鞍馬寺 Kuramadera

Portaita ylös pitkän matkaa. Tullaan Kuraman temppelin toiselle portille, jonka jälkeen kiivetään taas.

Välillä matkaa on teehuone, jossa oikein ystävällinen emäntä; tämän rakennuksen alakerrassa. Tarjosi teetä matkalaisille ilmaiseksi. Hänellä on ennen ollut tarjolla myös udonia - makaronikeittoa - mutta vuori ei anna enää tarpeeksi vettä. Ruuat saisi laitettua, mutta ei enää pestyä astioita, joten nyt vain teetä. Korppuja ja keksejä hänellä on myydä, ja automaatista saa pieniä purkkimehuja. Siellä voi siis hyvin istahtaa, juoda teetä ja syödä korppuja. Mutta jos haluaa syödä enemmän, niin ruokaa ja juotavaa mukaan, etenkin jos on lämmin ilma. Matkat ei ole ihan lyhyitä, eikä vuoren kylki kovin loiva.

Viimein temppeli löytyy. Se ei ole ihan tavallinen. Kuten väreistä jo näkyy, on sillä paljonkin tekemistä shintōn kanssa. Päärakennuksen punainen väri tosin on tummempaa punaista kuin shintōssa, mutta vuorottelu valkean kanssa on aivan samanlainen. Aita temppelin ympärillä on shintōn punainen, ja sen molemmin puolin on pienet shintōtemppelit.

Kuraman temppelillä on pitkä historia. Kuusi miljoonaa vuotta sitten saapui Venuksesta tänne Kurama-vuorelle suurlähettiläs, jonka tehtävänä oli kehittää ja suojella elämää Maassa. Kuusi miljoonaa vuotta se sitten säteili vuorelta ympäri maapalloa vaikutustaan, saaden aikaan evoluutiota. Yksi sen hedelmistä, valkoinen hevonen, päätti vuonna 770 kiivetä Kuraman vuorelle, ja sen perään tai selkään lähti suurkaupunki Naran vilinään kyllästynyt nuori munkki Gantei, jonka hevonen johdatti juuri tälle paikalle, missä Gangei sitten tapasi kyseisen venuslaisen. Asiasta innostuneena hän päätti perustaa tänne buddhalaisen luostarin, samoihin aikoihin kuin Yuki-temppelikin perustettiin. Nämä naapuritemppelit ovat siis olleet kaksistaan tuolla kaukana Pohjoisvuorten erämaassa reilut 1200 vuotta, joten ei ihmekään että niiden hartausmaailma on mennyt sisäkkäin. Kuraman temppelin nykyinen puutarha kuvaa muinaista planeettojen välistä kosmista tapaamista. Venuslainen edelleen säteilee siellä ohjaillen meidän evoluutiotamme.

Varmaan myös temppelin pihamosaiikki. Se on kuin laskeutumisalusta: tähän pisteeseen. Täällä on aivan oma buddhalainen lahkonsa, ja temppelissa harjoitetaan myös shintō-riittejä. Mutta sen lisäksi täällä myös lauletaan; ei vain tavallista sutran mörinää, vaan korkeammilla äänillä, gregoriaanista kirkkolaulua muistuttaen. Koko vuori kaikui kauas. Kysyin asiasta temppelimieheltä, ja hän sanoi etteivät he halua tehdä jyrkkiä eroja. Heille kelpaa kaikki hyvä. On ainakin täysi ilmeistä, että täällä Kioton vuorilla ei 1800-luvun lopulla välitetty vähääkään Tokiosta tulleista määräyksistä buddhalaisuuden ja shintōn erottamisesta. Tanukidanisanin temppeli oli myös hyvin shintōlainen, mutta Kurama-dera on vielä enemmän.

On myös nättejä suojeluskoiria. Oikein mukava paikka.

