On ollut hyvä viikko. Täyttä työtä, mutta hyvää sellaista. Edellisellä viikolla sain työpaikan seinät nostettua takaisin pystyyn, ja on ne pysyneet. Henkilöstöhallinto, strateginen suunnittelu, ihmisten rankkaaminen heidän tulevaisuuteensa selvästi vaikuttavalla tavalla ja kaikenlainen jatkuva paimentaminen ja huolehtiminen on tappavaa minun psykologiallani varustetulle ihmiselle. Sen olen saanut jätettyä nyt melkein tyystin syrjään.

Tällä viikolla olen vain pitänyt luentoja, seminaareja ja yksittäistapaamisia, sekä rakentanut uusia kotisivuja luentodiojen verkkoon panoa varten. Melkein kaikki työ on ollut nuorempieni neuvomista. Olen lukenut kohtalaisen pinon kirjoja muutamalla kielellä ja tehnyt ja nähnyt itse kaikenlaista, minkä takia osaa kyllä neuvoa kaikenlaista nuorille ihmisille. Viikossa ääni kouliutuu takaisin kuuluvaan kuntoon, niin että voin helposti puhua 100 ihmiselle 300 ihmisen salissa erityisemmin ääntäni edes pakottamatta. Ääntä pitäisi jatkuvasti käyttää, muuten se vaimenee. Mikrofoneista en tykkää; liian helppoa.

Iltaisin olen katsonut tyttären kanssa 1980-luvulla Japanissa tehtyjä Sherlock Holmes animeita, joita toin sieltä useita tunteja. Ne on kaikki koiria; Holmes on punakarvainen lassie, Watson turkoosi terrieri, Scotland Yardin miehet ruskeita bulldoggeja, ja joka jaksossa vastustajana oleva Moriarty on violetti punanenäinen susi. Yksi pätkä oli jopa Rosettan kiven varastamisesta ranskalaisille British Museumista.

Sen jälkeen olen kaatunut sänkyyn ja nukkunut joka yö kuin tukki, kertaakaan heräämättä, ihan tyytyväisenä. Tällaista työtä varten minä yliopistoon olen töihin tullut. Ja tällaista elämää haluaisin viettää.