maanantai 30. kesäkuuta 2008

Isä! Sormi pois suusta!
Isä! Elä piere! Hyi!
Isä! Pois tupakkamainoksen luota!
Isä! Kävele kunnolla! Ei keikuta kaiteen päällä!
Isä! Ei saa tuijottaa! (sillä tyypillä oli yli 10 metallirengasta upotettuna eri puolille naamaansa)
Isä! Elä laula! Ihmiset kahtoo.
Isä! Jalat pois tuolilta! Huonoa käytöstä!
Isä! Tulejo!
Isä! Syö!
Isä! Pois sieltä! Ei saa kiivetä patsaan päälle!

Naispuoliset ihmisolennot alkavat kovin nuorina tarkkailla, määräillä, kontrolloida ja pitää kaikin puolin huolta miespuolisista ihmisolennoista. Mistähän se johtuu? Onko se biologista vai kulttuurillista? Hän siitä selvästi nauttii, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, mutta miten tämä oikeastaan näin meneekään?

torstai 26. kesäkuuta 2008

Jalkapallokisat on jo kohta loppu. Mielenkiintoista, miten nationalismin symbolit ovat niissä niin kovin voimakkaita, eikä tylsästä Euroopan unionista näy jälkeäkään. Se on varsin romanttista, helppoa ja suojaisan turvallista nationalismia.

Itsekin menee helposti siihen mukaan. On helppo kannattaa jonkin Ruotsin, Saksan, Turkin tai Portugalin joukkuetta kansallisena joukkueena, ja sitä kautta pieneltä osin sulautua sen kansan nationalismiin. Mutta mielenkiintoista on myös, että jonkin Ranskan tai Venäjän joukkuetta ei millään pysty kannattamaan, siinä on absoluuttinen henkinen seinä vastassa, vaikka pystyy kyllä hyvin noteeraamaan hyvät yksilö- ja joukkuetason suoritukset. Mutta näkyy olevan paljon suomalaisia, jotka ei pysty Venäjän kohdalla myöntämään, ainakaan ääneen, että osaa nekin jalkapalloa. 

Venäjä tietysti on vähän erikoistapaus. Mummoni ja pappani syntyivät sen lipun alla Suurruhtinaanmaassa, eikä ole täysin poissuljettua, etteikö heidän lapsenlapsensa voisi kuolla saman lipun alla. Se Neuvostoliitto tuli, oli ja meni kummankin mummoni eliniän aikana. Ei se pitkään kestänyt. Mutta ehkä tämä pieni mahdollisuus siitä, että Venäjän tapauksessa sulautuminen siihen voi fyysisesti realisoitua, estää pienenkin henkisen sulautumisen nationalistiseen venäläisyyteen. 

No, kisoja on kuitenkin ollut mukava katsoa. Eilen sain määräyksen tuoda töistä tullessani telkkarin eteen roiskantteja, mutta kun niitä ei siihen aikaan enää mistään löytänyt, toin jäätelöä, sektiä ja omenaschorlea. Hyvin kelpasivat nekin pelin seuraksi.

Eilisessä pelissä piti kannattaa kumpaakin joukkuetta. Saksahan sen sitten voitti, mutta kyllä Turkin voitto olisi ollut mielenkiintoisempi. 

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Tämän kesän viimeiset luennot on nyt pidetty. Minulle tulee aina vähän surullinen olo, kun luentosarja loppuu. Mielellään jatkaisi, etenkin kun alussa tuntemattomien opiskelijoiden kanssa alkaa juuri tulla sinuiksi. Ei heitä, lapsiparkoja, voi kuitenkaan velvoittaa enempään kuin mikä on kohtuullista.  

torstai 19. kesäkuuta 2008

Pimeä ravintola

Käytiin eilen 20-vuotisen avioliiton kunniaksi syömässä pimeässä ravintolassa. Varasin pöydän toissapäivänä verkon kautta. Kännykät kiinni ja kellot taskuun, niin ettei mitään valoa vahingossakaan tullut mistään. Tarjoilijat oli sokeita, joten he osasivat hyvin toimia pimessä ja pitää meistä huolta. Tytärtä hirvitti alussa, mutta ennen pitkää hän jo sanoi, että pimeässä on kodikasta. Siellä rentoutuu, kun kukaan ei näe.