由岐神社 Yuki-jinja

Koska Kioton keskustassa on vaikea olla juhlan aikaan, pitää lähteä kauemmas. 叡山電鉄 Eizan linjalla ihan päähän, Pohjoisvuorille, pääteasema on 鞍馬 Kurama. Se on tunnettu omalaatuisesta patsaastaan.

Kävellään vähän matkaa asemalta vasemmalle kaartaen ylämäkeen, ja tullaan pitkien portaiden juurelle. Kiivetään niitä, mennään Kurama-deran portin lävitse.

Se temppeli in vasta kaukana ylempänä, täällä ei shintōlla ja buddhalaisuudella ole paljoa eroa. Buddhalaisesta portista siis jatketaan shintō-temppeliin. Portin jälkeen löytyy vähän ylempää myös kaapelijuna, mutta sitä ei kannata käyttää. Mukavamman temppelivierailun saa kun kävelee. Eli ylös ja ylös vaan. Matkallakin on nähtävää. Kun on aikansa kiivennyt, tulee sumussa näkyviin kolme mahtavaa 杉 sugia ja koruton shintō-portti. Siellä se on. Se on perustettu samoihin aikoihin kuin pääkaupunki vuonna 794 siirtyi 平安京 Heiankyōhon, eli tänne minkä nimi myöhemmin muutettiin Kiotoksi. Se sijaitsee siis Pohjoisvuorten pohjoispuolella, ja sen tarkoitus aikanaan oli torjua pohjoisen pahat henget pois pääkaupungista. Henkinen puolustuslinnoitus siis.

Isoin sugi on 800-vuotta vanha, 53 m korkea; ei siis yhtä vanha kuin temppeli, vaan joko istutettu tai yhtä hyvin temppelin pihaan kylväytynyt puu. Vuoret on sugeja täynnä. 

Nuotio siellä nytkin paloi. Lämmitti pohjoisen viimoja vastaan. 

Tämä ei ole kovin oranssi shintō-temppeli, vaan enempi harmaa ja vihreä. Koruton vanha vuoristotemppeli.

Siellä on kuitenkin suojeluskoira 狛犬 komainu, leijonan muotoinen koirapatsas, joka tuottaa lapsionnea, ja jos solujen yhtyminen on onnistunut, niin auttaa se myös synnytyksen onnistumisessa. Niissä asioissa tänne myös tehdään pyhiinvaelluksia. 

吉田神社と節分 Yoshida-jinja ja setsubun

Yoshidan shintō-temppeli on tässä yliopiston vieressä, yleensä hiljainen paikka. Se on kuitenkin Kioton keskeinen temppeli kevätjuhlan 節分 setsubunin viettoon. Kevätjuhla pohjautuu kiinalaiseen kuukalenteriin, ja siten kiinalaiseen uuteen vuoteen, joka on ollut periaatteessa talven päättymisen ja kevään varhaisen alkamisen ajankohta. Japanissa se on irtautunut kuukalenterista ja on oma juhlansa 2-4 helmikuuta. 

Sunnuntaina 2.2.2014 siellä ei ole tyhjää. Japanissa ongelmana on, että aina kun jotain tapahtuu, niin 100 000 tai enemmän ihmisiä tulee katsomaan. Ruokaa saa paikan päältä, tie on täynnä myyntikojuja. Kebabia, paistettua makkaraa, tikussa paistettua lihaa, paistettuja lihanuudeleita, paistettua lihaperunaa. On kauan siitä kun shintō oli kasvissyöjien uskonto; ei ole enää. Oli siellä jotain lettujakin kun aikansa etsi.

Ihmisiä tulee sisään niin paljon kuin portaat vetää. 

Heillä on mukanaan edellisen vuoden juhlassa hankitut nuolet, jotka pitävät pahat voimat poissa talosta, sekä muuta vastaavaa, kuten puisia lappuja, joihin on vuoden mittaan kirjoitettu toiveita, tai uutena vuotena taloa pyhittäneitä petäjänoksia paperikasseissa. He jättävät kassit tiskille, mistä miehet heittelevät ne bambusta rakennettuun pyöreään torniin, käyttäen nuolia seinien tiivistämiseen.

