Järviyö

Saunan, makkaran ja oluen jälkeen on tapana lähteä järvelle. Meijän mökki on itärannalla, joten jos haluaa nähdä aurinkoa keskiyön lähestyessä on lähdettävä järven länsi- ja eteläpuolelle.

Aurinko nousee sieltä katsoen korkeammalle, koska horisontti on kauempana.

 Kovin moni ei näy enää soutelevan. Kyllä airoilla ja melalla pääsee silti hyvin eteenpäin, kun ei kiire ole.

 Vaimon airot tekee aina kysymysmerkin ennen veteen painumistaan.

Eteläinen ilmansunta on näin kesäyönä väreiltään pehmeämpi ja viileämpi kuin pohjoinen. 

 Järvisätkin Ranunculus peltatus kukkii kesäyössä. Se kertoo kirkkaasta vedestä.

 Niin tyyni ilta, että kuvan saattoi kääntää ylösalaisin, eikä sitä heti huomaa.

 Tykkään näistä Järvi-Suomen maisemista. Näillä olen liikkunut venneen kyijissä ennen kuin olen osannut kävelläkään.

Järven pohospiässä aurinko jatkoi laskuaan, hyvin hitaasti.

 Melkein jo hävinnyt. Lokit jatkoi kalasteluaan.

 Nyt ei näy aurinkoa enää ollenkaan.

 Kotiranta näyttää ihan pimeältä, mutta perille palattua siellä näki ihan hyvin.

Tytär keräsi 7 kukkaa, kokeeksi, mutta ei nähnyt yöllä unia. Tulevaisuuden verhojen rattaat ei ole vielä lähteneet pyörimään niin että verhojen väliin olisi rakosia syntynyt. 

Minä ja vaimo nukuttiin seuraavana päivänä klo 13 asti. 

Ennen vanhaan näillä vesillä raikui juhannuksena hanurin soitto ja kohtuullinen muu metakka. Sukulaisia kävi mökeillään ja vierailtiin puolin ja toisin. Nykyään järvellä on aika hiljaista ja suurin osa mökeistä tyhjiä. Kaksi moottorivenettä nähtiin koko iltana, myöhemmin siellä ei ollut liikkeellä enää ketään. 

Miellyttävän viileä juhannus. Päivälämpötila kohosi +19C asti, yöllä laski +8C tasolle. Yksi juhannus lisää takana, yksi vähemmän edessä. 

Hämähäkkilapsia

Tavallisen ristihämähäkin eli Araneus diadematuksen lapsia oli kuoriutunut munistaan lähipäivinä. Orpolapsia; äiti on kuollut jo edellisenä syksynä. Olivat viettämässä porukalla juhannusta meijän laiturin alkupäässä. Tykkäävät olla porukassa muutaman päivän kuoriutumisensa jälkeen, sitten vasta erkanevat omille teilleen. Pudoteltiin niiden verkkoon tapettuja itikoita, mutta ei ne niistä mitään välittäneet. Epäilytti onko tuo edes pyyntiverkko; enemmän se vaikutti suojaverkolta.

 Sen verkon sisällä ne yönsä vietti. Seuraavana päivänä kun mentiin katsomaan ne olivat hävinneet.

Ovat vielä keltaisia. Harmaantuvat myöhemmin aikuistuessaan. Ihan kuin ihmiset.

Jälleen yksi Juhannus mökillä

Ihmiset näkyy tekevän Juhannuspäivyksiään. Bloggeri on ollut jumissa, aikaisempi päivitys hävisi johonkin tuuttiin. No, uusiksi.

Juhannukset on yleensä oltu mökillä. Isä siellä myös aina, mutta tänä juhannuksena se ilmoitti olevansa niin raihnainen että jättää väliin. Vietiin sille ruokaa ja juomaa ja jatkettiin mökille. Siellä on tavallinen rutiini, vähän vuosien ja säätilojen mukaan vaihteleva. Ensin katotaan paikat. Raparperi on ruvennut kukkimaan. Se on komea mukava kukka. Syötäväkin, jos tykkää raparperikeitosta.

