassakin täyteen myytyjä jo hyvissä ajoin etukäteen; teatterit pyörivät kumpikin kahdessa vuorossa, eli naiset Japanissa kyllä käyttävät näyttämötaidetta paljon. Takarazukan lippu 50 euroa takariviin, kabukin lippu 120 euroa sivuparvelle takariviin, eli ei se ole edes halpaa. Eturivin paikat saanee laskea kaavalla x 5. Yksi kaveri varasi liput meille jo kuukausi sitten. Ei sisään muuten edes varmasti pääsisi. Takarazukan näytelmän kesto oli yhdellä väliajalla 2.5 tuntia, kabukin esityksen kahdella väliajalla 5 tuntia, missä oli kolme eri näytelmää. 

また大阪城

Tykkään näistä muurien kulmien kaarista. Ei näihin tarvittaisi kuin kiviä, iso rälläkkä, kasa timanttilaikkoja, sekä aikaa ... jota ei oikein tahdo olla. Jos joskus pienen mutta kuitenkin jonkinlaisen rakentaisi ... eläkkeellä sitten ... 

大阪城の菊山

Saavat tässä meri-ilmastossaan erilaisia kukkia kukkimaan kautta vuoden. Nyt on syyskrysanteemien aika alkamassa, Oosakan linnan krysanteemivuorella. Parin viikon päästä täydessä kukassa.

金閣寺、kultainen paviljonki

Tuuli kaantyi pohjoiseen, +10 astetta ja kylmaa sadetta. No, tahan on totuttu, ei tallainen hatkayta.

Kultaisella paviljongilla kaytiin. Se on tehty 1200-luvulla huvimajaksi, eli kesamokiksi. On se sen jalkeen ollut temppelinakin, mutta on nykyaan yksi turistiteollisuuden vetonauloja. On se natti.

Haa, loysin paikan mista paasee verkkoon. Elama alkaa taas sujua. Yksi kamala paiva vaimon kanssa tavaratalossa, kohtuuisossa, mutta toinen paiva rauhallista lepailemista takana. Vahitellen saa aloittaa tyonteonkin, hissukseen.
Satoikin pari paivaa, mutta vahitellen taitaa ruveta kirkastumaan. Kuljen ulkona T-paidassa, enempaa ei pysty pitamaan, mutta eivat paikalliset niin vahissa vaatteissa kulje.

Viimein Kiotossa. Pääsin Suomesta karkuun. Aamulla klo puoli kaksi, heräilen ja nukun aikaeron takia miten sattuu. Puoliväsyneenä aina, mutta samaahan se Suomessakin oli. Täällä ei ole enää kiire. Muutamaan pävään ei ole mitään velvollisuuksia, kunhan oleilee vain.

+25 lämmintä päivällä, nyt yöllä näyttää laskeneen alle 20 asteen. Lempeää puolipilvistä säätä, pehmeää tuulta. Tänne olisi voinut iskeä syystaifuuni, mutta se kaartoikin sitten Taiwanille. Hauskanpitoa heille sen kanssa.

Perhe on mukana. Käytiin kaupasta kaikenlaisia tuttuja ruokia, syötiin niitä makuja sekaisin. Suolaista, makeaa ja kirpeää. Kombinaatioina joita ei olla maistettu pitkiin.

Käytän jonkun tässä kerrostalokombinaatissa asuvan suojaamatonta langatonta verkkoa. Suomessa se olisi laitonta, täällä en tiedä. Se on hyvin heikko, hän on kai jossain kauempana. Tämäkin postaus menee perille jos menee, aika näyttää.

Pidän itseäni vähän aikaa valveilla, menen kohta taas houkuttelemaan unta.

Vanhenee koiratkin

0.5 km jälkeen, istuen.

2 km jälkeen, kävellen.

Kuvat on pari viikkoa vanhoja, en vain ole jaksanut tyhjentää kameraa, enkä etenkään avata blokia. Mutta näin alkaa Miinalle käydä. 10-vuotispäivä lähenee, ja askel selvästi lyhenee.

Rusakon poikien saagan päätös

Yhtenä päivänä niitä vain ei enää mäen päällä ollut. Ei siellä ollut verta eikä karvojakaan, joten lienevät loikkineet paremmille ruokamaille. Miina ehti niitä kauan kauan, mutta ei niitä enää löytynyt. Tämä lienee onnellinen loppu.