Sitten voi siirtyä ostamaan uuden nuolen. Rummun säestyksellä shintō-papitar tanssii pienen tanssin nuolen kanssa

tuo sen tarjottimella hakijoille

ja helistää lopuksi tiu’uilla siunauksen nuolen kanssa kotiin vietäväksi. Monessa uskonnossa siunataan; tämä on varmaan ainoa missä sen myös kuulee satavan alas. 

Toiselta tiskiltä saa onnea suojelevia esineitä erilaisiin tarkoituksiin: tieliikenneturvallisuuteen, koulun loppukokeissa onnistumiseen, rauhan säilymiseen perheessä, tai unelman toteutumiseen.

Kolmannella tiskillä voi käydä arpomassa itselleen ennustuksen tulevan vuoden tapahtumiksi, ja jos se kelpaa, pitää paperi taittaa ja käydä solmimassa lankaan. Muuten asiat ei toteudu. Yhdessä paikassa myytiin myös paahdettuja soijapapuja paholaisten karkoittamiseksi. Ostin pussin, mutta söin ne nälissäni. Halusin myös maistaa miltä setsubunin pavut maistuu; ihan hyviä.

Yoshidan alueen vanhin temppeli on paikka, missä setsubunin aikaan kunnioitetaan kaikkia Japanin jumalia, ja se ainakin itse julistautuu näinä päivinä Japanin pyhimmäksi paikaksi. En tiedä ovatko muut vastaavat temppelit samaa mieltä.

Heille on pitkillä alttareilla riisikakkuja ja ihmisten antamia kolikoita, ja tauluissa lukee minkä maan (國 kuni = maa tarkoittaa tässä Japanin vanhoja paikkakuntia, eli se on koko maailma) montaako jumalaa tässä kunnioitetaan; jostakin neljää, toisesta yhdeksäätoista, mutta joistakin paikoin toista sataa. 

鬼 onit, paholaiset, ovat liikkeellä setsubunin aikaan, kiertelemässä yleisön joukossa. Tällä on sininen nahka, musta naama ja iso piikkinuija. Hän ärjähtelee pienille lapsille ja taputtaa heitä päähän. Pienimmät säikähtää, isommat on innostuneita eikä enää pelkää. Oneja näkee joka vuosi. Oneja ei päästetä kulkemaan yksin, koska he ovat arvaamattomia riehujia, joten papit saattavat häntä aina yleisön seassa.

Ylös vuoren päälle hänet saatetaan. Siellä hän meni pieneen temppeliin, missä luultavasti on riisunut naamarin ja lähtenyt temppelin taakse taukotupakalle.

Täällä ylhäällä ei ole enää tungosta. Vaikka tämä mäki ei kovin korkea olekaan, niin harva viitsii tänne kiivetä.

Täällä on rauhallista, maalikin jo pastelliksi haalistunutta.

Kiviasetelma syksyn vaahteranlehtien kunniaksi; maassa olevat vielä vähän punertavia. 

Illalla klo 18:00 on seremonia, jossa ajetaan paha pois ja turvataan tulevan vuoden onni. Minä en ole ainoa, joka on kiinnostunut sen näkemään. Poliisit ohjaavat joukkoa niin, että portaiden täysi ihmisiä lasketaan kerrallaan ylös, ja heidän rauhoituttuaan siellä seisomaan, lähetään seuraava pätkä ihmisiä perään. Minä pääsin lopulta vähän yli portaiden yläpään, missä seisottiin tiukkaan pakkautuneina. Vähän kuultiin pillien vihellystä ja karjuntaa, sekä nähtiin vähän savua taivaalla.

Kun seremonia oli ohi, lähtivät sen nähneet kotiin, ja me päästiin näkemään paikka missä jotain oli tapahtunut. Tuolla katoksen alla.

Kun me jo mentiin kotiin, loputon joukko ihmisiä oli edelleen tunkemassa sisään. Tällaista täällä on aina, jos on jossain keskustassa, minne ihmisten on helppo tulla.

