Johan on tupasvillalla nimi, tuo latinalainen... nuita ja suopursuja oli alttarilla sillon ku mejät vihittiin.
Ihastuttavan kirjahyllyn oot tehny! Ja muutenkin tuo koko nurkkaus nojatuoleineen kutsuis meikäläisen heti luokseen. Unelmana on huone, johon sais kerätä kaikki kirjat seinänkorkuiseen hyllykköön ja lukutuoli viereen.
Minäkin sitä nimeä ihmettelin ja etsin, mutten löytänyt tietoa siitä mistä nimi on peräisin. Luultavasti siellä jokin paikka on tuonut tutkijan mieleen pimpin, mutta mikä paikka missä kasvun vaiheessa jää vielä tuntemattomaksi. Pidetään asia mielessä. Ehkä se tieto joskus vielä tulee vastaan.
Nätit kukat teillä on olleet alttarilla. Makua ja mielikuvitusta.
Sinun pitää varmaan raivata jostakin huoneesta seinusta tyhjäksi, ostaa tai tehdä hyllykkö ja viereen nojatuoli. Tuollainen veivituoli on siitäkin hyvä että siinä voi ottaa tarvitessaan nokoset lukemisen välillä.
Katsotaan... ehkä sitten, kun lapset on muuttaneet kotoa pois. 48 neliön mummonmökistä on paha löytää kirjastolle paikkaa. Tuon verran on virallisia neliöitä neljälle hengelle ja kahdelle, nyt kuudelle ja tulevaisuudessa neljälle koiralle sekä yhdelle kilpikonnalle. Epävirallisia matalia neliöitä vintissä.
Niin, avoin kirjahyllykkö vie tilaa seinästä lähtien 27 cm, ainakin edesmenneen Ruuvarin mitoilla. Kyllä sekin tuntuu jos neliöitä on vähän, mutta kirjat ei kuitenkaan vaadi että niiden edusta pitäisi välttämättä pitää avoinna niin kuin kirjastoissa, vaan siihen voi sijoittaa mitä tahansa riittävän kevyttä liikuteltavaksi. Minä ja vaimo asuttiin nuorempina 39m2 kaksiossa, ensimmäisessä omassa kodissa, ja kyllähän sekin pientä oli. Teitä on tosiaan monta 10m2 isompaan tilaan, joten ymmärrän ahtauden.
6 kommenttia:

Upeita kuvia! Pehmeää pullollaan. Eniten pidin tuosta viimeisestä maisemakuvasta tällä kertaa.
Niin minäkin, kaikkein lumisin kuva. Nyt on hyvä kukkakesä. Kaikkea runsaasti, jotain ylenpalttisen runsaasti.
Lähetä kommentti