Jos ne selviää hengissä, ne tulee talvella raatelemaan julmasti hedelmä- ja muita puitani.

Rusakon poekien saaga jatkuu

Poissaollessani sen enempää tytär kuin äitinikään eivät olleet saaneet Miinaa pysymään poissa rusakon poekien luota. Se on mennyt sinne ainakin kerran päivässä koko 43 kilonsa voimalla. Mummo arveli että kyseessä lienee hoivavietti. Miina menee poikien luo, nuuskii ja nuolee niitä, kävelee perässä kun ne yrittää juosta karkuun. Eivät pääse vielä kovaa varvikossa. 

Ei ole selvää onko emo niitä hylännyt vai ei. Sitä ei koskaan näy, mutta Wiki kertoo että emo käy pentujensa luona imettämässä vain kerran päivässä, ja lopettaa senkin 2 vk jälkeen. Joka tapauksessa pojat on hengissä, joten ne selvästi saavat jotain syödäkseen. Näyttävät liikkuvan n. 10 m säteellä siitä mistä ne ensi kerran löydettiin.

Tietysti Miina mielellään ajaa jäniksiä takaakin, enkä tiedä kiinnostaako nämä pojat hajunsa takia myös. Mutta ei se niitä ainakaan syö. Se livahti minulta tänäänkin pihasta poikia haistelemaan; sinne ei ole kuin 100 m matka. Miina oli niiden parissa varmasti 20 min ennen kuin tajusin sen olevan poissa ja kävelin katsomaan. Mutta ei siellä ollut verta missään. Miina istui yhden pojan vieressä ja katseli sitä kaikessa rauhassa. Ei lähtenyt mielellään pois, mutta lähti toki kun vähän kovemmin käskin.

Rusakon pojat on pienenä herttaisia. Sitten niistä tulee isoja petoja, jotka hyökkää raa'asti hedelmäpuitteni ja muiden puolustyskyvyttömien olentojen kimppuun repien, raadellen ja raiskaten.

Marienhamn

Tältäkin Ahvenanmaa näyttää. Olin sillä reissulla melkein viikon, pääosin töissä tuossa talossa. Kallioita ja merta ehdin nähdä vain harvoin. Mutta ei se haitannut, äärimmäisen mielenkiintoinen vierailu tämä oli kokonaisuudessaan. Litet dyrt, men oerhört intressant. 

Rusakon poekia

Mikäs tiällä näkkyy?

Miina löysi näitä päivällä metässä. Läksi ensin emon perään, mutta kun ei jaksa enää juosta, tuli takaisin ja löysi nämä. Ei se poikasille mitään tee, mutta nuuskii niitä ja ihmettelee. Samalla jättää niihin hajunsa, enkä tiedä hylkääkö emo ne, vai eikö, ja onko ne jo tarpeeksi isoja pärjätäkseen omillaan. Joko niitä kohtasi huono onni, tai sitten neutraali. En tiedä.

Ei niitä kyllä ihminen löytäisi paitsi päälle astumalla. Niin pieniä vielä ovat, että eivät yritä karkuun, vaan pysyvät liikkumatta paikoillaan. Tässä valokuvassa sen kyllä erottaa, koska huomio kohdistuu siihen suoraan, mutta metässä arvaamatta etsiä juuri tällaista niitä ei kerta kaikkiaan näe. Vain koira ne löytää.

Kaksi niitä vain oli. Ehkä niitä on syntyessään ollut enemmän. En tiedä. Tässä lähellä elelevät, ja aivan toisenlaisessa maailmassa, josta minä en paljon mitään tiedä.

No, onnea ja eloa, tai rauhaisaa kuolemaa heille.

Kansi

Ollaan päästy siihen vaiheeseen, että saadaan suunnitella kantta. Olen katsellut vanhoja valokuviani, josko niistä. Ei tulisi ongelmia tekijänoikeuksien suhteen. Ei me varmaan tätä panna kuitenkaan. Mutta voin saada kuvani jo kahden kirjan kanteen tänä vuonna. Vaikka minua parempia kuvaajia tietysti olisi paljon, mutta kirjoittakoot he omat kirjansa.

Se Yamabana, josta nimeni otin, on puun ja rinteen tuolla puolen hämärissä. Jospa lähtisin sinne.

