Trans-Siperian juna

Trans-Siperian junassa, toisen luokan vaunussa, yläpedillä. Tuntematon hiljainen nainen nukkuu vieressä, käytävän toisella puolella toki.

Altain vuoria, pohjoisreunaa, illalla.

Baikal. Eteläpäässä oli vielä ahtojäitä, edempänä jo sulaa. Täälläkin on lehti vasta tulossa puuhun. Vesi on kylmää, tiedän sen, mutta jätän tällä kertaa sen kokeilematta. Tiedän jo hyvin mitä Baikal on: vettä vain, isossa kuopassa. Kirkasta ja puhdasta tosin.

Vastaranta näyttäisi olevan kilometrin päässä, mutta on sinne ainakin 10 km. Siellä on vain korkeampi töyräs kuin meidän järvissä. Savon järviin tottuneelta menee perspektiivi sekaisin.

Vielä jotain Mongoliasta

Mongolia, niin kuin koko muukin maailma, muuttuu koko ajan. Sukupolvien puvustossa se näkyy, muun muassa.Varsin sofistikoituneesti ja siististi pukeutuneet naiset, ja pääosin kohtalaisen räjähtäneen näköiset miehet maasta kuitenkin pääosin jäävät mieleen. Siitä kun viimeksi olen täällä ollut, niin naisnäköala on taitanut muuttua selvimmin. Ne on nykyään selvästi paremmin vaatetettuja. Miehet ei juuri välitä ulkonäöstään.Mongolit on laamalaisbuddhalaisia. Tiibetistä viimeisin buddhalaisuuden aalto tuli. Vaikken laamalainen olekaan, niin kävin kuitenkin kierroksen myllyjen kanssa temppelin ympäri. Se on aika urakka, niitä on kymmeniä; kolmella sivustalla jokaisella pitkät rivit. Kädessään huomaa niitä pyörittäneensä.

On ruokakauppoja, joissa myydään pusseissa puolukan lehtiä, heinää ja jäkälää. Jäkälän ainakin tunsin varmasti.

Ja on tavarataloja, joissa myydään niitä sofistikoituneiden naisten tarvitsemia tavaroita.

Jos joku Mongoliaan haluaa mennä, niin ravintolaa jonka katolla lukee "Mongolian barbeque" voin suositella. Pääasiassahan he syövät lihaa, aina ja kaikkialla, kaikissa muodoissa, mutta näistä saa myös kalaa, kananmunia ja toofua, vihannesten lisäksi. Kokki paistaa annoksen kaikkien näkyvillä isolla pannulla kahden miekan tapaisen paistinlastan avulla. Kansanravintoloita; näissä näkee kaikenlaista väkeä. Ja hyvää.

Pohjois-Mongoliassa oli leppeämpi ilmasto kuin keskellä. Tuomikin siellä kukki jo toukokuun lopussa.

Jäähyväiset Mongolialle taas.

Mongolian mehtää

Nämä alueet on Ulaanbaatarin lähistöllä. Gobin autiomaahan ei ole pitkää matkaa, ja täällä ollaan metsänrajan tuntumassa. Vuorten varjoisemmilla rinteillä pärjää lehtikuusi, muu ei oikein.

Jokilaaksoissa on lehtipuutakin, pajua, poppelia, koivua. Toukokuun lopulla niihin oli vasta lehti tulossa.

Lähellä rinteiden lakia lehtikuusimehtäkin näyttää kuolevan helposti. Syytä en tähänkään tiedä; kuivuus + pakkanen?

Alempana rinteillä voi olla isompaakin puustoa. Taimikkoa kuitenkin vähän, karu paikka.

Aukeilla paikoilla maa on kivikkoa. Hanhikkeja, kylmänkukkaa, ja jotai muuta siellä kasvaa.

Mehikäpyjä aluskasvillisuutena.

Käenrieska kukkii.

Raparperi nousee. Jostain täältä päin se lienee kotoisin.

Vuokko ... mutten osaa määrittää lajia.

Irikset oli jo kukkineet, tämä vielä oli vähän kukassa.

Niillä rinteillä on paljon kukkaa, mutta kauempaa niitä ei näy. Maisema on vihertävän harmaa. Hevoslaumoja kulkee hissukseen nyhtäen ohutta heinää, mitä siellä tietysti myös on kukkien seassa.