Seuraavana iltana olin aikaisemmin jonossa, riittävän hyvässä paikassakin. Eturiviin en halunnut. Tänään oli tarkoitus polttaa kahden päivän mittaan kerätyt edellisen vuoden voimansa menettäneet pyhät kapineet, ja siitä kasasta puuta ja paperia saa kuuman kokon. Kansa oli nuorempaa, lapsiperheitä ja vanhuksia enää vähän. Poliiseja paljon enemmän pitämässä kuria kovaäänisten kanssa. Tuollainen joukko on vaarallinen; jos takaosa alkaa työntää päästäkseen lähemmäs, kärventyvät edessä olevat helposti. Lauma on saatava järjestyksessä paikoilleen, ja sitten pidettävä siinä. Kokko syttyi klo 22:55 ja levisi nopeasti koko kasaan. Polttivat sen teräsverkon sisällä. Kipinöitä nousi taivaalle, mutta lentävät palavat paperinpalat jäi verkkoon kiinni. 

Puolessa tunnissa kokko paloi kekälekasaksi, ja poliisi päästi varovasti meidät halukkaat lähtemään kotiin. Palokunta jäi suihkuttelemaan kasan reunoja. Edellisen vuoden onnet ja onnettomuudet oli nyt puhdistettu tulella ja jätetty taakse.

二条城 Nijōjō, Toisen piirin linna, eli Tokugawojen Kiotonhuvila

Täälläkin on aina paljon väkeä ottamassa kuvia itsestään.

Pramea huvilakokonaisuus, joka melkein koko olemassaolonsa ajan oli tyhjä, koska Tokugawat harvoin viitsivät Kiotossa käydä. Nimenä on nykyään tuo toinen piiri, koska se on keisarin palatsista laskien toisella piirillä. Vartijat ja palvelijat siellä vain hytisivät talvella herran mahdollista vierailua odotellen, koska siellä ei saanut tehdä tulta mihinkään Tokugawojen poissa ollessa mahdollisen tulipalon varalta. Kävivät he siellä joskus paikallisia vasallejaan tapaamassa, ja täällä viimeinen shōgun 1868 luovutti keisarin sotavoimien ylipäällikön arvonsa keisarin edustajalle. Jo Tokugawa Ieyasu rakennutti keisarin lähettilään tapaamista varten huvilaan oman huoneen, jota ei koskaan käytetty muihin tarkoituksiin; lähettilään piti siis saapua Tokugawan luo, Tokugawa ei mennyt keisarin linnaan, mutta toisaalta tuossa huoneessa lähettiläs istui 20 cm korkeammalla kuin shōgun, mikä osoitti keisarin ylempää asemaa suhteessa ylipäällikköön. 

En ottanut enää kilon kameraa tälle reissulle mukaan, on sitä tarpeeksi jo raahattu matkoilla. Nykykännykkä kulkee kevyesti taskussa ja kuvaa hyvissä olosuhteissa yhtä hyvin, mutta vastavaloon sillä ei saa näköjään mitään kunnollista. Pilvipoudalla se pärjää järjestelmäkameralle tällaisen satunnaisen matkailijan käytössä. Joka tapauksessa jotain sieltä jäi kuitenkin käteen. Palmuja suojattuna talvea vastaan riisinoljilla.

 Joka ainoa vuosi joka ainoa petäjä leikataan, otetaan suurin osa neulasista pois, jotta puut kasvaisivat hitaasti ja pysyisivät vuosisadat samanlaisina. Ukko puuhun oksasaksien kanssa ja töihin. Suurin osa heistä oli nuorehkoja laihoja poikia, jotta eivät katko painollaan oksia, mutta seassa vanhempia veteraanejakin.

 Tämä mies on leikannut jo puun yläpuolen ja jatkaa alaspäin, kuten neulasten tiheydestä näkyy. Koska tämä on kaupungin keskustaa, bussit kulkevat ja maanalaisen asema 二条城前 Nijōjōmae on ihan vieressä, täällä käy paljon vierailijoita, joten lukuisten puutarhureiden palkat on helppo maksaa.