Väsyttää

Taite

Nyt ei oikein ehdi täällä käymään. Kesän ja syksyn taite saa sirkuksen liikkeelle, sähköpostiin tulee 30-50 kysymystä tai pyyntöä päivässä, seassa monta lyhyempää ja pidempää käsikirjoitusta kommentoitavaksi, ja jos uskaltaa mennä työpaikalleen, tulee ovesta sisään koko ajan ihmisiä kysymään lisää. Yhden toimittamani kirjan sain julkaistuksi tänään, ja toisesta tuli kustantajalta versio uudelleen oikoluettavaksi. Ei tahdo keretä kaikkea. Yksi kerrallaan. 

Panen tähän kuvan paikasta, missä joskus kävin, ja minne mielelläni lähtisin siksi ajaksi kun kiihkein hässäkkä vähän vaimenee.

Cosmos bipinnata

On nämä aika hurjia kukkia, kun näitä tarkemmin katselee. Karkkikukkia kyllä, mutta käy näissä hyönteisiäkin. Ilta-auringossa kovinkin nättejä.

Viimeiset elokuun kukat

Nämä on tänään vielä elokuun kukkia, mutta huomenna jo syyskuun kukkia. On näitä joka tapauksessa vielä paljon jäljellä. Keltapäivänkakkaraa ... luulisin. 

Näiden nappikukkien nimen kävin kysymässä niiden myyjältäkin, mutta ei se nyt taas ole päässä.

Vaimo ja tytär tykkää kosmoksesta. Tytär haluaa ruveta kasvattamaan sitä omassa kukkamaassaankin. Onhan se nätti venkura, mutta sopii varmaan parhaiten heidän maihinsa.

Tämä tiikerinlilja tuli tähän itse, joitakin vuosia sitten, en tiedä mistä. Ehkä joku lintu toi siemenen. Ensimmäisinä vuosina se kasvoi esiin, sitten alkoi kukkia, ja on nyt jo useita rotevia haaroja. Metrisiä. Näitä kasvaa Japanissa villeinä niityillä.

Huomenna siis syyskuuhun. On jo kylmää, vaikka välillä hyvin kirkasta, sadekuurojen lomassa. Voidaan ehkä uskaltaa toivoa aikaista ja pitkää talvea. 

Tasaisia pintoja

Syksy on kyllä jo tullut, kylmään ja pohjoistuuleen on jo tottunut. Eli on kaivanut vaatteita päälle. Vettä on satanut viikon, tasaiseen kuurotahtiin, ja lämpötilat on olleet +8 - +14 tienoilla. Varmaan tästä vielä joskus vähän lämpeneekin, mutta vuodenaika on joka tapauksessa vaihtunut. Hyvä näin, jo oli aikakin. Miinakin rupeaa taas kävelemään, niin että sen kanssa voi käydä pidemmillä lenkeillä. Kesällä se lopetti kävelyn melkein kokonaan. Tepasteli hyvin hitaasti sen verran että paska lähti suolesta liikkeelle, minkä jälkeen alkoi ehdotella kotiin lähtöä. Nyt menee jo muutama kilometri, tosin ei niin kovaa kuin viime syksynä, välillä hyvinkin hitaasti kulkien. Ikää alkaa olla Miinalla jo kohta 10 vuotta, ja vuosi merkitsee kyllä selvää muutosta. Ylämäissä sen parhaiten huomaa. Alamäissä vielä häntä heiluu reippaasti.

Ollaan taas menossa kesän ja kevään yksityiskohdista kohti syksyn ja talven tasaisia pintoja. Tässä näkyy jo kissankäpälissä. Ennen pitkää se leviää kuivakkopenkistä laajemmalle. Alkaa olla jo lunta ikävä. Mutta vielä näitä yksityiskohtiakin täällä kasvaa.

Kun ottaa auringonkukasta salamalla valokuvan kohti pilvistä taivasta, niin siitähän tulee ihan auringon näköinen.

Toinen kirja

Tämänkertainen oli helppo, matalan kunnianhimotason kirja, enempi autenttinen dokumentti historiaa varten kuin kaupallisille markkinoille tehty hiottu ja viimeistelty tuote. Vajaalta 40 kirjoittajalta lyhyitä juttuja, jotka tarvitsi vain panna peräkkäin, editoida samaan muotoon ja taittaa kevyesti.  Eli se oli laitosjulkaisu, jota ei edes panna paperille, vaan vain verkkoon nähtäville. Helppo homma, hyvä että sellaisiakin välillä. Kyllä siinä silti tunti poikineen vierähti. Sivuja niin paljon.  

