Prunus maackii ja muita puita

Kävin päivän mökillä. Vein sinne 2 Prunus maackiin tainta. Elikkä tuohituomen. Jouduin kesällä 2008 pistämään poikki pihassani kasvaneet kolme puuta; eivät kestä kohtalaisen ravinteikasta kukkamaata tässä ilmastossa. Viisi niitä yhteensä oli siinä joskus kasvamassa. Kantovesoja niistä ei koskaan noussut, mutta pari siementainta muualla puutarhassa. Linnut syöneet marjoja ja kantaneet siemeniä.



Mökillä vein ne samanlaiseen maahan kuin siellä hyvin pärjäävä yksilö, eli tuoreeseen kangasmehtään petäjien seuraksi. Eikä mitään lannoitusta. Mehtäpuu se on. Jospa se siellä pärjäisi. Sen kukat ei ole suurensuuret, mutta tykkään sen rungosta.

Samassa paikassa kasvaa korkeimmaksi päässyt niinipuunikin. Kuvassa taaempana, keskellä, tummarunkoinen lehtipuu. Maaperä ei välttämättä näytä kangasmetsältä, mutta sellaista se oli. Siinä oli sankka koivikko, joka alkoi lahota ja myytiin Kutsetille reilu vuosikymmen sitten. Sen jälkeen siihen kasvoi heinikko, jonka olen kerran vuoteen niittänyt siimaleikkurilla, jotta siellä pääsisi mukavasti kävelemään säällä kuin säällä.



Kuvan Tilia cordata on jo reilusti yli 5 m, sikäli kuin elämä jatkuu, pääsen pian jo kiipeilemään siemenestä kasvattamani puun oksilla. Tosin se on istutettu jo koivujen aikaan, varmaan 20 vuotta sitten. Etualalla on Tilia japonica, japaninlehmus, joka kasvaa paljon hitaammin, mutta pysyy vain vuosi vuodelta hengissä. Samoin pysyy hengissä Abies concolor, harmaa jalokuusi, Kalliovuorilta kotoisin, taimi Mustilasta. Sen ongelma siellä Pohjois-Savossa on, että se helposti yrittää lähteä syksyisin uudelleen kasvuun, ja palelluttaa tietysti ne jälkikasvaimensa, mikä hidastaa kovasti kasvua. Pakkanen sinänsä sitä ei niinkään ole haitannut.



Paljon paremmin kuin odotin on pärjännyt Juglans ailanthifolia, eli japaninjalopähkinä.


Siinä ei ole minkäänlaisia pakkasvaurioita ollut, ainakaan toistaiseksi, ja se kasvaa kovaa kyytiä. Latvus alkaa jo levitä, ja runko vähitellen paksunee. Paikan maaperä on muuten samanlaista kuin petäjikössä yllä, mutta tässä on kasvanut vuosisadan verran lepikkoa, pappani isän viimeisen kasken jäljiltä, joten maassa on ravinteita kohtalaisen paljon. Kovin isojen puiden kanssa sen ei tarvitse kilpailla, vaikka vieressä oleva leppä sitä korkeampi onkin, mutta aika harvalehtinen. Juglansin takana oleva Corylus avellana, euroopanpähkinäpensas, on paljon tuuheampi, mutta jää jo matalemmaksi. Yhtään pähkinää en ole koskaan metästäni saanut. Puut kyllä kestää, mutta kukat näköjään palentuu. Tai sitten ne ei pölyty. En tiedä.

Hyvin siellä kasvaa myös Ulmus glabra, vuorijalava, kunhan pääsee niin korkeaksi että jänikset ei runtele niitä talvisin. Se on julma eläin, ja nuorinjalava kelpaa sille erittäin hyvin. Luultavasti kaikki jalavani, joita siellä on vajaa 10, on jo nuorina eriasteisesti lahoja jatkuvan jänisten tekemän raiskaamisen takia. Mutta ei se niitä isosti näy haittaavan, kasvavat vain. Esimmäiset ovat alkaneet tehdä jo vähän siementäkin. Pakkanen ei niitä pane. Jänikset vain.



Muuten löysin sieltä päivän kävelyjen tuloksena pienen rasiallisen kantarelleja, sekä palluumatkalla kuopiolaesen muikkukukon. Molemmat tuliaiset syyvään tännään, kantarellit keittona, kukko semmosennaa.