Kylässä on veljentyttären tyttäret, 5v ja 8v. Vaikka niitä on monesti tavattukin, ja meidät hyvin tuntevat, eivät ikinä ennen ole olleet meillä ilman äitiään, eivätkä juuri missään muuallakaan ilman häntä. Välillä ovat juosseet ja kirkuneet normaaliin tapaan, välillä aina ruvenneet itkemään kun on äitiä ikävä. He ovat kotiäidin kasvattamia pienestä pitäen, tottuneet siihen että nimenomaan äiti on aina ihan lähellä, paitsi mitä nyt vähän käy päiväkerhossa tai koulussa välillä. On se jännää miten iso seikkailu tytöille on näinkin tutussa paikassa yökylässä käyminen. Tässä se tulee muukin maailma lähemmäksi, ja saadaan heitä pikkuisen itsenäisemmiksi.

Ihan hyvä merkki on, että nyt kun alkaisi olla kotiinlähdön aika, ei heillä mitään kiirettä olekaan, vaan mieluummin jatkavat kirkumista meidän tyttären kanssa. Hänelle puolestaan tekee hyvää olla isosiskona pieniä hoitamassa ja otsaltaan hikeä pyyhkimässä, ainoa lapsi kun on.