sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Puhtaat tiet

Kyllä puhtaalla tiellä on miellyttävä ajaa. Ja paskatuilla teillä, oli ne kuinka näennäisen turvallisia tahansa, epämiellyttävää. Puhtailla teillä nopeus laskee kelin mukaan, valkoinen tien pinta ja maisema on kaunis, ja niillä teillä pitää oikeasti osata ajaa. Ei mitään ihmeellistä, rauhallisesti pehmeitä ajolinjoja myöten vain, mitään rallikuskin taitoja ei tarvita. Puhtailla teillä voi ajaa loskassakin, satoja kilometrejä, ja auto pysyy puhtaana, niin kuin tänään, pikkutyttöjä kotiinsa palauttaessani. Tuntui niin epätavalliselta, koska yleensä ajelen vain töihin ja takaisin, eikä isompiin kaupunkeihin pääse kuin paskattuja teitä myöten.

En juuri aja urissa, etenkään jos lastina ei ole itseäni kallisarvoisempaa, vaan niiden vieressä jääharjanteilla. Se on tärisevämpää, mutta paljon mielenkiintoisempaa. Ihan oikeasti tykkään ajaa marraskuun lopulla iltapimeällä jäisillä ja sohjoisilla pikkuteillä räntäsateessa, Bachin fuugia ja koraaleita kuunnellen. Minä nyt vain tykkään semmoisesta.
Kylässä on veljentyttären tyttäret, 5v ja 8v. Vaikka niitä on monesti tavattukin, ja meidät hyvin tuntevat, eivät ikinä ennen ole olleet meillä ilman äitiään, eivätkä juuri missään muuallakaan ilman häntä. Välillä ovat juosseet ja kirkuneet normaaliin tapaan, välillä aina ruvenneet itkemään kun on äitiä ikävä. He ovat kotiäidin kasvattamia pienestä pitäen, tottuneet siihen että nimenomaan äiti on aina ihan lähellä, paitsi mitä nyt vähän käy päiväkerhossa tai koulussa välillä. On se jännää miten iso seikkailu tytöille on näinkin tutussa paikassa yökylässä käyminen. Tässä se tulee muukin maailma lähemmäksi, ja saadaan heitä pikkuisen itsenäisemmiksi.

Ihan hyvä merkki on, että nyt kun alkaisi olla kotiinlähdön aika, ei heillä mitään kiirettä olekaan, vaan mieluummin jatkavat kirkumista meidän tyttären kanssa. Hänelle puolestaan tekee hyvää olla isosiskona pieniä hoitamassa ja otsaltaan hikeä pyyhkimässä, ainoa lapsi kun on.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Huhhuijaa. Kolme viikkoa saarnaamista ja kaiken muun hoitamista vasemmalla kädellä takana. Olen aika väsynyt, mutta tyytyväinen. Paperin ja sähköpostin parista runsain mitoin ihmisten pariin pääseminen on kyllä mukavaa.

Postilaatikkoon on kertynyt yksi kiireellinen väitöskirjan käsikirjoitus, kolme kommentteja odottavaa gradun kässäriä, useita pitkiä esseitä, pino luentopäiväkirjoja, ja lopulla viikkoa tulee reilu sata tenttipaperia. Itselläni on kesken yksi konferenssiesitelmä, ja 5 artikkelia tai muuta kirjoitelmaa, jotka myös pitäisi saada tehtyä heti kohta valmiiksi. Mutta odottakoot ne vähän aikaa, lepuutan päätäni pari päivää.

Soittivatkin tehtaalta, vaatekaappeja, vessan kalusteita yms. on valmistunut iso pino. Kärräsin niitä tänään 4 peräkärrikuormaa kotiin, loput tulee ensi viikolla. Isoimmat kannoin sisään naapurin miehen avustuksella. Niitä saisi ruveta roppaamaan seiniin. Ei kummoinen homma sinänsä, mutta jääköön vielä vähäksi aikaa, en jaksa. Kunhan jouluksi ovat paikoillaan.

Join tässä jo lasillisen viskiä rauhallisen illan kunniaksi, ja taidan ottaa toisen. Paras pitääkin roput ja pora verstaassa.

Kaiken tarpeellisen ehtii, kunhan pitää huolta siitä että pysyttelee hengissä.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Tällä viikolla alkoi taas olla tekemistä enemmän kuin ehti, ja se vyöryy nyt viikonlopunkin ylitse raskaana massana. Viikot ei ole veljeksiä.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Tietysti sellaiset ihmiset, jotka nauttivat omasta äänestään, ovat tyhmiä, mutta kyllä minä omasta äänestäni isossa salissa nautin. Siihen tarvitaan hyvää palleahengitystä.

lauantai 15. marraskuuta 2008

On ollut hyvä viikko. Täyttä työtä, mutta hyvää sellaista. Edellisellä viikolla sain työpaikan seinät nostettua takaisin pystyyn, ja on ne pysyneet. Henkilöstöhallinto, strateginen suunnittelu, ihmisten rankkaaminen heidän tulevaisuuteensa selvästi vaikuttavalla tavalla ja kaikenlainen jatkuva paimentaminen ja huolehtiminen on tappavaa minun psykologiallani varustetulle ihmiselle. Sen olen saanut jätettyä nyt melkein tyystin syrjään.

Tällä viikolla olen vain pitänyt luentoja, seminaareja ja yksittäistapaamisia, sekä rakentanut uusia kotisivuja luentodiojen verkkoon panoa varten. Melkein kaikki työ on ollut nuorempieni neuvomista. Olen lukenut kohtalaisen pinon kirjoja muutamalla kielellä ja tehnyt ja nähnyt itse kaikenlaista, minkä takia osaa kyllä neuvoa kaikenlaista nuorille ihmisille. Viikossa ääni kouliutuu takaisin kuuluvaan kuntoon, niin että voin helposti puhua 100 ihmiselle 300 ihmisen salissa erityisemmin ääntäni edes pakottamatta. Ääntä pitäisi jatkuvasti käyttää, muuten se vaimenee. Mikrofoneista en tykkää; liian helppoa.