Ei ne ihmisiä mitenkään varo eikä pelkää, mutta eivät myöskään anna koskettaa. Kulkevat vain sen kummemmin tervehtimättä ohitse.

Varsat seuraa emojaan. Värejä on kaikenlaisia mustasta melkein valkoiseen, sekä kaikkia yhdistelmiä siltä väliltä. Pieniä sitkeitä hevosia.

Mongolialainen aita

Ulaanbaatarissakin rakennetaan joka puolella, vaikka skaala pienempi onkin kuin Kiinassa. Pääkaupunkiin muuttaa koko ajan ihmisiä. Kerrostaloja nousee, melko käsityövaltaisesti, ja melko omaperäisin tuentajärjestelmin.

Ja nousee pienempääkin taloa kaupungin reunamille. Siinä on oma järjestyksensä. Ensin tehdään aita ja siihen portti. Sen jälkeen vasta rakennetaan jotain muuta.

Aita tulee aina ensin, ja kaikki yksityisomistus on aina aidattu. Mongoliassa näyttää olevan vain kahdenlaista tilaa: vapaata aukeaa, jota kukaan ei ole oikeastaan koskaan omistanut, ja joka nytkin on periaatteessa valtion hallussa mutta vapaasti käytettävissä. Sekä sitten aidattua yksityismaata. Sanoivat, että heillä on oikeus omistaa 0.7 ha yksityismaata.

En tiedä onko nämä nyt mitään slummejakaan. Itse rakennettuja omakotitaloja vain, ja teillä on nimet tai ainakin numerot.

Aavikolta tulee paimentolaisia, jotka kokeilevat josko heillä menisi pääkaupungissa paremmin kuin paimenessa. Siellä voi tulla tauti, kuivuus tai 1 m lunta, joka tappaa hevoset, lampaat ja jakit. Ulaanbaatariin on helppo muuttaa. Aita vain pystyyn, ja siihen sitten ger keskelle.

Gerejä näkyy sekä keskemmällä kaupunkia, vaikka ei aivan ydinkeskustassa, että sen reunamilla. Varsinaista kaupungin rajaa ei näyttäisi olevan. Sanovat myös, että hyvä ger on kalliimpi kuin kevytrakenteinen talo. Ja että moni asuu mieluummin siinä kuin talossa. Näyttää siltä, että he luopuvat mieluummin hevosistaan kuin gereistään.

Sama se mitä materiaalista aita on tehty, kunhan on.

Ulaanbaatar 2

Kaupungin nimi tarkoittaa Punaurhoja, eli niitä vallankumouksellisia jotka vuosisata sitten ratsastivat kaupunkiin Sukhbaatarin johdolla ja perustivat sosialistisen kansantasavallan. Sukhbaatar keskusaukion keskellä edelleen ratsastaa. Tällä kertaa kuitenkin aidan takana. Kadut ja tiet ja aukiot on kesäisin monin paikoin remontissa. Kivipinnassa vuotuinen lämpötilojen vaihtelu voi olla 100 astetta, ja kun he vetävät pinnat suoraan hienoon maahan, ilman paksuja murske- ja eristekerroksia, ei ne oikein kestä. Patsaan luona tehdään pientä bisnestä, niin kuin kaikkialla. Elettävä vain jokaisen on.

Neuvostoliiton hajottua mongolitkin päättivät luopua sosialismista, aukiolla tehdyn pienen joukkonälkälakon jälkeen. Veretön vallanvaihto, hyvin kepeästi. Sukhbaatarin mausoleumi parlamenttitalon edestä purettiin ja tilalle rakennettiin Tsingis-kaani istumaan valtaistuimellaan. Suurvalta on suurvalta, vaikkapa vain historiassaan. Pinta-alaltaan edelleen maailman suurin suurvalta se oli. Marmori ja kulta ilmentävät hyvin suurvaltaisuutta ja sen varallisuutta.

Tsingis-kaanilla on pronssiset vartijat ja alipäälliköt apunaan, tässä niistä yksi. Tämä on oikein hieno paikka.