 Sitten on siivottu mökki, ajeltu nurmikot ja nyvitty isoimmat heinät pois kukkapenkistä. Isä on tehnyt näitä vuosi vuodelta vähemmän, ja nyt ei enää ole jaksanut ollenkaan.

 Lippu salkoon. Itse asiassa nostin nyt elämäni ensimmäisen kerran lipun salkoon. Ei ole sattunut tarvetta kohdalle koskaan aikaisemmin. Se ei juuri liehunut. Ihan tyyni juhannus.

 Sauna lämmite, ja sitten saunaan ja uimaan. Miina ei uinut kertaakaan, tytär kerran, minä kaksi kertaa ja perheen terveysatleetti, vaimo, kävi kolme kertaa kylmässä järvessä. Hyvää se tekee.

 Nuotioon tulet, hiilloksen valmistusta. Vaikka en yleensä lihaa syö, paistan juhannuksena makkaraa ja syön jouluna kinkkua. Ihminen saa minusta syödä mitä haluaa ja jättää syömättä mitä ei halua, mutta en pidä siitä että näillä valinnoilla aiheutetaan hankaluuksia muille ihmisille. Juhlapäivinä syödään perinneruuat, ja vieraisilla syödään mitä pöydässä on. Joten Miina ja minä syötiin nyt monta makkaraa puoliksi. Minä sinapin kanssa, Miina mieluummin ilman.

Mitään kunnon grilliä mökille ei ole rakennettu. Isällä oli joskus tiilistä muurattu systeemi taivasalla, mutta se hajosi parin vuosikymmenen jälkeen. Minä jätän mahdolliset rakennelmat siihen kun pääsen eläkkeelle. Siihen on vielä aikaa. 

Mutta eläkkeelle päästyäni minusta varmaan tulee isäni tilalle vanha mies mökillä. Hyvä paikka se on, kaiken tekeminen vain vaatii aikaa - joka siellä taas kuluu hyvin. 

Karhunvattu kukkii

Ei vain kiwi, vaan myös karhunvattu kukkii aivan ennennäkemättömästi. Kimalaisia käy kukissa paljon. 

 Olisiko niin, että se huolimaton kesannointi jota viime kesänä tein ohdakkeen ja kortteen tappamiseksi, piti maan normaalia lämpimämpänä. Kortteen tappoon maahan kylvetyt määrät kalkkia ja tuhkaa, jotka ei kortetta hetkauttaneen mihinkään, saattoivat myös innostaa näitä. Ja lopuksi oli lyhyt lämmin talvi, joka ei tappanut kukkasilmuja. Jos tämä jaksaa kypsyttää kolmanneksenkaan noista kukista marjoiksi, niin ehkä minun pitää muuttaa viimekesäinen mielipiteeni tästä kasvista näillä korkeuksilla. Viidenneskin riittää. Se että niitä voisi kerrankin syödä monta ja vielä lisää olisi mukavaa.

 Ja mitä tekeekään korte? Sen päällä on kerros punottua muovia jonka pitäisi tappaa ruohot, sekä kerros betonikiviä. Läpi tulee vain! Ihailen sitkeyttä.

Kiwi kukkii

Meidän 10-v vanha kiwimme innostui kukkimaan. Siitä on löytynyt parina vuonna alaoksilta marja tai pari, tai siis kaiken huomaava tytär on ne löytänyt, joten on se meidän huomaamatta kukkinutkin, mutta tällaista kukintaa ei olla koskaan ennen nähty. Kukkia on ylhäälläkin ja monessa oksassa.

 Se tekee kukkansa roikkumaan oksien alapuolelle, joten ei niitä helposti ole huomannut kun niitä on ollut vain alaoksissa. Ihmettelen myös mikä on sen pölyttäjä Kiinassa. Yhden pienen kärpäsen kukissa näin, en muuta.

Tämä tekee vain mehtämansikan kokoisia karvaisia marjoja, mutta syötäviä ne on. Mietoja, ei pahoja. Enkä edes tiedä missä määrin tätä voi kiwiksi sanoa; sillä nimellä taimi kuitenkin minulle myytiin. Varsinaisesti tämä on jokin itäaasialainen Actinidia eli laikkuköynöslaji kuten hedelmäkiwikin. Tässä on jopa joissakin lehdissä kahta väriä, tosin aika harvoissa.

