torstai 10. huhtikuuta 2014

鞍馬寺四月 Kuraman temppeli huhtikuussa

Helmikuun vierailu täällä. Täällä tullaan metästä aurinkoon, joten kevään vihreää alkaa näkyä enemmän.
 Temppelin yläpuolella on pieni kellotapuli.
 Sitä saa käydä itse soittamassa. Tämä on mukava temppeli. Tukin ei tarvitse osua kelloon kovallakaan voimalla, kun siitä lähtee varsin voimakas ääni, joka kantaa kauas niin mehtään kuin laaksoonkin. Yksi rauhallinen kumautus päätä kohti.
 Kun vuorten toisella puolella Kioton tasangolla kirsikat lähenevät jo kukintansa loppua, niin täällä ovat nuput vasta lähteneet aukeamaan.

 Venuksen koirat vartioivat edelleen lujasti. Miellyttävän näköisiä eläimiä.
 Lehtien puhkeaminen vaahteroihin on sekin aivan alussaan.
 Lohikäärme.
 由岐神社 Yuki jinjan 800-v sugit näkyvät nyt paremmin kuin talvella sumussa.
 Maalaus Kuraman temppelivuoresta, nyt näytteillä 出町柳 Demachiyanagin asemalla. Valkeat hahmot ylhäällä ovat sugeja talviasussa, ja soihdut alhaalla ovat syksyllä, lokakuussa muistaakseni, pidettävästä Kuraman temppelin tulijuhlasta. Kolme puuta aivan edessä ovat Yukin temppelin vanhat sugit. Elementit eivät ole samanaikaisia, eikä kaikki ole maantieteellisellä kohdallaan, mutta kyllä tässä kaikki tärkein on mukana. Tosin ei vuorella noin paljon sugeja ole; ne varmaan ihmisten mieliin ja mielikuviin jäävät, vaikka suurin osa puustosta on paljon hedelmällisempää lehtimehtää.

3 kommenttia:

RH kirjoitti...

Jaahas, siitä saa ryypätä lohikäärmeen kuolaa?

Yamaba kirjoitti...

Joo, sellainen on kylmää, puhdasta ja raikasta.

Unknown kirjoitti...

gx081 stockx slovensko,dsquared2 outlet,joya shoes discount,crocs sandali,salomon kengät,salomon suisse,veja australia,salomon australia,crocsitalia dh271