Kontrasti tulee vastaan kun kävelee rakennuksen takapuolelle. Siellä olevaa puutarhaa ei ilmeisesti ole hoidettu millään tavalla vuosikausiin. Ongelmana on, että samassa rakennuksessa on paitsi parlamentti, myös presidentti kanslioineen sekä ministeriöt. Pienessä maassa ei perinteisesti ole tarvinnut sellaisille paljoa tilaa, mutta on alkanut esiintyä ahtautta. Pitäisi laajentaa, mutta kiista on siitä laajennetaanko taloa suoraan puutarhan tontille, vai pitäisikö jonkin tahon muuttaa jonnekin kauemmas vallan keskuksesta. Kukaan, jolta kysyin, ei tiennyt onko kiista jo jollakin tavalla ratkaistu.

Minulla oli Ulaanbaatarissa buddhalainen kaveri, vanhempi mies jo, jonka kanssa olen joskus puhunut buddhalaista filosofiaa ja sen sellaista. Nyt kun hänet yhtenä päivänä tapasin, valitteli hän ensin päänsärkyä, ja kun mentiin syömään, jätti hän ruuan tilaamatta, otti vain 50 g vodkaa (Venäjällä ja Mongoliassa viina myydään ravintoloissa grammoina). Sitten siihen 100 g päälle. Raha oli loppunut entisistä hommista, ja hän oli tehnyt erilaisia hanttihommia, kunnes pääsi hiilikaivokseen toimistotöihin. Työ tarkoitti 2 vk pätkää aavikolla, missä viina oli absoluuttisesti kielletty, tarkistettiin puhalluskokein, ja sen jälkeen 2 vk pätkää lepäämässä Ulaanbaatarissa. Hän oli vasta edellisenä päivänä tullut aavikolta, ja oli vetänyt päänsä heti täyteen, jatkaen sitten seuraavana päivänä. Niin ne ihmiset ja heidän tapansa muuttuvat. Elämä vain jatkuu.

Ulaanbaatar on koko ajan tällaista kontrastia.

Ulaanbaatar Улаанбаатар

Ulaanbaatar on puolivilli paikka. En sanoisi että erityisen vaarallinen, ainakaan jos ei ryyppää itseään sekaisin. Mutta siellä on paljon paikallisia vantteria nuoria ja vanhoja miehiä koura kalja- tai votkapullon kaulassa kiinni, osalla mustelmaa silmän ympärillä tai leukaperissä. Oltiin yötä Miamissa. Heillä usein kauppojen nimet viittaavat kauas maailmalle; ei välttämättä Amerikkaan aina, voi olla myös Eurooppaan tai vaikka Koreaan. Ehkä se kertoo kaipuusta jonnekin.

Tasku- ja laukkuvarkaita siellä on. Kaiken kokeneet sanovat, että varkaat työskentelevät kuin taikurit. Mitään ei huomaa. Minulta ei mitään viety, tosin. En ainakaan huomannut.

Ensimmäinen näkemäni hotelli, missä huoneeseen sisään tullessaan löytää yöpöydältä paketillisen kondomeja (3 kpl, koko yöksi) ja paperia nesteiden pyyhintään. Ei siellä naisia kuitenkaan ollut tarjolla, eikä kukaan tullut hyvänolon palveluksia kauppaamaan. Paikka vain näkyi olevan kohtuuhintainen keskustan hotelli, minne heteroseksuaalisia pareja etsiytyi pitkin iltaa, joko taksilla tai kävellen. Joko ne olivat samanikäisiä nuorehkoja, mikä viittaa molemminpuoliseen intiimin hetken kaipaukseen. Tai sitten keski-ikäinen mies ja nuorehko nainen, mikä viittaa siihen että molempien osapuolten intressit sopivat yhteen. Paikallisia paikallisia, ei siellä suurin määrin turisteja näkynyt. Mutta kuten sanottu, minä sain olla ihan rauhassa. Edes hotellin baarissa ei ollut naisporukoita istuksimassa ja odottelemassa, vaan se puoli on hoidettu jossain muualla. Kondomipaketti jäi jäljiltäni koskemattomana seuraaville yöpyjille, mikä tässä arvoisille lukijoilleni ilmoitettakoon. Aamiaisaika hotellissa oli 9-11; käytännössä ruokaa ei saanut ennen kuin 9.30, mikä sekin viittaa siihen että asiakkailla oli siellä tapana uurastaa pitkään yön lyhyinä tunteina.