Vielä näitä täällä kukkii. Kun yhdet nauhukset lopettaa, toiset jatkaa. Ne on aika käteviä, kunhan vain niille on tilaa.

Kukkii vielä rantakukkakin, tosin jo ihan latvakukillaan. Ja nuo hortensiat on vielä kukkivan näköisiä, vaikka kyllä ne jo tekee siementä. 

Koko roska

lähti käsistäni eilen, tänään se menee kustantajalle. Toimittajakaverini toimittaa. Jäljellä on kustantajan vaatimien mainoslauseiden (ns. informatiivisia kuvauksia) keksimistä ja muuta tulevaan mainostamiseen liittyvää, mutta sekin on jo melkein tehty, jos kaveri hyväksyy muotoiluni.

Ei tässä voi enää juuri muuta kuin yrittää täyttää tyhjää oloaan, palata hiljalleen ihmiskunnan jäseneksi jälleen, ja alkaa siirtyä normaalisirkukseen.

Bibliografia

Jos jo lopettelisi. Työn alla oli tänään 33 sivun bibliografia, jossa oli 6 eri ihmisen tulkintoja ohjeista. Sekä niistä ohjeista joita annettiin, että monista muistakin, joita ihmiset elämänsä varrella olivat kohdanneet. Luovuutta ja persoonallisuuttakin oli. Osa siitä saattoi olla huolimattomuuttakin, tiedä häntä. 

Kirjojen ja artikkeleiden kielet olivat suomi, ruotsi, venäjä, saksa, ranska, englanti, unkari, romania, kreikka ja japani ... no, ei niitä nyt sitten niin montaa ollutkaan kuin tehdessä tuntui. 

Mutta yllä mainituista syistä lopettelen tässä töitä aamulla klo 00.27. Kesken jäi, ei tullut valmista. 

Oikolukua ...

Kun on päivän osin oikolukenut ja osin vielä toimittanut tekstejä, luulisi ettei itse jaksa kirjoittaa iltamyöhällä enää mitään. Mitä vielä. Blogiinsa aina jaksaa lauseen pari vetäistä, kunhan vain jaksaa sen avata. 

Teksti poikii lisätekstiä, kuin virus tai syöpä.

Veispukkia en aakase. Lähen nukkumaan. 

Echinops bannaticus

Tätä kai kuvailevat kaikki, joilla tämä pihassaan on. Houkuttelevan näköinen pallukka, täynnä kimalaisia aina.

Sinipallo-ohdake suomeksi; tieteellinen lajinimi on pääosin kreikkaa ja tarkoittaa Banatiasta kotoisin olevaa siilin näköistä. En tiedä milloin lajinimi on annettu, mutta oletattavasti Banatian maakunta on siinä vaiheessa ollut Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Nyt se on pääosin Transsilvaniassa Romaniassa, pieniä osia myös Serbiassa ja Unkarissa. Balkanilta ja Mustanmeren rannoilta kukka joka tapauksessa on.

Meillä puutarhoissa kasvaa pääosin tätä; lämpimämmillä vyöhykkeillä näkyy olevan isompiakin Echinopsis-lajeja, parimetrisiäkin. Tämä pärjää hyvin meillä.

Tämä viimeinen kuva ei tietysti yritäkään olla todellinen, paitsi muodon suhteen. Kunhan vain on nätti.

Jyväskylässä kohtuullisen pitkän. Kotona taas, ja loppuviikko kotitöitä. Ei täältä mihinkään halua.

Tampereella pitkän päivän.

Some Grey Bloke

Tähän kaveriin on vaikeaa olla tykästymättä. Puhuu syvällisiä niin tosissaan.

Utube uudistaa itseään niin rajusti, että alkaa käydä hankalakäyttöiseksi. Ruutu on ahtaasti täynnä kaikenlaista enkä pidä näistä pikanappuloista jotka yrittää tehdä asioita nopeammiksi. Tämän kanssa menee äkkiä pseudonimet sekaisin.