 Leikkaustähteet kerätään nätisti pois.

 Tästä sillasta minulla on täällä kuva jo joskus aikaisemmilta vuosilta.

Töisen välissä ehtii joskus käydä tällaisia paikkoja katsomassa, mutta internetaika on sen verran rajoitettu, että se yleensä täyttyy työasioista. Iso läjäys teppelikuvia siksi tänään. 

銀閣寺 Ginkakuji

Ginkakuji eli Hopeatemppeli on kotoa pari kilometriä Pohjoisen valkojoen (北白川) vartta ylöspäin. Temppelin luona joen seutu tunnetaan nimellä 哲学の道 Tetsugaku no michi eli Filosofin tie; se on suoraan Kioton yliopistolta vuorelle päin, ja siellä on aikanaan asunut yliopiston professoreita. Täällä meillä joki on jo ihan tavallinen, eikä kirsikoita ole riveinä sen varrella. Ginkakujissä on aina mukava käydä, vaikka siellä onkin aina vuodenajasta ja säästä riippumatta tungos. Kioton kuuluisia temppeleitä ja maailmanperintökohteita, joissa nopeiden matkalaistenkin pitää kaikkien käydä. Muromachi-periodin (室町時代) kahdeksas shōgun 足利義政 Ashikaga Yoshimasa alkoi rakentaa sitä 1482 Itävuorelle vastineena isoisänsä Länsivuorelle rakentamaan Kultatemppeliin (金閣寺), ja käytti siihen koko loppuikänsä. Rakennukset eivät ole prameita, eikä niiden seiniä ole päällystetty hopealla, niin kuin nimi antaisi ymmärtää; nimi viittaa vain zen-buddhalaiseen yksinkertaisuuteen verrattuna isoisän komeaan kultaiseen taloon. Puutarha täällä pääosassa onkin. Aina sieltä kuvattavaa löytyy, samojakin paikkoja, vaikka siellä on niin usein käynyt, lähellä kun se on. Aina siellä on useampia ihmisiä töissä siivoamassa varovasti harjoilla hiekkaa tai sammalikkoa. Se työ ei lopu koskaan, jatkunut jo reilun puolen tuhatta vuotta. Enää ne ei ole zen-munkkeja, vaan tavallisia palkkatyöläisiä.

曼殊院 Manshuin

Enkōjilta jatketaan eteenpäin reipas matka pohjoiseen vuoren kylkeä pitkin. Lyhyempi kävelymatka tänne on Eidansenin seuraavalta asemalta 修学院 Shūgakuin. Sieltä suoraan ylöspäin vuorelle. Tai vastaavasti voi palata suoraan alaspäin junalle pitkän Itävuorten pohjoisosien temppelikävelyn jälkeen. Hieizan näkyy täällä jo hyvin; saa nähdä kehtaanko kiivetä sinne tällä reissulla. Nyt sen polut ainakin on märkiä ja liukkaita. 

Manshuin instituutiona on 700-luvulta, buddhalaistemppeli, sijainnut välillä Hieizanilla, välillä keskustassa lähellä keisarin palatsia, mutta nykyiselle paikalleen sekin on asettunut vasta Tokugawan vallan alkuajoilla. Nyt se on lähinnä museo. Siellä on suuri rakennuskompleksi, jossa on paljon vanhoja maalauksia ja tavaroita, joita mitään ei saa kuvata. Rakennuksen ympärillä on pieniä puutarhanpalasia, tässä hiukan isompi alue petäjiä, hiekkaa ja kiviä. Räntä vähän vaimentaa tässäkin kaiken; kyllä tätä katselee näinkin, mutta sulana alue on nätimpi. 

Manshuin on jo niin korkealla, että täällä ei ole enää asuintaloja sen ympärillä. Vuoriteitä on ihan nättiä kävellä.