Rakennuksiltaan Ulaanbaatar on pääasiassa post-sosialismia. Sinne on aikoinaan rakennettu nättejä kerrostaloja, mutta pääomia ja kiinnostusta ei ole riittänyt paikkojen kunnossapitoon. Katselin vastapäistä taloa usein, ja näin siellä emäntien siivoavan tarkkaan. Sisältä huoneet ovat varmaan hyvin siistejä.

Autoja kaupungissa on paljon, aivan niin kuin kaikkialla muuallakin. Ulaanbaatar on pääasiassa yksi n. 20 km pitkä katu, jonka varrelle asutus on levinnyt. Puolet 2-3 miljoonaisesta kansasta ilmeisesti asuu siellä, ja useimmilla on auto. Mongolian tulot kertyvät pääasiassa kivihiilen, kuparin ja muiden mineraalien viennistä, mikä synnyttää jonkin verran varallisuutta etenkin pääkaupunkiin. Siitä köyhemmät sitten yrittävät nyhtää siivuja itselleen. Autot ovat lähes kaikki käytettyjä Japanista tai Etelä-Koreasta tuotuja autoja; eron näkee paitsi merkistä, myös siitä onko ratti oikealla vai vasemmalla puolella. Kiinan käytetyt autot ilmeisesti virtaavat maan sisällä länteen päin, Mongoliaan niitä ei riitä. Liikennesäännöt ovat samanlaiset kuin ratsastettaessa: neuvotellaan kulkuneuvon liikkein ja asennoin kuka väistää; pienempi pääsääntöisesti väistää isompaa.

Paitsi kun poliisit tulee pitämään jöötiä. Niitä totellaan.

Peking 北京

Peking oli paljon helpompi ja rauhallisempi. Raha ja voima näkyivät hyvin sielläkin, mutta rakentamisen tahti oli kohtuullisempaa, eikä elämä ollut samanlaista hösäämistä kuin Shanghaissa. Ei tarvinnut juosta ollenkaan. Työt oli normaaleja, ei turhanpäiväistä diplomatiaa, ja opiskelijat suoraan puhuvia. Takapenkeillä laiskempaa, etupenkeillä tarkempaa väkeä.

Ehdin katsella siellä paikkojakin hyvin. Taivaallisen rauhan portin aukio 天安门广场 oli melkein entisellään, paitsi että sinne oli rakennettu kaksi hyvin isoa televisiota. Uudistus sekin, ja sellaiselle paikalle, että Mao pääsee portin päältä katselemaan niitä. Ei käy aika pitkäksi. Sinne on myös pystytetty Konfutsen patsas, mutta ei ilmeisesti yhtä isoa, eikä yhtä keskeiselle paikalle. Se on jossain luonontieteellisen museon alueella, eli ei varsinaisella aukiolla, vaan kadun toisella puolella. Mutta koska museo on maanantaisin kiinni, en nähnyt siitä vilaustakaan. Se on isompi uudistus kuin nuo televisiot, mutta toteutettu ilmeisen varovasti. Ei ole kuin sukupolvi siitä kun kaikki Konfutseen liittyvä oli vielä tuhottavaa ja vankilaan vievää tavaraa.

Taivaallisen rauhan portti oli entisellään. Ruusujen kukinta-aikaan vain en ollut ennen nähnyt sitä koskaan.
Ja Mao siellä katselemassa uusia televisioitaan. Nuoren sukupolven edustaja otattamassa itsestään kuvaa hänen kanssaan. Aikakausi on vaihtunut Kiinassa niin nopeasti.
Imperiumi on jälleen pystyssä. Sen merkiksi entisen imperiumin muistomerkit on taas entisöity komeaan kuntoon, ja otettu osaksi nykyistä. Vanhaa on kunnioitettava, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi sekä sisä- että ulkosuhteissa. Tässä Kesäpalatsia, jonka näin ensimmäistä kertaa nyt kesällä. Talvella olen siellä käynyt; silloin se oli jäässä ja melkein tyhjä.

Pekingissä kävelin jalkoihini vesirakkulan ja muutenkin jalkani kipeiksi. Mutta kipu on vain kipua, sen kanssa tulee toimeen. Portti kiinni ja matkaan taas.