Enkä ole varma voiko tätä sanoa Kiinankarviaiseksi mikä hedelmäkiwin nimi oli Suomessa joskus kauan sitten. Pieneltä karvaiselta karviaiselta marja joka tapauksessa tuntuu. Marjojen takia tätä ei kasvateta, vaan ihan eksotiikan. Varret selviää pakkastalvistakin hyvin.

 Kiwi kasvaa samassa rivissä kiviraunion edessä porukoissa  karhunvatun kanssa, alkavat mennä jo toistensa sekaan.

Heinää

Ajoin siimaleikkurilla metästä koirankävelytyspolut taas auki.

Tämä on niin kuin lumityöt talvella: tehtävä jos aikoo liikkua. Etenkin näillä aukioilla on ryteiköt jo sekä korkeita että tiheitä, viholaisia seassa ja märkiä pitkään sateen jälkeen. Punkkeja paljon. Joku muukin oli innostunut ajelemaan, hoitanut muutaman kohtuupitkän pätkän sieltä täältä. Oikein hyvä. Itekseni minä olen nämä vuosikausia ajellut.

Miina kävelee, kunhan ei pietä kiirettä.

Ukiyoe Riihimäellä ja Naivistit Iittalassa

Kävin kotimatkalla Riihimäellä ja Iittalassa. Riihimäellä on Taidemuseossa harvinainen näyttely japanilaisia ukiyoe-vedoksia (浮世絵 elikkä kelluvan maailman kuvia, eli ei niin kovin kunnianarvoisan maailman kuvia). Aitoa tavaraa, kannattaa käydä. Sekä lukea myös museossa saatavilla oleva monistenippu kuvien tekemisen historian monista vaiheista. Samassa talossa Riihimäen poliisilaitoksen kanssa, hyvin turvallinen paikka. En ollenkaan pelännyt terroristien hyökkäystä siellä ollessani. Museon mainos tässä: http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Taidemuseo/

Kuvat ovat Tuula Moilasen yksityiskokoelmasta; Tuulan kotisivuille tästä. Tuula Moilanen on siis oikein hyvä suomalainen Kiotossa asuva taitelija.  Hänen itsensä tekemiä puupiirroksia siellä ei nyt ole; kaikkea ei voi saada kerralla. Eikähän se oikeastaan galleria taida ollakaan, vaan museo.

Riihimäen Apsissa ei ollut juustosämpylöitä. Ne seudut ovat ilmeisesti puhtaasti lihansyöjien valtakuntaa. Olipa yllättävää. Apseista on yleensä löytänyt kaikkialla. Tien päällä Suomessa minun rupeaa aina ennen pitkää tekemään mieli juustosämpylää. Se on pinttynyt tapa. Mutta purkillisella jukurttia pääsin hyvin seuraavaan paikkaan, joka oli Iittala.

Siellä oli naivistien töitä, sekä myös yksi Tuulan tekemä pensselimaalaus vintille vievien portaiden yläpäässä. http://www.naivistitiittalassa.fi/

Sielläkin oli paljon mukavaa. Erityisesti tykkäsin Seija Levannon töistä; niistä mainosta täällä. Mutta paljon vaikuttavampia oikeasti nähtyinä. Ja niissä on vähän samanlaista tunnelmaa kuin Tuula Moilasenkin töissä.

Museo ja galleria kumpikin aikuiselle 6 euroa. Kyllä on halpaa Suomessa kuvataiteen katsominen. Voin suositella.

Muuten panin merkille että lupiini on ruvennut kukkimaan. Lupinus polyphyllus on komea 1800-luvulla Suomeen saapunut kasvi, joka on jo täysin kotiutunut ja kuuluu luonnolliseen kasvilajistoomme - aivan niin kuin joka ainoa muukin täällä oleva kasvi. Jääkauden kokeneilla alueilla ei ole olemassa mitään muuta kuin tulokaskasveja. Lupiini on hyvä kukka sekä yksinään että koiranputken ja muiden piennarkasvien joukossa.