Iltaisin olen katsonut tyttären kanssa 1980-luvulla Japanissa tehtyjä Sherlock Holmes animeita, joita toin sieltä useita tunteja. Ne on kaikki koiria; Holmes on punakarvainen lassie, Watson turkoosi terrieri, Scotland Yardin miehet ruskeita bulldoggeja, ja joka jaksossa vastustajana oleva Moriarty on violetti punanenäinen susi. Yksi pätkä oli jopa Rosettan kiven varastamisesta ranskalaisille British Museumista.

Sen jälkeen olen kaatunut sänkyyn ja nukkunut joka yö kuin tukki, kertaakaan heräämättä, ihan tyytyväisenä. Tällaista työtä varten minä yliopistoon olen töihin tullut. Ja tällaista elämää haluaisin viettää.
Ohoh! Olen saanut haasteen Rosetalta, pitäisi keksiä viisi omituisuutta itsestäni ... en oikein tiedä missä omituisuuden ja normaaliuden raja menee ... minä vain elelen niin kuin tykkään ...

Onko nämä omituisuuksia? Vai vain tavallista elämää?

1. Satujen lukemisesta tykkään vielä vanhanakin miehenä. Onneksi on nuori tytär, jonka kanssa niitä saa lukea ihan rauhassa.

2. Laattahommat on rakentamisessa mielenkiintoisinta, ja samoin tykkään työskentelystä rälläkällä ja moottorisahalla. Ei tämä varmaan miehelle sinänsä ole omituista, mutta työpaikallani tällaisia töitä harva hallitsee millään tavalla, sukupuolesta riippumatta.

3. Kahvista en välitä, enkä juuri teestäkään. Tämän pitäisi jo olla omituista.

4. Tykkään kasvattaa puita ja köynöksiä yhdessä. On jotensakin mukavan näköistä kun notkea kiertyy lujan ympärille ja molemmat kukkivat.

5. Näin syksyisin illalla pimeällä kun sen enempää vaimo kuin naapuritkaan eivät näe tykkään käydä puutarhassani kusella tiettyjen puiden juurella. Ruumiistani lähtee paljon hyvää ravinnetta, joka on siellä puiden juurella juuri oikeassa paikassaan, eikä kunnan jätevesiverkostossa. Niin minä myös tulen yhdeksi niiden puitteni kanssa, koska olemme samaa ainetta, ja muutenkin elelemme yhdessä.

6. Jos olen yksin tai tyttären kanssa tavaratalon hississä, missä minulla on aikaa katsella peiliin, tykkään irvistää itselleni ja hymyillä päälle, koska olen aika ruma, mutta silti kuitenkin jotensakin tykkään naamastani. Olen siihen tottunut.

Minäkin tykkään kyllä kävellä siellä täällä hampaita pestessäni, mutta se tuskin on omituista, kun kaikki näyttävät tekevän samalla tavalla. Tykkään peuhata koirien kanssa, jos sellaisen jostain onnistuu saamaan käsiinsä, mutta normaalia lienee sekin. Tykkään myös suuresti valkosipulista, sekä syömisestä että sen tuoksusta, ja etenkin vahvasti valkosipulin tuoksuinen nainen on kertakaikkisen ihana, mutta ei kai tässäkään mitään omituista ole.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Olen nyt nukkunut parina päivänä pitkään ja tehnyt kunnon töitä. Palkkatyön tekeminen pysähtyi pään lakattua toimimasta. Jääköön kesken mikä jää, ja tekemättä loput.

Vaihdoin talvirenkaat vaimon, tyttären ja äitini polkupyöriin. Se on itse asiassa hitaampaa kuin auton pyörien vaihtaminen. Suojailin puuntaimia myyriltä ja jäniksiltä, pistin puutarhaa ja talon ympärystä muutenkin talvikuntoon, ajoin kottikärrillä polttopuita sisään, ja noin ylipäänsä tein kaikenlaista mihin miehen ruumis on suunniteltu. Katselin tyttären kanssa Japanista tuomiani uusia animeita. フリテンくんを。Join viinaa. Nyt toisen päivän illalla rupeaa taas olemaan elossa.

Isänpäivä ... isänpäivä, niin kuin äitienpäiväkin, on naisia varten kehitetty erikoispäivä. Kun normaalina päivänä saa olla aika rauhassa omissa oloissaan, niin isänpäivänä naiset rupeaa komentelemaan, ja syöttämään kakkuja ja paakelseja. Ne on vain mukisematta syötävä, ja kiitettävä päälle. Niin siitä kaikesta pääsee rauhassa ohitse ja naiset pysyy hyvällä tuulella.

Samassa maailmassa tässä naisten kanssa elellään, mutta kuitenkin niin erilaisessa.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Onpa ollut mylläkkää. Missään ei ole personifioitua Prebeniä, mutta järjestelmä vain on murenemassa käsiin, niin että seinät kaatuu päälle milloin mistäkin suunnasta. Vain ulkomailla on rauhallista, töihin paluu Suomeen on pelottavaa nykyään. Yhden kukkakuvan otettuani pari viikkoa sitten en ole joutanut enkä jaksanut tässä blogissa käydä kertaakaan; pelkkää työtä ja ongelmien järjestelyä pimeästä pimeään joka päivä ympäri viikot.

Onneksi oli parina päivänä pakkasta, ja öisin tähtiäkin. Kuiva raikas pakkasilma tuntuu hyvältä hengittää.