... samalla sekunnilla kun lähetin Utubesta, missä olen yhdellä salanimellä, tuon postauksen tänne Bloggeriin, missä olen toisella salanimellä, Facebookista, missä olen kasteessa saamallani nimellä, tuli työsähköpostiini 7 mainospostausta. Bloggerikin on alkanut tuntea koneeni, ja joskus kysyy, mutta joskus ei enää kysy, tunnistautumista sisään tullessani. Riippumatta siitä että kone on ollut välillä täysin kiinni. Nämä systeemit menee solmuun keskenään, ja rupattelee keskenään tietoja minusta. Ehkä. May be.

Ruususatu

Rosetta Kivi ilmoitti kirjoittaneensa loppuun muinoin aloittamansa kirjan Ruususatu. Tunnen tarinan ensimmäiset askeleet hänen ammoin lopetetusta blogistaan. Ruususatu on ehkä hiukan eksklusiivisemmin feminiiniselle lukijakunnalle kirjoitettu tarina kuin Rosettan ensimmäinen kirja Pomo on pahin - jota voin lämpimästi suositella - mutta se ei millään tavalla estä miestä Ruususatuakaan lukemasta. Se on hyvin kirjoitettu, nautittava tarina, jossa on myös niitä opetuksia ja viisauksia, joita naiset yleensä kirjoituksiinsa panevat. Ei pelkkää räiskettä ja lätinää. 

Pomo on pahin on nykyajan työelämässä oleville hyvä kirja lukea. Siihen kyllä liittyy oma mystiikkansa. Sen kirjoittaja on siis Rosetta Kivi. En kuitenkaan ole tarkkaan ottaen lukenut koskaan juuri tuota kirjaa, vaan ruotsinkielisen Chefer från helvetet -kirjan, jonka kirjoittaja oli Rosetta Sten (din kvinna på arbetsmarknaden). Sen kirjoittajaksi on ilmoittautunut myös Anna Troberg, Piraattipuolueen varapuoluejohtaja. Tosin hän myöntää, että hänellä on ollut jokunen medförfattare. Kirja on julkaistu myös Norjassa nimellä Sjefer fra helvete, mutta kenenkään Rosetta Steinin blogia ei tule vastaan, ja se on siellä käännöskirja.  Joten norjalaista Rosettaa ei liene olemassa. Ruotsalaisen ja suomalaisen kirjan pystyy myös halutessaan lukemaan verkossa, norjalaista ei, joten toimintapa on näissä molemmissa maissa yhteinen. Rosetta näyttää jakautuvan siten pääasiassa kahteen osaan. 

Kun Rosetta Kivi ja Rosetta Sten antavat ymmärtää kirjan olevan heidän kirjoittamansa, niin se on tietysti ok, koska salanimen taa voi asettua vaikka kuinka monta lihallista ihmistä. Men då Anna Troberg låter oss förstå att hon är författaren, med några medskribenter, niin se vaikuttaa varsin röyhkeältä, olipa hänen osuutensa kollektiivisessa tekstissä kuinka suuri tahansa. 

Ei asia silti minulle mitenkään kuulu. Se on Rosettojen välinen asia. Panee sen kuitenkin merkille. 

Joka tapauksessa Ruususatu on uusi kirja, oikein hyvin kirjoitettu. Anbefales på det sterkeste. 

Lumme

Tämä asusti meillä ensimmäiset vuotensa punakukkaisena. Tänä vuonna se tulikin esiin valkokukkaisena. Värit vaihtuvat kuin naisten tukassa. Tämä on päättänyt vähän piristää ulkomuotoaan uudella lookilla. Sinänsä sama minulle, kunhan kukkii.

Mikä tämä sitten mahtaa olla? Olen saanut tämän joskus synttärilahjana. Pohjanlumme tai Suomenlumme? Molemmista on tietääkseni punakukkaisia muotoja. En kuitenkaan ole varma; en ole koskaan asunut lummejärven rannalla, enkä ole tottunut niihin. Minun järvissäni on aina kasvanut vain ulpukkaa.

Ei kai tässä ole kyse samasta kuin hedelmäpuiden kasvatuksessa, että perusjuureen on vartettu saman lajin jalostettu lajike. Tuskin, en ole kuullut lumpeilla sellaisesta koskaan. En tiedä.

Puut heittelee kaikenlaista murenta veteen koko ajan.