Se oli hyvin jännää. Kuulo herkistyi äkkiä pimeässä ja kaikkien naapuripöytien keskusteluista tuli Phil Spectorin tyyppinen wall of sound. Sen kuuli liiankin hyvin. Oman suunsa liikkeet syödessä kuuli myös, mutta se oli mukavaa. Ihan pimeää en minä eikä tytär onnistunut näkemään, näköhermot syötti silmien eteen kaikenlaisia himmeitä harhakuvia, mutta vaimo sanoi näkevänsä pelkkää pimeää.

Syöminen oli mukavaa. Kaikki tuoksut, maut, lämpötilat, kovuudet, pehmeydet ja muut ominaisuudet huomasi terävästi. Näöstä pitää tosiaan luopua, jotta joutaisi maistamaan ruokaansa. Intialaiseen ruokailutapaan tuntoaisti tuli osaksi syömistä; puunhan he vielä hyväksyvät joissakin tilanteissa luonnon tekemänä materiaalina, mutta metalli sormien ja suun välissä tuhoaa kunnollisen syömisen. Meistä jokainen teki tilanteessa omat sovelluksensa. Vaimo siistinä ihmisenä ei tökkinyt lautastaan sormillaan, vaan söi mitä lusikkaan tai haarukkaan sattui; minä kokeilin vasemmalla kädellä mitä lautasella oli ja pidin haarukkaa oikeassa kädessä, söin molemmilla käsillä; tytär söi kaiken sormillaan, paitsi keiton. Ruuassa ei ole vain maku, siinä on myös tuntu, joka on tärkeä. Ja mukavaa; en muista milloin viimeksi olisin uittanut sormiani syvällä keittokupissa ja nuollut niitä, tai yrittänyt arvata sormenpäillä, mikä on oliivi ja mikä kastikkeessa uinut pieni viinirypäle, ennen kuin se ehtii suuhuni ja paljastaa itsensä. Viinikin maistui pimeässä äärettömän hyvältä.

Pimeys muutti ajan nopeuden. Tunnilta tuntunut ruokailu kesti kellon mukaan kolme tuntia. Hinta oli kolminnelinkertainen tavalliseen ulkona illastamiseen verrattuna, mutta ruoka gourmet-laatua, ja kokemus hupina ja nautintona hyvinkin kymmenen kertaa tavallisen arvoinen. Pitää käydä joskus toistekin.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Sateinen, harmaa, kylmä perjantai-iltapäivä. Oikein kaunis.

Työt alkaa olla jo tehty. Jos tekisi tähän päälle vielä parin tunnin kävelyn kotiin. 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Jalkapalloa ilmassa. Vaimo on kesälomalla ja istuu kaiket illat television edessä kaljapullon tai sherrylasin kanssa. Minä katson, minkä töiltäni ennätän; tytär lukee kirjoja äitinsä seurana, katsoo maalit ja muut kohahduspaikat. Perheellä on ollut tapana katsoa porukalla televisiota kerran neljään vuoteen, maailmanmestaruuskisat, mutta näköjään pitää tästä lähtien ottaa ohjelmaan myös EM-kisat.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Minulla on nyt oppilaina 7 saksalaista. Ihan samanlaista hiljaista väkeä ne ovat kuin suomalaisetkin. Mainittavin ero taitaa olla, että siinä missä suomalainen opiskelija valittaa luennon tai tapaamisen aikaisuutta klo 8 aamulla muttei enää klo 9, saksalaiset tulee saliin vielä 9.30 leveästi haukotellen. Hiljaisuus osin varmasti johtuu myös siitä, että puhun sen verran esoteerisiä, ettei kenelläkään ole asiasta juuri mitään aikaisempaa tietoa.

Alcottin kirja, jota tyttären kanssa luen, on siitä mielenkiintoinen, että 140 vuotta sitten Yhdysvalloissa selvästi oli ihanteena osata puhua ja lukea englannin lisäksi ranskaa ja saksaa. Nykyään ei ole. Minulla on yleensä vuosittain opiskelijoiden joukossa 2-4 Yhdysvaltoihin tai Kanadaan muuttaneiden suomalaisten jälkeläistä, monet toistakin polvea vasta, mutta vain noin kolmasosa heistä saa edes suomea puhuttua, tai että edes kunnolla yrittää, loput pysyy kaikessa missä voivat ehdottomasti englannissa. No, jotkut kanadalaisista suomalaisten jälkeläisistä osaavat ranskaa.