Kuva ei ole kummoinen, jopa voisin sanoa että pirun ruma ja huono. Kännyn kameralla pimeiden sadepilvien kerääntyessä auton katon ylle, 120 km/h vauhdissa otettu. Kännyyn ei ymmärtääkseni saa laillisesti puhua ajaessaan ilman hands-free -laitteita (joilla ei ilmeisesti ole mitään onnettomuuksia ehkäisevää vaikutusta), mutta kuvien ottamista kännyllä ajon aikana en muista tieliikennelaissa kielletyn. Joka tapauksessa tuossa on dokumentti siitä että teiden varsilla oli kymmeniä kilometrejä lupiineja kukkimassa, erityisesti Lahden pohjoispuolella, ja olin siitä oikein iloinen. Eli en ole Ympäristökeskuksen enkä Luontoliiton kannalla lupiinin suhteen. Jättiputki ja himalajanbalsami ovat eri asia.

Lahden Motorestistä löytyi se etsitty juustosämpylä. Tällaista elämä on markkinataloudessa. Tavaraa on, mutta sitä mitä haluaa, joutuu metsästämään satojen kilometrien säteellä.

Messinkiä ja kiveä

Reissussa muutama päivä. Täälläkin taas. Handelshögskolan i Stockholm. Näyttää siltä että leijonan päätä on työnnetty kämmenillä vuodesta 1909 lähtien aika monta kertaa. Tai mistä nyt kuka painavaa ovea auki työntääkään, monet alempaa. Tämä ovi on mahtipontisuudessaan jotensakin huvittava.

 Kunkkulinnan seinässä on mielenkiintoista kivityötä. Se on aika karkeaa mutta hyvää. Niin isoa tavaraa että tekemässä on selvästi ollut useampia ukkoja ja hyvät telineet, milloin lie tehtykään. Mutta joka tapauksessa: näinkin näitä voi tehdä.

Tupasvilla (Eriophorum vaginatum)

Tämä suo löytyi Etelä-Savon puolelta. Siinä se tuppona kasvaa.

 Kukinta on ohitse, ehkä nämä hapsut on suojaa halloja vastaan jotta siemenet saa kypsytettyä.

 Näitä on paljon.

 Vieläkin enemmän.

Tulipa lunta ikävä. Muutama kuukausi vielä niin tästä kesästä päästään taas eroon. 

Omena

kukkii Pohos-Savossa. Kävin mökillä ajamassa nurmikot, ei isä enää jaksa. Tämä on oikeastaan pohjoiskarjalainen omppu, tekee pieniä 3-4 cm punaisia omenoita. Tekevät siellä näistä punaista omenamehua. Meillä on isompia hedelmäomenoita, ja nämä tahtoo jäädä keräämättä, mutta nättejä ovat. Kaikki minulla olevat ovat siementaimia, eivät suoraan Pohjois-Karjalasta vaan Ristiinassa yhden sukupolven kasvaneita.

 Näkymä isäni ikkunasta.

 Lähempää.

 Ja lähempää. Kukassa on nätti vihreä rusetti emin ja heteiden juuressa.

Atsaleojen aika

Kanadanatsalea (Rhododendron canadense) on aina varma. Villi luonnonlaji, ei välitä pakkasista.

 Nämä hybridit on arvaamattomampia, mutta viime talven lempeiden säiden jälkeen kukkivat oikein hyvin. Pääosin nämä ovat taimitarhoilta, jokunen Mustilan arboretumissa risteytetty. En muista enää mikä on mikin.

Pinkki aamuauringossa. Tällä on jo ikää muutama vuosi.

 Punertavampi oranssi. Tämä kukkii ensimmäistä kertaa.

 Kellertävämpi. Niin tämäkin.

 Keltainen kesäyössä.

Hiekkalaatikon 3. elämä 2. osa

Liikautettiin illalla tyttären kanssa muutamia kiviä vähän ja eiköhän se tässä nyt ole. Näiden kivien asettelun ei tarvitse olla filosofiaa, riittää että kasa on kohtuullisen miellyttävä silmille. Kuivana edestä.

 Pestynä ja sävytettynä vaimon parilla ruukkukukalla.