Miina löysi näitä päivällä metässä. Läksi ensin emon perään, mutta kun ei jaksa enää juosta, tuli takaisin ja löysi nämä. Ei se poikasille mitään tee, mutta nuuskii niitä ja ihmettelee. Samalla jättää niihin hajunsa, enkä tiedä hylkääkö emo ne, vai eikö, ja onko ne jo tarpeeksi isoja pärjätäkseen omillaan. Joko niitä kohtasi huono onni, tai sitten neutraali. En tiedä.
Ei niitä kyllä ihminen löytäisi paitsi päälle astumalla. Niin pieniä vielä ovat, että eivät yritä karkuun, vaan pysyvät liikkumatta paikoillaan. Tässä valokuvassa sen kyllä erottaa, koska huomio kohdistuu siihen suoraan, mutta metässä arvaamatta etsiä juuri tällaista niitä ei kerta kaikkiaan näe. Vain koira ne löytää.
Kaksi niitä vain oli. Ehkä niitä on syntyessään ollut enemmän. En tiedä. Tässä lähellä elelevät, ja aivan toisenlaisessa maailmassa, josta minä en paljon mitään tiedä.
No, onnea ja eloa, tai rauhaisaa kuolemaa heille.
1 kommentti:
Kerrassaan hyvä suojaväri!! Onneksi et astunut päälle :) Ite en aikanaan nähny lokinpoikasta, vaikka tuijotin sitä - ennen kuin se räpäytti silmäänsä. Kyllä se liikkumattomuus ainakin ihmiselle käy hyvästä suojautumisesta, kun meillä on huono hajuaisti. Ja suurin osa meistä ei tee pahaa tieten tahtoen elukoille.
Lähetä kommentti