Saksalaistenkin olettaisi osaavan sitä, sekä muitakin kieliä, kun kerran Euroopan keskustassa asustelevat, mutta käytännössä ainakin nuorten opiskelijoiden kielitaito vaikuttaa kovin vähäiseltä, sekä englannin että muiden vieraiden kielten suhteen. Mielenkiintoista. 

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Prunus maackii

Otin moottorisahan ja kaadoin pihasta 3 Prunus maackiita. Ne niin hyvin kasvaisivat karulla petäjäkankaalla, mutta eivät kelpaa varjopuiksi kukkapenkkiin. Liian ravinteikasta, eivät osaa lopettaa syksyllä kasvuaan, versot paleltuu ja rungot halkeilevat talvella. Katselin niitä kevään, 4-6 metrisiksi kasvaneita puita, mutta ei niihin kunnon lehteä tullut. Olivat kuolemassa pystyyn. Hirmuiset 1-2 cm vuosirenkaat. Lumesta ja pakkasesta ne tykkäisivät, ovat Siperian talviin tottuneita, mutta eivät viime talven kaltaisista vesisadetalvista. Kannosta saattaa versoa uutta. Tykkään sen rungosta. 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Mieleeni muistui täältä Malagueña salerosa. Siinä on hyvät sanat, tosin maailmalla on tehty siitä lukemattomia versioita. Tuubissa näkee joitakin; ei kuitenkaan kovin montaa klassista. Enkä The Tubesin tietääkseni ensimmäisenä siitä tekemää rokkibändin soittamaa versiotakaan tuolta löytänyt. Mutta tässä Chingon: 




Malagueña Salerosa

Que bonitos ojos tienes
Debajo de esas dos cejas,
Debajo de esas dos cejas,
Que bonitos ojos tienes!

Ellos me quieren mirar,
Pero si tu no los dejas,
Pero si tu no los dejas
Ni siquiera parpadear.

Malagueña salerosa,
Besar tus labios quisiera,
Besar tus labios quisiera,
Malagueña salerosa.

Y decirte nina hermosa
Eres linda y hechicera,
Eres linda y hechicera,
Como el candor de una rosa.

Si por pobre me desprecias
Yo te concedo razon,
Yo te concedo razon,
Si por pobre me desprecias.

Yo no te ofrezco riquezas
Te ofrezco mi corazon,
Te ofrezco mi corazon
A cambio de mi pobreza.

Laulussa on hyvät sanat. Ne, jotka eivät vielä ole opetelleet espanjaa, voivat halutessaan katsella merkityksiä vaikka tällä Baabelikalalla. Se joskus kääntää aika oikein. 

Malaguena tarkoittaa tietysti málagalaista naista; joka on kaunis kuin rosa eli ruusu, mutta tämä ruusu on 'sale' eli suolainen, mikä viittaa temperamenttiseen naiseen, jonka iholle saattaa kohota suolainen hiki.
Kävin eilen mökillä tyttären kanssa. Tarkistettiin kaikkien rakennusten katot. Ei siellä varsinaisia reikiä missään ollut muutamaa ylös noussutta naulaa lukuunottamatta. Mutta käytiin kaikki paikat kuitenkin lävitse, ja ruikittiin sikaflexiä sinne tänne epäilyttäviin paikkoihin. Kun se nämä paikat ennen pitkää perii, niin opetelkoon tekemään perushuollot. 

Saunottiin ja uitiin. Tai tytär ui, ihan oikeasti, minä uskalsin käydä vain järvessä seisoskelemassa ja kerran kastautumassa. Vanhat miehet käy viluisiksi. Jossain Aristoteleen kirjassa, olisiko ollut Nikomakhoksen etiikka tai joku muu, oli maininta että koska lapset ovat luonnostaan lämpimiä olentoja, pitäisi niitä pienestä pitäen uittaa päivittäin kylmässä joessa. Olin pitänyt käytäntöä lukiessani  jonkin verran raakana, mutta eilen aloin ajatella, että isän houkuttelu järveen se vasta raakaa olikin.